Kirjoittaja Aihe: My Hero Academia: Lady Icarus ja joku Splinters, S, triplaraapalesarja (JOULUKALENTERI 2023 24/24)  (Luettu 8631 kertaa)

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 300
  • Kurlun murlun
Larjus: Tähän väliin olisikin hyvä vetää sellainen stuntti, että keskitytään seuraavat 10 luukkua johonkin ihan random sivujuoneen ja sitten loppuun perinteinen anime time skip, jossa hahmot muistelevat kivaa keikkaa. 😂 En ole itse mikään ahkera keikoilla kävijä ollut koskaan, ehkä keskimäärin viiden vuoden välein saan rehattua itseni jonnekin. Joskus on niinkin, että menee tapahtumaan X ja siellä on esiintymässä Y, toki mahtaako se olla sitten ns. oikea keikka... Mene ja tiedä. 😄 Joka tapauksessa Splinters on aloittamassa osuutensa ja kivasti se Shoutakin sai lisärohkaisua koitokseen. ❤️


***





11. KIRISHIMA



Halliksi kutsuttu keikkapaikka oli toistaiseksi ollut hänelle tuntematon, mutta jo kättelyssä Eijirou totesi pitävänsä siitä kovasti. Paikka henki tehdashallin tunnelmaa puitteineen, sieltä täältä löytyi värikästä graffititaidetta, narikka oli organisoitu hyvin. Myös WC-tilat olivat siistit ja tyyliltään yhtä rockit kuin muukin miljöö.

"Pitäisikö tässä hajaantua?" Jirou ehdotti pönöttäessään myrtyneenä naistenhuoneen eeppisen pitkässä jonossa, kun he kolme olivat jo saaneet asiansa hoidetuksi. "Tässä voi mennä hetkinen."

"Hyvä idea! Mua janottaakin jo – ijäyts!" Kaminari ehti jo hihkaista, mutta sai tyttökaveriltaan piuhan korvaansa. "Se oli vitsi, totta kai mä jään seuraksi!"

"Tsemppiä!"

"Menoksi", Bakugou sanoi ja veti kaverinsa kohtalolle hihittelevän Eijiroun mukaansa. "Mitä sä juot?"

"Nytkö?"

"No ei kun ensi viikolla!" Bakugou tuhahti huvittuneena ja työnsi hänet yleisen puolen juomatiskille. "Mä tarjoan, joten kakista ulos."

"Melonilimu!" Eijirou päätti, ja jonon lyhyyden ansiosta Bakugou sai heidän juomansa vallan nopeasti. "Kiitti vain!"

"Ei kestä", Bakugou mutisi colalasinsa takaa. "Sä näit vaivaa ja toit mut tänne. Kiitti."

Eijirou virnisti ja kahdenkeskeisen hetken rohkaisemana sipaisi hellästi Bakugoun poskea. "Sä olit niin herttaisen täpinöissäsi."

"Enkä ollut!"

"Kyllä olit, ja hyväkin niin!" Eijirou hymähti muistellessaan, miten tarkasti Bakugou oli alkuviikosta pohtinut keikkalookiaan ja raivokieltänyt häntä menemästä ulos ilman kaulahuivia vilustumisvaaran vuoksi.

Heidän siinä jutellessaan keikkasaliin valui yhä enemmän ihmisiä, ja parinkymmenen minuutin kuluttua vaikutti siltä, ettei rakennukseen mahtuisikaan enää paljoa enempää väkeä. Jirou ja Kaminari löysivät heidät sopivasti valojen himmentyessä, ja kaiuttimista alkoi kajahdella tunnelmaa kasvattavaa bassoriffiä, kun lämppäribändi Splinters nousi yksi jäsen kerrallaan lavalle valokeilojen loisteeseen. Eijiroun katse kiinnittyi vasemmalle etualalle asettuvaan vaaleahiuksiseen kitaristiin, joka toden totta oli itse Present Mic. Kontrasti tavanomaiseen lookiin oli melkoinen, ja Eijirou naurahti itsekseen – eipä sitä joka päivä nähnyt englanninmaikkaansa ilman paitaa kitaranvarressa keikkalavalla.

"Halli, mikä fiilis?" karismaattinen laulaja tarttui mikrofoniin ja kirvoitti yleisöstä yhä enemmän ääntä. Innostus kupli Eijiroun rinnassa ja hän hakkasi käsiään yhteen muiden mukana.

Hän todella piti siitä paikasta.

"I read you loud and clear, Lizard."

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 7 117
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
Lainaus
Tähän väliin olisikin hyvä vetää sellainen stuntti, että keskitytään seuraavat 10 luukkua johonkin ihan random sivujuoneen ja sitten loppuun perinteinen anime time skip, jossa hahmot muistelevat kivaa keikkaa. 😂
Sen jos tekisit niin... :) :) :) Onneks tiedän ettet ole ihan niin kiero! 😁

Lainaus
"Pitäisikö tässä hajaantua?" Jirou ehdotti pönöttäessään myrtyneenä naistenhuoneen eeppisen pitkässä jonossa, kun he kolme olivat jo saaneet asiansa hoidetuksi.
On se niin julmaa kun naistenvessojen jonot etenee aina niin paljon hitaammin kuin miesten. Tai yleensä miestenvessoihin ei näytä edes muodotuvan varsinaista jonoa! Toivottavasti Jirou ei joutunut loputtomiin jonotella. Onneksi Kaminari kuitenkin jäi seuraksi - ei sillä että tällä mitää vaihtoehtoja olisikaan ollut XD

Lainaus
"Sä olit niin herttaisen täpinöissäsi."
"Enkä ollut!"
"Kyllä olit, ja hyväkin niin!" Eijirou hymähti muistellessaan, miten tarkasti Bakugou oli alkuviikosta pohtinut keikkalookiaan ja raivokieltänyt häntä menemästä ulos ilman kaulahuivia vilustumisvaaran vuoksi.
No äwww :3 Mukavaa kun sekin toope on intoillut keikasta, vaikkei sitä myönnäkään! Mutta onneksi Kiri tietää paremmin :3c

Lainaus
Eijiroun katse kiinnittyi vasemmalle etualalle asettuvaan vaaleahiuksiseen kitaristiin, joka toden totta oli itse Present Mic. Kontrasti tavanomaiseen lookiin oli melkoinen, ja Eijirou naurahti itsekseen – eipä sitä joka päivä nähnyt englanninmaikkaansa ilman paitaa kitaranvarressa keikkalavalla.
Olis kyllä mielenkiintoista tietää, miltä Mic oikein lavalla näyttää, kun on se sen sankarilook joka sillä on koulussakin aika mielenkiintoinen 😂 Mut toisaalta aika peittävä, et kyllähän jo yläosankin puute tekee selvän eron tyypilliseen.

Ja kohta sitten viimein keikkaa! Ollaanhan tässä toki jo puolenvälin paikkeilla niin kaipa se olis lopulta aikakin!
Lempikeksejä
Meidän kellarissa
Sivuun siitä!
Turpa on irti

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 300
  • Kurlun murlun
Larjus: Se on kyllä aina pieni ihme, jos isoissa tapahtumissa pääsee naistenhuoneeseen ilman kummempia jonoja. 😅 Mitä tulee Micin (ja muidenkin bändiläisten) olemukseen, kuvittelen sen niin että kaikilla on aika lailla mustaa päällä, maiharit jalassa ja ilman paitaa kekkuloivat menemään. xD Jiroulla on varmasti puhelin tulessa kun pitää niin ahkerasti näpsiä kuvatodisteita talteen illasta. Opet kun on aina koulussa aina niin yllätyksettömiä kuteineen. 😄


***



12. BAKUGOU


Splinters bändinä tai kappaleineen ei ollut sanonut Katsukille mitään ennen sitä iltaa, mutta parin ensimmäisen biisin perusteella meno oli varsin kohdillaan. Jiroun mainitsema rinnastus Twisted Hysteriaan ei ollut sekään kaukaa haettu.

"...and spill a little... ammoniac!" laulaja kiekaisi, ja Mic nykäisi ilmoille kitarasoolon, joka sai etenkin Kirishiman hurraamaan keuhkojensa täydeltä ja Kaminarin puolestaan tuiki häkeltyneeksi. Takuulla Mic oli harjoitellut kitaransoittoa varmaan kauemminkin kuin he neljä olivat edes olleet elossa.

Katsuki ei itse perustanut kitarasta, mutta rummut saivat hänen huomionsa mennen tullen vanhan harrastuksen ansiosta. Rummut pitivät pakan kasassa ja toimivat perustana koko jutulle. Rumpali ei ollut yhtyeen näkyvin jäsen, mutta jos tämä sekoili hommassaan, sen huomasi karvaan äkkiä.

"...spill it like you mean it!" Mic lauloi solistin kanssa, mutta Katsuki oli erottavinaan toisenkin taustalaulajan. Nopeasti bändikokoonpanoa havainnoituaan hän huomasi mikrofonin rumpujen vieressä ja sai kysymykselleen vastauksen. Hän jäi seurailemaan rumpalin soittamista, nyökytteli tämän ylläpitämälle soundille ja mietti, mitähän miehen kyynärpäälle oli käynyt sitä koristavan arven ansiosta –

Hetki.

"...spill it like you mean it!" Mic ja rumpali säestivät laulajaa, ja Katsuki päästi yllättyneen köhähdyksen.

Mitä saakelia oikein tapahtui?

"Mitä nyt?" Kirishima muodosti kysymyksensä huulillaan huomatessaan hänen olemuksensa, ja Katsuki nappasi puhelimensa kirjoittaakseen yksinkertaisen viestin.

AIZAWA 🥁

Kirishima töllötti viestiä muutaman sekunnin, tähyili sitten epäileväisen näköisenä lavalle ja asiantolan hoksatessaan muksaisi Kaminaria kylkeen saadakseen tämän huomion. Katsuki vilautti puhelintaan Kaminarille ja Jiroulle, jotka hekin informaation pureskeltuaan olivat kuin tukilla päähän lyötyjä. Sen mittapuun yllätystä heistä kukaan ei ollut varautunut kohtaamaan.

Siinä oli silti kumman paljon järkeä, Katsuki pohti seuratessaan kulmat kurtussa, kuinka heidän luokanvalvojansa antoi Splintersille tahtia ja ryhtiä soitollaan. Rummut eivät olleet mikään tampioiden soitin, eikä sankaruuskaan ollut tampioiden urahaave. Sankarin oli myös turha olla mikään yhden tempun ihme, Aizawa-sensei oli heille usein painottanut, ja kyseinen lause sopi verrattoman hyvin siihen tilanteeseen.

"Am-mo-ni-ac!"

Katsuki huomasi hymähtävänsä epäuskoisesti. Heidän senseinsä oli aika perhanan cool.

"I read you loud and clear, Lizard."

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 7 117
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
Lainaus
Jiroulla on varmasti puhelin tulessa kun pitää niin ahkerasti näpsiä kuvatodisteita talteen illasta.
Ja sitten täytyy varoa ettei vain ainakaan Aizawa niitä näe vahingossakaan XD

Micin bändin lämppäily menee varsin sujuvasti, mainiota 8) Mutta ei kai sitä olisi voinut yhtään vähempää odottaakaan, vaikka etukäteen olikin jännitystä ilmassa (mutta tietenkin on). Hyvin lämpenee yleisö. Hauska kyllä miettiä, miltä heidän soittamansa biisit kuulostaisivatkaan.

Lainaus
Takuulla Mic oli harjoitellut kitaransoittoa varmaan kauemminkin kuin he neljä olivat edes olleet elossa.
Mielikuvat esiteini-Micistä rämpytämässä (epävireisesti) kitaraa 😂😭❤

Lainaus
Mitä saakelia oikein tapahtui?
Erinomainen kysymys :D Voin hyvin kuvitella Bakun ja muiden hämmennyksen, kun tajuavat, että rummuissa onkin heidän oma luokanvalvojansa!

Lainaus
Heidän senseinsä oli aika perhanan cool.
No siis onhan se! Ja melkoinen moniosaaja kun keikalla rummuttelukin onnistuu tarvittaessa :D Pitää vain aina niin pahuksen matalaa profiilia itsestään. Ei sillä että se mikään huono asia olisi - ja pitäähän jonkun olla tasapainottamassa Miciä ja muita siinä ympärillä! Sankareitakin on niin monenmoisia.

Kiinnostaa tietää, miten tämä tästä jatkuukaan. Joko vaihtuu lämppäri pääesiintyjäksi vai ehtiikö Splintersin soittelun aikana tapahtua vielä jotain :D No, pianhan sen pitäisi selvitä!
Lempikeksejä
Meidän kellarissa
Sivuun siitä!
Turpa on irti

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 300
  • Kurlun murlun
Larjus: Olen miettinyt Splintersin soundiksi jotain Hanoi Rocksin ja Van Halenin tyylistä, johon on lisätty ripaus Ghostia ja jotain muuta power metallia. 😄 Tarkahkoa, tarkahkoa... Olisi kyllä kiva miettiä, että miltä mikäkin laulu kuulostaisi, vaikka samalla olenkin sitä mieltä, että sävellyslahjat kuuluvat joillekuille muille. xD Aizawa-sensei on kyllä juuri sensorttinen, ettei pidä turhaa meteliä itsestään tai kenestäkään, mitä nyt tekee asiat kunnolla, jos on tehdäkseen. 🖤


***



13. PRESENT MIC


Vuorokauden tuntimäärä oli kaikille sama, ja toisinaan Hizashi oli muodostanut aikataulustaan melkoisen sirkuksen. Saman päivän raameihin oli saattanut päivätyön lisäksi mahtua sankariseminaaria, äänityksiä ja myöhäisillan karaoke ystävien kanssa. Pysähtyminen hetkeen oli usein luksusta, varsinkin, jos se piti sisällään jotain niin rakasta kuin musiikki.

Splinters ei ollut ensimmäinen kokoonpano, johon hän oli elämänsä aikana kuulunut, mutta se oli ensimmäinen, joka oli saavuttanut mainetta indieleiman tuolla puolen. Maine oli tietysti suhteellista, sillä ei häntäkään usein tituleerattu muusikoksi muiden titteleiden ohessa, mutta hyppivälle ja kiljuvalle salille soittaessaan Hizashin veti keuhkonsa täyteen silkkaa intohimoa. Moni oli tullut sinä iltana paikalle Lady Icarus kiikarissaan, mutta sillä hetkellä Splinters oli salin viihdyttäjä sekä hyvän tuulen edesauttaja.

"Kiitos!" Nami huudahti Cabin Feverin saadessa loppusointunsa, ja Hizashi käytti hetken hyödykseen silmäämällä yleisöä. Hänen oli onnistunut bongata pari vanhaa tuttuaan ja viininpunamustaan nahkaan pukeutunut Nemuri, jonka aina niin vaikuttava läsnäolo tuskin jäi huomaamatta kanssakuuntelijoilta. Senpain lisäksi hänen silmiinsä oli osunut kourallinen UA:n opiskelijoita hyödyntämässä teineillekin sallittua keikkamahdollisuutta.

Nuori polvi osasi onneksi arvostaa livemusiikkia, Hizashi myhäili tyytyväisenä.

"Aika siirtyä viimeiseen biisiin, hyvä yleisö!" Nami julisti, ja Hizashi tunsi jännityksen hiipivän selkäänsä. Sweet Venomia ei tosiaan voinut sanoa miksikään läpsyttelytekeleeksi, ja hänen mieleenä palasi väkisinkin Eraserin edellisillan sadattelu, kun tämä oli kertaillut kappaleen komppeja hänen sähkörummuillaan. Armollisuus varsinkin itseä kohtaan oli aina ollut Eraserille vieras käsite.

Vaan kun Sweet Venomin ensitahdit pärähtivät ilmoille, kaikki se pedanttius ja itsensä ruoskiminen kantoi kaunista hedelmää. Eraser selvitti hankalat kohdat hienosti, eikä kukaan olisi voinut aavistaa, ettei kyseinen kappale ollut lainkaan rumpalin suosikkeja. Hizashi vapautti kitarastaan toinen toistaan komeampia riffejä ja antoi ajatustensa vaeltaa kappaleen sieluun: basson jyminään, koskettimien leikittelevään melodiaan ja komppikitaran räminään rumpujen määräävää pauketta unohtamatta.

Mikä sääli olisikaan ollut, jos Eraserilta olisi jäänyt kuulematta yleisön reaktio – Sweet Venom kun oli yksi heidän myydyimmistä singleistään.

Kuuletkos, ne hurraavat sinulle, Hizashi virnisti lämpimästi.

"I read you loud and clear, Lizard."

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 7 117
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
Lainaus
Olisi kyllä kiva miettiä, että miltä mikäkin laulu kuulostaisi, vaikka samalla olenkin sitä mieltä, että sävellyslahjat kuuluvat joillekuille muille. xD
Juuri sitä mä just mietinkin :D Vaikka joo itsekin aattelen että sävellyshommat kuulukoot muille. Minä en ainakaan osaa.

Lainaus
Maine oli tietysti suhteellista, sillä ei häntäkään usein tituleerattu muusikoksi muiden titteleiden ohessa,
Voisi kyllä! (Tulee mieleen vain Dumbledore kaikkien saavutustensa ja titteliensä kanssa XD)

Oli kyllä kiva lukea vähän Micin fiiliksistä ja ajatuksista lavalla! Siinä varmaan syntyykin monenmoisia tunteita, kun oikein antautuu musiikille ja esiintymiselle (ja tietty Mic tekee niin). Tykkään myös siitä mitä hän ajattelee yleisöstä bongaamistaan oppilaista :D Olisi kiva myös tietää, mitkähän ovat Eraserin fiilikset esiintymisestä. (ja onko hänkin lavalla ilman paitaa XD)

Lainaus
Kuuletkos, ne hurraavat sinulle, Hizashi virnisti lämpimästi.
Awww ♥

Uusia osia taas ootellen! Joulukuu on kyllä mennyt sutjakkaa vauhtia tämän parissa. (Menee se kyllä muutenkin aina, mutta tämän kanssa sekin on hyvä huomata. Kun vastahan sä ekan osan julkaisit...)
Lempikeksejä
Meidän kellarissa
Sivuun siitä!
Turpa on irti

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 300
  • Kurlun murlun
Larjus: Joulukuu on kyllä mennyt ihan älyttömän nopeasti, ja vähän on tahtonut tulla kiire tämänkin kanssa. 😅 Ei se auta kuin istua alas ja naputella tekstiä eteenpäin, suunnitelma on kerrankin edes puolivalmiina. Tästä jatkuukin sitten kohti itse pääartistia, ja Aizawan fiiliksiä päästään havainnoimaan ensi luukussa! Nyt vielä vähän oppilaiden näkökulmaa, ja tottahan toki kaikki bändiläiset ovat ilman paitaa soittamassa. 🤭


***



14. KAMINARI


Ennestään tuntemattoman bändin keikan seuraaminen oli kuin yllätyslahjan avaamista. Toisinaan paketista paljastui jotain sinne päin olevaa tai kädenlämmintä, mutta toisinaan sieltä putkahti jotain niin huippumakeaa. Splintersin soittamasta viidestä kappaleesta kaikki iskivät Denkiin enemmän tai vähemmän, ja etenkin viimeisenä kuultava Sweet Venom sai hänet hurraamaan äänensä käheäksi.

Luojat, miten hän rakastikin keikoilla käymistä.

Kappaleen päätyttyä Splinters piti lyhyen loppupuheen, ja bändin jäsenet kumarsivat yleisölleen yhtenäisenä rivinä. Denkin oli yhä vaikea uskoa näkevänsä kaksi opettajaansa lavalla, mutta pakkohan se oli omiin silmiinsä luottaa. Seuraavasta arkipäivästä mahtoi tulla kiintoisa, kun sitä yritti taas suhtautua Aizawa-senseihin tuttuun tapaan. Kuin Denki tai muut eivät koskaan olisikaan todistaneet tätä hakkaamassa rumpuja rockbändissä puolinakuna.

Aika hulvatonta.

"En tajua, miten he soittivat noin hyvin...!" Denki hengähti Jiroulle, joka oli videoinut ja kuvannut joka kappaleesta ainakin osan. Siten se oli tavannut mennä niiden muutaman keikan perusteella, joilla he olivat kahdestaan tai porukalla käyneet: Denki keskittyi hetkeen pomppimalla ja hurraamalla, ja Jirou dokumentoi show'ta fanittamalla esiintyjiä häntä vähäeleisemmin.

"Sanos muuta!" Jirou kommentoi takaisin ja kokeili kädellään kumottavia poskiaan. "...aikamoisen show'n vetivät..."

"Onko kuuma?" Denki kysäisi ja heilautti kättään muutaman kerran kehnona viilennyksenä, mutta Jirou hätisti hänen kätensä hellästi pois näyttäen nololta.

"Pärjään kyllä, älä viitsi...! Totta kai täällä on kuuma..."

Denki virnisti ja otti Jiroun käden omaansa, mikä sai tytön pehmeällä tavalla hämmentyneeksi. Eipä heillä ollutkaan tapana osoittaa julkisesti hellyyttä kuin ehkä lempeillä töytäisyillä ja hipaisuilla, mutta kädestä pitäminen oli sekin varsin mukavaa. Viis siitä, vaikka muut näkivät, siinähän olivat kateellisia.

Siinä oli myös oma nostalgiansa, sillä keikalla he olivat olleet silloinkin, kun Denki oli ensi kertaa pujottanut kätensä Jiroun käteen. Se oli ollut paristakin syystä Denkin suosikkikeikka koko hänen senastisen elämänsä aikana.

"Tule!" Jirou kehotti vetäessään häntä mukanaan. "Ehditään hakea juomista ennen Icarusta."

Denki nyökkäsi iloisesti ja puristi kättään hieman tiukemmin. Siitä hän ei tahtonutkaan päästää ihan heti irti.

"I read you loud and clear, Lizard."

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 7 117
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
Vai että kuuma... :D Joo hiki tulee taatusti, mut kyl mä oon varma että Jiroun kuumailut johtui suurelta osin jostain ihan muusta XD Kuten vaikka bändin jäsenistä ja varsinkin muuan rumpalista...

Kiva kyllä päästä lukemaan vähän oppilaidenkin fiiliksiä. Kaminari ja Jirou tietty viihtyvät, ja niin aivan varmasti Kirishima ja Bakugoukin. Mielenkiintoista ois myös vähän kuulla Shinsousta ja Monomastakin 🤔 Uskoisin että heilläkin on mukavaa, mutta kun he ovat nyt vain piipahtaneet paikalla niin kiva ois heidänkin fiilistelyjä vähän tietää. Toki heillä ihan pieni rooli koko ficissä taitaa olla, on ainakin tähän asti ollut.

Ja äwww lopun pieni KamiJirou :3 Mukavaa kun voi vähän osoittaa hellyyttä julkisellakin paikalla. Kädestä kiinni pitäminen on pieni mutta niin kiva ele ❤️ Ei tietenkään kannata heti päästää irti.
Lempikeksejä
Meidän kellarissa
Sivuun siitä!
Turpa on irti

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 300
  • Kurlun murlun
Larjus: Toden totta saattoi Jiroun poskien kuumltus johtua vähän muustakin kuin perinteisestä keikkailmastosta. 😂 Shinsou ja Monoma ovat joo toistaiseksi olleet vähän pikkuisessa cameossa, mutta katsotaan, josko he tulisivat vastaan tässä kalenterin edetessä. :3 Luonnokset minulla on kustakin luukusta olemassa, mutta tällä hetkellä niitä ei ole varastossa valmiina... Ohjelmassa siis kirjoitustuumailuja viikonlopulle! Kiitus jälleen kommentista! ❤️


***



15. AIZAWA


Kylmä olut ei ollut koskaan maistunut yhtä hyvältä kuin Hallin takahuoneessa, jonka nukkavieruhkolle mutta kotoisalle sohvalle hän ja Mic olivat istahtaneet Splintersin suorituksen tultua maaliinsa. Shouta kertasi ja analysoi mielessään ensimmäistä keikkaansa rumpalina ja päätyi enimmäkseen positiiviseen lopputulokseen. Ehkä jopa kahdeksankymmentäprosenttisen hänenkin ankaralla asteikollaan. Mitäpä hän itsensä tahallisesta alentamisesta liiaksi olisi kostunut, realismin kannattaja kun oli.

"Hoh, äläpä höpötä!" Mic naurahti kannustavasti. "Se oli kuule vähintään 93! Ja paino sanalla vähintään."

"Tokkopa."

"No pari pikkuruista unohtunutta tahtia, kuka niitä edes huomasi?"

"Esimerkiksi sinä."

"Meikäpojalla on rasittavan tarkka äänikorva kykyni ansiosta, joten minun arviotani ei lasketa", Mic tokaisi ja kilisti olutpulloaan hänen kanssaan. "Saat kyllä tuurata toistekin, kun tuollaisen show'n vedit, you hear me?"

"Hmmh... Olen silti kiitollinen, että päätitte olla erikseen julistamatta sitä, että teillä oli tuuraaja. Saati että olisitte maininneet minut nimeltä", Shouta totesi nyökäten päätään kiivaan iloisesti höpöttäviin kolmeen muuhun Splintersin jäseneen.

"Tuli kelattua, että teikäläinen arvostaa matalaa profiilia!" Mic virkkoi. "Vaan ei se sinua enää pelasta."

"No?"

"Yleisössä oli kourallinen sinun muksujasi", Mic kertoi hilpeästi. "Tai no meidänhän muksuja ne ovat –"

Shouta murahti hiljaa ja nojasi päätään sohvan selkänojaan. Hänen korvansa olivat saattaneet erottaa jotain puhetta koulun käytävillä Lady Icaruksen keikasta, mutta hän oli toivonut, että kaikki mahdolliset livemusiikkia kuuntelemaan suuntaavat oppilaat olisivat onnistuneet valitsemaan toisen ajankohdan kuin hän, Nemuri ja Mic.

"Keitä siellä oli?"

"Oman kotiluokkasi jengiä aina Bakugousta alkaen!"

Shouta tuhahti. "Kiistän kaiken, jos rohkenevat kysyä maanantaina jotain."

"Muuten hyvä, mutta todisteet eivät valehtele! Jirou-likka oli tuon tuosta luurinsa kourassaan, ja pääsit sinäkin takuulla yhdeksi tähdeksi niihin otoksiin."

"Niinpä tietysti." Shouta kulautti juomaansa lyötynä. Julkkiksen elämän varjopuolet kolkuttelivat jo ikävästi hänen oveaan.

"Ja ne materiaalit ovat takuulla levinneet jo koko luokallesi, kiitos modernien aikojen!" Mic virnisti.

"Sietää jättää koko luokka laiskanläksyyn."

"Uuh, being cold, Eraser baby. Ei niitä faneja noin sovi kohdella!"

"Vai että faneja..."

"I read you loud and clear, Lizard."

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 7 117
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
No niin, jes, kiva juttu että Eraserillekin jäi keikasta hyvä fiilis noin jälkikäteenkin :3 Olihan se varmasti melkoinen kokemus, kun ekaa kertaa on esiintymässä ja vielä ilmeisesti ison yleisön edessä! Onneksi rumpujen takana saa olla vähän "piilossa" eikä häntä muutenkaan nostettu mitenkään jalustalle. Hyvä päätös Miciltä ja muilta. Vaikka 1-A:n oppilaat hänet tietty tunnistivat ;D

Lainaus
"Muuten hyvä, mutta todisteet eivät valehtele! Jirou-likka oli tuon tuosta luurinsa kourassaan, ja pääsit sinäkin takuulla yhdeksi tähdeksi niihin otoksiin."
"Niinpä tietysti." Shouta kulautti juomaansa lyötynä. Julkkiksen elämän varjopuolet kolkuttelivat jo ikävästi hänen oveaan.
"Ja ne materiaalit ovat takuulla levinneet jo koko luokallesi, kiitos modernien aikojen!" Mic virnisti.
Voin jo mielessäni kuvitella, miten koulussa sitten supistaan keikasta ja maikoista lavalla ;D Ja töllötellään Jiroun napsimia valokuvia. Aijai, voin jo kuvitella miten säälimätön Eraser tulee olemaan kaikille XD Laiskanläksyjä ja vaikka loppuilta jälki-istuntoakin kaikille! Mut oma syynsä kyllä, itsepähän suostui tarvittaessa soittamaan keikalla! Kyllähän se pitäis tietää, että kuka vain voi silloin napsia kuvia :D Mut joo, eiköhän Eraserkin vaa puhu lämpimikseen, on olevinaan julmempi kuin onkaan. Ihmetyyppi XD

Lainaus
"Uuh, being cold, Eraser baby. Ei niitä faneja noin sovi kohdella!"
No niinpä! Kyllä Mic tietää...
Lempikeksejä
Meidän kellarissa
Sivuun siitä!
Turpa on irti

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 300
  • Kurlun murlun
Larjus: Uteliailta oppilaiden mokomilta ei takuulla jää mikään mehukas yksityiskohta pimentoon. 😂 Selviäisi Aizawakin helpommalla, jos vain antaa olla ja nauttii kohonneesta suosiostaan. Onneksi mies on pohjimmiltaan aika pehmo, vaikka kepistä ja porkkanasta onkin ensimmäisenä huitomassa kepillä. 😂 Mic on onneksi chill ja varmaan auliisti vinkkaileekin kamulleen tapoja sietää julkisuuden valokeilaa tai edes osaa siitä...


***



16. KIRISHIMA


Eijirou oli kuullut Lady Icaruksen panostavan esiintymiseensä valojen, asujen ja efektien kanssa, eivätkä Kaminarin kertomukset olleet osoittautuneet lainkaan puutaheinäksi. Eijirou oli hyvä ettei värissyt päästä varpaisiin, kun yhtye oli noussut lavalle ja avannut keikan mahtipontisesti ensimmäiseltä levyltään suosioon nousseella singlellä Ruins of Loyalty. Eijirou ei osannut analysoida akustiikkaa muuten kuin todetakseen, että musiikki kuulosti juuri siltä miltä pitikin.

"Hitto, jos mä olisin pidempi..." Eijirou mutisi kurkottaessaan puhelintaan mahdollisimman korkealle näpätäkseen pari kuvaa jo keikan alkupuolesta. Vähän matkan päässä joku venytti kätensä varmaan kahden metrin pituisiksi ja sai siten kuvaamiselleen esteettömän näkymän. Olisipa ollut näppärä sellainen kyky, mutta ehkä hän selviäisi.

Toisen kappaleen riffit iskivät Eijiroun korviin niin mehukkaina, että hän kääntyi innoissaan Bakugouta kohti, joka myös näytti tunnistaneen biisin.

"Katsuki! Incest!" Eijirou huudahti, ja Bakugou virnuili ilkikurisesti ja pukkasi häntä kyynärpäällään. Todellisuudessa kappaleen nimi oli Incence, mutta luettuaan – tai muistettuaan – väärin Eijirou oli pitkään kutsunut sitä Insectiksi. Erheen tultua ilmi Bakugou oli saanut hyvät naurut ja osoittanut parit asiaankuuluvat naljailut, kuten poikakaverin kuuluikin.

"Vaatii jo omanlaistaan taitoa kutsua lempibiisiään väärällä nimellä monta kuukautta", Bakugou oli köhähtänyt hartiansa naurusta hytkyen. "Voi helkkarin uuno."

"Miksei kukaan korjannut mua missään kohtaa?" Eijirou itse mutisi kämmeniensä takaa, naamapalmuilulle kun oli rutosti syytä. "Insect... No oli se aika lähellä!"

"Kas kun ei Incest", Bakugou oli hymähtänyt ja saanut puolestaan Eijiroun hirnahtamaan.

"Olkoon vaikka se sitten!"

"Katsokin, ettet ala julkisesti höpistä siitä sillä nimellä!" Bakugou tuhahti ja heitti häntä laiskasti tyynyllä. "Se biisi ei ansaitse sun teurastustasi."

"Joo, mä pidän varani!" Eijirou virkkoi iloisesti ja heitti tyynyn takaisin päin Bakugouta niin, että se mossahti keskelle tämän naamaa.

"Pidä vaan nytkin varasi, senkin –"


Eijirou virnisti keskustelun palattua hänen mieleensä. Siitä lähtien Incencellä oli ollut oma höntti lempinimensä, jonka hienoudesta vain he kaksi tiesivät.

Eikä sen sopinut koskaan unohtua, hän hykersi ja laski päänsä hetkeksi vasten Bakugoun hartiaa.

"I read you loud and clear, Lizard."

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 300
  • Kurlun murlun
17. PRESENT MIC


"No niin, ei me onneksi missattu kuin eka biisi ja puolet toisesta!" Hizashi virkkoi, kun he Eraserin kanssa olivat saaneet kuteet vaihdetuksi – tai pikemminkin lisättyä niitä päälleen – ja siirryttyä Staff-ovesta salin puolelle. Vasemmalla häämötti aidalla muusta salista rajattu anniskelualue ja oikealla aukeni tummansineä ja purppuraa hohkaava lava, jonka Lady Icarus oli ottanut omakseen.

"Missähän päin se senpai oli... Saattoi olla tiskillä", Hizashi mutisi pääosin itselleen ja kohtasi Eraserin ärtyneen katsahduksen.

"En kuule, jos puhut seinille."

Hizashi heilautti kättään huolettomasti kuin osoittaakseen, etteivät hänen sanansa sen kummempia olleetkaan. Kyvyllään hän olisi helposti sanut asiansa sanotuksi, mutta moiseen häiriökäyttäytymiseen hänellä ei ollut pienintäkään aihetta alkaa. Puhumisen sijaan hän vinkkasi Eraseria seuraamaan, kun hän vaelsi ihmisjoukossa kohti baaritiskin nurkkaa, josta heidän etsimänsä tuota pikaa löytyikin.

"Katsos, katsos, ketkäs sieltä saapastelevatkaan!" Nemuri äkkäsi heidät juuri parahiksi, kun Icarus lopetti kappaleensa ja piti pienen juttutauon ennen seuraavaa. Nemuri hörppäsi juomansa loppuun, hyppeli pari askelta heidän luokseen ja reteästi halasi ja suuteli heitä molempia huulille. "Veditte ihan hitonmoiset jamit!"

"Hohoo, thank youu, my lady!"

"...kiitos."

"Aina yhtä vaatimaton, Eraser!" Nemuri naurahti ja viittasi kohti baaritiskiä. "Minun piikkiini ensimmäinen shotti!"

Juuri kun he saivat jääkylmät vodkashotit eteensä, Lady Icarus aloitti kappaleen, joka sai Hizashin huokaisemaan ihastuksesta. Sunsphere ei ollut aikaisemmin valikoitunut keikkalistalle, vaikka oli hän Icaruksen nähnytkin ainakin kolmesti aiemmin. Se jos mikä oli ennusmerkki suorastaan tökerömahtavasta illasta!

"One, two, hoplaa!" Hizashi laski, ja kolmannella he kopauttivat lasinsa pöytään ja kulauttivat raikkaan mutta polttavan tujauksen kurkkuihinsa.

"Ohhihih, tekipä terää!" Nemuri kikatti ja tilasi itselleen heti toisen drinkin.

"Ahh, olen niin taivaassa!" Hizashi hengähti alkoholin lämmittäessä sisuksia ja Sunspheren siunatessa korvia. "Ja te olette siellä myös, my dear guys..."

"Oletko okei?" Eraser kysäisi.

"Piilolinssit ne vain kutittavat!" Hizashi köhähti pyyhkäistessään tiehensä puskista hypänneet liikutuksen kyynelpisarat.

"Sitä se on", Eraser hymähti vastaukseksi.

"Indeed! Joten ei muuta kuin tuulta päin!"

"I read you loud and clear, Lizard."

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 7 117
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
Ehdinkin jo "valittaa", että ehdit postata uuden osan ennen kuin minä ehdin kommentoida edellistä 😅 No, vähän omakin syy, ja nyt sitten ainakin tulee taas  kommattua luukkuja julkaisupäivänäkin (kun en mä enää myöhään illalla ole kommentoimassa). Ellei huominen tulee taas hirveän myöhään! Eipä sillä, että asialla loppujen lopuksi olisi suurta merkitystä, itse vain tykkään kommata joka osaa erikseen ennemmin kuin useampaa kerralla.

No niin, vähän lisää nuorten keikkafiilistelyjä! Kiva saada kuulla Kirishiman ja Bakugounkin meiningistä. Selvästi on hyvä tunnelma heilläkin! Onnistunut synttärilahja kyllä :3 Ihanaa kun Bakukin viihtyy, sehän nyt olisikin ollut kamalaa, jos tämä ei olisikaan tykännyt olla keikalla! Toivottavasti sama meno jatkuu vielä eikäa ainakaan huonommaksi mene!

Lainaus
"Katsuki! Incest!"
Ehdin miettiä hetken, että mitäs helvettiä, mutta samaan aikaan voisin ihan hyvin hyväksyä sen, että Icaruksen jonkin biisin nimi olisi Incest. Utaite-laulaja Sorarullakin on (ihan helvetin hyvä) biisi nimeltä Inbreeders, mikä ei nimen perusteella ole kovinkaan kaukana, nii... :D

Lainaus
"Vaatii jo omanlaistaan taitoa kutsua lempibiisiään väärällä nimellä monta kuukautta", Bakugou oli köhähtänyt hartiansa naurusta hytkyen. "Voi helkkarin uuno."
Melkoinen uuno todellakin ;D Mutta kaiken voi aina lukea väärin, ja vielä kun kyse vieraskielisestä sanasta niin eihän se ole ihme että menee vähän kirjaimet sekaisin 🥺

Lainaus
Nemuri hörppäsi juomansa loppuun, hyppeli pari askelta heidän luokseen ja reteästi halasi ja suuteli heitä molempia huulille.
Näillä kolmella on kyllä melkoinen threesome XD Tai ehkä se on enemmänkin sitä että Midnight on niin tuttavallinen ja fyysinen (ja se on Micille ja Eraserille ok). Joku kolmenkimppa näistä vois kyllä olla aika mielenkiintoinen... 🤔 kunnon opettajaorgiat lol XD

Lainaus
"Ahh, olen niin taivaassa!" Hizashi hengähti alkoholin lämmittäessä sisuksia ja Sunspheren siunatessa korvia. "Ja te olette siellä myös, my dear guys..."
No Michän se ryhtyi tunteelliseksi ;D Ei se toki väärin ole. Mukavaa vain kun hänkin nauttii. Hyvä juttu että hän ja Eraser eivät jääneet paitsi illan pääesiintyjän konsertista! Puoltoista biisiä on niin vähän, hyvin ehtii fiilistellä vielä :3 (Ja hui mä tajusin että tätähän on enää seitsemän osan verran jäljellä! Mihin tämä aika menee ja miksi joulukin tulee niin nopeasti... 😅 Kauheeta ku aika oikein kiitää.)
Lempikeksejä
Meidän kellarissa
Sivuun siitä!
Turpa on irti

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 300
  • Kurlun murlun
Larjus: Joo, minun pitäisi kaiketi rakentaa sellainen systeemi, että uusi luukku tulisi aina säännölliseen aikaan. 😅 Onhan se kyllä mukavampi kommentoida yksittäistä osaa kerrallaan. Kiitus jatkuvasta rakkaudesta, jota tämä teos on saanut! ❤️ Tämän luukun kanssa menikin sitten vähän viime tipoille, kun oli jotenkin luova kriisi meneillään ja äh. No olkoon tällainen tällä kertaa. 😄 Baku joo viihtyy oikein hyvin ja pieni insidehuumorikin piristää iltaa! Micilläkin menee musiikki tunteisiin hyvällä tavalla, ja mahtaa tuntuakin aika hienolta ensin hoitaa oma osuus hyvin ja sitten saada tilaisuus nauttia parhaiden kamujen kanssa illasta. 🖤 Ties mihin nuo kolme loppuillaksi sitten lähtevätkään jatkoille. Vähän sängynjousia naristamaan, höhö. 🤭


***



18. JIROU


Miksi ihmisellä pitikään olla virtsarakko?

Kyoukaa oli inhottanut luopua hyvästä paikasta keskellä salia, mutta minkäs sille mahtoi; kun luonto kutsui, siihen oli vastattava. Nyt takaisin pyrkiminen samaan kohtaan vaikutti sanalla sanoen mahdottomalta.

"Olisi pitänyt arvata", hän hengähti Kirishimalle, joka oli lähtenyt hänen kanssaan WC-tiloille. "Liian hyviä kappaleita soitettu perätysten, kun väkeä hakeutuu noin lähelle!"

"Siltä vaikuttaa", Kirishima naurahti. "Pitää yrittää jotenkin luikertaa väliin."

"Jep..."

"Pitäisikö mun tällä tavalla haalia vähän rakentavaa etäisyyttä?" Kirishima vitsaili ja kovetti käsivartensa teräväreunaiseksi.

Kyouka tirskahti. "Siitä voisi ehkä tulla sanomista!"

"Joo, ehkä se – hoo, tuttuja!"

Kyouka ehti jo puolittain huokaista syvään Kirishiman harhautuessa pyrkimyksestä luovia tie takaisin Kaminarin ja Bakugoun luo, mutta eipä heillä kummoisempi kiire ollut. Kauempana lavasta kuulikin paremmin, joten jos aikoi vaihtaa pari sanaa vastaantulleiden kavereiden kanssa, se kannatti tehdä nyt.

"Moi! Säkin täällä! Tai te kaksi..." Kirishima tervehti B-luokan Shinsouta, joka oli juuri selvittänyt tiensä väkijoukosta.

"Moi", Shinsou tervehti takaisin hillittyyn tapaansa ja vaikutti Kyoukan silmiin vähän ujoltakin. Neito Monoma sen sijaan ei ujostellut vähääkään pölähdettyään paikalle Shinsoun perässä.

"No mutta!" Monoma hihkaisi hänet ja Kirishiman nähdessään. "Varsinainen A-luokan duo!"

"On meitä muitakin", Kyouka totesi hieman aprikoiden, mitä Monoman tervehdykseksi tulkittava kommentti mahtoikaan tarkoittaa.

"Vielä kun löytäisikin ne", Kirishima hymähti. "Tekö... tulitte yhdessä?"

"Näin on. Shinsou-kunilla kävi huono tuuri, kun ei saanut muuta seuraa!" Monoma virkkoi, ja Shinsou näytti kevyesti punastuvan.

"Enhän minä edes kysynyt muita."

Okei?

Kyouka oli aikeissa esittää kaiketi jonkin olennaisen kysymyksen, mutta Lady Icaruksen seuraava kappale valpastutti hänet.

"Greed and Audacity! Hemmetti, Kirishima, minä tarvitsen videopätkän!"

"Millä sä sen näin kaukaa saat?"

"Pitää tunkea tuonne ja yrittää!" Jonkin hiton nosturin hän olisi tarvinnut saadakseen kunnon materiaalia, mutta minkäs teki.

"Hoi", Shinsou sanoi ja tuuppasi Monomaa lempeästi käsivarteen. "Tee jotain."

"No mutta totta kai!" Monoma hymähti ja soi Kyoukalle ovelankohteliaan hymynsä. "Sallinet, että avitan iltaasi, A-luokan Jirou."

"Täh?"

« Viimeksi muokattu: 19.12.2023 00:14:17 kirjoittanut Maissinaksu »
"I read you loud and clear, Lizard."

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 7 117
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
No eipä tuo minun "kommentoi osaa sen julkaisupäivän aikana" enää kauaa kestänyt XD Mutta ei se mitään. Täällä olen joka tapauksessa!

Lainaus
Ties mihin nuo kolme loppuillaksi sitten lähtevätkään jatkoille. Vähän sängynjousia naristamaan, höhö. 🤭
Tästä ficii eiks niin? ;D

Ja voi Jirouta! Olis ihan kauheeta, jos olis pakko luovuttaa hyvä paikkansa konsertissa, kun on mentävä vessaan. Itselle ei onneksi koskaan ole niin käynyt, koska sittenhän sille ei oikein mahtaisi mitään  😅 En tiedä voiks sanoo, että hyvä kun Jirou ei ollut yksin vaan Kirishiman kanssa, mutta olipahan ainakin hyvää seuraa sitten niillä huonommillakin paikoilla.

Lainaus
"Pitäisikö mun tällä tavalla haalia vähän rakentavaa etäisyyttä?" Kirishima vitsaili ja kovetti käsivartensa teräväreunaiseksi.
Hui :o Ihan jo pelkät kyynärpäätaktiikat ym., joiden uhriksi on itsekin joutunut, ovat jo kamalia ja kivuliaita, en halua edes kuvitella, millaista ois jos sais Kirin oikun kovettamasta kädestä kylkeensä! 😱 Onneksi kyseessä oli vain vitse. Ei sillä että uskoisin Kirin moisiin tekoihin ryhtyvän.

Ja jee, tekihän Shinsou ja Monoma ainakin pienen esiintymisen taas! :3 Kiva kiva. Hekin ovat toivon mukaan viihtyneet hyvin. Bongasivatkoahan he Eraserin lavalta lämppärin aikaan? :D Micin nyt varmasti - ei sitä voi olla huomaamatta.

Lainaus
"Hoi", Shinsou sanoi ja tuuppasi Monomaa lempeästi käsivarteen. "Tee jotain."
"No mutta totta kai!" Monoma hymähti ja soi Kyoukalle ovelankohteliaan hymynsä. "Sallinet, että avitan iltaasi, A-luokan Jirou."
Mitähän Monoma aikoo :D Mieleen tuli ekana, että käyttää omaa oikkuaan kopioidakseen jonkun muun oikkua, jonka avulla sitten ottaa keikasta videota (tai sinkoaa Jiroun takaisin lähelle lavaa XD), mutta kai on jotain muitakin vaihtoehtoja. Ja jos hän toisten oikkuja on kopioimassa, niin kenen? Sen aikaisemmin mainitun vieterikäden? ;D (vai lol oliks se Luffy XD) Toivon mukaan olen huomenna viisaampi.

Kiitoksia taas uudesta osasta!
Lempikeksejä
Meidän kellarissa
Sivuun siitä!
Turpa on irti

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 300
  • Kurlun murlun
Larjus: Eipä hätää, meni minullakin taas jutut vähän mattimyöhälle! 😂 Mutta joo, tuo on kyllä mälsää, jos keikalla iskee vessahätä ja sitten pitää luikertaa ensin pois väkijoukosta ja sitten takaisin mahdollisimman näytän-siltä-kuin-en-olisi-tunkemassa -olemuksen kera. Mikään ei ole rasittavampaa kuin sellaiset joukon läpi rynnijät, jotka ovat hyvä ettei juuri kyynärpäillään matkassa. 😅 Kirishiman tekniikka olisi ollut melko hyödyllinen, mutta onneksi hän on niin sweet boi, ettei moinen ketkuilu kävisi mielessäkään. ❤️ Aika hyvin kyllä arvelit tuota Monoman ja Shinsoun roolia, ehkä heistä onkin jotain konkreettista apua. :3 Uu ja pitää kyllä tosissaan miettiä jotain threesome-ideaa tuosta ihanasta power triosta. ✨


***



19. KAMINARI


"Äh, Kyoooouka, missä sä olet...?" Denki murahti Icaruksen päästessä Greed and Audacityn puoliväliin. Varmuuden vuoksi Denki oli kuvannut kappaletta pienen pätkän, mutta hän epäili, ettei siitä olisi liiaksi iloa. Parin tyypin siluetit osuivat tympeästi kuvaan, eikä hänen otteensa puhelimestaan ollut vakain mahdollinen. Muutama tyyppi näki vaivatta pituutensa ansiosta tai sai kaulansa tai käsivartensa venymään voidakseen taltioida keikkaa paljon häntä näppärämmin. Mokomat elvistelijät.

"Siinä sinä olet!" Jirou putkahti Kirishima perässään tovin kuluttua hänen viereensä, traagisesti juuri silloin kun kappale loppui. "Sori että kesti!"

"No niin teki! Sä missasit sun lempparin!" Denki harmitteli, mutta Jirou pudisti päätään.

"Hyvin minä sen kuulin, ja videotakin on! Sain apua vähän yllättävältä taholta!" Jirou virkkoi ja näytti puhelimestaan korkealta ja esteettä napattua videota.

"Pyysitkö sä jotain randomia käyttämään kykyään?" Denki tirskahti.

"Se oli itse asiassa naapuriluokan Monoma."

"Täh?"

"Me törmättiin Kirishiman kanssa häneen ja Shinsouhun tuolla kauempana, ja hän pystyi vielä käyttämään sen yhden pitkäkätisen kaverin kykyä!" Jirou selitti ja vilautti hänelle selfietäkin, jonka tämä oli spontaanisti napannut heistä neljästä. Jestas, Jiroun tarina todella piti paikkansa.

Ja että juuri naapuriluokan ärsyttävin tapaus oli ollut hänen tyttöystävälleen avuksi, eikä hän itse…

"Sori, muru", Denki murahti. "Mäkin yritin ottaa videota, mutta siitä tuli tosi heikkolaatuinen."

"No, mitäs siitä?" Jirou näytti vähän häkeltyvän äkillisestä muruttelusta. "Ei se ollut mikään kilpailu."

"No ei."

"Joten annahan olla! Kiitos kuitenkin, eikä se varmasti mikään surkea ole!"

Surkeampi ainakin kuin pelastavan ritari Monoman, Denki ehti ajatella, mutta työnsi kateuden pistoksen päättäväisesti tiehensä. Hehän olivat tulevia sankareita, ja sankareiden tehtävä oli auttaa!

"Tules tänne!" Denki kaappasi Jiroun kainaloonsa. "Mokoma, menit multa melkein hukkaan!"

"Onneksi vältyttiin moiselta tragedialta!" Jirou virkkoi, ja Denki hymyili tyttöystävälleen hölmösti. Vielä hölmömmäksi hänen hymynsä muuttui, kun Icarus aloitti hänen suosikkikappaleensa.

"Ooh, Wings of Wax...!"

"Tämä on ihana!" Jiroukin innostui.

"Säkin olet."

"Noh", Jirou puuskahti posket punaisina. "Viis minusta, keskity kuuntelemaan!"

« Viimeksi muokattu: 20.12.2023 00:03:11 kirjoittanut Maissinaksu »
"I read you loud and clear, Lizard."

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 7 117
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
Lainaus
Aika hyvin kyllä arvelit tuota Monoman ja Shinsoun roolia, ehkä heistä onkin jotain konkreettista apua. :3
No sehän menikin aika nappiin ;D Olikohan aiemmin päättänyt kopioida venyvien käsien oikun itselleen kuvien ottamisen helpottamiseksi... Mukavaa kun siitä oli apua vielä Jiroullekin :3

Lainaus
Uu ja pitää kyllä tosissaan miettiä jotain threesome-ideaa tuosta ihanasta power triosta. ✨
Uu joo! Ilmoittaudun jo lukijaksi ;D

Lainaus
Varmuuden vuoksi Denki oli kuvannut kappaletta pienen pätkän,
No voi ääää, vähäks söpöö ♥ Denki on ihana poikaystävä kun tuolla lailla ajattelee omaa tyttöään :3 Lopputulos ehkä häviääkin Monoman ottamille kuville laadussa, mutta kuten Jiroukin toteaa, ei se mikään kilpailu ollut. Ja varmasti tämä arvostaa kultansa elettä suuresti! Hyvä ettei mustasukkaisuus jäänyt liiaksi nakertamaan! Parempi nauttia loppukeikasta yhdessä :3

Lainaus
"Tules tänne!" Denki kaappasi Jiroun kainaloonsa. "Mokoma, menit multa melkein hukkaan!"
On he niin söpöjä yhdessä kyllä ♥♥ Täytyy varmaan itsekin kirjoittaa joku fici heistä jossain välissä :3
Lempikeksejä
Meidän kellarissa
Sivuun siitä!
Turpa on irti

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 300
  • Kurlun murlun
Larjus: KamiJirou on kyllä niitä shippejä, jotka elää ja voi canonissakin sen verran mureasti, että oikeasti suutun, jos mitään töttöröö-virallista canonistamismomenttia lopulta tulekaan. 😂 Luottakaamme, että Horikoshi-sensei tekee hyviä ratkaisuja! Niistä on kyllä aina mukava kirjoittaa, ja ehdottomasti lukisin mielelläni niistä! 🖤 Pitää tämän projektin jälkeen muokata kuntoon alkutiedoissa mainittu Röhkön kanssa tehty yhteisteos, niin saa vähän lisää Kami/Jirouta interneetokseen...


***



20. BAKUGOU


"Väsyttää ihan pirusti", Katsuki mutisi haukotuksensa perään ja hörppäsi colaansa, jonka toivoi tarjoavan edes pienen tujauksen kofeiinia loppuiltaan.

"Normaalisti sä olisitkin jo unilla!" Kirishima naurahti kohottaen omaa lasiaan. "Jaksatko vielä? Ehkä ne vielä pari biisiä soittavat."

"Totta kai mä jaksan! Paras kyllä olisi soittaa Red Cloth Over My Eyes..."

"Niin, sehän onkin sun lemppareita."

"Hm. Vaikka eivät ne kuulemma aina sitä soita. Vähän 50-50-tilanne."

"Pidetään peukkuja!"

Väsymyksestä huolimatta Katsukin mieli oli tavanomaisen kiivas, mutta positiivisella tavalla. Istahdus epämukaville baarijakkaroille juomatiskin nurkalle toi hyvää vaihtelua väkijoukossa nököttämiseen. Heidän nelikkonsa oli illan aikana kerran hakenut yhdessä juomaa ja pikkupurtavaa, mutta vähän väliä he olivat jakautuneet pareiksi. Se ei onneksi haitannut heistä ketään. Taivaskin sen tiesi, että Katsuki viihtyi parhaiten juuri kahdestaan Kirishiman kanssa.

"Oho, katos tuonne." Kirishima hykersi ja nyökkäsi anniskelualueen puolelle, jolta kolme heidän opettajaansa talsi lähemmäs lavaa. Aizawa-sensei vaikutti tavanomaisen tyyneltä, mutta Micin ja Midnightin askellus olemuksineen oli tavallistakin hilpeämpi, kenties jopa keinahteleva.

"Sinnehän menevät", Katsuki hymähti kuivasti.

"Niin outoa nähdä opettajia viihteellä ja noin hönössä."

"Oudompaa oli nähdä niitä lavalla esiintymässä."

"No oli!" Kirishima sanoi ällistelevään sävyyn. "Tekivät jotain aivan muuta kuin mitä yleensä... Melkein kuin sellainen ei olisi edes sallittua!"

Katsuki tyrskähti. "Eivät ne opetkaan koulussa asu ja ole valmiina hyysäämään oppilaitaan kellon ympäri."

"Aizawa-sensei ainakin nukkuu koululla joskus, päätellen siitä makuupussista."

"Aizawa-sensei nyt ei olekaan mikään tavallinen ihminen."

"Kiitos, olette ihania!" Lady Icaruksen laulaja julisti aplodien kumun yli, ja Katsuki ja Kirishima käänsivät katseensa kohti lavaa. "On tullut aika illan viimeiselle biisille! Tämä on meille kaikille kovin merkityksellinen..."

Asiaan, Katsuki murahti mielessään ja huomasi terästäytyvänsä kuin olisi ollut aikeissa ryhtyä taisteluun. Oli tai ei, ainakin hetki päättyi hänen häviöönsä, kun Icarus aloitti viimeisen kappaleensa melankolisen intron.

"Hyvä yleisö: For the Ferryman!"

Yleisö hurrasi kovaan ääneen, mutta Katsuki murahti hiljaa colalasinsa takana.

Pahus. Encoren varaan jäi näköjään paljon.

"I read you loud and clear, Lizard."

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 7 117
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
Voidaan varmaankin todeta, että KamiJirou on canonia, vaikka virallisesti ei mitään julistuksia tehtäisi ;D On se sen verran selkeää. Täytyypä katsoa jos jossain vaiheessa saisin heistäkin jotain fici-ideaa!

Lainaus
Taivaskin sen tiesi, että Katsuki viihtyi parhaiten juuri kahdestaan Kirishiman kanssa.
:3 Awww. Mukavaa että Bakugoullakin on ollut hyvä keikkailta, vaikka vähän alkaakin jo väsyttää! Tuttu tunne kyllä, vaikka sitten samaan aikaan jaksaakin eikä haluaisi, että ilta loppuisi ollenkaan ;D

Lainaus
"Niin outoa nähdä opettajia viihteellä ja noin hönössä."
Kyllä varmasti on :D Kun sekin on jo outoa, kun niitä ylipäätään näkee missään muualla kuin koulussa!

Lainaus
"Aizawa-sensei ainakin nukkuu koululla joskus, päätellen siitä makuupussista."
"Aizawa-sensei nyt ei olekaan mikään tavallinen ihminen."
XD

Ja voi että, toivottavasti Bakugou saa kuulla lempparibiisinsä vielä! Onhan se aina hienoa, kun juuri omat suosikit soitetaan livenä! Lukiessa muistui mieleen oma kokemus joskus melkein vuosikymmen sitten, kun heidi. oli Suomessa esiintymässä ja mä en toivonut mitään muuta niin paljon kuin että soittaisivat siellä Utakata-nimisen biisinsä. Se olikin sitten keikan ihan viimeinen kappale! Oli kyllä mitä mainioin päätös sille keikalle, ainakin minun mielestäni :) Toivon Bakulle samaa tilannetta. Sitten vain encorea huutamaan! ;D
Lempikeksejä
Meidän kellarissa
Sivuun siitä!
Turpa on irti

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 300
  • Kurlun murlun
Larjus: Kyllä KamiJirousta tosiaan sen verran ujosti lemahtaa molemminpuolinen kiintymys, että canon-leima on jo aika vakuuttavalla pohjalla. 😂 Hyvä säkä kyllä käy, jos oma suosikki pääsee vielä illan viimeisenäkin biisinä mukaan! Itsellä on käynyt sekä hyvää että huonoa tuuria, mutta eniten hämmensi joskus Sonata Arctican keikalla, kun viimeisenä kappaleena (ja sellaisena "vakiintuneena" vipana biisinä) ei ollutkaan The Cage vaan joku toinen, nyyh. 😅 Onneksi pettymyksestä päästiin! Katsotaanpa, mitä Icarus tarjoaakaan viimeiseksi...


***



21. AIZAWA


"...and if these coins were never enough, let me keep them close to my barren heart..."

For the Ferrymanin soljuva melodia apeine sanoituksineen oli aina puhutellut Shoutaa, ja vaikka hän nyt kuuntelikin sitä suuressa väkijoukossa, ei miljöö latistanut elämystä lainkaan. Keikkakansa oli tainnut jo käyttää suurimman osan riehakkuudestaan siihen kellonaikaan mennessä, eikä senhetkinen kappale muutenkaan mikään kiivasluonteinen ollut. For the Ferryman oli kaikin puolin loistava illan viimeiseksi vedoksi.

"Brrravo, love you guys!" Mic hänen vieressään mylväisi Icaruksen lopuksi saamien aplodien yli, ja Shouta tuuppasi tätä olkavarteen. Onneksi Micillä oli nykyisessä olotilassaankin järkeä olla käyttämättä kykyään liian lujatehoisesti, mutta parempi oli varoittaa joka tapauksessa.

"Encore! Encore! Encore!" yleisö messusi, kun bändin jäsenet kiitoksistaan huolimatta näyttivät siltä, että heillä olisi taskussaan vielä jotain.

"Jotta loppuiltanne jatkuisi yhtä kiihkeänä ja kauniina: The Brightest Light!" Lady Icarus julisti encorekappaleensa, ja Shouta tunsi merkillisen lämmön vatsanpohjassaan. Hän loi katsahduksen Miciin, joka väläytti takaisin sanalla sanoen rakastavan hymyn.

"Meidän biisi, Shou!"

"Sinä se tätä tapaat laulaa."

"Mutta sinä aina kuuntelet niin somasti!" Mic virkkoi ja kietoi käsivartensa hänen selkäänsä Nemurin tehdessä olonsa kotoisaksi toisessa kainalossa. Niin paljon kuin Shouta kaihtoikin julkisia hellyydenosoituksia, häntä toisinaan luonnehdittiin pehmeähkösieluiseksi kivikovan kuoren alla. Shouta ei erityisesti pitänyt maineensa siitä osasta, mutta ei se tuulesta temmattukaan ollut, se oli kai myönnettävä.

"...so when the night falls down, and the rivers stay asleep..."

Shouta puhalsi hengähdyksen ja kääntyi kohti Miciä. Hittoakos siinä.

"...when the air flows free, reminding me of you..."

Mic vastasi hänen suudelmaansa ja kietoi hänet tiukemmin syleilyynsä.

"...the brightest light of mine..."

"I love you so much, senkin pönttöpää!" Mic naurahti heidän herkän hetkensä perään ja sai Shoutan tuhahtamaan hiljaa.

"Kuin myös."

"Jaa mitä sanoit?" Mic kujeili takuuvarmasti kuultuaan hänen vastauksensa, ja Shouta tarttui tätä kevyen päättäväisesti leuasta ja käänsi tämän kasvot kohti lavaa.

Sitä keikkaa todella kelpaisi muistella jälkeenpäin.

« Viimeksi muokattu: 21.12.2023 23:00:04 kirjoittanut Maissinaksu »
"I read you loud and clear, Lizard."