Yliveto (K-11, Harry/Draco, joulukalenteri, 24/24)

[valokki]

Nämä Harryn onnettomat salaisuuksien peittely-yritykset ovat kyllä niin hauskoja ja hellyyttäviä, eikä hänelle selvästi vieläkään ole kehittynyt mitään suurenmoisia peittelykykyjä, varsinkaan lähimpien ystäviensä kanssa. Hänellä tuntuu iskevän jotenkin kunnon paniikki päälle heti, kun Ron tai Hermione vähänkään lähentelee hänen salaisuuksiaan.

“Miksi sinä löit sellaisen vedon Wilsonin kanssa?” Ron kysyi hetken kuluttua hitaasti.
“Ööö”, Harry vastasi.
“Miksi juuri Malfoy?”
“Ööö”, Harry toisti.

Naureskelin tuolle, kun Ron kysyi, onko Harry kännissä töissä. Ja siis voin hyvin kyllä ymmärtää Ronia, sen verran hullunkurinen tempaus Harrylla taas käynnissä. Tässä kohtaa Harryn olisi helppo sälyttää vastuuta vähän Wilsonille, koska hänenhän ehdotus oli laittaa Harry pyytämään Dracoa treffeille. Tosin sen taustoihin Harry ei varmaan osaa sanoa (tai edes halua ajatella) sen enempää, miksi Wilson yhytti Harryn juuri Dracon kanssa treffeille. Tainnut Wilsoninkin korviin kantautua hieman juttuja Harryn ja Dracon värikkäästä historiasta.

“Sanoin, että Ron on ollut jotenkin vaitonainen ja hän sanoi, että on vain väsynyt, että joulunalusaika vain on kiireistä töissä. Mutta onko hän sanonut sinulle mitään?” Hermione pysäytti syömisenä ja tarkkaili Harrya.

Vähän alkaa kuulostaa siltä, ettei se Ronin aiempi poissaolevuus Harryn seurassa ollut pelkkää sattumaa. Hmm, tämä onkin ihan kunnon mysteeri, en osaa yhtään edes arvata, mitä Ronin oudon käytöksen taustalla oikein voi olla.

Kiitos uusista osista ja pitkän bussimatkan piristyksestä!

[Meldis]

valokki, Harry olisi voinut hyvin syyttää Wilsonia, mutta ei vain tullut mieleen jotenkin. Wilson ei todella tiennyt, mitä laittoi liikkeelle, kun ajatteli vain kiusaavansa Harrya ehdotuksellaan. Kiitos paljon kommentistasi! ^^

A/N: Vielä yksi vähän väliluukku ja sitten taas alkaa tapahtua.

12. luukku

Toisena peräkkäisenä perjantaina Harryn vaatehuone oli sekaisin.
“Oljo, voisitko taas taikoa jostain lisää Siriuksen vanhoja vaatteita?” Harry kysyi epätoivoisena maatessaan selällään sängyllä päällään rouva Weasleyn iäisyyksiä vanha villapaita, joka oli auttamatta liian pieni Harrylle.
“Oljo laittoi kaikki esille”, Oljo kertoi ja Harry kyllä tiesi sen, koska oli itse pyytänyt, että Siriuksen vaatteita ei tarvitsisi säilyttää enää kätköissä vaan ne voisi laittaa roikkumaan kaappiin Harryn omien vaatteiden kanssa. Mutta niissä ei ollut sen paremmin mitään sopivaa päällepantavaa. Ei ainakaan mitään, mikä ei aiheuttaisi Harryssa kriisiä. Ei, vaikka häntä houkutti hieman vetää nahkahousut jalkaansa.

Tämä oli kyllä typerin juttu, mihin Harry oli hetkeen sekaantunut. Pyytää Malfoyta treffeille ja sitten… päätyä kehittämään outoja tunteita, joista Harry ei ottanut selvää. Oudointa oli, että hänestä tuntui kuin Malfoy olisi pettänyt hänet. Harry oli kuvitellut, että tämä oli valehdellut ystävälleen kaveeraavansa Harry Potterin kanssa, koska ehkä siinä oli jokin totuuden siemen, toive, että he voisivat olla ystäviä, voisivat tutustua uudelleen. Ehkä Malfoy oli halunnut Harryn synttärille muustakin syystä kuin rehennelläkseen typerälle kaverilleen. Mutta niin ei ollutkaan, Malfoy oli vähät välittänyt Harryn seurasta sen jälkeen, kun oli löytänyt paremman tuttavuuden ja oli voinut näpäyttää Aubertia. Mitähän ihmettä huomisesta tulisi, kun Harry oli sekaisin ja Malfoy mieluummin jossain muualla?

“Josko Kadlein pelipaita?” Oljo kysyi äkkiä. Harry kohosi istumaan sängyllään ja Oljo esitteli kirkkaanoranssia t-paitaa, jossa oli kolme mustaa kanuunaa selkäpuolella ja rinnassa pienellä joukkueen nimi. Harry huokaisi syvään. Ihan yhtä sopiva tai sopimaton sekin paita olisi, joten hän nyökkäsi voimattomana Oljolle.

[Meldis]

13. luukku

Malfoy odotti Harrya Vuotavan noidankattilan Viistokujan puoleisella sisäänkäynnillä. Harry yritti pitää naamansa peruslukemilla, vaikka häntä ilahdutti, että Malfoy oli ehtinyt saapua ennen häntä.
“Sanoin, että tasan puolelta”, Malfoy tokaisi heti ja Harry ei kyennyt enää estämään kasvojaan lipumasta hymyyn.
“Olen kaksi minuuttia myöhässä”, Harry sanoi, vaikka ei tosiasiassa tiennyt paljonko oli myöhässä.
“Kolme”, Malfoy korjasi ja Harry pyöräytti silmiään. “Ja mitä ihmettä sinulla on päälläsi?”

Harry vilkaisi alaspäin oranssia pelipaitaa, joka vilkkui talvitakin alta.
“Taitaa olla turha toivo, ettei kukaan tunnistaisi meitä”, Malfoy huokaisi ja sitten tarttui Harryn ranteeseen ja veti lähemmäs. Harryn vatsaa nipisti ja nipistys muuttui puristukseksi, kun Malfoy ilmiinnytti heidät Bournemouthen huispauskentän laitamille. Malfoy irrotti otteensa Harryn ranteesta, mutta Harryn iholle jäi kihelmöivä tunne ja hänen sydämensä hakkasi.

Harry seurasi Malfoyta kuhisevan jonon hännille ja muisteli etukäteen suunnittelemia keskustelunaiheitaan.
“Sanoit, että Ampiaisilla on kotipeli, mutta eikö se ole kotoisin Impoosta, tästä vähän pohjoiseen?” Harry pohti.
“Se on niin tuppukylä, että viimeinenkin kenttä purettiin jo 1800-luvulla. Tämä on lähin iso kenttä, missä joukkue voi pelata kotipelejä”, Malfoy kertoi. Harry nyökkäili, vaikka olikin ehtinyt opetella tämän kaiken eilen illalla ja yöllä.

“Oletko sinä aina kannattanut Ampiaisia?” Harry kysyi.
“Isä kannatti niitä, tai siis löi niiden puolesta, ei hän urheilusta koskaan hirveästi välittänyt. Joten kävin pienenä paljon niiden peleissä. Ja kyllähän Ampiaiset on maan paras joukkue viime vuosikymmeniin”, Malfoy selitti ja vilkaisi Harryn paitaa. “Ainakin jos Kadlein Kanuunoihin vertaa”, hän tuhahti.
“Minäkin opin sen Ronilta, enkä oikein osaa oppia poiskaan”, Harry vastasi. Kivulias nipistys vatsassa alkoi muuttaa muotoaan joksikin pehmoisemmaksi ja kiemurtelevaksi, kun keskustelu tuntui luonnistuvan. He jatkoivat juttua huispauksesta ja se tuntui luvattoman mukavalta. Malfoyn kanssa oli ihanan helppo puhua ja niin rennoksi kuin Harry alkoi olonsa tuntea, hänen sydämensä poraus ei lakannut hetkeksikään. Joulukuun puoliväli oli kylmä, mutta Harrylla oli lämmin. Oliko hän oikeasti ollut koko viikon suuttunut jostain Malfoylle?

“Miksi sinä oikeasti kerroit minulle vedosta?” Malfoy kysyi äkkiä. “Olisit voinut välttää tämän kaiken, koska en minä varmaan olisi suostunut”, hän sanoi vältellen Harryn katsetta.
“Minä en oikein ajatellut sitä loppuun saakka”, Harry myönsi. “Ja minusta oli kai jotenkin pelottavaa oikeasti kysyä sinua ulos”, hän jatkoi varovasti ja Malfoy nyökkäsi. “En minä ajatellut, että siitä seuraisi kaikkea tätä, mutta en minä täällä ihan vasten tahtoani ole”, hän lisäsi.
“En minäkään”, Malfoy sanoi katse yhä jossain jonon päädyssä lähellä portteja. Harryn vatsanpohjaa kutitti.

“Mutta olisit nyt ainakin voinut pukea jotain fiksumpaa päällesi”, Malfoy sanoi puhkaisten hiljaisen hetken ja pyöräytti silmiään Harryn paitavalinnalle. “Se onnistui viime lauantaina sinulta, miksi ei nyt?” tämä sanoi katsomatta Harryyn ja Harry oli huomaavinaan pientä punaa tämän poskilla.
“Sinäkö tykkäät Ramonesista?” Harry kysyi viattomasti. Malfoy vilkaisi häntä.
“Mikä on Ramones?” hän kysyi sillä tavalla kuin ei olisi varma oliko sana edes sovelias.
“Minulla oli sen bändipaita lauantaina päällä”, Harry vastasi yhtä hämillään. Malfoy räpytti silmiään ja sitten joku tuuppasi häntä takaa. Jono liikkui ja he olivat jääneet seisomaan monen jalan päähän edeltävistä jonottajista. Hurjakasvoinen mies heidän takanaan ei välittänyt heidän vitkastelustaan.

“En minä sitä huomannut”, Malfoy mutisi heidän kiriessä jonon raon umpeen.
“Sinä kehuit asuani”, Harry muistutti. Kiemurtelu vatsassa sai sydämen jumppaamaan entisestään tai sitten se oli puheenaihe. Harrya harmitti äkkiä, ettei ollut laittanut taas Siriuksen vanhaa nahkatakkia päälleen. Tai jopa niitä nahkahousuja.
“Koska olin yllättynyt, että et tullut paikalle perunasäkissä”, Malfoy kivahti.
“Miksi sitten valehtelit, että olemme ystäviä?” Harry laukaisi takaisin.

Malfoy avasi suunsa, mutta sulki sen sitten ja näytti hetken aikaa siltä, että halusi polkea maata, mutta hän huokaisi syvään.
“Minä en tainnut vielä selittää kunnolla”, Malfoy puhui hiljaa ja katsoi Harrya kiinteästi. Harrylle tuli entistä kuumempi sen katseen alla. “Se oli typerä temppu, sanoa että olemme kavereita. Ehkä minä vähän”, nyt Malfoy väisti Harryn katseen, “ajattelin, että olisimme jo tavallaan olleetkin. Ainakin jossain määrin.”

Joku tönäisi Harrya selkään. Jono liikkui taas, mutta Harryn jalat olivat kuin betonia ja samalla hänet olisi voinut kaataa pienikin tuulenvire.
“En minä nyt enää ainakaan ajattele, että vihaisin sinua”, Harry sai jostain voimaa kakaista ääneen. Malfoy liikkui eteenpäin ja Harry seurasi perässä. Malfoy virnisti hänelle pienesti.
“No hyvä”, Malfoy sanoi, “jos sitten yritetään nauttia näistä ‘treffeistä’ edes vähän”, hän jatkoi virnistäen leveämmin. Harry naurahti kovaan ääneen.
“Joo”, hän sanoi ääni höristen naurun mukana.

“Eikä tuo paita edes ole kamalin, mitä olen nähnyt päälläsi”, Malfoy kommentoi hymyillen, vaikka katsoi vähän varauksellisesti Harryn naurua.
“Kiitos kohteliaisuudesta”, Harry sanoi epävarmasti. “Sinäkin näytit ihan hyvältä juhlissa. Ja näytät nyt”, hän jatkoi rohkaistuneena ja kun Malfoy katsoi häntä kulmat pienessä rutussa, Harry hätääntyi.
“Siis että vaatteesi näyttävät hyvältä. Päälläsi. Niin kuin yleisesti ottaen, näytät hyvältä vaatteissa”, Harry sopersi ja ryppy Malfoyn kulmien välissä syveni. “Tai siis...näytät hyvältä vaatteilla. Tai ilman. EI”, Harry älähti ja läimäisi kätensä suulleen. “Minä…minä, sinä…” hän sopersi.

Mutta Malfoy vain pärskähti ja liikkui taas eteenpäin jonossa. Harryn koko kasvoja korvensi.
“Toivottavasti sinä et koskaan joudu aurorihommissa neuvottelemaan tai mitään.” Malfoyn huulet kaartuivat toispuoleiseen hymyyn. “Vai eikö tämä treffihomma ollutkaan mikään veto? Ehkä sinä oletkin vain ihastunut minuun.”

Harryn korvista varmaan sauhusi höyryä, hänen kasvoillaan voisi paistaa kanamunan. Sydän loikki jo ulkona hänen rinnastaan ja kirmasi metsän syvyyksiin.
“Ihastunut?” Harry nauroi heikosti. “Ihastunut sinuun, pah. Minä olen...vihastunut sinuun, jos jotain!” hän keksi innoissaan. Hymy lopahti Malfoyn kasvoilta ja hän jätti suunsa roikkumaan auki kulmat jälleen rypyssä.
“Mikä sinua vaivaa, Potter?” hän kysyi hitaasti. Sitten kun Harry oikein näki ymmärryksen valaisevan Malfoyn kasvot, hän sujautti ajatusta nopeammin kätensä taskuunsa, rutisti sormensa taikasauvansa ympärille ja kaikkoontui niiltä sijoiltaan.

[Meldis]

14. luukku

Oli vaikea pysyä aloillaan. Oli vaikea syödä. Oli vaikea juoda. Oli vaikea nukkua, vaikka aamuyön tunteina Harry oli tainnut vihdoin nukahtaa silkasta uupumuksesta hyörimiseen. Eilisen päivän Harry oli puntaroinut ankarasti uskaltaisiko tehdä itseensä unhoitusloitsun vai kehtaisiko pyytää sitä Hermionelta. Molemmissa vaihtoehdoissa oli riskinsä. Harry ei ollut hyvä unhoitusloitsuissa ja Hermionelle hänen pitäisi ehkä kertoa, miksi tarvitsi apua.

Harry ei ollut kyennyt pysymään aloillaan koko eilisenä päivänä, joten hän oli komentanut Oljon tekemään muuta, kun siivosi Kalmanhanaukiota jästikeinoin parhaansa mukaan. Oikeastaan talo oli moitteettomassa kunnossa, killan aikaiset pimeät taikuudet sekä törky ja epäjärjestys loistivat poissaolollaan ja Oljo piti hyvää huolta henkiin heränneestä asunnosta. Harry luuttusi kirkkaana kiiltäviä lattioita, pyyhki olemattomia pölyjä ja hinkkasi peilejä vaikka hänen hermostuksesta vääristyneet kasvot näkyivät niistä jo ennestään oikein hyvin. Seuraavana päivänä hän heräsi muutaman tunnien yöunien jälkeen, kun oli sängyssä piehtaroinniltaan saanut unta ja oli välittömästi erittäin hereillä. Hän meni keittiöön ja hääsi Oljon pois, jotta saattoi itse keittää teensä ja paahtaa leipänsä.

Jos lyöminen vetoa siitä, että saisi pyydettyä Draco Malfoyta treffeille oli typerää, tähän ihastuminen oli älyvapaata. Ja ihastumisen myöntäminen siihen tapaan, kuten Harry oli sen tehnyt, se oli hullumpaa kuin Irvetaan murtautuminen ja sieltä pakeneminen sokealla lohikäärmeellä.

Voimatta istua edelleenkään paikoillaan Harry nousi ylös keittiön pöydän äärestä ja lähti kiertämään sitä ympäri. Miksi hänen täytyi olla tällainen idiootti? Malfoy oli jopa sanonut, että halusi heidän ystävystyvän ja se olisi voinut olla polku muuhun, mutta Harryn piti pilata se käyttäytymällä kuin keskenkasvuinen. Harryn halusi räjäyttää lattiaan kuopan ja kaivautua sinne. Sen sijaan hän siirtyi keittiöstä olohuoneeseen kiertämään kehää ja yritti olla pohtimatta typeriä sanojaan. Hän olisi voinut jopa lähestyä Malfoyta tahdikkaasti, ehkä ottelun jälkeen he olisivat menneet pubiin kaljalle, jutelleet, tutustuneet. Heidän kätensä pyyhkäisisivät toisiaan pöydän päällä, he katselisivat toisiaan silmiin pitkän aikaa ja Harry uskaltaisi sanoa, että hänellä oli tunteita Malfoyta kohtaan. Sitten Malfoy olisi hämmenntynyt ja sanonut, että hänelläkin olisi tunteita. Malfoy ottaisi häntä kädestä kiinni tiukemmin ja koskettaisi tosella kädellään Harryn poskea. Tämän hengitys tuntuisi kuumalta Harryn kasvoilla. Ja he olisivat kompuroineet baarin vessankoppiin -

Kova kipu sääressä herätti Harryn. Hän oli kävellyt päin sohvapöytää ja konkkasi istumaan sohvalle pidelleen säärtään. Se olisi voinut olla upeaa, jos Harry ei olisi niin idiootti. Eikä hän voisi kohdata Malfoyta enää ikinä. Tämä oli selkeästi ymmärtänyt, miksi Harry oli alkanut höpöttää kaikkea outoa ihastumisesta ja vihastumisesta, eikä oikea Malfoy reagoinut samoin kuin Harryn kuvitelmien Malfoy. Ei varmaankaan. Harry pysähtyi hetkeksi ja unohti säärensä kivun. Se oli epätodennäköistä, ihan mahdotonta. Ei Malfoy voisi tuntea samoin Harrya kohtaan. Tällä oli tyttöystävä, se nainen juhlista. Aivan, se nainen juhlista. Säärtä alkoi särkeä entistä pahemmin.

Joten vaihtoehdot olivat kuolla häpeästä, kaivaa Kalmanhanaukion keittiöön kuoppa tai pyytää töistä siirtoa ulkomaille. Tai lähteä pitkälle työmatkalle. Harry irvisti. Tai pitkälle kyttäyskeikalle.

[Meldis]

15. luukku

Onneksi Robards oli aamuvirkku. Harry oli hädin tuskin nukkunut yöllä ja marssinut suoraan Robarsin puheille, kun tämä saapui ministeriöön seitsemän maissa. Robards oli epäileväinen Harryn innosta lähteä kyttäyskeikalle, mutta hän selkeästi ei halunnut olla hyväksikäyttämättä Harryn muuttunutta mieltä ja määräsi hänet vaihtamaan Seth Thawleyn vuoron seuraavat kolme päivää, mies oli ilmeisesti valittanut kovaan ääneen, miten oli kurkkuaan täynnä varjostusta, eikä Robards jaksanut kuunnella sitä enää. Harry kiitti, kävi keräämässä kamppeet – aikaisemmat raportit sekä omat muistiinpanonsa – ja painui vapauttamaan yön varjostaneen Lauran.

Vakoilupaikka vastapäätä välittäjän kauppapaikkaa oli hylätty ullakkohuoneisto Iskunkiertokujan perukoilla. Kahdesta taioin peitetystä, lasittomasta ikkunasta näki ovelle sekä kadulle sen edessä ja ikkunoiden eteen oli viritetty kaksi kameraa. Raportteja välittäjän vieraista kirjoitti punainen sulkakynä ikkunoiden ääreen raahatun pyöreän pöydän päällä pergamentille. Pöydän ympärillä oli kaksi tuolia. Välillä varjostajia oli kaksi, mutta Robards oli suostunut, että alkukartoituksen ajaksi toinen varjostajista päivystäisi päämajalla ja tämä oli se, jolle kentällä oleva viestittäisi, jos tuki olisi tarpeen. Tämä oli vain ensiaskel välittäjän liikkeiden hahmottamiseen. Aurorit eivät kovin tarkkaan vielä tunteneet uutta välittäjää.

Niin Harry ainakin oletti istuessaan helpottuneena pöydän ääreen ja laski reppunsa maahan. Hän ei ollut kauhean tarkasti kuunnellut, mitä käskynjaossa tästä jutusta oli sanottu. Hän oli keskittynyt edelleen kuolonsyöjien tukijoiden jahtaamiseen ja taikahuumeiden välitys ei ollut kuulunut hänen tehtäviinsä. Robards varmaan tarkoittikin sen niin, koska tiesi mikä oli Harryn osaamisaluetta. Mutta viimeisimmät jäljet yhdestä pikkutekijästä olivat kuivuneet olemattomiin tämän karatessa jonnekin Kaakkois-Eurooppaan, missä taikalainvartijat halusivat pitää juttunsa itsellään, vaikka rikollinen tulisikin tuomita Iso-Britannian maaperällä. Mutta työnteko oli ollut sen jälkeen tahmeaa. Eikä missään nimessä olisi riittänyt pitämään Harryn ajatukset poissa...siitä asiasta.

Vaikka tyhjän kadun tuijottaminen tunti tolkulla ei auttanut yhtään sen paremmin, kuten Harry huomasi nopeasti. Kauppapaikka oli käytössä eniten iltaisin ja öisin ja Harry epäili rikollisten olevan aikaisin maanantaiaamuna myymässä huumeitaan. Mutta hän halusi rauhaa ja yksinäisyyttä ja sitä sai. Yöllä oli satanut hienoinen kerros lunta, joka oli alkanut jo sulamaan mustien kattojen päällä, mutta siellä täällä oli vielä valkoista ja sen näkeminen rauhoitti Harrya. Hän selasi aikaisempien päivien raportteja, testasi kameraa ja katseli ulos rauhaisin mielin. Hän oli hetken turvassa.

Kolme päivää tarkalleen ottaen. Mutta Harry päätti murehtia, mitä tekisi torstaina, vasta kun torstai koittaisi.

[Meldis]

16. luukku

Yhden päivän rauhaa kesti. Sitten yksinolo alkoi vaatia veronsa. Harry ehti nähdä yhden huputetun hahmon lipuvan kadulla ja työntyvän nopeasti kauppapaikan ovesta sisään, mutta siinä oli kaikki aktiviteetti koko kahden päivän ajalta kahdeksan tunnin vuoroillaan. Ullakkohuoneessa ei ollut pöydän lisäksi kuin taitettava sänky, jossa saattoi torkkua yövuoron aikana sekä pieni taso, jolla oli teepannu ja pari kuppia. Taiat, jotka pitivät huoneiston piilossa, tekivät paikasta epätavallisen hiljaisen, kun sinne ei kuulunut kuin kadulta ja kauppapaikasta kantautuvat äänet, joten Harry kuuli omat ajatuksensa inhottavan lujaa. Hän ei myöskään saanut kuin hätätilanteessa olla kontaktissa päämajaan. Vaihtojen aikana ei saanut puhua, koska suojataiat piti laskea, että tilaan saattoi ilmiintyä. Harry oli nyökännyt Lauralle päästäessä tämän pois ja tämä oli nyökännyt takaisin. Sama juttu Harryn päästessä eilen kotiin, vaikka hän olisikin ollut liian väsynyt puhumaan.

Harry oli tehnyt kaikki mahdolliset pikkutarkat huomiot muistiinpanoihinsa raporteista. Hän osasi todennäköisesti raportit jo ulkoa. Hän joi liikaa teetä itsestään täyttyvästä lajitelmasta teepannun vieressä. Hän oli tuhlannut kasan pergamenttia opetellessaan tekemään käsin laivan, kun taikuus oli siihen niin hirveän nopeaa ja tylsää. Hän oli naarmuttanut kynnellään pöydän pintaan jos jokusen rannun ja korjannut sen aina pienellä taialla päästyään tarpeeksi syvälle. Hän oli kuluttanut lattiaan ympyrän kävellessään kehää. Hän oli ajatellut Malfoyta.

Ehkä Harryn ei olisi kannattanut suostua näihin vuoroihin. Ehkä hänen olisi pitänyt mennä puhumaan Malfoylle. Se olisi ollut aikuismaista toimintaa. Kyllä häntä edelleen hävetti miten typerästi oli käyttäytynyt lauantaina, mutta hän olisi voinut korjata edes jotain tekemällä asiat selväksi. Ei se nyt niin ihmeellistä ollut, että hän oli edes ihastunut Malfoyhin. Tämä oli hyvännäköinen, kuten Harry oli niin sekopäisesti kuvaillut. Ne vaaleat hiukset, joihin kristallikruunun kimallus oli osunut kauniisti juhlissa. Ne harmaat silmät, joiden kylmä katse poltti kuin olisi ollut sulaa metallia. Se kalpea, virheetön iho, joka olisi voinut olla vaikka marmoria.

Olihan Malfoy myös älykäs, tämä oli taikalakiosastolla töissä, sinne ei pääsisi ellei olisi oikeasti terävä. Hän oli sanavalmis ja hänen huumorintajunsa iski Harryyn. Heillä oli ollut ihan hauskaa juhlissa ja lauantaina. Sen hetken verran ennen kuin Harry oli mennyt sekaisin. Olihan hän ollut sekaisin jo jonkin aikaa, mutta nyt hän oli menettänyt viimeisetkin järjenhippunsa. Malfoy saisi siitä naureskeltavaa pitkäksi aikaa.

Harryn herätti kolahdus ja räpsähdys, kun kamera otti automaattisesti kuvan ulos tulleesta viittaa päälleen vetävästä nuoresta miehestä. Ulkonäkö täsmäsi yhteen kantamyyjistä.
“14:18,’Shakki’ lähtee kaupasta”, Harry lateli sulkakynälle käyttäen jonkun – hän oletti Ivyn olleen asialla – keksimää lempinimeä tästä myyjästä. Sillä taisi olla jotain tekemistä viitan ruutukuvioisen vuoren kanssa. Katu hiljeni taas.

Voisiko Malfoy..? Harry ei ehtinyt viedä ajatusta loppuun, kun muisti sen tummatukkaisen naisen juhlista. Ei, ei tietenkään voinut. Harryn piti nyt vain unohtaa moiset hömpötykset. Hän rauhoittuisi tämän keikan aikana ja rohkaistuisi sitten mennäkseen puhumaan torstaina Malfoylle. Kyllä, juuri niin hän tekisi.

[Meldis]

A/N: Luukut tulevat tästä eteenpäin vähän myöhemmin, koska loma alkoi (!!) enkä herää yhtä aikaisin kuin tähän mennessä.

17. luukku

Kolmantena päivänä Harry manasi tyhmyyttään, mutta nyt siksi, että oli ollut lopultakin typerä teko tulla tänne pakoon Malfoyta. Päivä oli ollut yhtä tapahtumaköyhä kuin edellinen, oikeastaan enemmän, koska ensimmäisen neljän tunnin aikana Harry ei ollut nähnyt ketään. Olikohan Robards ihan varma, että välittäjä oikeasti käytti tätä paikkaa kauppanaan? Luulisi, että tätä välittäjää seurattaisiin sen takia, että oli iso tekijä, mutta ainakin Harryn näkemän mukaan, tämän kauppa takkusi ja pahasti.

Kello tuli yksi ja Harry joi viidettä teekupillista. Laura oli kertonut, että aikaisin aamulla oli käynyt mahdollisesti joku uusi ostaja, joka oli viipynyt melkein tunnin kaupassa. Laura sanoi selvittävänsä oliko ostaja joku aurorien vanha tuttu. Muutama vanha naama oli jo tunnistettu ja siksi Robards ei halunnut vielä tehdä pidätyksiä. Vaikka Harry ei kyttäyksensä aikana ollut nähnyt hirveästi liikettä, Robards oli sitä mieltä, että pitkällä kyttäyksellä voitaisiin tehdä useampi pidätys kuin jos he olisivat heti alussa ottaneet levittäjän kiinni. Harry yritti pitää silmänsä auki. Lunta ei enää ollut, joten katu oli tumma ja aurinkokin pilvien takana piilossa. Varjot olivat todella synkät.

Pieni sihahdus kävi läpi koko asunnon ja Harry tunnisti sen heti suojataikojen tippumiseksi. Hän laski teen pöydälle samalla, kun veti sauvansa taskustaan ja nousi valppaana seisomaan. Hän odotti sekunnin ja räksähdys kertoi, että joku ilmiintyi asuntoon. Se kuului takahuoneesta, jonne ilmiinnyttiin, ettei saapuminen herättäisi huomiota. Harry kohotti sauvansa, mutta ei uskaltanut puhua ääneen. Jos se olikin Robards, joka jostain kumman syystä tulisi tarkistamaan hänen työtään.

Se ei ollut Robards. Se oli Malfoy.

Malfoy pysähtyi huoneiden välille ja kohotti kätensä ylös.
“Minä se vain, hullu!” hän parkaisi. Harry huokaisi syvään ja laski sauvakätensä. Hetken hän ehti olla huojentunut, kunnes hän tajusi, että se oli tosiaan Malfoy, joka oli ilmaantunut asuntoon.
“Mitä sinä teet täällä? Miten sinä edes tiesit tulla tänne?” Harry rääkäisi äänekkäästi.
“Olen syyttäjän avustaja, totta kai minä tiedän, missä aurorien jutut menevät”, Malfoy tokaisi vastaten vain toiseen kysymyksistä. Harryn käsi sauvalla hikosi. Malfoyn kasvoilla oli jännittynyt ilme. He jäivät tuijottamaan toisiaan ja ullakkohuoneistoon laskeutui epämukava hiljaisuus.

“Potter, kuule”, Malfoy aloitti vihdoin ja ryki, “minä oikeastaan haluaisin puhua siitä, mitä lauantaina tapahtui”, hän sanoi. Harryn sydän ryhtyi jyskyttämään ja hänen lävitseen kävi kylmä aalto, joka tuntui samaan aikaan kuumalta. Se pisti pienen liekin kytemään Harryn sydämeen.
“Ööö”, hän sai sanottua kuivalla suullaan.
“Robards sanoi, että olit pyytänyt päästä kentälle heti maanantaiaamuna, eikä suostunut kertomaan, miten pitkään olisit keikalla”, Malfoy jatkoi hitaasti. Hän seisoi edelleen kaukana Harrysta kahden huoneen välillä ja keinui jalalta toiselle.
“Niin”, Harry sanoi tyhjentävästi.
“Ja minä ajattelin, että pyysitkö sinä sitä...sen takia, mitä sanoit lauantaina?” Malfoy kysyi.

Harrya vähän huimasi. Huimasi oikeastaan aika paljon. Avoimista ikkunoista tuli kylmä tuulenvire, joka nosti hänen niskansa ihon kananlihalle. Se kaikki tuntui nurinkuriselta. Hän ei ollut valmis käymään tätä keskustelua nyt, hän tarvitsi aikaa valmistautua siihen. Hän olisi ollut valmis käymään sen huomenna, niin hän oli päättänyt. Ei tässä, ei nyt, kun hänen piti tarkkailla oopiumien välittäjää. Harry pyöritti sauvaa sormissaan hermostuneesti.

“Minä, tuota…” Harryn ääni värisi. Malfoy otti askeleen vihdoin eteenpäin. Harry yritti peruuttaa, mutta törmäsi pöytään selkänsä takana ja tönäsi sen toista kameraa päin. Kamera töksähti vasten ikkunan karmia. Harry yritti olla niin likellä pöytää kuin pystyi. “Minä en oikeastaan haluaisi puhua tästä nyt. Eikä sinun kuuluisi olla täällä”, hän sanoi totuudenmukaisesti.
“Syyttäjä tekee usein tiivistä yhteistyötä aurorien kanssa”, Malfoy totesi.
“Ei se nyt ihan niinkään -” Harry aloitti ja sitten ikkunat hänen selkänsä takana räjähtivät.

Vaisto paiskaisi Harryn maahan yhtä lailla kuin räjähdyksen voima. Hän veti kätensä päänsä päälle suojaksi ja näki käsiensä välistä kuinka Malfoy tipahti lattialle vatsalleen.
“Suojataiat!” Harry ähkäisi. “Laitoitko ne takaisin?” hän yritti kysyä Malfoylta, mutta silloin seinään osui lujaa jotain kuumaa, joka halkaisi seinän kahtia ja se alkoi luhistua itsensä päälle. Katto natisi ja seinään puhkesi halkeamia.
“Ulos!” Harry huusi ja ponkaisi jaloilleen oikeiden ikkunoiden lasin sirut lipsuttaen hänen askeleitaan. Hän ehti kaapata raportin mukaansa, kamerat hänen oli jätettävä. Hän juoksi Malfoyn luokse ja repi tämän kainalosta pystyyn. Takaa kuului kolinaa, kun seinä antoi periksi. Harry puri hammasta ja lausui sanattoman kaikkoontumisloitsun.

[valokki]

En olekaan nyt moneen päivään kerennyt lukemaan tai kommentoimaan työreissultani, ja olikin tosi kiva päästä uppoutumaan taas tämän pariin! Olipa ylipäätään jännä kokemus lukea tätä yllättäen kerralla monta osaa peräkkäin, kun ehdin jo niin tottua osa kerrallaan lukemiseen.

Huh kun tässä olikin ehtinyt tapahtumaan kaikkea! Tuo Harryn päänsisäinen pohdinta oli lopulta selkeästi ihan hyvä juttu, kun hän vaikutti tajuavan viimein omat tunteensa Dracoa kohtaan. Vaikka vaikea niitä olisi enää ollut selitellä miksikään muuksikaan, sen verran ilmiselvää hänen vatsanmuljahtelunsa ja ihon kipunointinsa Dracon koskettamista kohdista jo olivat. Edelleen tässä on kuitenkin jossain määrin mysteeri, mitä Draco oikein tuntee Harrya kohtaan, sillä hän on selvästi parempi piilottamaan mahdolliset tunteensa. Tai ainakin hän vaikuttaa hallitsevansa jännitystään ihan eri tavalla kuin Harry, vaikka häneltäkin on jo muutaman kerran tullut pikkulipsahduksia.

“Sinäkin näytit ihan hyvältä juhlissa. Ja näytät nyt”, hän jatkoi rohkaistuneena ja kun Malfoy katsoi häntä kulmat pienessä rutussa, Harry hätääntyi.
“Siis että vaatteesi näyttävät hyvältä. Päälläsi. Niin kuin yleisesti ottaen, näytät hyvältä vaatteissa”, Harry sopersi ja ryppy Malfoyn kulmien välissä syveni. “Tai siis...näytät hyvältä vaatteilla. Tai ilman. EI”, Harry älähti ja läimäisi kätensä suulleen. “Minä…minä, sinä…” hän sopersi.

Voi apua Harry! Ymmärrän kyllä, että pasmat menee sekaisin kun menee lipsauttamaan, että toinen näyttää hyvältä, mutta nämä Harryn tavat yrittää korjata tilanne eivät ole smoothia nähneetkään vaan kaivavat häntä vain syvemmälle kuoppaan. Ei ihme, että Draco lopulta suuttui, eihän siitä ole kauaakaan, kun Harry vielä tiuski tälle ja kaikki nämä Harryn vaihtelut käytöksessä vaikuttavat hänestä varmaan tosi oudolta.

Vaisto paiskaisi Harryn maahan yhtä lailla kuin räjähdyksen voima. Hän veti kätensä päänsä päälle suojaksi ja näki käsiensä välistä kuinka Malfoy tipahti lattialle vatsalleen.
“Suojataiat!” Harry ähkäisi. “Laitoitko ne takaisin?” hän yritti kysyä Malfoylta, mutta silloin seinään osui lujaa jotain kuumaa, joka halkaisi seinän kahtia ja se alkoi luhistua itsensä päälle. Katto natisi ja seinään puhkesi halkeamia.

Tykkäsin kovasti tästä juonenkäänteestä, kun Harry lähtikin aurorijuttua hoitamaan! Kiva saada seikkailuhenkeä ja mysteeriä tähän muun juonen rinnalle. Ja Dracolle kyllä pisteet rohkeudesta, kun hän lähti selvittämään välejään Harryn kanssa, vaikka hän oli se osapuoli, joka koki itsensä loukatuksi. Vaikka hetki ei kyllä ollut tässä kohtaa kaikkein paras, mutta vaikuttaa vähän siltä, että myös Harry on ollut Dracon mielessä kun heidän "treffinsä" jäivät häntä vaivaamaan niin paljon, että hän halusi tulla juttelemaan asiasta kesken Harryn töiden. Jäipä tämä nyt jännään kohtaan. Harry ja Draco saivat ilmeisesti kaikkoonnuttua turvaan, mutta oopiumin välittäjä taisi jäädä vielä tässä kohtaa nappaamatta.

Kiitos kovasti taas uusista luvuista ja oikein ihanaa joululomaa!

[Myötätuuli]

Hei vaan! Pitkä väli on mennyt siitä, kun viimeksi kommentoin. Nyt ehdin viimein lukea väliin jääneet luvut ja hurjaa, miten tarina on edennyt. Varsin jännään kohtaan myös jäätiin! En malta odottaa jatkoa.

Harry on niin Harry. Niin ihanan samaistuttava ja kömpelö. Draco on taasen tosi cool, mutta selvästi paljon herkempi kuin Harry on ehkä ajatellutkaan. Sillä minusta tuntuu, että juhlien mystinen nainen on vain hyvä ystävä ja Dracokin on oikeasti odottanut Harryn ja hänen väliensä lähentymistä jo vaikka kuinka kauan. Tai ainakin näin haluan uskoa.

Teki melkein mieli huutaa, kun Harry meni pilaamaan heidän treffinsä ennen kuin ne olivat ehtineet kunnolla alkaakaan! Argh! Onneksi nyt Draco oli heistä se, joka lähti selvittelemään asiaa, vaikka olikin ehkä liian huolimaton liikkeissään, kun suojataiat unohtuivat. Mutta ehkäpä pojat keksivät keinon pois pälkähästä... En usko, että Robards on kauhean mielissään, kun kuulee, että Harry on tyrinyt kyttäyskeikan ja Draco saa varmaan huudot omalta osastoltaan.

Tätä on mukava ja jännittävä lukea. Vielä on onneksi luukkuja jäljellä!

[Meldis]

valokki, Harry on tosiaan kaukana smoothista. Itse asiassa tuo ihastunut, vihastunut -lipshadus oli se, mistä idea kalenteriin syntyi. Se oli niin hauska vitsi, että oli pakko käyttää sitä ficissä ja kirjoittaa kokonainen kalenteri Harryn lipsahduksen ympärille. Oli hauska ujuttaa tähän tähän seikkailuakin, kun työpaikalla kuitenkin pyöritään, hauska kuulla että sitä on ollut myös kiva lukea. Kiitos paljon kommentistasi!

miisuli, Harryyn voi purkaa kaiken oman kömpleyyteni, kiva etten ole ainoa joka voi häneen samaistua, en todellakaan ole mitenkään sanavalmis ihminen. Tästä möhläyksestä saadaan vielä varmasti kuulla. Kiitos kun tulit taas kommentoimaan! ^^

18. luukku

Sellaista saarnaa Harry ei ollut kuullut sitten toisen Tylypahkan vuotensa, kun McGarmiwa sätti autolla lentämisestä kouluun. Harry tunsi itsensä tokaluokkalaiseksi muistellessaan Robardsin tiukkaa puhetta, joka olisi voinut olla miellyttävämpi huudettuna. Mutta Robards ei koskaan huutanut, ainakaan Harry ei ollut vielä kuullut yliaurorin ikinä huutavan. Tämä sanoi hyvin vähän, hyvin painokkaasti ja katsoi Harrya hurjien, harmaiden kulmiensa alta ja Harry kutistui pieneksi kuin puhpallura.

Kun Malfoy ei ollut nostanut suojataikoja uudelleen, kauppaan oli kuulunut heidän huutonsa ja siellä oli alettu nopeasti epäillä. Ehkä he tiesivät, että ullakon pitäisi olla tyhjä, joten sinne hyökkäämisestä ei pitäisi olla haittaa. Ellei siellä olisi taikalainvartijoita. Ensimmäinen isku oli rikkonut ikkunat ja toinen murtanut seinän, joka ei sentään ollut tuhoutunut, mutta ulkoseinämästä ei ollut jäljellä kuin puiset palkit ja sisäseinän betoni oli murtunut ja hajonnut palasiksi muun muassa kameroiden päälle. Kuluneen viikon kaikki kuvat olivat tuhoutuneet. Oli se kai parempi kuin että ne olisivat joutuneet rikollisten käsiin ja Harry kiitti älyään, että oli napannut raportin mukaansa. Mutta se ei nostanut hänen pisteitään.

Malfoykin sai kuulla kunniansa, mutta Robards oli sitä mieltä, että Harry oli ollut vastuussa keikasta. Oli hänen tehtävänsä varmistaa koko vuoronsa ajan, että kaikki meni kuten piti. Vaikka Malfoy oli laskenut suojataiat, Harryn olisi pitänyt osata heti nostaa ne, kun tämä oli ilmiintynyt paikalle. Välittäjä oli jo eilisen päivän aikana siirtynyt pois kaupastaan Iskunkiertokujalta ja Robards sanoi, että käytännössä melkein kaikki heidän keräämänsä tieto viimeisen muutaman viikon ajalta oli täysin hukkaan heitettyä. Välittäjä ei tekisi virheitä, kun tietäisi aurorien olevan hänen jäljillään ja muuttaisi takuulla kaiken toiminnassaan.

Näin pahasti Harry ei ollut vielä mokannut töissä. Hän oli ollut aikaisemmin lähinnä liian äkkipikainen, mutta yksikään hänen liian nopeasti lähetetty loitsu tai ripeä reagointi ei ollut vielä johtanut kalseisiin katseisiin päämajalla tai varoitukseen tai siihen, että hän sai istua paperitöissä jouluun saakka. Tai että hän joutui päivystämään seuraavat kaksi päivää, kun välittäjän liikkeitä selvitettiin ja hän lähtisi matkaan, jos jotain kirkastuisi. Harry ei ollut koskaan ollut näin inhottu työkaveri ministeriössä. Wilson mulkoili häntä työpöytänsä äärestä ja Ivy suoraan kutsui häntä idiootiksi. Olihan Harry tehnyt turhaksi monien pitkät illat ja yöt varjostamassa. Harry olisi itsekin ollut suuttunut.

Päämaja oli melkein tyhjä, kun Harry istui siellä kello seitsemältä illalla valtava pino pergamentteja odottaen hänen läpikäymistään. Hän oli saanut tehtäväkseen käydä läpi kaikki raportit, tunnetut yhteyshenkilöt ja myyjät, jos niistä löytyisi, mihin välittäjä olisi voinut piiloutua. Robards toivoi, että tällä kestäisi löytää uusi, turvallinen vakituinen paikka ja välittäjä turvautuisi johonkin tuttuunsa alkuun. Harry ei tiennyt millaisen rangaistuksen Malfoy oli saanut. Ainakin hänen pomonsa, syyttäjä Sadetin, oli ollut yhtä hurjana kuin Robards, mutta Malfoy ei ollut samalla tavalla vastuussa. Hän oli vain toiminut varomattomasti. Harry ei ollut uskaltanut edes katsoa Malfoyhin sen jälkeen, kun oli ilmiintynyt päämajaan. Pakeneminen oli ainoa vaihtoehto, mikä hänen päähänsä pälkähti, koska loppujen lopuksi Malfoy oli siviili ja siviilien suojelu oli aurorin prioriteetti. Harry ei ollut voinut tietää aikoisivatko hyökkääjät jatkaa talon räjäyttämistä kunnes mitään ei ollut jäljellä. Siitä Robards oli sentään ollut samaa mieltä, että muuta keinoa ei ollut kuin Malfoy turvaan vieminen.

Harry lähti puoli yhdeksän jälkeen kotiin. Ilmoitus hälytyksestä tulisi suojeliuksella automaattisesti hänen kotiinsa, jos hänet hälytettäisiin töihin. Harry yritti mennä nukkumaan, mutta syyllisyys kalvoi häntä liikaa nukahtaakseen. Se oli niin typerä virhe. Ja vaikka hän syytti Malfoyta enemmän kuin Robards, oli kaikki eniten silti hänen syytään. Hänen tehtävänsä oli huolehtia vuoronsa sujumisesta. Hän oli epäonnistunut pahasti.

Mitähän Malfoy oli lopulta halunnut sanoa? Kysymys ajelehti Harryn päähän, kun hän ei halunnut tuntea oloaan enää niin pieneksi ja häpeälliseksi. Malfoyn ajattelu vei inhottavaa oloa vähän pois. Varmaan Malfoy oli vain halunnut sanoa, ettei tuntenut samoin kuin Harry. He eivät olleet puhuneet lainkaan sen jälkeen, kun Harry oli kaikkonnuttanut heidät molemmat pois ullakolta. Harry ei tiennyt halusiko hän puhua Malfoylle. Hän muisti sen pienen toiveikkaan leimahduksen, joka oli tullut Malfoyn etsittyä hänet käsiinsä. Tämä oli selvittänyt minne Harry oli kadonnut ja sitten uhmannut sääntöjä ja painellut tarkkaan varjellulle kyttäyspaikalle. Tietenkään syyttäjä ei muuten vain käynyt kentällä, ellei olisi jokin oikea syy. Malfoy oli tullut sinne ihan luvatta, vain juttelemaan Harrylle. Harry hautasi kasvojaan tyynyyn. Malfoy oli vain halunnut saada asian nopeasti pois alta. Ihan varmasti niin.

[Meldis]

19. luukku

“Neljäs kerta.”

Harryn pää notkahti hänen kätensä varasta.
“Mitä?” hän kysyi. Gert katsoi häntä, jostain syystä vähän säälivästi.
“Malfoy kävi päämajan ovella neljättä kertaa tänään”, nainen selvensi. Harry vilkaisi ovelle, mutta Malfoyta ei näkynyt enää. Hän käänsi katseensa haluttomana takaisin pergamentteihin edessään.
“Mitä teidän välillä oikein on? Miksi Malfoy tuli edes kyttäyspaikalle?” Gert nojasi työpöytänsä äärestä lähemmäs Harrya. “Et kai sinä kutsunut häntä sinne treffeille?”
“Mitä? Ei, en tietenkään”, Harry sanoi hädissään ja vilkuili ympärilleen. Wilson ei ainakaan ollut pöytänsä ääressä.

“Se on aika pitkä tarina”, Harry huokaisi ja nojasi käteensä taas teeskennellen, että luki pergamenttia edessään. Se taisi kertoa jotain siitä uudesta ostajasta, jonka Laura oli nähnyt viikon alussa.
“Sinä et ainakaan ole liikkumassa mihinkään vähään aikaan”, Gert totesi imeskellen sulkakynäänsä ja katsoi virnuillen Harryyn. Harry mulkaisi häntä, mutta huokaisi sitten.
“Lupaa, ettet kerro Wilsonille”, Harry kuiskasi, hän ei ollut kaiken tämän jälkeen vielä häviämässä vetoaan. Gert siristi silmiään, mutta lupasi ja Harry kertoi. Hetki hetkeltä Gertin ilme meni mahdottomammaksi. Lopulta hän näytti siltä kuin olisi pidätellyt naurun kyyneliä.

“Jos pihahdatkin Wilsonille…” Harry vannotti vielä lopuksi.
“Minähän lupasin”, Gert sanoi edelleen kikatuksen partaalla. “Tiesin kyllä, että Harry Potterin kanssa työskenteleminen ei olisi tylsää, mutta tämä on vähän muuta kuin oletin”, hän hykersi.
“Kiva, että tuskani on hauskaa seurattavaa”, Harry kommentoi ja nojasi takaisin käteensä ja jatkoi pergamentin tuijottamista. Hän rypisti otsaansa.
“Laura”, hän huikkasi naiselle, joka puhui jotain kauempana vanhemman aurorin kanssa. “Etkö sinä sanonut, että se uusi tyyppi oli ostaja”, Harry jatkoi, kun Laura tuli lähemmäs.
“Ei se ollutkaan, en lopultakaan saanut selville, mitä hän teki siellä. Kaikista muista löytyi jokin rekisteri”, Laura kertoi.
“Vincent Hoyt?” Harry luki pergamentista.
“Joku tyyppi vain”, Laura sanoi kohauttaen olkiaan. Harry puri huultaan. Mies oli listassa ainoa, jolla ei ollut minkäänlaista rekisteriä.

“Katsoitko muut tiedot?” Harry kysyi ja lehteili pergamentteja.
“Mitkä muut tiedot?” Laura ihmetteli.
“Muut. Sukulaiset, osoitteet, ammatin, muut”, Harry sanoi ärtyneenä, mutta Hoytin kohdalla ei ollut muita tietoja.
“Katsoin osoitteen”, Laura sanoi hitaasti. Harry nousi paikaltaan ja riensi arkistohuoneeseen, missä oli pitkät rivit harmaita, kahvattomia, metallisia arkistokaappeja. Harry napautti taikasauvalla lähintä kaappia ja heti jossain parin rivin päässä yksi laatikostoista ponnahti kilahduksen saattelemana auki. Harry riensi sen luokse ja nappasi arkiston ulos sylkemän kansion, minkä jälkeen ovi loksahti takaisin kiinni.
“Ei hänessä ollut mitään epäilyttävää. Laitoin hänet kyllä listalle, joku taikalainvartijoista käy siellä, kun kerkiää”, Laura huomautti tultuaan Harryn perässä arkistohuoneeseen. Gert keinui kannoillaan hänen takanaan.
“Asuu Sammakkosuolla, leski, kolme poikaa… Anna vielä Ludvig, Lloyd ja Lester Hoyt”, Harry sanoi ja näpäytti lähintä kaappia. Äskeinen laatikosto aukesi uudelleen ja tarjosi kolme uutta kansiota.
“Harry?” Gert kysyi Harryn selatessa tietoja silmät vilisten riveillä.

“Miksi joku täysin tavallinen vanha mies kävisi aamuyöstä Iskunkiertokujalla huumeiden kaupassa. Ellei siihen olisi jokin tosi hyvä syy”, Harry sanoi kiihtyneenä ja kolmannen pojan, Lesterin, kohdalla löysi etsimänsä.
“Eikö kauppaan mennä hankkimaan huumeita?” Laura huomautti, mutta Harry ei kuunnellut.
“Josko hänen poikansa on huumekauppias”, hän henkäisi ja työnsi raportin Lauran ja Gertin nähtäväksi.
“Lester Hoyt… Tuomittu vuonna 2000 huumeiden myynnistä”, Laura luki pergamentista. Gertin suu loksahti auki ja Harry veti raportin heidän naamansa edestä. Robardsin piti nähdä tämä.

[valokki]

^{(Olipa mielenkiintoista kuulla, mistä tämä tarina on saanut alkunsa! Jotenkin hauska, kuinka pienestä jutusta voi syntyä oikeasti pitkä ja monilukuinen tarina! Ja vieläpä, että se tässä tapauksessa oli tuo ihastunut-vihastunut-kohtaus )}

Huh, tämähän alkaa mennä jännittäväksi! En yhtään ihmettele, että sekä Harry että Draco saivat kuulla kunniansa unohdettuaan laittaa suojataiat takaisin.

Vaikka Malfoy oli laskenut suojataiat, Harryn olisi pitänyt osata heti nostaa ne, kun tämä oli ilmiintynyt paikalle.

Mutta siis pakko sen verran antaa Harrylle anteeksi, että miten hän muka voisi muistaa laittaa suojataiat takaisin, kun Draco ilmestyy paikalle? Uskon kyllä, että Harry on oikeasti hyvä työssään ja olisi varmaan hyvin rutiininomaisesti muistanutkin nämä taiat, jos paikalle olisi ilmiintynyt kuka tahansa muu kuin Draco. Mutta eipä kukaan Harryn työkavereista (Gertiä lukuun ottamatta?) taida tietää Harryn tunteista Dracoa kohtaan.

“Lester Hoyt… Tuomittu vuonna 2000 huumeiden myynnistä”, Laura luki pergamentista. Gertin suu loksahti auki ja Harry veti raportin heidän naamansa edestä. Robardsin piti nähdä tämä.

Ihan siis tähänkin kohtaan perustuen voi sanoa, että Harry taitaa kyllä olla ihan hyvä työssään. Vähän mietin, saisikohan Harry anteeksi aiemman kömmähdyksensä, jos hän ratkaiseekin tämän oopiumkeissin. Hauska, kuinka hänellä kyllä työasioissa tuntuu aivot raksuttavan oikein hyvin, mutta kun rakkauselämä on kyseessä, niin silloin ei sitten niin mikään tunnu luonnistuvan.

Kiitos taas luvuista!

[Meldis]

valokki, minäkin olen sitä mieltä, että ei Harry tuossa tilanteessa olisi voinut olla tehtäviensä tasalla, julmaa rangaista häntä. Minustakin Harry on hyvä työssään ja sitten ihan käsi rakkausasioissa ja hyvin näkyi tuossa kun Draco tunki hänen töihinsä. Katsotaan, jos hänen neuvokkuutensa auttaisi vähän möhlimisessään. Kiitos taas kommentistasi! ^^

20. luukku

Olut maistui kitkerälle. Se ei johtunut siitä, että se olisi ollut pahaa, mutta kitkerän siitä teki Harryn olo. Mikä oli outoa huomioon ottaen, että hän oli lopulta onnistunut korjaamaan virheensä ja jäljittämään uuden taikahuumeiden välittäjän, joka oli piiloutunut isänsä luokse siksi aikaa, kun etsi uusia tiloja toiminnalleen. Harryn rangaistus ei ollut ohi, koska hän oli silti vesittänyt monen muun Hoytin myyjän jutun, joten hän saisi tehdä paperitöitä vielä jonkin aikaa. Mutta ainakin hän saisi olla mukana kuulusteluissa maanantaina. Robards oli antanut hänelle viikonlopun vapaaksi hyvästä etsivätyöstä.

Ronin kysyessä häntä kaljalle lauantaina Harry ei keksinyt syytä kieltäytyä ja oikeastaan alkoholin kittaaminen parhaan ystävän seurassa kuulosti erinomaiselta idealta. Vaikkakin hänen oli pitänyt kertoa koko tarina vedosta ja Malfoysta.
“Ja sitten menimme treffeille huispausotteluun”, Harry pääsi selityksensä loppuun, ainakin melkein. Ron nauroi ja hörppi oluesta. Se oli hänen kolmas, kuten Harryllakin.
“Että jos et räjäytä huumeiden myyntipaikkaa, keksit päästä treffeille koulukiusaajasi kanssa”, Ron naureskeli.
“En minä räjäyttänyt kauppaa, he räjäyttivät meidän kyttäyspaikan”, Harry sanoi, vaikka jossain hänen mielessään ajelehti ajatus, että hän ei ehkä saisi kertoa Ronille – tai kenellekään siviilille – töistään niin yksityiskohtaisesti. Sitten se ajatus ajelehti pois.

“Kai ne edes olivat hyvät treffit? Ampiaiset voittivat, joten Malfoy oli varmaan hyvällä tuulella”, Ron hörähti. Harryn mieleen ajelehti myös ajatus, että alkoholi taisi irrotella hänen kielenkantojaan vähän liikaakin, mutta sitten se ajatus ajelehti pois.
“En tiedä, en jäänyt sinne”, Harry kertoi ja tyhjensi kolmannen oluensa.
“No, sitä en ihmettele. Mitä hän teki?” Ron kysyi ja yhtä lailla tyhjensi tuopin ja viittoi tarjoilijalle, että he saisivat uudet.
“Ei mitään, se johtui minusta. Minä sanoin…” Harry aloitti ja hieroi silmiään etusormellaan ja peukalollaan. Hän pysyi hiljaa niin kauan, että heidän uudet juomansa ehdittiin tuoda. Harry tarrasi toiseen tuopeista ja tyhjensi kolmanneksen siitä ennen kuin sanoi: “Minä sanoin, että olen ihastunut häneen. Tai en edes oikeastaan sanonut sitä. Hän kysyi että olenko ihastunut häneen ja minä sanoin että olen vihastunut häneen, vaikka oikeasti olen ihastunut häneen ja sitten minä kaikkoonnuin pois.”

Ron tuijotti häntä ja kohotti sitten tuopin huulilleen ja hörppäsi kolmanneksen.
“Ai”, hän totesi pitkän hiljaisuuden kuluttua saatuaan suunsa tyhjäksi.
“Joo”, Harry totesi. He olivat hiljaa.
“Minä olen yrittänyt kosia Hermionea.” Harry veti olutta väärään kurkkuun ja jäi köhimään. Ron taputti häntä selkään ja saadakseen äänensä kulkemaan, Harry joi lisää olutta, tällä kertaa oikeaan torveen.

“Mitä?” hän kähisi.
“Minun piti tehdä se jo aikoja sitten, mutta hän on tehnyt sitä lakiehdotusta ja ollut niin kiireinen. Ja yritän löytää jotain sopivaa hetkeä, mutta ei hän ehtisi mihinkään ravintolaan, kun ei ehdi edes lounaalle, saati syömään aamiaista kotona”, Ron alkoi kertoa ilmeisesti viikkojen ajan patoutuneista ajatuksistaan tuijotellen jonnekin kaukaisuuteen. “En tiedä, miten se pitäisi tehdä”, hän huokaisi.
“Oletko kokeillut kysyä ‘mennäänkö naimisiin’?” Harry ehdotti. Ron potkaisi häntä sääreen.
“Mutta sehän on hieno juttu”, Harry sanoi iloisena ja äkkiä Ronin hajamielinen käytös viime viikkoina kävi järkeen. “Onko sinulla sormus?” Harry äkkäsi kysyä.
“Joo, se on Muriel-tädin. Äiti oli iloinen, kun kysyin. Muut olivat ostaneet omat sormuksensa”, Ron hymyili hämillään.

“Vau”, Harry sanoi katsellen Ronia uneksuvasti. “Sinä ja Hermione menette naimisiin”, hän totesi.
“Jos nyt joskus saisin kysyttyä. Jos hän olisi joskus kotona kaksi sekuntia. Huomennakin menee johonkin tilaisuuteen”, Ronin ilme lopahti ja hän tyhjensi tuoppia vinhaa vauhtia. “Tuntuu niin tyhmältä, etten osaa vain...sanoa.” Harry hymähti ja nyrpisti nenäänsä.
“Tuttu tunne”, hän huokaisi. Ron vilkaisi häntä.
“Niin...oletko sinä oikeasti ihastunut Malfoyhin?” hän kysyi hitaasti silmät sirrillään.
“Joo, olen”, Harry voihkaisi ja iski otsansa pöytään.
“Malfoyhin?” Ron kysyi taas ja Harry ei jaksanut edes vastata vaan vaikersi vain pöytää vasten.

“Ajattelitko, että hän voisi olla kiinnostunut sinusta?” Ron kysyi hetkisen kuluttua, kun Harry kieritti otsaansa pöytää pitkin. Siihen tarttui tahmeutta loikkuneista juomista.
“Hänellä on tyttöystävä. Näin heidät siellä juhlissa”, Harry mutisi ja nosti vihdoin päänsä. Otsa varmaan punoitti.
“Ai”, Ron sanoi. “Olen pahoillani, kamu”, hän jatkoi. Harry katsoi ystäväänsä ja hymyili tälle.
“Olen pahoillani, ettet osaa kosia tyttöystävääsi”, hän sanoi. Ron naurahti ja joi neljännen tuoppinsa tyhjäksi. Sitten hän pamautti sen pöydälle innoissaan.

“Minä tiedän, vedetään kännit!” hän hihkaisi. Harry kohotti kulmiaan. “Niin kuuluu tehdä, kun on ryppyjä rakkaudessa”, Ron intti ja viittoi taas tarjoilijalle, joka tuli lähemmäs.
“Neljä kuuravotkashottia”, hän tilasi.
“Ja neljä minulle”, Harry lisäsi ja Ron katsoi häneen suu virneessä.
“Oikein”, Ron riemastui, “kerrankos sitä!”

[valokki]

No nyt se Ronin poissaolevuuden syy sitten selvisi! Ei ihmekään, että toinen on poissaoleva, kun noin suuri asia on mielessä. Eikä Hermione tee sitä selvästikään millään tavalla helpoksi olemalla jatkuvasti kiireinen.

Harrylle myös pisteet tuosta, että hän uskalsi kertoa Ronille ihastuksestaan Dracoa kohtaan (vaikkakin hieman alkoholin rohkaisemana, mutta kuitenkin). Huomaa kyllä, että tämä kaksikko on aikuistunut, ja vaikka rakkauselämä tuottaa heille molemmille edelleen päänvaivaa, suhtautui Ronkin oikein rauhallisesti ja kypsästi Harryn paljastukseen, vaikka vähän tästä läppää heittikin. Siinä mielessä kiva, ettei Harryn tarvitse hirveästi pelätä ystäviensä suhtautumista Dracoon, kun hänellä itsellään on jo ihan tarpeeksi tekemistä kuvion selvittämisessä.

“Minä tiedän, vedetään kännit!” hän hihkaisi. Harry kohotti kulmiaan. “Niin kuuluu tehdä, kun on ryppyjä rakkaudessa”, Ron intti ja viittoi taas tarjoilijalle, joka tuli lähemmäs.
“Neljä kuuravotkashottia”, hän tilasi.
“Ja neljä minulle”, Harry lisäsi ja Ron katsoi häneen suu virneessä.

Jäiks, mua vähän pelottaa, että nämä kaksi ja kännit eivät tiedä hyvää. Periaatteessa tämä voi päättyä "hyvin" ja molemmat sammuvat lopulta vain kotisohvilleen, mutta mulla on ihan pieni kutkutus, että ainakin toinen tai molemmat saattavat mennä toheloimaan jotain humalassa näihin omiin ihmissuhteisiinsa liittyen. Erityisesti Harry, kun Draco tuntuu valtaavan hänen mielestään ison osan, enkä usko, että se alkoholilla helpottaa.

Kiitos jälleen kerran uudesta osasta!

_{P.S. Nuo kuuravotkashotit kuulostavat muuten hyviltä!}

[Meldis]

valokki, kyllä Ronkin osaa olla aikuinen tarvittaessa ja varsinkin hyvä kaveri juuri silloin kun pitää. Koska tosiaan heillä molemmilla on aikuisuudessa monta muuta kehitettävää. Siinä on uhkia ja mahdollisuuksia tuollaisessa ryyppyillassa. Kiitos paljon kommentistasi! ^^

21. luukku

Alkuun Harry luuli sitä hyttysen ininäksi ja sitten että hyttynen törmäsi lujaa seinään. Hyttynen tuli siitä vihaiseksi ja alkoi hakata Harryn päätä nuijalla.

“...aikuisia ihmisiä…”
“...ihan normaalia…”
“...osaisit käyttäytyä…”
“...joskus kotona!”

Valo tunkeutui Harryn silmiin luomien takaa ja hyvin hankalasti hän löysi peiton reunan ja veti sen kasvojensa yli. Ääniä se ei vaientanut hirveästi, eikä myöskään jomotusta kallon sisällä. Kurkku oli kuin pergamentti ja hänellä oli yhtä aikaa kamalan kuuma ja kylmä.

“...välität siitä!”

Se oli Hermionen ääni, eikä hyttysen, Harry päätteli karmean vaikeasti ja yritti ymmärtää, miksi kuuli Hermionen äänen sunnuntaiaamuna. Jos nyt oli sunnuntaiaamu. Se tuntui sen verran erikoiselta, että Harry veti peittoa kasvoiltaan, jotta näki missä makasi. Se taisi olla Hermionen työhuone Ronin ja Hermionen Viistokujan asunnossa. Harry makasi patjalla keskellä lattiaa ja aurinko paistoi ikkunasta sisään. Aamu oli pitkällä, kun aurinko oli jo noin korkealla joulukuussa, Harry pohti ja veti peittoa taas päänsä yli.

“Totta kai minä rakastan sinua!”

Harry veti uudelleen vähän peittoa kasvoiltaan. Se oli ollut Ronin ääni. Hänen muistaakseen, mikä ei ollut tällä hetkellä luotettava johtolanka, he olivat juoneet suunnilleen yhtä paljon edellisenä iltana, niin Noidankattilassa kuin jossain toisessakin baarissa. Vai oliko se toinen paikka ollut Ronin ja Hermionen koti? Harry muisti hämärästi keittiön, jossa oli pelannut jotain juomapeliä. Mutta ympärillä oli ollut paljon ihmisiä.

“Ron!”

Oliko se ollut vihainen vai iloinen huudahdus, Harry ei saanut selvää. Eivät he olisi kutsuneet Ronin ja Hermionen asunnolle ketään tuntemattomia, mutta olisivatko he menneet jonnekin kotibileisiin. Muistikuvat järjestäytyivät hitaasti Harryn mielessä ja hän alkoi muistaa lisää asioita. Sohvan, jolla oli istunut sekalaisen seurueen kanssa. Ronin, joka oli kietoutunut suihkuverhoon. Valon välähdyksiä ja kauheasti nauramista. Harryn huulet vääntyivät hymyyn. Ihan hyvä ilta se oli tainnut olla. Sitten Harryn vatsa kääntyi ympäri ja hän pinkoi pystyyn patjalta. Hän paiskasi työhuoneen oven auki ja ohitti keittiön ovensuussa syleilevät Hermionen ja Ronin ja sulkeutui kylpyhuoneeseen.

“Krapulalääkettä?” Hermione tarjosi keittiöstä kunhan Harry raahautui vessasta. Harry käveli vastaanottamaan lasillisen jotain tummanvihreää ja vaikka hänen ei olisi tehnyt mieli pistää vatsaansa koetuksille, hän kumosi juoman suuhunsa. Hermionen rohto oli ollut aiemminkin pelastusrengas Harryn krapulaan. Hän istui keittiön pöydän ääreen ja laski päänsä puuta vasten ja risti kätensä päänsä päälle odottaen rauhassa liemen vaikutusta. Hänellä oli hyvin selkeitä muistikuvia eilisillasta, kun oli ollut samanlaisessa asennossa Noidankattilassa.

“Kunhan jaksat kannatella päätäsi, tuossa olisi raportti eilisillasta”, Ron sanoi jossain Harryn yläpuolella ja keittiön pöydälle läimähti paperipino. Harry raotti silmiään ja kohotti päätään. Siinä oli Vuoto-juorulehti ja kannessa liikkuva kuva hänestä ja Ronista istumassa sohvalla tuntemattomien ihmisten kanssa, ilmeisesti laulamassa jotain, pullot kädessä. Otsikko kirkui ‘Valitun kostea ilta!’ Harry antoi päänsä kolahtaa takaisin pöydän pintaa vasten.

“Ei se niin kamala ollut. Ei ollut ainakaan kuvia siitä, kun kävit kusella eteisen vaatekaapissa”, Ron lohdutti istuen alas Harryn viereen ja Harry ärisi pöytää vasten. “Asunnon omistaja ei varmaan tykännyt siitä, mutta ei hänkään tiedä, että se olit sinä.”
“Antaa olla”, Harry pihisi ja kohotti päätään, liemi alkoi jo vaikuttaa. Pään jomotus oli laantunut, eikä vatsassa kiemurrellut niin pahasti. Hän työnsi lehteä kauemmaksi itsestään, hän ei ollut enää vähään aikaan jaksanut suuttua juoruista itsestään.

“Eikö sinulla ollut joku työjuttu?” Harry kysyi Hermionelta, joka hääri aamiaisen kanssa keittiötason luona eikä näyttänyt lainkaan siltä, että olisi lähdössä kiireellä mihinkään.
“Oli, mutta peruin sen”, Hermione vastasi ja käännähti ympäri hymyillen kevyesti. Kun Harry katsoi häntä epäileväisenä, Hermionen hymy syveni ja hän kohotti vasemman kätensä. Siinä kiilteli nimettömässä kultainen sormus, jossa kimalsi häivän verran oranssin sävyssä pyöreä timantti. Harry unohti krapulansa välittömästi ja sinkautti katseensa Roniin, joka hymyili yhtä leveästi kuin Hermione.

“Sinä löysit sopivan hetken”, Harry sanoi.
“Joo, se oli näköjään keskellä riitaa siitä, minkä ikäisenä voi mennä tuntemattomien ihmisten kotibileisiin rellestämään”, Ron sanoi hymyillen.
“Ja sovimme, että niin saa tehdä vielä 23-vuotiaana”, Hermione sanoi ja leijutti pöydälle Harryn ja Ronin eteen teetä, paahtoleipää ja höyryävän pannullisen munakokkelia.

“Onneksi olkoon”, Harry sanoi Hermionenkin istuttua alas Ronin viereen Harrya vastapäätä. “Olen kauhean iloinen puolestanne”, hän sanoi painokkaasti ja pala nousi hänen kurkkuunsa. Harry pisti sen krapulan piikkiin.
“Kiitos”, Hermione sanoi silmät kimmeltäen.
“Milloin häät ovat?” Harry kysyi ja tarttui yhteen teemukeista.
“Ehkä kesällä”, Hermione vastasi ja otti itselleen lautaselle paahtoleipää, jolle levitti marmeladia. “Tuota, minä ymmärsin, että sinullakin oli jokin syy, miksi halusit lähteä juomaan”, hän jatkoi varovasti ja Harry mulkaisi Ronia, joka suu täynnä kokkelia kohotti kätensä ilmaan antautuakseen.
“En sanonut mitään. Paitsi, että idea illanviettoon tuli siitä, että meillä molemmilla oli ryppyjä rakkaudessa”, hän sanoi ja Harry kääntyi katsomaan teen syvyyksiin.

“Niin kai”, Harry tyytyi vastaamaan.
“Minäkin löysin sopivan hetken lopulta. Jos kokeilet jutella hänelle uudelleen”, Ron ehdotti ja Harry halusi hypätä teen syvyyksiin.
“Minähän sanoin jo, hänellä on tyttöystävä”, hän ärähti.
“Kenellä on tyttöystävä?” Hermione kysyi viattomasti ja ennen kuin Harry ehti reagoida, Ron oli automaattisesti vastannut: “Draco Malfoylla.”

Harry mulkaisi Ronia ja Ron älähti ja osoitti syyttävästi Hermionea, jonka suu meni pyöreäksi ja sitten hän rutisti sen kiinni. Harry pyöräytti silmiään, eikä jaksanut sen enempää moittia Ronia. Hermione pureskeli kieltään tai sitten poskensa sisäpintaa ja näytti miettivän jotain kovasti.
“Oletko ihan varma?” hän kysyi hetkisen päästä haukatessaan paahtoleipää ensimmäisen kerran. Harry kurtisti kulmiaan.
“Kyllä se siltä näytti”, hän tuhahti.
“Mutta oletko ihan varma?” Hermione kysyi ja kumartui lähemmäs Harrya.

“Sinäkö sitten tiedät varmemmin?” Harry kysyi kyllästyneenä ja yllätyksekseen Hermione hymyili tietäväisesti ja kallisti päätään.
“Kenet luulet minulle asetetun avustamaan lakiehdotukseni kanssa?” hän sanoi selkeästi hirveän hyvillään tästä hetkestä.
“Miten se kertoo sinulle mitään Malfoyn seurustelusuhteista, jos hän auttaa sinua kirjoittamaan lakia?” Harry kysyi yrittäen pitää sävynsä yhä kyllästyneenä, mutta ei voinut olla jännittymättä kauttaaltaan.
“Kertoo paljonkin. Muun muassa kertoo kuinka hän viikko sitten valitti että ei millään löydä seuraa äitinsä joulujuhliin, kun ei ole vakituista seurustelukumppania”, Hermione täräytti ja työnsi paahtoleivän melkein kokonaisena suuhun ja jäi sitten ihailemaan, miten Harry muuttui suolapatsaaksi.

[Meldis]

22. luukku

Koskaan aikaisemmin Harry ei ollut vihannut aurorin hommaa näin sydämensä kyllyydestä. Hänen olisi kuulunut olla iloinen, että hänen oli sallittu irrottautua paperihommista, jotta voisi olla mukana Hoytin kuulusteluissa, mutta Harry ei ollut iloinen. Robards selkeästi edelleen rankaisi häntä pitämällä hänet visusti hommiin hukuttautuneena koko pitkän maanantaipäivän. Harry pääsi syömään niin myöhään, että kanttiini oli lähes tyhjä ja kun hän yritti livahtaa sieltä taikalakiosastolle, hänet sai juuri silloin kiinni Wilson, joka pyysi häntä katsomaan kysymyslistansa läpi ennen omaa todistajan kuulusteluaan. Harry vihasi työtään, koska se aika oli kaikki pois puhumisesta Malfoyn kanssa.

Syyttäjä kyllä oli paikalla päämajalla ja muutamia hänen avustajiaan, mutta ei Malfoy. Harry yritti kysyä vaivihkaa Lauralta, oliko Malfoy mukana jutussa, mutta tämä ei tiennyt sen tarkemmin kuin Harry. Robardsilta Harry ei uskaltanut kysyä, hän ei oikeastaan uskaltanut puhua tälle mistään muusta kuin tiukasti työasioista. Joten Harry sinnitteli yli viiden, että sai luvan lähteä ja toivoi hartaasti, että Malfoy olisi yhä töissä.

Tämä oli, Harry huomasi helpottuneena. Ovi Malfoyn työhuoneeseen oli auki ja tämä selasi jotain kirjaa pöytänsä ääressä. Harry epäili sydämensä karkaavan rinnastaan ulos ja koputti karmiin. Malfoy kohotti päätään ja Harry oli tunnistavinaan pienen ilon pilkahduksen tämän ilmeessä. Se kuitenkin katosi pian ja Malfoy laski katseensa kirjaan edessään kulmat rutussa.
“Niin?” hän kysyi hyisesti, minkä Harry päätti jättää huomiotta.

“Tuota, hei”, Harry aloitti. Minkä takia hän ei ollut yhtään suunnitellut etukäteen, mitä aikoisi sanoa? “Häiritsenkö?” hän kysyi, kun Malfoy käänsi sivua kirjasta.
“Et muuten, mutta olen kohta lähdössä”, Malfoy sanoi ja laski kirjamerkin sivujen väliin, pamautti kirjan kiinni ja siirsi hieman sivuun kirjoitusalustalla.
“Tämä ei vie kauaa, ehkä”, Harry sanoi. Malfoy kohotti katseensa ja katse oli lasittunut. Hän risti sormensa ja nojasi leukansa niihin.

“Minä vain halusin selittää jotain, tai siis, sitä lauantaita huispausottelussa”, Harry aloitti ja Malfoy ei hievahtanutkaan. “Minä, tuota”, Harryn suu oli kuiva ja sydän löi niin lujaa, että hän ei oikein kuullut omia sanojaan sen jumppaukselta. “Minä olin todella typerä silloin, enkä osannut sanoa sitä kunnolla keikan aikana. Mutta noh, silloin minä olin töissä, joten en oikein voinut keskittyä siihen”, Harry soperteli. Malfoy oli liikkumaton.
“Tuota”, Harry jatkoi ja kieltäytyi antautumasta tarpeelle siirtää katseensa pois Malfoyn silmistä, “tämä kaikki on mennyt ihan takaperin ja väärin, mutta minulla on ollut hauskaa kanssasi.” Harry jäi odottamaan, eikä Malfoy vieläkään liikkunut, leuka jännittyi aavistuksen ja silmiin tuli pikkuisen loistoa. “Joten, öm”, Harry takelteli ja keksi sitten, “tahtoisitko lähteä oikeasti kanssani treffeille?”

Malfoy veti ilmaa keuhkoihinsa ja puhalsi sen sitten ulos, syvään ja hitaasti. Hän ravisti vähän päätään ja nousi ylös.
“Ei, en tahdo”, hän sanoi.

Harryn sydän tipahti jonnekin vatsan tienoolle. Malfoy kahmaisi salkkunsa lattialta ja työnsi sinne lukemansa kirjan sekä yhden punaisen kansion työpöydältä.
“Ai”, Harry sanoi lyhyesti.
“Näytät löytävän muutenkin hauskaa seuraa”, Malfoy sanoi sillä samalla viileällä sävyllä.
“Mitä?” Harry ähkäisi. “Mitä sinä tarkoitat?”

Malfoy ei vastannut, vaan jatkoi salkkunsa pakkaamista eleettömästi.
“Anteeksi, minä vain halusin yrittää”, Harry sanoi hämillään ja otti askeleen taaksepäin, kun Malfoy kiersi pöydän takaa hänen eteensä.
“Nyt olet yrittänyt”, hän tokaisi tapaan, joka puristui terävästi Harryn sydämen ympärille. Malfoy ohitti Harryn ja niine hyvineen lähti astelemaan käytävälle.
“Voidaanko olla silti ystäviä?” Harry yritti vielä hätä takertuen kurkkuun. Malfoy pysähtyi ja kääntyi katsomaan Harrya pieneksi hetkeksi.

“En usko, että se on hyvä idea”, hän sanoi, kääntyi ympäri ja katosi kulman taakse.

[valokki]

Ei kamala, tämä väärinymmärrysten määrä on samaan aikaan ihan parasta että ihan pahinta. Kahta viimeisintä lukua lukiessa omat tunteet heitteli ihan kärrynpyörää, kun kaikki tuntui alkavan viimein ratkeamaan, mutta heti kun ehtii innostua, tulee eteen uusia ongelmia. Mutta jos jotain tässä jo ratkesi, kiva, että Ron sai kosittua Hermionea ja heidän suhteensa kaikki vaikuttaa nyt olevan hyvin! Ja sekä Harrylla että Ronilla vaikutti olevan oikein hauska ilta "pienestä" krapulasta huolimatta.

“Kertoo paljonkin. Muun muassa kertoo kuinka hän viikko sitten valitti että ei millään löydä seuraa äitinsä joulujuhliin, kun ei ole vakituista seurustelukumppania”, Hermione täräytti ja työnsi paahtoleivän melkein kokonaisena suuhun ja jäi sitten ihailemaan, miten Harry muuttui suolapatsaaksi.

Tässä kohtaa ehdin jo hihkaista, että jes, nyt tämä viimein alkaa selvitä! Kuinka paljon helpommalla Harrykin olisi päässyt, jos hän vain olisi kysynyt Dracolta suoraan tai edes puolisuoraan asiasta jo aiemmin, mutta ei, tietenkin hänen oli saatava tehdä omat johtopäätöksensä tilanteesta ja pitäytyä niissä. Tapoja, joista Harry ei pääse varmaan koskaan eroon.

“Näytät löytävän muutenkin hauskaa seuraa”, Malfoy sanoi sillä samalla viileällä sävyllä.

Noh, ei näytä Dracokaan olevan paljoa parempi liian hätäisten johtopäätösten kanssa. Paha sanoa, millaisia kuvat Harryn ja Ronin bileillasta ovat olleet ja kuinka Draco on niitä tulkinnut, mutta ilmeisesti niistäkin sai tehtyä omat johtopäätöksensä. Ja juuri, kun Harry uskalsi viimein olla rohkea ja sanoa aivan suoraan, mitä ajattelee, ja vieläpä pyytää Dracoa oikeille treffeille. Mutta haluan uskoa, että asiat vielä selviävät ja että Draco vielä kyllä leppyy, kunhan saa hetken rauhoitella itseään.

Kiitos taas luukuista! Onpa jännää, enää pari luukkua jäljellä!

[Meldis]

valokki, väärinymmärrykset on parasta ja pahinta minun mielestä myös. Joo jos Harry joskus vain ajattelisi ennen kuin tekisi niin ehkä asiat ei olisi tällä mallilla. Eikä Dracokaan sen paremmin osaa pysähtyä ajattelemaan tai sitten ehkä hän ajatteleekin liian pitkälle. Kiitos paljon kommentistasi! ^^

A/N: Apuaa joko se aatto on huomenna! :O

23. luukku

Jos Harry edellisenä päivänä oli vihannut työtään, nyt hän ei nähnyt siinä mitään mielekästä. Tuntui lapselliselta pitää sairaslomaa sydänsurujen takia, joten Harry raahautui töihin ja olisi mielellään ollut vielä lapsi, jos olisi saanut jäädä hautautumaan lakanoihinsa. Hän oli vielä kotona aamulla pohtinut miltä hänen turvonneet silmänsä näyttäisivät, mutta töissä ei enää jaksanut murehtia moisesta. Ainakin hänestä näki, ettei kannattanut tulla lähelle ellei asia ollut tärkeä.

Wilson silti yritti.
“Oletko ihan kunnossa, Harry?” tämä kysyi aamupäivällä Harryn käydessä läpi todistajalausuntoja selkä kyyryssä, silmät harittaen. Harrya ei huvittanut vastata, mutta muisti sitten jotain.
“Teen aaton ja joulupäivän päivystykset”, hän mutisi ja rypisti otsaansa, kun silmiä poltteli. Silmäkulmasta hän näki epäselvästi, että Gert jähmettyi ja laski jalkansa pöydältä suoristautuen istumaan.
“Mitä?” Wilson kysyi ja Harry rykäisi saadakseen äänensä kuulumaan.
“Minä teen aaton ja päivän päivystykset. Voitit vedon”, hän sanoi kuuluvammin ja raapi otsaansa kiinnittääkseen huomionsa siihen kostuvien silmien sijaan.
“Ai”, Wilson sanoi.

“Onko niin oikeasti, Harry?” Gert kysyi varovasti ja Harry oikein tunsi tämän vaihtavan paljon puhuvia katseita Wilsonin kanssa.
“On. En saanut kysyttyä Malfoyta treffeille”, Harry sanoi matalasti.
“Minä luulin, että sinä yritit eilen mennä juttelemaan hänelle”, Gert pohti ääneen ja Harryn kärsivällisyys loppui, eikä hän vastannut enää, mutta hänen hiljaisuutensa oli tarpeeksi vastaukseksi. Wilson ja Gert hiljenivät.

Harrylla ei ollut nälkä, joten hän näykki lounaalla hieman kasvispaistosta ja pakeni vessaan kasailemaan itseään. Se oli tosin epäonnistunut eilisillasta asti. Harryn oli tehnyt mieli juoda taas alhonsa pois, mutta Oljo onneksi esti häntä. Harryn olo oli tarpeeksi kauhea ilman krapulaakin. Miten hän oli taas tehnyt itsestään naurunalaisen? Ei tietenkään Malfoy tuntenut samoin, oli tällä tyttöystävää tai ei. Harry raapi jälleen otsaansa ja salama-arpi sai pari naarmua seurakseen. Ei tietenkään Malfoy voinut pitää Harrysta, joka oli surkea, lapsellinen ääliö, joka ei osannut käyttäytyä kuin aikuiset oli kyse tuntemattomien syntymäpäiväjuhlista, huispausottelun seuraamisesta tai edes omasta työstään. Harry oli typerys, joka kuvitteli itsestään liikoja.

Vaikka juuri sitä Harry ei jaksanut ymmärtää. Malfoy oli sanonut ennen ottelua, että haluaisi heidän olevan ystäviä. Mikä sen oli muuttanut? Varmaan herääminen Harryn todelliseen persoonaan, Harry pohti ja pyyhki kasvojaan kiihkeästi vessankopissa. Iho punoitti Harryn tiiratessa itseään vessan pelistä saatuaan koottua itseään sen verran, että pääsi ulos kopista ja loppupäivän hän myrkytti ilmapiiriä päämajassa lähiympäristössään äänettömällä surullaan. Wilson ei ainakaan enää yrittänyt tiedustella hänen oloaan ja Robardskin näytti ymmärtävän, ettei Harry ollut huippukunnossa ja päästi tämän aikaisemmin kotiin kuin oli uhannut edellisenä päivänä. Harry yritti rahista kiitoksia, mutta ne hukkuivat jonnekin kurkkuun.

Kalmanhanaukio tuntui normaalia pimeämmältä, kun Harry sulki oven takanaan. Oljo oli tehnyt siirappitorttua, mutta Harryn ruokahalu oli edelleen tiessään. Hän tiesi edessä olevan kaksi pitkää päivää, joten hän söi kitsaasti ja sulkeutui makuuhuoneeseen yrityksenään nukkua. Ei tämä ollut maailmoja kaatava asia, hän yritti toitottaa itselleen. Hän oli ennenkin langennut ihmiseen, jonka kanssa suhteesta ei ollut tullut mitään. Oli hänestä ennenkin tuntunut tältä. Ainakin melkein yhtä pahalta. Joskus varmasti, vaikka nyt oli vaikea muistaa milloin.

[Meldis]

A/N: No niin tässä sitä ollaan! Kirjoitin tämän vikan luukun monta kertaa uusiksi, viimeksi editoin ankarasti keskiviikkona. Tätä kalenteria oli ihan hirveän hauska kirjoittaa, kiitos kaikille jotka ovat lukeneet ja kommentoineet tätä ja hyvää joulua. <3

24. luukku

Päämaja oli hiljainen kuin yöllä satanut lumi hiljentäisi äänet monta jalkaa maan allakin. Koko ministeriö oli äänetön, vaikka vasta huomenna paikka tyhjenisi kunnolla. Harry oli lukevinaan jotain kirjaa, jonka oli ottanut mukaan viedäkseen pois tylsistymistä, mutta viimeisen tunnin aikana hän ei ollut saanut sivuakaan käännettyä. Aamupäivällä taikalainvartijoista muutama oli mennyt taltuttamaan tulta syösseen uunin, mutta aurorin läsnäoloa siihen ei tarvittu. Muutenkin Harry epäili, että keikkoja tulisi vasta huomenna, aattona korkeintaan illalla. Eli koko kahdentoista tunnin vuoro menisi istuessa aloillaan. Olisi Harrylla varmaan ollut muita töitä, käydä läpi todistajalausuntoja, tehdä aikajanoja tai suunnitella Hoytin jutun jatkotoimenpiteitä. Mutta ne eivät olleet nyt kiireellisiä, eikä Robards ollut velvoittanut Harrya jatkamaan tutkintaa, kun päivysti koko joulun. Yliaurori oli tainnut tulla vanhaksi, kun alkoi näin sääliä alaisiaan.

Kurniva vatsa ilmoitti olemassaolostaan pitkään puolenpäivän jälkeen ja Harry raahautui lähes tyhjään kanttiiniin. Edes Hermione ei ollut töissä, he taisivat Ronin kanssa viettää etukäteistä kuherruskuukautta kihlauksen jälkeen. Harry oli menossa illalla käymään heidän luonaan, mutta ei pääsisi joulupäivän illalliselle Kotikoloon, koska hänen vuoronsa loppuisi vasta keskiyöllä seuraavana päivänä. Tänään hän pääsisi jo kahdeksalta töistä. Harry epäili olisiko hauskaa seuraa Ronin ja Hermionen luona. Hän ei ollut ehtinyt kertoa heille, miten keskustelu Malfoyn kanssa oli sujunut ja häntä ei huvittanut joutua kertomaan juuri jouluaattona ikäviä uutisia.

Joulukuusi Canterburyssa olikin ollut täynnä ilkiöitä ja Ingletonissa nuoren velhon idea pistää vauhtia luistimiinsa oli lähettänyt hänet lentoreissulle, eikä nuorukainen päässyt omin voimin alas ja molempiin paikkoihin Harry lähetti vain taikalainvartijoita, koska he pärjäisivät ilman häntä. Hän raapusti mieli tyhjänä pergamentin reunaan salamoita ja jossain vaiheessa huomasi piirtävänsä sydämiä, jotka nuo salamat halkaisivat. Nopeasti Harry rutisti pergamentin nyrkkiinsä ja heitti roskakoriin pöytänsä vieressä. Hän keinahti taaksepäin tuolissa ja huokaisi syvään.

Harry ehti kuulla pikaiset lähestyvät juoksuaskeleet käytävältä päämajan ulkopuolella ja ennen kuin sai itsensä pystyyn tuolissa, nuo askeleet pysähtyivät ovelle ja hän kuuli puuskahduksen: “Harry Potter!”

Harry säikähti ja keikahti istumaan ja äkillinen liike sai hänet melkein tipahtamaan tuolista. Koska oven karmiin nojasi hengästynyt ja tuohtunut Draco Malfoy.
“Mitä nyt?” Harry kysyi, koska hänen ensimmäinen ajatuksensa oli, että jotain oli sattunut, että Malfoy olisi tullut työasioissa. Hän nousi seisomaan ja oli jo vetämässä sauvaansa kaavun taskusta, kunnes pisti merkille Malfoyn ulkomuodon. Tällä ei ollut tavallista mustaa kaapua päällään, kuten tällä oli yleensä töissä. Tällä oli päällään kireät, suorat mustat housut sekä valkoinen, siisti kauluspaita, jossa oli hopeiset kirjailut kauluksessa ja hihansuissa. Paidasta oli auki pari nappia ja miehen päällä ollut tummanharmaa, hopean sävyissä kiiltelevä viitta hädin tuskin pysyi tämän päällä, nauha lipsui solmustaan auki kuin se olisi kiedottu kiireessä. Mitä Malfoy näyttikin olevan.

Malfoy tasasi hengitystään vetämällä pari kertaa syvään henkeä ja irvistellen työnsi itsensä karmin luota ja asteli lähemmäs Harrya. Mies ei ollut enää ilmeetön, mutta yhtä lailla Harry ei tiennyt mitä mieltä olla tästä kiukkuisesta Malfoysta. Oliko Harryn nimen huutaminen tarkoittanut, että Malfoy oli kiukkuinen Harrylle?
“Sinä idiootti”, Malfoy parahti seisahduttuaan Harryn pöydän luokse muutaman jalan päähän hänestä. Malfoy pudisti päätään, sulki silmänsä, hengitti syvään ja sanoi vielä: “Tai siis, minä idiootti.”

Harry ei saanut sanaa suustaan, eniten koska hän ei ymmärtänyt Malfoyn tuohtumusta, mutta myös koska hän ei halunnut taas sanoa mitään järjetöntä ja pilata kaikkea. Vaikka tuskin tilannetta oli mahdollista pilata enempää. Malfoy ravisti päätään.
“Sinä et sanonut, että se ei ollut mikään veto”, hän älähti. Harry siristi silmiään.
“Sanoinhan, alusta asti sanoin, että treffeille pyytäminen oli osa vetoa -” Harry aloitti, mutta Malfoy keskeytti hänet.
“Ei se, vaan se toinen juttu. Mitä sanoit maanantaina. Tai siellä ottelussa”, Malfoy ärähti.
“Ai”, Harry tokaisi. “Miksi se olisi ollut veto?” hän kysyi hämillään. Malfoy nosti kätensä haromaan hiuksiaan ja vain toisella olalla riippuva viitta lipui irti hennosta solmustaan. Malfoy vetäisi solmun kokonaan auki ja kangas lepattaen hän viskasi sen Wilsonin työtuolin suuntaan. Malfoy tuli lähemmäs.

“Koska minä idiootti”, Malfoy aloitti silmät kaventuen, “erehdyin kuvittelemaan, että Harry Potter ei voisi laukoa muuten vain niin typeriä kuin sinä teit ennen ottelua. Minä ajattelin, että et olisi niin tyhmä, ellei kyse olisi jostain älyttömästä vedosta tai juonesta, jonka tarkoituksena olisi ärsyttää minua, hämätä minua ja naureskella sitten selän takana. Näin sinut lehdessä viikonloppuna, että olit ollut juhlimassa”, Malfoy kertoi, “se näytti siltä, että olit lähtenyt bilettämään, koska sait minut ansaan.” Malfoy irvisti kuin olisi satuttanut varpaansa ja sitä juili. Harry piti suunsa kiinni visusti ja kohta Malfoy jatkoi.

“Ottelusta lähtien aloin epäillä kaikkea, mitä teit. Etenkin kun tuntui, että pakenit minua keikalle siksi, että et halunnut olla missään tekemisissä kanssani ja kun yhytin sinut siellä, käyttäydyit niin oudosti. Aloin epäillä, että jos se veto ei ollutkaan se oikea veto vaan oikea veto tai temppu tai pila oli mitä teit ottelussa ja keikalla. Ja maanantaina pyrit johonkin huipentumaan. Että se oli kaikki minun härnäämisekseni. Koska en uskaltanut kuvitella, että…” Malfoy nieleskeli, “että sinä olisit tarkoittanut sitä.”

Harryn päässä alkoi raksuttaa lopultakin. Hänen rinnassaan kipinöi, vielä aavistuksen varautuneesti.
“Siis sinä luulit, että se oli joku...tuplaveto?” Harry kokosi.
“Minä erehdyin luulemaan, että sinä et voisi mitenkään olla niin hölmö, että se kaikki sekoilu oli vain...sinä omana itsenäsi”, Malfoy selvensi ja hänen tuohtumuksensa alkoi väistyä ja tilalle tuli toiveikas katse silmiin. Harry loksautti suunsa auki ja tuijotti vähän aikaa Malfoyta. Hän epäili, että häntä oli juuri pilkattu, mutta hän ei oikeastaan halunnut keskittyä siihen.
“Ai”, hän töksäytti. “Kyllä minä tavallaan pakenin sinua. Mutta pakenin siksi, että minua hävetti, miten tyhmiä olin puhunut ottelussa”, Harry selitti naama punoittaen. “En ollut lauantaina juhlimassa. Minä menin Ronin kanssa ryyppäämään, koska olin sählännyt kaiken kanssasi. Tai siis, niin ainakin luulin”, hän lisäsi epäröiden, mutta Malfoy ei ainakaan korjannut häntä.

“Minä oikeasti yritin pyytää sinua ulos maanantaina”, Harry selvensi. Hän ei halunnut vielä toivoa tietävänsä, miksi Malfoy oli tullut kertomaan hänelle tämän kaiken.
“Uskon sinua. Nyt”, Malfoy huokaisi. Harry odotti jatkoa, mutta sitä ei tullut. Malfoy näytti kuin pidättävän hengitystä.
“Mikä muutti mielesi?” Harry kysyi.
“Edwards, se pöytäkaverisi”, Malfoy viittoi tuoliin, jota hänen oma viittansa juuri silloin peitti, “tuli eilen paljastamaan koko homman vedosta. Ja sitten sain tänään, äsken”, Malfoy elehti kelloon seinällä, “kirjeen, missä hän lisäksi sanoi jonkun työkaverinsa kertoneen, että sinä olet ihan oikeasti...vihastunut minuun”, hän päätti lauseensa kuin happi loppuen.
“Ai”, Harry sanoi. “Miten he sen keksivät?” hän kysyi tarkoittaen työkavereitaan Wilsonia ja Gertiä, jotka halusi manata helvettiin tai vaihtoehtoisesti hukuttaa kiitoksiin, Harry ei ollut varma kumpi houkutteli enemmän. Malfoy oli tainnut liikkua lähemmäs häntä. Ehkä sitä jälkimmäistä, Harry pohti.

“He ovat auroreita”, Malfoy huomautti ja tuli niin lähelle, että ylettyi tarttumaan Harryn löysänä riippuvaan käteen.
“Ai niin”, Harry lausahti. Malfoyn sormet olivat hikiset, vai olivatko ne Harryn sormet.
“Joten tulin tänne, juuri kun olin valmistautumassa äidin joulujuhliin”, Malfoy sanoi ja Harry vilkaisi alas tämän vaatteisiin.
“Ai”, Harry sanoi taas, hänen koko päänsä oli totaalisen tukossa, oli ollut jo jonkin aikaa, mutta varsinkin nyt, kun Malfoyn käsi oli hänen kädessään. “Eikö sinua kaivata siellä?” hän kysyi.
“Ei kukaan tärkeä. Ja äiti ymmärtää”, Malfoy vastasi. Tämän peukalo liikkui Harryn kämmenselällä ja hän hengitti syvään pari kertaa, kunnes leuka jännittyneenä puhui taas.

“Koska minäkin olen...ihan hemmetin vihastunut sinuun”, Malfoy henkäisi väristen. Harryn sydän jätti lyönnin väliin. “Varmaan jo jonkin aikaa”, Malfoy jatkoi naurahtaen. “Olisi ehkä pitänyt päätellä jotain siitä, miten iloiseksi tulin, kun juttelimme toisena päivänä. Tai oikeastaan jo siitä, että tosiaan olin valehdellut meidän olevan ystäviä.” Malfoy oli ihan kamalan lähellä, Harry tunsi tämän hengityksen kasvoillaan ja lämmön tämän vartalosta. Harry nuolaisi huuliaan huomaamattaan. Malfoy kumartui vähän lähemmäs ja hänen katseensa lipsahti Harryn huuliin. Harryn sydän ei enää todellakaan jättänyt lyöntejä väliin.

“Jonkin aikaa?” hän toisti. Malfoyn kasvot punehtuivat. “Siis pidempään kuin joulukuun ajan?” Harry kysyi ja Malfoy muuttui, jos mahdollista, vieläkin punaisemmaksi. “Sehän…” Harry aloitti, mutta ei sitten tiennytkään, mitä se oli. Hän sai tärisevät sormensa liikkumaan ja siveli niillä Malfoyn kättä.
“Olen pahoillani kaikesta sekoilusta”, hän ähkäisi, “en tarkoittanut satuttaa sinua. Joten siksi minä vielä tarkistan, koska olen tehnyt tämän väärin monta kertaa.” Harryn sydän hakkasi jo vaarallisen lujaa. “Kun sanot vihastunut, sinä tarkoitat, että olet ihastunut minuun? Koska joo, Wilson puhui totta, minä olen ihastunut sinuun, enkä tahdo -” Harry ehti sopottaa, kunnes Malfoy tarrasi häntä niskasta ja veti suudelmaan.

Sydän leimahti liekkeihin ja sen hehku levisi Harryn koko kehoon. Päämaja sumeni hänen mielestään ja hän tunsi kuin leijailevansa. Malfoy suuteli häntä lujaa käsi pidellen Harrya kuitenkin hellästi ja sitten tämä oli jo irrottautumassa, mutta Harry ei suostunut siihen, vaan kiersi molemmat kätensä toisen miehen ympärille ja veti tätä vieläkin tiukemmin itseään vasten. Malfoy huokaisi värisevästi hänen huulilleen, kiersi toisenkin kätensä Harryn niskaan ja kallisti päätään suudelman syventyessä. Harry sysäsi syrjään kaiken varovaisuutensa, jossa oli pysytellyt joulukuun toisesta päivästä lähtien. Hän raotti huuliaan ja kosketti Malfoyn alahuulta kielellään. Malfoyn käsi työntyi hänen hiuksiinsa ja takertui niihin. Hän avasi suutaan ja Harryn koko vartalo värisi tuntiessaan Malfoyn kielen omallaan. Malfoyn kosketus oli laavaa ja Harry halusi palaa korpuksi.

He erkanivat, kun happi alkoi loppua ja Harry ehti nähdä vain sumuisesti huurtuneiden lasiensa läpi Malfoyn sanattoman katseen, kun ovelta kuului kaino koputus. Harry käänsi päänsä äänen suuntaan ja repi kätensä irti Malfoysta tämän irtautuessa yhtä vikkelästi.
“Anteeksi, että häiritsen”, sanoi Samson, yksi taikalainvartijoista, ja virnuili leveästi, “koputin kyllä pari kertaa, mutta, höm, en saanut huomiotanne”, tämä hymyili ja Harry tajusi olleen kai aika turhaa esittää mitään Samsonin seisottua ovella mitä ilmeisimmin jo hetkisen verran. Harryn koko kasvot paloivat.

“Sitä vain, että saimme uuden ilmoituksen lentävistä luistimista. Herra Silverillä taisi olla ystäviä”, Samson kertoi yhä se sama virne kasvoillaan. Harry vilkaisi Malfoyhin, joka asetteli hiuksiaan. Tämän huulet olivat houkuttelevan punaiset ja tämä oli ihan yhtä punastunut kuin Harry.
“Ahaa, oletteko jo menossa sinne?” Harry ryki yrittäen kuulostaa asialliselta.
“Joo, ajattelin vain ilmoittaa, että olet hetken yksin ottamassa viestejä vastaan. Lindakin joutuu lähtemään, kun muut ovat kiinni edellisen tapauksen kanssa. Viestien pitäisi tulla nyt suoraan tänne”, Samson selitti.
“Okei, kiitos tiedosta”, Harry nyökkäsi ja Samson, kehdaten vielä vinkata silmää, katosi oven suusta.

Harry kääntyi Malfoyhin, joka katseli ovelle päin haluten varmistaa, että he olisivat kaksin. Sitten hän käänsi päätään Harryyn ja Harry ei halunnut muuta kuin vangita nuo huulet uudelleen omillaan. Mutta Samson oli muistuttanut jostain.
“Minä olen yhä töissä”, Harry sanoi harmissaan. Malfoy nyökkäsi.
“Niin”, hän sanoi. “Milloin pääset?” hän kysyi toiveikkaasti.
“Kahdeksalta. Mutta lupasin mennä käymään Ronin ja Hermionen luona, kun en pääse huomenna päivystyksen takia jouluillalliselle”, Harry selitti ja hänen teki mieli hirveästi polkea jalkaa. Malfoy nyökkäsi hartiat laskeutuen vähän.

Harry kipristeli sormiaan yrittäen keksiä jotain sanottavaa, mutta sitten Malfoy kohotti päänsä ja hymähti.
“Odota vähän”, hän sanoi ja nosti sormensa pystyyn innostuneen näköisenä. Malfoy kääntyi kannoillaan ja vilahti ulos päämajasta ja Harry kuuli räksähdyksen heti oven ulkopuolella. Hän odotti vähän ja vähän enemmänkin, eikä Malfoyta kuulunut, joten hän istui alas odottamaan koko vartalo jännittyneenä. Odotettuaan melkein kymmenen minuuttia jähmeänä, käytävältä kuului uusi räksähdys ja Harry nousi ylös äkkinäisesti. Malfoy asteli sisään mukanaan kori, josta pilkotti  tummanpunainen pullo ja kaksi kultareunaista ja -kahvaista lasia.

“Jos nyt yritettäisiin viettää ne treffit”, Malfoy sanoi laskettuaan korin Harryn työpöydälle. Hän lateli pöydälle lasien ja pullon lisäksi kaksi koristeellista lautasta, juustoa, suklaata, pieniä piirakoita ja marmeladimakeisia.
“En voi juoda työaikana”, Harry sanoi hymyillen kuitenkin hirveän leveästi.
“Alkoholitonta glögiä”, Malfoy täsmensi ja avasi pullon kaataen molemmille lasillisen. Hän taputti molempia sauvallaan ja äkkiä ne höyrysivät kuumana. Hän veti Wilsonin tuolin Harryn luokse tämän pöydän sivulle ja istui alas kohottaen lasiaan. Harry istui sanattomana alas ja otti itsekin lasin käteensä.

“Typerille vedoille”, Malfoy sanoi ja Harry naurahti hiljaa.
“Ja kahdelle idiootille”, hän sanoi, kilautti lasinsa Malfoyn omaan ja kumosi lämmintä juomaa kurkkuunsa.
“Äläkä turhaan pyydä anteeksi. Minä tein hätiköityjä johtopäätöksiä ihan itsekseni”, Malfoy jatkoi. Harry muisteli sitä tummatukkaista naista syntymäpäiväjuhlissa.
“Niin minäkin”, hän sanoi ja kertoi kiusaantuneena, miten mustasukkaiseksi oli tullut tuosta tuntemattomasta naisesta. Malfoy näytti vähän siltä, että aikoisi alkaa nauraa, mutta huokaisi sitten syvään.
“Granger oli ihan oikeassa, se oli vain kaveri, Tilly, yksi niistä harvoista siellä juhlissa”, Malfoy kertoi. Harry nyökkäsi ja edelleen häpeissään joi glögistään peittääkseen kasvonsa.

“Niin ja Harry”, Malfoy äkkiä sanoi painottaen etunimen käyttöä. Harry oli vetää glögiä väärään kurkkuun. “Kai sinä ymmärsit, että oikeasti voitit vedon?” Harry rypisti otsaansa. “Edwards sanoi, että kyse oli siitä saisitko kysyttyä minua treffeille. Ja sinä kysyit. Maanantaina.”

Harryn suu loksahti auki.
“Eli istun täällä ihan turhaan”, hän vaikersi ja mulkoili glögiään. “Saisiko tästä vielä alkoholillista?”
“Edwards lupasi hyvittää sen sinulle”, Malfoy sanoi.
“Paras olisi”, Harry mutisi.
“Sinä itse sanoit hänelle, että hävisit vedon, tollo”, Malfoy huomautti ja Harry siirtyi mulkoilemaan tätä lasinsa sijaan. Hän laski lasin pöydälle, koppasi Malfoyn lasin tämän kädestä, tarttui Wilsonin työtuoliin ja veti sitä lähemmäs. Vedettyään tuolin aivan itseensä kiinni niin, että heidän jalkansa limittyivät keskenään, Harry kumartui lähemmäs. Malfoy seurasi esimerkkiä.

“No, Draco”, Harry kuiskasi, “olen itse sitä mieltä, että voitin”, hän sanoi ennen kuin heidän huulensa kohtasivat taas.

~Fin

[valokki]

Pahoittelen, että olen näin supermyöhään kommentoimassa tätä! Luin kyllä viimeisenkin osan ihan ajallaan joulun tienoilla, mutta kommentoiminen on jäänyt muutamaksi viikoksi tauolle oikeastaan koko Finissä. Vaikka joulu tuli ja menikin jo, on tätä silti pakko tulla kommentoimaan ja tämä onkin saanut odotella tovin mun välilehdillä.

Varmaan herääminen Harryn todelliseen persoonaan, Harry pohti ja pyyhki kasvojaan kiihkeästi vessankopissa.

Tuo luku 23 tuntui vielä kovin epätoivoiselta ja suretti tuo Harryn epätoivo ja epävarmuudet itseään kohtaan. Vaikutti siltä, että molemmilla oli paljon epävarmuuksia itseään kohtaan eikä kumpikaan tahtonut uskoa, että toinen voisi olla itsestä oikeasti kiinnostunut. Etenkin Harrylla, joka tuntuu kovasti tulkitsevan kaiken aina jotenkin negatiivisesti itselleen ja ajattelevan, että hänessä itsessään olisi jotain vikaa.

“Koska minä idiootti”, Malfoy aloitti silmät kaventuen, “erehdyin kuvittelemaan, että Harry Potter ei voisi laukoa muuten vain niin typeriä kuin sinä teit ennen ottelua. Minä ajattelin, että et olisi niin tyhmä, ellei kyse olisi jostain älyttömästä vedosta tai juonesta, jonka tarkoituksena olisi ärsyttää minua, hämätä minua ja naureskella sitten selän takana. Näin sinut lehdessä viikonloppuna, että olit ollut juhlimassa”, Malfoy kertoi, “se näytti siltä, että olit lähtenyt bilettämään, koska sait minut ansaan.”

Joo oli selvästi Dracolla näitä väärinymmärryksiä. Onneksi, onneksi, hän kuitenkin uskalsi tulla puhumaan Harrylle asiasta ja kertoi rehellisesti mitä oli ymmärtänyt ja miten oli ymmärtänyt asiat väärin. Huvittaa välillä, millaisia yhteenvetoja nämä kaksi tekevät toisen käytöksestä, ja toisen normaali käyttäytyminen saa näiden päässä yllättäen aivan valtavat mittasuhteen. :'D Parasta vielä näiden kahden keskustelussa oli se kaikki myötähäpeä, minkä läpi itsekin sai mennä, kun molempia nolotti omat hätäiset johtopäätökset.

“No, Draco”, Harry kuiskasi, “olen itse sitä mieltä, että voitin”, hän sanoi ennen kuin heidän huulensa kohtasivat taas.

Olen ihan samaa mieltä kyllä Harryn kanssa, hän tämän vedon voitti. Aivan ihanan suloinen ja fluffynen loppu näille kahdelle. <3

Kiitos kovasti tästä tästä kalenterista ja pahoittelut vielä kamalan myöhäisestä kommentista! Tätä oli aivan ihana lukea joulukuussa, nauraa näiden kahden höpsöilyille ja elää mukana läpi kaikkien väärinymmärrysten ja myötähäpeän! ♥