Nimi: Nöyryytyksestä
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Vain muutaman dollarin tähden
Genre: Katkeraa, vittuuntunutta hahmotutkielmaa. Ficlet (490 sanaa).
Ikäraja: k11
Päähenkilöt: Wild ja Niño
Yhteenveto: ”Luuletko, että kasvatin tämän kyttyrän siksi, että kaiken maailman piipunpolttajakusipäät voisivat raapia siitä tulitikkujaan aina kun siltä tuntuu?”Vastuunvapaus: Vain muutaman dollarin tähden hahmoineen on aivan muiden tahojen kuin minun omaisuutta, enkä minä tee tällä tekstillä minkäänlaista voittoa.
A/N: Päivää. Tumblrissa järjestettiin 29.1.-4.2.2024 Dollars Trilogy Fandom Event, jonka ensimmäistä päivää varten tämän ficin
englanninkielinen versio (T/K11) on kirjoitettu inspiraatiosanalla
bandits (
maantierosvot). Tämä perustuu kohtaukseen Vain muutamassa dollarissa, jossa Douglas Mortimer provosoi tahallaan Indion jengiä raapaisemalla tulitikun Wildin selkään, ja kun tästä oikeasti aika mulkusta vedosta ei seuraa välitöntä verilöylyä, Mortimer päättelee aivan oikein, että jengi on kaupungissa jostain hyvin tärkeästä syystä. Kyseinen kohtaus löytyy
YouTubesta.
Ficlet300 sanalla 211 (
poikkeavuus). Yhtyeen tuotanto III Juliet Jonesin Sydämen kappaleella
Opi Raamattua (lähinnä siksi, että kirjoittaessani tätä kuvittelin tämän biisin soimaan Wildin päähän, ja osittain siksi, että Mortimer esitellään elokuvassa pukeutuneena kokomustiin - ja viittaan! - ja lukemassa Raamattua, ja vieressä istuva hahmo jopa puhuttelee häntä pastoriksi, ja jotain jotain assosiaatiot hyppii ja loikkii. Mulla on visio okei)
NÖYRYYTYKSESTÄWild kiehuu vielä sittenkin, kun he ovat palanneet El Pasosta vanhalle kirkolle muun jengin luo.
”Kyllähän sinä tiedät, miksi minun piti estää sinua”, Niño sanoo – ja totta kai Wild
tietää, hän
tietää, mutta se ei
auta, eikä se tee nöyryytyksestä tippaakaan helpompaa kestää. Sen muukalaisen ilme – tietävä ja pilkallinen katse ja saatanan raivostuttava hymynhäivä – se
röyhkeys –
”Joka kerta!” hän äsähtää, sähisee kuin kissa yrittäessään kaikesta huolimatta pitää äänensä niin matalana, ettei puolisammuksissa makaava Indio kuule. ”Luuletko, että kasvatin tämän kyttyrän siksi, että kaiken maailman piipunpolttajakusipäät voisivat raapia siitä tulitikkujaan aina kun siltä tuntuu?”
”Tämä keikka on liian tärkeä, Wild, siellä ei voinut ottaa mitään riskejä.”
”Niinpä niin, koska sehän ei herätä kenenkään huomiota, kun näillä main oikein hyvin tunnetut maantierosvot ratsastavat kaupunkiin, tukkivat kaupungin pankkia lähimpänä olevan saluunan baaritiskin ja painuvat helvettiin sillä sekunnilla kun ovat nähneet, miten pankin vartiointi toimii”, Wild mutisee ja sylkäisee lattialle. Hän on vihainen, mutta hänellä on myös inhottavan ontto ja tyhjäksi väännetty olo, ja kaiken tämänpäiväisen ratsastamisen jälkeen pelkkä hengittäminen saa hänen selkänsä vihlomaan.
”Onko sinulla parempaa suunnitelmaa tarjolla?”
”Ei tässä
siitä ole kysymys”, Wild tiuskahtaa, onnistuen niin tehdessään venäyttämään selässään jonkin lihaksen, joka on kai kasvanut sinne pelkästä venähtämisen ilosta. Kipu saa hänet irvistämään ja sihahtamaan, ja Niñon ärtynyt ilme pehmenee hiukan, ja Wild vihaa sitä, koska ei tässä
siitäkään ole kysymys.
”Koskeeko kovasti?”
”Älä uskallakaan.” Niñon selkää saattaa joskus juilia hänen nukuttuaan huonossa asennossa, mutta se ei tarkoita, että hän tietäisi miltä Wildistä tuntuu – helvetti, eihän sitä voi ruveta edes vertaamaan. Ainoa syy sille, ettei tämänpäiväisen kaltaista tapahdu joka kerta Wildin mennessä ihmisten ilmoille, on se, että näillä main tiedetään sellaisen tarkoittavan välitöntä menolippua helvettiin. Wild on varma, että tämänpäiväinen mustiinpukeutuja tiesi sen myös, niin vastenmielisesti hän hekumoi vahingoniloaan sytyttäessään piippunsa pesää Wildin cigarillolla. Niin kuin hän olisi testannut Wildiä ja voittanut ja tiennyt saaneensa mitä halusi vain siksi, että Niño ei päästänyt hänen ranteestaan irti. Kuka tietää, kenties hän samalla vaivalla oli tajunnut senkin, miksi he ylipäätään olivat El Pasossa.
”Tiedätkö, Wild”, Niño sanoo. Tällä kertaa hän ei lässytä vaan puhuu asialliseen sävyyn niin kuin työasioista yleensäkin, joten Wild kohottaa kysyvästi kulmaa.
”Mitä?”
”Tämä keikka on ihan kohta. Jos törmäät siihen tyyppiin kun isoin homma on ohi, voit aivan vapaasti hoidella hänet sitten.”
Wild siristää silmiään.
”Sinäkö annat minulle luvan?”
”Puhun Indiolle”, Niño sanoo, mutta hänen äänensä on niin varma, että Wild tietää sen olevan pelkkä muodollisuus. Niin kuin se onkin – Indiolla ei yleisesti ottaen ole mitään sitä vastaan, että Wild panee häntä loukanneet typerykset, puhumattakaan sellaisista jotka erehtyvät nöyryyttämään häntä niin kuin tämänpäiväinen mies, maksamaan teoistaan korkojen kera. Varmasti sama pätee taas sitten, kun pankkiryöstö on ensin saatu pois alta.
”Selvä on”, Wild myöntyy ja nyökkää jäykästi, ja se saa Niñon viimein jättämään hänet rauhaan. Jos mustiinpukeutuja todella testasi häntä tänään, jos hän jotenkin on saanut vihiä Indion juonesta… Wild on varma, että hän tulee vielä vastaan.
Ja kun hän tulee…
Siitä tulee niin kaunista, että Wild tuskin malttaa odottaa.
