Kuori entisestään (S) | Tonks

[Azure]

Ficin nimi: Kuori entisestä
Ikäraja: S
Hahmot/paritus: Tonks, taustalla Tonks/Remus
Genre: angst
Tiivistelmä: Hänestä tuntuu, että hänestä on tullut vain kuori entisestään.

A/N: Pari iltaa sitten Discordissa oli keskustelua muun muassa siitä, kuinka kauan ollaan kukainenki oltu Finissä. Huomasin siinä sitten, että tänään tulee kuluneeksi 11 vuotta siitä, kun tänne – silloin vasta pieni minä - rekisteröidyin.
Tuon maagisen luvun kunniaksi päätin, että aika postata tämä noin vuoden päivät pöytälaatikossa lojunut, pääosin tajunnanvirtana syntynyt ficletinpoikanen. Korkkaan vihdoin myös Sana/kuva/lause10 #3 tällä kuvalla, joka toimi tälle tekstille alkusysäyksenä.

Mahdolliset virheet ovat omasta oikoluvustani jääneitä.

•-•-•-•-•-•

Sumu on taas peittänyt Tylyahon aavemaiseen vaippaansa. Tonksia sumu alkaa ärsyttää.

Eikö siinä muka ollut jo tarpeeksi, että hänen mielensä oli jatkuvasti sumussa, pitikö ilmankin vielä vastata hänen mielentilaansa? Helvetin ankeuttajat.

Hänestä tuntuu, että hänestä on tullut vain kuori entisestään. Äitikin on huomannut sen.

"Missä on meidän aina sanavalmis tyttäremme, Ted?" Ei Andromeda ollut tarkoittanut miehelleen esitettyä kysymystä tyttärensä korville, mutta äiti ei ollut tiennyt tyttären istuvan portailla unettoman yön jäljiltä, silmät tyhjyyteen tuijottaen. Äidin sanat ovat syöpyneet Tonksin mieleen lähes yhtä dominoivana kuin hänen sanansa.

"Lopeta. Sinulle on parempi, että lakkaat tuntemasta noin, Nymfadora… Minunkaltaiseni kanssa sinulla ei koskaan voi olla tulevaisuutta."

Tonks haluaa huutaa. Haluaa ulvoa tuskansa ilmoille keskellä Tylyahoa, sumun keskellä, poissa katulyhtyjen heikosti valaisemasta kehästä. Mutta hän pysyy hiljaa, hiukset harmaana verhona kasvojen edessä ja jatkaa kaduilla partioimista.

Tonks toivoo sen olevan mahdollista. Toivoo, että jonakin päivänä hän lakkaa ajattelemasta, lakkaa tuntemasta näin.

Joka kerta kun suojelius lähtee hänen sauvansa kärjestä, Tonks tietää huijaavansa itseään. 

[Larjus]

Tää on angst-ficiksi tosi hyvä, kun lukiessa tuli väkisinkin vähän paha mieli ja surku Tonksin puolesta. Torjutuksi tuleminen on vaikeaa, ja siihen päälle vielä muidenkin salaa kuullut puheet ja ankeuttajien ahdistava vaikutus, niin ei ihmekään, että tuntee olevansa enää vain kuori entisestä. Se kaikki on tosi kurjaa, mutta on kiva kyllä lukea ficejä canonissa olevista asioista, saada vähän enemmän syventyä muiden hahmojen kuin vain Harryn näkökulmaan (koska niitä kirjathan eivät - täysin loogisesta syystä - juurikaan kerro). Onneksi omaa surkuilua piristää tieto siitä, mitä myöhemmin canonissa käy - mutta sitten toisaalta muistaa myös, mitä senkin jälkeen tapahtuu, ja sitten on taas kurja olo itselläkin 😅 (Katalia kaikki fiktiivisten hahmojen synnyttämät tunteet!)

Loppulauseesta tykkäsin tosi paljon. Sen sisältö ja merkitys on samaan aikaan todella selkeää mutta myös vähän salamyhkäistä (kun täytyy tietää, millainen suojelius on kyseessä ja mitä kaikkea se oikein symboloi). Suojeliukset on kyllä jänniä siinä, mitä ne tekijästään (ja tekijälleen) kertovat. Vaikka sitä miten yrittäisi muuta itselleen ja muillekin väittää, suojelius ei valehtele vaan paljastaa kaunistelemattoman totuuden. Ja itse asiassa samalla myös osoittaa sen, ettei suojeliuksen loihtija ole vain pelkkä kuori, vaikka siltä itsestä tuntuisikin.

Toivoo, että jonakin päivänä hän lakkaa ajattelemasta, lakkaa tuntemasta näin.

Sehän se olisikin helppoa. Mutta valitettavasti elämä ei tuppaa olemaan kovinkaan helppoa 😅

Kiitos tästä lukukokemuksesta!

[Fiorella]

Voi Tonks parka! Tästä välittyy niin hyvin se ankeuttava henkinen raskaus, jota vastaan hän joutuu taistelemaan. Eikä tukea tule edes kotiväeltä, tai siltä hänestä ainakin tuntuu.

Joka kerta kun suojelius lähtee hänen sauvansa kärjestä, Tonks tietää huijaavansa itseään. 

Tämä kosketti niin, kun tosiaan tietää sen hänen suojeliuksensa. Voi toista. Onneksi sentään lukija tietää, että siitä se paremmaksi muuttuu.

Lyhyt ficcinen, mutta sisällöltään painava. Hyvin kirjoitettu!