Nimi: Poistuneen sielun jälki tässä maailmassa
Kirjoittaja: Rowena
Ikäraja: S
Genre: Angst
Päähenkilö: Helena Korpinkynsi
Tiivistelmä: Huomasitko, että laventeli kukkii?Kirjoittajan sana: Tämä on kirjoitettu suosikkihaasteeni eli 12+ virkettä -haasteen pohjalta. Sanalista on ficin lopussa. Lisäksi tämä osallistuu kummitushaasteeseen. Ja vielä! Tämä osallistuu myös sana/kuva/lause -haasteeseen lauseella: ”Sininen on surun väri.”
POISTUNEEN SIELUN JÄLKI TÄSSÄ MAAILMASSAHelena Korpinkynsi ei saanut koskaan kirjeitä, koska kaikki hänen läheisensä olivat jättäneet tämän maailman jo lähes tuhat vuotta sitten. Kaikki, paitsi verinen paroni, mutta koska paroni oli syyllinen Helenan kuolemaan, Helena ei kaivannut häneltä kirjeitä eikä mitään muutakaan.
Helena ei koskaan aikaisemmin ollut ajatellut, ettei kukaan enää koskaan kirjoittaisi hänelle, mutta tänä aamuna se oli jysähtänyt hänen tajuntaansa kuin kalmolaskoksen kylmä henkäys.
”Mikäli kaipaat kirjeenvaihtotoveria, niin onhan Päivän profeetassa palsta, jossa sellaisia voi etsiä ilmoituksella”, lihava munkki sanoi kuultuaan Helenan harmituksesta, mutta Helena loi häneen vimmaisen katseen.
”Edes Viistokujan viluisin katukissa ei haluaisi kirjeenvaihtoon kummituksen kanssa”, Helena sanoi viileästi, ja lihava munkki lipui tiehensä
minä yritin vain auttaa -ilme kelmeillä kasvoillaan.
Helena huomasi olevansa sininen, ei harmaa kuten yleensä, vaan tummansininen. Niin kävi aina, kun hän pahoitti mielensä jostakin, se johtui kai suonista, joissa ei enää virrannut verta, mutta pahaa mieltä senkin edestä.
Helena olisi voinut jäädä rypemään itsesäälissä, mutta päätti olla taipumatta sen alle. Hän lipui ulos Tylypahkan linnasta ja suunnisti paikkaan, jota kutsui toiseksi kodikseen.
Tylypahkan suurimmassa kasvihuoneessa Pomona Verso vaihtoi kärvihirpäspuskia isompiin ruukkuihin ja toisti niille jatkuvana nauhana jotakin rauhoittavaa loitsua, jotta ne eivät joutuisi paniikkiin.
”Paina toki puuta”, Pomona sanoi ilahtuneena Helenan näkemisestä ja jatkoi sitten taas loitsun mutisemista. Pomona tervehti Helenaa aina samoilla sanoilla, vaikka tiesikin ennalta, että Helena ei koskaan jäisi istuskelemaan vaan halusi leijua kasvien lomassa, ihailla niitä ja harmitella, ettei voinut enää haistaa niiden päihdyttävää tuoksua.
Helena olisi halunnut tarjota Pomonalle apuaan, vaihtaa edes yhden kärvihirpäspuskan isompaan ruukkuun, tuntea mullan käsissään, mutta totuus oli, että hän ei tuntisi mitään. Hän oli vain harmaa leidi, poistuneen sielun jälki tässä maailmassa, onneton Helena Korpinkynsi, joka ei ollut suostunut Tuonelan virran vietäväksi.
”Huomasitko, että laventeli kukkii?” Pomona kysyi ja väkevä tuoksumuisto tulvahti Helenan mieleen.
Helena värisi muistaessaan, miltä laventeli oli tuoksunut joskus kauan, kauan sitten.
Hän muisti, miten verinen paroni oli kosinut häntä laventelikimppu kädessään ja miten jokin oli liikahtanut niin, ettei mennyt enää koskaan paikoilleen.
Sanalista:
Kirje
Syyllinen
Henkäys
Mikäli
Viluinen
Sininen
Suoni
Taipua
Koti
Toistaa
Puu
Ennalta
Vaihtaa
Silti
Virta
Laventeli
Väristä