Olipa ihana teksti! Tuntui juuri siltä, että mitenkään muuten Draco ei kykene sanoittamaan ajatuksiaan isälleen kuin kirjoittamalla ne kirjeeseen. En tiedä uskaltaisiko Draco koskaan sanoa ääneen tällaisia tunteitaan, mutta on tosi tärkeää, että hän sai ne ulos itsestään. Itse ajattelen, että Draco ei koskaan kunnolla voisi irtautua vanhemmistaan tai edes haluaisi sitä, koska he ovat hänen perheensä, mutta se ei tarkoita, etteikö hän voisi olla vihainen heidän vaikutuksestaan hänen elämäänsä. Hän saattaisi joutua hyväksymään, että tässä on hänen vanhempansa ja se tarkoittaa myös, että voi ilmaista heille, että kaikki, mikä on mennyt pieleen hänen elämässään, johtuu Luciuksesta ja tämän valinnoista, ei lainkaan Dracon valinnoista.
Yhtä aikaa tuntui, että Draco on tässä nuori ja kuitenkin kypsä. Hän uhoaa vanhemmilleen, sanoo, ettei halua valita puolia, vaikka puolueettomuus on mahdotonta sodassa. Jos olet sivussa, annat pahojen asioiden tapahtua. Mutta sitten Draco ymmärtää nurinkurisuuden siinä, miten häntä kohdellaan yhtä aikaa kuin lasta ja aikuista. Hän on lapsi, eikä voi tietää vielä, mitä haluaa elämältään. Hän on nuori mies, joka voi olla osa Voldemortin sisäpiiriä ja kuulla asioita. Tästä ristiriidasta tykkäsin tosi paljon, koska se näytti, miten älykäs teini-ikäinen oikeasti on, vaikka samalla kuulostaisikin jotenkin aggressiiviselta haukkuessaan isäänsä. Minusta Dracossa kiehtovaa on aina ollut se, miten hänen koko lapsuutensa ei ollut hänen valitsemaansa ja miten hänen tulee aikuisena hyväksyä se ja keksiä, mitä oikeasti haluaa elämässään. Tässä oli tuo pohdinta vahvasti läsnä, miten Draco oli nähnyt, että hänen kuuluu tehdä omat valintansa elämässään ja että oma isä ei ole aina oikea ihminen päättämään lapsensa elämästä.
Kiitos tästä tosi paljon, sait pakattua lyhyeen tekstiin tosi paljon moniulotteista pohdintaa. ^^
