Ficin nimi: Tarina eräistä lauantaitansseista ja mitä niiden jälkeen tapahtui
Kirjoittaja: Minä, Lusikkasirri
Fandom: Chihayafuru
Tyylilaji: Suomi-AU (lol), draama
Ikäraja: S
Paritus: Hanano Sumire/Wataya Arata, taustalla Mashima Taichi/Ayase Chihaya
Tiivistelmä: Sumire on 26 vuotta vanha, kesän lopussa 27, eikä ole naimisissa.Vastuunvapaus: Chihayafurun ja sen hahmot omistaa Yuki Tsuetsugu, kaikki kiitos ja kunnia hänelle. En ole saanut tästä tekstistä rahaa.
Haasteet: FinFanFun1000 sanalla helluntai.
A/N: Hahaa, sainpas tämän valmiiksi! Oon tullu nyt vähän siihen tulokseen, että tämmöiset semi tiukat deadlinet ei oikein sovi mulle. Haluan kirjoittaa rauhassa. Ja ennen joulua aloittaminen ei myöskään ollut kauhean hyvä idea :D En kirjoittanut joululomalla mitään ja sen jälkeen uudelleen aloittaminen oli hankalaa.
Onko outoa sijoittaa japanilaiset mangahahmot jonnekkin 50/60-luvun Suomeen? Ehkä vähän, mutta päätin nyt tehdä niin. Kaikkien omien hahmojen nimet ovat nyt japanilaisia, edes hienoisen sisäisen jatkuvuuden vuoksi. Tämän fikin inspiraationa toimi sananlasku Jos ei heilaa helluntaina, niin ei koko kesänä. Sumire, vanhaa piikuutta jo 17-vuotiaana pelkäävä tyttöseni, oli täydellinen inspiraatio :D Ja Sumire/Arata on ihana shippi <3 Vaikutteita on myös hieman saatu L. M. Montgomeryn kirjasta Sininen linna. Toivottavasti pidätte! <3
Taas mun fikissä itketään ja halataan, hmm…
Tarina eräistä lauantaitansseista ja mitä niiden jälkeen tapahtuiHuomenna on helluntaikirkko. Vanhan sananlaskun sanat pyörivät Sumiren päässä.
Jos ei heilaa helluntaina, ei koko kesänä.Sumire on 26 vuotta vanha, kesän lopussa 27, eikä ole naimisissa. Se on huolestuttavan lähellä 29:ää. Sumiren ehdotonta takarajaa itselleen. Sitä ennen hänen on ehdottomasti päästävä naimisiin, tai ainakin kihloihin. Tällä hetkellä hän tuottaa vain häpeää vanhemmilleen ja hankaluuksia veljelleen Aoille. Sumire on toki töissä kylän sekatavarakaupassa, mutta eihän se nyt talollisen tyttärelle oikein sopivaa puuhaa ole. Jopa
Chihaya oli päässyt viime kesänä naimisiin. Taichin kanssa. Siinä olivat menneet Sumiren viimeiset mahdollisuudet… No, olivathan he olleet kihloissa jo pitkään ja suhde oli vaikuttanut muutenkin pysyvänlaatuiselta. Että ei Sumire ollut mitään kovinkaan suuria toiveita elätellyt enää vuosiin.
Tänään Chihaya on pyytänyt Sumiren mukaan lauantaitansseihin. Sumire ei ole varma, haluaako lähteä ollenkaan, Chihayan ja Taichin kanssa kolmanneksi pyöräksi, mutta on jo luvannut. Niinpä hän asettelee porstuan peilin edessä kampaustaan, kun Aoi astuu sisään.
“Minne olet lähdössä?”
Aoi on aina niin kovin utelias.
“Tansseihin.”
“Onko mitään erityistä syytä?”
“Ei, Chihaya pyysi mukaan. Ja kesä on vihdoin täällä.”
On vuoden ensimmäinen lämmin viikonloppu. Sumirella on uusi, Helsingistä ostettu hame ja suosikkipuseronsa. Hän sipaisee hieman punaa huuliinsa Aoin intensiivisen katseen alla.
“Olet kyllä kaunis ilman tuotakin”, Aoi hymyilee. Sumiren mielestä katse on säälivä.
“Koskaan ei voi olla liian varma. Näitä ei monella tytöllä ole”, Sumire vastaa. Veljen sanoihin on vaikea reagoida. Huulipuna on Sumiren suurin aarre. Hän osti sen itse edellisenä kesänä palkkarahoillaan Helsingistä. Sumire haluaa näyttää tansseissa kauniilta ja hän tietää, että varsinkin Chihayan rinnalla hän on jokaisen miehen silmissä vain vaatimaton hiirulainen.
“No, pidä hauskaa. Terveisiä Chihayalle ja Taichille”, Aoi sanoo huolettomasti ja jatkaa matkaansa ulos. Veljellä on helppoa; vaimo Akane on naapuritalon tytär. He ovat tunteneet aina, eikä Aoi ikinä ketään muuta tyttöä oikeasti edes tajunnut katsoa. Sumire työntää viimeiset hiussuortuvat korvan taakse, työntää jalkansa avokkaisiin, huikkaa hyvästit äidilleen, joka puuhailee keittiössä. Ulkona hän ottaa polkupyörän ja lähtee polkemaan kohti tanssilavaa.
Lavalla on jo vilinää, kun Sumire pääsee paikalle. Lämmin loppukevään lauantai on vetänyt ihmiset koloistaan. On tanssin aika. Chihaya vilkuttaa Sumirelle lavan verannalta. Taichi seisoo vieressä aina niin komeana ja tervehtii hymyillen. Kyllähän Sumire pitää ystävistään ja heidän ilonsa tarttuu häneenkin.
“Mitä kuuluu?” Chihaya kysyy halatessaan.
“Sitä samaa. Kauppatöitä, talon töissä auttamista.”
“Niin kyllä meillekin. Töitä, töitä. Onneksi pian alkaa kesäloma!” Chihaya on yhtä aurinkoa, kuten aina.
“Chihaya, taidat nyt unohtaa jotain. Syy, miksi kutsuimme sinut tänne. Jotta voitaisiin juhlia”, Taichi jatkaa hymyillen.
“Ai niin! Meille tulee vauva, Sumire! Olen viikolla 8!”
Sumire jähmettyy hetkeksi. Tätä hän ei ole osannut lainkaan odottaa. Chihaya ja Taichi katsovat häntä hymyillen ja odottaen mutta oikeat sanat eivät tule Sumiren suusta. Kurkkua puristaa ja kyyneleet kohoavat silmiin. Hän syöksyy halaamaan Chihayaa. Se tuntuu parhaalta vaihtoehdolta tilanteessa, jossa kyyneleet ovat sekoitus onnea ja kateutta. Chihaya silittelee Sumiren hiuksia, eikä Sumire edes kiellä, vaikka ajatteleekin vaivaa, jonka näki kampauksen eteen.
“Onneksi olkoon”, Sumire saa vihdoin kuiskattua.
“Kiitos”, Chihaya kuiskaa takaisin.
Hetken aikaa he seisovat siinä. Kun Sumiren kyyneleet ehtyvät, hän irtautuu halauksesta ja halaa myös Taichia onnitellakseen. Sitten hän pyytää Chihayan kanssaan vessaan siistiymään. Taichi sanoo menevänsä tanssilavan kahvilaan ostamaan heille jotain. Chihaya pyytää limonadia; Sumire peesaa. Vessassa Sumire hukuttaa Chihayan onnitteluihin, peittäen parhaansa mukaan kaiken kateudesta kielivän. Hän pesee kasvonsa ja kätensä viileällä vedellä, tarkistaa huulipunansa.
“Tämän takia huulipunani on ihan pilalla”, hän valittaa Chihayalle leikillään.
“Helpostihan sinä sen korjaat! Olet niin taitava”, Chihaya kannustaa ollen edelleen yhtä hymyä. Helppohan sen on. Naimisissa rakastamansa miehen kanssa ja vieläpä raskaana. Ja taas Sumire tunkee kateelliset ajatuksensa syvälle. Syvälle sydämeensä. Ne eivät saa näkyä tänään, eivät koskaan.
Huulipunaa lisätään, hiukset asetellaan, Chihaya vakuuttaa, että Sumire näyttää kauniilta. Sumire ei oikein luota häneen, mutta muitakaan vaihtoehtoja ei ole. He poistuvat vessasta kahvioon. Taichi odottaa pöydässä juomien kanssa.
“Sinähän olit nopea!” Chihaya sanoo istuutuessaan Taichin vierelle. Taichi hymähtää.
“Te olitte hitaita. Minä asioin aivan normaalia vauhtia.”
“Et ikinä anna minun olla oikeassa!”
“En, varsinkaan silloin, kun olet väärässä.”
Sumire antaa Chihayan ja Taichin kinastella ja antaa katseensa vaeltaa väkijoukossa. Hän kiinnittää katseensa mustatukkaiseen, silmälasipäiseen mieheen, jota hän ei tunnista. Komeimmat vakiokävijät hän tuntee jo; tämä mies on komea ja uusi. Sen näkee myös katseesta, joka tutkailee paikkoja ja ihmisiä uteliaasti. Chihayan hihkaisu herättää hänet mietteistään.
“Arata!” Chihaya huutaa ja heiluttaa innokkaasti. Sumiren katselema mies havahtuu, huomaa heidät ja lähtee pujottelemaan heitä kohti. Chihaya nousee halaamaan. Sumire on hieman pöllämystynyt sattumuksesta. Tuo mies, jota hän oli juuri katsellut, oli Chihayan ja ilmeisesti myös Taichin tuttava. Hän kääntyy katsomaan Taichia. Tämän kasvoilla on se ilme, jota Sumire ei ikinä oppinut lukemaan.
“Tässä on Arata, hän oli yhden sotavuoden samalla luokalla kansakoulussa meidän kanssa. Me jatkettiin kirjeenvaihtoa sen jälkeen. Me vietettiin myös aikaa korkeakoululla Jyväskylässä opiskeluaikoina”, Chihaya esittelee nopeasti. Tämäkö on se Arata, josta Chihaya puhuu niin usein? Sumire hymyilee miehelle.
“Tässä on Sumire, olenkin varmaan kertonut hänestä. Olimme samassa oppikoulussa”, Chihaya esittelee innoissaan.
“Hei, olenkin kuullut sinusta paljon Chihayalta. Olen Sumire Hanano. Vanhempani omistavat täällä tilan”, Sumire esittäytyy ja ojentaa kätensä.
“Hauska tutustua. Arata Wataya.” Arata hymyilee ja tarttuu Sumiren ojennettuun käteen. Puristus on lämmin ja miellyttävä. Ei liian tiukka. Sinisten silmien katse on kirkas ja utelias. Hymy sellainen, johon Sumire aina lankeaa. Onkohan se hänen huulipunansa nyt varmasti kunnossa? Hemmetin Chihaya, joka ei tiedä meikeistä mitään. Varovaisen uteliaasti lepattaneet perhoset Sumiren vatsassa kiihdyttävät tahtiaan. Taas sitä mentiin, kohti typeriä toiveita ja sydänsuruja.
“Mitä sinä täällä teet Arata? Eikö teillä ole kädet täynnä töitä teidän uuden tilan kanssa?” Chihaya kysyy.
“Toukotyöt ovat tosiaan täydessä vauhdissa, mutta pääsin tapaamaan Yuuta tänä viikonloppuna. Meillä on kaikki kunnossa. Kuulin Yuulta, että täällä on tänään tanssit ja on niin hyvä sää, joten päätin lähteä.”
Sumire ei huomaa enää muita; Chihaya ja Taichi jäävät taka-alalle, kun hän keskittyy ainoastaan Arataan. Kaikki Aratassa on hieman maagista. Heillä on tila? Aratalla on täällä ystävä Yuu? Onko hän kihloissa tämän kanssa? Sumiren silmät tarkistavat kädet, ei sormusta, huoli, jota Sumire ei ollut ennen tätä hetkeä tajunnut olevan olemassa, kaikkosi. Toivo herää. Tänä iltana hän tanssii Aratan kanssa.
Chihaya, Taichi, Sumire ja Arata jutustelevat vielä hetken. Aratakin saa kuulla vauvauutiset ja he kuulevat Aratan perheen uuden tilan tilanteesta. Kun Chihayan suosikkikappaleen ensisävelet kaikuvat kahvion puolelle, Chihayan kasvot kirkastuvat ja tämä nousee.
“Nyt riittää puhuminen! Mennään tanssimaan!” Chihaya sanoo ja vetää Taichin perässään kohti tanssilattiaa. Sumire ja Arata jäävät hieman jälkeen Chihayan nopeista liikkeistä ja nousevat vasta, kun Taichi ja Chihaya ovat jo puolessa välissä matkallaan tanssilavan puolelle.
“Haku lienee loppunut. Jos haluamme tanssia tämän kappaleen, meidän on tanssittava toistemme kanssa. Saanko luvan?” Arata kysyy hymyillen ja ojentaa kätensä Sumirelle. Lämmin humahdus vyöryy Sumiren rinnasta varpaisiin asti. Hetken hän jo melkein kieltäytymässä, kunnes muistaa päätöksensä.
“Tottakai”, Sumire sanoo ja saa jotenkin hymyn huulilleen. Hän tarttuu Aratan ojennettuun käteen ja antaa tämän saattaa itsensä tanssilattialle. He liittyvät pyörivään joukkoon hieman myöhemmin kuin muut, mutta valssin tuttu rytmi vie heidät pian mukanaan.
Käy ilmi, että Arata on aika huono tanssija. Ainakin Taichiin verrattuna. Sumirella on tästä huolimatta hauskaa ja he tanssivat valssin loppuun asti. Kiitokset lausutaan. Arata palauttaa Sumiren hakuriviin ja uusi haku alkaa. Tällä kertaa Taichi hakee Sumirea ja Arata Chihayaa. Sumire tanssii alkuillan aikana myös useampien vanhojen tuttavien kanssa.
Sitten Arata on jälleen hänen edessään hakemassa Sumirea. Sumire nyökkää, he kulkevat tyhjään tilaan ja valmistautuvat uuteen tanssiin. Musiikki alkaa ja kaikki paitsi Arata katoavat Sumiren näkökentästä ja mielestä. Hän heittäytyy täysin miehen vietäväksi. Ihan kuin Arata tanssisi nyt paremmin kuin ensimmäisellä kerralla. Ensimmäinen kappale päättyy. Sumire hymyilee ensimmäisen kerran vapautuneesti ja ilman jännitystä. Aratan katse on kuitenkin muualla. Sumire kääntyy katsomaan samaan suuntaan ja näkee oviaukossa ruskeahiuksisen nuoren naisen jonka kasvoilla on huolestunut ilme. Sumire katsoo taas Arataa, jonka ilme on myös synkistynyt.
“Anteeksi, minun täytyy mennä”, Arata sanoo ja jättää Sumiren yksin keskelle tanssilattiaa.
Pilvilinna, jota Sumire on koko illan ajan rakentanut murenee. Hänet on jätetty yksin ensimmäisen tanssin jälkeen. Koskaan, ei kukaan, ole tehnyt hänelle tanssilavan etikettivirheistä suurinta. Häpeän puna polttaa Sumiren kasvoja, kun hän kiitää lavan läpi kohti naistenhuonetta. Niin, eiköhän koko lava nähnyt mitä juuri tapahtui. Vessassa hän piiloutuu koppirivin viimeiseen.
Pitkään hän ei saa olla rauhassa, kun yhteisestä tilasta kuuluu Chihayan ääni.
“Sumire, tännekö sinä tulit?”
Sumire huokaa ja nousee avaamaan oven.
“Kyllä.”
“Mitä tapahtui? Näin kun juoksit yksin pois tanssilattialta.”
“Arata ei tanssinut toista tanssia kanssani.”
“Eikä! Niin minä olin näkeväni, mutta halusin varmistaa asian sinulta. Miksi hän niin teki?”
“En tiedä. Hänen ilmeensä oli tanssin jälkeen vähän outo. Ja sitten hän vain lähti. Hän ei varmaan pidä minusta. Tein varmaan jotain typerää ensimmäisen tanssin aikana.”
“Tämä pitää selvittää. Arata kyllä tuntee etiketin. Uskon että tähän löytyy järkevä selitys.”
Chihayan sanat käyvät järkeen mutta Sumiren mieltä ne eivät piristä. Hän tuntee itsensä ikivanhaksi ja väsyneeksi tähän kaikkeen.
“Annatko minulle anteeksi, jos lähden kotiin? Minua väsyttää ihan hirveästi.”
“Totta kai. Saatamme sinut Taichin kanssa.”
“Ei teidän tarvitse. Tehän asutte ihan eri suunnassa.”
“Minä ainakin tulen, jos vain haluat.”
“Haluaisin oikeastaan vain olla yksin.”
“Selvä. Etsitään Taichi.”
Tällä kertaa he poistuvat vessasta täysin erilaisten mietteiden kanssa kuin edellisellä kerralla. He löytävät Taichin kahvion puolelta. Chihaya kertoo nopeasti, että heitä molempia väsyttää ja että he haluavat lähteä kotiin. Sumire ei kuuntele yksityiskohtia kovinkaan tarkasti vaan keskittyy siihen, ettei purskahda uudelleen itkuun. Chihaya ja Taichi saattavat Sumiren tämän polkupyörälle. Hän halaa ja onnittelee vielä molempia hyvästiksi ja polkee kotiin.
Keittiössä iltapalalla ovat Aoi ja Akane sekä Sumiren ja Aoin vanhemmat. Sumire pakottaa itsensä esittämään normaalia ja syömään, vaikka hän haluaisikin vain käpertyä peittoonsa ja itkeä. Aoi katsoo häntä aina välillä ja taitaa arvata, että jokin on vialla. Sumirea ei oikeastaan edes haittaa, että Aoi tietää; eivät he koskaan ole pystyneet piilottamaan toisiltaan niitä tärkeimpiä asioita. Raskas iltapalahetki päättyy ja Sumire pääsee vihdoin omaan rauhaansa. Unta hän saa vasta joskus kolmen aikoihin.
Seuraavana aamuna Sumiren äiti herättää hänet kirkkoon. Sumire olisi mieluummin tehnyt mitä tahansa muuta kuin lähtenyt messuun juuri sinä päivänä. Juorut edellisen illan tapahtumista olivat varmasti jo kiertäneet koko kylän läpi; sen verran paljon ihmisiä tansseissa oli eilen ollut. Ja nyt viimeistään kirkolla loputkin saisivat tietää mitä oli tapahtunut. Velvollisuus on kuitenkin tällä kertaa häpeää voimakkaampi ja Sumire raahautuu ylös vuoteesta aamiaiselle ja lopulta myös kirkkoon.
Arata istuu kirkossa saman ruskeahiuksisen tytön kanssa, jonka Sumire näki eilen tanssilavalla. Sumire epäilee, että tyttö on Yuu, Aratan ystävä, jonka luona tämä on viikonloppua viettämässä. Sumire tuijottaa koko messun ajan Aratan takaraivoa ja toivoo, ettei äiti huomaa. Aoi huomaa varmasti ja Akane todennäköisesti, mutta siihen Sumire on tottunut, eikä välitä. Isä nyt ei huomaa koskaan mitään; hänestä Sumiren ei tarvitse olla huolissaan.
Sumire kärvistelee messun läpi; pelaa korttinsa niin, ettei joudu kohtaamaan Arataa alttarilla ehtoollisella. Messun jälkeen kirkkokahveilla Chihaya tulee juttelemaan Sumirelle, joka on piiloutunut seurakuntatalon nurkkaan.
“Arata etsii sinua. Lupasin hänelle, että etsin sinut.”
Sumiren sisällä hypähtää. Mitä Arata häneltä haluaa? Pyytää anteeksi eilistä?
“Mitä hän haluaa?”
“Kuulemma jutella kanssasi ennen kuin hänen pitää lähteä linja-autolle. Hänen täytyy lähteä tänään takaisin kotiin.”
Sumire ei tiedä lainkaan, mitä tehdä. Arata saattaisi tehdä mitä tahansa. Esimerkiksi nolata hänet vielä pahemmin kuin eilen.
“Sumire, Arata on mukava ja hyvä ihminen. Uskon, että hänellä oli eilen ihan oikea syy, miksi hänen piti eilen lähteä niin nopeasti kesken tanssien. Mene puhumaan hänelle.”
Sumiren järki luovuttaa ja hän antaa toivonkipinän sytyttää roihun sisällään. Arata Wataya etsii häntä ja haluaa puhua hänen kanssaan. Ei se voi tarkoittaa muuta, kuin halua pyytää anteeksi ja kiinnostusta tutustua lähemmin.
“Selvä, etsitään Arata”, Sumire sanoo päättäväisesti.
Arata löytyy kahvihuoneesta juttelemasta Taichin kanssa.
“Löysin Sumiren!” Chihaya ilmoitti miehille heidän saapuessaan. Taichilla on sen verran pelisilmää, että vetää Chihayan sivummalle. Arata kumartuu lähemmäs ja melkein kuiskaa:
“Mentäisiinkö ulos? Haluaisin jonnekkin, missä voidaan olla kahdestaan.”
Sumiren sisällä roihuava liekki saa lisää bensaa. Hymy nousee tahtomatta hänen kasvoilleen.
“Joo, mennään vaan.”
Sumire seuraa Arataa seurakuntatalon takapihalle suoraan ikkunoiden alle, pois uteliaiden katseiden alta.
“Tähän ei pitäisi kenenkään nähdä.”
Arata huokaa eikä katso silmiin. Sumire odottaa.
“En tiedä mistä aloittaisin. Ehkä siitä, että olen ihan hirveän pahoillani, että lähdin eilen sillä tavalla kertomatta syytä. Minulla oli ihan oikea syy, mutta se jäi siinä rytäkässä kertomatta. Anteeksi. Yuun perheen lehmä oli tiineenä ja odotimme, että synnytys saattaisi alkaa pian. Yuun isä on ollut viikonlopun kaupungissa, joten kun näin Yuun eilen tanssilavalla, arvasin heti, mistä on kysymys. Minut tarvittiin eläinlääkärin avuksi synnytykseen.”
Sumire tietää, että synnytykset, sekä lehmien, että ihmisten, ovat hankalia tilanteita, joissa moni asia voi mennä helposti pieleen. Hän kyllä ymmärtää maatilallisen elämää. Aina ei voi tietää, milloin joutuu töihin. Vielä hän ei kuitenkaan sano mitään.
“Tämän anteeksipyynnön lisäksi halusin antaa sinulle tämän. Joudun kohta lähtemään takaisin kotiin. Niin että jos haluat, kirjoitathan”, vihdoin Arata katsoo Sumirea silmiin, sinisissä silmissä on hieman hermostunut katse, ja ojentaa taitettua paperinpalaa Sumirea kohti.
Sumire ottaa paperilapun ja lukee sen. Siinä on osoite. Mitä ilmeisemmin Aratan.
“Kiitos.”
Muuta ei Sumiren suusta hetkeen tule. Tämä oli kaikki, mitä hän oli toivonut ja ehkä vielä vähän enemmän. Sitten ajatukset vihdoin ja viimein kirkastuvat ja sanat tulevat hänen luokseen.
“Ymmärrän kyllä, että jos kerran ystäväsi tarvitsi apua, sinun oli mentävä. Mutta olisit sinä voinut siitä minulle ensin sanoa. Nyt minä luulin koko loppuillan, että minä olin tehnyt jotain väärin ja sinä olet ilkeä ihminen, joka vain esittää mukavaa, jotta voi sitten nolata koko kylän edessä. Mutta, anteeksipyyntö hyväksytty.”
“Kirjoitatko siis minulle?”
Sumiren täyttää pakahduttava ilo. Ehkä Arata voisi olla hänen helluntaiheilansa ja kesän jälkeen vielä jotain enemmän.
“Tottakai!”
