Paring: Albus/Gellert
Rating: S
Warnings: Romance, fluff, drama ja lievä angst
Beta: Ygritte <3
A/N: heinäkuu 1889, ja haastesanana nyt ”Rakastavaiset” sanalistasta. :3 Isot kiitokset inspiraatiopuuskasta Ygritelle, joka sai miun omaan ajatukseen hieman uutta näkökulmaa ja sopivaa kiertotietä ettei tässä nyt liikaa kiirehditä. :3 Sie oot kultaa tän projektin kanssa. Mulle iski pieni haikeus jo, kun tässä näitä osia on tullut jo ihan kivaan tahtiin, et mitä mie sitten teen, kun tää projekti loppuu. >.< Onneksi on vielä semmoinen 85 ficciä jäljellä. :DD Ja voi pojat, näiden kahden välejä on niin kiva kirjoittaa, vaikka välillä joutuukin varsinkin Gellertin kohdalla miettimään kuinka kaikki suunnitelmat ja muut kyhäytyvät tämän nuoren herran päässä. On vaikeaa kirjoittaa liian fiksuista ihmisistä, ettei itse kirjoita heitä ihan tyhmäksi.
---
Gellert huomasi Albuksessa suuren muutoksen heidän yhdessä viettämänsä yön jälkeen. Kuin vastapainoksi Albuksen ja Aberforthin huonoille ja kipeille väleille, Albus tuntui ripustautuvan Gellertiin, kuin viimeiseen pelastavaan oljenkorteensa. Eikä Gellert laittanut sitä pahakseen laisinkaan.
Albus ja Gellert olivat vallanneet itselleen tilaa jälleen puutarhan itkupajujen varjosta ja levittäneet kirjoja kasoihin, joista tuskin yhteenkään oli koskettu. Gellert ei oikeastaan edes tiennyt kumpi heistä vältteli kirjojen selaamista enemmän, vaikka näennäinen toimettomuus hieman ärsyttikin nuorta miestä. Tämä ei edistäisi suunnitelmia. Gellert käänsi edessään olevan kirjan sivua hajamielisesti eteenpäin, tuntien samassa Albuksen käden koskettavan kevyesti hänen olkavarttaan, siirtyen hitaasti kohti niskaa.
”Albus. ” Gellert sanoi pystymättä pitämään huvittuneisuutta täysin pois äänestään.
”Mitä?” Albus kysyi ääni tihkuen flirttiä.
”Me emme saa mitään aikaiseksi.”
”Luen mieluummin illalla, kun et ole enää täällä. Yksin ollessa en voi tehdä näin.” Albus sanoi, vetäen vieressään istuvan miehen syliinsä, ja painaen huulensa Gellertin kaulaa vasten. Gellert tunsi kasvojaan kuumottavan, eikä hän voinut olla pälyilemättä ympärilleen, ettei kukaan näkisi Albuksen julkisia hellyydenosoituksia. Albus tuntui unohtaneen aikaisemman varovaisuutensa täysin. Gellertin onneksi takapiha oli suhteellisen suojaisa, eikä Dumbledorien luokse usein eksynyt vieraita.
”Tarkoitatko että häiritsen keskittymistäsi?” Gellert kysyi muka loukkaantuneena, nauttien kuitenkin Albuksen huomiosta täysin.
”En, jos se saa sinut lähtemään.” Albus kuiskasi painaen päänsä Gellertin olkaa vasten, esittäen lukevansa Gellertin käsissä olevaa kirjaa.
”Sitä minä vain, että yksin ollessani en voi nauttia seurastasi. ” Albus jatkoi, ja Gellert tunsi, kun hänen niskansa kihelmöi. Eikä kihelmöinti jäänyt vain niskaan, vaan Albuksen pitkät sormet silittelivät hänen kylkiään, jättäen samaa kihelmöintiä jälkeensä. Gellertillä oli vaikeuksia pysytellä paikallaan.
Hetken kuluttua Albuksen talon takaovi aukesi, ja Ariana purjehti ulos iloisesti virnistellen. Gellert yritti päästä hieman kauemmas Albuksesta, mutta Albus pikemminkin tiukensi otettaan. Gellert tuhahti ja pyöräytti silmiään.
”Hei Gellert, Albus. ” Ariana aloitti, iskien leikkisästi silmää Gellertille nähdessään tämän silmien pyöräytyksen. Jostain syystä Gellertin oli vaikea pysytellä Albuksen sylissä, kun he eivät olleet kahden. Toki hän tiesi, ettei Ariana kertoisi kenellekään, mutta hän olisi pitänyt heidän keskinäiset huomionosoituksensa yksityisinä. Mutta Albus ei hellittänyt otettaan Gellertin liikehdinnästä huolimatta. Niinpä hänelle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin istua Albuksen sylissä.
”Olisitteko voineet tehdä pienen palveluksen?” Ariana jatkoi, odottamatta vastausta tervehdykseensä. Gellert oli vaistoavinaan jotain Arianan sanojen takaa, mutta hän ei aivan saanut kiinni, mitä.
”Mahdollisesti. ” Albus vastasi hymyillen siskolleen, odottaen tämän jatkavan puhumista. Samalla Albuksen hengitys kutitteli Gellertin kaulaa.
”Jos voisitte käydä kaupoilla? Haluaisin leipoa, ja tarvitsisin aineksia.” Ariana sanoi, vetäen hameensa taskusta pergamentin palan, ojentaen sitä Albukselle.
”Eikö Abe...” Albus aloitti, mutta Ariana keskeytty veljensä tylysti.
”Aberforth siivoaa kellaria, eikä ehdi. Menisin itse mutta… ” Ariana sanoi, äänen haipuessa pois ja tytön kohauttaessa olkiaan pahoittelevasti. Gellert pikemminkin kuuli hymyn Albuksen äänessä kuin näki sitä.
”Aivan. Tietenkin, me käymme. ”
”Kiitos molemmille. ” Ariana vastasi hymyillen leveästi, ja kääntyen sitten kannoillaan takaisin talon suuntaan. Gellert ja Albus kantoivat kirjat takaovesta sisälle, ja lähtivät sitten kohti pienen kylän keskustaa hakemaan Arianan pyytämiä tarvikkeita.
”Veljesi ei taida sietää sitäkään vähää meitä silmissään. Varsinkaan kun näytät heittäneen kaiken varovaisuutesi menemään huomionosoitustesi kanssa.” Gellert sanoi katsellen silmäkulmastaan tuota ruskeatukkaista sinisilmäistä miestä.
”Kuinka niin? Olemme tuskin nähneet Aberfothia sen riidan jälkeen.”
”Miksi muuten luulet, että Ariana olisi meidät lähettänyt ostoksille?”
”Mitä…? Totta, en edes tajunnut ajatella.” Albus myönsi hieman nolona virnistäen Gellertille.
”Olet välillä auttamattoman ymmärtämätön ympärilläsi olevien ihmisten suhteen.” Gellert sanoi pieni moite äänessään. Hän oli itse huomannut, kuinka Albus toimi vahvasti olettamusten perusteella ihmisten suhteen, varsinkin, jos kyseessä olivat tämän perheenjäsenet.
”Taidan vain olla auttamattomasti rakastunut, enkä halua ymmärtää ketään muuta kuin sinua.” Albus sanoi hiljaa, luoden Gellertiin merkitsevän katseen. Gellert avasi suunsa, mutta sulki sen sitten osaamatta sanoa mitään järkevää vastaukseksi.
Olihan Albus sanonut aikaisemmin jo pitävänsä hänestä, mutta Gellert ei ollut odottanut rakkaudentunnustusta Albukselta näin pian. Toki Gellertillä itsellään oli vahvoja tunteita Albusta kohtaan, mutta hän ei ikinä olisi se, joka sanoisi ne ensin ääneen. Gellert ei ottaisi sitä riskiä, että olisi haavoittuvassa asemassa edes Albuksen suhteen tässä asiassa. Samassa Gellertin päässä kehkeytyi ajatus, miten hän saisi Albuksen suostumaan verivalaan kanssaan. Eikä hänen edes tarvitsisi nähdä paljoakaan vaivaa, jos Albus todella rakasti häntä. Valan jälkeen hän voisi olla varma, että Albus ei koskaan pettäisi häntä, ja voisi luottaa tähän todella, nyt ja aina. Nyt hänen piti vain odottaa muutama päivä, saadakseen Albuksen varmasti tuudittautumaan turvalliseen rakkaudentunteeseen.
”Hoidetaan tämä homma pois alta niin voidaan tehdä jotain muutakin kuin ymmärtää vain toisiamme.” Gellert vastasi hiljaa takaisin, kohottaen kulmiaan merkitsevästi Albukselle. Albuksen kasvoille kohosi hitaasti hymy, jonka sinisilmäinen nuorimies sai vaivoin pidettyä kurissa. Gellert tunsi hymyn kohoavan omillekkin kasvoilleen, ja pienen omantunnonpiston rinnassaan. Astellessaan Albuksen kannoilla kauppaan, Gellertin ajatukset kääntyivät sisäänpäin. Tekikö hän oikein, pakottaessaan Albuksen suostumaan verivalan tekoon?
”Pakko. Muuten en voi luottaa häneen.” Gellert huomasi ajattelevansa, yrittäen toistaa lausetta mantrana päässään oikeuttaakseen tekonsa itselleen ja omalletunnolleen.
