Enhän minä edes pidä joulusta | Joulukalenteri 2022 | K-11 | Regulus/Barty | prologi + 24/24

[Altais]

A/N: No niin, Regulus ja Barty pääsivät kuin pääsivätkin kiusallisen tilanteen yli voittajina! Nyt heillä on kuitenkin mietittävää, ja sitä on paljon... Seruaava luukku on jonkinlainen yhdistelmä äärimmäistä söpöilyä ja tummemmissa vesissä uimista, kun Barty ja Regulus yrittävät ensimmäistä kertaa saada puhutuksi asioista. Eihän näillä kahdella mikään helppo tilanne ole, kun sitä ajattelee.

Pahatar: Voi olla, että poikien ystävyys olisi joutunut kovalle koetukselle, jos Barty ei olisi suorastaan pakottanut Regulusta selvittämään asioita. Regulus olisi varmaan väistellyt ja kierrellyt loputtomiin, mutta onneksi Barty on toiminnan mies, ja tajuaa myös aika hyvin, missä mennään, kun kyse on Reguluksesta.  Voi Regulusta, joka luuli, että yhteinen lomakin oli nyt mennyttä, kun hän oli muka tehnyt niin pahan virheen. Onneksi tämäkin väärinkäsitys tuli heti oikaistua, ja siitä päästiin sitten vielä käsittelemään tuota suudelmaakin. Joo, ja kun he sitten päätyivät ottamaan sen uusiksi, ei takuulla kummallekaan enää jäänyt epäselväksi, mahtaako toinenkin tykätä siitä. Omat tunteet olivat varmaan kummallekin ihan selviä jo ennestäänkin, mutta nyt ei enää tarvitse jännittää ja arvuutella toisen ajatuksia.  Ei huvittanut odottaa tämän käänteen kanssa kalenterin loppumetreille asti, sillä tykkään myös kirjoittaa siitä, millaista hahmoilla on, kun ovat jo päätyneet yhteen.  Sitä paitsi näillä kahdella tulee valitettavasti olemaan myös muutamia hankalampia kysymyksiä selvitettävänään, ja siinä kohtaa on kyllä eduksi, että heillä on toisensa tukenaan. Bartyn isäsuhde on yksi näistä, ja mielenkiintoinen aihe muutenkin, ja siihen kyllä vielä palataan... Kiitos aivan ihanasta kommentistasi! 






11. LUUKKU


11.12.1977



Seuraavakin ilta kului tiiviisti ulkosalla. Barty ja Regulus malttoivat tuskin käydä syömässä ennen kuin kiirehtivät jo ulos lämpimästi pukeutuneina. Oli ollut riittävän hankalaa istua oppitunneilla vierekkäin, olla koskettamatta toista, ja esittää muille, että kaikki oli aivan tavallisesti.

Eivätkä he kokonaan olleet malttaneet pysytellä toisistaan erossa sittenkään, vaan aina silloin tällöin Reguluksen jalka oli koskettanut Bartyn jalkaa pöydän alla muka vahingossa. Ja kerran Barty oli laittanut kätensä salaa Reguluksen reidelle liemien oppitunnilla, kun kukaan ei takuulla voinut sitä nähdä.

Aina, kun he olivat hipaisseetkin toisiaan, he olivat vaihtaneet katseen, joka ulkopuolisen silmään olisi saattanut näyttää melko rakastuneelta. Mutta heidän onnekseen kukaan ei vaikuttanut erityisesti tarkkailevan heitä, ja olivathan he olleet läheisiä aina ennenkin, joten ehkei kukaan heidän lisäkseen edes tajunnut minkään olevan ratkaisevasti eri tavalla.

Niin pian, kuin he olivat ulkona ja riittävän kaukana linnasta, Barty veti Reguluksen syliinsä, laittoi lapasten peittämät kätensä tämän poskille ja suuteli kaikella sillä innolla, jota oli joutunut pitämään kurissa koko päivän. Regulus vastasi hänen suudelmaansa vähintään samalla mitalla. Välillä he halasivat toisiaan tiukasti, sitten kävelivät vähän matkaa käsikkäin ja onnellisesti hymyillen, kunnes piti taas pysähtyä suutelemaan.

”Barty”, Regulus sanoi, kun he taas kävelivät hiljalleen eteenpäin. ”Voinko kertoa sinulle yhden jutun? Kun nyt luulen, että viimein ehkä uskaltaisin.”

”Kerro pois”, Barty vastasi, ja vilkaisi Regulusta lämpimästi. Hän tiesi kokemuksesta, että kun Regulus näytti tuolta, tätä jännitti aika lailla, joten hän puristi tämän lapasen peittämää kättä tiukemmin.

”Kun itse asiassa… minä olen halunnut tehdä noin jo aika kauan. Siis suudella sinua. Olen miettinyt sitä ties miten monta miljoonaa kertaa, ja joitain kertoja on käyttänyt tosi läheltä, etten ole suudellut sinua, kun olet sattunut olemaan ihan lähellä. Tuota, ei kai se… ole hirveän suuri ongelma?”

”Kyllä se tavallaan on ongelma”, Barty totesi muka vakavana, niin että Regulus loi häneen epäluuloisen katseen. Sitten hän suli nauruun, pysäytti Reguluksen ja antoi tälle hellän suukon huulille. ”Sikäli, että jos olet kerran halunnut tehdä niin, etkä ole kuitenkaan tehnyt, ja… minulla on ollut ihan sama tilanne, niin… onhan se nyt aika iso menetys. Jos miettii, kuinka monta suudelmaa meiltä on jo jäänyt sen takia väliin.”

”Vai sellainen ongelma se on”, Regulus sanoi, ja nyt hänkin hymyili. ”Kieltämättä minuakin kyllä harmittaa ajatella sitä. Mutta… ehkä tilanne ei ole vielä aivan toivoton? Meinaan, että voihan vahinkoa yrittää ottaa takaisin tällä lailla jälkikäteen?”

Sen jälkeen ei puhuttu pitkään aikaan mitään, kun he uppoutuivat toden teolla kaikkiin niihin suudelmiin, joita heiltä oli jäänyt väliin. Lopulta Barty kuitenkin vetäytyi hiukan kauemmas, silitti lapasellaan Reguluksen poskea, ja vakavoitui.

”Etkö sinä muuten tosiaankaan ikinä tiennyt, tai… edes epäillyt, että ajattelin sinua sillä tavalla?” hän kysyi. ”Tarkoitan, että kun sinä siis mitä ilmeisimmin toisinaan näet juttuja, niin… etkö sitten nähnyt sitä, millaisia salaisia haaveita minulla oli?”

Bartya pelotti puhua Regulukselle sillä tavalla, sillä hän muisti kyllä, miten pois tolaltaan Regulus oli mennyt sinä iltana hautausmaalla. Näkijän kyvyt olivat Regulukselle vaikea paikka, ja vielä vaikeammaksi asian teki se, että hänen näkemänsä tulevaisuus oli ollut lohduton ja kammottava. Se kylmäsi Bartya itseäänkin, mutta silti hän tiesi, että asiasta oli yritettävä jollain keinolla päästä puhumaan Reguluksen kanssa.

”En”, Regulus vastasi huokaisten syvään. ”Ei minulla ollut aavistustakaan, että ajattelit minusta sillä lailla. Niin kuin silloin yhtenä iltana hautausmaalla sanoin, minä en voi valita, mitä näen ja mitä en. Enkä minä todellakaan lue ajatuksia. Ja… tiedän tämän, koska, no… olen minä joskus ehkä vähän yrittänytkin. Lukea sinua, siis… mutta ei siitä mitään tullut.”

”Ai, oikeastiko olet yrittänyt lukea ajatuksiani minulta salaa, senkin lurjus?” Barty kysyi yrittäen näyttää pahastuneelta, vaikka oikeasti häntä meinasi koko ajan hieman naurattaa miettiessään, missähän tilanteissa Regulus oli yrittänyt tehdä niin.

”Joo… aika monesti olisi ollut niin kiva tietää, ajattelitko sinä minua edes vähän muullakin tavalla kuin parhaana kaverina. Kun sinä olet niin… sellainen. Ei sinusta koskaan tiedä.”

”Itse olet sellainen”, Barty sanoi nauraen ja yritti lyödä tilanteen leikiksi, mutta jostain syystä tunnelma pysyi silti melko vakavana. ”Ei kun ihan tosi, Regulus. Olen minäkin ajatellut sinusta kaikenlaista, mikä ei oikein kuulu asiaan, jos ollaan ystäviä eikä sitten muuta…  Mutta nyt minua kieltämättä alkaa tosi paljon kiinnostaa, kuinka kauan olet ajatellut minua muunakin kuin ystävänä?”

”En minä kai oikein osaa sanoa”, Regulus vastasi kulmat mietteliäässä kurtussa. ”Mutta kauan joka tapauksessa. En ole varmaankaan ole aina ollut niin kovin hyvä ymmärtämään eroa sen välillä, miltä tuntuu rakastaa parasta ystäväänsä siksi, että tämä on paras ystävä, ja… miltä tuntuu olla rakastunut parhaaseen ystäväänsä. Tiedätkö, mitä tarkoitan?”

”Enköhän… mutta kerro ihmeessä lisää”, Barty sanoi, ja veti Reguluksen hellästi kainaloonsa. Hänestä oli kertakaikkisen ihanaa kuulla tämän käyttävän tuollaisia sanoja. Ei Barty ollut ikinä kuullut tämän ennen sanovan mitään vastaavaa, vaikka hän olikin jo vuosia ajatellut, että paras ystävä oli hänelle rakkain ihminen maailmassa, ja aavistanut Reguluksen ajattelevan hänestä samoin. Eivät he silti koskaan ennen olleet antaneet tunteilleen nimiä.

”En ole kyllä kovin hyvä puhumaan tällaisesta, mutta yritetään..." Regulus sanoi surumielisesti hymyillen. "En ole ikinä sanonut ääneen mitään tällaista ennen tätä, enkä myöskään ole elämäni aikana... rakastanut kovin monia ihmisiä. Varmaan vain Siriusta ja sinua, en muita. Porukatkin ovat niin… no joo, ei mennä nyt siihen. Mutta Siriusta minä rakastin pienestä asti, ja – älä katso noin! Olen täysin tietoinen siitä, mitä juuri sanoin… Ei se silti tarkoita, että sitä tarvitsee alkaa huudella ympäri kyliä, eikä nyt varsinkaan sanoa Siriukselle itselleen. Barty! Älä naura siinä!”

Regulus yritti tönäistä Bartya, mutta Barty nappasi hänet tiukasti syliinsä, ja piteli hetken aikaa siinä aivan paikoillaan, kunnes Regulus rentoutui ja painoi päänsä hetkeksi Bartyn olkapäätä vasten.

”Anteeksi, jatka vain”, Barty sanoi edelleen hymyillen. Hänestä oli mielettömän suloista, että Regulus viimein myönsi ääneen tunteensa isoveljeään kohtaan. Vielä suloisempaa oli Bartyn mielestä ainoastaan se, mitä tämä sanoi tuntevansa häntä kohtaan. ”Jatka nyt, Regulus. En minä nauranut sinulle, lupaan etten! Sinä olet ihana kun puhut noin, siinä kaikki.”

Regulus katsoi Bartya hetken aikaa tutkivasti, kulmiaan kurtistaen, mutta suli sitten itsekin hymyyn.

”Vai olen minä ihana?” hän kysyi.

”Ehdottomasti olet. Mutta jatkaisitko jo? Puhutaanko hetken aikaa siitä, mitä sanoitkaan tuntevasi minua kohtaan? Siitä voisi olla kiva kuulla hiukan lisää.”

”Joo, no tuota.. aika kauan minä kai ajattelin rakastavani sinua suurin piirtein samalla lailla kuin Siriusta”, Regulus sanoi vakavoituen taas. ”Te olitte molemmat ihmisiä, jotka tajusivat minua, vaikka melkein kukaan muu ei tajunnut, ja… joiden kanssa minulla oli hyvä olla, vaikka yleensä en viihdy muiden seurassa niin kamalan hyvin. Ja silloin kerran, kun tulin viereesi nukkumaan herättyäni painajaiseen, se tuntui niin ihanalta, että se laittoi hiukan miettimään… mutta selitin sen itselleni sillä, että nukuinhan minä pienempänä usein Siriuksenkin vieressä, ja sekin tuntui turvalliselta ja kivalta. Jossain vaiheessa oli kuitenkin pakko tunnustaa itselleni, että sinun lähelläsi mieleen alkoi tulla juttuja, joita Siriuksen vieressä nukkumiseen ei liittynyt.”

Barty muisti hyvin sen yön, jolloin Regulus oli ensimmäistä kertaa tullut nukkumaan hänen viereensä. Siitä oli Bartyn laskujen mukaan nyt hieman yli kaksi vuotta, sillä se oli tapahtunut heidän neljännen vuotensa syksyllä. Paras ystävä ei ollut pystynyt sanallakaan kertomaan unestaan, mutta Barty muisti edelleen, miten tämä oli vapissut pelosta käpertyessään hänen kylkeensä, ja miten hän oli silitellyt Reguluksen kylmänhikistä otsaa. Oli tuntunut ihanalta, kun ystävä oli viimein rauhoittunut hänen viereensä ja nukahtanut.

”Muistan sen”, Barty sanoi, ja suuteli Regulusta hellästi otsalle. ”Olisit saanut tulla useamminkin viereeni, koska minustakin se tuntui tosi hyvältä.”

”Onko sinusta liian aikaista sanoa, että olen rakastunut sinuun?” Regulus kysyi ujosti. ”Kun kyllä minä tajuan, että se taisi tulla vähän äkkiä. En kai pelästyttänyt sinua, tai mitään?”

Barty veti Reguluksen syliinsä ja kietoi käsivartensa hellästi tämän ympärille. Hän halusi olla aivan varma, että Regulus todella ymmärtäisi, mitä hän halusi sanoa, ja mitä se tarkoitti.

”Ei se ole minusta yhtään liian aikaista. Ollaanhan me oltu yhdessä joka ikinen päivä viiden ja puolen vuoden ajan, lukuun ottamatta lomia… jotka ovatkin olleet ihan sietämättömän pitkiä ilman sinua, noin sivumennen sanoen. Regulus, minulle on ollut vuosikausien ajan ihan selvä homma, että olet rakkain ihmiseni koko maailmassa, eikä kukaan toinen pääse edes lähelle. Lisäksi olen ollut sinuun rakastunut ihan riittävän kauan sanoakseni sen nyt viimein ääneen.”

”Kuule Barty…” Regulus sanoi. ”Sinä tulet aina olemaan paras ystäväni… paras, jota minulla on ikinä ollut, mutta… haluaisin sinun olevan sen lisäksi jotain muutakin. Jos se vain on sinulle okei?”

”Joo… kyllä minäkin haluan sitä, Regulus. Tietenkin haluan. Mutta..."

Barty ajatteli omaa äitiään, joka takuulla hyväksyisi heidät, ja isäänsä, joka saisi kohtauksen kuullessaan poikansa alkaneen seurustella parhaan ystävänsä kanssa. Se ei Bartya olisi haitannut, sillä pahennuksen herättäminen isässä kuului hänen lempipuuhiinsa. Sen sijaan hän oli äärimmäisen huolestunut siitä, miten Reguluksen kävisi, jos tämän vanhemmat saisivat tietää heistä.

"Joo, tiedän mitä aiot sanoa..." Regulus huokaisi. "Ei minulle ole jäänyt epäselväksi, ettei meidän piireissä suhtauduta kovin hyvin siihen, jos kaksi jätkää on yhdessä, mutta ajattelin myös, että ehkei niiden tarvitsisi tietää siitä… ainakaan vielä?"

"Regulus, minä haluan ihan tosi paljon olla kanssasi, mutta... ei meidän myöskään ole fiksua alkaa kerjätä lisää ongelmia tulemalla kaapista ulos nyt. Ongelmia meillä taitaa olla tarpeeksi muutenkin. Mutta mietitään tätä kaikkea sitten rauhassa, kun ollaan lomalla, eikö?”

”Mietitään vaan”, Regulus sanoi huokaisten ja painoi leukansa Bartyn takin olkapäätä vasten.

”Lisäksi meillä on muutakin puhuttavaa”, Barty sanoi hieman vastahakoisesti. ”Aika paljonkin kaikenlaista. Esimerkiksi se, mistä juteltiin silloin hautausmaalla. Se, mitä sinä sanoit tulevaisuudesta, Regulus. Sinun tulevaisuudestasi. Tiedät kai, että ennemmin tai myöhemmin siitäkin on pakko puhua? Ja parempi ehkä, ettei odoteta liian kauan.”

”Tiedän…” Regulus sanoi, huokaisi syvään ja painoi otsansa Bartyn otsaa vasten. ”Miksi kaiken täytyykin olla niin helvetin hankalaa? Miksei voitaisi vain olla onnellisia, ja siinä kaikki?”

”Kyllä me vielä voidaankin”, Barty lupasi, ja tiesi pitävänsä lupauksensa hinnalla millä hyvänsä. ”Se vaatii ehkä meiltä hiukan tavallista enemmän töitä, mutta kyllä me voidaan, Regulus. Uskotko?”

”Haluaisin ainakin uskoa”, Regulus sanoi äänellä, joka ei kuulostanut täysin vakuuttuneelta.

[Larjus]

No ni, ooh, näähän sai jo puhuttua asioita selväksi yllättävänkin hyvin! Mä kun ehdin jo miettiä, että käpristelläänkö me näiden kahden rakastuneen idiootin toilailujen äärellä aatton asti, ennen kuin hekin viimein tajuavat asioita, mutta ei! Positiivinen yllätys ei mene hommat ihan niin kuin jossain romanssidraamassa, jossa ei voida puhua suoraan vaan pimitetään asioita ja ymmärretään väärin. Olihan tässäkin toki vähän väärinymmärrystä ja muuta jännitettä mukana, mutta harvinaisen kivuttomasti tilanne  tuntui ratkeavan. Mikä on edelleenkin vain hyvä asia! Niin kivaa kuin idiots in love on, parasta on se kun saadaan puhuttua tunteista ja päästään etenemään johonkin suuntaan.

”Sikäli, että jos olet kerran halunnut tehdä niin, etkä ole kuitenkaan tehnyt, ja… minulla on ollut ihan sama tilanne, niin… onhan se nyt aika iso menetys. Jos miettii, kuinka monta suudelmaa meiltä on jo jäänyt sen takia väliin.”

Tämäpä juuri Ja siis voi äääää, miten nää voikin olla näin sööttejä! Hymyilen täällä ku joku toope heidän takia 🥺🥺

Mut voiiih lopussa (ja keskelläkin vähän) lipuiltiin synkemmissä vesissä. Ymmärrettävää, että Regulus varsinkin huolehtii ja epäröi, miettii niitä näkyjään ja tulevaa muutenkin. Ja Barty niin kultainen kun sinnikkäästi vain lohduttaa ja yrittää valaa uskoaan myös Regulukseen ♥ En mä kestä 🥺🥺

Vaikka kyllä on pakko kestää ja kestänkin, kun haluan tietää, miten tulevissakin osissa käy...

[Claire]

Ihanaa, että 10. luukussa pojat viimein pääsivät puhumaan tunteistaan toisiaan kohtaan ilman väärinkäsityksiä, ja että kuumaa suuteloakin oli luvassa ihan ilman mistelinoksaakin, niin ei Bartyllekaan jäänyt enää epäselväksi, että Regulus todella halusi suudella juuri häntä! Ja ihana Barty, kun vakuutti Regulusta useasti, että tämä on tervetullut Bartyn kotiin joululomaksi, niin Reguluskin uskalsi olla oma itsensä jälleen. Ihan parhautta, että 11. luukussa tunteista puhuminen otti vielä syvemmän askeleen, ja nyt ei kummallekaan jäänyt epäselväksi, että molemmat ovat olleet rakastuneita toisiinsa jo pitkän aikaa. Vihdoin he saivat toisensa! <3 Vaikka toki salailevatkin muilta asiaa vielä ainakin toistaiseksi… mutta tuollaiset ”kielletyt hedelmät” ja kaikennäköset salasuhteet on just niin makoisia

Mutta voih, nuo Reguluksen näyt tulevaisuuden suhteen taasen… Mielenkiinnolla odotan, mitä Regulus todella on nähnyt (ihan oikeastiko heidän kohtalonsa, miten heille tapahtuu canonissakin, vai jotain muuta)… No, en arvuuttele, odottelen vain kärsimättömästi jatkoa Erityisesti myös senkin takia, kun listalla on vielä tämä (hautausmaan lisäksi toinen lemppareistani)::
Mennä jonkun siistin (jästien) bändin konserttiin
Pääsen todennäköisesti tai ainakin toivon mukaan kuolaamaan Regulusta tämän aiemmin ostamissa vaatteissa. Ja muutenkin, oh my, en malta odottaa!

Pahoittelut lyhykäisestä ja hieman sekavasta kommentista, halusin vaan kommentoida tänne ennen kuin menen nukkumaan ja ennen kuin huomisen (tai siis tämän päivän) luukku jo ehtii ilmestyä - koska halusin vaan sanoa tähän väliin, että tämä kalenteri vaan paranee paranemistaan ja odotan innolla jatkoa! <3

…mutta samalla, päivät menee hurjan nopeaa, ja kohta ollaan jo puolessa välissä, enkä haluaisi tämän kalenterin loppuvan <3  :'(

[Altais]

A/N: Nyt jälleen luvassa hiukan fluffya, kun pojat vierailevat koulun keittiöissä. 

Kiitos jälleen ihanista kommenteista!

Larjus: Minäkin kaipasin jo sitä, että rakastuneet idiootit pääsivät viimein asioissa hiukan eteenpäin, ja voivat olla lopultakin yhdessä, vaikkei sitten ihan avoimesti. Ei ehkä heidän piireissään tosiaan nuo miesten väliset suhteet olisi ihan parhaassa huudossa, eivätkä etenkään Walburga ja Orion varmaan hyppisi riemusta, mutta ehkä Barty ja Regulus fiksuina keksivät silti keinoja nauttia elämästä.  Barty on kyllä ihana Regulukselle, kun valaa häneenkin tuota tulevaisuuden uskoa, joka muuten olisi varmaan aika kortilla. Katsotaan, mitä he keksivät, kun pääsevät juttelemaan noista hankalammistakin jutuista jossain vaiheessa.

Claire: Regulus taitaa tosiaankin olla sellainen tyyppi, joka kaipaa hiukan vakuuttelua siitä, että hänestä tykätään sellaisena kuin on, mutta onneksi Barty on kärsivällinen ja haluaakin vakuuttaa Reguluksen siitä. Minuakin kieltämättä kutkutti jo päästä siihen vaiheeseen, että nämä voivat olla yhdessä, eikä tarvitse enää kärvistellä ja miettiä, mitä voi sanoa ja tehdä, ja mikä menee liian pitkälle.  Mutta onhan salasuhde kyllä aika suloinen juttu ainakin ficcimaailmassa. On kyllä tosi paha mieli Reguluksen puolesta, kun hän sillä lailla on nähnyt jotain kamalaa olevan tulossa, mutta ehkä tilanne ei ole aivan toivoton kuitenkaan... Minäkin muuten odotan tosi paljon sitä konserttia, joka on tulossa aika pian, ja Regulus jästivaatteissa on aina yhtä kiva ajatus. 





12. LUUKKU



12.12.1977



Perjantaina Regulus oli aamusta asti niin hyvällä tuulella, että sitä oli ilo katsella. Aamutoimia tehdessään hän hyräili itsekseen tutun joululaulun melodiaa, vaikka yleensä oli aamuisin lähinnä äkäinen ja vähäpuheinen ennen kuin sai itsensä kunnolla hereille. Hän pukeutui aamulla yksiin niistä heidän viikonloppuna hankkimistaan jästien farkuista, sekä mustaan neulepuseroon, joissa onnistui näyttämään niin upealta, että Barty oli kävellä päin sängyn tolppaa palatessaan aamupesultaan kylpyhuoneesta. 

Tokihan melko monet Tylypahkan oppilaat käyttivät toisinaan jästivaatteita. Luihuisista vain muutamat pukeutuivat niihin, ja hekin lähinnä Tylypahkan kaapujensa alla, mutta rohkelikoista taas lähes kaikki kulkivat jästivaatteissa. Mutta Regulusta ei tietenkään ollut ennen nähty pukeutuneena niin, eikä Bartyn mielessäkään ollut käynyt, että tämä laittaisi uusia vaatteitaan muualle kuin heidän vierailuilleen jästimaailmassa.

Mutta kun hän nyt näki ystävänsä tuollaisessa asussa, hän tiesi välittömästi, että halusi itsekin pukea päälleen uudet vaatteensa. Regulus seisoskeli siinä kaikessa rauhassa, nojaili vuoteensa pylvääseen ja katseli Bartyn pukeutumista. Bartyn oli vaikea keskittyä, sillä Regulus näytti syötävän hyvältä, tuoksui niin ikään taivaalliselta aamusuihkun jäljiltä, ja hänen katseensa viipyili kiinnostuneena Bartyn vartalolla. Barty oli tästä kaikesta erittäin tietoinen, kun hän kiskoi vaatteita ylleen.

Pitää kai totutella ajattelemaan häntä poikaystävänä, vaikkei sitä muiden tarvitsekaan tietää, Barty ajatteli.

Kuin sanattomasta sopimuksesta he odottivat, että muut olivat varmasti jo lähteneet aamiaiselle. Kun he viimein olivat kahden, Barty meni Reguluksen luo, ja kietoi kätensä hellästi tämän ympärille.

”Kyllä jossain laissa varmaan kielletään näyttämästä noin syntisen hyvältä heti aamusta”, hän sanoi, ja nojautui lähemmäs, mutta ei aivan tarpeeksi lähelle suudellakseen.

Regulus oli heti leikissä mukana, laittoi omat kätensä Bartyn farkkujen takataskuihin ja veti tämän aivan kiinni itseensä.

”Sitten siinä varmaan myös kielletään sekoittamasta viattomien ihmisten päitä ilmestymällä yllättäen jostain pelkkä pyyhe ympärillään”, Regulus vastasi, ja antoi huultensa kiusoittelevasti melkein koskettaa Bartyn huulia. ”Luuletko, että voin taaskaan ajatella koko päivänä mitään järkevää?”

”Vai viattomien ihmisten”, Barty hymähti, ja tiukensi otettaan Reguluksen vyötäisiltä, antaen sitten käsiensä hiljalleen vaeltaa alemmas. ”Miten sinä et minusta juuri nyt tunnu yhtään viattomalta?”

Siinä vaiheessa, kun Regulus viimein antoi periksi ja suuteli Bartya kunnolla, Bartyn mieleen tuli ajatus, että aamiaisen väliin jättäminen ei ehkä olisi kovinkaan huono idea.



*


Oppituntien jälkeen Regulus totesi arvoituksellisesti, että hänellä oli muutamia asioita hoidettavanaan, ja ehdotti heidän tapaavan parin tunnin päästä. Se sopi hyvin myös Bartylle, jonka piti tehdä hieman järjestelyjä tulevan viikonlopun varalle, ja hän halusi pitää suunnitelmansa vielä hetken aikaa salassa.

Kun Barty illalla tapasi Reguluksen käytävällä suuren salin ulkopuolella, Regulus hymyili hänelle arvoituksellisesti, nyökkäsi seuraamaan itseään ja lähti kiireisin askelin käytävää eteenpäin. Vasta, kun he olivat laskeutuneet riittävän monet portaat alas, eikä missään ollut aikoihin näkynyt ketään, Regulus tarttui Bartya kädestä. Heidän edettyään vielä jonkin matkaa käsi kädessä Barty tajusi heidän olevan matkalla koulun keittiöön.

Valtavassa keittiössä oli kymmenittäin kotitonttuja työn touhussa. Regulus tervehti niitä ystävällisesti, ja johdatti Bartyn kädestä pitäen erään keittiötason ääreen, jolla oli valtavan kokoinen taikinakulho sekä koko joukko erilaisia välineitä, joiden käyttötarkoituksesta Bartylla ei ollut juuri minkäänlaista käsitystä.

”Okei Regulus, arvaan jo, mikä homma tämä on, mutta… eikös minun pitänyt ikään kuin järjestää näitä yllätyksiä sinulle, eikä toisinpäin?”

”Voi olla”, Regulus vastasi pehmeästi, ja astui lähemmäs Bartya kietoen toisen kätensä tämän vyötäisille. ”Mutta olet viime päivinä ollut niin ihana, että ajattelin yllättää välillä sinut.”

Regulus kurkotti laittamaan sormensa taikinakulhoon, ja niin tehdessään hän tuli painaneeksi Bartyn keittiötasoa vasten ja nojanneeksi oman lantionsa Bartya vasten. Vaikka Reguluksen ilme näytti viattomalta, Barty ei ollut ollenkaan varma, että kyseessä oli vahinko. Barty huomasi, että häntä vasten nojaillessaan Regulus laittoi samalla sormen suuhunsa, ja sitten uudelleen taikinakulhoon.

”Sopiiko kysyä, mitä ihmettä sinä oikein touhuat?” Barty kysyi katsellessaan poikaystävänsä nautinnollista ilmettä.

”Joo, no kun meidän olisi tarkoitus leipoa, mutta… ongelma on vain siinä, että tämä taikina on vielä miljoona kertaa parempaa ennen paistamista kuin sen jälkeen. Maista vaikka!”

Yhtäkkiä Reguluksen etusormi oli Bartyn suussa. Hän imaisi sitä tyytyväisenä ja huomasi, että Regulus oli puhunut täyttä totta. Taikina, joka kaikesta päätellen oli piparkakkutaikinaa, maistui taivaalliselta, vaikka jotain vaikutusta saattoi olla myös tavalla, jolla se tarjoiltiin, Barty ajatteli. Otettuaan sormensa pois Bartyn suusta Regulus heti perään varasti Bartylta piparkakkutaikinan makuisen suudelman.

”Hetkinen, hei…” Barty yritti toppuutella poikaystäväänsä, mutta turhaan. ”Kuule nyt… eikö meidän pitänyt… ikään kuin… pitää tämä vielä omana tietonamme? Meinaan, että nuo tyypit –” Barty viittasi kädellään epämääräisesti kohti kotitonttuja toivoen, ettei onnistuisi loukkaamaan niitä.

”Eivät ne puhu tästä, eivätkä siitäkään, että ollaan edes oltu täällä”, Regulus vastasi huolettomasti. ”Luota minuun. Me ollaan jo sovittu tämä homma niiden kanssa, kun kävin täällä aikaisemmin, ja ne auttoivat minua hiukan tuon taikinan kanssa. Tai oikeastaan aika paljonkin. Voi olla, etten olisi ihan itse selviytynyt siitä.”

”Okei, eli me siis leivotaan joulupipareita?” Barty kysyi hieman epäröivästi, ja vilkaisi jälleen pöydällä olevia välineitä.

”Aivan.”

”Miksi sinä muuten niin haluat tehdä? En tiennyt, että osasit leipoa jästien tavalla?”

”Äh, no en kai minä nyt osaakaan”, Regulus sanoi, nauroi ja pörrötti Bartyn hiuksia. ”Ikään kuin meillä kotona ikinä tehtäisiin sellaista. Mutta joskus tosi monta vuotta sitten oltiin Siriuksen kanssa kylässä meidän enon Alphardin luona, joka seurusteli siihen aikaan jästin kanssa…” Reguluksen ääni madaltui kuiskaukseksi hänen mainitessaan enonsa kumppanin, ja Barty hymyili, sillä se oli arvatenkin suuri salaisuus, jota Mustan pojat eivät olleet maininneet vanhemmilleen.

”No se Alphardin naisystävä kuitenkin leipoi itse pipareita, ja halusi antaa minun ja Siriuksenkin kokeilla. Olin silloin muistaakseni seitsemän vanha, tai sitä luokkaa. Muistan, että se oli tosi, tosi kivaa, vaikka me Siriuksen kanssa syötiinkin niin hirveät määrät taikinaa, että saatiin vatsamme kipeiksi. Ja sitten, kun oli valmista, me saatiin myös koristella pipareita, ja sekin oli ihanaa, vaikka Sirius söikin osan minun karkeistani, ja meille meinasi tulla tappelu.”

Barty nauroi ajatukselle pienestä Reguluksesta syömässä liikaa piparitaikinaa ja nahistelemassa veljensä kanssa piparin koristeista. Tämä oli selvästi yksi harvoista jästien puuhista, joista Reguluksella oli enemmän kokemusta kuin hänellä itsellään.

”Minä en ole ikinä edes kokeillut leipoa mitään”, hän sanoi. ”Äiti tykkää monista jästien jutuista, mutta keittiöpuuhat eivät kuulu niihin. Joten sinun pitää varmaan näyttää minulle, miten tämä homma toimii.”

”Ilman muuta”, Regulus sanoi ja otti kaulimen käteensä asiantuntijan elkein. ”Minulla onkin tästä ihan huomattavan laaja kokemus.”

Ensimmäinen yritys meni pieleen, sillä tahmainen taikina tarttui sekä kaulimeen että pöytätasoon. Hetken aikaa Barty saattoi nähdä, miten Reguluksen päässä kihisi harmista, mutta tämä malttoi kuitenkin mielensä eikä alkanut kiroilla ääneen, halusi ehkä olla siivosti kotitonttujen aikana. Sitten hän näytti keksineen jotain, kurkotti kauempaa pöytätasolta jauhoja ja ripotteli niitä sekä tasolle että taikinan päälle ennen kuin aloitti kaulimisen alusta.

Työ kävi hitaasti, sillä Barty ei malttanut olla kietomatta käsiään takaapäin poikaystävänsä ympärille ja suutelematta tämän niskaa, kunnes Regulus unohti, mitä oli ollut tekemässä. Lopulta he kumpikin olivat yltä päältä jauhoissa ennen kuin jonkinlainen määrä pipareita oli saatu pellille asti, ja uuniin paistumaan. Lisäksi he olivat molemmat ihan kuin vahingossa syöneet huomattavan määrän taikinaa.

Myöhemmin Barty katseli, kun Regulus koristeli keskittyneen näköisenä valtavan kokoista piparkakkuporsasta vaaleanpunaisella kuorrutteella. Sitä ennen he olivat koristelleet lähinnä sydämiä, mutta nyt Regulus näkyi valinneen porsaan kuin erityistä tarkoitusta varten.

Barty kumartui lähemmäs, pyyhkäisi ohimennen jauhoja Reguluksen poskelta, ja jäi katselemaan tämän aikaansaannosta. Nähdessään, mitä toinen oli parhaillaan tekemässä, Bartyn oli pakko nauraa ääneen. Porsaan kylkeen oli kirjoitettu huolellisilla kirjaimilla teksti:

Sirius Orion Musta on –

”Voi helvetti tätä”, Regulus tuhahti ja laski kuorrutteen käsistään pöydälle turhautuneen oloisesti.

”Mikä hätänä?”

”No kun ei tähän mahdu enää sitä, mitä oli tarkoitus!”

Regulus oli luultavimmin oikeassa, sillä porsaan kyljessä oli tilaa enää korkeintaan yhdelle, hyvin lyhyelle sanalle.

”Mitä olit sitten ajatellut?”

”En ollut ihan varmaksi päättänyt”, Regulus sanoi. ”Mutta mielessäni kävi ainakin itseään täynnä oleva kusipää, tai –”

”Unohda se”, Barty sanoi, tarttui vuorostaan kirkkaanpunaiseen kuorrutteeseen, kumartui lähemmäs Regulusta ja taiteili Reguluksen sanojen perään isokokoisen sydämenkuvan.

”Miksi sinä nyt noin menit tekemään?” Regulus älähti ja katsoi Bartya hieman loukkaantuneena.

”Eiköhän se sovi tilanteeseen ihan hyvin.”

”Ai, kuinka niin muka? Nytkö Sirius on sinusta sitten ihana, vai?”

”Ei ehkä suorastaan…” Barty sanoi, ja painoi suukon Reguluksen muka vastahakoisille huulille. ”Mutta tämä onkin sinun mielipiteesi veljestäsi, ei minun.”

”Jaaha”, Regulus totesi kuulostamatta enää kovin äkäiseltä. Sitten hän valitsi jälleen koristeltavaksi sydämenmuotoisen piparin, ja laittoi ohimennen Bartyn suuhun karkin.

Ennen kuin he lähtivät keittiöiltä, he siivosivat jälkensä, ja puhdistivat toinen toisensa jauhoista. Reguluksen huomaamatta Barty kähvelsi kaapista joulunpunaisen peltirasian, työnsi piparkakkuporsaan siihen, ja kävi pyytämässä eräältä kotitontulta pikku palvelusta.

[Pahatar]

Olen jälleen kommentoimassa täällä kahta lukua kerralla, eli ensin osaan 11. Tämä olikin minulle vähän yllätys siinä mielessä, että alun perin ajattelin poikien pääsevän tähän tunteiden tunnustamisvaiheeseen vasta jouluyönä, mutta en tosiaankaan valita. Kyllä tässä on kuvattu niin ihastuttavalla tavalla sitä, mitä tuntuu olla rakastunut, niin kuin juuri tuolta, ettei pysty pitämään sormiaan irti toisesta millään. Ajattelin, että taisi mennä molemmilta oppitunnit aika lailla ohi korvien ainakin tuona päivinä, ja varmaan seuraavinakin. Ilmeiden ja eleiden hillitseminen on varmasti vielä vaikeampaa, eikä tahdo onnistua oikein millään. Tuo mahtaisi olla todella raskasta, kun olisi pakko esiintyä ulospäin pelkkinä ystävinä, ja vähän luulen, että aika pian alkavat muutkin kuin Sirius huomata jotain, elleivät ihan sokeita ole.

Pidin tässä niin kovasti siitä, että Barty on yhtä rakastunut kuin Reguluskin, eikä enää yritäkään peitellä sitä. Kun ei ihanaa Regulusta saa enää satuttaa enempää kuin mitä hän on jo joutunut kärsimään. Kyllä minua naurattivat ja samalla lämmittivät mieltä nuo Reguluksen ajatukset, kun hän oli huolissaan siitä, onko Bartylle ongelma, että hän on ajatellut tätä siinä mielessä jo pitkään. Barty on kyllä loistava, kun hän tuntuu osaavan vakuuttaa Regulukselle kerta toisensa jälkeen, että kaikki on hyvin ja juuri sillä lailla kuin pitääkin:

”Kyllä se tavallaan on ongelma”, Barty totesi muka vakavana, niin että Regulus loi häneen epäluuloisen katseen. Sitten hän suli nauruun, pysäytti Reguluksen ja antoi tälle hellän suukon huulille. ”Sikäli, että jos olet kerran halunnut tehdä niin, etkä ole kuitenkaan tehnyt, ja… minulla on ollut ihan sama tilanne, niin… onhan se nyt aika iso menetys. Jos miettii, kuinka monta suudelmaa meiltä on jo jäänyt sen takia väliin.”

”Vai sellainen ongelma se on”, Regulus sanoi, ja nyt hänkin hymyili. ”Kieltämättä minuakin kyllä harmittaa ajatella sitä. Mutta… ehkä tilanne ei ole vielä aivan toivoton? Meinaan, että voihan vahinkoa yrittää ottaa takaisin tällä lailla jälkikäteen?”

Tämä osa oli kyllä todella söpö, kun Regulus halusi ikään kuin ottaa takaisin sen, mitä ei ollut sanonut Bartylle niin pitkään aikaan. Tuokin kuuluu minusta niin hyvin tuohon ihanaan rakkauden ensihuumaan, että halutaan jutella siitä, mitä tykkää toisesta, miltä se tuntuu, kauanko sitä on kestänyt ja mitä epäilyksiä siinä on voinut olla. Olen ihan samaa mieltä Bartyn kanssa, että sen parempaa kuultavaa suhteen alussa ei olekaan:

Tiedätkö, mitä tarkoitan?”

”Enköhän… mutta kerro ihmeessä lisää”, Barty sanoi, ja veti Reguluksen hellästi kainaloonsa. Hänestä oli kertakaikkisen ihanaa kuulla tämän käyttävän tuollaisia sanoja. Ei Barty ollut ikinä kuullut tämän ennen sanovan mitään vastaavaa, vaikka hän olikin jo vuosia ajatellut, että paras ystävä oli hänelle rakkain ihminen maailmassa, ja aavistanut Reguluksen ajattelevan hänestä samoin. Eivät he silti koskaan ennen olleet antaneet tunteilleen nimiä.

Voi kun ihanaa tuo, mitä Regulus sanoi Siriuksesta! Ja vaikka tämä puhui ehkä mielestään menneestä, haluan kyllä ajatella, että ovat ne samat tunteet Reguluksella olemassa vieläkin. Ja odotan kyllä, että siihenkin palataan vielä tässä kalenterissa.  Minusta jo se, miten paljon Sirius tuntuu pyörivän Reguluksen mielessä, kertoo aika paljon.

Tämä oli kertakaikkisen ihana kohta! Eikä varmaan tarvitse selittää tarkemmin, miksi näin. Tuntuu ihan loistavalta, että Regulus ja Barty ovat löytäneet toisensa muutenkin kuin ystävinä ja tekevät toisensa niin onnellisiksi. Olen niin varma, että jos se olisi ollut canonia, heidän tulevaisuutensa olisi ollut hyvinkin toisenlainen:

”Onko sinusta liian aikaista sanoa, että olen rakastunut sinuun?” Regulus kysyi ujosti. ”Kun kyllä minä tajuan, että se taisi tulla vähän äkkiä. En kai pelästyttänyt sinua, tai mitään?”

Sitten taas tämä kaiken salaaminen surettaa, vaikkakin saattaa olla se paras vaihtoehto, kun ajattelee sitäkin, millaisista perheistä nämä kaksi ovat, ja olin iloinen, että he päättivät toistaiseksi pitää matalaa profiilia. Ajattelin myös, että jollain lailla tuo kaapissa oleminen sopii minusta juurikin kahden luihuisen tyyliin, kun taas rohkelikot voi hyvin nähdä sielunsa silmin vaikka paraatissa sateenkaarilippujen kanssa. Ja varsinkin, kun miettii Reguluksen kotioloja, niin taas ajattelen, että siitä perheestä kannattaisi ottaa irti joka ikinen kaljuuna, jonka vain voi saada, ja häipyä sitten. Bartylla on vähän helpompi tilanne omassa perheessään, ja jostain syystä taas tämä, mitä hän ajatteli isästään, nauratti minua kovasti:

Barty ajatteli omaa äitiään, joka takuulla hyväksyisi heidät, ja isäänsä, joka saisi kohtauksen kuullessaan poikansa alkaneen seurustella parhaan ystävänsä kanssa. Se ei Bartya olisi haitannut, sillä pahennuksen herättäminen isässä kuului hänen lempipuuhiinsa.

Tämä 12. luku oli myös valtavan ihana ja todellinen hyvän mielen teksti! Ihana Regulus, joka halusi pukeutua hyvännäköisiin jästivaatteisiin, joita ainakin Barty arvosti kovasti. Ja jopa seurasi esimerkkiä, vaikka Reguluksen läsnäolo ja silmäykset Bartyyn tuntuikin aiheuttavan hänelle ylimääräisiä hankaluuksia. Samoin kuin Barty Regulukselle pelkässä pyyhkeessään. Tässä on ihanaa vihjailua, ja vaikka tällä ikärajalla ei voi kovin pitkälle mennäkään, tykkäsin tästä kovasti. Samoin kuin Barty, niin minäkin kyllä vähän epäilen Reguluksen viattomuutta tässä suhteessa: 
 

”Kyllä jossain laissa varmaan kielletään näyttämästä noin syntisen hyvältä heti aamusta”, hän sanoi, ja nojautui lähemmäs, mutta ei aivan tarpeeksi lähelle suudellakseen.

Regulus oli heti leikissä mukana, laittoi omat kätensä Bartyn farkkujen takataskuihin ja veti tämän aivan kiinni itseensä.

”Sitten siinä varmaan myös kielletään sekoittamasta viattomien ihmisten päitä ilmestymällä yllättäen jostain pelkkä pyyhe ympärillään”, Regulus vastasi, ja antoi huultensa kiusoittelevasti melkein koskettaa Bartyn huulia. ”Luuletko, että voin taaskaan ajatella koko päivänä mitään järkevää?”

Pipareiden leipominen koulun keittiössä oli aivan loistava juttu tähän osaan, ja täytyy myöntää, että olin jo vähän miettinytkin tuota etukäteen, miten ja missä se mahtaa oikein onnistua, kun sisäoppilaitoksessa ollaan. Olipa ihana tuo viittaus Alphardiin, ja se toi minun mieleeni heti tuon ficcisi Mustan kesän värit, ja Alphardin naisystävän Ginan. Ajattelin, että tässäkin ficissä Mustan veljeksille oli jäänyt hyvät lapsuusmuistot Alphardista:

”No se Alphardin naisystävä kuitenkin leipoi itse pipareita, ja halusi antaa minun ja Siriuksenkin kokeilla. Olin silloin muistaakseni seitsemän vanha, tai sitä luokkaa. Muistan, että se oli tosi, tosi kivaa, vaikka me Siriuksen kanssa syötiinkin niin hirveät määrät taikinaa, että saatiin vatsamme kipeiksi. Ja sitten, kun oli valmista, me saatiin myös koristella pipareita, ja sekin oli ihanaa, vaikka Sirius söikin osan minun karkeistani, ja meille meinasi tulla tappelu.”

Tämä pipari, johon Regulus taiteili Siriukseen liittyvän kirjoituksen, oli kyllä minun lempikohtani tässä osassa. Ei tainnut olla sattumaa, että kyseinen pipari oli juurikin porsaan muotoinen, ja vielä iso sika. Barty pelasti tilanteen ihan loistavasti, ja taas Reguluksella oli Sirius mielessään, vaikka hänen pitikin kirjoittaa siihen aluksi jotain loukkaavaa. Tai ainakin väitti niin. Tämä oli ihan mahtava loppu, ja mietin, että Barty taisi lähettää sen piparin kotitonttujen avulla Siriukselle, ainakin toivon niin.

Kiitos näistä aivan ihanista osista, ja isot pahoittelut, kun olen taas myöhässä tämän kommentoinnin kanssa. Olen kyllä lukenut innolla joka luvun heti kun olen näiden pariin päässyt, ja on jälleen ihan mahtavaa odottaa, mitä seuraavaksi tapahtuu.

[Claire]

Iik, mitä vanhat silmäni näkevätkään! Regulus jästivaatteissa!! Pääsin nauttimaan tästä paljon pikemmin kuin osasin uskoakaan, siis ennen tuota jästien bändikonserttia! Ei ihme tosiaan, ettei Barty voi pitää näppejään erossa Reguluksesta. Onneksi ei enää tarvitsekaan, kun pojat ovat tunteensa toisilleen nyt myöntäneet. <3

Ihanaa, että tällä kertaa Regulus päätti yllättää Bartyn, vaikka Barty onkin ottanut tehtäväkseen Reguluksen piristämisen joulun alla. Alkaa tuntua, että Reguluksella on luukku luukulta enemmän joulumieltä, ihan mahtavaa! <3

”Joo, no kun meidän olisi tarkoitus leipoa, mutta… ongelma on vain siinä, että tämä taikina on vielä miljoona kertaa parempaa ennen paistamista kuin sen jälkeen. Maista vaikka!”

Samaistun Regulukseen tässä asiassa ihan 100% Mutta oh, tämä pieni kohtaus kyseisen repliikin jälkeen oli jotain vielä maukkaampaa…:

Yhtäkkiä Reguluksen etusormi oli Bartyn suussa. Hän imaisi sitä tyytyväisenä ja huomasi, että Regulus oli puhunut täyttä totta. Taikina, joka kaikesta päätellen oli piparkakkutaikinaa, maistui taivaalliselta, vaikka jotain vaikutusta saattoi olla myös tavalla, jolla se tarjoiltiin, Barty ajatteli. Otettuaan sormensa pois Bartyn suusta Regulus heti perään varasti Bartylta piparkakkutaikinan makuisen suudelman.

Aloin jo toivoa, että tämä kalenteri olisi sittenkin K-15 - K-18 matskua, noiden parin ekan lainin jälkeen Huhh, mihin olisi voinut edetä, ehkä siis parempi että tässä on alhaisempi ikäraja, tai olisin saanut sydänkohtauksen.

Tämä oli jälleen oikein ihana, suloinen luukku ja rakastan tätä fluffyjoulutunnelmaa, jee! Kiitos jälleen <3

[Altais]

A/N: Tämä luukku vaati hieman enemmän taustatyötä kuin muut, mutta vietin sen parissa myös aika hauskoja hetkiä, sillä nyt pojat pääsevät kauan odotettuun jästien konserttiin. Kaikki ei kuitenkaan ehkä mene aivan Bartyn käsikirjoituksen mukaan. 

Claire: Houkutus olisi kyllä ollut suuri korottaa kalenterin ikärajaa, koska onhan tässä rivien välistä luettavissa, mihin suuntaan Reguluksen ja Bartyn välit tässä ovat menossa, tai ehkä menneetkin jo. Mutta mennään tällä ikärajalla, ja voihan aina kirjoittaa jonkun spin-offin korkeammalla ikärajalla, jos siltä tuntuu. Vaikka "puuttuva kohtaus" -tyylisesti. No joo, katsotaan, mutta kyllä asia on mielessä käynyt. Voi, ja minäkin ihastelen Regulusta jästivaatteissa, ja heti seuraavassa luvussa päästään palaamaan asiaan. Mahtaako Regulus enää malttaakaan ollenkaan luopua jästivaatteistaan, vai noinkohan hän tykästyi niihin pysyvästi? Saa nähdä.

Pahatar: Tällä kertaa pojat päätyivät tunnustamaan syvimmät tunteensa jo tässä puolivälin paikkeilla, koska minun teki niin mieli päästä kirjoittamaan heistä myös avoimesti (tai oikeastaan ei niin avoimesti) seurustelevana parina.  Ja lisäksi pojilla on kyllä hieman noita vakavampia aiheitakin vielä, joista olisi jossain vaiheessa pakko puhua, jotta ehkä voisi olla mahdollisuus, että asiat voivat vielä muuttua paremmiksi tulevaisuutta ajatellen. Mutta välillähän täytyy pitää myös hauskaa, sitä on luvassa tässä luukussa, ja myös tuo piparien leipominen oli varsinainen kevennys vakavien keskusteluiden jälkeen. Regulus parka miettii veljeään kyllä lähes koko ajan, se on ihan totta, ja kokee aika ristiriitaisia tunteita, kun toisaalta myönsi itsekin rakastaneensa veljeään aina, mutta toisaalta kirjoittelee piparkakkupossuihin tämän nimiä (mielellään herjauksilla jatkettuina).  Ehkä se veljesrakkaus sitten vain on sellaista. Mutta aika näyttää (melko piankin), mitä Reguluksen piparkakkuporsaalle tapahtui.

Sitten tulevasta luukusta vielä muutama fun fact: Lontoon Rainbow Theatressa on oikeasti järjestetty 13.12.1977 The Clash -yhtyeen konsertti. Kyseinen päivä ei tainnut oikeasti olla lauantai vaan tiistai, mutta ei anneta sen haitata. Ficissä mainittavat kyseisen bändin kappaleet ovat:

Should I Stay or Should I Go (joka oikeasti ilmestyi vasta 1982), sekä

London Calling.





13. LUUKKU



13.12.1977



Lauantaina Barty kehotti Regulusta pukeutumaan jälleen jästivaatteisiinsa ja laittautumaan muutenkin sen näköiseksi, kuin olisi kuka tahansa jästipoika menossa parhaan kaverinsa kanssa keikalle Lontooseen. Regulus pukeutui innoissaan mustiin farkkuihinsa ja siihen KISS-paitaan, jota Barty oli jo aiemmin ihastellut, ja pörrötti tavallisesti niin siistit hiuksensakin niin sekaisin, että jopa hänen isoveljensä olisi jäänyt toiseksi.

Bartyn mielestä Regulus näytti edelleen kaikkea muulta kuin ihan keneltä tahansa jästipojalta, tai velhopojalta sen paremmin, ja saisi varmaankin koko joukon ihailijoita näyttäytyessään tuon näköisenä ihmisten ilmoilla. Hän malttanut olla sanomatta ajatuksiaan ääneen varmistettuaan ensin, että he olivat kahden. Silloin Regulus kietoi kätensä Bartyn kaulaan, painautui ihan lähelle ja sanoi, ettei välittänyt muista ihailijoista kuin eräästä tietystä.

Kuhnusarvio oli eilisellä oppitunnilla maininnut matkustavansa sisarensa luo viikonlopuksi, mikä helpotti suuresti Bartyn ja Reguluksen siirtymistä koulusta Viistokujalle kenenkään huomaamatta. Päästyään Viistokujalta jästi-Lontoon puolelle Barty veti Reguluksen eräälle syrjäiselle pikku kadulle, jolla ei liikkunut juuri sillä hetkellä ketään.

”Meidän pitää tehdä vielä yksi pikku juttu, jotta varmasti päästään sisään”, hän selitti Regulukselle, joka katseli tarkkaavaisesti, kun hän kaivoi takkinsa taskusta jälleen kaksi pikku liemipulloa. ”Siellä on kuitenkin taas virkaintoisia ovimiehiä, ja jästien maailmassa sitä paitsi vasta yli 18-vuotias on täysi-ikäinen. Joten ajattelin, että meidän olisi paras näyttää jälleen hiukan vanhemmilta.”

”Niinpä tietysti”, Regulus nauroi. ”Enpä tullut ajatelleeksi tuota, mutta onneksi sinä aina ajattelet kaikkea. Mutta etkö ajattele, että nämä meidän uudet vaatteet saattavat sopia hiukan huonosti Minervalle ja Horatiukselle? Olisiko pitänyt ottaa vaihtovaatteet mukaan?”

”Ei tässä mitään vaihtovaatteita tarvita, vaan nämä ovat juuri hyvät”, Barty sanoi ja virnisti iloisesti. ”Ei me olla tällä kertaa Minerva ja Horatius kuumilla treffeillä.”

”Vaan?”

”Se on yllätys. Juo tämä, niin sittenpä näet.”

Hetken kuluttua Barty katseli edessään seisovaa hahmoa, joka oli muuttunut hämmästyttävän vähän alkuperäisestä versiostaan. Etenkin, kun Bartyn oma näkökyky oli yhtäkkiä aiempaa heikompi, hän ei pimeässä tahtonut edes huomata Reguluksen muuttuneen. Barty kaivoi taskustaan James Potterin silmälaseista tekemänsä kopiot ja laittoi ne päähänsä.

”Hitto vie, Potter on tosiaankin aivan sokea ilman näitä”, hän naureskeli, ja katsoi Regulusta uudelleen, tällä kertaa tarkemmin silmin. Regulus tuijotti häntä tyrmistyneenä.

”Ei jumalauta sinua, Barty…” hän henkäisi melkein kauhistuneena. ”Enhän minä vain ole Sirius? Sano, etten ole Sirius.”

”Olen pahoillani”, Barty sanoi, vaikkei oikeasti ollutkaan. Reguluksen ilmeestä näki, että tästä oli salaa hauskaa leikkiä hetken aikaa omaa isoveljeään.

”Ehkä minä kestän tämän”, Regulus sanoi, mutta tuli sitten ajatelleeksi jotain. ”Ai niin, mutta Potter ei kylläkään taida vielä olla täyttänyt kahdeksaatoista. Sirius on, mutta muistaakseni se onkin muutaman kuukauden vanhempi kuin Potter.”

”Hah, siinä tapauksessa Potterilla on väärät paperit”, Barty sanoi nauraen. ”Niiden mukaan sekin on kyllä täysi-ikäinen myös jästien maailmassa. Katso vaikka.”

Barty alkoi jälleen etsiä jotain taskustaan, ja löydettyään etsimänsä hän ojensi Reguluksen käteen Sirius Mustan henkilöllisyystodistuksen, ja näytti myös omassa kädessään olevaa, James Potterin kuvalla varustettua läpyskää, joka ilmeisesti oli jästien ajokortti.

Regulus katsoi häntä vaikuttuneena mutta hieman epäluuloisena.

”Sirius saa kyllä raivarin, kun huomaa, että nämä on varastettu… ja luultavasti Potter myös. Mitä, jos ne saavat selville, kuka ne on vienyt?”

”En minä näitä varastanut”, Barty nauroi. ”Mutta kävin minä niiden makuusalissa sen verran, että sain tehtyä alkuperäisistä versioista aidon näköiset kopiot, ja samalla vein niiden tyynyiltä pari hiusta monijuomalientä varten. Älä huoli, eivät ne saa koskaan tietää. Mennään nyt, ennen kuin myöhästytään keikalta, Regulus – tai siis… anteeksi nyt, mutta minun pitää varmaan hetken aikaa puhutella sinua Siriuksena. Vain sen aikaa, kunnes ollaan päästy ovimiesten ohi.”

”Tosi mahtava juttu… James”, Regulus tuhahti, mutta hänen silmänsä nauroivat silti.

”No niin, mennäänhän sitten, Sirius.”



*



Konsertti järjestettiin paikassa, jonka nimi oli Rainbow Theatre. Joku heidän takanaan jonottava selitti kaverilleen, että paikka oli joskus ollut elokuvateatteri. Regulus vilkaisi Bartya sen näköisenä, kuin olisi halunnut kysyä, mikä oli elokuvateatteri, mutta valitsi kuitenkin pysytellä hiljaa. Bartyn mielessä kävi, että joululomalla pitäisi kaiketi viedä Regulus elokuviin.

Väkeä oli hirveän paljon. Barty ei muistanut ikinä nähneensä missään vastaavaa tungosta. Kaikki olivat pukeutuneet samantapaisesti kuin hekin, eivätkä he Bartyn onneksi vaikuttaneet herättävän minkäänlaista kyseenalaista huomiota muissa, vaikka olivatkin kaksi jästien tavoista varsin huonosti perillä olevaa nuorta velhoa. Muutamat tytöt katselivat heitä kiinnostuneina, mutta he olivat kuin eivät olisi huomanneet.

Yhtyeen nimi oli the Clash, kuten kävi ilmi suurista julisteista ja valotauluista, joita oli kiinnitetty sisäänkäynnin ympäristöön. Barty ei ollut koskaan kuullut puhuttavan sellaisesta yhtyeestä aiemmin, mutta hän oli saanut tämän idean alettuaan selvitellä tuttujensa kautta, millaisia keikkoja joulukuun aikana Lontoossa oli, ja mikä niistä voisi olla Reguluksen mieleen. Hänen onnekseen luihuistenkin joukosta oli löytynyt muutamia jästimusiikin ystäviä, ja niinpä he olivat nyt täällä.

”Sirius kuuntelee tätäkin bändiä”, Regulus sanoi ja nojautui lähemmäs Bartya jonossa.

Samassa Barty tunsi Reguluksen käden tarttuvan omaansa, ja katsoi Regulusta kummastuneena. Hän ei kuitenkaan vetänyt kättään saman tien pois, vaikka he olivatkin keskellä ihmisjoukkoa, sillä tuntui mukavalta olla Reguluksen kanssa niin.

”Ei me olla ainoat, katso nyt”, Regulus kuiskasi Bartyn korvaan, ja nyökkäsi vaivihkaa kaksikkoon pienen matkaa heidän edessään. Kaksi nuorta miestä oli juuri uppoutunut suutelemaan toisiaan, eikä ketään näyttänyt suuremmin vaivaavan.

”Sitä paitsi, mehän ollaan nyt Sirius ja James, ja niin kuin itsekin sanoit, nehän ovat aivan takuulla yhdessä, joten…” Regulus ei sanonut lausettaan loppuun, vaan antoi sen sijaan Bartylle nopean suukon huulille.

Niin pian, kun he olivat päässeet sisälle ja saaneet takkinsa narikkaan, Regulus halusi käydä ostamassa heille juotavaa. Barty jäi odottamaan poikaystäväänsä yrittäen pysytellä hieman syrjässä pahimmasta tungoksesta, kun ihmiset vaelsivat omille paikoilleen. Hänelle tuli hiukan erikoinen olo siitä, että väkeä oli niin valtavan paljon. Vielä monin verroin enemmän kuin silloin, kun koko koulu oli koolla suuressa salissa.

Aikansa odoteltuaan Barty alkoi ihmetellä, missä Regulus oikein viipyi. Kuulosti siltä, että bändi alkaisi pian soittaa, ja Regulus oli viipynyt juomanhakureissullaan ainakin parikymmentä minuuttia. Olihan tiskille varmaankin pitkä jono, mutta Barty alkoi silti huolestua. Ehkä Regulus oli eksynyt tai joutunut ongelmiin järjestyksenvalvojien kanssa, kun ei hallinnut kovin hyvin jästimaailman tapoja.

Juuri, kun Barty oli aikeissa lähteä etsimään Regulusta, joku tarttui häntä tiukalla niskalenkkiotteella takaapäin, ja kiskoi hänet päättäväisesti pois muiden näkyviltä. Hän yritti tapella vastaan, mutta tuo toinen piteli tiukasti kiinni, eikä Barty voinut mitään sille, että hän tuli raahatuksi miesten vessaan. Bartyn käsi tapaili farkkujen taskuun piilotettua taikasauvaa, sillä vaikkei sen käyttö olisikaan yleisesti ottaen viisasta jästien keskellä, juuri nyt hän oli valmis mihin tahansa päästäkseen eroon päällekarkaajastaan. Mutta hänen ei onnistunut saada otetta taikasauvastaan ennen kuin he olivat jo vessojen puolella.

Vasta silloin hän alkoi käsittää, mitä oli tapahtunut. Ensimmäisenä hän näki wc-koppien edustalla kaksi Sirius Mustaa, joista yksi oli ahdistanut toisen nurkkaan, ja osoitti parhaillaan kaksoisolentoaan taikasauvalla suoraan silmien väliin. Toinen, selkä seinää vasten ajettu Sirius oli pukeutunut mustaan KISS-paitaan, ja loi Bartyyn anteeksipyytävän katseen.

Silloin Barty tunsi taikasauvan kärjen omalla kaulallaan, ja tajusi James Potterin tuijottavan häntä murhanhimoisesti.

”Karkotaseet”, Potter mutisi, ja Barty tunsi taikasauvansa pakenevan farkkujensa taskusta.

Bändi oli aloittanut. Musiikki kuului erinomaisen hyvin vessoihin asti. Hieman epätoivoisen kuuloinen, nuori mieslaulaja halusi kuumeisesti tietää, pitäisikö jäädä vai lähteä, sillä tämä toisteli tuota kysymystä yhtä mittaa. Barty huomasi miettivänsä samaa, joskin lähteminen tuntui olevan tässä tilanteessa melko mahdotonta.

”Nyt sitten niitä selityksiä”, toinen Siriuksista sanoi hampaidensa välistä. Barty päätteli tämän olevan alkuperäinen Sirius, ja tuo pelästyneen näköinen oli siis Regulus. ”Kuka helvetti sinä olet, ja kuka kaverisi on?”

”Minä…” Regulus aloitti vapisevalla äänellä. ”Minä olen… me ollaan… vain…”

”Kai sinulla sentään on pokkaa edes puhua kunnolla, kun kerran olet onnistunut tulemaan tänne esittäen minua”, Sirius sanoi ääntään vaarallisesti korottaen, ja painoi taikasauvansa tiukemmin kaksoisolentonsa silmien väliin.

”Niinpä”, James jatkoi. ”Oli nimittäin aika jännä keskustelu tuolla ovimiesten kanssa, kun yksi niistä väitti kivenkovaan, että me ollaan jo kertaalleen tultu sisään, ja se oli kuulemma kysynyt meiltä henkkaritkin.”

”Tuskin oltaisiin päästy sisään ollenkaan, mutta sitten siihen kutsuttiin niiden esimies, joka tuntui olevan sitä mieltä, että ovimiehen päässä oli jotain vikaa”, Sirius sanoi naurahtaen. ”Silloin se ovimies tuumasi nolona, että muisti varmaan sittenkin väärin, ja päästi meidät kuitenkin sisään.”

”Mutta me arvattiin silti, että jotain tällaista on meneillään”, James sanoi. ”Joten antaa kuulua nyt. Keitä te olette, ja missä aikeissa liikutte täällä esittäen meitä? Aiotteko kenties tappaa salin täydeltä jästejä kerralla, ja laittaa syyt meidän niskaan?”

”Ei me mitään sellaista”, Barty mutisi nolona, pahoillaan siitä, että oli järjestänyt Reguluksen tällaiseen pulaan. ”Haluttiin vain pitää vähän hauskaa. Me ollaan alaikäisiä, ei tähän sen ihmeellisempää syytä ole.”

”Sirius, minä tässä olen… Regulus. Laita jo se taikasauva alas, en minä yritä mitään tyhmää, lupaan!”

”Regulus?” Sirius toisti epäluuloisena. ”No et kyllä varmana ole. Ei Regulus ikinä tulisi tällaiseen paikkaan! Minun veljeni ei nimittäin todellakaan kuuntele mitään jästien musiikkia, ei käytä jästivaatteita, eikä edes liiku jästien alueilla.”

”Saattaisit yllättyä, jos tietäisit”, Barty sanoi ja naurahti tahtomattaan. Musiikki pauhasi taka-alalla, ja edelleen siinä mietittiin, pitikö lähteä vai jäädä. Barty toivoi, että he Reguluksen kanssa saisivat vielä jäädä, vaikka lähteminen alkoi tuntua koko ajan todennäköisemmältä vaihtoehdolta.

”Jos tuo on Regulus, sinä olet sitten varmaan Kyyry”, James totesi suhteellisen asialliseen sävyyn, laski taikasauvansa ja näytti melkein kuin olisi voinut alkaa pian nauraa. Barty nyökkäsi lyhyesti vastaukseksi.

”Jos olitte vain hauskanpitoa vailla, olisitte voineet vaikka tulla ihan rehellisesti kysymään neuvoa”, James virnisti. ”On sitä keksitty helpompiakin keinoja päästä ovimiesten ohi! Mekin ollaan Siriuksen kanssa kokeiltu jo vaikka mitä, niin että on melkein sääli täysi-ikäistyä, kun silloin saa mennä sisään ihan luvan kanssa. Ihan tylsää oikeastaan.”

”Älä nyt heittäydy niin kaverilliseksi noille, James”, Sirius sanoi epäluuloiseen sävyyn, ja piteli edelleen taikasauvaansa esillä, vaikka ei osoittanutkaan sillä enää veljensä otsaan.

”Ota rennosti nyt, Sirius! Eihän se väärin ole, jos tyypit haluavat pitää vähän hauskaa”, James hymähti. ”Mutta vastaisuuden varalle, kaverit: väärien jästihenkkareiden taikominen ei ole juttu eikä mikään, mutta taikokaa ne jatkossa omilla kuvillanne ja nimillänne, niin ei tarvita monijuomalientä.”

”Okei. Tuota, kiitos”, Barty vastasi hieman nolona, ja päätti pitää Potterin vinkin mielessä.

”Minä en usko, että olet oikeasti Regulus”, Sirius sanoi, eikä näyttänyt yhtään niin rennolta kuin James.

”Olen minä”, Regulus mutisi onnettomana.

”Todista se.”

”Miten?”

”No… voidaan odottaa täällä, että monijuomaliemen vaikutus lakkaa.”

”Sirius hei…” James tokaisi. ”Meiltähän menee hyvä keikka ohi, jos me niin tehdään.”

”Joo, totta… no sitten sinun pitää kertoa minulle juttu, jonka vain oikea Regulus voisi tietää. Odotas, kun mietin… Hei, nyt keksin. Jos kerran olet pikkuveljeni, tiedät varmaan, millainen auto meidän enolla Alphardilla oli, kun oltiin pieniä?”

Regulus naurahti ääneen. Barty arvasi, että kysymys oli tälle helppo, ja herätti ehkä myös mukavia muistoja.

”Tiedän hyvinkin… Alphardilla oli punainen Mini, ja ihmettelisin, jos ei olisi edelleen. Me hiivittiin sitä salaa ihailemaan enon autotalliin, koska sinä rakastit sitä autoa niin paljon. Sitten kerran jäätiin kiinni, ja oltiin ihan paniikissa, mutta eno vain nauroi ja sanoi, että mennäänpä pojat käymään vähän ajelulla. Sitten me saatiin melkein tappelu aikaan siitä, kumpi pääsee istumaan etupenkille, muistatko?”

”Oikein hyvin”, Sirius sanoi, ja tämän kasvoille hiipi hitaasti pieni hymy. ”Kerro vielä yksi juttu. Enolla nimittäin oli tuohonkin tilanteeseen hyvä ratkaisu… muistatko, mikä se oli?”

”No se, että meidät molemmat laitettiin takapenkille, sillä hän otti naisystävänsäkin mukaan ajelulle, ja tämä sai istua edessä.”

”Hyvä on”, Sirius sanoi, virnisti ja katsoi Jamesia. ”On se Regulus.”

”Miten minua ei yhtään yllätä, että sinä olet jo pikkupoikana rakastanut jästien autoja”, James sanoi Siriukselle, ja katsoi tätä tavalla, jolla hänen ei takuulla nähty katsovan ketään muuta.

Barty ja Regulus vaihtoivat keskenään pitkän katseen.

”No, annetaanko me noiden mennä, ja lähdetään itsekin katsomaan keikkaa?” James jatkoi.

”Olkoon”, Sirius tuhahti. ”Mutta annatte sitten liemen vaikutuksen lakata, ettekä juo sitä enää lisää, ja katsottekin, ettei kukaan huomaa, kun muututte takaisin. Minä en halua enää toistamiseen alkaa väitellä ovimiehen kanssa siitä, kuinka monta minua täällä oikein onkaan, enkä mistään muistakaan epämääräisistä tapahtumista.”

”Okei”, Regulus sanoi. ”Ja hei… kiitos. Ja anteeksi.”

”Ei se nyt niin iso juttu ole”, James sanoi rennosti. ”Saattaahan olla, että mekin ollaan joskus tehty jotain vastaavaa päästäksemme jonnekin sisään.”

Viimeiseksi ennen kuin he lähtivät eri suuntiin, Barty näki Siriuksen laittavan kätensä nopeasti Reguluksen olalle.

”Niin, ja kiitos muuten siitä joululahjasta… tosi söpöä, että olit leiponut minulle ihan itse.”

Regulus kohautti epämääräisesti harteitaan.

”En tiedä, mistä puhut.”

”Etpä tietenkään, pikkuveli. Kuule, muistan kyllä, miten jo kymmenen vuotta sitten enon luona kirjoitit kaikkiin piparkakkuporsaisiin minun nimeni. Et sinä silloin niihin sydämiä piirrellyt, mutta kiva kuitenkin, että tällä kertaa teit niin. Arvostan sitä todella. No mutta hei, kivaa iltaa sitten. Me tästä mennään Jamesin kanssa.”

Regulus loi Bartyyn pitkän katseen, huokaisi syvään muttei vaivautunut sanomaan mitään. He odottivat soveliaan ajan, jotta alkuperäiset Sirius ja James olivat varmasti kadonneet näkyviltä, ennen kuin uskalsivat astua ulos vessan ovesta.



*



Siriuksen ja Jamesin kohtaamisen jälkeen ilta sujui ilman vastoinkäymisiä. Regulus ja Barty jäivät mahdollisimman syrjään väkijoukosta, jotta pystyivät livahtamaan piiloon siinä vaiheessa, kun alkoivat huomata toisissaan merkkejä liemen vaikutuksen lakkaamisesta. Konsertin katseleminen hieman sivussa muista ei tuntunut kummastakaan pahalta, mutta sen sijaan se tarjosi mahdollisuuden Bartylle kietoa käsivartensa takakautta Reguluksen ympärille, ja antaa tämän nojata selkänsä häneen. Barty painoi nenänsä Reguluksen niskahiuksiin ja antoi niiden kutitella kasvojaan.

Varjoissa seisoskelu antoi myös hyvät mahdollisuudet tarkkailla ympäristöään ja nähdä sellaista, mikä muuten olisi jäänyt näkemättä. Yhtäkkiä Regulus nykäisi Bartya käsivarresta, kääntyi nopeasti katsomaan häntä, ja nyökkäsi sitten etäämmällä, niin ikään muista sivummalla viihtyvään kaksikkoon. Barty jäi tuijottamaan ihmeissään, miten Sirius Musta painoi James Potterin selän seinää vasten, painautui aivan kiinni ja suuteli.

Olihan Barty toki osannut päätellä jo aiemmin, mistä näiden kahden suhteessa oli todella kysymys. Mutta kun hän nyt näki kaiken edessään omin silmin, hetkessä oli silti jotain kaunista, joka veti hänet sanattomaksi. Hän vilkaisi Regulusta, joka hymyili hänelle lämpimästi, ja kääntyi sitten nojaamaan häneen samoin kuin hänen veljensä parhaillaan nojasi James Potteriin. Barty otti Regulusta hellästi niskan takaa kiinni ja suuteli. Musiikki, väenpaljous ja pimeyden keskellä välkkyvät valot saivat kaiken tuntumaan taianomaiselta, lähes epätodelliselta, vaikka oltiinkin jästien maailmassa.

Kaiken taustalla pauhaava kappale kertoi sodasta ja lukuisista muista tavoista, joilla maailma voi kohdata loppunsa. Regulus kurkotti sanomaan Bartyn korvaan, että jos saisi valita, hän haluaisi olla tämän kanssa juuri näin aina maailmanloppuun asti. Barty halusi sanoa, että jos se olisi hänestä kiinni, heidän henkilökohtaisen maailmanloppunsa ei tarvitsisi koittaa aivan vielä. Sen sijaan hän veti Reguluksen aivan kiinni itseensä ja toivoi, että tämä ymmärtäisi sen sanomattakin.

[Larjus]

No voi että, pipareiden leipomista yhdessä 😍😍 Voi miten somaa, että Regulus olikin nyt se, joka yllättää toisen! Onhan Barty tehnytkin niin paljon kivoja juttuja Regulukselle, että pieni roolien vaihto on vain virkistävää.

tämä taikina on vielä miljoona kertaa parempaa ennen paistamista kuin sen jälkeen.

Allekirjoitan tämän Piparitaikina on niin paljon paremmanmakuista kuin kypsät, paistetut piparit!

Lopussa tuli hymyiltyä pipariporsaalle ja sille tekstille, jota Regulus oli kuorruttamassa Ihana kans Bartyn panos sen piparin koristelussa! Ja hauskaa, kun sama pipari seikkaili seuraavassakin osassa Mistä voikin siirtyä hyvin tohon uusimpaan osaan, koska voi että! Mä en yhtään muistanut, etteivät Regulus ja Barty olleet käyneet vielä siellä keikalla, vasta vaateostoksilla. Heille kyllä sattuu ja tapahtuu aina monijuomalientä käyttäessä 😅 Miten voikin mennä aika ja paikka aina noin päällekkäin... Onneksi Siriuksella ja Jamesilla oli loppujen lopuksi varsin ymmärtäväinen suhtautuminen, vaikka aluksi epäluuloisia olivatkin. Mutta ihan syystä.

Mutta kävin minä niiden makuusalissa sen verran, että sain tehtyä alkuperäisistä versioista aidon näköiset kopiot, ja samalla vein niiden tyynyiltä pari hiusta monijuomalientä varten.

Barty tuntui tekevän kaiken vähän monimutkaisemman kautta Ja sitähän Jameskin heille sanoi. No, ehkä saavat isommilla seuraaville kerroille vähän vinkkejä. Ties vaikka olis seuraavan kerran tuplatreffit jossain jästibändin keikalla!

Regulus kurkotti sanomaan Bartyn korvaan, että jos saisi valita, hän haluaisi olla tämän kanssa juuri näin aina maailmanloppuun asti. Barty halusi sanoa, että jos se olisi hänestä kiinni, heidän henkilökohtaisen maailmanloppunsa ei tarvitsisi koittaa aivan vielä. Sen sijaan hän veti Reguluksen aivan kiinni itseensä ja toivoi, että tämä ymmärtäisi sen sanomattakin.

No voih ♥ Vähän kans äääääää, kun mielessä kummittelee väkisinkin hahmojen canon-tulevaisuudet ja se, että Regulus pystyy näkemään vilauksia tulevasta  😭😭 Hitto, täytyy ajatella tätä kaikkea vain fluffin ja romantiikan kautta...

[Claire]

Oiii ihanaa viimein oli jästibändikonserttiluukun aika! Tätä kannatti odottaa <3 Ensinnäkin erittäin luihuismaista Bartylta jälleen, tehdä väärennökset Jamesin ja Siriuksen henkkareista ja muuntaa hänet ja Regulus monijuomaliemen avulla heiksi. On se Barty aikamoinen veijari! Ja sitten mikä juonenkäänne, että James ja Sirius olivat samassa konsertissa! Heti tuli pientä jännitystä luukkuun, mutta onneksi kaikki meni lopulta hyvin. Ja tuo oli kiva lisä, että nyt myös tuli varmuus sille, että James ja Sirius seurustelevat. Ehkä Siriuskin näki Bartyn ja Reguluksen läheiset välit uudessa valossa..?

Ja vielä pakko kommentoida tähän:

Mutta mennään tällä ikärajalla, ja voihan aina kirjoittaa jonkun spin-offin korkeammalla ikärajalla, jos siltä tuntuu. Vaikka "puuttuva kohtaus" -tyylisesti.

YES PLEASE. Mä ilmottaudun ehdottomasti lukijaksi, jos spin-offin tästä päädyt kirjoittamaan!

Kiitos jälleen ihanasta luukusta <3

[vaahtokarkkiunelma]

Voi mitä söpöstelyä <33

Tämä on kyllä niin jotenkin ihana ja tosi jouluinen koko kokonaisuus. En ostanu itelleni jouluksi suklaakalenteria, joten tämä on toiminut hyvin sellaisena

Mulla ei (taaskaan) oo oikeasti mitään järkevää sanottavaa tai mitään oikeasti rakentavaa mielessä näin työpäivän jälkeen. Kunhan tulin taas ilmoittamaan, että tykkään tästä todella paljon ja seuraan päivittäin ja jne !

[Altais]

A/N: Bartylla on tänään vähän huonompi aamu, mutta onneksi Reguluksella ei ole. Kyllähän jokainen tarvitsee joskus rakkaan ihmisen olkapäätä, niin myös Barty. 

Kiitos ihanista kommenteistanne, ne aina lämmittävät mieltäni ihan valtavasti. 

Larjus: Olen samaa mieltä, että kyllä Bartykin välillä tarvitsee Regulukselta hiukan erityishuomiota ja kivoja yllätyksiä, vaikka niin mielellään onkin itse se, joka aina järjestää kaiken. Sitä on luvassa tässäkin luukussa, ja hiukan myös sivutaan jälleen noita poikien synkimpiä huolen aiheita, mutta ei niistä tässä ficissä liian huolissaan tarvitse olla, koska tämä kuitenkin on pohjimmiltaan hyvän mielen jouluficci.  Tuon joulupiparin oli vaan pakko päätyä Siriukselle lopulta, koska pitihän sen tietää, että pikkuveli ajattelee sitä sydämenkuvat silmissään ainakin salaa. Bartyn suunnitelmat meni todellakin vähän vaikeimman kautta, mutta toisaalta hänellä taitaa monijuomaliemi olla aika lähellä sydäntä. Tuplatreffit Siriuksen ja Jamesin kanssa olisi kyllä houkutteleva ajatus. 

Claire: Sirius ja James on niin helppo nähdä sellaisina, jotka olisi livistäneet Tylypahkasta milloin mihinkin viihteelle, ja varmaan keksineet kaikki mahdolliset keinot päästä alaikäisenä sisään baariin tai johonkin muuhun ikärajalliseen paikkaan.  Barty rassu ei tajunnut ottaa tätä huomioon, mutta jos Lontoossa on joku iso konsertti, niin kyllähän Sirius ja Jameskin siellä ovat. Oli kyllä hauska kuvitella niiden reaktiota huomatessaan bileissä omat kaksoisolentonsa.  Hyvä, että tilanne sentään rauhoittui sitten, koska olisihan ollut kurjaa, jos Regulus ja Barty olisivat missanneet kauan odotetun keikan. Siriuksen ja Jamesin keskinäisiä tunteita ei tarvitse enää arvailla, mutta on vähintäänkin mahdollista, että Sirius tajuaa, mistä Reguluksen ja Bartyn suhteessa on oikeasti kyse. 

vaahtokarkkiunelma: Ihana kuulla, että olet tätä seuraillut, ja että se on tuonut joulumieltä.  Se on tosi mukava ja paras mahdollinen palaute, kun tätä kalenteria päivittäin yritän ehtiä jatkaa, että saisin 24. luukun ajallaan eli jouluaattona tänne. Eipä muuten ole itsellänikään suklaa- tai mitään muitakaan joulukalentereita, tämä on tehnyt sellaisen virkaa ihan mukavasti, kun tälläkin saa suun makeaksi aika hyvin. 






14. LUUKKU



14.12.1977



Aamulla Barty heräsi houkuttelevaan kahvin tuoksuun sekä siihen, että jokin kutitteli häntä poskesta. Hän raotti silmiään ja huomasi, että hänen vuoteensa verhot oli vedetty tiukasti kiinni, että ilmassa hänen jalkojensa yläpuolella leijui punaisella liinalla peitetty eväskori, ja että Regulus oli käpertynyt hänen viereensä vuoteelle päivävaatteissaan. Hän lepäsi siinä niin lähellä Bartya, että hänen mustat hiuksensa kutittelivat Bartyn kasvoja.

”Huomenta”, Barty sanoi ja venytteli raukeasti. Reguluskin avasi silmänsä ja hymyili.

”Huomenta, unikeko. Toin aamiaista.”

”Mitä? Ihan oikeastiko?”

”Joo, kävin hiukan keittiöissä ennen kuin heräsit. Sitten tulin tänne ja tein pari vaimennusloitsua, että saisit nukkua rauhassa, etkä heräisi siihen, kun toiset heräilevät aamiaiselle. No, nukuttiko hyvin?”

”Kieltämättä”, sanoi Barty, joka yleensä heräsi heistä kahdesta ensimmäisenä. ”Mitä kello on?”

”Jaa, enpä tiedä… varmaankin vähän yli kymmenen.”

”Oikeastiko heräsit sunnuntaiaamuna vapaaehtoisesti aikaisin vain järjestääksesi minulle aamiaista vuoteeseen?”

”Taisinpa herätä…” Regulus vastasi itseensä tyytyväisen näköisenä. ”Olit nähnyt niin paljon vaivaa eilen, että minäkin halusin tehdä edes jotain.”

Puhuessaan Regulus hymyili ja leikki sormillaan Bartyn pyjamapaidan kauluksella, mutta Barty sen sijaan vakavoitui hieman kuullessaan puhuttavan eilisestä illasta.

”Niin, mutta kun… kaikkihan ei mennyt eilen ihan niin kuin olin suunnitellut. En käsitä, miten ei ollut käynyt mielessänikään, että veljesi ja Potter olisivat voineet olla myös siellä. Mutta olisihan se tietysti pitänyt tajuta. Niin, että tuota… anteeksi siitä, että veljesi raahasi sinut sillä lailla vessaan kesken kaiken. Se ei ollut osa suunnitelmaa.”

Barty yritti niellä harminsa, muttei aivan täysin voinut mitään sille, että muut kuin täydellisesti onnistuneet suunnitelmat aina laittoivat hiukan nolottamaan. Regulus saattoi olla varsinainen perfektionisti, muttei Barty itsekään ollut immuuni täydellisyyden tavoittelulle, eikä hän ollut tottunut epäonnistumaan. Varsinkaan Reguluksen silmissä.

”Käsitän, ettet suunnitellut sitä, mutta älä nyt silti stressaa turhaan”, Regulus sanoi ja nauroi. ”Pakko myöntää, että pelästyin ensin kunnolla, kun minut kiskottiin väkisin vessaan, mutta… sitten, heti kun tajusin sen olevan Sirius, se oli itse asiassa aika huvittavaa. En unohda Siriuksen ilmettä ikinä, eikä Siriuskaan varmaan minun. Mutta hei, syödäänkö?”

Regulus heilautti taikasauvaansa, ja eväskorin sisältö järjestäytyi heidän eteensä kauniisti katetuksi aamiaistarjottimeksi. Regulus kohottautui istumaan, tarttui vihreään kahvimukiin, ojensi sen Bartylle ja otti itselleen toisen. Barty maistoi varovasti kahviaan ja yritti hymyillä.

”Hei, älä nyt näytä tuolta. Kaikki on ihan oikeasti hyvin”, Regulus sanoi hymyillen. 

”Niin, mutta… minä halusin sen olevan täydellinen ilta”, Barty mutisi, ja tunsi itselleen hyvin harvinaisen, inhottavan palan kurkussaan. ”Meille… tai no… varsinkin sinulle. Koska olisit ansainnut sen. Ei sen pitänyt mennä yhtään noin. Tunnen itseni ihan idiootiksi.”

”Älä suotta”, Regulus sanoi, ja laittoi toisen kätensä hellästi Bartyn ympärille. ”Edes sinä et pysty aina ennakoimaan kaikkia asioita, jotka voivat vaikuttaa jonkun jutun onnistumiseen. Ei kukaan pysty. Ei varsinkaan, kun kyse on Siriuksesta.”

”Mutta Potter oli ihan oikeassa… miksen heti tajunnut vain taikoa meille ihan omia, vääriä papereita?”

”Koska sinä tykkäät leikkiä monijuomaliemellä, ja me molemmat tiedetään se”, Regulus sanoi hellästi. ”Sinusta oli jo joskus kolmannella luokalla maailman hauskin pila tekeytyä milloin keneksikin toiseksi, vai etkö muka muista? Mieti nyt vaikka sitä kertaa, kun olit yhden päivän minä, ja minä olin sinä.”

”Joo, mutta ehkä tässä kohtaa ei olisi pitänyt leikkiä sillä”, Barty sanoi ja tunsi itsensä typeräksi pikkupojaksi. Hän muisti kyllä heidän vuosien takaisen pilansa, joka oli mennyt kaikille täydestä. Mutta juuri nyt se enemmän hävetti kuin nauratti. Ei hän halunnut olla Reguluksen silmissä enää mikään pikkupoika.

”Mutta kun itse asiassa minusta oli juuri ihan loistavaa, että siinä kävi eilen juuri niin kuin kävi.”

”Miksi ihmeessä muka?”

”No tiedätkö… olen aina hiukan kadehtinut sitä, miten Sirius aina onnistuu järjestämään itsensä kaiken maailman vaikeuksiin ja selviämään niistä voittajana. Minä taas olen aina ollut se tylsimys, jolle ei koskaan tapahdu mitään. Sirius sen itse juuri eilen niin hyvin sanoi. Pienestä pitäen olen ollut meistä veljeksistä se, joka en ikinä uskalla tehdä mitään jännää, enkä rikkoa ainuttakaan sääntöä. Paitsi, että nyt sinun kanssasi taidan sittenkin uskaltaa.”

”Yritätkö sanoa, että sinusta oli kivaa tulla väkisin raahatuksi miesten vessaan kesken kaiken?”

”No jaa… yritän sanoa, että oli ilo joutua vaikeuksiin kanssasi ja selvitä niistä. Meillähän oli ihan loistava ilta sen jälkeen, vai eikö muka ollut?”

”Joo… kieltämättä meillä oli”, Barty sanoi, ja nyt hänkin jo hymyili. Hän painoi päänsä Reguluksen päätä vasten ja suukotti hellästi tämän poskea. Regulus vastasi siihen suutelemalla häntä vuorostaan huulille.

”Tarkoitin, mitä sanoin eilen”, Regulus sanoi myöhemmin, kun he olivat malttaneet irrottautua toisistaan ja alkaa syödä aamiaista. ”Haluaisin, että me voitaisiin tehdä kaikkea tuollaista vielä niin paljon lisää. Että… että meillä voisi aina olla tällaista kuin nyt.”

Barty avasi suunsa sanoakseen, että niinhän heillä voisikin, mutta sanat eivät suostuneetkaan tottelemaan. Kuka muka oli sanonut, että näin voisi jatkua? Mikä hän olisi lupaamaan Regulukselle, että heillä oli edessään lukematon määrä hyviä vuosia vailla huolta huomisesta? Barty tyhjensi kiireesti kahvimukinsa saadakseen muuta ajateltavaa, vaikka juoma olikin vielä liian kuumaa ja poltti kitalakea.

”Täytyy myöntää, että ensin pidin ajatustasi sen listan tekemisestä hiukan sekopäisenä”, Regulus jatkoi silitellen hajamielisesti Bartyn hiuksia kuin ei olisi huomannut minkään olevan vialla. ”Mutta nyt… vaikka vasta pari viikkoa on kulunut, tuntuu, että se on muuttanut koko elämäni. Ihan kuin olisin vasta tajunnut, mitä haluan elämältä… Barty, hei? Mikä hätänä?”

Silloin Barty halasi Regulusta niin äkisti, että tämän kahvimuki kaatui lakanoille. Regulus oli kuin ei olisi huomannutkaan, vaan antoi Bartyn jäädä kainaloonsa, ja halasi tiukasti takaisin.

”Kaikki okei”, Barty väitti, vaikka tajusikin nieleskelevänsä itkua.

”Älä viitsi valehdella. Sinä täriset, ellet ole huomannut? Olet ollut ihan vaisu koko aamun, vaikka meillä oli ihan mieletön ilta eilen. Sano nyt, mikä sinua oikein painaa? Vai onko krapula? Ei me kai niin paljon juotu? Ei minulla ainakaan ole yhtään huono olo.”

Bartyn teki mieli laittaa kaikki krapulan piikkiin, vaikka totuus oli, ettei hänen fyysisessä voinnissaan ollut mitään vikaa. Mutta hänen aina niin täydellisen hallittavissa oleva julkisivunsa petti hänet, ja hän alkoi nyyhkyttää Reguluksen puseroon.

”Minä –” hän aloitti. ”Minäkin haluan, että… meillä olisi aina tällaista… mutta…”

”Mutta mitä? Barty?” Regulus silitti hänen hiuksiaan, ja sai hänet itkemään vain lisää.

”Se, mitä… sanoit silloin hautausmaalla…” Barty sai sanotuksi. ”En voi olla miettimättä sitä koko ajan, vaikka… en yhtään haluaisi miettiä sitä. Tarkoittiko se, ettei… sinulla, tai meillä… ole paljon aikaa jäljellä?”

Regulus painautui tiukemmin Bartya vasten, laittoi nenänsä tämän hiuksiin ja huokasi syvään. Pitkään aikaan ei puhuttu mitään. Jos Regulus itki, hän teki sen niin ääneti, ettei Barty voinut olla asiasta varma.

”En ole varma, mitä se tarkoitti”, hän sanoi sitten. ”Se on vain sellainen uni, jota toisinaan näen… aina sama uni. Ja joskus hereillä ollessanikin tulee sellainen tunne… niin kuin sinä iltana kävi, kun oltiin niillä haudoilla. Barty, en voi olla siitä varma, mutta ne jutut laittavat miettimään, että… ehkä minä en tule elämään niin kovin vanhaksi."

”Miksi? Mistä siinä on kyse? Ole kiltti ja kerro ihan tarkalleen, millaisia juttuja olet nähnyt, niin… mietitään, mitä voidaan tehdä. Meidän on pakko voida tehdä jotain.”

”Niin minä yritänkin koko ajan miettiä sitä”, Regulus vastasi hiljaa. ”Yritän muistaa, ja ymmärtää, ja… järkeillä. Mutta kun ei se oikein käy järkeen. Niissä unissa on vain sellainen kirje…”

”Kirje?”

”Niin, tai minä kirjoitan niissä kirjettä.”

”Mitä siinä sanotaan? Ja kenelle se on?”

”Sepä se, kun en pysty muistamaan”, Regulus huokaisi. ”Ainoat sanat, jotka muistan –”

”Sano, Regulus. Mitä tahansa se onkin, sano se.”

”Olen kuollut jo kauan ennen kuin luet tätä”, Regulus sanoi värittömällä äänellä. ”Joka kerta minä kirjoitan tuon saman lauseen, että olen kuollut jo kauan ennen, kuin joku – kuka ikinä se onkin - lukee sitä.  Muistaisinpa, kenelle se kirje on… mutta kun ei. En muista sitten millään.”

”Ei kai se…”

”En usko, että se on ainakaan sinulle”, Regulus sanoi. ”Sillä minusta tuntuu, kuin vihaisin sitä, jolle kirjoitan. Silloin se ei ole… myöskään Siriukselle. Mutta yritän kyllä saada sen mieleeni, ja kerron heti, jos muistan sen. Tai jotain muuta. Okei?”

”Tee se”, Barty huokaisi ja yritti koota itsensä, kun kerran Reguluskin oli noin rauhallinen. ”Ja kerro minulle heti, jos muistat sen, tai mitä tahansa muuta, koska minusta tuntuu, ettei tuo välttämättä vielä tarkoita… tai siis, että voihan sille myös olla jokin muu selitys, kuin se, että sinä – ”

Barty ei saanut sanotuksi lausettaan loppuun, mutta sanat jäivät roikkumaan ilmaan.

Täytyy olla jokin muu selitys, Barty lisäsi mielessään. Ja hän kääntäisi vaikka joka ikisen kiven sitä etsiessään. Missään nimessä hän ei luopuisi Reguluksesta vapaaehtoisesti.

”Ehkä voikin”, Regulus sanoi mietteliäänä.

He jatkoivat hiljaisina aamiaisensa syömistä, eikä kumpikaan missään vaiheessa vetäytynyt kauemmas toisen kainalosta. Bartyn sydämessä oli herännyt uusi, päättäväinen toivo, eikä hän suostunut uskomaan sen olevan pelkkää itsensä huijaamista.

[Larjus]

Yhteinen aamiainen vuoteessa kuulostaa (ainakin teoriassa) tosi ihanalta ja romanttiselta 😍 Ihanaa kun saa Bartykin näitä yllätyksiä.

”Koska sinä tykkäät leikkiä monijuomaliemellä, ja me molemmat tiedetään se”, Regulus sanoi hellästi.

No siis niinpä 😂 Tämän havainnonhan mäkin jo tein. Hauskaa kun laajensit tätä vielä enemmänkin!

Ja voi että, lisää juttelua vakavista aiheista. Ihanaa kun Barty kuuntelee ja tukee Regulusta ♥ Ja kyllähän sama pätee myös toistepäin! Tykkäsin kans siitä, kun aiheeseen liittyvät canonviittaukset vain lisääntyivät tässä osassa. Mä niin tykkään siitä, että canonin juttuja (kohtauksia ja muita) otetaan mukaan ficeihin, ja tässä olit tosi nokkelasti keksinyt tavan viitata tapahtumiin, joita ei tämän ficin aikajanalla ole vielä ehtinyt tapahtua. Ja ehkä Barty ja Regulus (rakkauden voimalla ) keksivät keinot luoda uudenlaisen tulevaisuuden! On se jännä, että mä vähän niinku aattelin tämän olevan idiots in love -kärvistelyä aattoon saakka, mutta siitä ollaan päästy yli ja nyt ollaan kaiken fluffin seassa vakavien juttujen äärellä. Mutta tykkään tästäkin ratkaisusta. Hauskaa, kun ficit pääsevät yllättämään.

[Pahatar]

Nyt joudun kommentoimaan vain luukkua 13, ja palaan luukun 14 pariin huomenna. Harmittaa, mutta tämä joulukalenterificcisi on niin ihana ja hyvin kirjoitettu ja herättänyt paljon ajatuksia, että on kiva paneutua siihen ja kommentoimiseen myös ihan kunnolla.

Tämä, että pojat joivat monijuomalientä ja menivät Siriuksena ja Jamesina konserttiin, oli kyllä minusta ihan loistava juttu ja nauratti kovasti. Olihan Barty nähnyt melkoisen vaivan, kun oli jotenkin onnistunut hiippailemaan rohkelikkojen makuusaliinkin, en tiedä haluanko edes tietää, miten sekin oli tapahtunut. Barty on kyllä melkein pelottavan hyvä tässä, ja jälleen tulee mieleen, että kirjoissahan hän käytti erinomaista kyvykkyyttään pahaan, mutta jos sitä olisi käyttänyt hyvään, kuten tässä (tai ainakin harmittomaan), miten paljon hienoa sillä olisi saanut aikaan.

Minua ilahdutti suuresti nämä Bartyn ajatukset Reguluksesta, ja vielä enemmän se, että Barty kertoi ne ääneen. Minusta Reguluksen pitää saada kuulla juuri tuollaista, vaikka hänellä nyt ei välttämättä olekaan mitään traumoja ulkonäön suhteen, mutta ei siitä ole silti haittaakaan, että saa kuulla olevansa Bartyn silmissä hyvännäköinen. Ja Regulus on saattanut kärsiä siitä jossain määrin, jos on tuntenut jäävänsä vähän kaikessa Siriuksen varjoon. Hauska yksityiskohta tosin, että jästivaatteissaan Regulus muistuttikin Siriusta aika lailla. Joka tapauksessa tämä oli hyvin ihanaa luettavaa:

Bartyn mielestä Regulus näytti edelleen kaikkea muulta kuin ihan keneltä tahansa jästipojalta, tai velhopojalta sen paremmin, ja saisi varmaankin koko joukon ihailijoita näyttäytyessään tuon näköisenä ihmisten ilmoilla. Hän malttanut olla sanomatta ajatuksiaan ääneen varmistettuaan ensin, että he olivat kahden. Silloin Regulus kietoi kätensä Bartyn kaulaan, painautui ihan lähelle ja sanoi, ettei välittänyt muista ihailijoista kuin eräästä tietystä.

Tässä oli oikein hyvää ajankuvausta, ja The Clash on varmaan ollut kova juttu 1970-luvulla, kuten rock-konsertit muutenkin, etenkin kun nuorisolla on ehkä ollut kuitenkin vähemmän huvituksia silloin kuin nykyään. Tai ainakin piti järjestää niitä ihan itse. Minua ilahdutti tuo Reguluksen ja Bartyn julkinen pussailu, se on kuitenkin ollut silloin vielä vallankumouksellisempaa kuin nykyään, toki riippuu missä piireissä tai ympäristössä on oltu. Mutta tuli hyvä mieli siitä, ettei näiden kahden tarvinnut olla sentään ihan kaikkialla ja koko ajan kaapissa.

Tämä, että Sirius ja James osuivat samaan konserttiin, ja pojat jäivät heille kiinni, oli aivan mahtavaa, nauroin tuolle niin! Tietysti näin piti käydä, ja vaikka Barty seuraavana päivänä harmitteli sitä, minusta juuri se teki tästä illasta aivan ikimuistoisen. Samoin nuo Bartyn ajatukset, jotka menivät niin hyvin yksiin musiikin kanssa, olivat todella hauskoja:

Vasta silloin hän alkoi käsittää, mitä oli tapahtunut. Ensimmäisenä hän näki wc-koppien edustalla kaksi Sirius Mustaa, joista yksi oli ahdistanut toisen nurkkaan, ja osoitti parhaillaan kaksoisolentoaan taikasauvalla suoraan silmien väliin. Toinen, selkä seinää vasten ajettu Sirius oli pukeutunut mustaan KISS-paitaan, ja loi Bartyyn anteeksipyytävän katseen.

…

Bändi oli aloittanut. Musiikki kuului erinomaisen hyvin vessoihin asti. Hieman epätoivoisen kuuloinen, nuori mieslaulaja halusi kuumeisesti tietää, pitäisikö jäädä vai lähteä, sillä tämä toisteli tuota kysymystä yhtä mittaa. Barty huomasi miettivänsä samaa, joskin lähteminen tuntui olevan tässä tilanteessa melko mahdotonta.

Ajattelin, että Sirius ja James olisivat heti oivaltaneet, ketkä nämä heidän kaksoisolentonsa olivat, eivätkä olisi ensimmäisenä epäilleet kuolonsyöjien olevan asialla. Onneksi Siriuskin sai sen verran hillittyä itseään, ettei käynyt sentään Reguluksen kimppuun. Mutta toisaalta kun Sirius ja Regulus olivat olleet jo jonkin aikaa erillään, eivätkä ehkä niin hyvin tunteneet kuitenkaan toisiaan tätä nykyä, Siriuksella ei varmaan käynyt ensimmäisenä mielessä, että Reguluksesta olisi tällaiseen kurittomuuteen. Ja kun velhosodan aikaa elettiin, kuolonsyöjät vaanivat koko ajan taustalla.

Voi kun tämä oli mukavaa luettavaa, mitä Sirius sitten sanoi Regulukselle siitä piparista! Mahtoikohan Sirius raaskia syödä sitä ollenkaan? Nauratti tuo Reguluksen ”oliko Barty ihan pakko tehdä tämä” -asenne, mutta oikealla asiallahan Barty oli, ja ehkäpä Regulus tulee sitä vielä arvostamaan. Hyvin ihastuttava kohta tämä oli kaiken kaikkiaan:

”Niin, ja kiitos muuten siitä joululahjasta… tosi söpöä, että olit leiponut minulle ihan itse.”

Regulus kohautti epämääräisesti harteitaan.

”En tiedä, mistä puhut.”

”Etpä tietenkään, pikkuveli. Kuule, muistan kyllä, miten jo kymmenen vuotta sitten enon luona kirjoitit kaikkiin piparkakkuporsaisiin minun nimeni. Et sinä silloin niihin sydämiä piirrellyt, mutta kiva kuitenkin, että tällä kertaa teit niin. Arvostan sitä todella. No mutta hei, kivaa iltaa sitten. Me tästä mennään Jamesin kanssa.”

Regulus loi Bartyyn pitkän katseen, huokaisi syvään muttei vaivautunut sanomaan mitään.

Molempien parien suudelmat ja tuo ihan loppu olivat hyvin suloisia, olen kyllä ihan myyty näille. Reguluksen ja Bartyn läheisyys ja lämpimät tunteet olivat todella mukavaa luettavaa tässäkin luvussa. Kyllä tuo mahtoi olla unohtumaton ilta näille neljälle kaiken kaikkiaan. Toivon todella, että Regulus pääsisi synkkyydestään ja pahoista aavistuksistaan eroon, tai ainakin oppisi elämään niiden kanssa, kun heillä on Bartyn kanssa toisensa.

Kiitos aivan mahtavasta luukusta, jälleen odotan seuraavaa, ja palaan myös tuohon luukkuun 14 pikaisesti.

[Claire]

14. luukku oli jotenkin tosi haikea ja tunteikas, ja meinasin itsekin Bartyn lailla parahtaa itkuun. Ihanaa, että tässä luukussa päästit lukijan Bartyn pinnan alle. Hän on tsempannut todella paljon yrittäessään toteuttaa Reguluksen listaa, ja varmasti siitä aiheutuu tälle myös paineita, varsinkin jos kaikki ei mene ihan suunnitelmien mukaan, vaikka toiveiden toteuttaminen olisikin pääsääntöisesti palkitsevaa. Ja ymmärrettävästi Reguluksen näyt myös huolestuttavat Bartya kovin. Hienoa, että Regulus nyt vastavuoroisesti lohdutti Bartya ja myös toi tälle aamiaisen sänkyyn.

Täytyy olla jokin muu selitys, Barty lisäsi mielessään. Ja hän kääntäisi vaikka joka ikisen kiven sitä etsiessään. Missään nimessä hän ei luopuisi Reguluksesta vapaaehtoisesti.

”Ehkä voikin”, Regulus sanoi mietteliäänä.

He jatkoivat hiljaisina aamiaisensa syömistä, eikä kumpikaan missään vaiheessa vetäytynyt kauemmas toisen kainalosta. Bartyn sydämessä oli herännyt uusi, päättäväinen toivo, eikä hän suostunut uskomaan sen olevan pelkkää itsensä huijaamista.

Toivon todella, että tässä ficissä Barty löytää ratkaisun, tai että ainakin joulukalenterin loppu on jollain lailla onnellinen, vaikka canonissa kummankin hahmon kohtalo on mikä on. Mutta toki se jää nähtäväksi.

Kiitos jälleen! <3

[Pahatar]

Tässä sitten kommentoin luukkua 14. Tämä olikin jonkin verran edellistä angstisempi, mutta minusta on mukava lukea juuri tällaista tarinaa, jossa erilaiset sävyt vuorottelevat. Ilman surua ei voisi olla iloakaan, ja ehkä juuri synkkyys tekee niistä hyvistä hetkistä aivan erityisiä.

Voi Bartya, kun häntä harmitti se, että edellinen ilta oli mennyt vähän eri tavalla kuin mitä oli suunniteltu. Juuri yllätyksellisyys ja Jamesin ja Siriuksen kohtaaminen teki siitä minusta niin mahtavan. Ajattelen myös, että tuokin, mitä konsertissa tapahtui, auttoi omalta osaltaan taas vähän parantamaan Siriuksen ja Reguluksen välejä. Mutta on helppo tunnistaa tuo nuoruuden mukana tuleva perfektionismi, että kaiken pitää olla täydellistä, tai se ei ole mitään. Ehkä yksi vanhenemisen etuja on se, että tuollainen odottamattomat asiat yleensä enemmän naurattavat kuin itkettävät. Mutta ymmärsin silti Bartya hyvin tässä. Olikohan Bartyn mielipahassa sekin takana, että hän on nähnyt kaksi viikkoa todella kovasti vaivaa, ja yhdessäolo Reguluksen kanssa on ollut aikamoista tunteiden vuoristorataa, ja oli ehkä myös väsynyt? Mutta onneksi Regulus osasi niin hienosti lohduttaa ja tukea Bartya:

”Yritätkö sanoa, että sinusta oli kivaa tulla väkisin raahatuksi miesten vessaan kesken kaiken?”

”No jaa… yritän sanoa, että oli ilo joutua vaikeuksiin kanssasi ja selvitä niistä. Meillähän oli ihan loistava ilta sen jälkeen, vai eikö muka ollut?”

”Joo… kieltämättä meillä oli”, Barty sanoi, ja nyt hänkin jo hymyili. Hän painoi päänsä Reguluksen päätä vasten ja suukotti hellästi tämän poskea. Regulus vastasi siihen suutelemalla häntä vuorostaan huulille.

Sitten, kun Barty sai sanottua sen toisen ja paljon suuremman asian, ajattelin että oliko tämä sitten kuitenkin se, joka hänellä olikin taustalla koko ajan painamassa? Kyllähän tuo tuntui ihan hirveältä, ja mietin, mahtoiko Barty surra ennen kaikkea Regulusta, vai myös itseään? Tuohon aikaan on varmaan aika lailla ollut velhosota ja puolen valitseminen ollut mielessä itse kullakin, ja ehkä Bartykin oli välillä miettinyt omaa tulevaisuuttaan? Olisi silti kauheaa joutua 16-vuotiaana suremaan sitä, ettei tule elämään kauan, kun siinä iässä ei tuollaisia asioita pitäisi joutua ajattelemaankaan:

”Minä –” hän aloitti. ”Minäkin haluan, että… meillä olisi aina tällaista… mutta…”

”Mutta mitä? Barty?” Regulus silitti hänen hiuksiaan, ja sai hänet itkemään vain lisää.

”Se, mitä… sanoit silloin hautausmaalla…” Barty sai sanotuksi. ”En voi olla miettimättä sitä koko ajan, vaikka… en yhtään haluaisi miettiä sitä. Tarkoittiko se, ettei… sinulla, tai meillä… ole paljon aikaa jäljellä?”

Onneksi Regulus oli tällä kertaa näistä kahdesta se vahvempi, vaikka hänen tulevaisuudestaanhan tuossa oli ennen kaikkea kysymys. Oli vähän kuin hän olisi ymmärtänyt, että nyt pitää pysyä tyynenä ja tukea Bartya, vaikka miltä tuntuisi. Kyllähän tämä mietityttää lukijaakin, ja on iso harmi, että Reguluksen näkymät tulevaisuuteen olivat noin sumuisia, ettei niistä pystynyt saamaan selville, millä voisi välttää tuon tulevaisuudennäkymän (eli pysymällä erossa kuolonsyöjistä). Kaikesta synkkyydestä huolimatta minua ilahdutti se, että Regulus ikään kuin sivulauseessa totesi, ettei suinkaan vihaa Siriusta, vaikka on varsinkin tässä tarinan alkupuolella antanut välillä ymmärtää muuta:

”Olen kuollut jo kauan ennen kuin luet tätä”, Regulus sanoi värittömällä äänellä. ”Joka kerta minä kirjoitan tuon saman lauseen, että olen kuollut jo kauan ennen, kuin joku – kuka ikinä se onkin - lukee sitä.  Muistaisinpa, kenelle se kirje on… mutta kun ei. En muista sitten millään.”

”Ei kai se…”

”En usko, että se on ainakaan sinulle”, Regulus sanoi. ”Sillä minusta tuntuu, kuin vihaisin sitä, jolle kirjoitan. Silloin se ei ole… myöskään Siriukselle. Mutta yritän kyllä saada sen mieleeni, ja kerron heti, jos muistan sen. Tai jotain muuta. Okei?”

Silti uskon, että pojilla on toivoa aika paljonkin, kun heillä on toisensa, kun Reguluksen kohtaloon taisi vaikuttaa ennen kaikkea se, ettei hänellä ollut ketään, joka olisi voinut auttaa. Se on jo nyt muuttunut, ja sen myötä toivon mukaan tulevaisuus on luultua valoisampi. Etenkin, kun Barty on päättänyt, että tämä ei saa mennä näin. Aivan loppu oli ihana, ja sai miettimään sitä, mitä pojat seuraavaksi tulevat puuhaamaan. Kiitos taas ja jatkoa odotellessa!

[Altais]

A/N: Nyt tuli aamurutiineihini harmillinen poikkeama, enkä ehtinytkään päivittää uutta luukkua aamusta, niin kuin olen yrittänyt tehdä. Huomenna taitaa olla sama homma, mutta illalla sitten viimeistään päivitän luukun niin kuin tänäänkin. Tulevassa luukussa pojilla on hieman kahdenkeskistä aikaa.  Angstilta ei kokonaan vältytä, koska tässä on tuo tulevaisuuteen liittyvä, karmea mysteeri, joka poikien pitäisi ratkaista. Mutta on heillä silti mukavaakin.

Larjus: Aamiainen vuoteeseen on kyllä muuten ihana, mutta sitten siinä on hiukan noita käytännön ongelmia, kuten tuossakin saatiin aamukahvia sänkyyn ihan konkreettisessa mielessä. On kyllä minustakin ihan oikein, että Bartyakin hiukan hemmotellaan välillä, kun toinen on nähnyt niin hirveän paljon vaivaa Reguluksen eteen. Kyllä Reguluskin osaa yllättää, varsinkin kun ei ole enää niin mieli maassa veljensä takia. Molemmat saavat onneksi myös aika paljon tukea toisistaan, ja hyvähän se on, jos nuo kummankin vaikeammat hetket eivät osuisi ihan samaan aikaan, vaan aina se, jolla menee hiukan vahvemmin, jaksaa tukea toista. Sitä on tässä luvassa vielä jatkossakin, kuten myös niitä pieniä canonin juttuja, joita aina välillä yritän uittaa muuten vähän vähemmän canonia seurailevaan tarinaan. Kiitos ihanasta kommentistasi, kiva että seurailet poikien vaiheita ja edesottamuksia. 

Pahatar: Kiitos upeista kommenteistasi luukuille 13 ja 14!  Minusta on aina välillä kiva leikkiä ajatuksella, millaista tuo Kelmien aikakauden nuorten ihmisten elämä oikeasti oli, ja mitä silloin vaikka tehtiin, kun haluttiin pitää oikein hauskaa. Varmaan on juuri noin, että isot rock-konsertit olivat vielä merkittävämpiä juttuja kuin nyt, ja voi olla että nuoret pääsivät paljon nykyistä helpommin sisään K-18 -paikkoihin, mutta sitten taas ei ollut nettiä, somea, älypuhelimia, ja hyvä jos kodeissa alkoi sentään olla väritelkkareita noihin aikoihin. Niin että konserttiin pääseminen oli sellaisesta ennestään tietämättömille Regulukselle ja Bartylle varmaan ihan valtava juttu, vaikka sitten oman lisämausteensa siihen toi tuo, mitä kävi Siriuksen ja Jamesin kanssa.  Ajattelin, että velhosota alkoi olla jo sellaisella mallilla, että siksi etenkin Sirius oli epäluuloinen ja ajatteli kuolonsyöjien vaanivan kaikkialla, eikä hän myöskään ikinä olisi kuvitellut veljensä voivan olla tuollaisessa paikassa. Mutta kun sitten lopulta tajusi tosiasiat, oli hän varmaan loppupeleissä ylpeä veljestään. Minäkin hiukan luulen, ettei Sirius olisi malttanut syödä lahjaksi saatua piparkakkupossua. 

Tässä tosiaan eri luukuissa hiukan erilaiset sävyt vuorottelevat, ja välillä varmaan samassakin luukussa, sillä on tässä noita vakavampia sävyjä luvassa sen verran kuin vaaditaan, kun Barty ja Regulus yrittävät saada aikaan jonkinlaista selvyyttä ja ehkä suunnitelmaakin siitä, mitä heidän oikein kannattaisi tehdä. Mutta pitää heillä silti olla myös suloisen pehmoisia hetkiä sekä välillä hauskanpitoakin. Barty ja Regulus ovat luihuisina varmaan molemmat aika perfektionisteja, eikä ole helppo sietää, jos kaikki ei mene suunnitelmien mukaan, mutta varmaan on juuri noin, että eniten Bartyn mieltä painoi epätietoisuus siitä, mitä Regulukselle tai heille kummallekin oikein on tapahtumassa tulevaisuudessa. Mutta kyllä siihen vielä saadaan lisää selvyyttä ennen kuin tarina loppuu.

Claire: Reguluksen kohtalo canonissa on kyllä niin riipaisevan surullinen, että se laittaa silloin tällöin itkettämään, ja silti vaan siitä on pakko päästä aina toisinaan kirjoittamaan. Mutta sen verran voin valottaa tulevaa, vaikken sen enempää spoilaa, että kyllä varsinkin fluffy-painotteiselta joulutarinaltani voi melko varmasti odottaa jotain muuta kuin ihan lohdutonta loppua.  Toisin sanoen minulla on tapana olla aika pehmo, enkä haluaisi ihanien hahmojen kärsivän määräänsä enempää (tosin on tähän sääntöön joitain poikkeuksiakin ollut, ja noin periaatteessa tykkään kyllä angstistakin, vaikka luen sitä sujuvammin kuin kirjoitan). Minuakin kiinnostaa päästä hiukan pintaa syvemmälle Bartyn hahmon suhteen ja miettiä, kuka ja mikä tyyppi hän oikein onkaan. Onhan hänelläkin ne omat kipukohtansa ihan varmasti, kuten se kun canonissa annettiin ymmärtää, että huono isäsuhde (ja ehkä isään liittyvä kapinanhenki) teki hänestä kuolonsyöjän. Mutta siihen kyllä palataan vielä myöhemmin.  Kiitos ihanasta kommentistasi, ja kiva jos kalenterista on ollut iloa.

 



15. LUUKKU


15.12.1977



Seuraavana päivänä Bartyn olo oli jälleen kevyempi. Hän oli valmis kestämään mitä tahansa elämä ikinä saattoi hänen tielleen heittää, niin kauan kuin hänellä oli mahdollisuus tehdä suunnitelmia ja tavalla tai toisella vaikuttaa siihen, mitä tuleman piti. Sen sijaan hän kesti huonosti asioita, joille ei tuntunut voivan mitään, samoin kuin tilanteita, joissa ei tiennyt mitä tehdä.

Nyt hän tunsi jälleen tietävänsä. Hän oli varma, että Reguluksen uniin oli olemassa jokin muukin selitys kuin se, että Regulus oikeasti kuolisi nuorena. Ainakin oli oltava jokin vaihtoehtoinen selitys. Hän oli tapojensa vastaisesti lainannut kirjastosta kasan ennustamisen oppikirjoja, vaikka Regulus oli pyöritellyt niille silmiään. Olihan Regulus aina syvästi inhonnut ennustamista oppiaineena, vaikkei Barty ennen tätä ollutkaan ihan tarkalleen ymmärtänyt, miksi.

Barty onnistui löytämään käsiinsä erään ikivanhan kirjan, joka sai hänen mielialansa kohoamaan. Kirjassa todettiin näkyjen ja enneunien tulkinnan olevan vaikea laji, ja että lähes aina niille oli olemassa useampi mahdollinen selitys. Kirjan mukaan omilla teoillaan saattoi voida vaikuttaa ratkaisevasti siihen, millaisessa muodossa ennustettu tulevaisuus toteutuisi.

Barty päätti laittaa kaiken toivonsa siihen, vaikka Reguluksen mielestä kirja olikin aika epätieteellisen oloinen. Kulmiaan kohottaen hän totesi, ettei ollut tiennytkään Bartyn lukevan tuollaista hömppää, joka luultavimmin oli kirjoitettu vain lohduttamaan niitä, joille oli ennustettu ennenaikaista kuolemaa. Barty ei antanut Reguluksen epäluuloisuuden lannistaa itseään vaan totesi lämpimästi, että lukisi ilomielin vaikka jästien rakkausromaaneja, jos niihin kätkeytyisi mahdollinen ratkaisu heidän ongelmaansa.

Toinen ilon aihe Bartylle oli se, että hän sai viimein äidiltään kirjeen, joka vahvisti heidän lomasuunnitelmansa. Hän halusi kertoa siitä Regulukselle niin pian, kuin sai tilaisuuden olla tämän kanssa kaksin. Mutta juuri tänään Regulus ei vaikuttanut olevan juttutuulella.

Kun he oppituntien jälkeen livahtivat tyhjään luokkahuoneeseen, Regulus painoi Bartyn selän seinää vasten ja painautui itse aivan kiinni tämän vartaloon niin pian, kun he olivat saaneet oven perässään kiinni.

”Regulus hei, minulla on - ”, Barty yritti saada sanotuksi, mutta Regulus ei antanut hänelle suunvuoroa, vaan painoi huulensa ahnaasti hänen huulilleen.

”Myöhemmin, Barty. Myöhemmin,” hän mutisi malttamatta irrottautua Bartyn huulilta.

” Ei kun tämä on oikeasi tärkeää –”

”Sen ehtii myöhemminkin, juuri nyt minua nimittäin huvittaa vain –”

Regulus ei vaivautunut selittelemään vaan näytti Bartylle hyvin konkreettisesti, mikä häntä huvitti. Hänen huulensa vaelsivat Bartyn huulilta poskelle, leualle ja siitä kaulalle. Barty huokaisi syvään, kun Regulus alkoi kevyesti näykkiä hänen kaulansa herkkää ihoa, mutta yritti silti päättäväisesti muistaa, mistä oli ollut aikeissa poikaystävän kanssa jutella.

”Tämän sinä kyllä haluat kuulla – hei, kuule… mitä sinä nyt?”

”Kunhan tässä vähän toteutan itseäni”, Regulus vastasi viattomasti, kun hänen kätensä löysivät tiensä Bartyn paidan alle. ”Olen taas miettinyt päivän joka ikisellä oppitunnilla vain sinua… Haittaako se?”

”Minun puolestani voit toteuttaa itseäsi juuri niin paljon kuin haluat… Mutta juuri nyt meidän pitäisi kyllä hetken aikaa jutella”, Barty sanoi nauraen.

Regulus huokaisi syvään, laittoi kätensä tottelevaisesti takaisin Bartyn vyötäisille puseron päälle, ja loi tähän ylikorostetun uhrautuvan katseen.

”Hyvä on, jutellaan nyt sitten. Vaikken tajuakaan, mikä voi olla niin tärkeää?”

”No vaikka se, että sain äidiltä tänään kirjeen, ja –”

”Voi Barty, äitisi on kyllä todella ihana ihminen, ja tiedän sinun rakastavan häntä, mutta silti – se, että sinä tällaisella hetkellä mietit ennemmin äitiäsi kuin minua -” Regulus sanoi ja huokaisi teatraalisesti.

”Lakkaatko vittuilemasta, tai en pian kerro sinulle yhtään mitään?”

”Okei, okei. Olen ihan hiljaa. Anteeksi. Kerro jo.” Regulus hymyili aseistariisuvasti ja loin Bartyyn koiranpentukatseen, jota oli vaikea vastustaa.

”No hyvä on, kerron sitten. Tämä on aika tärkeää, koska loma tosiaan alkaa ihan muutaman päivän päästä.”

Silloin Barty sai Reguluksen täyden huomion. Regulus vaikutti pidättävän hengitystään jännittyneenä, kun hän jäi keskittyneen näköisenä tuijottamaan Bartya.

”Niin?”

”Katsos, kun faija oli kuulemma jutellut sinun faijasi kanssa ministeriössä eilen, ja… sinulla on nyt kuulemma lupa lähteä täältä minun matkaani torstaina, kun loma alkaa. Sinä olet ihan oikeasti tulossa lomaksi meille.”

Regulus oli hetken hiljaa, tuskin hengitti ollenkaan.

”Koko lomaksi?” hän kuiskasi.

”Ihan koko lomaksi.”

”Oletko varma?”

”Satavarma.”

”Etkä vedätä minua?”

”Milloin minä muka ikinä tekisin niin?”

”Barty, se on… sehän on…”

Regulus katsoi Bartya harmaat silmät loistaen, mutta yhtä nopeasti niiden kaikki lämpö katosi. Regulus veti kiivaasti henkeä, ja tarttui toisella kädellään lähimpänä heidän vieressään olevaan pulpettiin, kuin jonkin äkillisen kipukohtauksen saaneena. Hiukset valahtivat silmille, kun hän nojasi eteenpäin pitääkseen tasapainonsa. Jos Barty ei olisi ottanut hänestä nopeasti kiinni, hän olisi luultavasti valahtanut lattialle.

Sitten, yhtä nopeasti kuin tilanne oli alkanutkin, kaikki oli jälleen tavallisesti. Regulus suoristautui, veti pari kertaa syvään henkeä ja ravisti hiukset silmiltään, mutta Barty näki hänen olevan aivan valkoinen kasvoiltaan, ja silmissä oli kummallinen, poissaoleva katse.

”Mitä tapahtui?” Barty kysyi huolissaan, eikä irrottanut otettaan Reguluksen kainaloiden alta.

Regulus ei vastannut, hengitti vain raskaasti ja tuijotti jonnekin kaukaisuuteen. Oli, kuin tämä ei olisi kuullutkaan.

”Regulus?”

”Mitä? Ai, anteeksi. Kysyitkö jotain?”

”Että mikä sinulle tuli äsken? Hei, tule tänne. Istutaan alas. Näytät ihan siltä, kuin sinulta voisi mennä taju kohta.”

”Joo… ei tässä mitään”, Regulus mutisi poissaolevasti, mutta antoi Bartyn auttaa itsensä istumaan pulpetin päälle.

Barty itse istui viereen kuin varmistaakseen, että toinen myös pysyisi siinä. Hän päätti pysyä aivan hiljaa, kunnes Regulus olisi itse valmis kertomaan jotain, jos olisi. Mutta pakottamalla tai painostamalla tästä ei ollut koskaan saanut irti yhtään mitään. Korkeintaan sillä lailla sai Reguluksen vain menemään aivan lukkoon.

”Tosi upeaa, että voin oikeasti tulla teille”, Regulus sanoi hiljaa, ja laski päänsä Bartyn olkaa vasten antaen nenänsä painautua hänen kaulansa iholle. ”Siitä tulee niin kivaa. Olen tosi onnellinen siitä.”

”Sama täällä”, Barty vastasi.

Sitten he olivat hiljaa. Barty kuunteli Reguluksen hengenvetoja, jotka ensin olivat epätasaisia ja katkonaisia, mutta kun ne vähitellen löysivät rytminsä, Barty huomasi oman hengityksensä haluavan mukautua niiden tahtiin. Regulus tarttui Bartyn käteen, ja antoi sormien limittyä toisiinsa. Hän hieroi nenäänsä Bartyn kaulaa vasten, kuin olisi hakenut turvaa hengittämällä sisään rakkaan ihmisen tuoksua.

”Barty, mikä on hirnyrkki?” hän kysyi sitten niin hiljaa, että Barty tuskin kuuli.

”Anteeksi?”

”Hirnyrkki. Mikä se on? Oletko joskus kuullut?”

Barty pudisti päätään. Ei hän ollut ikinä kuullut koko sanaa ennen tätä. Olisi muistanut, jos olisi kuullut.

”Minä kirjoitin siitä kirjeeseen. Näin sen äsken. Kirjoitin siitä kirjeeseen, vaikken edes tiedä, mikä se on.”

”Mitä muuta siinä sanottiin?”

”Ei kai mitään… paitsi ehkä jotain sellaista, että… minä olen varastanut sellaisen? Tai että... haluan ehkä tuhota sellaisen. Tai jotain sinne päin. Se ei… tuntunut kovin kivalta. Tuo, mitä äsken tapahtui. Mitä se sitten olikin.”

Reguluksen koko keho tuntui vapisevan hennosti, ja Barty veti hänet lähemmäs itseään alkaen silitellä hänen selkäänsä rauhoittavasti.

”Ei varmaan. Mutta luulen, että se oli silti tosi tärkeää. Se kuulosti tärkeältä, Regulus. Se voi ratkaista koko tämän jutun. Ja me otetaan vielä selvää, mikä sellainen hirnyrkki on, ja miten se tähän kaikkeen liittyy. Okei?”

”Okei. Joo. Tehdään niin. Ja kuule…”

”No?”

”Ei mitään. Paitsi että… minä rakastan sinua.”

Silloin Bartyn oli pakko hymyillä, vaikkei tilanteessa olisi ollut mitään muuta hymyilemisen aihetta.

”Niin minäkin sinua, Regulus.”

[vaahtokarkkiunelma]

Täällä taas!

Oon tykänny aina tosta jokseenkin jo yleistyvästä headcanonista, että Reguluksella olisi tollasia seer (selvännäkijä?) kykyjä ja se tekee oikeastaan Reguluksen lähestyvästä kohtalosta aina vain surullisemman, jos vielä mahdollista.

Se, mikä aina mietityttää mua Bartyn ja Reguluksen ystävyydessä/suhteessa on tuo Voldemortin seuraajiin liittyminen ja kuolonsyöjinä toimiminen. Tuntuu kuitenkin, että Bartylle omalla tavallaan sopi kuolonsyöjyys ja Regulukselle taas ei ja ajaako tämä sitten ystävykset/rakastavaiset eri teille ja sitten omalla tavallaan myötävaikuttaa Reguluksen päätökseen yrittää tuhota hirnyrkki.

Nyt kaikki kuitenkin tuntuu niin onnelliselta ja jouluisen kotoisalta, että sinänsä suhteellisen lähitulevaisuudessa mahdollisesti häämöttävät kohtalokkaat vaikeudet ja päätökset tuntuvat tosi kaukaisilta. Ja väkisinkin vaikka tämä ficci itsessään on tosi söpö ja fluffia täynnä, niin ei pysty olemaan unohtamatta tulevia tapahtumia ja tästä tietysti tulee vähän haikea olo.

Tää on kyllä niin huippua, että jaksat kirjottaa tästä parituksesta <3 Ja aikaisemmin näytti olevan puhetta jostain spicymmasta spin-offista, niin kannatan kannatan kannatan !

Kiitos taas näistä luvuista !

[Claire]

Huojentava kuulla, jos tähän ficciin kuitenkin kaikesta huolimatta onnellinen loppu ehkä saadaan (tokikaan et voi tarkasti paljastaa, mutta juu onhan tyylilajikin ficissä fluffy niin ehkäpä näin saattaisi arvella, kuten myös vähän vihjailit). Ja jes, mahtavaa että tässä luukussa Barty on ottanut asiakseen Reguluksen pelastamisen, ja se varmasti voisi olla yksi tekijä, joka mahdollistaisi Reguluksen ennenaikaisen kuoleman estämisen. Sekä tietysti se, että Reguluksen näyt tuntuvat avautuvan hiljalleen tarkentuvan, ja että Regulus nyt esimerkiksi näki kirjoittavansa sanan ”hirnyrkki”, joka on hyvin tärkeä yksityiskohta tulevaisuuden kannalta.

Ja ihanaa, että Regulus oikeasti uskoutuu noista näyistään Bartylle, vaikka varmasti niistä ei kellekään mielellään puhu muuten. Ainakin Reguluksesta saa vähän sellaisen käsityksen, että hän saattaisi vähän kuin defenssinä ajatella ennustamista humpuukina, koska kokee näkyjen olevan pelottavia ja yrittää suojella itseään siltä, että eivät ne ole totta. Tai siis tämä on toki täysin minun arvailujani / tulkintaa. Mutta Reguluksen uskoutuminen Bartylle näin vaikeasta asiasta kertoo jo itsessään siitä, kuinka läheiset ja syvälliset heidän välinsä ovat. Ja onneksi Barty ei lannistu, vaikka Regulus saattaisikin vähän noita hänen kirjojaan ennustamisesta vähätelläkin. Sekin viestii siitä, kuinka tosissaan Barty Reguluksen näyt ottaa ja kuinka syvästi hän tästä välittää, ettei halua riskeerata Reguluksen tulevaisuutta.

Tekisi mieli lainata koko tämä kohtaus, jossa Regulus ei voi pitää näppejään irti Bartysta, lainaan nyt vain osan (ja tästäkin tuli pitkä lainaus, anteeksi, mutta kun tämä oli vain niiiiin ihana):

”Sen ehtii myöhemminkin, juuri nyt minua nimittäin huvittaa vain –”

Regulus ei vaivautunut selittelemään vaan näytti Bartylle hyvin konkreettisesti, mikä häntä huvitti. Hänen huulensa vaelsivat Bartyn huulilta poskelle, leualle ja siitä kaulalle. Barty huokaisi syvään, kun Regulus alkoi kevyesti näykkiä hänen kaulansa herkkää ihoa, mutta yritti silti päättäväisesti muistaa, mistä oli ollut aikeissa poikaystävän kanssa jutella.

”Tämän sinä kyllä haluat kuulla – hei, kuule… mitä sinä nyt?”

”Kunhan tässä vähän toteutan itseäni”, Regulus vastasi viattomasti, kun hänen kätensä löysivät tiensä Bartyn paidan alle. ”Olen taas miettinyt päivän joka ikisellä oppitunnilla vain sinua… Haittaako se?”

Ahh, niin nautittava tuollainen kunnon intohimoinen kohtaus tähän luukkuun. Ei sillä, etteikö tuo vähän angstisempi puolikin luukussa olisi kivaa luettavaa, mutta tuo tosiaan tasapainoa tähän ficciin, kun oot käyttänyt tässä taitavasti niin paljon eri tyylilajeja. Well done!

Ja halleluja, upeaa että nyt varmistui se, että Regulus pääsee koko joululomaksi Bartyn luokse! En oikein tarkalleen tiedä / muista, milloin se joululoma Tylypahkassa tarkalleen ottaen alkaa, mutta toivon mukaan jossakin luukussa päästäisiin seuraamaan Bartyn ja Reguluksen touhuja Bartyn kotona.

Kiitos jälleen ihanasta luukusta ja innolla odotan jatkoa! <3

[Altais]

A/N: Ehdinpäs sittenkin palata aamurutiineihini ja julkaista uuden luukun! Pari viime päivää on uitu hieman syvemmissä vesissä, joten nyt on pehmoisen pikku kevennyksen vuoro. Regulus ja Barty järjestävät jollekulle jouluisen yllätyksen, ja toivon mukaan iloisen sellaisen. 

Ihanaa, että olette ehtineet jo kommentoidakin, vaikka viimeisin luukku ilmestyikin vasta illalla. Kiitos jälleen tosi paljon kommenteistanne!

vaahtokarkkiunelma: Tuo on juuri noin, että Reguluksen ja Bartyn suhteen suurin tragedia on se, miten kuolonsyöjyys oikeasti kummallekin sopii, ja voiko sitä edes ficeissä millään ratkaista onnellisesti, vai odottaako kumpaakin vaan väistämätön, ennenaikainen loppu. Mutta toisaalta se ongelma koskee jollain lailla kaikkia Kelmien aikakauden hahmoja, mikä on ihan hirveää tällaiselle ihmiselle kuin minä, joka tykkään juuri näistä hahmoista ja ajasta, mutta rakastan myös onnellisia loppuja ja fix it -tarinoita. Angstille on oma paikkansa myös, mutta kyllä sydämeni aina vähän särkyy, kun pitää kirjoittaa ihanille hahmoille onneton loppu. Mutta tässä ficissä tuo Reguluksen näkijän kyky on tavallaan ainakin mahdollisuus fix it -ratkaisuun.  Olen myös törmännyt englanninkielisellä puolella tuohon Seer Regulus Black -headcanoniin, se on kieltämättä tosi kiehtova, ja siitä tämäkin idea tuli.

Claire: Reguluksen näkijän kyvyt antavat tosiaan ainakin jonkinlaisen mahdollisuuden ehkä vaikuttaa siihen, mitä tulee tapahtumaan, vaikka toki hänen ja Bartyn pitää silloin pystyä ymmärtämään, mistä näyissä on kyse. Ja juuri noin sen ajattelin, että Regulus on inhonnut ennustamista oppiaineena, koska on pitänyt omia kykyjään pelottavina ja outoina, ja halunnut salata ne. Ja toisaalta kykyjensä takia hän varmaan kokisi, että suurin osa ennustamiseen liittyvistä uskomuksista on ihan puuta heinää.   Bartyn hahmosta kirjoitin tarkoituksella sillä tapaa hiukan pehmeämmän kuin canonissa, että hän ainakin vielä nuorena miehenä pystyy tuntemaan rakkautta ja välittämään muustakin kuin kuolonsyöjien aatteesta (eikä kumpikaan vielä tämän ficin tapahtuma-aikaan olekaan liittynyt kuolonsyöjiin, tosin canonin mukaan se olisi Reguluksella edessään tosi pian, kun hän kai liittyi kai 16-vuotiaana, ja oletan, että Bartykin liittyi samoihin aikoihin). Niinpä haluan ajatella, että jos Barty ja Regulus olisivat tässä kohtaa saaneet tietää, mitä heille tulee tapahtumaan, se olisi vaikuttanut heidän kummankin tulevaisuuteen, ehkä ratkaisevastikin. 





16. LUUKKU


16.12.1977



Seuraavana aamuna Barty ja Regulus melkein törmäsivät professori McGarmiwaan matkallaan suureen saliin aamiaiselle. Professori seisoi käytävällä uppoutuneena keskusteluun Matami Huiskin kanssa. Bartylle tuli näistä mieleen ennemmin kaksi rakkauselämästään kuiskuttelevaa koulutyttöä kuin kaksi vakavan henkistä aikuista opettajaa. Hän pysäytti Reguluksen kiireesti laittamalla käden hänen eteensä, ja veti hänet kulman taakse piiloon ennen kuin professorit ehtivät huomata heitä.

Regulus loi häneen kysyvän katseen, mutta hän vain laittoi sormen suulleen merkiksi olla hetki hiljaa.

”…en kerta kaikkiaan voi käsittää, mistä tuollainen huhu on voinut saada alkunsa”, Mc Garmiwa kuiskutti.

”Kuka tietää, ehkä Horatius tosiaan on ihastunut sinuun”, Matami Huiski vastasi. ”Nyt kun mietin asiaa, niin kyllähän hän tosiaan taitaa katsella sinua hiukan useammin kuin muita…”

”Ei Horatius minua katsele”, McGarmiva tokaisi, mutta kikatti heti perään kuin ihastunut teini.

”Minun mielestäni katselee. Kuule Minerva, kun kohta mennään ruokalaan, lyön vaikka vetoa, että ensimmäiseksi Horatius jää tuijottamaan sinua, ja hymyilee sillä lailla typerästi, vähän tähän tapaan…”

”Lakkaa nyt hyvä ihminen virnuilemasta siinä”, Minerva sanoi ja kikatti taas. ”Sitä paitsi tuo ei vielä selitä, mistä se huhu on peräisin… että joku muka olisi nähnyt minut ja Horatiuksen salaisilla treffeillä. Eihän siinä ole mitään järkeä.”

Regulus ja Barty vaihtoivat pitkän katseen. Barty ehti onneksi laittaa kätensä Reguluksen suun eteen juuri sopivasti ennen kuin tämä purskahti äkilliseen nauruun.

”No, mutta jos hän pyytäisi sinua salaisille treffeille, lähtisitkö?” Matami Huiski kysyi ovelasti.

Silloin Barty kiskaisi Reguluksen jälleen liikkeelle, ja he ohittivat professorit muina miehinä.

”Hyvää huomenta, professorit”, Barty ja Regulus sanoivat mitä kohteliaimmin kuin yhdestä suusta.

”Huomenta, pojat", McGarmiwa sanoi ystävällisesti. "Ollaanpa sitä hyvällä tuulella heti aamusta. Joulumielellä, vai?”

”Niinkin voisi sanoa”, Regulus sanoi kohteliaasti. ”Juteltiin hiukan lomasuunnitelmista. Olen menossa koko lomaksi Bartyn luo.”

”Vai niin”, McGarmiwa sanoi Regulukselle hymyillen hyväksyvästi, mutta loi sitten Bartyyn tutkivan katseen, jonka alla hän tunsi kutistuvansa puolen päänmitan verran. Tuo nainen tosiaan piti Reguluksesta enemmän kuin useimmista muista, sen kyllä huomasi. ”No, sepä mukava kuulla. Menkäähän nyt aamiaiselle siitä – tai hetkinen… herra Musta, tuli vain mieleeni… oletko sinä viime aikoina mahtanut jutella veljesi kanssa?”

”Tavallaan”, Regulus vastasi hymyillen edelleen ystävällisesti. ”Tai siis olen minä. Itse asiassa annoin hänelle joululahjankin.”

”Todellako? Sehän on loistavaa. Olisi niin hyvä, kun te veljekset sopisitte välinne… mutta en pidättele teitä tämän pidempään. Menkäähän nyt.”

”Tuo nainen on lätkässä sinuun”, Barty sihahti, kun he olivat turvallisen välimatkan päässä. ”Sen näkee niin selvästi.”

”Eikä ole. Minusta on vain vähemmän harmia kuin useimmista muista, koska en ikinä tee pahojani… tai niinhän hän luulee. Mutta mietipä, jos hän nyt vaikka tietäisi, millaisessa tilanteessa olen jutellut Siriuksen kanssa. Mahtaisiko hymy vähän hyytyä?”

”Voitaisiin silti kyllä järjestää professorille hiukan muuta ajateltavaa”, sanoi Barty, josta oli aina hivenen ärsyttävää, jos joku muu katseli Regulusta sillä silmällä. ”Itse asiassa minulla on idea.”



*


Lounastunnilla he vetäytyivät jälleen tyhjään luokkahuoneeseen, sillä kertaa mukanaan kaikki tarvittava pienen rakkauskirjeen kirjoittamiseen, tai tarkalleen ottaen kahden. Barty oli itsetietoisesti hymyillen selittänyt Regulukselle, että kun omalle kohdalle oli osunut näin paljon rakkautta, sitä halusi jakaa hiukan muillekin, varsinkin joulun alla.

Bartylla oli erityiskyky jäljitellä täydellisesti kenen tahansa toisen ihmisen käsialaa. Hän oli siinä luonnonlahjakkuus, mutta lisäksi hän oli hionut kykyjään huippuunsa asti, ajatuksenaan lähinnä voida allekirjoittaa itse itselleen ja parhaalle ystävälleen erinäisiä lupalappuja milloin mihinkin. Lopulta Barty oli tarvinnut taitoaan lähinnä Reguluksen vuoksi, sillä hänen oma, rakastava äitinsä ei vielä koskaan ollut jättänyt kirjoittamatta pojalleen tarvittavia lupia. Reguluksen kohdalla oli kuitenkin toisin.

”No niin”, Barty sanoi ja kastoi sulkakynänsä musteeseen. ”Sinä sanelet, ja minä kirjoitan.”

Tähän työnjakoon oli päädytty, koska Regulus puolestaan oli heistä kahdesta lahjakkaampi, mitä tuli kirjalliseen ilmaisuun.

Regulus selvitti juhlallisesti kurkkuaan, ja alkoi sanella kirjettä vakava ilme kasvoillaan.


Rakas Minerva,

Kuten varmaankin molemmat tiedämme, koululla on viime päivinä liikkunut sitkeä huhu meidän kahden salaisista tapaamisista Tylyahossa. Haluan sinun tietävän, että en ole laittanut tällaista huhua liikkeelle, enkä tiedä, mistä sellainen on lähtöisin. Olen syvästi pahoillani, jos se on aiheuttanut sinulle mielipahaa. Minun on kuitenkin tunnustettava, että itse olisin enemmän kuin onnellinen, jos jonain päivänä tämän kaltaiset huhut voisivatkin olla totta.

Jos tunnet samoin, haluan vilpittömänä kutsuna ehdottaa, että kävelisit kanssani Tylyahoon nauttimaan lasilliset lämmintä glögiä. Jos otat kutsuni vastaan, tule Tylypahkan pääovien luo tänä iltana kello kuudelta. Odotan sinua siellä. Jos taas ajatus on mielestäsi aivan mahdoton, sinun ei tarvitse selitellä minulle mitään. Siinä tapauksessa meidän ei tarvitse ottaa tätä kirjettä milloinkaan puheeksi, ja voimme olla kuin sitä ei olisi milloinkaan lähetetty. Omasta puolestani toivon kuitenkin sydämestäni, että saavut paikalle.

Sinun,
Horatius


”Vau”, Barty huokaisi ja katsoi poikaystäväänsä ihaillen. ”Mistä sinä tuollaista olet oppinut?”

”No”, Regulus sanoi arvoituksellisesti, ja jäi tuijottamaan haaveellisena kaukaisuuteen. ”On ehkä tullut kirjoitettua joskus eräitäkin rakkauskirjeitä…”

”Mitä, kenelle?” Barty kysyi voimatta täysin piilottaa sitä, että hän halusi mennä kuristamaan sen, jolle Regulus oli vuodattanut sydäntään noin. Eikö tyyppi ollut muka vastannut Reguluksen tunteisiin, ja miten ihmeessä ei?

”Katsos Barty, kun minä olin kerran aika pitkään salaa rakastunut yhteen tyyppiin, ja mietin pääni puhki, miten kertoisin sen, vai olisiko kuitenkin parempi olla hiljaa. Enkä minä koskaan lähettänyt ainuttakaan niistä kirjeistä, vaan heitin ne kaikki oleskeluhuoneen takkaan.”

”Miksi?”

”Koska se tyyppi sattui olemaan pitkäaikainen paras ystäväni”, Regulus sanoi ja loi Bartyyn hellän silmäyksen, joka kertoi tämän olevan juuri nyt pikkuisen hidas.

Bartyn inhottava olo oli hetkessä poispyyhkäisty, ja hän kurkotti varastamaan Regulukselta suudelman.

”Olisin kyllä halunnut lukea ne”, hän sanoi suukotellen hellästi poikaystävänsä poskea, korvantaustaa ja niskaa. ”Saat vielä joskus kertoa, mitä niissä luki.”

”Jos niin sanot”, Regulus hymyili, ja hänen kätensä hyväili Bartyn hiuksia. ”Mutta hei, vielä pitää kirjoittaa Kuhnusarviolle, ja laittaa kirjeet matkaan. Muuten niiltä menee pian hyvät treffit ohi pelkän vitkuttelun takia.”



*


Vähän ennen kello kuutta illalla Regulus ja Barty piiloutuivat jälleen erääseen luokkahuoneeseen, jonka ikkunasta oli suora näkymä Tylypahkan pääovien marmorisille portaille, joita valtavan kokoiset patsaat vartioivat. He odottivat lähes henkeään pidätellen, ilmestyisikö kumpikaan kirjeen saajista paikalle. Regulus puristi Bartyn kättä ja hymyili jännittyneen näköisenä.

Kello oli muutamaa minuuttia vaille kuusi, kun ovi aukesi, ja näkyviin ilmestyi yksinäinen hahmo. Pimeässä häntä oli hieman vaikea erottaa, mutta kun hän astui lähemmäs sisäänkäynnin luona palavaa lyhtyä, he näkivät hahmon olevan parhaimpiinsa pukeutunut Horatius Kuhnusarvio. Minerva piti heitä jännityksessä hieman pidempään, heitä kaikkia kolmea, mutta etenkin Kuhnusarviota, joka alkoi kävellä hermostuneesti edestakaisin, ja vilkuili vähän väliä kelloaan.

”Voi ei”, Regulus mutisi. ”Mitä, jos Minerva ei tulekaan? Me saatettiin juuri särkeä Horatiuksen sydän…”

”Katso”, Barty keskeytti, sillä ovet olivat juuri avautuneet uudelleen.

Niistä ulos astui niin ikään tyylikkäimpään, kalliin näköiseen talviviittaansa pukeutunut professori McGarmiwa. Lumoutuneina Barty ja Regulus katselivat, kun Kuhnusarvio tarttui tätä ritarillisesti kädestä ja vei tämän kämmenselän kevyesti huulilleen. Sitten hän tarttui Minervaa käsipuolesta, ja he lähtivät sulassa sovussa kulkemaan kohti Tylyahoa. Regulus ja Barty katselivat heidän peräänsä niin kauan, kuin heidän hahmonsa saattoi pimeässä erottaa.

”Saavatkohan ne joskus tietää, että joku järjesti niille pienen jouluyllätyksen?” Regulus mietti virnistäen onnellisena.

”Luultavasti”, Barty sanoi. ”Mutta noinkohan sillä enää siinä kohtaa on heille paljonkaan väliä?”

[Pahatar]

Pidin kovasti Bartyn toiveikkuudesta tässä luukun 15 alussa. Niinhän se on, että ei jaksaisi millään, jos murehtisi jatkuvasti mahdollisia tulevaisuudenkuvia, vaan on parempi yrittää saada jotenkin tilanne haltuun, vaikka olisi miten synkkää. Joskus hyvinkin pienet asiat voivat ratkaista tulevaisuuden, ja osaan niihin voi vaikuttaa, vaikka kaikkiin ei voikaan. Minusta oli upeaa, että Barty lähti selvittämään asiaa perehtymällä kirjoihin, siinä oli itse asiassa aika lailla samaa kuin Hermionessa. Oli Regulus sitten mitä tahansa mieltä ennustamisesta, siitähän näissä hänen tulevaisuudenkuvissaan oli kuitenkin kyse. Tämä kohta, jonka Barty löysi, oli aivan ihana ja hyvin lohdullinen myös:

Kirjassa todettiin näkyjen ja enneunien tulkinnan olevan vaikea laji, ja että lähes aina niille oli olemassa useampi mahdollinen selitys. Kirjan mukaan omilla teoillaan saattoi voida vaikuttaa ratkaisevasti siihen, millaisessa muodossa ennustettu tulevaisuus toteutuisi.

Tuo, että Bartylla oli jotain noin tärkeää kerrottavaa, mutta Regulus ei halunnut käyttää kallisarvoista aikaa juttelemiseen, oli ihana juttu ja nauratti! Kylläpä tuo kohta oli herkullinen, ja taas tuli sellainen tunne, että vaikka alemmassa ikärajassa ei mitään vikaa olekaan, kyllähän se vähän kahlitsee tietynlaista luovuutta. Spin-off kelpaisi siis minullekin. Yhtä lailla oli hienoa lukea, miten Regulus ilahtui siitä, ettei hänen tarvinnut mennä ollenkaan kotiinsa jouluksi. Selvästi se merkitsi Regulukselle todella paljon, ja kertoo samalla siitäkin, miten ankeaa Kalmanhanaukiolla on ollut, ja varsinkin Siriuksen lähdön jälkeen:

”Koko lomaksi?” hän kuiskasi.

”Ihan koko lomaksi.”

”Oletko varma?”

”Satavarma.”

”Etkä vedätä minua?”

”Milloin minä muka ikinä tekisin niin?”

”Barty, se on… sehän on…”

Sitten tunnelma muuttuikin, ja aluksi en tajunnut, mikä Regulukselle tuli. Kun sitten tajusin, se vähän harmittikin, kun noin arvokkaalla hetkellä näiden hänen näkyjensä piti tulla taas aiheuttamana mielipahaa. Jonkun mielestä näkeminen voi olla lahja, mutta kyllä tätä lukiessa on tullut sellainen tunne, että se on paremminkin kirous. Varsinkin, kun näyt ovat tuollaisia. Minua lämmitti kuitenkin se, miten hyvin Barty tunsi Reguluksen ja tiesi, että painostaminen aiheuttaisi vain enemmän haittaa. Ajattelin, että se johtui varmaan ennen kaikkea siitä, millaiset lapsuuden traumat Walburgan kasvatuksesta olivat jääneet.    

Tuntuu, että nämä Reguluksen näyt alkavat selkiytyä koko ajan, kun alun perin hänellä oli ilmeisesti lähinnä tietoisuus siitä, ettei tule elämään kauan, mutta ei juuri yksityiskohtia. Nyt kun tässä päästiin hirnyrkkeihin ainakin nimen tasolla, se sai ajattelemaan, kuinkahan moni velhomaailmassa ylipäätään tiesi niistä? Se varmaan riippui perheestä ja siitä, arvostettiinko niissä pimeää taikuutta, mutta toisaalta Kuhnusarviokin tiesi niistä, vaikka hänellä ei ollut mitään halua liittyä kuolonsyöjäksi. Mitenkään kovin yleistä tuollainen tieto ei varmasti ollut, joten ei ihme, ettei sen paremmin Barty kuin Reguluskaan tienneet, mitä ne olivat. Minulla on kyllä headcanon siitä, että Kalmanhanaukiolla olisi ollut hirnyrkeistä kertovia kirjoja, mutta koska tässä tarinassa ei varmaan sinne mennä, onkin mielenkiintoista, miten ja mitä Barty ja Regulus tulevat saamaan niistä selville. Kävi miten tahansa, toivon kovasti, että sekä Regulus että Barty tulevat saamaan jonkinlaisen mielenrauhan tulevaisuutensa suhteen. Kyllä tämän luvun loppu oli taas hyvin kaunis ja täynnä iloa ja toivoa:

”Ei varmaan. Mutta luulen, että se oli silti tosi tärkeää. Se kuulosti tärkeältä, Regulus. Se voi ratkaista koko tämän jutun. Ja me otetaan vielä selvää, mikä sellainen hirnyrkki on, ja miten se tähän kaikkeen liittyy. Okei?”

”Okei. Joo. Tehdään niin. Ja kuule…”

”No?”

”Ei mitään. Paitsi että… minä rakastan sinua.”

Silloin Bartyn oli pakko hymyillä, vaikkei tilanteessa olisi ollut mitään muuta hymyilemisen aihetta.

”Niin minäkin sinua, Regulus.”

Luvussa 16 olikin sitten kevyempi ja iloisempi tunnelma, ihan niin kuin lupasitkin. Vaikka pidän kovasti angstista, kun se on kaunista, eikä ihan lohdutonta, kyllä tästä viimeisimmästä luvusta tuli jälleen sellainen ihana joulunodotustunnelma, sanan parhaassa merkityksessä.

McGarmiwan ja Huiskin keskustelu oli mahtava, ja olipa hyvä, että pojat kuulivat sen, kun saivat siitä sitten idean, ketkä kaksi olisivat iloisen jouluyllätyksen tarpeessa. Mikä olisi kauniimpaa kuin että kaksi iäkästä ja yksinäistä ihmistä löytäisivät toisensa, etenkin kun sellaista saattaa tuskin edes osata toivoa Tylypahkan tapaisessa paikassa. Tämä opettajien keskustelu, jollaista kirjoissa ei saanut lukea, vaikka onhan opettajatkin ihmisiä, hiveli kovasti minun mieltäni. Taitaa Minervakin olla aika lailla ihastunut:

”Ei Horatius minua katsele”, McGarmiva tokaisi, mutta kikatti heti perään kuin ihastunut teini.

”Minun mielestäni katselee. Kuule Minerva, kun kohta mennään ruokalaan, lyön vaikka vetoa, että ensimmäiseksi Horatius jää tuijottamaan sinua, ja hymyilee sillä lailla typerästi, vähän tähän tapaan…”

”Lakkaa nyt hyvä ihminen virnuilemasta siinä”, Minerva sanoi ja kikatti taas. ”Sitä paitsi tuo ei vielä selitä, mistä se huhu on peräisin… että joku muka olisi nähnyt minut ja Horatiuksen salaisilla treffeillä. Eihän siinä ole mitään järkeä.”

Onhan se ihan mahtavaa, että nämä Bartyn ja Reguluksen joulutempaukset ovat onnistuneet tuottamaan hyvää mieltä muillekin kuin heille itselleen. Ja nauroin tuolle, että kun pojat kuulivat tämän, heille tuli ajatus siitä, että kun näin hyvin menee, niin antaa mennä vain, ja voisiko Minervan ja Horatiuksen yhteistä asiaa edistää vielä lisääkin? Ihana yksityiskohta oli myös tuo, että selvästi Mustan veljesten välirikko vaivasi muitakin kuin heitä itseään, ainakin nyt Minervaa tässä. Vaikka Bartya tuo Minervan Regulukseen kohdistama huomio hieman harmittikin, mikä huvittaa joka kerta, kun se on ihan turhaa.

Barty ja Regulus ovat kyllä loistava pari, kun täydentävät niin hyvin toisiaan, niin kuin vaikka tässä kirjeiden kirjoittamisessa tuli ilmi. Regulus on kyllä ihan mahtava, kun oli kirjoittanut Bartylle rakkauskirjeita, vaikka ei ollutkaan sitten lähettänyt niitä. Tässä kohtaa nauratti taas kovasti, kun ei Barty heti tajunnut, kukahan se Reguluksen tunteiden kohde oli ollut:

”Vau”, Barty huokaisi ja katsoi poikaystäväänsä ihaillen. ”Mistä sinä tuollaista olet oppinut?”

”No”, Regulus sanoi arvoituksellisesti, ja jäi tuijottamaan haaveellisena kaukaisuuteen. ”On ehkä tullut kirjoitettua joskus eräitäkin rakkauskirjeitä…”

”Mitä, kenelle?” Barty kysyi voimatta täysin piilottaa sitä, että hän halusi mennä kuristamaan sen, jolle Regulus oli vuodattanut sydäntään noin. Eikö tyyppi ollut muka vastannut Reguluksen tunteisiin, ja miten ihmeessä ei?

Loppu oli todella ihana ja lämminhenkinen, ja olin niin onnellinen Minervan ja Horatiuksen puolesta. On todella ihanaa, niin kuin Bartykin totesi tuossa aiemmin, että kun on rakastunut, haluaa iloa ja onnea toisillekin. Toivottavasti Reguluksen ja Bartyn huolet vielä selviävät jollain tavoin, että he pääsisivät ihan täysillä nauttimaan joululomasta ja toisistaan!