Kirjoittaja Aihe: Varsin rujoa parisuhde-elämää | K11 | Sirius/Severus | parisuhdedraama  (Luettu 4220 kertaa)

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 638
  • ava by Claire
Ficin nimi: Varsin rujoa parisuhde-elämää
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: K11 (varmuuden vuoksi, kun tässä puhutaa rivoja)
Tyylilaji/Genre: parisuhdedraama
Paritus: Sirius/Severus
Vastuuvapaus: Rowling omistaa Harry Potterin hahmot ja maailman. Kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Severuksella oli kädessään kaksi solmukehuivia ja hän vertaili kumpi sopisi hänen mustaan, vihreällä somistettuun juhlakaapuunsa paremmin.

”Ota tuo tummansininen”, ääni hänen takaansa ilmoitti. ”Voin kuvitella sen sointuvan silmiisi erinomaisesti silloin, kun päälläsi ei ole rihman kiertämää sitä lukuun ottamatta.”

Severus käänsi katseensa ovenkarmiin nojailevaan mieheen, jonka nukkavieru viininpunainen kaapu oli nähnyt parempiakin päiviä. ”Musta!”

Sirius hymyili ilakoivasti. ”Niin, rakkaani?”

Severuksen olisi tehnyt mieli heittää miestään jollain, mutta ikävä kyllä hän ei voinut kasvattaa kolmatta kättä, niin velho kuin olikin. ”Me olemme lähdössä sinun kummipoikasi tyttären nimiäisiin ja sinä mietit kullillasi kuten aina”, hän tyytyi sanomaan ylhäisen happamasti.

Sirius harppasi hänen luokseen ilmentäen samaa laiskaa itseluottamusta kuin aina. Severuksen yllätykseksi tämä kuitenkin laski kätensä melkein hellästi hänen olkapäälleen. ”Tiedäthän… tuota… ettei sinun ole mikään pakko tulla. Minä voin mennä yksinkin.”

Severus hämmentyi. Hän ei ymmärtänyt syytä Siriuksen yhtäkkiselle ajatukselle mennä ilman häntä. He olivat kieltämättä harrastaneet toissa päivänä melkoisen rajua jälleennäkemisseksiä, jonka aikana olivat purreet useammankin merkin toistensa ihoihin. Mutta ne olivat visusti kaapujen alla eikä heidän ulkokuoristaan muuten näkynyt, että he viettivät aika ajoin varsin rujoa parisuhde-elämää.

Nyt tummien silmien katse oli muuttunut lähes ujoksi. ”No, kun minä ajattelin… tytön nimeksihän tulee Lily. Jos se on sinulle rankkaa… kun kaikki Weasleyt ovat siellä ja McGarmiwa ja Kahlesalpa ja muitakin… he ymmärtävät varmasti, että halusit jäädä kotiin.”

Severus olisi voinut vannoa, että Sirius häilyi sillä hetkellä ihmis- ja animaagimuotojensa välillä, sillä tämä osasi koirana ilmaista myötätuntoa paremmin kuin miehenä koskaan. ”No jaa, sehän oli Potterilta – tai siis Harrylta – odotettavissa, kai sinäkin sen myönnät Musta? Minä olen valmistautunut asiaan henkisesti siitä lähtien, kun siitä pikkuriiviöstä tuli James.”

Siriuksen huulet painuivat myrtyneesti alaspäin. ”Ei Jimsie ole riiviö. Minä vain yritin olla hienotunteinen sinua kohtaan, mutta en taida koittaa uudestaan, jos kiitollisuusaste on tämä.” Severus heitti sammalenvihreän solmukkeen sängylle ja toi vapautuneen kätensä miehensä poskelle. ”Milloin hienotunteisuus muka olisi hiipinyt meidän suhteeseemme? Arvostan kyllä elettäsi, ei siinä mitään.”

Sirius mulkoili häntä ja kiersi kämmenensä hänen lanteilleen. ”Vihaan sinua paskahousu-Kalkaros. Niin paljon, että jos en rakastaisi yli kaiken, niin löisin sinua nyt keskelle naamaa.”

Severus virnisti toispuoleisesti. ”Mikä rakkaudentunnustus! Tässähän ihan sulaa.”

Sitten hän suuteli miestään niin intohimoisesti, että hänen todellisten tunteidensa luonto ei jäänyt tällekään epäselväksi. Sirius antoi samalla mitalla takaisin ja puri häntä huuleen. Severus joutui estämään, jottei tämä kaataisi häntä sängylle.

”Ne nimiäiset, taulapää”, hän tuhahti lempeästi.

Sirius katsoi häneen mittailevasti. ”Entä jos otetaan pikaiset? Niiden alkamiseen on vielä yli puoli tuntia.”

Severus pyöräytti silmiään, sillä Siriuksesta pystyi lukemaan kuin avoimesta kirjasta, mitä tämä ajatteli ”pikaisten” tarkoittavan juuri nyt. ”Piskiseni, minä aion pystyä istumaan Pottereilla. Et siis pääse jyystämään minua viideksi minuutiksi. Sen sijaan menet vaihtamaan tuon kaamean asuntekeleesi. Tiedän, että sinulla on siistimpikin.”

Sirius lähti mutisten jotain sen tapaista kuin kyllä äiti.

”Minä en ole sinun äitisi, Musta!” Severus huusi hänen peräänsä.

Mustakutrinen pää palasi kurkistamaan ovesta. ”Ainakin te olette yhtä pahoja suustanne. Sinä tosin paljon miellyttävämmällä tavalla…”

Tällä kertaa Severus heitti yöpöydällä olevan kirjan kohti Siriusta, joka katosi vikkelästi huoneeseen käytävän toisella puolella. Kun he olivat jonkin ajan kuluttua valmiita ilmiintymään, Severus veti miehensä kiinni itseensä ja kuiskasi: ”Kun kerran mennemme Kalmanhanaukiolle, niin mahtaisikohan äitiäsi kiinnostaa nähdä, miten paha todella olen suustani?”

Siriuksen silmiin syttyi poikamainen pilke. ”Jo vain. Meidän on ehdottomasti syytä tehdä pieni visiitti ullakolle.”

Nimiäiset sujuivat erinomaisesti siitä huolimatta, että vintillä oleva Walburga Mustan muotokuva sai vuosisadan raivokohtauksen, jonka syytä kukaan ei tiennyt. Paitsi ehkä epäsovinnainen Musta-Kalkaroksen pariskunta, joka suhtautui asiaan liiankin välinpitämättömästi.
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 250
Olinpa ihan tosi iloisesti yllättynyt, kun löysin uutta Sirius/Severusta, ja vielä tällaista omalaatuisella ja heille sopivalla tavalla söpöä sellaista! :) Ai niin, ja onnittelut Kommenttiarpajaisten voitosta! :) Olen jossain vaiheessa päässyt ihastumaan Sirius/Severukseen, jota alun perin pidin ihan mahdottomana yhdistelmänä, mutta kun sitä alkoi miettiä, siinä olikin jotain jännällä tavalla kiehtovaa, ja se tulee hienosti esiin tästä ficistä! :) Ihanaa muuten, että nämä ovat ihan aikuisia miehiä tässä, hahmoista saa ylipäätään liian harvoin lukea aikuisina.

Severuksen olisi tehnyt mieli heittää miestään jollain, mutta ikävä kyllä hän ei voinut kasvattaa kolmatta kättä, niin velho kuin olikin. ”Me olemme lähdössä sinun kummipoikasi tyttären nimiäisiin ja sinä mietit kullillasi kuten aina”, hän tyytyi sanomaan ylhäisen happamasti.
Tämä oli ihan mielettömän hauskaa ja suloista, kun nämä edelleen aukoivat toisilleen päätään minkä ehtivät, mutta kaikesta kuitenkin näki, miten siinäkin on kyse rakkaudesta ja fyysisestä vetovoimasta. :) Uskon hyvin, että juuri näiden kahden suhde onkin tosi fyysinen, ja sillä lailla, että se jättää jälkiä.

Lainaus
Severus olisi voinut vannoa, että Sirius häilyi sillä hetkellä ihmis- ja animaagimuotojensa välillä, sillä tämä osasi koirana ilmaista myötätuntoa paremmin kuin miehenä koskaan. ”No jaa, sehän oli Potterilta – tai siis Harrylta – odotettavissa, kai sinäkin sen myönnät Musta? Minä olen valmistautunut asiaan henkisesti siitä lähtien, kun siitä pikkuriiviöstä tuli James.”
Voi ei, repesin Severuksen tuskailuille Harryn lasten nimivalinnoista (vaikka sitten ehkä se hiukan pehmentää häntä, että yksi lapsi on saanut hänenkin nimensä). ;D Todellakin uskottavaa, että Sirius osaa koirana osoittaa myötätuntoa paremmin kuin ihmisenä.

Lainaus
Tällä kertaa Severus heitti yöpöydällä olevan kirjan kohti Siriusta, joka katosi vikkelästi huoneeseen käytävän toisella puolella. Kun he olivat jonkin ajan kuluttua valmiita ilmiintymään, Severus veti miehensä kiinni itseensä ja kuiskasi: ”Kun kerran mennemme Kalmanhanaukiolle, niin mahtaisikohan äitiäsi kiinnostaa nähdä, miten paha todella olen suustani?”
Huhhuh, Walburga-raukka se ei saa Siriukselta lepoa edes haudan takana. ;D Ehkä Siriuksella on omat syynsä viehättyä ihmisistä, jotka on pahoja suustaan, koska kai se kasvuympäristö aina jotain vaikuttaa ihmiseen. Kätevä sinänsä kyllä tuollainen iso talo, jossa voi kadota johonkin ullakolle omiin puuhiinsa, jos sukujuhlat eivät sattuisi nappaamaan. ;D

Kiitos, tämä oli varsinainen päivän piristys!

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 779
Ai että, olipa tämä mainio teksti! Oli huippua saada lukea tällaista sanailua, johon mahtuu paljon kemiaa ja jännitettä ja etenkin sellaista seksuaalista latausta, mikä sopii erinomaisesti tähän paritukseen. Olen tottunut lukemaan Severus/Remusta ja Severus/Gilderoyta, mutta tätä lukiessa tuli ajateltua, kuinka hyvin eri parituksien kautta näkee, millaisia luonteenpiirteitä kukin kumppani tuo esiin Severuksen hahmossa. Remuksen seurassa Severuksesta kuoriutuu pehmeämpi, Gilderoyn seurassa paheksuva ja hullutteleva, Siriuksen seurassa Severus puolestaan on kovasuinen, ärhäkkä, mutta myös todella kiihkeä ja haluaa antaa Siriukselle yhtä paljon takaisin kuin mitä tämä hänelle. Kuvauksen perusteella heidän sänkypuuhansakin ovat aika rajuja, mikä sopii tähän paritukseen todella hyvin. Sen takia olikin kiinnostavaa lukea tätä ficciä tältä kantilta! Voisikin sanoa, että paritus toteutuu tässä tekstissä todella luontevasti :D

Tykkäsin kovasti asetelmasta ja siitä, että Severus on otettu osaksi Pottereiden ja muiden eloonjääneiden maailmaa (vaikka tämä onkin AU, kun sekä Sirius että Severus ovat elossa :)). Sirius osoittaa huomaavaisuutta antaessaan Severukselle mahdollisuuden jättäytyä pois, mutta Severuksen halu tulla mukaan kertoo sekin paljon henkisestä kasvusta ja ehkä siitäkin, että Siriuksen kanssa oleminen antaa hänelle vahvuutta. Nauratti myös ajatus siitä, että Severus pääsi väittelemään Walburgan kanssa ja antoi hänelle kunnon kyytiä :D Se herätti hauskan mielikuvan siitä, miten nimiäiset todella menivät.

Tässä tekstissä on onnistunut tunnelma ja sopivan rujo meninki, otsikkokin on siis oivallinen :D Tällainen nimittely ja kinastelu sopii näille kahdelle hyvin ja silti lukijalle välittyi jatkuvasti välittäminen ja muut hellät tunteet, jotka rivien ja sanojen väliin jäävät. Kiitos siis tästä, tämä oli iloinen yllätys ja hauska aamupäivän lukukokemus! :)

between the sea
and the dream of the sea

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 638
  • ava by Claire
Altais ja hiddenben: Itse asiassa Altaisin ficci Elämäni mustin kesä oli suuri innoittaja, kun sain idean tähän. Toki Sirius ja Severus ovat tässä aikuisia kuten kumpikin totesitte ja luonnollisesti canonista poiketen elossa. Ja minun ajatus oli, että he menevät Walburgan "luo", eivät suinkaan väittelemään tämän kanssa vaan suutelemaan tämän eteen (siitä kumpusi myös tuo Siriuksen hyvällä tavalla paha suustasi -kommentti - voimme tulkita, että Severuksen suudelmat ovat varsin rajuja ja sekös miellyttää Siriusta ;) ). Molemmat ovat varmasti joutuneet kasvamaan ja opettelemaan keskustelutaitoja voidakseen olla yhdessä. Minä luulen, että Sirius on täysin polleana siitä, että James on hänen nimikaimansa, kun taas Severuksella on sellainen akward but still honored fiilinki Albuksen nimestä. Tosi kiva kuulla, että tykkäsitte. Voisin joskus kirjoittaa näistä vaikka lisääkin. Kiitos kommenteistanne! :-*

"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Eveliina L

  • ***
  • Viestejä: 217
Tämä oli ihan paras! Mukavan rento, mutta kiihkeä ja samalla hauska. En ole koskaan varmaan tullut ajatelleeksi, miltä Severuksesta olisi mahtanut tuntua, jos olisi elänyt ja nähnyt miten Harry nimesi lapsensa vaikka tuskin Albus Severus olisi tullut nimeksi, jos Severus olisi selvinnyt hengissä. No anyway, tämä teksti mukavasti kuvastaa näitä hahmoja ja niiden vuorovaikutusta sellaisena kuin sen voisi kuvitella olevan, jos se ei olisi pelkästään vihamielistä.

Ihan erityisesti pitää sanoa, että tuo loppu on oli piste i:n päälle. Totta kai Sirius haluaa mennä ilakoimaan äitinsä kustannuksella.  ;D Lopussa virnistelin varmaan vähän mielipuolisen näköisenä, mutta en välitä.

Lainaus
Siriuksen silmiin syttyi poikamainen pilke. ”Jo vain. Meidän on ehdottomasti syytä tehdä pieni visiitti ullakolle.”

Nimiäiset sujuivat erinomaisesti siitä huolimatta, että vintillä oleva Walburga Mustan muotokuva sai vuosisadan raivokohtauksen, jonka syytä kukaan ei tiennyt. Paitsi ehkä epäsovinnainen Musta-Kalkaroksen pariskunta, joka suhtautui asiaan liiankin välinpitämättömäst

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 668
Tätä paritusta en muistaakseni ole lukenutkaan aikaisemmin, tai ehkä jonkin yksittäisen tekstin kyllä. Sopii kyllä mainiosti sellaiseen enemies to lovers -kuvioon, jonka tunnelma paistaa hyvin läpi kaksikon sanailussa ja toisaalta hurjassa kiihkeydessä.

Oli ihanaa ajatella, että kumpikin on saanut elää kaikkien tapahtumien jälkeen ja nyt ollaan yhdessä menossa Lilyn nimiäisiin! Tuo oli jännästi kuvailtu, että Sirius häilyi ihmis- ja animaagimuotojensa välillä. Tämän kaksikon parisuhde-elämään voi hyvin kuvitella kuuluvan helliäkin hetkiä, joiden vastapainoksi sitten taas on paljon rajumpaakin menoa ja sanailua, mitä olit tosi hyvin keksinyt tähän tekstiin. Ihan huikeaa, että rouva Musta oli muutettu ullakolle ja sai todistaa poikansa ja Severuksen suhdetta omin silmin (tosin en uskalla ajatella, miten tarkalleen Sirius asian esitti). Kiitos, tämä oli hyvä teksti!
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 638
  • ava by Claire
Eveliina L: Ehkä ajattelin, että Severus oli kuitenkin paljastanut muistonsa Harrylle ja vaikka tämä ei sitten kuollutkaan, niin Harry oli niin liikuttunut muistoista, että halusi nimetä Albuksen hänen mukaansa joka tapauksessa. Kiitos kommentistasi! :-*

Thelina: Etenkin ficeissä minulla on sellainen olo, että Sirius oli kelmeistä se, jolle muuttuminen oli kaikkein helpointa. Siksi hän pystyisi nyt aikuisena ihan kirjaimellisesti häilymään jopa jossakin välimuodossa. Sirius esitti asiansa tietysti suutelemalla puoliveristä miesystäväänsä varsin kiivaasti. Kiva, kun kommentoit! :-*
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Sanderra

  • ***
  • Viestejä: 215
  • Höpsistä töppöseen
Oii, Sirius/Severus on yksi ainaisia suosikkejani, vaikka siihen törmääkin melko harvoin! Tästä välittyi oikein hyvin juuri ne elementit, jotka tekevät parivaljakosta niin mielenkiintoisen; kaikki on niin hankalaa ja rujoa ja rajua ja ikuista sanaharkkaa ja silti he kuitenkin jotenkin pohjimmiltaan oppivat välittämään toisistaan  ::)

Lainaus
Sirius mulkoili häntä ja kiersi kämmenensä hänen lanteilleen. ”Vihaan sinua paskahousu-Kalkaros. Niin paljon, että jos en rakastaisi yli kaiken, niin löisin sinua nyt keskelle naamaa.”
Tähän kiteytyy hienosti juuri se kaksikon keskinäinen dynamiikka  ;D

Tosi jännä ajatus tuo Thelinankin mainitsema häilyminen ihmis- ja animaagihahmon välillä! Omissakin mielikuvissani animaagius käy Siriukselta luontevasti ja helposti, joten ehkä tiukan paikan tullen koko olomuoto saattaa vähän heittelehtiä vaihtoehdosta toiseen  :D

Lainaus
”Piskiseni, minä aion pystyä istumaan Pottereilla."
Hihii, rujoa parisuhde-elämää tosiaan!

Ja lopuksi saatiin vielä näpäytettyä vintillä homehtuvaa Walburgan muotokuvaa, äiti parka, mitä onkaan joutunut todistamaan  ;D

Kiitos tästä <3

Emme me peräänny, me etenemme käänteisesti.