Kirjoittaja: Thelina
Fandom: BBC!Sherlock
Tyylilaji: tajunnanvirta, romantiikka
Ikäraja: S
Paritus: Sherlock/John
Yhteenveto: Sherlockin mielenpalatsissa on vieras.
Vastuuvapautus: Kunnia kaikesta sarjaan liittyvästä kuuluu sen tekijöille.
Kirjoittajalta: Olen käynyt nyt syksyllä joogassa, jossa ohjaaja soittaa loppurentoutuksessa äänimaljoja ja siitäpä sitten tuli tämmöinen idea
Osallistuu
Spurttiraapale VI ja
FFF1000-haasteeseen sanalla 557. Gongi.
Vieras palatsissaSherlock näkee heti, että Johnin joogamatto on hänelle tismalleen kolme ja puoli tuumaa liian lyhyt. Matto kuitenkin mahtuu sopivasti olohuoneen sohvan ja kirjahyllyn väliin, soturinmentävään koloon, jossa eteen ja taakse kurottuvat kädet välttyvät juuri ja juuri koskettamasta kalusteita ja lukulamppua. Lattian tasossa maton pituusvirhettä ei edes huomaa, varsinkaan silmät suljettuina.
CD-levy soittaa jo tiibetiläisten äänimaljojen kuminaa eri korkeuksilta, niin että taajuudet sekoittuvat muodostaen hitaasti katoavia sointuja. Jos joku soittaisi maljoja tässä huoneessa, voisi paremmin kuulla yläsävelet ja tuntea äänen resonoivan rinnassa ja mattoon painuvissa raajoissa. Sherlock ei kuitenkaan ehdi ajatella sitä, sillä hänen täytyy meditoida. Mielenpalatsin nurkkaan on ilmestynyt vieras, valohaituva, kultajyvänen tai jokin, josta hänen on otettava selvää.
Risti-istuntaan tottuu, kun antaa ajatusten liueta musiikkiin ja avata mielenpalatsin oven. Sherlock hengittää ja tuntee äänimaljojen lämpimän soinnin alkavan vaikuttaa. Yksi kerrallaan sävelet avaavat lisää ovia, pysähtyvät tutkimaan, levähtävät. Palatsin järjestys on ennallaan, kunnes ei ole. Kohdassa Baker Street 221B jokin on muuttunut ja gongia lyövä huopakärkinen nuija paljastaa uudet kultaiset ovenpielet.
Oven takana on ensin porraskäytävä, sitten heidän olohuoneensa. Ikkunalaudalla kultainen jyvä hehkuu ruukussaan, kasvaen punertavanhehkuista valoa, joka yllättäen puhkeaa sadoiksi neilikoiksi ja akileijoiksi. Sherlock hämmästyy löytäessään valon ja kukkien keskeltä Johnin. Vieras ei olekaan vieras.
”John”, Sherlock kuiskaa hiljaa. Lämpö hänen rinnassaan kasvaa, ulottuen pian poskiin asti. Hänen sydämensä on pakahtua. Sherlock hengittää tiheämmin, katsoo hymyilevää Johnia ja tuntee hänen kosketuksensa olkapäällään. Hän värisee, hän ymmärtää, hän rak-
”Sherlock, mitä sinä teet?”
Avatessaan silmänsä Sherlock hänee Johnin, joka on kumartunut hänen puoleensa ja todella koskettanut hänen olkapäätään. Häivähdys lämpöä tuntuu yhä ohuen paidan läpi. Musiikki on lakannut.
”Selvitin vain mieltäni”, Sherlock sanoo ja nousee ylös matolta. ”Palatsiin saapui tärkeä vieras.”
John naurahtaa ja menee keittämään teetä. Sherlock katsoo hänen peräänsä hymyillen. Vielä hetken hän halua pitää oivalluksen ihan vain itsellään, kunnes tulisi oikea hetki kysyä Johnilta, rakastiko hänkin takaisin.