Title: Alyssa Ogawan elämä ja teot
Author: Myötätuuli
Genre: Draama, slice of life, hurt/comfort, angst
Rating/ikäraja: S
Alyssa Ogawa/Beverly Crusher
Fandom: Star Trek TNG
Disclaimer: Kaikki oikeudet Gene Roddenberrylle ja kaikille sarjan tekijöille.
Summary: Viiden vuoden komennus Alyssa Ogawan silmin.A/N: Yhdeksäs luukku!
FF-100-haasteeseen sanalla elämä.
Alyssa Ogawan elämä ja teotIEi ollut helppoa löytää omaa paikkaa sieltä, jossa kaikki tuntuivat tietävän, minne heidän matkansa vei.
Alyssa oli unelmiensa työpaikassa, kadettina Tähtilaivaston suurimmalla aluksella, Enterprisella. Hän sai työskennellä oman alansa parhaimpien upseerien kanssa. Hän oli ansainnut paikkansa. Hän oli pärjännyt niin hyvin, että oli saanut pukea kadetin univormun Enterprisen pienessä hytissä ylleen.
Miksi sitten oli vaikeaa löytää tie, jota hän lähtisi kulkemaan? Eikö elämässä pitäisi olla selkeä päämäärä, jonne matkaaminen ei ollut tuhansien pohdintojen takana?
IIAlyssa oli ollut hiljainen lapsi, aina hyvä koulussa. Sellainen, joka tiesi mitä tehdä. Osasi tehdä itsensä näkymättömäksi, kun sille oli aikansa. Alyssa oli niin reipas, aikuiset kehuivat häntä. Alyssa oli ollut helppo lapsi.
Alyssa ei ollut yhteydessä vanhempiinsa kuin muutaman kerran vuodessa. Hän jätti heille lyhyet aliavaruusviestit. Ei mitään henkilökohtaista.
Beverly Crusher, Enterprisen ylilääkäri, oli uskomaton nainen. Hän oli sellainen äiti, jollaisen Alyssa olisi tarvinnut itselleen. Ei toki enää, mutta silloin kauan sitten. Tohtori Crusher oli tarkka rajoista, mutta hänen tekojaan ohjasi rakkaus. Hän välitti vilpittömästi pojastaan.
Alyssalla oli paljon opittavaa tohtori Crusherilta. Tohtorin kaikki maalliset rajat ylittävän empatian hän halusi omaksua. Omista ennakkoluuloistaan tuli päästää irti. Niin itseään kuin muita kohtaan.
Alyssa lähetti ensimmäistä kertaa videotervehdyksen seuraavana jouluna vanhemmilleen. Eivät he sitä ansainneet, mutta Alyssan oli oltava vahvempi. Hänen oli opittava päästämään irti.
IIITohtori Crusher ei ollut aikaisemmin pettynyt häneen. Nyt nainen käski Alyssaa poistumaan sairastuvalta. Oli parempi, että hän menisi lepäämään hyttiinsä. Ei hänestä ollut apua.
Alyssa itki koko matkan hyttiinsä. Hän oli tehnyt vain kourallisen virheitä koko uransa aikana. Akatemiassa kokeet olivat poikkeuksetta menneet hyvin. Täydet pisteet olivat turvallinen satama, johon kurkottaa. Omat vajavaisuudet eivät muistuneet niin hyvin mieleen. Enterprisella Alyssa oli tehnyt muutaman virheen, lähinnä laboratoriossa. Mutta ei koskaan mitään tällaista.
Oliko hän toiminut väärin? Olivatko hänen tekonsa johtaneet toisen ihmisen kuolemaan?
Alyssan mieleen tulvi kuva naispotilaasta sairastuvalla. Potilas oli menettänyt tajuntansa. Alyssa oli yrittänyt elvyttää. Uudelleen ja uudelleen. Hän ei epäonnistuisi nyt. Hänen käsiinsä ei kuolisi kukaan.
Hän oli vannonut Hippokrateen valan. Hänen tuli ylläpitää elämää kaikin mahdollisin tavoin.
Alyssan kyyneleet valuivat lopulta hänen tyynylleen, johon ne kuivuivat. Unta hän ei saanut koko yönä. Yö muuttui hiljalleen aamuksi, suru hänen sisällään ei liikahtanutkaan. Häpeä ja pettymys velloivat mahanpohjassa.
IVAlyssalla oli ollut elämänsä aikana yksi poikaystävä.
Kun hän sen myönsi melkein kolmekymmentä vuotta täyttäneenä naisena, kuulosti se säälittävältä. Hän häpesi ja piti asian salaisuutena.
Mutta salaisuudet keräävät painoa itselleen ajan kuluessa. Ja ennen kuin huomaakaan, alkavat ne painamaan selkää kumaraan.
Tom, Alyssan elämän ainoa poikaystävä, oli ollut insinööriopiskelija. Komea nuori mies, jonka suvussa oli myös vulkanuslaista verta. Tom oli höpsö, keskinkertainen opiskelija, erityisen huono 3D-shakissa.
Tom oli ollut täydellinen valinta, mutta silti Alyssa oli jättänyt hänet. Kadonnut Enterpriselle ja syvälle avaruuteen. Törmäyskurssi Tomin kanssa oli tuskin mahdollista, kun molemmat olivat eri puolilla universumia.
Kaiken tämän vuoksi olikin erittäin tyhmää ja vastuutonta Alyssalta ihastua tohtori Beverly Crusheriin.
VAlyssaa nolotti aamulla aivan järjettömästi.
Mutta edellisenä iltana häntä oli hävettänyt tuskin mikään ja se myös näkyi. Hän ja muutama muu hoitaja olivat vapaaillan kunniaksi päätyneet kattobaariin. Guinan oli ollut heidän saapumisestaan enemmän innoissaan kuin hetkeen mistään.
”Te uurtajat, työn raskaan raatajat, antakaas kun kaadan lasinne täyteen.”
Ja niin tosiaan kävi. Alyssan pää pyöri, mutta häntä vain nauratti. Hän oli viimeksi Akatemiassa juonut pään täyteen, eikä hänellä silloin ollut ollut yhtä hauskaa kuin nyt.
Harmi vain, että samaan aikaan baarissa oli myös tohtori Crusherin ja luutnantti Troin viikoittainen tapaaminen, josta Alyssa oli kuullut vain huhuja. Ja ollut mustasukkainen. Typerää, mutta tunteilleen hän ei voinut mitään.
Alyssa oli pitänyt visusti suunsa kiinni kasvavasta ihastuksestaan pomoonsa. Mutta nyt viskin huurtamin silmin hänen oli vaikea irrottaa koko iltana katsettaan punatukkaisesta ylilääkäristä. Alyssa ei ollut koskaan tavannut ketään yhtä sävähdyttävää persoonaa.
”Hei Alyssa, onko sinun ja tohtori Crusherin välillä jotain?” hihitteli Lisa, häntä hieman nuorempi kadetti, joka oli ilmeisesti noteerannut Alyssan haikailevat katseet.
”Ei, ei sitten mitään”, Alyssa valehteli, mutta huonosti.
Aamulla uuden selvyyden valossa Alyssa muisti tohtori Crusherin tuijottaneen heidän pöytäseuruettaan hämmentyneenä. Alyssa halusi pudottautua aluksesta ulos seuraavaan asteroidivyöryyn.
VIEnterprisella ei pystynyt pitämään salaisuuksia. Aluksen suuresta koosta huolimatta uutiset matkasivat nopeasti kannelta kannelle. Lopulta ne päätyivät myös komentosillalle. Ja tietenkin sairastupaan.
Alyssa tiesi, että tohtori Crusher oli tietoinen hänen ihastuksestaan. Vanhempi nainen katsoi häntä uudenlaisella tavalla, eikä Alyssa tiennyt oliko se hyvä vai huono asia. Kuin tohtori Crusher olisi oivaltanut jotain.
Voi helvetin helvetti.
VII
Alyssa ei elätellyt enää toivoa romanttisesta suhteesta pomoonsa, mutta oli äärimmäisen onnellinen, että heistä oli tullut ystäviä.
Beverly Crusher oli ymmärtäväinen nainen, joka valoi häneen uskoa. Se oli lohduttavaa ja eikä Alyssa koskaan halunnut luopua siitä. Oli parempi olla näin, kuin pitää kiinni lapsellisesta ihastuksesta.
Mutta silti, aina tasaisin väliajoin, kun Alyssa makasi hyttinsä punkassa, hän mietti Beverlyä. Mietti, jos asiat olisivatkin toisin.
VIIIAlyssa oli ylpeä itsestään. Hän oli ansainnut sen, luutnantin arvonimen. Hän tiesi, että hänen vanhempansa paistattelisivat luultavasti sukulaisten huomiossa. Mutta Alyssa ei välittänyt heistä. Tämä oli hänen siihenastisen elämänsä suurin saavutus.
Beverly oli yllättänyt hänet kukkakimpulla. Nainen oli seisonut hänen hyttinsä oven takana mukanaan kaunein kimppu, jonka Alyssa oli koskaan nähnyt. Täynnä lilan eri sävyjä. Hänen teki mieli itkeä. Ei kukaan ollut antanut hänelle kukkia aiemmin.
Hän halasi Beverlyä ennen kuin ehti estää itseään. Ja miten lämpimältä nainen tuntuikaan. Kuinka hyvältä ja oikealta se ohikiitävä hetki tuntui. Kuin näin olisi ollut tarkoitettu.
IXViiden vuoden komennus oli kuulostanut lähes ikuisuudelta kadetti Ogawalle. Mutta nyt Alyssa huomasi, että aika meni liian nopeasti ja kohta kaikki olikin ohi.
Hän oli kuvitellut aikaansa erilaiseksi. Mielikuvissaan hän oli hankkinut enemmän ystäviä ja tuttavuuksia, edistänyt uraansa kaikilla mahdollisilla tavoilla sekä ansainnut ensimmäisen ansiomitalin.
Mutta todellisuus oli hyvin erilainen siitä, mitä hän oli kuvitellut.
Ei hän silti ollut vihainen itselleen. Ehkäpä vuodet olivat koulineet hänestä esiin itsevarmuutta, mitä ennen ei ollut. Hän seisoi hieman enemmän suorassa kuin heidän lähtiessään matkaan. Ja sellaista saavutusta ei hänen saanut vähätellä.
Vuosien aikana hän oli myös antanut anteeksi. Oli helpompi palata takaisin Maahan ilman taakkaa, jota hän oli kantanut. Oli ollut helpompi antaa anteeksi ja unohtaa. Sillä tavoin hän pystyi astumaan uuteen päivään.
XAlyssa itki. Komennus oli ohi. Hän istui hotellihuoneessa San Franciscossa ja mietti, että mitä nyt tapahtuisi. Hänelle ei ollut tarjottu vielä seuraavaa komennusta. Monille muille tie oli jo selvä.
Ovitunnistin piippasi. Joku oli ovella. Alyssa kuivasi itkuiset silmänsä ja tasoitti hengityksensä. Kaikki hyvin, hän hoki mielessään.
Oven takana seisoi Beverly. Hän ei ollut koskaan näyttänyt yhtä kauniilta. Hänen punaiset hiuksensa oli nostettu ylös, muutamia suortuvia karkasi sieltä täältä. Hänen huulillaan oli lempeä hymy. Ennen kuin Alyssa ehti sanoa mitään, oli Beverly vetänyt hänet suudelmaan. Koko maailma Alyssan ympärillä tuntui luhistuvan sillä hetkellä.
”Nyt, kun en ole enää esimiehesi, niin voin rauhassa pyytää sinua ulos”, Beverly kuiskasi hänen korvaansa. Alyssan oli tosin vaikea ymmärtää sanaakaan. Niin hämmentynyt ja onnellinen hän oli.
Kaikki tosiaan oli hyvin. Alyssan poskille valahtivat uudet kyyneleet, tällä kertaa aivan toisesta syystä. Beverly pyyhki ne lempeästi pois ja painoi huulensa uudelleen Alyssan omille.
