Olen lukenut sinulta niin paljon monenlaista originaali slashia, että teki mieli ottaa kommenttikampanjasta nyt tämä toinen. Tämä oli upeasti kuvattu. Ja kuulosti niin tutulta tuo, että haluaa päästä eteenpäin, mutta ei voi ulkoisista muuttujista johtuen. En ole ollut tällaisessa parisuhteessa onneksi, mutta tässä oli silti monta kohtaa, missä tuntui hyvin tutulta, kun joku toinen ihminen ei päästä irti menneestä, jankkaa ja venkoilee.
Kinekin tuossa sanoi hyvin, että tosi kiehtovasti käytetty kelloa ja aikaa tekstissä. Otsikko vähän omaan mieleen toi Kellopeliappelsiinin, joka vielä toi tähän ahdistavaa mielleyhtymää, hyvällä tavalla siis.
Kuvasit niin osuvasti sitä, miten toinen osapuoli aina takertuu menneseen, eikä voi päästää irti, liikkua ohitse, aghh, miten tästä tuleekin yksi oman elämän tilanne ja ihminen mieleen. Miten pitää jankata sitä vanhaa ja tapahtunutta ja vielä näin myrkyllisellä tavalla, pelottelulla, nimittelyllä, kun asia on jo käsitelty ja pitäisi liikkua eteenpäin. :'''D
Yhtä aikaa tässä oli vähän runomainen fiilis, mutta sitten mukaan osui lyhyttä ja ytimekästä kuvailua, mitä se todellisuus on. Tykkäsin tuosta oven harjalla telkemisestä muun muassa. Miten pikkumaista paskaa voikaan keksiä, mutta kuulostaa hyvin aidolta, juuri sellaiselta, mitä tällainen ihminen keksisi tehdä, kun toinen osapuoli ei suostu reagoimaan. Tavoitit tosi hyvin sen todellisuuden, missä valitettavan usein naiset elävät, kun jättävät jonkun toksisen miehen, joka ei suostu kuulemaan sanaa ei. Sekin tässä oli karmivan upeaa, miten universaalilta koko kokemus tuntui. Minä heti ajattelin, että mies häiriköi naista, mutta sekään ei ollut ilmiselvää, eikä myöskään paikka tai aika. Tällainen tuntuu kuuluvan niin moneen tilanteeseen ja tykkäsin tosi paljon, miten helposti tämä resonoisi joka puolella maailmaa.
Puoli vuotta terrorisointia, ja sitten tulee poliisi.
Ja nyt –
tik-tak
– kello käy taas.
Uuuu, mikä lopetus! Jotenkin tykkäisin ajatuksesta, että kertoja olisi tappanut häiriköijän, kun lopulta pinna petti. En usko väkivaltaan, mutta se on yhtä lailla yleistä, että kun uhria ei uskota, lopputulos on se, että pitää ottaa oikeus omiin käsiin ja sitten syytetäänkin uhria. Minä en tosin syytä, siinä on jotain katarttista, kun häiriköity osapuoli tekee omin käsin lopun häriköijästä.
Mutta voi myös olla, että häirikkö teki lopun omasta elämästään. Jättää vielä lapun, jossa syyttää kertojaa kaikesta, yhhyh. Miten ikinä kävikään, kuulosti, että kertoja pystyy vihdoin liikkumaan eteenpäin. Kupla on puhjennut ja voi jatkaa, voi hengittää. Se on tärkeintä. ^^
Kiitos tästä tosi kiehtovasta tekstistä, sitä oli tosi jännittävää analysoida ja elää mukana.