Young royals: Viimeinen elämä (S, Simon/Wilhelm)

[Melodie]

Nimi: Viimeinen elämä
Fandom: Young royals
Kirjoittaja: Melodie
Ikäraja: S
Paritus: Simon/Wilhelm

Ajattelin että kun tässä on tällainen osiin jaettu muoto niin olisi hauskaa tehdä niistä raapaleita. (Ei ollut.)

Tämä on songfic Maija Vilkkumaan kappaleesta Viimeinen elämä (linkki youtubeen). Sanat:

Spoiler: näytä

Keskustassa on pimeää
Kaukana ääni sireenin
Siniset valot heijastuu lätäköistä taivaisiin
Autojono seisoo laitan sulle viestin vihdoinkin
Oon kaivannu sinua niin
Kirjoitan sormin vapisevin

Päivät kuluu, me mietitään muita
Toisten tunteita taisteluita
Sua ja mua ei oo olemassakaan

Entä jos tää on meidän viimeinen elämä
Eikä tarvii taivaaseen pisteitä kerätä
Eiks meidän kannattais mieluummin elää eikä pelätä
Jos tää onkin viimeinen elämä

Odotat parempaa aikaa
Sopivampaa hetkeä
Unohdat sen että kaipaat
Käännät kalenterin lehteä

Päiväkirjassa kyyneleitä
Ite tehtyjä kiertoteitä
Sua ja mua ei oo olemassakaan

Entä jos tää on meidän viimeinen elämä
Eikä tarvii taivaaseen pisteitä kerätä
Eiks meidän kannattais mieluummin elää eikä pelätä
Jos tää onkin viimeinen elämä
Joo jos mulla on aina sua ikävä
Ja jos aika on hiekkaa mun käsissä
Eiks meidän kannattais mieluummin elää eikä pelätä
Jos tää onkin viimeinen elämä

Avata ikkunat, himosta huutaa
Rakastaa pelkäämättä tulevaisuutta

Entä jos tää on meidän viimeinen elämä
Eikä tarvii taivaaseen pisteitä kerätä
Eiks meidän kannattais mieluummin elää eikä pelätä
Jos tää onkin viimeinen elämä
Joo jos mulla on aina sua ikävä
Ja jos aika on hiekkaa mun käsissä
Eiks meidän kannattais mieluummin elää eikä pelätä
Jos tää onkin viimeinen elämä

*

Viimeinen elämä


1

Pitäisi olla talvi mutta ei oikeastaan ole, maisema kiiltää märkänä ja luotaantyöntävänä. Simon nojaa otsaansa ikkunaan eikä varsinaisesti kuuntele mitä äiti ja Sara puhuvat. Hän miettii tietysti Willeä eikä yhtään sitä mitä sukulaisillallisella aikoo kertoa omista kuulumisistaan. Autojono seisoo ja äiti naputtaa rattia ja Simon kaivaa puhelimensa esiin ja vapisevin sormin kirjoittaa

olen kaivannut sinua niin

ja kolauttaa otsansa ikkunalasiin.

Kolme hengenvetoa myöhemmin Wille vastaa: Minäkin sinua. Simon huokaisee niin että se saa kaikki muut äänet autossa vaimenemaan.
”Mitä nyt?” Sara kysyy ja vilkaisee häntä. Simon kohauttaa harteitaan.
”Ajattelin vain Willeä”, hän myöntää. Sara nappaa puhelimen hänen kädestään ja huokaa.
”Simon, tällainen ei tee sinulle hyvää.”
”Tiedän”, Simon mutisee ja Sara kurottautuu puristamaan hänen käsivarttaan.

Illallisella Simon saa tuskin syötyä kun hän ajattelee Willen viestiä ja tämän käsiä ja tämän lohdutonta katsetta kun hän on tehnyt selväksi että ei aio olla kenenkään salarakas.
”Voi helvetti”, Simon puhahtaa peilikuvalleen ravintolan vessassa.


2

Jos Simon saisi päättää, hän ei jättäisi kenellekään epäselväksi että rakastaa Wilhelmiä. Ja hän on aika varma että Wille ajattelee hänestä samoin, mutta enemmän tämä tietysti ajattelee kaikkea muuta: äitiään, hovia, monarkiaa, maan tulevaisuutta. Aika paljon kannettavaa yhdelle kuusitoistavuotiaalle. Sääli läikähtää Simonin sisimmässä, kun hän ajattelee kuinka yksin Wille on sen kaiken kanssa. Ja itsensä. Pahinta (tai parasta) on, että kaikki heidän välillään olisi kohdallaan ilman ympäröivää todellisuutta. Nyt mitään heitä ei edes ole olemassa. Wille odottelee sopivampaa aikaa ja Simon ei halua odottaa mitään, mutta hän tietää ettei unohda Willeä vielä vuosiin ja tuskin sen jälkeenkään. Kuninkaalla olisi rajattomasti keinoja pysyä hänen tietoisuudessaan.

Varovasti Simon ajattelee Marcusta ja kuinka tämä oli ollut valmis odottamaan häntä vaikka he olivat tunteneet niin vähän aikaa. Marcuksen ajattelu muistuttaa kuitenkin hänen omasta typeryydestään, joten hän lopettaa sen. Mutta silti: ehkä hänen pitäisi mennä Willeä puolitiehen vastaan, ehkä se olisi sen arvoista. Hän soittaa Ayubille ja kertoo kaiken, kuinka ikävöi ja epäröi, tietää että he kaikki pelkäävät ja että kukaan ei tiedä mitä odottaa. Ayub kuuntelee ja lohduttaa ja käy läpi vaihtoehtoja, vaikka ei tietenkään voi päättää mitään Simonin puolesta. Simon on niin kiitollinen siitä että hänellä on sellaisia ystäviä.

Lisäksi hän on kiitollinen siitä, että on tavannut sellaisen ihmisen kuin Wille. Joka on herttainen, hupsu ja voimakas. Kaunis ja pehmeä ja epävarma. Saa hänen sykkeensä nousemaan pelkällä katseella. Kaksi vuotta on pitkä aika mutta tämä saattaa olla heidän viimeinen elämänsä, ja aika olisi sitä paitsi paljon pidempi ilman Willeä. Niinpä Simon tekee päätöksensä.

3

Simon ei ihan heti muista koska on viimeksi ollut hermostuneempi, mutta kuoron ja kruununväen läsnäollessa hän pyytää Willeä puhumaan kanssaan. Tämän kasvot ovat epävarmat eikä hänkään ole saada sanaa suustaan, mutta pakottaa ne kuitenkin ulos. Kannattaa ennemmin elää eikä pelätä. Ja ilme Wilhelmin kasvoilla vaihtuu kun he painautuvat kiinni toisiinsa, eikä mikään ole aikoihin tuntunut niin hyvältä. Simon laulaa vapautuneemmin kuin pitkään aikaan.

Ja sitten Willekin päättää olla pelkäämättä ja juhlaväki haukkoo kollektiivisesti henkeään ja Simon ihmettelee taas, mitä tapahtuu. Mutta silloin Wille vilkaisee häntä ja hymyilee, ja Simon hymyilee takaisin. Koska haluaa ja koska tietää, että Wille tarvitsee sitä.