Nimi: Onnellisimmissa unelmissa
Fandom: HP
Ikäraja: S
Paritus: Harry/Draco
Yhteenveto: Harry ja Draco on kutsuttu ensikertaa yhdessä viettämään joulua kotikoloon. Joulukadun purun jälkeen tämä voisi mennä Godrickin notkoon.
Haasteet:
Harry/Draco – kaikkien aikojen paritus! #3A/N: Mitäpä tästä muuta sanomaan kuin että tuli tarve kirjoittaa H/D:tä, ja koska usein tuppaan kirjoittamaan tällä parituksella melkoisen synkähköjä tekstejä, oli aika tehdä jotakin kokonaisuudessaan iloisempaa. Ja koska joulu lähestyy pelottavan nopeasti, oli aika kokeilla kirjoittaa ensimmäistä kertaa jouluaiheinen HP-ficci.
Onnellisimmissa unelmissa
”Ja hekö oikeasti kutsuivat meidät molemmat? Siis ihan oikeastiko…”
”Kyllä, kyllä. Tästä on puhuttu vain”, Harry laski sormia apunaan käyttäen, ”kahdeksan kertaa. Kahdeksan kertaa tänään, tarkoitan, ja kello ei ole vielä yhdeksääkään.”
Draco tuhahti ja mulkaisi herätyskelloa, ihan kuin olisi ollut sen vika, että samaa keskustelua käytiin läpi kerta toisensa jälkeen.
Draco puristi huulensa yhteen ja kohotti leukaansa. Harry suorastaan näki hermostuksen, jota Draco parhaillaan yritti sulloa piiloon kuoren sisään.
”Kyllä minä ymmärrän, ettei tämä ole ihan tavallisin joulu sinulle”, Harry huokaisi. ”Mutta yritä uskoa, että Weasleyt eivät olisi kutsuneet meitä molempia kotiinsa, elleivät he haluaisi meitä sinne.”
Draco naurahti kuin korviaan uskomatta.
”Tuon on oltava vuosisadan vähättely. Vastaa nyt rehellisesti. Olisitko sinä uskonut, jos olisin kertonut sinulle kouluaikoina, että minä tulisin viettämään joulua sinun ja Weasleyn perheen kanssa?”
”No, ehkä en, mutta…”
”Täsmälleen. Se on käsittämätöntä. Ja anteeksi nyt vain, mutta kun tämä äärimmäisen epätodennäköinen tapahtuma on nyt toteutumassa, minulla on oikeus olla stressaantunut.”
Harrya alkoi hymyilyttää väkisinkin. Oli tultu pitkä matka eteenpäin, kun Draco Malfoy kykeni kertomaan itse, avoimesti ja pyytämättä, miltä hänestä todella tuntui.
”Mikä on hauskaa, Potter?” Malfoy tivasi tavoittaen loistavasti kouluaikojen murhaavan sävyn.
Ilmekin oli kohdallaan, mutta silmät pettivät muuten erinomaisen esityksen. Niissä oli kuin olikin aavistus naurua kaikesta stressistä huolimatta.
”Tietysti. Saat olla ihan niin stressaantunut kuin ikinä tahdot, mutta vaihda välillä kysymystä, jooko. Muuten Alat vähitellen kuulostaa siltä joululaululevyltä, jonka George antoi minulle viime vuonna lahjaksi. Sen oli tarkoitus soittaa itse itseään niin, että soittoon valikoituvat aina kulloisenkin kuulijan mielestä epäsopivimmat ja omituisimmat olemassa olevat joululaulut. Mutta valitettavasti taika kului melko nopeasti loppuun, ja pian sain kuulla yhtä ja ainoaa säettä kerta toisensa jälkeen. Eikä sekään vielä riittänyt, vaan tietysti sen säkeen piti olla, mikä sen laulun nimi nyt olikaan… No, muistatko sen yhtyeen, jota…”
”Sinäkin teet sitä”, Draco keskeytti, ”Höpötät järjettömiä, koska pelkäät, mitä siellä kolossa tapahtuu.”
”Kolossa”, Harry pärskähti. ”Saat sen kuulostamaan rottien pesäkololta.”
”Itsepähän ovat talonsa nimenneet, ja koska se ei ehdottomasti ole minulle koti, jäljelle jää pelkkä kolo.”
Harry pyöräytti silmiään ja nousi syvään haukotellen sängystä. Dracon varpuspöllö kohosi siivilleen häkkinsä päältä ja mulkoili Harrya nokkaansa pitkin. Ilmeisesti se koki aamiaisensa olevan myöhässä. Harryn viirupöllö piti toista lintua silmällä, ja Harry ymmärsi syyn. Vaikka pikkuinen varpuspöllö näytti vaarattomalta, jopa suloiselta, nälkäisenä sitä ei kannattanut ärsyttää.
”Ruoki otuksesi”, Harry kehotti väistäessään vaativasti napsahtavaa nokkaa. ”Käyn paketoimassa Ronin ja Hermionen lahjat.”
Draco nyökkäsi lievästi huonovointisen näköisenä ja kaivautui hänkin esiin peiton alta.
”Entä jos tulen kipeäksi?”
”Et sinä tule”, Harry ilmoitti varmasti ja väläytti hymyn perässään sulkeutuvan oven raosta.
Kahta tuntia myöhemmin he seisoivat ovensa ulkopuolella valmiina ilmiintymään joulunviettoon.
”Mistä sinä olet haalinut tuon kaiken?” Harry tiedusteli lievästi huvittuneena katsellessaan, kuinka Draco yritti tasapainotella sylissään vähintään seitsemää lahjapakettia, niitä, jotka eivät olleet mahtuneet lahjakassiin.
”Yritän tehdä hyvän, no, en tiedä voidaanko puhua ensivaiutelmasta, mutta vaikutelman kuitenkin.”
”Sinä lahjot heitä.”
”Kirjaimellisesti”, Draco vahvisti ja irvisti, kun päällimmäinen paketti kierähti hankeen.
Kun Draco sai lopulta koko pakettitorninsa kasaan ja jotakuinkin vakaaseen tilaan, Harry tarttui häntä käsivarresta ja ilmiintyi Draco mukanaan. Oli parempi lähteä, ennen kuin jokin versio sen aamun vakiokeskustelusta ehtisi alkaa. Kaiken kaikkiaan Harry piti ihmeenä, että tunne kumiputken läpi sulloutumisesta ei näyttänyt vaikuttavan kantamuksiin mitenkään. Hänestä itsestään tuntui kuin keuhkot olisi rusennettu kasaan, mutta roua Weasleylle osoitettu joulukukka hehkui täydessä loistossaan näyttämättä todellakaan siltä, että sitä olisi puristanut yhtään mikään. No, elämä ei voinut olla aina reilua.
”Tuonneko?” Draco kysyi osoittaen kotikolon suuntaan.
”Sinnepä hyvinkin”, Harry virnisti ja yritti hipaista Dracon kättä omallaan.
Draco veti kuitenkin omansa pois ja alkoi harppoa mäkeä ylös kuin kieltäytyen enää viivyttämästä väistämätöntä. Harry ei osannut päättää, säälikö vai huvittuiko hän enemmän Dracon käytöksestä. Merlin sentään, tämä alkoi olla jo pahempaa kuin huispauksen maailmanmestaruusottelussa, jossa he olivat käyneet edellisenä kesänä. Ja Dracolle huispaus oli suuri asia. Tämän täytyi siis olla todella merkityksellinen hetki.
Harry kiiruhti Dracon perään ja tervehti porttia tunnussanalla. Sota oli ollut ohi jo vuosia, mutta vanha varovaisuus istui yhä tiukassa. Ja ehkä oli hyväkin, ettei kaikkea opittua suojautumista tuosta vain heitetty romukoppaan. Olihan maailmassa muutakin pahaa ja kavalaa kuin Voldemort ja kuolonsyöjät. Sen aurorin ammatti oli opettanut.
”Rauhallinen paikka”, Draco totesi tyytyväiseen sävyyn.
Hän näytti heti aavistuksen rennommalta katsellessaan ympärillä avautuvaa maalaismaisemaa. Hätkähtäen Harry tajusi, että maaseudullahan Draco oli koko lapsuutensa viettänyt, kartanossa, jonka ympärillä avautuivat valtavat tilukset.
”Ehkä meidänkin pitäisi muuttaa maalle.”
Draco pysähtyi, kääntyi ympäri ja hymyili kuin olisi saanut elämänsä suurimman joululahjan.
”Poikkeuksellisen hyvä ajatus.”
”Miksi kuulostat siltä kuin hyvät ajatukset minun suustani olisivat harvinaisuus.”
”Sinä noin sanoit enkä minä”, Draco virnisti. ”Mutta oikeasti, jos sinäkin haluat sitä, niin miksi ei. Olisi kiva voida lähteä lentämään ilman kymmentä harhautusloitsua.”
”Se olisi parannus”, Harry myönsi, eikä voinut olla kuvittelematta heitä lentämään yhdessä talviyössä, kevätilloissa, kesän valoisina öinä…
”Maa kutsuu. Mennään sisään, ennen kuin joku alkaa ihmetellä tätä pihassa seisoksimista.”
”Pyyhi sitä ennen tuo ilme pois”, Harry neuvoi.
”Mikä ilme?”
”Näytät siltä kuin terästäytyisit ottamaan vastaan pahimman laatuista rangaistusta.”
Draco veti syvään henkeä rentouttaen samalla kasvolihaksensa ja korviin kohonneet hartiat.
”Parempi?”
”Paljon parempi” Harry vahvisti.
He jatkoivat matkaa lumisen pihamaan poikki. Ennen kuin he pääsivät ovelle saakka, heidät pysäytettiin. Pikkuruinen otus loikkasi lumipenkasta suoraan heidän eteensä ja jäi seisomaan polulle pienet kädet lanteilla ja äkäinen ilme naamallaan.
”Menninkäisiä!”
”Älä huuda. Ne eivät pure, yleensä, tietääkseni”, Harry yritti.
Draco peruutti hangessa loikkien ja joka askeleella miltei viittansa helmaan kompastuen.
”Eivät vai? Minua puri juuri tuollainen, kun olin seitsemän. Arpi näkyy edelleen vasemmassa reidessäni. Voin vaikka näyttää!”
”Jos et kuitenkaan tässä ja nyt. Ehdin katsoa myöhemminkin sitten, kun emme ole vaarassa tulla yllätetyiksi.”
Draco punastui ja mulkoili menninkäistä, joka valitettavasti päätti juuri sillä hetkellä antaa panoksensa keskusteluun:
”Haista paska”, menninkäinen kimitti pikkuista jalkaa polkien.
”Mitä se sanoo?” Draco kysyi järkyttyneenä. ”Puhuvatko ne?”
”Nähtävästi”, Harry nauroi. ”Fred ja George opettivat niille kuulemma kirosanoja aikoinaan.
”Sinä pikku paskiainen”, menninkäinen rääkyi ja tuijotti edelleen suoraan Dracoon.
”Ei kannata ottaa henkilökohtaisesti”, Harry neuvoi, minkä naurultaan kykeni.
”Minä sinulle paskiaiset näytän”, Draco murahti ja astui uhkaavan askeleen kohti menninkäistä.
”Näkyy jo”, otus huusi ja osoitti Dracoa koko kädellään. ”Hyvin näkyy.”
”Helvetin hyvää joulua sitten vain sinullekin, pikku…”
Lause jäi kesken, kun kanalan ovi aukeni aivan heidän lähellään.
”Harry, hyvää joulua, ja Draco, tervetuloa sinullekin.”
Molly Weasley hymyili heille kuin olisi ollut maailman luonnollisin asia kuulla kirosanojen värittämä sanaharkka menninkäisen kanssa.
”Kiitos”, Draco sai sanotuksi punastuen tällä kertaa hiusrajaansa myöten. ”Jaa hyvää joulua sinullekin. Meillä on sinulle…”
Dracon lause katkesi jälleen hänen vilkaistessaan joulukukkaa. Kukka oli selvinnyt vahingoittumattomana ilmiintymisestä, mutta sen sijaan viidentoista asteen pakkanen ei ollut tehnyt sille hyvää. Eikä kukalle ollut langetettu pakkaselta suojaavaa lumousta. Toisin sanoen Harry ei ollut langettanut, vaikka hän nimenomaan oli luvannut hoitaa sen. Kukka oli kirjaimellisesti kuuran peitossa, osittain jäässä. Se ei voisi hyvin edes pikaisen sulatuksen jälkeen.
”Tarkoitan, että meillä oli sinulle joulukukka”, Draco huokaisi, ja kun ei ilmeisesti muutakaan keksinyt, ojensi kaikesta huolimatta kärsineen ja luultavasti jo kuolleen kasvin Mollyn ojennettuun käteen.
”Se on… Se on…”
Harry oli nähnyt harvoin rouva Weasleyta sanattomana, mutta kerta se oli ensimmäinenkin.
”Se oli kaunis”, Draco auttoi.
”Niin, varmasti. Mutta onhan siinä nytkin tietynlaista kauneutta. Sellaista melankolista, joka kertoo, kuinka kaikki kuolee aikanaan”, Molly yritti.
”Joo, on”, Draco myönsi ja liikehti sen näköisenä, ettei hänkään ollut kaukana äkillisestä kiusallisuuden aiheuttamasta kuolemasta.
”Jos minä vaikka jäädytän sen sulamattomaksi, niin siitä tulee oikein kaunis pikku jääveistos”, Molly innostui ja toteutti ajatuksensa saman tien.
”Ehkä voisimme mennä kaikki sisälle, ettei meille käy samalla tavalla kuin hyasintti raukalle”, Harry ehdotti vilun väreiden kiiriessä pitkin selkärankaa.
Ainakin sää oli jouluinen. Lumesta ja pakkasesta ei todellakaan ollut puutetta.
Ovella vastaan tulvahti, ei suinkaan jouluinen piparin tuoksu, vaan kolme äärimmäisen loukkaantuneesti kirkuvaa pöllöä sekä Koukkujalka, joka tuijotti niitä silmät viiruina.
”Mitä?” Draco ehti kysyä, ennen kuin pöllöt päättivät ulkoilman houkuttelevan sittenkin sisätiloja enemmän ja lensivät ahtaasta oviaukosta heidän ylitseen vapauteen.
”Anteeksi”, Hermione huokaisi ja nosti kissansa syliin. ”Minusta on näyttänyt koko päivän siltä, ettei Billin ja Fleurin pöllö pidä Koukkujalasta, ja nyt se sitten varmistui.”
”Aivan”, Draco sanoi oikoessaan pöllöjen sekoittamia hiuksiaan.
”Miten matka meni. Minä voin ottaa nuo”, Hermionen taakse ilmestynyt Ginny sanoi paketteja osoittaen. ”Äiti haluaa ne kaikki kuusen juurelle joka tapauksessa.”
Helpotuksesta huokaisten he luovuttivat kantamuksensa Ginnyn leijutettaviksi.
”Hyvinhän se. Harry jäädytti hyasintin”, Draco kertoi, koska tietenkään hän ei voinut pitää suutaan kiinni asiasta.
”Tyypillistä”, Ginny naurahti.
”Minä olen paikalla”, Harry protestoi.
Ginny nauroi, ja Harryn täytti äkillinen kiitollisuus siitä, että he olivat yhä ystäviä. Lyhyt ja nopeasti kokoon kuivunut parisuhde ei onneksi määrittänyt heidän nykyistä kanssakäymistään lainkaan. Ginny oli vieläpä ollut Weasleyn perheestä ensimmäinen, jonka saattoi sanoa ystävystyneen Draconkin kanssa. Se oli käynyt paljon nopeammin kuin Ronin tapauksessa.
He olivat tuskin ehtineet kiertää toivottamassa kaikille paikalla olijoille hyvää joulua, kun Ron ilmoitti, että oli aika avata lahjat.
”Yleensä nämä on tässä vaiheessa jo avattu, mutta koska tänne tuli porukkaa pitkin aamua, avataan ne nyt kaikki kerralla ja yhdessä”, hän selitti ja ryhtyi heittelemään paketteja omistajilleen vaihtelevalla tähtäysmenestyksellä.
”Jospa leijuttaisit ne hallitusti sauvallasi”, Draco ehdotti raskaan, kenties kirjan sisältävän paketin tömähtäessä häntä olkavarteen.
”Totta kai, anteeksi. Ei ollut tarkoitus.”
”Ei varmasti”, Draco puuskahti, mutta nauroi jo seuraavassa hetkessä Ronin leijutusloitsun epäonnistuttua.
”Saat tulla itse lennättämään näitä, ellet pidä naamaasi peruslukemilla, Malfoy.”
”Tekisin sen taatusti paremmin.”
”Siinä on, millä näyttää”, Ron virnuili osoittaen edelleen hätkähdyttävän korkeaa pakettien kasaa.
Harryn täytti uskomattoman lämmin tunne Dracon ryhtyessä leijuttamaan lahjoja Ronin apuna. Heidän alkaessaan tapailla vakavammin pari vuotta takaperin, Harry oli miettinyt päänsä puhki, kuinka saada sovitetuksi yhteen elämänsä eri osa-alueet. Haaveet ja pelot siitä, kuinka Draco ja hänen ystävänsä tulisivat toimeen keskenään, olivat täyttäneet monien unettomien öiden tunnit. Ja siinä he nyt olivat – Kotikolon joulukuusen juurella. Hymyillen hän katseli, kuinka Draco pani leijuttamansa paketin kiilaamaan ronin paketin tielle. Ron nosti ilmaan seuraavan lahjan, joka pudotti Dracon paketin maahan. Lahjoja nousi ilmaan kiihtyvällä tahdilla, ja pian joulupuun ympärillä vallitsi lähinnä lahjasota. George ei voinut vastustaa houkutusta, eikä Harrykaan vaivautunut hillitsemään mielitekoaan, vaan tarttui omaan sauvaansa. Siinä vaiheessa, kun Hermione lopulta keskeytti hauskanpidon hyvin tähdätyllä vastaloitsulla, moni lahja näytti huomattavan kärsineeltä. Toivoa sopi, etteivät kyseiset paketit sisältäneet mitään erityisen särkyvää.
”Kiitos esityksestä, mutta arvostaisin, jos saisin sekä antaa että vastaanottaa lahjoja ehjinä”, Angelina ilmoitti takavarikoidessaan Georgen sauvan.
”Sanot sinä. Angelina haki joulukuusen eilen kutsuloitsulla. Pirun puu melkein vei minulta hengen”, George kertoi. ”Ja nyt minua syytetään pienestä pakettisodasta.”
”Jos sinä olet hankkinut minulle esimerkiksi luudan, en halua, että se särkyy. Sinä osaat puolustautua, luudanvarsi ei”, Angelina perusteli ja repäisi ensimmäisen käteensä osuneen lahjan auki.
Joka puolella paperit alkoivat avautua ja iloiset kiljahdukset täyttää ilmaa. Harry veti ensimmäiseksi esiin perinteisen villapaidan, jollaisen Molly neuloi kaikille joka vuosi. Tänä vuonna paitaa koristivat pikkuisten sieppien lisäksi myös pienoiskokoiset leijonat ja käärmeet. Harry tunsi äkillistä liikutusta – voisiko olla ystävällisempää ja lämpimämpää tapaa kertoa, että he olivat Dracon kanssa molemmat tervetulleita.
Hän kääntyi esittelemään villapaitaansa Dracolle, joka pitelikin käsissään täsmälleen samoin kuvioitua jumpperia. Ainoa ero oli, että Dracon villapaidan pohjaväri oli hopeanvalkoinen.
”Uskomatonta”, Draco henkäisi, ja siihen sanaan tuntui sisältyvän kaikki – niin paita kuin yhteinen joulukin.
”Pistäkää päälle”, Ginny kehotti tultuaan hänkin tarkastelemaan identtisiä kirjailuja.
Harry kiskoi villapaidan muitta mutkitta päänsä yli ja sai havaita sen olevan aivan yhtä sopiva kuin joka vuosi. Dracolta kesti hetki kauemmin vetää lahjansa ylleen. Vaikka hän selvästi arvosti saamaansa, oli kiistatta erikoista nähdä Draco käsin neulotussa villapaidassa.
”Sopii yllättävän hyvin, itseasiassa”, Ginny arvioi.
”Joo, te näytätte siltä, että käytätte yhteen sointuvia lentokaapujakin. Toisin sanoen näytätte vanhalta avioparilta jo nyt, mikä saattaa olla syy huolestumiseen.”, Ron virnisti. ”Tästä on saatava kuva.”
Ja niinpä, ennen kuin kumpikaan ehti estää, jostakin kaivettu kamera räpsähti.
Puolta tuntia myöhemmin, kun yleinen kaaos oli jossain määrin rauhoittunut, Angelina vaati päästä kokeilemaan uutta luutaansa, jonka George oli kuin olikin hänelle hankkinut. Luutavajasta kaivetut, miten kuten toimivat luudanvarret saivat kelvata muille, ja pian muutamaa jäsentä vajaat joukkueet lensivät talvisen puutarhan yllä. Leijumaan lumottu jalkapallo toimitti kaadon virkaa, ja ryhmynä toimi huomattavasti alkuperäistä kokoaan suuremmaksi loihdittu joulupallo. Sieppi sentään oli oikea, vaikkakin jästien varalta Hermione oli ystävällisesti poistanut siitä kutsuloitsuja torjuvat manaukset.
Heidän kiitäessään Dracon kanssa kylki kyljessä kohti kultaisena kimaltavaa sieppiä Harryn valtasi äkillinen nostalgia. Kuinka monta kertaa he olivat syöksyneet tällä tavoin kohti pikkuista palloa ainoana tavoitteenaan siepata se ennen toista. Harryn ikivanha Puhtolakaisu oli aavistuksen Dracon Tähdenlentoa nopeampi. Hän kurkotti kättään, saattoi jo melkein tuntea siepin viileän kosketuksen, kun valtava, kylmä ja märkä jokin jysähti hänen takaraivoonsa.
”Kukaan ei sanonut, että ryhmyjä saa tehdä lisää kesken pelin”, Ginny protestoi.
”Eihän tässä muutenkaan sääntöjä noudateta”, George perusteli osoittaen kaikkien sääntöjen vastaisesti koottuja joukkueita ja erikoisia palloratkaisuja. ”Niitähän on yleensäkin kaksi.”
”Joten päätit tehdä joulupallolle kaverin lumipallosta, niinkö?”
Harry ei kuitenkaan enää kuunnellut. Draco seisoi aivan hänen edessään, voitonriemuinen hymy huulillaan ja silmät välkkyen tavalla, joka sai Harryn vähät välittämään kokemistaan vääryyksistä.
”Miltä häviö maistuu?” Draco tiedusteli.
Harry nojautui eteenpäin ja esti pidemmät puheet suudelmalla. Häviö maistui juuri täydelliseltä siinä satavan lumen keskellä ja Dracon huulet hänen huulillaan. Onnellisimmissa unelmissaankaan hän ei ollut kuvitellut mitään tällaista.
