A/N: Jouluaaton luukussa Regulusta odottaa vielä eräs yllätys, jota hän ei ole osannut edes listassaan toivoa. Barty on yllätysten mies, ja hän taitaa nauttia saadessaan poimia Reguluksen toiveita sivulauseista ja toteuttaa niitä.
Tähän hetkeen heidät voi nyt jättää hyvillä mielin, vaikka tulevaisuus onkin vielä avoin. Tosin saattaa olla, että vielä ennen vuodenvaihdetta tapaamme heidät sen korkeamman ikärajan shotin merkeissä, jota olen hiukan täsäs matkan varrella väläytellyt! Joka tapauksessa oikein rattoisaa joulun aikaa kaikille.
Itse aion lomallani rentoutua lukemalla kaikkia ihania joulukadun tekstejä, joihin olen tätä ennen ehtinyt tutustua harmittavan vähän.
24. LUUKKU24.12.1977Jouluaaton aamupäivänä Barty odotteli Reguluksen heräävän uniltaan, kuten niin monena aamuna ennen sitäkin. Hän keitti kahvia, laittoi aamiaista, ja katseli ympärilleen haluten varmistaa, että kaikki oli niin kuin pitikin. Hän halusi kaiken olevan täydellisesti, kun Regulus heräsi, sillä tälle saattaisi olla pienoinen järkytys huomata, että he olivatkin nyt eri paikassa, kuin jonne olivat illalla nukahtaneet. Nyt he olivat kaksin pienessä mökissä, jonka ainoa huone oli tuskin Bartyn huonetta suurempi, ja se teki samalla kertaa olo- ja makuuhuoneen virkaa.
Barty sytytti takkaan tulen, ja vilkaisi vielä kertaalleen ulos ennen kuin herättäisi Reguluksen. Valkoista, koskematonta lunta oli valtavan paksuina kinoksina kaikkialla, mutta juuri nyt sitä ei satanut lisää. Se oli hyvä – Barty toivoi, että uutta sadetta ei tulisi ennen iltaa, sillä se helpottaisi erään hänen suunnitelmansa toteutusta huomattavasti. Sitten hän istuutui vuoteen reunalle, kumartui nukkuvan poikaystävänsä puoleen, ja painoi nenänsä tämän ihanaan, unesta sotkuiseen tukkaan.
Yhtäkkiä Reguluksen käsivarret olivat hänen ympärillään, ja hänet oli kiskaistu makuulleen vuoteelle Reguluksen viereen. Uninen Regulus käpertyi aivan kiinni häneen, ja hieroi kasvojaan vasten hänen kaulaansa. Bartyn vatsanpohjassa väreili ihanasti, kun Regulus hyväili käsillään hänen vartaloaan, venytteli omaa vartaloaan häntä vasten, ja antoi hänen kaulalleen pieniä suukkoja.
”Näin juuri unta, että oltiin nukahdettu oleskeluhuoneeseen takan ääreen, ja herättiin siitä vasta aamulla”, Regulus mutisi huulet edelleen hänen ihollaan.
”Hassu juttu kyllä… vaikka olen hereillä, tuntuu vieläkin ihan kuin se takkatuli olisi siinä, ja – ”
Barty hymyili itsekseen. Reguluksen kasvot olivat niin lähellä, että kun tämä avasi yhtäkkiä silmänsä, Barty tunsi silmäripsien kutittavan poskeaan. Sitten Regulus olikin jo istuallaan. Barty kohottautui myös, juuri sopivasti nähdäkseen poikaystävänsä täydellisen ällistyneen ilmeen, kun hän katseli ensin takkatulta, sitten ympärillään olevaa, vierasta huonetta, sitten ulos ikkunasta ja lopulta jälleen tulta. Barty näki liekkien heijastuvan Reguluksen silmistä, eikä hän voinut olla ajattelematta, että hänellä oli kaunis poikaystävä. Hyvännäköinen ei tuntunut aivan riittävältä sanalta tässä hetkessä.
”Tällaista voi varmaankin tapahtua vain sinun kanssasi”, Regulus sanoi hitaasti, ja kääntyi kohtaamaan Bartyn katseen. ”Kysyisin nyt, missä ihmeessä me ollaan ja miten ollaan päädytty tänne minun huomaamattani, mutta varmaan kerrot sen minulle joka tapauksessa.”
”No tuota”, Barty sanoi vaatimattomasti. ”Tämä nyt on vain tällainen pikku joululahja sinulle. Kun sanoit, ettet ollut käynyt ikinä ulkomailla, niin nytpä sitten olet. Me ollaan käsittääkseni Norjan Lapissa, mutta tästä on niin lyhyt matka Suomen puolelle, että voidaan helposti kävellä rajan yli joku päivä, jos halutaan. Sitten tulet käyneeksi jo kahdessakin maassa samalla reissulla.”
”Onko tämä nyt… sellainen jonkun vieraan jästin tyhjillään oleva loma-asunto, josta puhuit?”
”On joo. Äiti sanoi, ettei täällä ole kai käyty useampiin vuosiin. Niin… hän auttoi minua hiukan tämän järjestämisessä, ja muutamissa muissakin käytännön jutuissa. En olisi millään ehtinyt hoitaa tätä yksin valmiiksi niin, ettet olisi huomannut mitään, ja minä halusin tämän olevan yllätys.”
”Sitä se olikin… kaikista järjestämistäsi yllätyksistä tämä oli kyllä kaikkein mielettömin. En voi oikein vieläkään uskoa, että ollaan yhtäkkiä jossain… jossain tuhansien kilometrien päässä Lontoosta. Ajatella, että pystyit pitämään tämän salassa minulta! Kauanko olit suunnitellut tätä etukäteen?”
”Vain pari päivää. Ei tästä ilman äidin apua tosiaan mitään olisi tullut vielä nyt. Alun perin ajattelin, että ensi kesänä vasta... Tämä nyt on vain tällainen muutaman päivän miniloma, ja kesällä lähdetään sitten reissuun pidemmäksi aikaa, mutta saahan tästäkin varmaan jo hiukan esimakua tulevasta. Ajattelin, että oltaisiin täällä viikon verran, tai sitä luokkaa. Miltä kuulostaa?”
”Se kuulostaa…” Regulus sanoi, nousi seisomaan ja juoksi ikkunaan kuin pikkupoika, joka jouluaamuna näkee, että on satanut lunta vastoin kaikkia odotuksia. Hän jäi tuijottamaan ulos hämmästyneenä. ”En ole ikinä, koskaan nähnyt missään noin paljon lunta ennen tätä…”
”Etkä varmaan ihan heti näekään. Ei täällä pääsisi edes ovesta ulos, ellei oltaisi äidin kanssa tehty hiukan lumitöitä. Mutta nyt tuolla on kiva pikku polku alas rantaan… tuossa lähellä on pieni järvi. Ei siellä uida voi tällä hetkellä – vaikka jotkut pohjoisen ihmiset kuulemma tekevät jäihin reikiä mennäkseen talvella uimaan – mutta voidaan kyllä mennä jäälle kävelemään, tai… on meillä luistimetkin mukana.”
”Tämän haluan kyllä nähdä, ja kunnolla”, Regulus innostui, meni takaovelle, avasi sen ja astui ulos mökin pienelle terassille. Niin pian kuin hän oli tehnyt niin, hän melkein lennähti takaisin sisään, kiskaisi oven kiireesti perässään kiinni ja sukelsi Bartyn syliin lämmittelemään. ”Helvetin kylmä!” hän nauroi hytisten.
”Tule sitten takkatulen ääreen lämmittelemään”, Barty sanoi, ja veti Reguluksen kädestä pitäen sohvalle istumaan. Sitten hän heilautti taikasauvaansa, ja sai aamiaistarjottimen leijailemaan heidän luokseen keittiöstä itsekseen. Se asettui tottelevaisesti heidän eteensä sohvapöydälle.
”Oho”, Regulus hämmästyi. ”Tuo oli kyllä upeaa, mutta etkö yhtään pelkää, että –”
”Ei mikään alaikäisten taikojen jäljitys voi ikinä ulottua tänne asti… täällä voidaan taikoa juuri niin paljon kuin halutaan, ja… muutenkin tehdä aika lailla mitä meitä huvittaa.” Barty vilkaisi Regulusta, ja hänen vatsanpohjassaan tuntui yllättävän lämpöiseltä hänen ajatellessaan kaikkea, mitä oikeastaan halusi tehdä nyt, kun he olivat Reguluksen kanssa aivan kaksin. Regulus katsoi häntä posket suloisen punaisina, ja näytti hämilliseltä.
”Minulla on vähän huono omatunto, Barty… kun sinä olet järjestellyt minulle vaikka millaisia juttuja, ja nyt kaiken muun lisäksi vielä tämän… eikä minulla ole sinulle mitään vastaavaa.”
”Itse asiassa tämä oli minunkin lahjatoiveeni, ja ainoa sellainen”, Barty sanoi, ja hyväili kädellään Reguluksen alaselkää samalla, kun he joivat aamukahviaan. ”Faija oli tulossa aatoksi ja joulunpyhiksi kotiin, ja niinpä minä toivoin, että saisin viettää jouluni kuuntelematta yhtä ainuttakaan riitaa tai poikkipuolista kommenttia… ja kaikkein mieluiten toivoin saavani viettää sen kahdestaan sinun kanssasi jossain, mistä kukaan ei ikinä voisi löytää meitä.”
*
Kun tuli pimeää, he pukivat päälleen kaikki mahdolliset lämpimät vaatteet, ottivat luistimet mukaan ja kävelivät paksuun lumeen tehtyä, kapeaa polkua pitkin alas järvelle. Barty oli puhdistanut ison alueen järven jäätä lumesta, ja nyt se odotti heitä kutsuvana. Vaikka pakkasta oli parikymmentä astetta, he olivat päättäneet mennä ainakin vähäsen kokeilemaan luistelemista sellaisessa paikassa.
Jää oli niin musta, kirkas ja tasainen, että he saattoivat nähdä siitä tähtitaivaan heijastuksen. Barty oli ottanut heille mukaan muutamia ulkotulia, sillä pelkässä tähtien valossa he tuskin olisivat nähneet luistella. Mutta juuri, kun he olivat päässeet jäälle asti, ja Regulus otti vielä varmuuden vuoksi Bartyn käsipuolesta tukea, he erottivat jotain muutakin jään pinnasta.
”Barty, mitä –” Regulus äännähti, ja jäi tuijottamaan ylös taivaalle, joka vielä äsken oli ollut yönmusta, mutta joka nyt oli täynnä vihreän ja lilan sävyistä väriloistoa.
”Revontulia”, Barty sanoi. ”Toivoinkin, että nähtäisiin niitä. Älä katso minua noin – noita minä en sentään ole järjestänyt. Tämä oli pelkkää hyvää tuuria. Vaikka näin pohjoisessa niitä onkin kuulemma usein.”
”Voisin katsella ikuisesti vain niitä”, Regulus huokaisi. ”Niin kuin kaikkea muutakin täällä… ja varsinkin sinua. Kun olen nyt tässä, on aika vaikea muistaa, että minun kai piti inhota joulua. Jos se olisi aina ollut tällainen, en olisi inhonnut sitä edes alun perin. Barty, tämä on takuuvarmasti elämäni paras joulu.”
”Ensimmäinen monista, joita on vielä tulossa”, Barty sanoi hymyillen. ”Uskothan, kun sanon niin?”
”Sinun kanssasi taidan olla valmis uskomaan ihan mihin tahansa. Sinä teet mahdottomastakin mahdollista, ja… sinun kanssasi tuntuu, kuin pystyisin mihin tahansa, vaikka muuten hädin tuskin uskon itseeni.” Regulus jäi kiinni Bartyn katseeseen hiukan liian pitkäksi aikaa niin, että menetti tasapainonsa, mutta Barty nappasi hänet kiinni ja piteli tiukasti kiinni.
”Viimeksi, kun tehtiin näin, halusin ihan helvetisti suudella sinua”, hän sanoi, kun heidän nenänsä koskettivat toisiaan.
”Sama täällä”, Regulus sanoi, ja painoi viluiset huulensa Bartyn yhtä lailla kylmille huulille. ”Sen takia sanoinkin silloin, että halusin kanssasi luistelemaan toistekin. Vaikka on tämä muutenkin yllättävän kivaa. Mutta kuule Barty… vaikka en haluaisi vielä mennä sisälle, alan olla aivan jäässä. Nenää pistelee, enkä ole enää aikoihin tuntenut sormiani enkä varpaitani.”
”Tiedän, en minäkään. Mutta minä tiedän, mikä saa sinut lämpimäksi.”
”Sinä?” Regulus ehdotti hymyillen. "Sinä saat minut yleensä tosi lämpimäksi."
”Minäkin. Mutta lisäksi lämmitin meille saunan. Se kyllä sulattaa jäiset varpaasi.”
”Siis lämmitit
minkä?”
”Kohta näet, rakas. Se voi kuulostaa erikoiselta ensin, mutta anna sille mahdollisuus. Uskon, että tulet tykkäämään siitä.”
Kun he vähän myöhemmin istuivat yhdessä lauteilla, Barty uskoi osuneensa oikeaan. Pohjoisen jästit saattoivat olla hullua kansaa, joilla oli monia kummallisia keksintöjä, joista tämä saattoi todellakin olla se kaikkein hulluin. Mutta kun Barty saunan lämmössä suuteli Regulusta tuntien samalla tämän lämpimännihkeän ihon omaansa vasten, hänen mielestään kaikki oli hullua juuri oikealla tavalla.
Eikä mikään ollut ihanampaa kuin kömpiä saunan jälkeen, puhtaana ja hyväntuoksuisena lakanoiden väliin pelkissä alusvaatteissaan, tarvitsematta lainkaan miettiä, mahtoiko joku nähdä, huomata tai arvata jotain. Bartylla oli raukea, täydellisen hyvä olo, ja lepuuttaessaan päätään Reguluksen rintaa vasten ja kuunnellessaan tämän sydämen rauhallista sykettä hän ajatteli, että voisi nukahtaa koska tahansa.
”Minä ihan todella rakastan sinua”, hän sanoi hellästi, vaikkei ollutkaan enää varma, kuuliko Regulus. Tämä kuitenkin liikahti häntä vasten, ja alkoi silitellä sormillaan hänen rintaansa.
”Niin minäkin sinua. Barty, tämä on ollut ihana joulu. Ja rakastan olla kanssasi ihan kahdestaan.”
”Missähän me ollaan ensi jouluna?” Barty huokaisi tuntien pienen, inhottavan vihlaisun sydämessään.
”Ei kai sitä voi vielä tietää”, Regulus sanoi. ”Mutta vaikkei monestakaan asiasta voi olla varma, niin yhden jutun minä lupaan… sen, että ensi jouluna on sinun vuorosi kirjoittaa toivelista, ja minun vuoroni toteuttaa se. Ja tiedoksi sitten vaan, että minä pidän aina lupaukseni.”