Nimi: Jotain enemmän
Fandom: Skꝏ the Infinity
Hahmot: Kaoru/Kojiro (Cherry/Joe)
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylijaji: Romance, idiots in love
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Hiroko Utsumille ja Michinori Chiballe. Minä en tee rahaa lainatessani hänen keksimiään hahmoja.
Yhteenveto: Elämä on itseaiheutetusti vaikeaa, kun ei asioita voi sanoa suoraan.
Kirjoittajalta: Monissa fikeissä muut hahmot lyövät vetoa mikä näiden kahden suhde on. Ja useissa fikeissä nämä kaksi ovat salaa yhdessä. Tämän fikin idean sain suoraan ykköskauden 9. jakson lopusta. Eka fikkini tästä fandomista, kun en osannut olla kirjoittamattakaan.
Jotain enemmän
Kaoru oli saanut kirjaimellisesti turpaansa skeittiradalla haasteessa ADAMia vastaan. Ei ollut yllätys, että hän ilmaantui usein tietyn italialaisravintolan baaritiskille juuri sulkemisaikana. Silti Kojiro saattoi kuitenkin vähän yllättyä, sillä mies saapui paikalle pyörätuolissa istuen, sairaalan oloasu yllään, pää ja käsi paketissa.
”Oletko idiootti? Hiiviskellä nyt tuolla lailla sairaalasta.”
”Ei tässä ole mitään ongelmaa. Pieni naarmu vain.”
Idiootti sinä olet, ei siitä mihinkään pääse. Mutta olet silti minun oma idioottini. Kojiro tiesi ettei kaikkea kannattanut sanoa ääneen. Aivan liian kauan he olivat pyörineet toistensa ympärillä. Olleet yhdessä ja välillä eivät olleet ja toisinaan oli vähän epäselvää olivatko he sopineet jotain vai eivät.
Kaoru yritti kaataa viiniä pullosta lasiinsa.
”Tämä on tyhjä”, hän totesi.
”Tuo seuraavalla kerralla oma pullo”, Kojiro sanoi kuivasti, vaikka lähtikin kellarista hakemaan uutta pulloa.
Kaorulla ei ollut minkäänlaista käsitystä omasta tilastaan. Ties kuinka vahvan lääkityksen alla hän nytkin oli. Ei silloin sopinut juoda alkoholia. Kojiro valitsi alkoholittoman valkoviinin, joskin ei hänellä ollut aikomustamaan sanoa sitä Kaorulle. Kellarista tullessaan hän löysikin miehen nukahtaneena tiskille. Kojiro huokaisi.
Et sinä ole kunnossa laisinkaan.Hän kaatoi kuitenkin viinin laseihin ja puheli hetken.
Yhtäkkiä hänen kännykkänsä soi ja hän vastasi siihen. Se oli puhelu sairaalasta.
”Onko herra Nanjo Kojiro puhelimessa?”
”Minä olen.”
”Meidän pitää valitettavasti ilmoittaa että puolisosi Sakurayashiki Kaoru on lähtenyt sairaalasta ilmoittamatta lähdöstään. Emme tiedä missä hän on. Olemme pahoillamme.”
Puoliso? Kojirolla kesti hetken käsittää mitä hän oli juuri kuullut.
”Hän on täällä kanssani, joten hän on tallessa.”
”On tietysti hänen oma asiansa jos hän ei halua olla sairaalassa, mutta hänellä olisi huomenna pään magneettikuvaus ja...” sairaalasta selitettiin.
”Minä palautan hänet kohta sinne”, Kojiro sanoi.
”Minä tiesin että olet idiootti, mutta että näin suuri ajattelematon ja itsestään huolehtimaton typerys”, Kojiro sanoi, mutta hänen äänensä oli hellä ja hän sipaisi kevyesti Kaorun otsalla olevia hiuksia vähän sivuun.
”Juodaan nyt niin voin viedä sinut takaisin sairaalaan”, hän sanoi ja Kaoru mumisi jotain ja nosti sitten päätään. Oli ollut oikea valinta juoda alkoholitonta, sillä muuten hän olisi joutunut kulkemaan taksilla. Nyt hän voisi saattaa oman rakkaan torvelonsa aivan sairaalahuoneeseen saakka. Kaoru kulautti juoman yhdellä kerralla kurkustaan alas ja oli taas sen näköinen että saattaisi nukahtaa uudelleen.
”Nyt mennään”, Kojiro sanoi ottaessaan ensin työesiliinansa pois ja työnsi sitten pyörätuolin firman isommalle autolle, jonka kyytiin mahtuisi myös Kaorun pyörätuoli.
Carla, se on Carla eikä mikään pyörätuoli. Hän kuuli Kaorun sanat kaikuna päässään.
Ajomatka ei ollut pitkä. Kojiro saattoikin vain arvailla millä tavalla Kaoru oli matkan illalla taittanut. Vaikka Carlasta oli yllättävän moneksi. Sairaalan vastaanotossa oltiin selvästi huojentuneita, kun Kojiro toimitti karkulaisen takaisin ja kiikutti tämän omaan huoneeseensa. Kaoru nuokkui tuolillaan unen ja valveen rajamailla eikä jaksanut välittää mistään. Kojiro varmaan haukkuisi hänet suohon seuraavan vuoden ajan. Kyllä hän tiesi itsekin, että oli typerää sillä tavalla lähteä sairaalasta hortoilemaan. Hän olisi taatusti vastaavassa tilanteessa haukkunut Kojiron. Mutta minkä hän sille mahtoi, että halusi nähdä Kojiron typerän naaman ja halusi kuulla hänen äänensä, vaikka se ääni sitten vain sättisi häntä. Ei iltaa ilman piipahdusta Sia la lucessa.
”Hyvää yötä”, Kojiro sanoi ja painoi kevyen suudelman Kaorun otsalle. Kaorun kasvoilla käväisi tyytyväinen hymy.
Hoitaja pyysi Kojiroa vielä allekirjoittamaan jokin paperi, joka liittyi siihen kuinka Kaoru oli ollut omilla teillään muutaman tunnin. Kojiro tuijotti paperin etusivua, jonka Kaoru oli täyttänyt aikaisemmin. Kaoru oli täyttänyt kohdan
lähin omainen: puoliso Nanjo Kojiro.Tietysti sairaalasta oltiin soitettu hänelle. Oliko se jotain, jota Kaoru oikeasti halusi häneltä? Olla lähin omainen ja puoliso, kunnes kuolema heidät erottaisi? Ilmassa oli saattanut olla merkkejä, joita hän ei ollut osannut tulkita oikein. Pitäisikö heidän viimein lakata pelaamasta heidän omaa pientä peliään ja ottaa vastuu toisistaan?
*
Kesä kääntyi myöhäiseksi syksyksi ja lämpötilat alkoivat olla siedettäviä. Oli tuiki tavallinen tiistai-ilta, kun Kaoru saapui tapansa mukaan Sia la luceen. Kojiro sulki ravintolan ja toimitti askareitansa kuten minä tahansa muunakin iltana. Mikään ei valmistanut Kaorua siihen, että elämänsä jotenkin muuttuisi kohta. Niin monta kertaa he olivat päätyneet illan päätteeksi jomman kumman luokse jatkamaan iltaa joka tavallisesti venyi yön yli. Kaoru ei halunnut tulla torjutuksi tänä iltana, joten hän oli tavallista vähemmän äänessä. Kun Kojiro oli saanut työnsä päätökseen, hän ei kaatanut laseihin viiniä vaan tuli baaritiskin takaa ja polvistui Kaorun eteen.
”Sinä olet elämäni kaatopaikka, Kaoru. Olethan puolisoni tästä eteenpäin?”, hän sanoi kaikessa yksinkertaisuudessaan.
”Oletko nyt aivan järjissäsi?” Kaorun oli pakko varmistaa. Kojiro oli kaikessa arkisuudessaan polvistunut hänen eteensä.
Polvistunut! Ja sanonut häntä kaatopaikaksi?Kojiro kaivoi taskustaan rasian josta paljastui sormus. ”Olen erittäin tosissani”, hän sanoi hymyillen.
”Kaatopaikka?” Kaoru ihmetteli.
”Sinnehän kaikki lopulta päättyy. Minun elämäni yleensä ajautuu tavalla tai toisella sinun syliisi.”
Kaoru nauroi. Hän ei ollut pitkästä aikaa nauranut näin makeasti. Kojiro sen sijaan raapi nenäänsä vähän hämillään.
Miksi Kaoru ei vastannut hänelle.Kaoru nousi tuoliltaan.
”Tietysti tulen puolisoksesi. Vaan kylläpä sinulta kesti kysyä sitä.”
Hidasälyinen gorilla. Hän lisäsi mielessään mutta ei sanonut sitä ääneen. Se ei ollut tarpeen.
Kojiro pujotti kiiltävän mustan sormuksen Kaorun sormeen ja nosti hänet sitten syliinsä, kuten niin monesti ennenkin. He siirtyivät ravintolan puolelta Kojiron yksityisiin tiloihin jatkamaan iltaa.
”Ei enää epäselvyyksiä meidän välillämme, eihän”, Kojiro sanoi laskiessaan Kaorun pehmeälle” sängylle.
”Puhutaan siitä aamulla”, Kaoru sanoi. ”Nyt haluan jotain muuta.”
Kirjoittajalta: En yleensä saa unissani mitään vinkkiä fikkeihin, vaan nyt kun sain, niin tietysti käytin vinkkini tähän tekstiin. "Olet elämäni kaatopaikka" on suoraan unestani poimittu, kun olen varmaan alitajuissani miettinyt miten tuo kosinta oikein tapahtuu. Niin höntti kuin repliikki onkin, niin kaipa se sopii näiden kahden suhteeseen jossa ollaan vedetty köyttä suuntaan ja toiseen jo hyvä tovi.
