Skorpioni, kuinka mukavaa, että valkkasit tämän ficin syksyn kommenttikamppiksen listauksesi korkkaamiseksi!
Ihana kuulla, että tykkäsit dialogista, ja että ficleteistä välittyi syksyinen ja fluffyinen tunnelma, sitä näillä tavoittelinkin. Kiitos todella paljon ihanasta kommentistasi <3
mursuhilleri, wää, kuinka ihana kommentti! :') Ensinnäkin mahtavaa, että nämä ficletit ilahduttivat sinua, kun sua ajatellen syksyistä Drarrya inspiroiduinkin kirjoittamaan. Ja toisekseen, allekirjoitan niin täysin tuon otsikoiden nimeämisvaikeuden, ja tässäkin piti kyllä hieman miettiä, kunnes lopulta sitten päädyin leikittelemään alkusoinnuilla. Kiva kuulla, että otsikko onnistui mielestäsi. Ja muutenkin, että tämä sai sut myös fiilistelemään syksyä. Kommenttisi ilahdutti toden teolla, kiitos paljon <3
Ygritte, ihana kuulla, että sinäkin löysit tänne syksyisen Drarryn pariin. Mahtava kuulla, että Dracon maanittelurepliikki ja klassinen "Harry ei vain tajua" -hetki ilahduttivat
Kommenttisi pisti myös hymyn huulilleni, kiitos suuresti <3
Angelina, olipa kiva, kun poimit tämän ficin Kommenttikamppiksesta! :3 Mäkin samaistun hyvin paljon metsässä rämpivään Dracoon, paljon enemmän kuin kodinhengetär-Harryyn, mahtava kuulla, että pidit molemmista
Ja pakko myöntää, että en jotenkin edes ajatellut tuota periaateyhteyttä tuossa, että Harry ei halua tulla kutsutuksi tylsäksi ja Draco ei halua, että hänen hiuksensa haisevat, mutta nyt kun sanoit sen, niin huomasin heti yhteyden, onpa hauska huomio! Kiitos paljon ihanasta kommentistasi <3
Meldis, ihan super hauska kuulla, että ficletit saivat sinut fiilistelemään syksyä, vaikka muuten se ei ehkä lempivuodenaikasi olisikaan
Mukavaa myös, että vähän aikuismainen Harrykin puri, vaikka fiilaankin hyvin sen, että hänet on mukavaa kirjoittaa myös vähän, hm, lapsekkaammasta ja vähä-älyisemmästä näkökulmasta, sekin on aivan parasta :'D Ja totta, onnistuihan Harry sitten klassisesti vähän sitä tomppelia puoltansa näyttämäänkin viimeisimmässä ficletissä, haha! Ihana kuulla, että tykkäsit, ja minä puolestani olen täysin sydäminä täällä sinun kommentistasi, kiitos tuhannesti! <3
Thelina, kyllä kärpässienestäkin saa toden totta innostua, onhan sekin jo löydös!
Ihan mahtavaa kuulla, että tyksit tästä. Mun on pakko myöntää, että samaistun Harryyn, mitä tulee Erittäin hienoon suomalaiseen - välillä mäkin tapaan napata ensimmäisen vastaan tulevan shampoo-putelin ja tuo kyseinen merkki löytyy tällä hetkelläkin meikän suihkukaapista, lol. Kiitos paljon ihanasta kommentistasi! <3
A/N: Kommenttinne inspasivat vielä kirjoittamaan lisääkin, joten tässä pari ficlettiä jälleen, toivottavasti tykkäätte!
6. Flunssa
”Sinun ei olisi pitänyt tulla ulos niin vähissä vaatteissa”, Draco nuhteli Harrya, joka niisti kuuluvasti nenäliinaansa.
”No, rakas Draco, sinä et - ATSIUH! - jättänyt minulle oikein muita vaihtoehtoja”, Harry raakkui vastaukseksi ja aivasti vielä kertaalleen.
”Vaikka oletkin epäitsekäs Rohkelikko ja kaikkea, ei sinun ollut mikään pakko seurata minua”, Draco totesi, ja juuri kun Harry oli avaamassa suutaan protestoinnin merkiksi, nosti Draco etusormensa rohkelikon huulia vasten.
”Hys, sinun on turha rasittaa ääntäsi. Tiedän kyllä, että teit sen vuokseni. Mutta älä huoli - minä pidän vuorostani sinusta huolta”, Draco vannoi. Hän siirsi kätensä silittämään Harryn poskea samalla, kun Harry tapitti häntä tutkimaton katse silmissään.
”Pidätkö?” Harry kysyi varovaisesti ja Draco nyökkäsi.
”Aina”, Draco vastasi vakavana, mutta suli lopulta pieneen hymyyn ja kääntyi tarjottimen ääreen. Vaikka Harryn kurkkua kutitti ja nenä vuosi kuin Niagaran putous konsanaan, saivat Dracon sanat Harrysta tuntumaan hieman paremmalta.
”No niin, avaapa suusi”, Draco komensi ja Harry totteli, ottaen vastaan lusikallisen keittoa, joka maistui ihan... Hetkinen.
”Onko tämä -”
”On.”
”Mutta miten -”
”Älä edes kysy.”
Harry vaikeni ja otti toisen lusikallisen sienikeittoa. Se maistui lämpöiseltä, kermaiselta ja niin
täydelliseltä hänen suussaan siitäkin huolimatta, että sairaana ollessa minkään ei pitäisi maistua oikein miltään. Tämä tietenkin herätti epäilyksiä Harryn mielessä. Harry nimittäin oli varma, että he olivat syöneet kaiken keiton eilen, ja oli sula mahdottomuus, että Draco olisi jollain ilveellä ehtinyt käydä tämän päivän aikana itsekseen sienimetsällä ja valmistaa lisää sienikeittoa, vieläpä näin herkullista.
Tämä keitto oli tehty taialla - Harry oli varma siitä. Mutta yhtä varma hän oli myös siitä, ettei aikoisi sanoa Dracolle sanaakaan. Harry voisi esittää tyhmää ja hyväuskoista, sillä totta puhuakseen sen hän taitasi jo ihan luonnostaankin.
”Tämä on todella hyvää. Kiitos, Draco”, Harry päätyi sanomaan käheällä äänellään ja hymyili rohkaisevasti Dracolle, jonka huulille levisi huojentunut hymy.
”Tietenkin se on”, Draco vain totesi ja Harry melkein pyöräytti silmiään, mutta sai kuitenkin estettyä itseään. Hän tiesi kyllä, että tuo oli vain luihuisen tapa kiittää, kääntämällä Harryn kehut itsestäänselviksi faktoiksi. Ja toisaalta, vaikka Dracon itsevarmuus ja pieni nenäkkyys olivat aikoinaan ärsyttäneet Harrya, olivat ne myös saaneet hänet hulluksi Dracosta.
Lopulta Harry huomasi, että huolimatta siitä, että Draco oli mitä ilmeisemmin tehnyt keiton taikaa käyttäen, niin Dracon läsnäolo ja huolenpito saivat Harryn nauttimaan siitä jopa enemmän kuin eilen. Keinoista viis - olihan Draco kuitenkin tehnyt sen vain ja ainoastaan Harrya varten.
7. Vaahteranlehdistä
Harry oli ollut flunssan kourissa viikon ajan, ja sinä aikana ruska oli ehtinyt jo hiipiä puiden lehtiin ja värittää luonnon uuteen loistoonsa. Kun Harry oli viimein tervehtynyt, ei hän aikaillut ehdottaessaan Dracolle, että he lähtisivät yhdessä ulos ihailemaan syksyn väriloistoa. Draco tietenkin suostui, ja niin he lopulta löysivät itsensä läheisestä puistosta, joka oli täynnä toinenkin toistaan komeampia vaahterapuita. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta saaden ruskan värit korostumaan entisestään sinistä taivasta vasten. Draco ei ollut malttanut pysyä paikoillaan vaan oli nyt vaeltelemassa ympäri puistoa samalla, kun Harry istui puistonpenkillä katse kohti puunlatvoja.
”Harry, katso! Tein tämän sinulle”, Draco sanoi yhtäkkiä ja sai Harryn säpsähtämään ajatuksistaan. Tämä ei ollut huomannut, että Luihuinen oli saapunut hänen vierelleen. Harry käänsi katseensa kohti Dracoa, joka piteli käsissään vaahteranlehdistä koottua kimppua.
”Vau, onpa hieno. Mitä loitsua käytit tuon tekemiseen?” Harry kysyi samalla, kun otti vastaan Dracon lahjan, kiinnostuneena siitä, milloin ja miten Draco oli oppinut moisen kimpun kokoamisloitsun, sillä Harry ei muistellut sellaisesta kuulleensakaan.
”En minä… En minä käyttänyt taikuutta”, Draco myönsi posket punastuneina. ”Minä tein sen käsin.”
”Niinkö?” Harry kysyi hämmentyneenä.
”Kyllä”, Draco vastasi. Harry laski katseensa ja tutkaili kimppua kädessään. Se oli todella kaunis - ei, se oli
täydellinen. Niin, juuri niin täydellinen kuten se keittokin, jonka Draco oli valmistanut Harrylle tämän ollessa sairas. Harryn aivot raksuttivat samalla, kun hän käänteli kimppua käsissään, etsien jonkinlaista merkkiä taikuudesta.
”Sinä et pidä siitä”, Draco totesi pettyneenä hetken hiljaisuuden jälkeen. Harry kohotti katseensa takaisin kohdatakseen luihuisen valahtaneen ilmeen.
”Ei kun, kylläpäs pidän! Minä vain - Tai äh, ei mitään. Unohda. Se on todella kaunis. Kiitos kimpusta”, Harry päätyi toteamaan, ja tunsi itsensä sen jälkeen täydeksi idiootiksi. Draco siristi silmiään.
”Mitä,
Potter? Jokin siinä selvästi mättää, joten kakista ulos”, Draco sihahti.
”En minä sitä! Minä vain... No, sinähän aina itse olet sanonut, että asioiden tekeminen jästien tapaan on typerää, kun taikoen pääsee helpommalla. Kuten nyt vaikka sen keitonkin kanssa”, Harry sanoi kunnes ehti estää itseään. Draco katsoi häntä hetken hämmentyneenä, kunnes ymmärrys iski häneen, ja hänen ilmeensä kovettui salamannopeasti.
”Sinä et siis usko, että osaan tehdä mitään itse ilman taikoja. Luoja, luuletko, että valehtelisin jostain sellaisesta?” Draco kysyi, mutta jatkoi ennen kuin Harry ehti vastata.
”Ihan vain tiedoksesi, että minä oikeasti tein sen keitonkin ilman taikaa”, Draco sanoi. ”Sillä välin, kun nukuit, ilmiinnyin lähelle sitä paikkaa, jossa kävimme yhdessä sienestämässä. Rämmin sitä hemmetin polkua hetken aikaa, kunnes löysin lisää niitä sinun rakkaita
kanturellejasi tai miksi ikinä niitä nyt kutsutaankaan. Poimin ne ja valmistin niistä keiton, kaikki täysin omin käsin, ilman minkäänlaisia loitsuja tai taikayrttejä.”
Harry ei ehtinyt vieläkään sanoa sanaa väliin, kun Draco jo jatkoi:
”Miksi? Koska ajattelin, että arvostaisit sitä”, Draco puuskahti. ”Samalla lailla, kuten ajattelin, että arvostaisit tätä kimppua. Mikä oli tietenkin typerää. Olisi pitänyt tietää paremmin.”
Draco oli juuri kääntymässä kannoiltaan, kun Harry pomppasi ylös puistonpenkiltä ja tarttui Dracoa kädestä estäen tämän lähtöaikeet.
”Ei, Draco, odota. Olen pahoillani, en tarkoittanut sitä niin”, Harry sanoi. Draco nosti kulmiaan ja vei kädet puuskaan, jääden odottamaan Harryn selitystä.
”Minä vain, öh… No, luulin sitä keittoa taiotuksi, koska se oli niin hemmetin taivaallista, etten voinut uskoa, että osaisit tehdä sellaista, kun ensin olit niin kädetön - Ei, Draco, odota!” Harry sanoi, kun Draco oli taas aikeissa kääntyä, ottaen nyt luihuisen vyötäröstä kiinni.
”Älä mene. En tarkoittanut tuotakaan. Siis sitä, että olisit kädetön. Anteeksi”, Harry sanoi, ja Draco vaikutti leppyvän hieman. Ainakaan tämä ei yrittänyt pyristellä pois Rohkelikon otteesta.
”Minä vain… Merlin, Draco, kuinka voit olla noin hyvä ihan kaikessa? Olen laittanut ruokaa aina siitä lähtien kun asuin Dursleyilla, ja sinä opit kirjaimellisesti yhdessä
päivässä tekemään parempaa sienikeittoa kuin minä ikinä!” Harry parahti turhautuneena. ”Ja sitten tuo kimppu! Koska oikein opit tekemään sellaisen?”
Draco kohautti olkiaan.
”Äsken. Etkö ole jo oppinut, että minulla on silmää kauniille asioille?” Draco kysyi ja Harry naurahti.
”Olet aivan uskomaton. Onnistut aina yllättämään minut”, Harry myönsi ja muiskautti suudelman Dracon poskelle. Se pakotti Dracosta viimein ulos pienen hymyn, ja tämä kietoi kätensä Harryn kaulan ympärille.
”Niin se oli tarkoituskin, tomppeli”, Draco härnäsi.
Harry katseli hetken Dracoa samalla tavalla, kun oli aikoinaan ensimmäistä kertaa tajunnut rakastavansa toista. Draco näytti itsestään yhä puolia, jotka saivat Harryn rakastumaan toiseen yhä uudestaan ja uudestaan. Harrysta parhaimpia olivat juurikin ne arkiset huomion osoitukset, joiden Draco tuskin ajatteli vaikuttavan Harryyn siten kuten ne vaikuttivat. Tälläkin hetkellä Rohkelikko tunsi kyynelien pukkautuvan silmäkulmaan, kun hän katsoi silmästä silmään rakastamaansa miestä. Toisinaan Harryn oli yhä vaikea uskoa, että Draco oli oikeasti
hänen.
”Onko jokin hätänä?” Draco kysyi huolestuneena huomatessaan Harryn silmien vetistyvän. ”Et kai sinä nyt yhtäkkiä ole allerginen vaahteranlehdille?"
”Ei, minä… Se vain - Tuo kimppu on todella kaunis, Draco. Kiitos”, Harry sanoi liikuttuneena, kun ei osannut muutakaan. Draco hymähti ja hymyili vinosti, ennen kuin veti Rohkelikon tiukkaan halaukseen.
"Minäkin rakastan sinua", Draco kuiskasi Harryn hiuksiin. Vastaukseksi Harry tiukensi otettaan ja sulki silmänsä nauttiakseen Dracon tutusta tuoksusta ja lämpöisestä kosketuksesta, sillä mikään, ei edes täyteen väriloistoon puhjennut ruska, vetänyt vertoja sille tunteelle, jonka Draco sai Harryssa aikaan.