Title: Huonomminkin voisi olla
Author: tervaneula
Rating: S
Fandom: The Elder Scrolls
Genre: Slice of life, humour, fluff
Pairing: Humus/Aamos
Disclaimer: TES on Bethesda Softworksin omaisuutta, en saa tästä itse minkäänlaista materiaalista hyötyä.
Summary: Polulta sivuun astuminen on yleensä huono idea, mutta kyllä se aurinko risukasaankin paistaa.
A/N: En ole kirjoittanut fikkejä suomeksi koskaan, joten tämä oli varsinainen haaste
Mutta mikäs sen parempi ensimmäiseksi postaukseksi! En oleta että tästä saa kovinkaan paljoa irti tuntematta hahmoja etukäteen, mutta ehkä se on ihan viihdyttävä silti. Woohoo!
---
Humus vetää syvään henkeä ja kiskaisee vielä kerran. Suonsilmään uponnut pehmytnahkainen saapas irtoaa maiskahtaen ja niin yllättäen, että Humus löytää itsensä makaamasta märän sammaleen keskeltä.
“Kiva”, bosmer mutisee ja nousee ähkäisten istumaan. “Ainakin saapas säästyi, jos ei muuta.”
Heleä, pulppuileva nauru parin metrin päästä saa Humuksen korvat punehtumaan ja hän mulkaisee terävästi hevosen selässä istuvaa vaaleahiuksista toveriaan.
“Älä naura, toi oisit voinut olla ihan hyvin sinä ja sun saappaasi!”
Aamos tuijottaa häntä takaisin ilkikurisesti, mutta lakkaa kuitenkin nauramasta.
Anteeksi, hän viittoo,
olit vaan niin hassun näköinen. Toivottavasti et vilustu. Humus mutristaa huuliaan mutta ei sano mitään. Kaikesta huolimatta hän ei kykene olemaan vihainen, tai edes kunnolla ärtynyt, kun on Aamoksesta kyse. Eikä Humus voi kieltää etteikö itsekin olisi nauranut jos sama olisi käynyt hänen dunmerkumppanilleen. Pata kattilaa soimaa... ja niin edelleen.
“Äh, olkoon”, Humus antaa periksi ja nousee varoen ylös. Koko vaatekerta on nyt kastunut ja liimautuu ikävästi ihoon eikä hän voisi olla kiitollisempi siitä, että heidän matkansa lähenee päätöstään ja lähin majatalo on vain viidentoista minuutin reippaan kävelyn päässä.
Pysythän polulla tällä kertaa, dunmer neuvoo avuliaasti vielä ennen kuin Humus ehtii kääntää katseensa pois. Humus tuhahtaa.
“Hyvä sun on puhua, senkin lellipentu.”
Aamos virnistää ja kumartuu ojentamaan tamman ohjat takaisin Humukselle, painaen lyhyen, kuivan suudelman bosmerin otsalle ennen ryhtinsä suoristamista. Hennikki pärskähtää astuen puoliksi sivuun ja heilauttaa päätään kylän suuntaan, aivan kuin silläkin olisi jo kiire päästä katon alle lämpöön ja murkinalle – kuten sillä varmaan onkin.
“Joo okei, mennään mennään”, Humus naurahtaa ja ottaa tutun paikkansa hevosensa vasemmalta puolelta, pidellen ohjia rennosti. Hennikki olisi tarpeeksi suuri kantamaan molemmat haltiat, mutta heidän tällä hetkellä kulkemansa polku on sen verran kapea että Humuksesta tuntuu turvallisemmalta näin.
Olkoonkin, että yrittäessään antaa hevoselleen tilaa hän tuli astuneeksi liian sivuun, aiheuttaen nykyisen varsin epämukavan tilanteensa.
Noh, aina ei voi voittaa, bosmer ajattelee luonnolleen tyypillisen kepeästi ja katsahtaa ylöspäin ystäväänsä kohti. Aamos pitelee toisella kädellään kiinni Hennikin harjasta ja toisella rapsuttaa Humuksen ruosteenpunaista imgakinia korvan takaa. Piki on kietonut ketterän häntänsä dunmerin ranteen ympäri ja näyttää varsin tyytyväiseltä tämänhetkiseen paikkaansa maailmassa.
Humus ei mahda pisamaisille kasvoilleen leviävälle hymylleen mitään. Nolosta lentomatkasta mättääseen ja märistä vaatteistaan huolimatta hän tuntee itsensä kovin onnelliseksi.
Tää on mun perheeni. Ajatus pulppuaa Humuksen mieleen yhtä yllättäen ja kevyesti kuin Aamoksen nauru aiemmin, ja bosmerin hymy levenee entisestään.
Kuinka onnekas olenkaan.
