Poistuneen sielun jälki tässä maailmassa (S, Helena Korpinkynsi)

[Rowena]

Nimi: Poistuneen sielun jälki tässä maailmassa
Kirjoittaja: Rowena
Ikäraja: S
Genre: Angst
Päähenkilö: Helena Korpinkynsi
Tiivistelmä: Huomasitko, että laventeli kukkii?
Kirjoittajan sana: Tämä on kirjoitettu suosikkihaasteeni eli 12+ virkettä -haasteen pohjalta. Sanalista on ficin lopussa. Lisäksi tämä osallistuu kummitushaasteeseen. Ja vielä! Tämä osallistuu myös sana/kuva/lause -haasteeseen lauseella: ”Sininen on surun väri.”


POISTUNEEN SIELUN JÄLKI TÄSSÄ MAAILMASSA

Helena Korpinkynsi ei saanut koskaan kirjeitä, koska kaikki hänen läheisensä olivat jättäneet tämän maailman jo lähes tuhat vuotta sitten. Kaikki, paitsi verinen paroni, mutta koska paroni oli syyllinen Helenan kuolemaan, Helena ei kaivannut häneltä kirjeitä eikä mitään muutakaan.

Helena ei koskaan aikaisemmin ollut ajatellut, ettei kukaan enää koskaan kirjoittaisi hänelle, mutta tänä aamuna se oli jysähtänyt hänen tajuntaansa kuin kalmolaskoksen kylmä henkäys.

”Mikäli kaipaat kirjeenvaihtotoveria, niin onhan Päivän profeetassa palsta, jossa sellaisia voi etsiä ilmoituksella”, lihava munkki sanoi kuultuaan Helenan harmituksesta, mutta Helena loi häneen vimmaisen katseen.

”Edes Viistokujan viluisin katukissa ei haluaisi kirjeenvaihtoon kummituksen kanssa”, Helena sanoi viileästi, ja lihava munkki lipui tiehensä minä yritin vain auttaa -ilme kelmeillä kasvoillaan.

Helena huomasi olevansa sininen, ei harmaa kuten yleensä, vaan tummansininen. Niin kävi aina, kun hän pahoitti mielensä jostakin, se johtui kai suonista, joissa ei enää virrannut verta, mutta pahaa mieltä senkin edestä.

Helena olisi voinut jäädä rypemään itsesäälissä, mutta päätti olla taipumatta sen alle. Hän lipui ulos Tylypahkan linnasta ja suunnisti paikkaan, jota kutsui toiseksi kodikseen.

Tylypahkan suurimmassa kasvihuoneessa Pomona Verso vaihtoi kärvihirpäspuskia isompiin ruukkuihin ja toisti niille jatkuvana nauhana jotakin rauhoittavaa loitsua, jotta ne eivät joutuisi paniikkiin.

”Paina toki puuta”, Pomona sanoi ilahtuneena Helenan näkemisestä ja jatkoi sitten taas loitsun mutisemista. Pomona tervehti Helenaa aina samoilla sanoilla, vaikka tiesikin ennalta, että Helena ei koskaan jäisi istuskelemaan vaan halusi leijua kasvien lomassa, ihailla niitä ja harmitella, ettei voinut enää haistaa niiden päihdyttävää tuoksua.

Helena olisi halunnut tarjota Pomonalle apuaan, vaihtaa edes yhden kärvihirpäspuskan isompaan ruukkuun, tuntea mullan käsissään, mutta totuus oli, että hän ei tuntisi mitään. Hän oli vain harmaa leidi, poistuneen sielun jälki tässä maailmassa, onneton Helena Korpinkynsi, joka ei ollut suostunut Tuonelan virran vietäväksi.

”Huomasitko, että laventeli kukkii?” Pomona kysyi ja väkevä tuoksumuisto tulvahti Helenan mieleen.

Helena värisi muistaessaan, miltä laventeli oli tuoksunut joskus kauan, kauan sitten.

Hän muisti, miten verinen paroni oli kosinut häntä laventelikimppu kädessään ja miten jokin oli liikahtanut niin, ettei mennyt enää koskaan paikoilleen.





Sanalista:

Spoiler: näytä

Kirje
Syyllinen
Henkäys
Mikäli
Viluinen
Sininen
Suoni
Taipua
Koti
Toistaa
Puu
Ennalta
Vaihtaa
Silti
Virta
Laventeli
Väristä

[valokki]

Olipas tämä haikea ja mielenkiintoienn fikki! En ole koskaan tullut lukeneeksi yhdestäkään Tylypahkan kummituksesta, joten ihan mielenkiinnosta tartuin tähän. Kaikilla Tylypahkan kummituksilla olisi varmasti todella mielenkiintoiset tarinat taustalla omalla aikakaudellaan, puhumattakaan, mitä kaikkea he ovat kuolemansa jälkeen saaneet nähdä ja todistaa!

Mun sydän hieman särkyi tässä Helenalle. Voin vain kuvitella, kuinka yksinäiseltä elämä tuntuu, sillä vaikka ympärillä onkin jatkuvasti paljon ihmisiä ja elämää, he ovat aivan eri aikakaudelta kuin itse, eikä heidän kanssaan ole helppo päästä samalle aallonpituudelle. Lihavan munkin ehdotus kirjekavereiden hankkimisesta oli oikeasti ihan varteenotettava idea, sillä kuvittelisi, että jotakuta ihan varmasti kiinnostaisi olla kummituksen kirjekaveri ja kuulla tämän tarinoita satojen vuosien varrelta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Helenalla on hyvin heikko itsetunto erityisesti omaan kummitukseuteensa (onkohan tämä edes sana? ) liittyen.

Helena huomasi olevansa sininen, ei harmaa kuten yleensä, vaan tummansininen. Niin kävi aina, kun hän pahoitti mielensä jostakin, se johtui kai suonista, joissa ei enää virrannut verta, mutta pahaa mieltä senkin edestä.

Todella mielenkiintoinen yksityiskohta, että kummituksen mieliala voisi vaikuttaa hänen väriinsä. Ja erityisesti, että se olisi vielä jäänne siltä ajalta, kun on vielä ollut elossa. Tässä tarinassa oli pari muutakin mielenkiintoista yksityiskohtaa, joista kummitusnäkökulma ilmeni, kuten se, että Helena joutui muistelemaan laventelien tuoksua niiden haistamisen sijaan.

”Paina toki puuta”, Pomona sanoi ilahtuneena Helenan näkemisestä ja jatkoi sitten taas loitsun mutisemista.

Pidin Pomonasta tässä aivan valtavasti! Ihanaa, kuinka hän suhtautuu Helenaan niin tavallisesti antamatta toisen olomuodon vaikuttaa millään tavalla hänen suhtautumiseensa. Hän on todella lämmin ja tuttavallinen Helenaa kohtaan, ja hän vaikuttaa ihan oikeasti ilahtuvan, kun Helena ilmestyy paikalle. Vaikka tämä tarina onkin synkkä ja surullinen, luo Pomona tähän ehdottomasti pienen ilonpilkahduksen.

Kiitos, nautin tämän lukemisesta kovasti!

[Myötätuuli]

Tämän fikin halusin lukea heti jo pelkästään nimen perusteella. Vasta nyt ennätin, mutta nimi kyllä pyöri mielessäni monta päivää ennen lukemistakin. Eli siis varsin mielenkiintoinen alku! Itselle otsikointi on aina painajaismaista, joten on aina hienoa lukea, miten kekseliäitä ja upeita otsikoita muut ovat keksineet!

Tämä fikki oli haikean kaunis, kuten Helena itsekin. Helena Korpinkynsi on yksi niitä mielenkiintoisia hahmoja, joista lukee mielellään aina lisää. Helena tuntuu olevan eniten Tylypahkan kummituksista (joista kirjoissa on kerrottu) oman menneisyytensä riivaamalta. Helenan synkät mietteet itsestään kaikuivat myös tässä fikissä, vaikka useampi hahmo yritti vakuuttaa häntä toisiin aatoksiin. Niin Lihava Munkki kuin Pomona Versokin olivat ihanan sympaattisia tässä muutoin melankolisessa tekstissä. He ikäänkuin muistuttivat siitä, että valoa löytyy kaiken pimeyden keskelläkin. Ehkäpä joku päivä Helenakin ymmärtää sen.

Kiitos hienosta ja ajatuksia herättäneestä tarinasta!

[Altais]

Helena Korpinkynsi on minustakin ihan mielettömän kiinnostava hahmo, ja olipa iloinen yllätys, kun lähdit juuri hänen hahmollaan virkehaasteeseen! Hänestä ei ole mitenkään liikaa ficcejä, mikä on harmi, sillä hän ja hänen tarinansa jäivät kyllä mieleen jo joskus aikanaan luettuani Kuoleman varjelukset. Kummituksen "elämä" on lähemmin ajatellen aika murheellista, vaikka alun perin tupakummitukset näyttäytyvät canonissa hiukan hullunkurisina hahmoina (ei nyt Helena niinkään, mutta etenkin sir Nicholas).  Tosi murheellinen ajatus, ettei enää koskaan saisi kirjoittaa tai vastaanottaa kirjeitä, jos on eläessään niistä tykännyt. Mutta voihan silti olla, että kummitukselle hyvinkin löytyisi kirjekavereita, jos vaan löytäisi oikeat tyypit.

Helena huomasi olevansa sininen, ei harmaa kuten yleensä, vaan tummansininen. Niin kävi aina, kun hän pahoitti mielensä jostakin, se johtui kai suonista, joissa ei enää virrannut verta, mutta pahaa mieltä senkin edestä.

Murheellisuudessaankin ihanan lumoava ajatus, että kummitus voisi muuttua siniseksi ollessaan pahoilla mielin, ja että mielipaha kiertäisi hänen suonissaan veren sijaan. Siitä tulee runollinen olo, vaikkei se Helenasta tietenkään kivalta tunnukaan.

Tylypahkan suurimmassa kasvihuoneessa Pomona Verso vaihtoi kärvihirpäspuskia isompiin ruukkuihin ja toisti niille jatkuvana nauhana jotakin rauhoittavaa loitsua, jotta ne eivät joutuisi paniikkiin.

En tiedä, juontaako tuo kärvihirpäspuska juurensa hirvikärpäsistä, mutta naurahdin tälle, koska itselläni on paha tapa väännellä sanoja noin, ja kyllä hirvikärpänenkin on minulle juuri kärvihirpänen.

Hän muisti, miten verinen paroni oli kosinut häntä laventelikimppu kädessään ja miten jokin oli liikahtanut niin, ettei mennyt enää koskaan paikoilleen.

Tuoksumuistot on joskus kyllä tosi voimakkaita, ja ajatella, että ne aaveellekin voi vielä satoja vuosia myöhemmin tuoda noin vahvasti mieleen jonkun muiston menneestä. Harmi, että se Helenan kohdalla oli jotain, mitä hän varmaankaan ei mielellään enää muistaisi. Tosin, vaikea varmaan unohtaakaan, kun joutuu Paroniakin katselemaan tuolla aina maailmanloppuun asti. Ihan hirvittävä kohtalon muuten, joutua nyt katselemaan vuosisadasta ja -tuhannesta toiseen tuollaista tyyppiä pääsemättä ikinä edes kuoleman kautta eroon. Helenan puolesta tulee paha mieli, ja toivon, että hän löytäisi ainakin kirjeystävän. Kiitos hienosta tekstistä!

[Maissinaksu]

Olipa tässä kiintoisa idea ja mielenkiintoinen hahmovalinta! Kummitukset tuntuvat usein jäävän vähän pimentoon, vaikka monilla erisnimi ja virka Tylypahkassa onkin. 👍

”Edes Viistokujan viluisin katukissa ei haluaisi kirjeenvaihtoon kummituksen kanssa”

Noh, äläs nyt, Helena! 😄 Minusta tässä olisi vaikka miten paljon potentiaalia ja ehdottomasti ryhtyisin moiseen harrastukseen, jos Potterin maailmassa eläisin. Mitä kaikkea siinä voisikaan oppia, eikä ehkä Harmaa leidikään olisi aivan niin harmaa, jos saisi jonkun kaverin, kenelle kertoa mieltään askarruttavista asioista.

kärvihirpäspuskia

En tiedä/muista, oliko tämä nimi canonia, mutta se on suloinen. 😂❤️

Alun harmaa (hehe) tunnelma muuttui mukavasti vähän positiivisemmaksi, kun Helena vaihtoi paikkaa ja pääsi havainnoimaan kasvihuoneen tapahtumia. Versostakin varmaan olisi piristämään vaikka miten taitavasti omaan asiapitoiseen tyyliinsä. Tokkopa sama taktiikka pätisi ihmisiin ja kummituksiin, mutta läsnäolokin riittää usein. Kiitosta tästä! 🖤

- Mai

[Rowena]

Kiitos kaikille kommenteista <3! Hauskaa, että tällainen angstinen aavetarina on löytänyt lukijoita. Ja 12+ virkettä -haaste vain on ikuisesti paras ja inspiroivin .

Helena Korpinkynsi on yksi niitä mielenkiintoisia hahmoja, joista lukee mielellään aina lisää. Helena tuntuu olevan eniten Tylypahkan kummituksista (joista kirjoissa on kerrottu) oman menneisyytensä riivaamalta.

Tää on totta! Ja tämän valossa on aika jännää, miten vähän Helenasta on ficattu, ainakin suomeksi.

En tiedä, juontaako tuo kärvihirpäspuska juurensa hirvikärpäsistä, mutta naurahdin tälle, koska itselläni on paha tapa väännellä sanoja noin, ja kyllä hirvikärpänenkin on minulle juuri kärvihirpänen.

Kärvihirpäspuska on Kapari-Jatan suomennos Rowlingin flutterby bushista. En ollutkaan ajatellut aikaisemmin hirvikärpäsiä, mutta totta kai !

Kiitos vielä teille kaikille kommenteista <3! Ihanaa, että tämmöinen synkähkö tarina on kuitenkin jättänyt valoisan olon siitä, miten seura (ja kasvit!) usein piristävät synkällä hetkellä.