Otsikko: Joulu muuttolaatikoiden meressä
Kirjoittaja: Claire
Fandom: Harry Potter
Ikäraja: K-11
Paritus: Harry/Draco
Genre: jouluinen hyvän mielen oneshot (jatkosijoituspaikka
Hunajaherttua)
A/N: Inspiraatio tämän ficin kirjoittamiseen lähti lähinnä siitä, että itsehän vietän tämän joulun (ja uuden vuoden) muuttolaatikoiden ympäröimänä. :’D Väänsin tämän tässä yön aikana ja ajattelin, että julkaistaanpa saman tien, ettei jää taas yksi teksti lojumaan pöytälaatikkoon odottamaan parempaa päivää (jota ei kuitenkaan koskaan tule
). Virheitä siis varmasti on, toivon mukaan ei liikaa haittaa! Kaikenlaisesta kommentista olen kiitollinen. Rauhallista joulun aikaa kaikille!
Osallistun tällä Harry/Draco - kaikkien aikojen paritus! #3 -haasteeseen.
Joulu muuttolaatikoiden meressä
”En tajua, miksi meidän muka piti aloittaa muuttoon valmistautuminen näin aikaisin”, Harry valitti Dracolle, joka sillä hetkellä oli antautunut lajittelemaan sukkalaatikkoja, heittäen yhteen niistä sukat, joiden paria ei löytynyt edes Tulejo-loitsun avulla. Toiseen muuttolaatikkoon Draco oli lajitellut somasti väreittäin ne onnekkaat sukkaparit, jotka päätyisivät heidän ensimmäiseen yhteiseen taloonsa.
”Se johtuu siitä, että olet rohkelikko, et suinkaan korpinkynsi”, Draco vastasi piikittelevään sävyyn, mikä sai Harryn tuhahtamaan.
Älkää käsittäkö väärin; tietenkin Harry oli onnesta soikea heidän viimein löytäessään talon, jonne he voisivat asettua asumaan, kenties (ja ainakin toivon mukaan) koko loppuelämiensä ajaksi. Tähän mennessä he nimittäin olivat asuneet Viistokujalla pienessä vuokra-asunnossa, jonne he olivat päätyneet muuttamaan yhteisestä ymmärryksestä, uuden alun toivossa.
Sillä vaikka Harry oli tietenkin perinyt Mustien talon ja vaikka hän olikin Kalmanhanaukiolle aluksi yrittänyt asettautua, ei hän lopulta ollut pystynyt asumaan siellä viikkoa kauempaa. Mustien talossa oli liian paljon kipeitä muistoja, jotka avasivat Siriuksen kuolemasta aiheutuneet haavat yhä uudestaan ja uudestaan. Niinpä Harry oli lopulta päätynyt antamaan Kalmanhanaukio kahdentoista killan käyttöön kokoaikaisesti. Ja, no, oli ehkä sanomattakin selvää, että Malfoyden kartanoon puolestaan Harry ei suostunut astumaan varpaallaankaan. Ja Draco, harmituksestaan huolimatta, ymmärsi Harrya.
Niinpä he olivat päätyneet asumaan Viistokujalle, ja ei siinä mitään, sillä olihan tämä vuokra-asunto toiminut. Aluksi. Vaan ei aikaakaan, kun Viistokujan hulina ja naapurien jatkuva metelöinti oli alkanut ärsyttämään kaksikkoa, joka oli kyllästynyt turvautumaan Hiljennys-loitsuun joka ikinen ilta. Samalla pieni kaksio olikin jo käynyt turhan ahtaaksi (lähinnä Dracon järkyttävän suuren ja jatkuvasti kasvavan vaatekokoelman takia). Kun heidän unelmiensa talo viimein oli löytynyt Tylyahon lähistöltä rauhalliselta alueelta, eivät he olleet aikailleet jättäessään ostotarjouksen, jonka myyjä oli mukisematta hyväksynyt kaljuunien kiilto silmissään.
Vaan eipä Harry ollut osannut ajatellakaan, että tänä vuonna jouluaatto vietettäisiin muuttolaatikoiden keskellä, ja se, jos mikä, harmitti häntä toden teolla.
”Mikset sinä vain taio noita kaikkia kerralla matkalaukkuun?” Harry kysyi ärsyyntyneenä sukkien parissa yhä touhuavalta Dracolta, joka nosti kulmiaan vastaukseksi.
”Oletko kuullut loitsusta, joka erottelee parittomat sukat parillisista?” Draco kysyi takaisin samalla äänensävyllä. Harry vastasi hiljaisuudella.
”Sitähän minäkin”, Draco jupisi ivallisesti vastaukseksi.
”En ymmärrä, miksi ne pitäisi erotella juuri nyt toisistaan. Miksei me vain pakata kaikkea ja katsota laatikot läpi uuden vuoden jälkeen, kun ollaan päästy muuttamaan?” Harry jatkoi valittamistaan. Draco naurahti epäuskoisena.
”Öö, miksiköhän?” Draco kysyi sarkastisesti, mutta koska Harry näytti yhdeltä suurelta kysymysmerkiltä, päätyi Draco pyörittämään silmiään. ”Koska on helpompi aloittaa puhtaalta pöydältä, kun turhat tavarat ovat jo tiessään, ja meidän ei tarvitse raahata niitä uuteen taloon. Duh”, Draco vastasi kuin asia olisi ilmiselvä. Dracolle se tietysti olikin.
”Ihan kuin me mitään raahattaisiin käsin muutenkaan, mehän leijutetaan kaikki muutenkin”, Harry jupisi hiljaa itsekseen, kuitenkin niin, että tiesi tasan tarkkaa, että Draco pystyi hänet kuulemaan.
”Olet ihan uskomaton”, Draco tiuskaisi ja paiskasi sukkalaatikon ärtyneenä kiinni. ”Minä tässä hyvää hyvyyttäni pakkaan, ja sinä sen kun valitat sen sijaan, että auttaisit!”
Harry tunsi heti sisällään huonon omatunnon pistoksen, mutta samalla häntä ärsytti, koska huonolle omatunnolle ei missään nimessä ollut mitään syytä; hän ihan totta oli yrittänyt auttaa! Ei ollut hänen vikansa, että Draco ei hyväksynyt hänen apuaan.
”Mutta minähän
yritin auttaa! Sinä itse teit harvinaisen selväksi, että minun pakkaamismetodini eivät
kelpaa sinulle!” Harry tiuskaisi vastaukseksi.
”Kuule, mikset menisi sohvalle ja katsoisi jotain jästien hömppäohjelmaa, kuten tähänkin asti”, Draco murisi jo vaaralliseen äänensävyyn.
”Niin minä katsoisinkin!” Harry melkein huusi vastaukseksi. "Mutta kun meidän sohvakin on jo noiden sinun saamarien muuttolaatikoiden peitossa, eikä niitä voi edes leijuttaa mihinkään, koska tämä koko helvetin kämppä on kuin muuttolaatikoiden meri, jonne me tässä parhaillaan hukumme, jos et ole sattunut huomaamaan!”
Draco kohotti katseensa, ja Harryn yllätykseksi luihuisen silmät kimmelsivät vuodattamattomista kyynelistä.
”Anteeksi, Draco, en minä… En minä tarkoittanut”, Harry sopersi madaltaen saman tien äänensävynsä. ”Ei sinun tarvitse itkeä, ihan totta. Olen pahoillani, en halunnut satuttaa sinua.”
Dracon silmissä välähti.
”En minä itke, koska minuun sattuisi! Minä itken, koska minua
ärsyttää!” Draco parahti vastaukseksi. ”Olen niin helvetin väsynyt! Luuletko sinä, etten minä haluaisi tämän muuton olevan jo ohi? Luuletko sinä, että minä
haluan viettää joulun näiden muuttolaatikoiden seassa? Eikö pyhän Potterin mieleen mahtanut juolahtaa, että minä tässä yritän vain ajatella meidän yhteistä
tulevaisuutta!”
Harry säpsähti, ja yhtäkkiä, siitä huolimatta, että Draco käytännössä ottaen huusi hänelle, alkoi Harrya hymyilyttämään tahtomattaankin.
”Vau, uskomatonta, että sinusta minun lähestyvä burnouttini on
hauskaa”, Draco tiuskasi, ja Harryn hymy leveni.
”Ei, en minä sitä… Minä vain… Olen onnellinen”, Harry totesi ja Draco tuijotti tätä kuin mielipuolta.
”Onnellinen?” tämä kysyi täydellisen hölmistyneenä. Eivätkö he juuri olleet riidelleet ja lähestulkoon huutaneet toisilleen?
”Niin. Kun sinä siis… Kun puhut yhteisestä tulevaisuudesta”, Harry totesi yhä hymyillen.
”Eikö se nyt ole aika selvää, että meillä on yhteinen tulevaisuus, kun ostimme yhdessä talonkin? Merlin sentään, Potter”, Draco päivitteli, mutta Harry oli näkevinään tämän suupielen nykivän hieman ylöspäin ennen kuin tämä kääntyi takaisin muuttolaatikoiden ääreen.
”Joo, mutta on se mukava kuulla myös ääneen”, Harry vastasi Dracon kääntyneelle selälle, ja asteli Dracon luo takaapäin varovasti, kuin luihuinen olisi Koukkujalka, joka saattaisi kääntyä ja raapaista Harrya minä hetkenä hyvänsä. Harry laski kätensä Dracon hartioille, joka säpsähti kosketuksesta
lähes huomaamattomasti. Kuitenkin niin, että vain ja ainoastaan Harry, joka tunsi Dracon täysin läpikotaisin, tiesi tämän juuri säpsähtäneen siten, mikä johtui vain ja ainoastaan yhdestä asiasta.
”Kuule”, Harry sanoi nyt äänellä, jonka oli madaltanut lähestulkoon kuiskaukseksi, alkaen hieroa samalla Dracon hartioita. ”Mitä, jos… Otettaisiin pieni tauko muuttopuuhista?”
”Ei me voida”, Draco sanoi myös matalalla äänellä, mutta samalla Harry tunsi luihuisen vaistomaisesti nojautuvan hänen kosketustaan kohti, vaikuttaen
hyvinkin halukkaalta pienen tauon pitämiseen.
”Luulen, että se tekisi meille kummallekin hyvää”, Harry sanoi, jatkaen yhä hellivää hierontaliikettään luihuisen hartioilla.
”Mutta kun… Pitää pakata”, Draco yritti vielä, mutta voihkaisi Harryn löytäessä luihuisen heikon kohdan niskasta.
”Lupaan auttaa sinua juuri siten kuin tahdot”, Harry maanitteli, alkaen liikuttaa toista kättään alemmas Dracon vartaloa. ”Mutta ensin… Haluaisin palkita sinut uskomattomasta työstä, jota teet
meidän tulevaisuuden eteen.”
”Uh huh”, Draco huokaisi samalla, kun Harry jo suuteli Dracon niskaa ja avasi tämän housun nappeja. ”Kerro lisää.”
”Mmh… Minä mieluummin näyttäisin”, Harry vastasi suudelmien seasta, pujottaen kätensä Dracon bokserien sisään, saaden Dracon vingahtamaan nautinnosta.
”Sängyssä ei ole yhtäkään muuttolaatikkoa”, Draco totesi jo raskaasti huohottaen.
”Hyvä huomio”, Harry vastasi ja näykkäsi Dracoa korvanlehdestä, mikä oli luihuiselle se viimeinen pisara. Draco kääntyi ja päätyi hukuttamaan Harryn intohimoiseen suudelmaan samalla, kun he kompuroivat tiensä muuttolaatikoiden keskeltä makuuhuoneeseen.
Jälkeenpäin kaksikon maatessa sängyssä sylikkäin, ei Harry muistanut enää, miksi oli alkuaankaan päätynyt valittamaan. Jouluhan meni lopulta oikein erinomaisesti, sillä olihan hänellä Draco. Sillä ei ollut väliä, vaikka jouluvalojen ja -kuusen sijaan heidän ympärillään olikin muuttolaatikoita, ja vaikka radion joululaulut hukkuivat alakerran naapurien metelöintiin. Sillä todellisuudessa Draco oli ainut asia, joka teki Harryn joulusta joulun.
”Draco?” Harry kuiskasi.
”Harry?” Draco kuiskasi takaisin.
”Kai sinä tiedät, kuinka kiitollinen olen sinusta?”
Draco oli hetken aikaa hiljaa.
”Hyvä”, tämä vastasi ja virnisti, ”niin sinun sietäisikin olla”.
Harry näytti kieltään.
”Olen minäkin”, Draco sanoi hetken hiljaisuuden kuluttua. ”Siis, kiitollinen sinusta. Ja varsinkin tuosta äskeisestä. Aika hemmetinmoinen joululahja. Enpä minä tänä jouluna muuta tarvitsekaan.”
Harry naurahti.
”Mukava kuulla, mutta… Luulitko sinä tosiaan, etten ole hankkinut sinulle mitään muuta joululahjaa?”
Dracon silmät pyöristyivät hämmästyksestä.
”Mehän sovittiin, ettei tänä jouluna mitään joululahjoja, koska me käytetään hemmetisti kaljuunoja uuden talon huonekaluihin”, Draco muistutti ja kauhistui sitten. ”Ei minulla ole mitään sinulle!”
”Mutta Draco, sinähän olet jo antanut kaiken minulle”, Harry totesi. ”Sinä olet hoitanut lähes koko pakkaamisenkin yksin. Olet urakoinut niin paljon, että missä välissä olisit edes ennättänyt ostamaan mitään joululahjaa? Kuule, sinä olet minun joululahjani. Älä siis pode huonoa omatuntoa.”
Harry suukotti Dracoa, joka hymyili hieman.
”En minä podekaan. Ei ole minun vikani, että eräs rohkelikko päätti jälleen kerran rikkoa sääntöjä”, Draco kiusasi leikkisästi ja sai Harryn kohottamaan kulmiaan.
”Haluatko sinä lahjasi vai et?”
”Tietenkin”, Draco vastasi virnistäen.
Viimein Harry johdatti Dracon takaisin olohuoneeseen, ja päästessään sinne, Draco henkäisi samantien ääneen. Sillä olohuone, vaikkakin yhä muuttolaatikoiden ympäröimänä, oli nyt myös täynnä jouluvaloja, jotka valaisivat huoneen tunnelmallisesti. Keskellä muuttolaatikoita oli myös katettuna heidän keittiönpöytänsä, ei ehkä täyteen jouluruokia, vaan sitäkin parempaa; nimittäin punaviiniä ja kaksi valtavaa pizzaa. Toinen niistä oli pepperonipizza; Dracon ehdoton suosikki, joka oli Dracosta paljon parempaa kuin yksikään jouluruoka.
”Mutta…
Miten?” Draco henkäisi. ”Sinähän olit tuolla makuuhuoneessa kanssani kokoajan!”
Harry iski silmäänsä.
”Vaikka minä olenkin rohkelikko, enkä korpinkynsi, niin kuin sinä tapaat muistuttaa… Niin kyllä minullakin silloin tällöin leikkaa”, Harry sanoi ja osoitti päätään sormellaan. Draco tuijotti häntä hetken aikaa laskelmoivasti, miettien, kuka olisi voinut käydä heidän asunnossaan, koristella paikat ja poistua ilman, että he olisivat sitä huomanneet.
”Oljo?” Draco kysyi, ja Harry tuijotti häntä, kunnes huokaisi ja nyökkäsi.
”Oljo”, tämä myönsi raskaasti. Olisihan hänen pitänyt tietää, että Draco arvaisi. Draco nyökkäsi ja hymyili (unohtaen autuaasti sen, mitä ääniä Oljo oli visiitillään mahtanut makuuhuoneesta kuullakaan).
”Kiitos, Harry”, Draco sanoi ja suukotti avopuolisoaan poskelle. ”Tämäkin oli aivan ihana joululahja. Juuri sitä, mitä tarvitsin. Nyt, voidaanko me syödä? Minun vatsani
huutaa tuoreen pepperonipizzan perään.”
Harry hymyili ja nyökkäsi.
”Tottakai me voidaan. Ja Draco… hyvää joulua”, tämä toivotti ujosti hymyillen. Myös Draco hymyili ennen kuin hän sulki Harryn tiukkaan halaukseen ja vastasi:
”Hyvää joulua, senkin tomppeli.”