Nimi: Jotain erityistä
Fandom: Young royals
Kirjoittaja: Melodie
Ikäraja: S
Paritus: Simon/Wilhelm
Olen kuullut, että Simon esitteli Wilhelmille Bjärstadia (kauden yksi tokassa jaksossa). Tämä kertoo siitä!
*
Jotain erityistä
”Minun pitää lähteä nukkumaan”, Ayub sanoo. ”Nukuin törkeän huonosti viime yönä.”
”Minulla on tapaaminen”, Rosh sanoo.
”Uuuuuu”, Simon ja Ayub lausuvat kuorossa. Rosh tuhahtaa ja vetää Simonin hupun silmille.
”En todellakaan kerro teille enempää.”
Viiden minuutin kuluttua Rosh ja Ayub ovat hajaantuneet tahoilleen ja Simon ja Wille seisovat kahden. Simon potkiskelee kengänkärjillään hiekkaa ja Wille vilkuilee häntä otsahiuksiensa takaa.
”Joten… onko sinulla kiire kartanolle?”
”Ei minulla ole mitään kiirettä”, Wille sanoo ja hymyilee Simonille polviapehmittävästi.
”Okei… haluaisitko, öö, että esittelen sinulle Bjärstadia?” Simon viittoilee ympärilleen tehden kädellään laajemman kaaren kuin mille Bjärstadin koko antaisi aihetta. Willen hymy levenee.
”Olisi ilo tutustua Bjärstadiin.”
He lähtevät kävelemään vieretysten pitkin Bjärstadin pääkatua. Heidän sormensa viistävät toisiaan vasten, Wille katselee ympärilleen kuin utelias pöllö ja Simon kertoo lapsuudestaan tässä paikassa.
”Tämä on muuten kaupungin kaunein ruusutarha”, Simon sanoo ja poikkeaa tieltä puistoalueelle.
”Ai, onko teillä niitä useampiakin?”
”No, ei, eihän tämä nyt sentään mikään kuninkaallinen paikka ole.”
Wille hyväilee sormillaan kuivia oksia ja ruusunpiikkejä. ”Tämä ei ole ehkä parhaimmillaan tähän aikaan vuodesta”, hän epäilee.
”Ehkä ei”, Simon naurahtaa. Joka puolella heidän ympärillään kohoavat lehdettömät pensaat. ”Taitaa olla parempi jatkaa matkaa.”
”Tuossa on paikallinen ICA”, Simon osoittaa pientä liiketilaa, jonka valot hohtavat kirkkaina yössä.
”Emmekö aio mennä sisään?” Wille ihmettelee.
”Haluatko?”
”Tietysti.”
Sisällä liikkeessä he kävelevät hyllyjen välissä, Wille katselee säilyketölkkejä kuin ne olisivat maailman mielenkiintoisin asia ja Simon tönäisee häntä kylkeen.
”Hölmö!”
Wille nauraa. ”Minä haluan suklaata. Mistä sitä saa?”
Simon tarttuu Willeä kädestä ja vetää hänet oikeaan hyllyväliin. Siellä hän irrottaa äkisti otteensa ja he paneutuvat tutkimaan tiiviisti suklaavalikoimaa.
Hetkeä myöhemmin ulkona molemmat mutustavat suklaapatukoitaan.
”Hyvää tämä Bjärstadilainen suklaa”, Wille sanoo suu täynnä. Simon nauraa.
”Sehän on samanlaista suklaata kuin kaikkialla muuallakin!”
”Niin”, Wille myöntää. ”Ehkä tässä paikassa on jotain erityistä joka saa sen maistumaan paremmalta. Tai seurassa.” Wille katsoo Simonia tiiviisti.
Hetken he katselevat toisiaan silmiin, sitten Simon kääntyy ujona pois ja jatkaa matkaansa katua eteenpäin selostaen hermostuneena: ”Tuossa on pankki, tuolla urheilutarvikeliike, Bjärstadin keskeisimpiä maamerkkejä. Minä kävin päiväkodissa tässä. Ja kirjasto on tuolla kulman takana, sekin on nyt kiinni…”
Wille harppoo Simonin rinnalle. ”Ehkä pääsen näkemään ne sisältä toisella kertaa.”
”Niin, ehkä. Vaikea kuvitella mitään jännittävämpää. Tuossa on kaupungin paras leikkipuisto.”
Wille pysähtyy aidan vierelle. ”Kai me menemme sinne?”
”Kaipa”, Simon virnistää. He kiipeävät aidan yli ja Wille juoksee ensimmäisenä kiipeilytelineelle. Simon jää katselemaan kuinka tämä kiipeää huipulle, kohottaa kätensä voitonriemuisena ilmaan ja laskee sitten liukumäkeä takaisin maanpinnalle.
”Voi helvetti”, Wille sadattelee. ”Tuo liukumäkihän oli märkä. Ja nyt ovat minun housunikin.”
Simon nauraa taas. Kun Wille mulkoilee häntä, nauru yltyy niin että hän on kaatua sen voimasta joten varmuuden vuoksi hän istahtaa maahan. Wille tulee hänen luokseen ja ojentaa kätensä.
”Tule, mennään keinumaan”, hän vaatii. Simon tarttuu käteen ja Wille vetää hänet pystyyn.
Simon istuu keinuun ja irvistää. ”Nyt minullakin on märät housut.”
Willen nauru on pehmeää hyrinää. ”Voi harmi. Käy kauheasti sääliksi.”
He keinuvat kilpaa korkeammalle ja korkeammalle kunnes Simon ilmoittaa että häntä alkaa huimata. Vauhdit hidastuvat kun he juttelevat, Wille kertoo kuinka aatelisissa piireissä kaikki tuntevat kaikki ja Simon nyökkäilee.
”Kuulostaa tosiaan ihan samalta kun Bjärstadissa. No ehkä jotain pikku eroja…”
”Paikat vain vaihtuvat”, Wille sanoo. ”Ensin tapaillaan kaupunkiasunnoilla Tukholmassa, sitten jossain hiihtokeskuksessa. Aina samat naamat.”
”Täällä voi valita jalkapallo- ja jääkiekkopelien välillä.”
He hiljentyvät katselemaan toisiaan. Wille värisee.
”Märissä vaatteissa tulee vähän kylmä”, hän kuiskaa. Simon ponnahtaa keinusta.
”Sinun pitäisi varmaan palata kartanolle.”
”Niin kai”, Wille huokaa. ”Vaikka ei kyllä huvittaisi vielä.”
Hänkin kuitenkin nousee ylös ja kävelee aivan Simonin eteen.
”Kiitos esittelykierroksesta”, hän sanoo, ja Simon voi tuntea hänen hengityksensä tuottaman ilmavirran kasvoillaan.
Simon nielaisee. ”Eipä kestä. Ihan koska vaan.”
”Hyvä tietää”, Wille hymyilee. Vielä hetken he seisovat niin lähekkäin että tuntevat toisesta hohkaavan ruumiinlämmön. ”Meneeköhän busseja vielä?”
Simon vilkaisee puhelintaan. ”Joo, vielä yksi yölinja. Mutta siihen on vain pari minuuttia. Pakko juosta!” Hän lähtee viilettämään ulos puistosta ja kohti bussipysäkkiä ja Wille seuraa perässä. Juokseminen pimeässä, vieraassa kaupungissa tuntuu oudolta. He ehtivät pysäkille juuri kun bussi käynnistää moottorinsa. Simon viittoilee sille kiivaasti ja kuski avaa etuoven.
Wille lähtee astelemaan kohti ovea mutta jää katsomaan Simonia joka on kohottanut kätensä hyvästiin.
”Nähdään huomenna”, Wille sanoo ja halaa Simonia kiireesti. Pikainen halaus tuntuu pitkittyvän ja tiukentuvan, kunnes:
”Tule sisään sieltä nyt jos haluat kyytiin”, bussikuski ärähtää. Wille hätkähtää erilleen Simonista, kiipeää bussiin ja jää etupenkkiin vilkuttamaan. Simon tuijottaa sydän pamppaillen bussin perään vielä silloinkin kun takavaloista ei näy enää vilaustakaan.
