Title: Rosmariinia ja (vähemmän) lammasta
Author: Larjus
Chapters: Ficlet
Fandom: Yuri!!! on ICE
Pairing: Otabek Altin/Yuri Plisetsky
Genre: Slice of life
Rating: S
Disclaimer: En ole saanut tämän kirjoittelusta rahaa enkä omista alkuperäissarjaa, vain tämä tarina on minun.
Summary: Otabek kokkailee ja Yuri tulee auttamaan.
A/N: Otteeni on tainnut kadota, kun vasta karkauspäivänä tajuan, että ei hitto, huomenna on Yurin synttärit enkä ole kirjoitellut mitään sitä varten. Fici-idealistastani tai kesken jääneiden tekstien joukostakaan ei löytynyt oikein mitään, mistä ajattelin saavani parissa illassa julkaisukelpoista tekstiä valmiiksi, niin koin olevani vähän pulassa. Päätin sitten muokkailla vähän yhtä keväällä 2021 raapalejuoksuun kirjoittamaani tekstiä. Toisaalta olin niistä alun perinkin ajatellut, että voisin käyttää niitä pidempien ficien pohjina. Tästä ei paljoakaan pidempi tullut, mutta eipä tällainen pieni arjen palanen sen kummempaa venyttelyä kaipaakaan. Synttäriteemaakaan tässä ei ole, mutta eipä mulla taidakaan olla kuin ihan pari hahmojen synttäripäivinä julkaistuja ficejä, joissa oikeasti on syntymäpäivä edes jonkin tasoisena aiheena.
Rosmariinia ja (vähemmän) lammasta
Jo heti hereille havahtuessaan Yuri tajusi nukkuneensa paljon kauemmin kuin alun perin suunnitellut. Aamuvalmennuksesta kotiin palattuaan hän oli kaatunut sohvalle ihan vain ”pienille nokosille”, joiden hän olohuoneen kellon avulla laskeskeli venähtäneen liki kolmen tunnin mittaisiksi. Sinä iltana voisi olla tavallista haastavampaa nukahtaa, mutta ainakin hänellä oli nyt levännyt olo.
Kauaa Yuri ei viitsinyt sohvalla makoilla, kun jo ponnisti itsensä istuma-asentoon ja venytteli käsiään. Keittiöstä kantautui hänen nenäänsä herkullinen tuoksu, jonka tarkemmasta alkuperästä hän halusi ottaa selvää, vaikka osasikin jo arvata Otabekin ryhtyneen kokkaamaan jotain.
”Mmm… täällä tuoksuu hyvältä…” Yuri ilmoitti keittiöön ilmestyessään äänekkään haukotuksen säestämänä.
”Huomenta vain sinullekin”, Otabek toivotti lempeästi katse paistinpannulla tirisevissä lihanpaloissa. ”Tulitko sinäkin kerjäämään herkkupaloja?”
”Potya sai jo osansa, vai?” Yuri kysyi halaten toista takaapäin. Tämä mumisi myöntävän vastauksensa. ”Taidan odottaa, että se, mitä ikinä teetkään, on valmista.”
Sen sanottuaan Yuri painoi kasvonsa Otabekin niskaan ja suuteli sitä kevyesti. Tämä värähti kosketusta, mikä sai Yurin hymyilemään suudelman lomassakin. Hän tiesi, miten herkkä Otabek oli niskan alueelta, mikä juuri tekikin sen suutelemisesta niin mukavaa.
”Taisit sittenkin tulla syömään minut”, tämä letkautti, ja Yuria hymyilytti entisestään.
”Olet kyllä aikamonen herkkupala”, hän naurahti hieraisten poskeaan tämän olkaa vasten. ”Mutta jos tarvitset apua, pyydä vain. Olen vastaherännyt ja valmis tekemään muutakin kuin vain maistelemaan sinua.”
”No, seuraavaksi nämä menevät pataan”, Otabek selosti nostaen paistinpannun pois levyltä. ”Lammas on parasta, kun sen antaa hautua pitkään kaikessa rauhassa.”
”Ja mitä haluat minun tekevän?” Yuri kysyi vetäytyen pois halauksesta.
”Pilkoin jo sipulit, elikkäs... Kävisitkö hakemassa rosmariinia? Muutaman oksan. Sillä välin minä jatkan lihojen kanssa.”
”Okei. Tarvitsetko jotain muutakin?”
Otabek pudisti päätään. Yuri sen sijaan nyökkäsi ja livahti parvekkeelle, jossa heillä kasvoi muutamissa ruukuissa erinäisiä yrttejä. Kasvit oli hankittu lähinnä vain ruokien maustamista varten, mutta Yurin mielestä niiden hoitaminenkin oli yllättävän rentouttavaa puuhaa, ja hän pitikin mielellään huolen siitä, että heidän pikkuinen yrttitarhansa kukoisti. Rosmariini löytyi hetkessä ja Yuri retuutti siitä irti neljä oksaa arvioiden sen vastaavan hyvin Otabekin pyytämää ”muutamaa”.
”Kiitos”, Otabek sanoi Yurin palatessa keittiöön ja antoi tälle pikaisen suukon suupieleen.
”Ole hyvä vain. Oliko tämä nyt tässä?”
”Aika lailla. Sipulitkin ovat ihan pian valmiit. Enää ei tarvitse kuin lisätä viimeiset ainekset pataan ja sitten jätetään liha hautumaan.”
Vaikka tekemistä ei ollut enää paljoakaan, Yuri jäi Otabekin avuksi, ja he valmistivat lammaspadan haudutuskuntoon yhteistoimin. Kun pata jäi liedelle porisemaan hiljalleen, Otabek laski kätensä Yurin lanteille ja suukotti tätä uudelleen.
”Muutaman tunnin päästä se on valmista, ja päästään lopulta syömään”, hän totesi. ”Pitäisi kyllä kokata yhdessä useammin.”
”Ehdottomasti”, Yuri vahvisti. ”Niin ehkä meillä sitten syötäisiin vähemmän lammasta”, hän lisäsi leikillisesti.
”Joo, enemmän hevosta”, Otabek nyökkäsi muka vakavasti muttei lopulta voinut olla virnistämättä Yurin ilmeelle. Virne lopulta suli helläksi hymyksi. ”Ja enemmän tällaisia hetkiä.”
