Paritus: Hermione/Ron, Hermione/Pansy
Ikäraja: K-11
Genre: Angst
Vastuuvapaus: J. K. Rowling omistaa kaiken hänelle tunnistettavan ja minä vain leikin.
Tiivistelmä: Hermione tallaa niittyyn uuden polun. Ihan vain siksi, että pystyy, vaikka kivinen maa ei olekaan jaloille lempeä. Jokaisella on toki ristinsä kannettavana, mutta aina välillä Hermione todella ajattelee omansa olevan muita painavampi.
K/H: Post-war ficit on mun lemppareita nykyään, joten sellaista halusin kirjoittaa itsekin. Tehtiin 12+ virkettä -haasteen kaltainen sanalista siskon kanssa ja vaikka kuinka mukana oli hempeitä ja söpöjä sanoja, niin päädyin angstiin ja ahdistukseen. Noh, ehkä tämä silti ilahduttaa jonkun päivää. (Plus yrittäkää unohtaa, että lemmikit kukkii alkukesästä eikä loppukesästä. Enkä kyllä ole lainkaan varma onko niitä edes Briteissä.)
***
Lemmikit (tyhjyyttä paossa)Niitty ja metsä sen takana ovat viheriöitä. Viileä tuulenvire Hermionen kasvoilla on raikas verrattuna loppukesän tasaisena humisevaan helteeseen. Hän haalii koriinsa vielä muutaman sinertävän kukan ja pyyhkii sitten kädet hameensa helmoihin. Heinät ovat kasvaneet niin pitkiksi, että Kotikoloa ei melkein erota ja hetken voi kuvitella olevansa jossain muualla.
Jos Hermione sulkee silmänsä, kuvat tulevat välähdyksinä: Pansyn punatut huulet, hänen omat hiuksensa kiehkuroina valkoisia lakanoita vasten ja käsien vaativat liikkeet. Hänen selässään on vieläkin naarmuja, joita Pansy oli repinyt, ja joita hän nyt piilottelee Ronilta.
Sormus nimettömässä tuntuu enää pelkältä helyltä, vaikka vuosia sitten se merkitsi enemmän kuin ehkä mikään muu. Kai kaikki muuttui harmaaksi vähitellen, vaikka tietysti ensimmäinen vaikerrus pääsi Ronin huulilta jo sinä iltana parantolassa, kun he pitelivät elotonta lasta sylissään.
Hermione tallaa niittyyn uuden polun. Ihan vain siksi, että pystyy, vaikka kivinen maa ei olekaan jaloille lempeä. Jokaisella on toki ristinsä kannettavana, mutta aina välillä Hermione todella ajattelee omansa olevan muita painavampi. Lemmikit korissa ovat nykyään enemmänkin pakokeino talosta kuin vain mukava kesäpuuha. Solmu hänen ja Ronin suhteessa tuntuu olevan niin pahasti jumissa, ettei kumpikaan edes jaksa yrittää selvittää sitä. Tai ehkä solmu ei olekaan heidän suhteessaan vaan Hermionen kaulassa.
Iltahämärän perässä niitylle hiipii sumu, joka saa Hermionen huokaamaan. Hän hipaisee solisluutaan, jonka vieressä on sinervä muisto Pansyn huulista. Jokin toisen ihossa, rehvakkaassa hävyttömyydessä ja vaivattomassa nautinnossa oli saanut hänet tuntemaan olonsa vapaaksi ensi kertaa pitkään aikaan.
Kun Hermione pääsee takaisin talolle, hän hengittää vielä hetken yksin pihan ilmaa ja avaa sitten oven olohuoneeseen, jossa Molly ompelee uutta potkupukua Harryn ja Ginnyn kolmatta lasta varten. Ron istuu sohvalla lehteä tuijottaen ja jotenkin sisälle astuminen saa kuulaan maiseman unohtumaan ja korvautumaan rintaa puristavalla ahdistuksella.
He eivät koskaan väittele. Ronista on vain vuosi vuodelta tullut haaleampi ja Hermionesta vetäytyvämpi. Joskus Hermione haaveilee siitä, että katsoisi toista silmiin ja kertoisi, mitä ajattelee, mutta tietenkään hän ei tee sitä. Sen sijaan hän hymyilee, asettelee kukat maljakkoon ja sitoo itsensä tiukemmin valheeseen.
Ehkä Pansyltä varastettujen kosketusten avulla hän pystyy pitämään elämäänsä uhkaavat tyhjyyttä levittävät tuholaiset loitolla.
Spoiler: Sanalista • näytä viheriä
raikas
haalia
heinä
kiehkura
repiä
hely
vaikerrus
tallata
kivinen
risti
lemmikki
solmu
kaula
sumu
solisluu
hävytön
ommella
kuulas
väitellä
haalea
silmä
sitoa
tuholainen
