Ficin nimi: Percy Weasley ja raivoava räyhääjä
Ikäraja: S
Summary: kun Percy Weasley saa luokkatoverinsa itkemään väittelykerhossa, Arthur Weasleylla on painavaa sanottavaa pojalleen.
Genre: slice of life, huumori
A/N: viimeaikainen Percy Weasley -obsessioni on tuskin jäänyt keneltäkään huomaamatta
tämän ficin idea syntyi brainstormauksessa Maissinaksun kanssa, kiitos taas Naksulle <3 Jos tykkäät tästä ficistä, lue ihmeessä myös Naksun
Legenda Tylypahkan väittelykerhosta(S)
Oli varhainen tiistaiaamu ja suuressa salissa kävi tavallinen kuhina. Uniset oppilaat kasasivat lautasilleen puuroa, paahtoleipää ja makkaroita ja tutkivat lukujärjestyksiään. Ujot ykkösluokkalaiset supisivat keskenään ja haukottelevat vanhemmat opiskelijat pohtivat, kuinka monelta loitsutunnilta he voisivat vielä lintsata ilman että saisivat jälki-istuntoa.
Nelosluokkalaisten aamupäivä oli varattu kerhotoimintaan. Oliver Wood oli aikeissa suunnata huispauskentälle heti aamiaisen jälkeen, mutta Percy Weasley murjotti ja kaatoi kolmannen lusikallisen sokeria muroihinsa.
"En vieläkään ymmärrä, miksi väittelykerho piti lopettaa. McGarmiva kyllä ylireagoi -"
"Se johtuu siitä, että sinä sait kaikki itkemään", hänen veljensä totesi pöydän toiselta puolelta. "Angelina Johnson poistui sieltä nyyhkyttäen, Percy, ja se tyttö sai viime viikolla ryhmyn päähänsä eikä edes niiskuttanut."
Percy mulkaisi Charlieta. "En minä saanut ketään itkemään. Minä vain esitin faktoja!"
"En ole koskaan nähnyt McGarmivaa niin vihaisena", Oliver sanoi pohdiskelevasti ja nappasi sokeripurkin Percyn kädestä saadakseen edes hiukan sokeria puuroonsa. "En ihmettelisi, vaikka hän olisi kirjoittanut teidän vanhemmille."
Percy mutisi jotain muroihinsa. Oliver höristi korviaan.
"Mitä?"
"Niin, Percy, mitä?" Charlie kysyi. Hän vaikutti nauttivan tilanteesta suunnattomasti. Percy tarttui teemukiinsa ja piiloutui sen taakse.
"Kyllä hän kirjoittikin", hän mumisi. "Mutta ei se mitään", hän jatkoi piristyen. "Äiti varmasti ymmärtää, että ei ole minun vikani, ettei tässä koulussa arvosteta väittelykykyjä. Durmstrangissa taas -"
"Äiti ehkä", Charlie vastasi, "mutta isä saattaa olla eri mieltä. Varo sen kulhon kanssa Percy, posti tulee."
Percy veti murokulhonsa taaksepäin kun lauma pöllöjä liiti suureen saliin ja laskeutui kuka kenenkin luo tuomaan paketteja ja kirjeitä. Ruskea helmipöllö toi Oliverille aikaisen syntymäpäivälahjan kotoa ja lisäksi kirjeen, joka käsialasta päätellen hänen seitsemänvuotiaan pikkusiskonsa kirjoittama. Hän oli juuri avannut paketin ja löytänyt sieltä uudet huispaushanskat, kun saliin tuli vielä yksi pöllö.
Se oli harmaanruskea lehtopöllö jollaisia suurin osa koulun pöllöistä oli. Se laskeutui sulavasti suoraan pöydälle ja käänsi katseensa Percyyn. Sen jalkaan oli kiinnitetty punainen kirjekuori.
Percy tuijotti pöllöä ja käänsi sitten katseensa Charlieen. "Tämä on varmaan tarkoitettu sinulle."
"Voi ei, pikkuveli", Charlie sanoi hilpeästi ja kaatoi itselleen lisää kurpitsamehua. "Koulun pöllöt eivät koskaan erehdy."
"No Fredille ja Georgelle sitten", Percy väitti itsepintaisesti vastaan. Kakkosluokkalaiset kaksoset vilkaisivat muutaman rivin päästä veljensä suuntaan. Percy mulkaisi heitä. "Mutta ei se minulle ole."
"Avaa se", Charlie kehotti. "Sittenpähän se selviää. Sinuna avaisin sen kyllä nopeasti, isä on varmasti loitsinut siihen aikaloitsun."
"Ei tämä isältä ole vaan äidiltä", Percy ärähti mutta tarttui kuoreen varovasti kuin se olisi jotain polttavaa. Se avautui itsestään hänen kosketuksestaan ja samassa Arthur Weasleyn taialla voimistettu ääni kajahti ilmoille.
"Percy, olen hyvin pettynyt sinuun! Minä ja äitisi emme olisi koskaan uskoneet saavamme sinun takiasi koulusta pöllöjä!"
Percy karahti tulipunaiseksi. Oliver irvisti.
"Sinun pitäisi näyttää esimerkkiä veljillesi! Ronkin aloittaa ensi vuonna koulun ja sinun tehtäväsi on opastaa häntä, ei saattaa luokkatovereita itkemään! Jos et pidä kieltäsi kurissa, vietät loppulukuvuoden kotiopetuksessa!"
Oliver seurasi kiinnostuneena punoitusta joka levisi Percyn korviin. Hän ei olisi uskonut sitä mahdolliseksi.
"Ai niin, ja vielä yksi asia", ääni jatkoi. "Olen tullut siihen tulokseen, että sinulle tekee hyvää viettää enemmän aikaa ulkona linnasta. Olen ilmoittanut sinut tiistain huispauskerhoon. Charlie, varmista, että hän myös käy siellä."
Charlie nyökkäsi. Kirje katsoi Percyä ankarasti ja mureni sitten paperikasaksi pöydälle. Charlie siivosi sotkun sauvannäpäytyksellä pois ja hymyili sitten Percylle.
"Kas niin", hän sanoi hilpeästi. "Syöpä sitten murosi niin mennään. Onkin kaunis ilma huispaamiseen!"
Percy tuijotti edelleen paikkaa, johon räyhääjä oli murentunut. "Ei", hän sanoi käheästi.
"Sinä kuulit, mitä isä sanoi, Percy", Charlie vastasi epätavallisen tiukasti ja kaatoi sitten veljelleen lasillisen kurpitsamehua. "Juot tämän, haet takkisi ja sitten mennään."
Percy nosti katseensa ja mulkoili veljeään sarvisankaisten lasiensa takaa. "Minä en tahdo."
"Kylläpäs tahdot, jos et halua kotipetukseen", Charlie vastasi kärsivällisesti ja söi sitten aamiaisensa loppuun. Kun Percy vielä sittenkin istui järkähtämättä paikallaan, Charlie huokasi ja nyökkäsi Oliverille. "Wood, käykääpäs hakemassa takit."
Oliver ymmärsi yskän ja kiskaisi Percyn pystyyn. "Nähdään kentällä", hän sanoi Charlielle.
"Minä en halua mennä", Percy väitti vastaan ja yritti rimpuilla irti Oliverin otteesta. Tämä oli kuitenkin treenannut huispausta kuusivuotiaasta lähtien eikä Percyn hontelosta varresta ollut tälle vastusta.
"Älä sure, Percy, saat pelata pitäjää!" Charlie lupasi iloisesti ja nousi itsekin seisomaan. Huispauskerhon vetäjänä hänen pitäisi valmistella kenttä ennen kuin sinne voisi päästää noviiseja.
"Minä en tahdo!"
