Ficin nimi: Veljellinen väliinmeno
Kirjoittaja: Maissinaksu
Beta: Linne
Ikäraja: S
Mukana: Harry ja kumppanit, taustalla Percy/Oliver
Genre: Slice of hömppä ja vähän romanssia
Summary: “Mikä ihme noita kaikkia vaivaa?” Ron voihkaisi ja painoi kätensä kasvoilleen. “Miksei minulle suotu normaaleja veljiä enemmän kuin kaksi viidestä?”
A/N: Pöytälaatikon siivousviikko on hyvä polkaista käyntiin Perciverillä. 😄 Mietin vähän, että mille osastolle tämän laittaisi, mutta josko tässä riittäisi sokeria Hunajaherttuaan asti. 😎 Sijoittuu Azkabanin vankiin, kun Rohkelikko on voittanut huispauspokaalin.
***
Harry ei ollut milloinkaan kokenut vastaavaa juhlahumua kuin Rohkelikon voittaessa huispausmestaruuden. Oli kuin valtava lohikäärme olisi möyrinyt luolastaan ja karjunut polleasti riemuaan halki Tylypahkan maiden. Siltä se ainakin kuulosti, sillä niin paljon meteliä lähti hänen tupatovereistaan, jotka nostivat koko joukkueen ilmaan riemua pursuten.
“Harry!” Ronin ääni tavoitteli häntä jostain takavasemmalta. Harry yritti tähyillä ystäviään väkijoukosta ja haeskeli maamerkkinään punaruskeita hiuksia. Sellaiset osuivatkin hänen silmiinsä, mutta nopeasti hän tajusi niiden kuuluvan toiselle kaksosista, joka kiskottiin parhaillaan maan tasalle Lee Jordanin ja parin muun voimin halauspinon alimmaiseksi.
Melkein heti perään Harryn näkökenttään ilmaantui jälleen punainen päälaki, joka ei silläkään kertaa kuulunut nuorimmalle Weasleyn veljekselle, vaan kolmanneksi vanhimmalle. Percy taputti ja hurrasi muiden mukana kaikesta tavanomaisesta tärkeilevästä arvokkuudestaan luopuneena, mikä oli Harrysta huiman piristävää. Hän hymyili entistäkin leveämmin ja oli kääntämäisillään päänsä etsiäkseen jälleen Ronia, mutta todisti sitten jotain herttaisen kummallista; Wood näytti äkkäävän Percyn yleisöstä ja hypähti horjahtaen maahan tupalaisten harteilta, otti pari juoksuaskelta ja kahmaisi Percyn halaukseen, johon tämä vastasi yhtä lämpimästi. Harry näki Percyn huulten liikkuvan, muttei erottanut, mitä tämä heidän kapteenilleen sanoi. Ainakin se taisi olla jotain hauskaa, sillä Wood purskahti nauruun, joka tarttui Percyynkin. Harry ei ollut monesti todistanut tämän nauravan yhtä avoimesti, mutta kun Wood seuraavassa hetkessä suuteli tätä suoraan huulille, tämän olemus kävi hassun hämmentyneeksi. Se ei kuitenkaan kauaa kestänyt, sillä ennen kuin Harry ehti edes kunnolla rekisteröidä näkemäänsä, Percy jo tarttui Woodin huispauskaavun kauluksesta ja veti tämän uuteen, kerrassaan mitään salailemattomaan suudelmaan välittämättä siitä, että joku saattoi nähdä.
“Harry!” Ronin ääni tavoitti hänet viimein kunnolla, ja Harry venkoili hyväntahtoisesti itsensä maankamaralle kantajiensa hartioilta.
“Ron! Hermione!” hän huikkasi ystäviensä tunkeutuessa lähemmäs väenpaljoudessa.
“Onneksi olkoon!” Hermione säteili ja kapsahti hänen kaulaansa.
“Ihan loistohomma, Harry!” Ron taputti Harrya hartialle pontevasti. “Me oltiin – hoi, mitä nuo tekevät?”
Harry seurasi Ronin katsetta sivummalle juuri sinne, missä oli nähnyt Woodin ja Percyn, mutta heidän sijaansa Ronin huomion oli kiinnittänyt Fredin ja Georgen pitämä älämölö. Harry tyrskähti nähdessään kaksosten juoksevan käsiään villisti heilutellen kohti Woodia ja Percyä, jotka parin sekunnin reaktionopeudella tajusivat lähteä pinkomaan pakoon.
“Takaisin sieltä! Me nähtiin kyllä!” toinen kaksosista mylvi samalla kun toinen ulisi suoraa huutoa kuin paloauton sireeni. “Kelvoton kapu, houkuttelet meidän viatonta veljeä pahoille teille!”
“Mikä ihme noita kaikkia vaivaa?” Ron voihkaisi ja painoi kätensä kasvoilleen. “Miksei minulle suotu normaaleja veljiä enemmän kuin kaksi viidestä?”
“Ei kyllä käy kateeksi”, Hermione naurahti pudistellen päätään menoa seuratessaan.
“Kiitos, Hermione”, Ron sanoi teennäisen ystävällisesti. “Mutta miten niin pahoille teille... Mitä George oikein höpisi?”
Harrysta oli kohtuullisen vaikuttavaa, miten Ron erotti kaksosveljensä toisistaan niinkin kaukaa ja puolittain vain äänen perusteella. Epäilemättä vakaan kokemuksen ansiosta.
“No, he itse asiassa pussailivat äsken”, Harry sanoi sitten. “Percy ja Wood.”
“Mitä?” Ron käännähti kohti häntä. “Puhut potaskaa. Percy ja Wood?”
“Pussailivat?” Hermione hymyili kiinnostuneena.
“Niin.”
“Percy ja Wood!?”
“Sen kuin uskot jo, näin sen omin silmin!” Harry puuskahti Ronille. “Ja niin varmaan Fred ja Georgekin”, hän lisäsi tähyillen kauemmas, jossa Woodin, Percyn ja kaksosten hahmot näkyivät enää pieninä pisteinä, kolmena punaisena ja yhtenä mustana.
“No jo on perhana!" Ron puuskahti ja otti itsekin pari juoksuaskelta. “Vai meidän Percy, saakelin Wood...”
“Hei, minne sinä nyt?” Hermione huusi Ronin selälle.
“Tämä vaatii pientä veljellistä väliinmenoa!” Ron huusi takaisin, ja Harry ja Hermione jäivät huvittuneina katselemaan, kun tämä kirmasi paikalta epäilemättä aikeissa hiillostaa veljeään ja Woodia yhtä antoisasti kuin Fred ja George.
“On siinäkin... pitää tehdä kärpäsestä härkänen!” Hermione tuhahti.
“Taitaa olla sukuvika”, Harry lohkaisi. “Ehkä niitä normaaleja Weasleyn veljeksiä onkin kaiken kaikkiaan vain kaksi, eli ne vanhimmat.”
“Olet kamala!” Hermione kikatti ja tyrkkäsi virnistävää Harrya kylkeen.
