Kirjoittaja Aihe: Skꝏ the Infinity: Rakkautta on - sukat (Reki/Langa) S  (Luettu 3360 kertaa)

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 809
Nimi: Rakkautta on - sukat
Fandom: Skꝏ the Infinity
Hahmot: Reki/Langa
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylijaji: Fluffy, rakkaudentunnustus, ensimmäinen suudelma
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Hiroko Utsumille ja Michinori Chiballe. Minä en tee rahaa lainatessani hänen keksimiään hahmoja.
Yhteenveto: Reki ja Langa suunnittelevat patikkaretkeä. Reki tarvitsee sitä varten uudet sukat.
Kirjoittajalta: Rekihän ei tunnetusti ole kauhean hyvä englannissa, joten hänelle paljastuu aina pieniä yllätyksiä kielen oppimisen mukana.


Rakkautta on – sukat

Reki ja Langa olivat polvillaan lattialla kumartuneena saman kartan äärelle. Heidän päänsä osuivat melkein yhteen, kun se suunnittelivat tulevaa syysretkeään Yambarun kansallipuistoon. He viettäisivät siellä pidennetyn viikonlopun, joten aikaa riittäisi muutamankin polun patikoimiseen.
”Tuo on vaativa polku”, Reki sanoi osoittaessaan kartalla olevaa merkkiä Langalle.
”Se vaatii sitten myös hyvät kengät. Hyvä kunto meillä on jo”, Langa totesi. ”Minulla on vielä vanhat vaelluskenkäni jotka ovat melko hyvässä kunnossa.”
”Minullakin on kyllä kengät, mutta sopivia sukkia ei ole. Niihin kenkiin sopivat sukat ovat kaikki rikki.”

*

Niinpä Reki löysi itsensä seuraavana päivänä urheiluliikkeestä ja siellä retkeilyvaateosastolta. Sukkia tuntui olevan joka tarkoitukseen. Kalastukseen omansa, melontaan ja juoksuun omansa ja niin edelleen. Retkeilysukkahyllyllä Reki pysähtyi ihmettelemään. Melkein kaikki sukkaparit oli merkitty kirjaimilla L ja R.
”Vau”, Reki totesi antaessaan ajatustensa laukata. Miksi näissä sukissa ylipäänsä on toisessa L-kirjain ja toisessa R-kirjain? Kai niillä jokin merkitys oli. Rekin pää kehitti aivan omaa tarinaansa. L tarkoitti tietysti Langaa ja R Rekiä. Ja sukkia myytiin pareittain. Hän ja Langa olivat kuin sukkapari, aina yhdessä ja erottamattomat. Ja yksinäinen sukka olisi melko surullinen ilman paria. Reki etsi itselleen sopivan koon sukkaparin. Sitten hän päätti, että halusi ostaa Langalle samanlaiset. Ei näin romanttista sukkaparia voinut olla ostamatta. Reki ei ollut paljastanut Langalle sitä, että oli korviaan myöten ihastunut tähän. Ehkä hän voisi antaa sukat ja...

Reki punastui ajatukselleen ja tietysti juuri silloin myyjä tuli Rekin luokse.
”Voinko auttaa jotenkin?” myyjä kysyi.
”Minä, äh. Etsin sopivia sukkia vaelluskenkiini”, Reki takelteli ja toivoi ettei olisi kovin punainen kasvoiltaan.
”Nämä ovat oikein hyvä valinta. Ja jos kenkäsi ovat sellaiset, että niihin tarvitaan kaksi paria sukkia silloin on hyvä jos alle laittaa ohuemman sukkaparin, esimerkiksi tällaiset ja sitten niiden päälle nämä paksummat”, myyjä selitti ja näytti hyllyssä olevia sukkapareja, joissa kussakin oli kirjaimet L ja R.
Reki mietti hetken kehtaisiko kysyä mitä kirjainmerkintä oikein tarkoitti. Hän jätti kuitenkin kysymättä. Ehkä se selviäisi myöhemmin.

Kaupasta lähtiessään Rekin repussa oli kaksi uutta sukkaparia, joista toiset oli tarkoitettu Langalle. Langan jalka oli yhtä numeroa Rekin jalkoja suuremmat joten oli ollut helppo ostaa sopivat sukat. Kun vain Reki saisi tarpeeksi rohkeutta toteuttaa suunnitelmansa ja tunnustaa lämpimät tunteensa Langalle sukkia antaessaan. Reki empi. Olisiko parempi kertoa ennen heidän reissuaan vai kesken reissun tai vasta sen jälkeen. Reki päätti että olisi kuitenkin parempi odottaa että he palaisivat reissusta. Silloin heidän viimeinen reissunsa olisi toivon mukaan kuitenkin ikimuistoinen ja mukava, eikä Reki olisi ehtinyt pilata sitä ajattelemattomilla sanomisillaan. Ajatus viimeisestä reissusta sai Rekin vähän surulliseksi ja hän ajatteli yksinäistä sukkaa, jonka pari oli kadonnut jonnekin.

*

”Ovatko kenkäsi kunnossa ja löysitkö niihin sopivia sukkia?” Langa kysyi, kun he seuraavana päivänä jatkoivat retken suunnittelemista. Reki käänsi katseensa Langasta pois ja sai väriä poskilleen. Voisiko, pitäisikö, pystyisikö hän? Pilaisiko hän nyt heidän ystävyytensä vai mitä hänen pitäisi tehdä? Reki oli jo pitkään ollut ihastunut ystäväänsä ja Langa oli aina hänen kanssaan. Vaikka Langaa oli välillä pyydetty jonnekin, ei hän ollut mennyt vaan oli aina valinnut Rekin seuran.
”Reki?” Langa ihmetteli kun niin puhelias Reki olikin yhtäkkiä kovin hiljaa ja kumman ujon oloinen.
”Ai sukkia?” Reki sanoi. ”Löysin.”
”No hyvä.”
”Ja minä”, Reki aloitti. ”Tuota.” Ja sitten hän punastui vähän.
”Mitä nyt Reki? Sanoinko jotain hölmöä?” Langa ihmetteli. Reki vain pudisti päätään.

Hän haki pussin vaatekaapistaan, jossa sukkaparit olivat.
”Ostin samalla sinulle”, Reki selitti vähän nolon näköisenä.
”Ei sinun olisi tarvinnut”, Langa totesi.
”Mutta kun nämä ovatkin sinunjaminunromanttisetnimikkosukat ja halusin ostaa nämä sinulle”, Reki möläytti ja ojensi Langalle toisen sukkaparin.
Langa tuijotti Rekiä ja yritti käsittää mitä hän oli juuri kuullut. Hän otti sukat käteensä ja katsoi niitä ja sitten Rekiä. Oliko hän nyt kuullut ihan oikein? Romanttiset nimikkosukat? Mitä ihmettä Reki tarkoitti. Reki tuijotti nolona sukkia ja silloin Langalla välähti.
Sukat oli merkitty L ja R merkinnällä osoittaakseen kumman jalan sukka oli kyseessä eli niin sanotut left-right-sukat. L ja R.

”Reki. Sanoitko sinä romanttiset nimikkosukat?” Langa kysyi. ”Sinulla on maailman ihanin mielikuvitus”, hän lisäsi ja tarttui Rekin käteen. Reki oli edelleen nolon näköinen eikä rohjennut katsoa Langaan. Hän oli jännittynyt ja vähän kauhuissaan siitä mitä hän oli sanonut.
”Minä. Älä sano mitään”, Reki sanoi ja teki kädellään pienen torjuvan eleen Langaa kohtaan. ”Hyvä on, mokasin.”
”Reki. Sinä olet maailman ihanin ihminen. Minäkin pidän sinusta. Et ole mokannut mitään, päinvastoin”, Langa sanoi silmät tuikkien. ”Nämä ovat romanttiset nimikkosukat ja käytän näitä mielelläni.”
”Ihanko oikeasti? Pidät minusta?” Reki ihmetteli.
”Tietysti senkin höntti”, Langa sanoi ja todisti sanansa sulkiessaan Rekin tiukkaan halaukseen.

”Tiedän ettei L oikeasti tarkoita Langaa eikä R tarkoita Rekiä. En ole vieläkään ihan varma mitä ne tarkoittavat”, Reki paljasti ja tunsi itsensä totisesti hölmöksi.
”L tarkoittaa vasenta ja R tarkoittaa oikeaa”, Langa sanoi. ”Mutta tämän päivän jälkeen en enää ikinä voi laittaa sukkia jalkaani miettimättä että R on Reki.”
”Ja L on Langa”, Reki lisäsi. ”Ja ne ovat aina yhdessä.”
”Haluaisitko että me olisimme yhdessä Reki?” Langa kysyi ja hellitti vähän halausotettaan. ”Koska minä haluaisin. Olen halunnut jo jonkin aikaa.”
Reki nyökkäsi.
Siitä rohkaistuneena Langa antoi sormiensa upota Rekin punaisiin hiuksiin, katsoi häntä hymyillen ja antoi huuliensa koskettaa kevyesti Rekin huulia. Kun Langa irtautui, Reki hymyili myös.
”Haluan olla kanssasi”, Reki sanoi.  ”Aina.”
”Aina”, Langa vahvisti.


Kirjoittajalta: Minulla on mennyt jo hyvä tovi, etten voi laittaa L ja R sukkia jalkaan ilman, että se nostaa mieleeni Rekin ja Langan ja heidän söpöt kommelluksensa.  :)
« Viimeksi muokattu: 17.01.2024 16:37:19 kirjoittanut Fairy tale »

Grenade

  • Fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 566
  • ava+bannu Ingrid
Vs: Skꝏ the Infinity: Rakkautta on - sukat (Reki/Langa) S
« Vastaus #1 : 21.01.2024 22:21:39 »
Voi, kuinka söötti tää on! Juurikin ihanan hempeän lempeä hyvänmielenficci. Hellyttävä ajatus, että Rekin ensimmäinen ajatus L ja R sukista on juurikin heidän nimensä. Niin se varmaan ajatuksetkin on ihastuneena vain kohdistuneina siihen ihastuksen kohteeseen, aww. Hyvä, että hän kuitenkin uskalsi kertoa tunteistaan, vaikka ensin olikin ajatellut, että jos sitten vasta sen retken jälkeen, mutta lopulta hyvä kuitenkin, että hän päätti nyt jo ennen kertoa! Tottahan toki L ja R ovat pari ja aina yhdessä. ^^

Kiitos tästä söpöstä ficistä! ^^
Hyppää lehtikasaan!

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 7 117
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
Vs: Skꝏ the Infinity: Rakkautta on - sukat (Reki/Langa) S
« Vastaus #2 : 05.02.2024 18:10:29 »
En kyllä tämän ficin jälkeen pysty olemaan ajattelematta Langaa ja Rekiä, kun näen vilauksenkin L- ja R-merkatuista sukista sun muista :D Herttaista, miten Rekille tuli niistä heti hän ja Langa mieleen, mutta ovathan ne juuri heidän nimiensä alkukirjaimet. Voisi sitä kai hölmömpiäkin mielleyhtymiä olla!

Lainaus
L tarkoitti tietysti Langaa ja R Rekiä. Ja sukkia myytiin pareittain. Hän ja Langa olivat kuin sukkapari, aina yhdessä ja erottamattomat.
No äwwws ♥ Kun sitä noin ajattelee, niin onhan se romanttista. Mäkin oon sitä mieltä, että Reki ja Langa niin kuuluvat yhteen, kuin vaikka juurikin sukkapari ;D

Lainaus
”Ostin samalla sinulle”, Reki selitti vähän nolon näköisenä.
”Ei sinun olisi tarvinnut”, Langa totesi.
”Mutta kun nämä ovatkin sinunjaminunromanttisetnimikkosukat ja halusin ostaa nämä sinulle”, Reki möläytti ja ojensi Langalle toisen sukkaparin.
Tapahan se on tämäkin kertoa tunteistaan ♥ Langalla oli kyllä ihana tapa suhtautua kuulemaansa ja koko tilanteeseen. Reki voi olla vähän höpsö välillä, mutta se onkin piirre josta Langa vain pitää (ja hän on itsekin vähintään yhtä höpsö ellei höpsömpikin). Tuosta eteni koko tilanne niin ihanan mutkattomasti, ja eihän sitä voinut olla hymyilemättä höperösti, kun ajattelee Rekiä ja Langaa halaamassa ja suutelemassa toisiaan :3 Todella suloinen fici, ja niin ihanan sympaattinen!
Lempikeksejä
Meidän kellarissa
Sivuun siitä!
Turpa on irti

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 809
Vs: Skꝏ the Infinity: Rakkautta on - sukat (Reki/Langa) S
« Vastaus #3 : 12.02.2024 14:45:20 »
Kiitos kommentista Larjus. Näen Rekin välillä pikku pöhköläisenä (jota ei Langa tietenkään voi vastustaa). Mutta mielikuvitusta ja luovuutta hänellä on. Jonkun fikin mukaan koko luokka vähän naureskelee heille, että he jakavat vähät (tai sen ainoan) aivosolunsa! Se voi tietysti kuvata sitäkin että toinen aloittaa lauseen, jonka toinen lopettaa - ollaan niin samalla aaltopituudella.  :D
Ja Reki sai sukista aasinsillan jotta saattoi viimein tunnustaa todelliset tunteensa. Ja totta kai Langa on onnesta soikeana kun uskaltaa viimein itsekin hengittää vapaasti eikä tarvitse yrittää piilotella mitään. Vaikka Langa on siinä kyllä huono. Reki on taatusti huomannut jotain pientä ilmassa.