Kirjoittaja Aihe: Star Trek TNG / Minä uskon sinuun / S / William Riker & Jean-Luc Picard  (Luettu 2094 kertaa)

Myötätuuli

  • Neiti Herrasmies
  • ***
  • Viestejä: 489
Title: Minä uskon sinuun
Author: Myötätuuli
Genre: Draama, angst, hurt/comfort
Rating: S
Hahmot: William Riker & Jean-Luc Picard
Fandom: Star Trek TNG
Disclaimer: Kaikki oikeudet Gene Roddenberrylle ja kaikille sarjan tekijöille.
Summary: Borgin hyökkäys on murtanut Jean-Luc Picardin mielen ja kehon monella tapaa. William Riker näkee kapteeninsa vaikeudet.

A/N: Seitsemäs luukku! Tässä ollaan taas TNG:n parissa. Tarina sijoittuu The Best Of Both Worlds -tuplajakson (S3E26 - S4E1) jälkeisiin tunnelmiin. FF-100-haasteeseen sanalla rikki.


Minä uskon sinuun


Will ei ollut koskaan nähnyt kapteeniaan sellaisessa tilassa kuin nyt. Hänelle Jean-Luc Picard oli ollut aina kuin renessanssiajan mies. Leonardo da Vinci, Michelangelo. Hänen intohimonsa jylläsivät voimakkaana pinnan alla, mutta ulkopuolelle välittyi kuva vain tasaisesta miehestä, joka ei menettänyt kontrolliaan.

Mutta nyt kapteeni Picard oli sulkenut itsensä yksin konferenssihuoneeseen. Yövuoro oli juuri alkamaisillaan ja suurin osa miehistöstä oli painunut hytteihinsä. Borgin hyökkäyksen tekemät vahingot olivat melkein korjattu jo ympäri laivaa. Miehistö oli toipunut pahimmasta shokista.

Kapteeni oli kokenut pahimman. Siitä ei ollut epäilystäkään. Mutta Will oli uskonut miehen kestävän sen niin kuin kaiken ennen sitä. Samalla tyyneydellä, joka häntä ympäröi.

Will ei ollut koskaan nähnyt kapteenia itkemässä. Harvoin hän oli nähnyt ketään itkemässä yhtä riipivästi kuin miten kapteeni Picard nyt. Kuin koko maailma olisi sortunut hänen ympäriltään. Ja niinhän se olikin.

Willistä tuntui kuin hän katseli jotain hyvin yksityistä. Kuin hän olisi rikollinen edes nähdessään tämän puolen kapteenista.

Mutta samalla hänelle tuli pakottava tarve auttaa. Lohduttaa miestä, joka oli pelastanut heidät niin monta kertaa. Pannut henkensä alttiiksi ja ajatellut aina miehistönsä parasta.

Will harppoi välimatkan heidän välillään nopeasti kiinni. Ennen kuin kapteeni ehti sanoa mitään, oli Will sulkenut tämän syliinsä. Eikä hän aikonut päästää irti.

Kapteeni Picard ei sanonutkaan mitään. Hän ei vastustellut eikä väittänyt, ettei tarvinnut moista huolenpitoa. Mies tarttui Williin kuin hukkuva ja itki. Itki avoimesti kaiken tuskan, jonka läpi hän oli luovinut viimeisten päivien aikana. Eikä heitä kumpaakaan osannut hävettää.
« Viimeksi muokattu: 12.06.2024 01:09:22 kirjoittanut Myötätuuli »

banneri ja ava by Ingrid

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 7 094
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
Voiiih mikä fici 🥺 hurt/comfort on ihanaa, ja mä niin tykkään siitä asetelmasta, että sellainen hahmo, joka ei tyyliin ikinä itke ja on tietyllä tapaa vähän kivikasvo, sitten syystä tai toisesta murtuu ja alkaakin itkeä! Sellainen näky kyllä helposti tuo muille olon, että on maailmankirjat sekaisin. Ja tietysti siinä asetelmassa on parasta se, että joku sitten tulee ja lohduttaa, ihan niin kuin tässä. Ihanaa tuollainen sanaton lohtu, että halataan vain toista ja läsnäololla tuetaan ja lohdutetaan.

Kiitos tästä, tää oli ihana ♥
Lempikeksejä
Meidän kellarissa
Sivuun siitä!
Turpa on irti

Myötätuuli

  • Neiti Herrasmies
  • ***
  • Viestejä: 489
Moi Larjus! Kiitos kommentista. :) Mukava kuulla, että pidit tarinasta. Hurt/comfort on kyllä sellainen lämmin peitto, jonka sisään kietoutua! Ja joskus teot kertovat enemmän kuin sanat. Tuntui, että nämä hahmot eivät tietäisi, mitä sanoa toisilleen. Mutta onneksi ovat rohkeita edes näyttämään, miltä oikeasti tuntuu. Kiitos vielä, kun luit ja kommentoit! <3

banneri ja ava by Ingrid