Nimi: Ehdin jo
Fandom: The Mentalist
Ikäraja: S
Paritus: Jane/Lisbon
Tämä on tällainen aika vanha ficci, mutta koska ihastuin Jisboniin taas, niin menköön.
Ei spoilaa sarjaa, koska en ole nähnyt vielä muuta kuin 1,5 kautta.
Ehdin joLisbon istui työpöytänsä takana ja siemaili kahviaan väsyneenä. Hän tiesi, että jälleen yksi erityisen vaikea tapaus oli saatu päätökseen ja sitä olisi pitänyt juhlia, mutta viime aikoina uni oli jäänyt vähäiseksi, joten nainen kaipasi lähinnä unta, ei niinkään kollegoidensa riehakasta seuraa. Purkillinen suklaajäätelöä,
Casablanca pyörimään ja elokuvan jälkeen nukkumaan... se kuulosti hyvältä.
Paitsi ettei ollut mahdollista. Lisbonin pitäisi vielä kirjoittaa raportti tapauksesta ja siihen menisi todennäköisesti koko ilta. Nainen kurtisti kevyesti kulmiaan, laski kuppinsa pöydälle ja avasi kannettavan tietokoneensa kannen.
”Eikö sinun pitäisi hymyillä? Me sentään selvitimme, kuka murhasi leipurin vaimon”, Jane seisoi yllättäen oviaukossa. Mies nojasi toisella kädellään karmiin, toisessa kädessä hänellä oli... suklaajäätelöpaketti. Niinpä tietenkin.
”Minä olen niin väsynyt, etten osaa edes kaivaa aivoistani merkitystä sanalle hymy”, Lisbon vastasi piikikkäästi. Hän nyökkäsi kiitollisena työtoverilleen, joka ojensi jäätelöpaketin pöydän yli tuttu virne naamallaan.
”Hyvä on, mistä arvasit, että kaipasin suklaajäätelöä?”
”Sinä kaipaat sitä aina tällaisina päivinä. Kun olet huolestunut, syöt vaniljajäätelöä mansikkahillolla höystettynä. Kesällä nautit mokkajäätelöstä. Onnistuneen jutun jälkeen palkitset itsesi suosikillasi, joka on...”
”...Ben & Jerrysin Bohemian Raspberry, niinpä niin”, Lisbon huoahti täydentäen Janen lauseen. Mies ei ehkä ollut oikea selvänäkijä, mutta pelottavan lähellä sellaista kuitenkin.
Jane kääntyi kannoillaan ja palasi muiden juhlijoiden joukkoon. Lisbon huoahti, myönsi itselleen luvan syödä lusikallisen jäätelöä ja kävi sitten raportin kimppuun.
***
Kolme tuntia myöhemmin Jane löysi Lisbonin nukkumasta. Naisen pää oli painunut kannettavan näppäimistöä vasten. Jäätelö oli sentään syöty loppuun.
Jane hymähti ja nosti varoen kollegansa parempaan asentoon. Sitten hän työnsi tämän tuolin hieman kauemmas ja ryhtyi viimeistelemään kesken jäänyttä raporttia.
”Sinun pitäisi olla jo kotona nukkumassa, tiedätkö?” Lisbon huomautti noin tuntia myöhemmin. Hän oli herännyt tasaiseen nakutukseen. ”Sitä paitsi korostat kuitenkin raportissa turhan paljon omaa rooliasi tämän jutun ratkaisemisessa.”
”Ei sitä voi korostaa turhan paljoa”, Jane heitti vastaukseksi. Hän huokaisi tyytyväisenä, näpäytti viimeisen pisteen paikalleen ja sulki tietokoneen kannen.
”Nyt voit mennä kotiin, työsi on hoidettu”, mies virnisti omahyväisesti.
”Luulet, että lähetän tuon raportin tarkistamatta sitä ensin?” Lisbon kohotti toista kulmaansa ivallisesti.
”En tietenkään luule, olen varma että haluat käydä sitä läpi vielä ainakin tunnin verran ja korjata suunnilleen kaiken mitä sanoin. Et kuitenkaan voi tehdä niin, koska postitin sen jo.”
”Sinä... sinä senkin”, Lisbon huokaisi. Hänen suupielensä nykivät, vaikka nainen yritti parhaansa mukaan näyttää ärtyneeltä.
”No niin, lähdetäänkö sitten nukkumaan? Huomenna on taas pitkä työpäivä”, Jane ehdotti. Lisbon nyökkäsi, kiskoi takkinsa ylleen ja lähti huoneesta miehen edellä. Hetken mietittyään hän kääntyi kuitenkin ympäri ja katsoi Janea vakavana.
”Sinä et varmaan suostuisi suutelemaan minua?” Lisbonin kasvot olivat ilmeettömät.
”Enpä usko. Se tuskin olisi pidemmällä tähtäimellä...” Janen itsevarman lauseen loppu tukahtui kun Lisbonin huulet löysivät miehen huulille.
”Sepä harmi, koska ehdin tehdä niin jo”, nainen virnisti kevyesti.
