Ficin nimi: Erossa (varmasti parempi näin)
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: S
Fandom: MCU
Tyylilaji/Genre. college!AU, angst
Paritus: Thor/Loki
Vastuuvapaus: MCU kuuluu tekijöilleen. Kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.
Haasteet: Aina eka kerta
V (ensimmäinen ero),
FinFanFun1000 (sana 611. inessiivi)
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Loki oli viihtynyt suurimman osan joululomasta Thorin luona. Oli hän joulupäivänä sekä jo aattona käynyt kotona, lähinnä halatakseen äitiä ja toivottaakseen hyviä pyhiä. Isä oli tervehtinyt häntä murahtamalla kuin hän olisi ollut joku puolituttu naapuri, mutta oli kuitenkin kumpanakin päivänä ollut täysin selvin päin. Se oli hyvä, koska Lokin ei tarvinnut tuntea huonoa omatuntoa, kun ei murehtinut äitiään, koska hänen sydämensä oli muutoinkin painava. Thor oli ollut aivan ihana, hukuttanut hänet suudelmiin aina hänen palatessaan sisälle, vaikka kyseessä olisi ollut vain viiden minuutin pistäytyminen pikkupakkasessa. He olivat nukkuneet vierekkäin ja kertoneet toisilleen, kuinka ikävä heillä oli ollut ensimmäisen yliopistolukuvuoden aikana.
Kaikki tämä oli vain vahvistanut Lokin rinnassa puristavaa kipeää päätöstä. Thor ansaitsi päästä kokemaan yliopiston etäsuhteesta vapaana. Tämä oli äärimmäisen innoissaan uudesta joukkueesta ja koulusta ja entistäkin komeampi. Sellainen ihminen, jonka kuului olla nauttimassa ystäviensä seurasta eikä kaipaamassa jossain kaukana olevaa vaatimatonta poikaystävää. Sitä hän Thorille toivoi, onnea ja iloa, ja sitä heidän suhteensa ei ainakaan juuri nyt tuottanut. Ei hän koskaan lakkaisi rakastamasta toista, ei voisi, kun ajatteli, miten hyvin tämä oli häntä nämä vuodet kohdellut. Mutta rakastaa voisi ystävänäkin, olematta tiellä.
Päivät olivat kiirehtineet ohi ja huomenna pitäisi palata kampukselle. Loki huokasi syvään. Hänen olisi sanottava sanottavansa nyt, hän ei todellakaan aikonut jättää asiaa puhelimen saatikka viestin varaan. Thor touhuili tavaroita kassiinsa hänen istuessaan tämän sängyllä.
”Muru, haluaisin jutella yhdestä jutusta”, hän äännähti ja taputti patjaa vierellään. Toinen tuli niin luottavaisen näköisenä, että Lokin kurkkuun nousi pala. Hän sai pehmeän suudelman poskelleen.
”Rakas, kunpa voisin ottaa sinut mukaan. Ehkä me voitaisiin sanoa, että olet vaihto-oppilas.” Thor naurahti omalle hupsulle unelma-ajatukselleen.
Loki hymyili surumielisesti. Syteen tai saveen. ”Minä olen miettinyt… että… pitäisikö meidän pitää vähän taukoa?” Hän katsoi, kun kysymys upposi toisen tajuntaan.
”Mutta… mutta miksi?” Thor kuulosti lähes säikähtäneeltä. Tämä oli ottanut kiinni hänen kummastakin kädestään.
”No, minä ajattelin, että voisimme ehkä tapailla muitakin, tutustua uusiin tyyppeihin, pitää hauskaa…” Loki yritti näyttää mahdollisimman itsevarmalta, aikuiselta, joka oli pohtinut ongelmaa joka kantilta.
Thor painoi leukansa hänen olkapäätänsä vasten. ”Onko… onko sinulla… jo joku toinen?” Äänessä ei enää kuulunut vain pieni säikähdys, se oli pelokas.
Loki hengitti sisäänsä tutun vaalean hiuspehkon tuoksua. ”Ei, muru, ei tietenkään. Minä vain… toivoisin, että me kumpikin saataisiin aito yliopistoelämys. Ettei tarvitsisi huolehtia muusta kuin pääseekö kurssista läpi tai kuinka kurjaa on lampsia luennolle sateessa.”
Thor kietoi vahvat käsivartensa hänen ympärilleen. ”Ehkä me sitten voidaan tehdä niin… pitää vähän taukoa”, tämä kuiskasi tukahtuneesti.
Kaikki tämän olemuksessa soti sanomaa vastaan, Loki tunsi sen kyllä. Hän upotti sormensa untuvaisiin niskavilloihin.
”Näin on varmasti parempi. Kaikki on ihan hyvin.” Loki tiesi vakuuttavansa sitä yhtä paljon itselleen kuin Thorille.
Tämä oli pitkän aikaa hiljaa, puhahdellen vain välillä paidan läpi hänen iholleen. ”Sinä olet särkenyt sydämeni.”
Sanat tulivat ulos hiljaa ja totisina ja Lokia huimasi ja oksetti. ”Muru, voin lähteä, jos haluat. Äiti ottaa minut mielellään kotiin yhdeksi yöksi.”
Thor tarrautui häneen kiinni vain tiukemmin. ”Olet poikaystäväni vielä tämän illan, eikö niin?”
Loki ynähti myöntyväisesti, suunavaaminen olisi avannut myös kyynelkanavat.
”Sitten minä aion halata ja suudella sinua niin pitkään kuin voin. Jos saan. Jos sinä haluat sitä.” Uhmaa, kipua ja epätoivoa.
Loki kuuli sen kaiken. Mutta myös valtavasti rakkautta. ”Saat tietenkin, muru. Ja mehän pysytään ystävinä. En minä tahdo menettää sinua.” Pienet pisarat valuivat jo pitkin poskia.
Hän sulki silmänsä ja tunsi, kuinka Thorin huulet hipaisivat ne pois. ”Minä olen aina sinun ystäväsi”, tämä supisi hänen korvaansa.
Sen yön he kuitenkin lepäsivät jo erillään, omilla puolillaan sänkyä, pelkästään kädet pitivät kiinni toisistaan. Ja aamulla he sanoivat hyvästi vain kätellen ja se tuntui Lokista maailmanlopulta, vaikka hän oli kuvitellut uuden, paremman ja kiltimmän maailman vasta alkavan tästä.
