Ficin nimi: Harhalaukaus
Kirjoittaja: Meldis
Fandom: BBC!Merlin (loppusijoituspaikka Rinnakkaistodellisuus)
Genre: slice-of-life, humor
Ikäraja: S
Päähenkilö/Paritus: Gwaine,
kirjoittajan mielestä ei niin tulkinnanvarainen Arthur/Merlin
Tiivistelmä: Ritarit ryhtyvät lumisotaan, joka vaatii uhreja.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, hieman lainaan omaksi ilokseni,
A/N: Joulufestin haaste numero 12 inspiroi kirjoittamaan tämän, joka on, jos nyt ei jouluinen, niin ainakin talvinen. ^^ Yritin pitää tämän kirjoittamisen keveänä, enkä jättää pitkäksi aikaa hautumaan, mikä voi näkyä jäljessä.
Sijoittuu kolmannen ja neljännen kauden väliin. Jos lukaiset, jätäthän kommenttia. ^^
Harhalaukaus
Oli tullut lunta. Tosi paljon lunta. Niin paljon lunta, että Gwaine ei ollut koskaan nähnyt sellaista määrää valkoista joka puolella, maassa, linnan katoilla, muurin harjalla, puissa. Se oli kosteaa ja huusi Gwainea pyöräyttämään siitä palloja. Mutta sen sijaan Gwaine joutui seisomaan linnan pihalla kuunnelleen Arthurin selittävän jotain puolustuksesta tai ehkä se liittyikin hyökkäykseen. Arthurilla oli kilpi kädessään. Eli puolustusta, Gwaine pohti ja liikutteli jalkojaan lumessa. Se teki narahtavan äänen hänen saappaansa alla.
”...antaa enemmän liikkuvuutta miekkakädelle. Gwaine, Lancelot, Leon”, Arthur sanoi äkkiä ja Gwaine ravisti päätään. Arthur viittoi päällään kilpiin selkänsä takana ja Gwaine kävi hakemassa itselleen uudenlaisen kilven, jossa oli vain yksi remmi keskellä kilpeä. Lancelot asettui häntä vastapäätä harjoituskenttää painotellen vaikeasti pyöreää kilpeä, mikä Gwainestakin tuntui hankalalta. Olikohan Arthur sanonut jossain vaiheessa höpötystään, miksi he kokeilivat niitä? Leon asettui Gwainen sivulle ilman kilpeä ja Gwaine ei ollut ihan varma, mikä tämän rooli oli.
”Taistoon!” Arthur karjaisi ja Lancelot oli äkkiä aivan Gwainen naaman edessä. Tämä oli tainnut kuunnella Arthurin selitystä, kun osasi pidellä kilpeä helponnäköisesti kädessään. Hän puski sillä Gwainen miekkakättä kohti ja heilautti omaa teräänsä. Gwaine viskoi kilpeään Lancelotin suuntaan, mutta se vain pyörähti hänen ranteessaan paljastaen hänen koko ylävartalonsa. Sitten Gwaine näki myös Leonin lähestyvän ja hän säikähti niin, että kompuroi takaperin kellahtaen lopulta selälleen. Hetkellinen vaisto tavoitti hänen jalkansa, jolla potkaisi lunta maasta Leonin kasvoja kohti. Tämä sulki silmänsä äkillistä kylmyyttä kohtaan ja Gwaine pääsi pystyyn.
”Gwaine!” Arthur karjaisi. ”Olen sanonut ympäristön käyttämisestä harjoituksissa”, hän ärisi Leonin pyyhkiessä märkiä kasvojaan. Sitten tämä vinkaisi lumen tipahtaessa kaula-aukosta paidan alle. Gwaine ei vastannut Arthurille, mutta tirskahti Leonin tuskailulle. Tämä nyrpisti hänelle nenäänsä ja potkaisi Gwainen suuntaan lunta. Se lensi aika korkealle ja Gwaine siristi silmiään.
”Leon”, Arthur sanoi varoittavasti, mutta Gwaine heilautti jalkaansa lujaa ja ilmaan lensi suihku märkää lunta joka suuntaan. Myös Lancelotin päälle.
”Hups”, Gwaine naurahti.
”Lancelot”, Arthur sanoi samalla sävyllä kuin oli varoittanut Leonia. Lancelot otti askeleen lähemmäs Gwainea, joka potkaisi taas lunta saappaan kärjellään ja hetkessä Lancelotinkin naama oli litimärkä. Lancelot viskasi aseet käsistään. Hän kumartui kahmaisemaan maasta lunta ja pallo lensi suoraan Gwainea kohti. Hän sai kilven juuri eteensä ennen kuin se osui häneen, mutta sitten hän heitti myös miekan ja kilven pois ja vauhdilla kieritti pallon, jonka heitti Lancelotia kohti. Lancelot oli jo aseistanut itsenä uudelleen, mutta häneen osuva lumi sekoitti hänen kurssinsa, joten pallo kirposi hänen otteestaan väärässä kohtaa ja lensi kaaressa Leonia päin. Gwaine hörähteli Leonin kiroillessa.
”Mitä siinä hekotat?” Leon kysyi, tipautti miekan ja alkoi kierittää lunta käsissään.
Ilma oli hetkessä täynnä lumipalloja. Yksi osui Elyania poskeen, eikä enempää tarvittu, kun hänkin alkoi tulittaa asetovereitaan nuoskalla. Percival ei tarvinnut kannustimia vaan alkoi miettimättä pyöräyttää isoa palloa, joka oli lopulta puolen jalan kokoinen ja heitti sen Gwainea kohti hirmuisesti kikattaen. Arthurin käskevä ääni kuului jostain metelin alta, mutta Gwaine ei jäänyt kuuntelemaan. Leon yritti edelleen osua häneen määrätietoisesti, vaikka muutoin lumipallot lentelivät joka puolelle vähät välittäen, kehen ne osuivat. Yksi pallo osui puoliksi Gwainen olkapäähän ja hän tunsi pallon olleen enemmän jäätä kuin lunta. Hän sadatteli ja umpimähkään heitti lunta vihollisia kohti.
Ja sitten yksi lumipallo iski Arthuria takaraivoon.
Gwaine kuuli Arthurin karjaisevan ja hän suoristautui lumiklimppi muotoilematta käsissään. Arthurin tukka oli märkä kuin lumi olisi ehtinyt jo sulaa hänen korvistaan nousevasta savusta.
”Kuka sen heitti?” hän murisi ympäri pihaa, mutta kukaan ei tunnustanut. Hän katsoi selkänsä taakse, missä Elyan ja Lancelot paraikaa seisoivat jähmettyneinä. He katsoivat Arthuria kauhuissaan ja osoittivat sitten toisiaan yhtä aikaa. Arthur irvisti ja naurahti kolkosti.
”Ai te haluatte viettää harjoitukset siis näin?” hän sanoi hurjasti virnistellen. Hän kumartui hitaasti ja kasasi ison pallon lunta, jota taputteli kiireettä.
”Jos saan kiinni sen, joka heitti pallon…” hän sanoi tasaiseen sävyyn ja heitti pallon kohti Lancelotia ja se olisi Arthurin heittotarkkuudella osunut tätä otsaan ellei tämä olisi ehtinyt juuri sukeltaa tieltä. Nopeasti Arthur oli pyöräyttänyt uuden pallon, eikä aikaakaan, kun lumisota jatkui entistä raivokkaammin.
Gwaine juoksi asetelineen taakse, missä lumi oli tuiskuttanut hyvän kasan ainesta. Hän teki muutaman pallon valmiiksi aloittaakseen hyökkäyksen uudesta tukikohdastaan. Yksi osui Leonia takaraivoon ja tämä lähti juoksemaan Gwainen luokse, mutta Gwaine heitti tätä päin uudestaan ja ritari tuiskahti turvaan pallon tieltä. Gwaine kieräytti muutaman uuden lumisen luodin ja heitteli niitä kaksin käsin pitääkseen turvapaikkansa itsellään.
”Kuka heitti jäätä?” kuului äkkiä Lancelotin huuto.
”Tämä on sotaa!” Percival huusi takaisin ja heti kaikui hänen vaikerruksensa, ilmeisesti maaliin osuneesta pallosta.
”Oletko sinä pelkuri, Gwaine?” Elyan kailotti jostain toiselta puolelta pihaa. Se sai Gwainen kahmaisemaan valmiit lumipallot syliinsä ja hän ryntäsi asetelineen takaa niitä heitellen epämääräisesti karjuen. Tyhjästä ilmaantunut pallo osui häntä selkään lujaa ja hän horjahti vatsalleen kaikki jäljellä olevat pallot murskautuen alleen.
”Kuka se oli? Kostan tämän!” Gwaine rääkyi, kahmi sokeasti lunta ja heitti sitä palloksi pyörittelemättä joka suuntaan.
”Aih!”
Kovaääninen huudahdus keskeytti lumisodan jälleen tyystin. Gwaine jähmettyi paikoilleen kädet ilmassa aikeenaan viskoa lunta lisää, kun tajusi, että ääni ei tullut kenenkään ritarin suusta. Se oli…
”Merlin!” Arthur parahti. Tämä tuli esiin lumisateen synnyttämän pienen nyppylän takaa jostain Gwainen oikealta puolelta ja riensi hänen ohitseen harjoitusalueen reunalle. Gwaine hoksasi Merlinin istuvan siellä, kuten aina teki Arthurin harjoitusten aikana. Tämä piteli kasvojaan ja hänen hiuksissaan oli valkoisia kiteitä. Gwaine tiputti lumet käsistään. Arthur polvistui miespalvelijansa eteen ja siirsi tämän kädet nähdäkseen lumisodan jälkimainingit. Gwaine käveli lähemmäs itsekin nähdäkseen.
”Kuka heitti sen?” Arthur kysyi saman kysymyksen kuin aiemmin, mutta paljon äkäisemmin katsellen edelleen Merlinin kasvoja. Gwaine pääsi sen verran lähelle, että näki Merlinin silmäkulmassa olevan verisen haavan. Puolet tämän kasvoista punoitti.
”Arthur…” Merlin aloitti, mutta Arthur nousi ylös ja kiepsahti ympäri.
”Siinä oli jäätä! Kuka sen heitti?” hän kysyi uudelleen. Gwaine vilkaisi sivuilleen muiden ritarien tultua myös katsomaan, miten Merlinin oli käynyt.
”Arthur, ei se…” Merlin yritti taas.
”Kylläpäs”, Arthur keskeytti hänet ja mulkoili ritareitaan todella vihaisena. Ihan näin vihaisena Gwaine ei muistanut nähneensä prinssiä kovin montaa kertaa.
”Se on ihan mahdotonta tietää”, Merlin sanoi ja nousi ylös. ”Taidan mennä Gaiuksen luokse”, hän sanoi sitten.
”Tahdotko jäätä siihen?” Leon kysyi ja tajusi heti, mitä oli sanonut. ”Ööö…”
”Gaius tietää, mitä tehdä”, Merlin sanoi hymyillen urheasti, vaikka näytti siltä, että oli saanut pahasti turpaan. Mikä oli oikeastaan ihan totta.
”Anteeksi, Merlin”, Lancelot sanoi. Merlin nyökkäsi ja kääntyi lähteäkseen takaisin linnalle.
Arthur katsoi tämän perään hetken ja kääntyi sitten sormi pystyssä ritareihin päin. ”Jos saan selville, kuka se oli…” hän sanoi edelleen kiihkeästi, katsoi jokaista silmiin ja Gwaine tunsi kutistuvansa katseen alla. Sitten prinssi kiepsahti ympäri ja riensi Merlinin perään. Gwaine huokaisi syvään.
”Onkohan hän ihan kunnossa?” hän pohti puoliääneen.
”Hän on hyvissä käsissä”, Leon varmisteli. ”Tulkaa, siivotaan.”
”Olipas Arthur...vihainen”, Elyan sanoi Gwainelle heidän kerättyä melkein käyttämättömät aseet asetelineeseen.
”No, se on Merlin”, Lancelot sanoi lyhyesti. ”Eikä sitten enää lumisotia”, hän sanoi ja kun Gwaine mutristi huuliaan, hän jatkoi virnistäen: ”Tai ei ainakaan ilman kypäriä.” Gwaine virnisti takaisin.
”Ja ainakin minä selkeästi voitin, vaikka jäisikin viimeiseksi sodaksi”, hän myhäili muiden pyöritellessä hänelle silmiään.
