Title: Suden viesti
Author: Taruli94
Genre: Action/Adventure, H/C, Angst, horror
Pairing: NT/RL
Rating: K-11
Summary: Tonks ja Remus ovat romanttisella retkellä vuorilla. Yhtäkkiä tulee pimeää ja niskan takaa kuuluu raskasta läähätystä…
Disclaimer: Rowlingin hahmot (yllätys, yllätys) ja tietty mun ikioma tarinani.
A/N: Nohh, hieman erilaista tekstiä minulta, mutta minä pidän. ^^ Sanokaa mielipiteenne, sillä elän kommenteilla!
Aurinko pilkotti pilvien takaa ja sateenkaari näkyi horisontissa. Vielä vähän aika sitten oli satanut rankasti, mutta nyt sateesta oli jäljellä enää pisarat vehreiden puiden lehvästöissä.
Nymfadora Tonks nuuhki raikasta vuoristoilmaa Remus Lupinin kanssa. Nämä olivat tulleet viettämään yötä vuoristoihin, ja juuri saapuneet ensimmäiseen määränpäähänsä.
”Ahh, minä sitten rakastan tätä kaikkea”, Tonks sanoi ja tipautti rinkkansa Remuksen syliin.
”Tässä on mahtava paikka teltalle, eikö?”, hän jatkoi. Remus tuijotteli kauas taivaanrantaan, eikä kuullut Tonksin kysymystä.
”Kulta?! Kuuletko?”
”Ahh, niin mitä? Anteeksi kulta..”, Remus sanoi ja hänen ajatuksensa poksahtivat.
“Sitä vain, että tähän varmaan pystytämme teltan”, Tonks vastasi ja alkoi etsiä rinkastaan telttaa.
“Juu, kyllä. Minä haen lähteestä vettä.”
Remus otti kannun ja lähti lähteelle. Hänen päässään tuntui kummalta, hän tiesi, että kaikki eivät olleet kohdallaan. Hän vaistosi sen, joku kärsi.
“Hyvää yötä, kulta”, sanoi Tonks pussaten Remusta poskelle.
“Hyv- hyvää yötä“, Remus vastasi, hän oli taas ajatuksissaan.
“Mikä nyt on? Miksi olet koko ajan niin ajatuksissasi?”
“Ai, miten niin? Enkä ole.”
“Hmh, ei sitten“, Tonks tokaisi, ja käänsi Remukselle selkänsä.
Aamulla kun Tonks heräsi, häntä odotti yllätys. Remus oli kattanut hänelle ihanan aamiaisen yhdelle littanalle kivelle. Kivellä oli kauniita kukkasia, leipää, juotavaa ja kaikkea hyvää puurosta lättyihin.
“Yllätys!”, huusi Remus kun huomasi Nymfadoran heränneen.
“Tännepäin kulta”, Remus jatkoi. Lupin otti Tonksia hellästi kädestä ja vei hänet kiven ääreen samalla kun Tonks kysyi: “Mistäs nyt tuulee?” ja alkoi voidella leipäänsä.
“Noh, anteeksi se eilinen, olin vain niin väsynyt.”
“Voi höpsö höppeliinini”, Nymfadora sanoi ja antoi Lupinille kunnon suukon.
“Onnistuin”, Remus myhäili itsekseen.
Myöhemmin kun aurinko oli jo korkealla Tonks ja Lupin päättivät jatkaa matkaansa vielä korkeammalle vuorille. He kasasivat varusteensa ja lähtivät suoraa vuorien korkeinta kohtaa kohti.
Pian he saapuivat pieneen havumetsään. Metsässä oli kolkkoa ja pimeää ja taivaalle pukkasi tummia pilviä jotka hivuttautuivat auringon eteen.
Samassa vaeltajien takaa alkoi kuulua outoja ääniä; rasahduksia, askeleita, läähätystä.
Nymfadora ja Remus käänsivät päänsä yhtaikaa, ja näkivät tumman, nelijalkaisen hahmon seuraavan heitä.
Yhtäkkiä hahmo alkoi juosta ja Tonks ja Lupin lähtivät karkuun, hekin juosten.
Painavat rinkat vaikeuttivat juoksua. Hahmo oli susi. Sen hengitys kuului jo ihan niskan takana, eivätkä kaksikko uskaltaneet vilkaistakaan taakseen. He keskittyivät vain juoksemiseen. Metsä tiheni, ja heidän piti poukkoilla puiden väleistä sydän pamppaillen. “Remus, auta. En jaksa juosta,” sanoi Tonks huolestuneena ja kieli vyön alla. Lupin otti Tonksia kädestä ja he juoksivat, mutta susi saavutti heitä vihreät silmänsä kiiluen pimeässä. Susi hyppäsi Lupinin niskaan raivoissaan ja raateli tämän vaatteita.
“TAINNUTU!” Remuksen loitsu meni ohi ja kimposi puusta taivaalle. Tonks oli sivummalla katselemassa suden ja rakkaimpansa kaksintaistelua. Nymfadoralta valui kyynel poskelle. Hän aavisteli jo pahinta, mutta tuli ajatelleeksi: “Mitä ihmettä minä tässä teen, toimettomana katselemassa rakkaani kuolemaa…?!”
“TAINNUTU!” huusivat Tonks ja Remus yhteen ääneen.
Susi irrotti ootteensa Lupinista ja kaatui maahan. Nyt loitsu osui. Remus oli punaisena verestä ja hänen vaatteensa olivat riekaleina. Remus lupiinille oli tullut syviä haavoja, jotka säilyisivät koko hänen loppu ikänsä. Tonks oli istunut makaavan Remuksen viereen ja nyyhkytti: “Kulta, minä hoidan sinut, lupaan.” Nymfadora nousi, ja meni varovaisesti suden luo. Sen kaulassa oli jotain kimaltavaa. Tonks nosti hieman suden veristä päätä, ja näki mitä kaulassa oli. Siinä oli ketju, tai oikeastaan medaljonki. Tonks otti ketjun varovasti kaulasta ja vei sen Remuksen luo. Hän avasi medaljongin ja sen sisällä oli pieni käärö. Tonks katsahti Remusta jonka veriset luomet olivat kiinni, mutta hän hengitti. Hän oli vain tajuton.
Tonks avasi käärön varoen ja luki:
Kuutamo,
toivon että saat viestini. Tiedän, lähetystapa on hieman outo, mutta asiaan. Sudet ovat vihdoin löytäneet minut. He ovat jo kauan vainonneet, mutta nyt he löysivät. Tarvitsen apua, he kiduttavat. Vain koiran hahmossa oleminen rauhoittaa heitä. Tule täysikuun aikaan, että pärjäät. Älä tapa sutta, se ohjaa teidät takaisin. Ainakin toivon niin. Mutta tule pikaisesti, minä kärsin,
rakkain terveisin, Anturajalka.
Nyt Tonks tajusi. “Remus oli ollut sekaisin tämän takia. Remus oli tuntenut tämän, muttei uskaltanut kertoa minulle. Mutta nyt minä tiedän, ja onneksi tiedän. Sirius on pulassa.”
Tonks nousi ja meni rinkkojen luo. Hän kaivoi vähän aikaa, ja löysi pienen lasipullon. Tonks otti rinkastaan myös toisen purnukan. Hän meni ensin Remuksen luokse, otti pullosta lientä lusikalle ja kaatoi sitä Remuksen suuhun. Lupin pärskähti hieman, mutta luomet pysyivät kiinni. Sitten Nymfadora otti toisen purnukan, avasi sen kannen ja siveli salvaa Lupinin haavoihin. Tonks odotti vähän aikaa, ja lähti sitten suden luokse. Hän antoi samaa lientä sudelle ja salvaa haavoihin. Samalla Remus virkosi.
“Auths, olenko hengissä?”, Remus kysyi ja katseli ihmettyneenä ympärilleen. Tonks juoksi suden luota Lupinin luokse ja suuteli tätä. “Olet sankarini!”
Susikin virkosi kohta ja nousi ylös. Se tassutteli varovaisin askelin nilkuttaen vasenta etutassuaan Tonksin ja Remuksen luo. Se laittoi naarmuisen tassunsa Remuksen päälle ja katseli taivaalle. Kuu oli nousemassa. Eikä mikään tavallinen vaan täysikuu.
Tonks näytti kääröä pikaisesti Remukselle.
Kuusta näkyi jo puolet ja Lupin nousi ylös. Hän käveli vähän matkaa, käänsi päänsä ja katsoi Tonksia. Tonks nyökkäsi ja Remus pujahti kiven taakse.
Susi alkoi johdattaa ihmissutta ja Tonksia. Kolmikko meni monien laaksojen ja niittyjen yli. Täysikuu valaisi heidän reittiään. Tonksia pelotti. Hän ei tiennyt missä oli, minne oli menossa ja hänen seurassaan oli ainoastaan susi ja ihmissusi. Tonks kantoi yhtä rinkkaa, toinen oli jätetty maahan.
Monen mailin päässä alkoi kuulua susien ulvontaa ja tämä susi, joka johdatti Tonksia ja Remusta alkoi ulvoa takaisin. Porukka kiristi tahtia, mielessään se, että he näkisivät kohta Siriuksen. Mutta sitä ei tiedä, että kuinka huonossa kunnossa.
Kolmikko ajautui kivikkoon ja sitä pitkin kallioille. Susien ulvonta voimistui, ja kohta pilkotti jo yhden jos toisenkin suden kuultavat silmät pöheiköistä.
Ensimmäinen susi uskaltautui näkyviin.
Se murisi tulijoille ja raapaisi sudelle uuden haavan. Susi raapaisi takaisin ja kohta tuli tappelu. Remus hiipi Tonks vierellään susilauman ohitse, mutta turhaan. Koko susilauma hyökkäsi ihmissuden kimppuun. Tonks luikahti pakoon, mutta eräs susi sai hänetkin kiinni. Tuli kauhea joukko tappelu, jossa veri pirskahti aina jonkun verisuonista. Tonks yritti ottaa huomaamatta sauvaansa taskustaan, mutta iso harmaa susi raapaisi Tonksin kädestä niin, että sauva putosi. Kun Nymfadora yritti kurkottaa sauvaansa, sama susi tönäisi hänet maahan.
Susi, joka oli johdattanut Remusta ja Nymfadoraa oli alistumassa kohtaloonsa. Se oli jo aivan raadeltu ja sen voimat olivat vähissä.
Remus kamppaili kolmea sutta vastaan yhtaikaa, mutta hänelläkin oli jo monia syviä haavoja, ja hänen häntänsä oli nyhdetty lähes olemattomiin.
Toivo oli mennyttä kunnes takaa kuului huuto:
“TAINNUTU!”
Tonks nosti päänsä maasta ja katsahti huutajaa. Ääni oli kuulostanut tutulta.
Huutaja oli ollut Sirius. Siriuksella oli riekaleiset vaatteet, syviä haavoja ja mustelmia. Kuitenkin se huusi monta kertaa uudestaan niin, että loitsut varmasti osuivat susiin.
Vihdoin Remus pääsi susien kynsistä, jotka suurin osa lysähtivät maahan velttoina. Sirius kantoi Tonksin ja Remuksen syrjään, mutta Tonks nousi heti.
“Susi!”, hän huusi. “Susi, selvisikö hän?” Tonks nousi ja meni varovaisesti tajuttomien susien yli. Tonks löysi sen suden, joka heitä auttoi. Se oli maassa tajuttomana. Tonks koetti suden tassua, ja sitä myötä rintaa. Se ei hengittänyt, eikä sillä tuntunut pulssia. Tonks polvistui suden eteen ja hänen poskelleen vierähti kyynel. Susi oli kuollut.
Vaikka susi olikin raadellut Lupinia, Tonks oli kiintynyt siihen. Se oli antanut Siriuksen viestin, johdattanut heidät Siriuksen luo ja auttanut heitä taistelemaan muita susia vastaan. Se oli ollut urhoollinen, mutta nyt se oli poissa.
“Tonks!” huusi Sirius joka istui Remuksen vieressä kallion päällä. “Tule juomaan teetä, me lähdemme kohta Kalmanhanaukiolle! Se susi teki jo tehtävänsä, älä siitä huoli, vaan pidä huoli nyt itsestäsi!” Sirius jatkoi.
Remus oli muuttunut takaisin ihmissudesta.
He joivat teetä, ja lähtivät takaisin metsään, jonne Remus oli jättänyt rinkkansa. Täysikuu oli jo laskenut, ja metsässä oli pimeää. Korpit raakkuivat ja lepakot lensivät ympäriinsä. Vihdoin Lupin löysi rinkkansa ja kolmikko jatkoi matkaa laaksoon.
Laaksossa heitä odotti kolme komeaa mustaa thestralia, jotka kuopivat maata raadeltujen harjojensa lämpimässä tuulessa loimuten.
“Ohh, katso, kuin tilauksesta kolme thestralia”! Tonks riemuitsi.
“Nii-in, mutta Sirius, et kai sinä ole ollut asialla?” Remus virnisti.
“No tuota… hypätään selkään että ehdimme ennen aamunsarastusta Kalmanhanaukiolle!” Sirius huusi ja hyppäsi thestralin selkään.
Niin kolmikko oli matkalla takaisin tuttuun ja turvalliseen Kalmanhanaukio 12:sta.
Vaikka seikkailu oli ollut hurja koko joukolle, siitä oltiin selvitty vain parilla tikillä ja mustelmalla. Myöhemmin seikkailua muisteltiin Rääkyvässä röttelössä parilla tuliviskillä.
