Ficin nimi: Hermione selittää
Kirjoittaja: Meldis
Genre: humor, fluffy
Ikäraja: S
Päähenkilöt/Paritus: Hermione, Harry/?
Tiivistelmä: Hermionen pitää selittää asioita Harrylle.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, hieman lainaan omaksi ilokseni.
A/N: Hyvää synttäriä
valokki! Synttäritoiveessa oli söpöilyä ja huumoria sekä sydäntä lähelläni oleva paritus ja tietenkin se pisti inspismehut liikkeelle. Paritus kyllä selvinnee, mutta tarina vaati jättää vielä pois alkutiedoista.
Tykkään kirjoittaa ekstra pöhköstä Harrysta, joten sitä tässä olisi luvassa. Jos lukaiset, jätäthän kommenttia. ^^
Hermione selittää
”Hermione? Voinko kysyä yhtä juttua?”
Hermione kohotti katseensa taikahistorian kirjan sivuilta ja oli tipahtaa sohvalta, kun huomasi istuvansa melko tyhjässä Rohkelikkotornissa Harry edessään. Ihan varmasti hän oli juuri äsken istunut kirjastoon kirjojensa kanssa. Mutta ikkunoista näkyi vain pimeyttä ja oleskeluhuone oli lähes tyhjä, muutama seitsemäsluokkalainen istui kirjoinensa toisella puolella huonetta, ilmeisesti pakertamassa jo läksyjen kimpussa, vaikka oli vasta kolmas koulupäivä. Vaikka ei Hermione yhtään tuominnut sitä, olihan hänkin ehtinyt viettää kirjastossa enemmän aikaa kuin edes nukkuessa koulun ensimmäisinä päivinä. Joskin hän oli yrittänyt tutkia kotitonttujen historiaa Tylypahkassa, läksyille hän ei ollut vielä uhrannut ajatustakaan, harvinaisesti. Hermione siristi silmiään ja laski opusta katseensa edestä. Jokin Harryn äänensävyssä oli sellaista, että tämä tuskin halusi lainata Hermionelta tämän kotitehtäviä kopioidakseen ne. Joten Hermione hymyili pehmeästi ystävälleen, joka oli nyt siirtynyt tuijottamaan takkatulta.
”No?” Hermione kysyi Harrylta, jonka ilme oli jopa hieman haaveksuva.
”Jos joku sanoisi minulle, että pitää minusta niin, mitä se tarkoittaa?”
Ainakin muutama sata asiaa vilahti Hermionen mielessä, eikä yksikään niistä ollut kauhean sopiva sanoa ääneen. Hän sen sijaan merkitsi tarkasti aukeaman lukemastaan kirjasta ja rauhallisesti sulki sen, paljon rauhallisemmin kuin miten hänen mielensä alkoi käsitellä kuulemaansa.
”Se vähän riippuu”, hän aloitti hitaasti. ”Kontekstista.” Vihdoin Harry vilkaisi häneen näyttäen hämmentyneeltä. ”Ympäröivistä olosuhteista”, Hermione tarkensi. ”Äänensävystä, tilanteesta, paikasta...henkilöstä”, hän luetteli vielä ja Harry nyökkäsi siirtäen katseensa takaisin tuleen.
”Yleensä se varmaan tarkoittaa sitä, että sillä jollain henkilöllä on lämpimiä tunteita sinua kohtaan”, Hermione jatkoi, kun Harry ei tarkentanut noita ympäröiviä olosuhteita.
”Yleensä?” Harry toisti hitaasti.
”Niin, koska voihan olla, että se on sanottu vitsillä.” Hermione vaihtoi asentoaan tuolissa ja nojasi leukaansa nyrkkiinsä yrittäen olla näyttämättä liian uteliaalta. ”Vaikuttiko se hetki siltä, että se olisi sanottu vitsillä?” Hermione kysyi.
”Mistä sen tietää?” Harry kysyi. Hermione suipisti suutaan.
”Tekikö se henkilö jotain sen jälkeen, kun oli sanonut niin sinulle?” hän kysyi rauhallisesti.
”Hän suuteli minua”, Harry vastasi uneksuvasti ja Hermionen leuka lipesi hänen nyrkkinsä päältä. Harry ei huomannut sitä tuijottaessaan yhä tuleen silmät puolitangossa.
”Ei se silloin varmaan ollut vitsi. Luulen, että se tarkoittaa sitä, että sillä henkilöllä on oikeasti tunteita sinua kohtaan. Varmaan aika romanttisia tunteita”, Hermione sanoi koottuaan itsensä. Hän hivuttautui nojatuolin reunalle.
”Ai”, Harry sanoi ääni edelleen värähtämättä.
”Jos minä tykkäsin siitä suudelmasta, tarkoittaako se, että minäkin pidän hänestä?” Harry kysyi jonkin ajan kuluttua Hermionen annettua hänelle rutkasti aikaa mietiskellä.
”Kyllä se voi tarkoittaa sitäkin”, Hermione vastasi. Harry nyökkäsi.
”Mutta mistä minä tiedän varmasti? Että pidänkö minä hänestä?” hän kysyi kohta. Hermione pidättäytyi huokaisemasta syvään ja tarrautui kärsivällisyyteensä, koska oli varmaan parempi, että hän selitti nämä asiat Harrylle kuin Ron. Hermione irvisti pikaisesti ja keskittyi taas Harryyn.
”Mitä sinä ajattelet hänestä nyt?” hän vastasi kysymyksellä ja Harry liikahti. Hänen huulensa sulivat hymyyn ja hänen poskilleen kohosi punaa, jota tulen liekit eivät olleet onnistuneet vielä nostattamaan. Hän vaihtoi asentoaan tuolissa vaikean oloisesti ja ryki.
”Että hän on hyvännäköinen. Ja mukava. Ja älykäs. Ja kun hän lentää luudalla, hän näyttää ihan painottomalta”, Harry alkoi kertoa pehmeästi ja Hermione hymyili tämän unelmoinnille. ”Häntä olisi kiva suudella enemmänkin.”
”Kyllä sinä varmaan pidät hänestä myös”, Hermione vastasi. Harryn haaveileva ilme lopahti ja hän käännähti katsomaan Hermionea.
”Niinkö?” hän kysyi ja Hermione nyökkäsi varmistukseksi. Harry irvisti sitten jotenkin kauhuissaan. ”Mutta...miksi? Miksi hän pitäisi minusta? Ei hänellä ole mitään syytä pitää minusta. Hän on niin suosittu ja paljon siistimpi ja pidempi ja -” Harry jatkoi luettelointiaan ja Hermione rypisti otsaansa. Harry ei ehkä ollut yhtä nopea kasvamaan pituutta kuin Ron, mutta varmasti tämä oli Cho Changia pidempi jo, vaikka olikin tätä vuoden nuorempi. Hermionen mieli liikkui vikkelästi.
”Jos hän sanoi, että pitää sinusta ja suuteli sinua, olen aika varma, että se tarkoittaa, että hän oikeasti pitää sinusta ihan sellaisenaan”, Hermione rauhoitteli Harryn paniikkia. Tämä nieleskeli, mutta nyökkäsi sitten huulet yhteen puristettuna.
”Oletteko te nähneet sen jälkeen, kun hän sanoi pitävänsä sinusta?” Hermione kysyi ja Harry ravisti päätään huokaisten.
”Näin hänet vasta pidoissa ensi kertaa sen jälkeen”, hän harmitteli. Eli se oli kuitenkin joku koulun oppilas, vaikka ihan hirveästi tieto ei rajannut mahdollisuuksia.
”Juttelitteko te?” Hermione kysyi muistellen hartaasti, oliko Harry ollut mukana, kun hän käveli pari päivää sitten pitojen jälkeen Rohkelikkotorniin. Tosi asiassa Hermionella oli ollut kauhea nälkä ja häntä oli suututtanut kotitonttujen takia sekä oli ollut se koko ilmoitus kolmivelhoturnajaisista, eikä hän oikeastaan voinut sanoa varmaksi, että oli kulkenut koko matkan salista torniin Harryn kanssa.
”Ei silloin, mutta eilen näin hänet ennen päivällistä ja hän kai yritti tulla luokseni, mutta sitten oli se koko Malfoyn hillerijuttu ja se vähän jotenkin jäi”, Harry kertoi. Hermione pinnisti muistiaan, mutta hänenkin huomionsa oli ollut tuona hetkenä Vauhkomielen tempauksessa, eikä hän ollut varma, ketä kaikkia oli kerääntynyt aulaan juuri silloin. Oli pieni rajaus, ettei se ollut Malfoy. Hermione värähti.
”Se on minusta hyvä merkki, että hän yritti tulla juttelemaan”, Hermione huomautti. ”Ehkä sinä voisit puolestasi sitten mennä juttelemaan hänelle.”
”Kyllä minä haluaisin. Mutta hänellä on kauheasti ystäviä koko ajan ympärillä ja ne kaikki ovat niin vanhoja”, Harry huokaisi. Ehkä se ei tosiaan ollut Cho, kuulosti, että henkilö on tätäkin vanhempi. Eikä ehkä myöskään rohkelikko, koska täällä Harry pystyisi helpoiten juttelemaan kenelle tahansa. Hermione oli vieläkin epävarma, milloin tämä pussailu oli tapahtunut, koska jotenkin Harry puhui kuin siitä ei olisi kauan aikaa, mutta Harry oli ollut koko kesän Likusteritiellä ja Kotikolossa. Ainoat Harrya vanhemmat huispaajat, jotka kävivät yhä Tylypahkaa, olivat Fred ja George. Hermione siristi silmiään.
”Etkö sinä sitten ole ystävä hänen kanssaan?” hän kysyi tuntien olonsa vähän kieroksi.
”Ei oikeastaan, ainakaan ennen”, Harry kohautti olkiaan. ”En tiedä, mitä me nyt ollaan.”
”Mitä te olitte ennen?” Hermione ei malttanut olla kysymättä, mutta onneksi Harry oli yhä lievässä transsissa, eikä huomannut Hermionen neuvojen muuttuneen uteluksi.
”Ei oikein mitään. Pelasimme huispausta kerran vastakkain ja hän oli minua parempi. Kyllä minä tiesin, kuka hän on ja ajattelin häntä, ainakin vähän, aina välillä…” Harryn ääni häipyi. Huispausta. Hermionen aivoissa raksutti. Huispauksen maailmanmestaruuskisat, he olivat siellä tavanneet moniakin koululaisia. Hermione ei saanut päähänsä kuitenkaan montaa, joka olisi pelannut Harrya vastaan huispausta ja olisi vanhempi. Cho tuli jälleen Hermionen mieleen.
”Sinun pitää varmaan kysyä häneltä, mitä te olette. Eikä silläkään ole niin väliä, vaikka...olisitte vain”, Hermione sanoi tavoitellen aloittamaansa ystävällistä neuvomista.
”Miten minä uskallan jutella hänelle?” Harry kysyi ja Hermione hymähti.
”Siinä en voi auttaa. Sinun pitää vain uskaltaa”, hän sanoi ja Harry katsoi häneen. ”Olet rohkelikko ihan syystä”, Hermione muistutti. Harry hymyili pienesti ja nyökkäsi.
”Kiitos, Hermione”, hän sanoi, nousi ylös ja toivottaen hyvät yöt, lähti kipuamaan makuusaliin.
Hermione katsoi hetken tämän perään, kunnes noukki kirjan takaisin syliinsä ja avasi sen kirjanmerkin kohdalta. Hänen silmänsä eivät kuitenkaan osanneet käsitellä lukemaansa, kun hänen päänsä koetti yhä ratkaista kenen kanssa Harry olisi pussaillut. Ehkä Harry koki olevansa edelleen kakara Chohon verrattuna ja siksi kuvaili tämän olevan kamalan vanha. Tai ainakin tämän ystävien olevan kamalan vanhoja. Muutenhan se sopi. He olivat nähneet Chon kisoissa, Harry oli pelannut tätä vastaan matseissa ja he eivät olleet ystäviä aikaisemmin. Outo kohta oli se pituus. Cho oli Harrya lyhyempi, jos ei montaa tuumaa, mutta oli silti hieman. Eikä Cho varmasti ollut Harrya parempi huispauksessa, Rohkelikkohan oli voittanut viime vuonna Korpinkynnen. Ainoa, jolle Harry oli hävinnyt viime vuonna, tai oikeastaan koskaan, oli -
Hermione tipahti sohvalta.