Nimi: Poikapisaroita
Ikäraja: K-11
Genre: Romantiikka
Paritus: Harry/Ron
Vastuuvapaus: En omista näitä, enkä saa rahaa tai halua mitään pahaa tällä aiheuttaa
Hieman myöhästyneet synttärionnittelut Beelsebuttikselle tämän pikku höpöilyrarryn myötä
Siitä ei ollut ikinä puhuttu, että Ron oli se, mitä Harry aina kaipasi, vaikka Harry huomasi Hermionen huomanneen. Ron ei ehkä huomannut mitään tai jos huomasi, ei ainakaan puhunut. Toisaalta ne typerät kolmivelhoturnajaiset olivat opettaneet Harrylle hänen tunteidensa syvyyden ja sen älyttömän asian, että jokin muu kuin tytöt olivat hänen mielessään. Hän oli luullut olevansa tyttöhormonien lumoissa, mutta Ron ja tytöt olivat sama asia. Ei niin, että Harry ajatteli Ronin tyttönä (vaikka pitkä tukka olisi saattanut sopiakin Ronille, huulipuna taas ehdottomasti ei) vaan niin, että siinä, missä hän saattoi kuvitella suutelevansa tyttöjä, hän saattoi kuvitella suutelevansa myös Ronia.
Oli siinä eronsakin. Kun hän ajatteli tyttöjen suutelemista, se oli vierasta. Sen sijaan, kun hän ajatteli Ronia, hän tunsi joka kulman. Ainoa, mitä hän ei tuntenut oli se, miten Ron tykkäisi tehdä sen. Eikä hän tiennyt sitäkään, tykkäisikö Ron suudella hänen kanssaan. Sillä ei ollut kuitenkaan väliä, sillä Harry ei ollut aikeissa suudella Ronia. Ikinä. Milloinkaan. Missään. Hän ei pilaisi parasta ihmissuhdettaan sillä. Suutelu sai jäädä hänen salaiseksi haaveekseen.
Mutta eihän se tietenkään jäänyt. Salaisuuksilla oli tapana pulpahtaa pintaan. Tämä salaisuus odotti Tylyahossa vedettyihin päättäjäiskänneihin asti. Harry oli tanssinut useammankin tytön kanssa ja jossain välissä hän oli päätynyt tanssimaan Ronin kanssa. Nautittu tuliviski mukavasti pehmensi pään ja höllensi kielenkannat niin, että Harry painautui hihitellen Ronia vasten. Ron ei vetäytynyt kauemmas ja huojui siihen malliin, että tämäkään ei ollut ihan selvä.
"Ron, minä niin tykkään sinusta", Harry sanoi.
"Tykkäät? Kuulostat ihan Ginnylta viisivuotiaana ennen kuin häntä alkoivat poikapisarat ällöttää. Hän tosin taisi päästä siitä yli."
Ron kuulosti siltä kuin olisi todella miettinyt sitä oikein ajatuksella. Ginnya. Tai poikapisaroita.
"Entä sinä?" Harry kysyi painaen päänsä Ronin olalle hieman jo unisena. Hänellä ei ollut aavistustakaan, missä hän yönsä nukkuisi, mutta hän ei jaksanut välittää.
"Mitä minusta?"
"Ällöttääkö poikapisarat sinua."
"En ole koskaan miettinyt sitä."
"Haluatko tietää?" Harry kysyi ennen kuin ehti estää itseään. Hän oli nyt iso velho, valmis lähtemään maailmalle. Tämä oli olennainen askel siihen - lähtisikö hän yksin vai yhdessä. Hän ei ollut varma, oliko hänen mietteissään ja logiikassaan mitään järkeä.
"En oikeastaan", Ron vastasi juuri silloin, kun Harry oli jo päättänyt antaa pisaroitaan. Hänen huulensa käväisivät Ronin huulilla ja hänen katseensa seurasi vähän harottaen reaktiota, minkä kevyt suudelma sai tässä aikaan. Ensin tämä näytti yllättyneeltä ja sitten vielä yllättyneemmältä.
"Ei hullumpaa, mutta miksi sinä teit tuon?" tämä kysyi, ja Harry hymyili, koska ainakaan Ron ei ollut lyönyt häntä turpiin.
"Minähän jo sanoin. Minä tykkään sinusta."
"Ai sinä tarkoitit että siten? En ollut koskaan ajatellutkaan...", Ron sanoi tuijottaen häntä pitkään niin kuin valaistusta odottaen, mutta luultavasti ainoa, mitä tämä odotti, oli selvää hetkeä, mitä ei ollut luvassa ennen aamua. Silti tämä äkkiä hymyili pehmeästi, melkein haaveilevasti niin kuin olisi ollut lemmenjuoman vallassa. Luultavasti tämä vain oli niin humalassa. Tai ehkä Harryn poikapisaroissakin oli taikaa. "Tee se uudestaan, Harry", Ron pyysi.
Ja Harry teki. Hän oli viettänyt niin paljon aikaa Ronin kanssa, puhunut tämän kanssa tungoksessa niin lähekkäin, että tämän hengitys oli hänelle tuttu. Nyt siinä oli annos enemmän pistävää viinanmakua kuin normaalisti, mutta tuttu se oli silti. Siihen oli mukavaa jäädä. Huomisesta ei tiennyt, mutta se oli kaukana.