Rohkelikko vs Puuskupuh (S, Harry/Cedric, ficlet)

[Meldis]

Ficin nimi: Rohkelikko vs Puuskupuh
Kirjoittaja: Meldis
Genre: fluffy, hurt/comfort, ficlet
Ikäraja: S
Paritus: Harry/Cedric
Tiivistelmä: Harrya harmittaa tappio ottelussa Puuskupuhia vastaan.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, hieman vain lainaan omaksi ilokseni.
A/N: Halusin kirjoittaa jotain huispausaiheista näistä kahdesta, mutta sen sijaan että tästä olisi tullut vauhdikas otteluficci, menikin vähän toiseen suuntaan. Ehkä vielä joskus senkin saan väännettyä. Jos lukaiset, jätäthän kommenttia! ^^


Rohkelikko vs Puuskupuh

Harry ei itkenyt. Hän murjotti. Hän väänsi suupieliään alaspäin ja rutisti kulmiaan yhteen, eikä varmastikaan itkenyt. Kukaan täysijärkinen kolmetoistavuotias ei itke yhden huispausottelun tai yhden luudanvarren takia. Ei vaikka ottelu olisi loppunut epäreilusti. Harry makasi sairaalasiiven sängyssä selällään, kädet puuskassa rinnallaan, mulkoillen kattoa silmät jähmeänä, eikä niitä ollenkaan pistellyt niihin kertyvä kosteus. Hän vain murjotti, eikä hänellä ollut yhtään vaikeuksia olla itkemättä. Koska häntä ei edes itkettänyt.

Ovi narahti ja Harry käänsi päätään hädissään sitä kohti aikeenaan nostaa peitto nopeasti kasvojensa suojaksi, jos joku tulisi sisään. Mutta ovi narahteli vain itsekseen, matami Pomfrey oli varmaan unohtanut sulkea sen kunnolla ja se liikkui ilmavirran mukana. Harry huokaisi helpotuksesta ja niiskaisi, puristi käsiään puuskaan tiukemmin ja siirtyi taas mulkoilemaan kattoa.

Ottelu oli ollut ihan epäreilu alusta alkaen. Ei se ollut mikään reilu häviö. Malfoyn syytä kaikki. Ja ankeuttajien. Ja sään. Ja sen ärsyttävän, pitkän, kultatukkaisen Cedric Diggoryn. Ei ollut reilua, että juuri nyt, kun Harryn tielle oli sattunut kaikki epäonni ottelussa, Puuskupuhin joukkue oli ollut parempi kuin vuosiin. Hän olisi kyllä löytänyt siepin nopeammin, jos he olisivat pelanneet huonommin, jos Diggory ei olisi häirinnyt häntä. Mikään tässä ei ollut reilua. Ei Rohkelikon häviö, ei Harryn nöyryytys, ei Nimbuksen särkyminen. Harry niiskaisi taas.

Ovelta kuului jälleen ääni ja nyt narahduksen lisäksi kahinaa. Harry kohotti päätään ja pyyhki silmiään vikkelästi, mutta kukaan ei tullut sisään. Hän nousi istumaan sängyllään ja tuijotti silmä kovana ovelle, joka oli aivan liikkumaton, eikä ääniä kuulunut. Harry ei kaivannut enää joukkueen tai Ronin ja Hermionen seuraa, heidän voivottelunsa ja säälivät ilmeet olivat tehneet Harryn enemmän vihaiseksi kuin lohdulliseksi. Harry laski päänsä rintaansa, eikä edelleenkään itkenyt, mutta näki sen sijaan lattialla säkin, missä oli tuhannen päreiksi rusikoitunut Nimbus. Harry katsoi sitä silmät rutussa, veti polvet rintaansa ja alkoi hytkyä tukahdutetusta itkusta.

Kolmatta oven narahdusta Harry ei kuullut, kun kiersi kätensä polviensa ympärille ja hänen päänsä oli hautautunut hänen syliinsä. Hän ei aikonut ainakaan päästää ääntäkään, vaikka vähän itkisikin, ihan vähän vain. Hän puri hampaitaan yhteen, haukkoi henkeään ja tunsi polviensa kostuvan pyjaman kastelevista kyynelistä. Harry antoi kyynelten virrata, jotta se sitten ainakin olisi ohitse, koska yhtään enempää hän ei aikonut itkeä, eikä hän aikonut antaa edes Pomfreyn nähdä häntä tällaisena. Onneksi siipi oli muutoin tyhjä potilaista.

”Harry?”

Mutta ei näköjään terveistä ihmisistä.

Harry tunnisti äänen ja jähmettyi pää sylissään. Kautta Merlinin roikkuvan vasemman -
”Harry, onko kaikki kunnossa?” kysyi Cedric Diggory vaimealla äänellä, joka tuli lähemmäs ja Harry tunsi tämän läsnäolon ihan sängyn vieressä. Pienen tyhmän hetken Harry toivoi, että jos pysyisi vain hiljaa ja liikkumatta, tämä lähtisi, mutta siitä ideasta hän luopui nopeasti. Joten Harry puntaroi oliko järkevämpää näyttää kasvonsa vai ei, mutta kun hän tajusi, että Cedric varmaan ymmärsi tilanteen joka tapauksessa, Harry keräsi mitä hänellä oli jäljellä ylpeydestään ja rohkeudestaan ja hieraisten kasvonsa pikaisesta pyjaman hihaan, hän kohotti päättäväisesti päänsä ja kääntyi katsomaan Cedriciin. Tällä oli vieläkin huispauskaapu päällään ja Harry näki konfettia tämän hiuksissa. Tämä tuli siis voittojuhlista.

”Mitä sinä haluat?” Harry kysyi uhmakkaasti, vaikka itkeminen oli tehnyt hänen äänestään käheän. Hän epäili kasvojensa olevan punaiset ja turvonneet ja ne tuntuivat märältä. Cedric katsoi häneen yläviistosta ja Harry tuli koko ajan kärttyisemmäksi, mitä pidempään tämä katsoi häntä. Merlin kun toinen poika oli pitkä.

Cedric avasi suutaan, sulki sen ja vilkaisi ympärilleen löytäen tuolin, johon istui siitäkin huolimatta, että Harry näytti hänelle entistä happamampaa naamaa.
”En melkein uskaltanut tulla, kävin ovella monta kertaa ja aina käännyin…” Cedric soperteli ja Harry ymmärsi kuulleensa oikein oven käyvän aikaisemmin useamman kerran. Cedric oli hiljaa jonkin aikaa, eikä Harrylla ollut intoa edistää keskustelua, joten hän rutisti naamaansa kimpaantuneeseen ilmeeseen.

”Minä vain olen kauhean pahoillani siitä, miten ottelu päättyi”, Cedric sanoi lopulta.
”Minä en tarvitse sääliäsi”, Harry tokaisi, laski polvensa suoraksi eteensä, nappasi peiton reunan käsiinsä ja alkoi hypistellä sitä.
”Tarvitsetko sinä jotain muuta?” Cedric kysyi yllättäen. Harry mulkaisi tätä.
”Joo, vanhan luutani yhtenä palasena”, hän kivahti ja tunsi heti painetta silmiensä takana. Hän siirsi katseensa peittoon äkkiä.
”No sitäkin, mutta minä ajattelin, että tarvitsetko sinä...halauksen?” Cedric sanoi.

Ihan ensiksi Harryn mieleen tuli, että ehdottomasti hän tarvitsi halauksen, mutta hän säikähti tuota ajatusta niin, että alkoi pudistaa päätään kiihkeästi heti. Saamarin puuskupuhit, kuin halailu pelastaisi joka tilanteen.
”Okei, jos olet varma”, Cedric sanoi. Harry ei sanonut siihen mitään ja he olivat jonkin aikaa hiljaa. Harry pohti, että Cedricin halaus olisi varmaan mukava, kun tällä oli niin pitkät käsivarret ja leveät hartiat.
”Minusta se ei ollut oikea tapa lopettaa ottelu”, Cedric sanoi Harryn ajatusten lomaan. ”Enkä olisi halunnut, mutta joukkue ja Huiski ja Woodkin sanoivat, että voitimme reilusti”, hän jatkoi vielä.
”Ai?” Harry sanoi peitolleen.
”Niin”, Cedric sanoi ja Harry uskalsi vilkaista tätä. Cedric katseli Nimbuksen sisältävää säkkiä ja näytti vähän kuin olisi kauhuissaan.

”Oletko sinä ihan kunnossa? Siis fyysisesti?” Cedric kysyi ja äkkiä Harry katseli tätä silmiin. Ne olivat harmaat ja kimmelsivät yöpöydän lampun valossa. Harrylle kesti hetken tajuta, että Cedric oli kysynyt häneltä kysymyksen.
”Joo olen, Dumbledore sai minut kiinni. Ja Pomfrey on syöttänyt minulle suklaata”, Harry selitti ja muisti sitten, että hänen pitäisi olla vielä vihainen Cedricille, vaikka ei oikein muistanut miksi, kun katsoi tätä silmiin. Angelina oli ihan oikeassa, Cedric oli tosi hyvännäköinen.
”Hyvä. Minä oikeasti säikähdin. Minä idiootti vain jahtasin sieppiä”, Cedric parahti, mutta hengähti sitten kuin rauhoitellen itseään. ”Hyvä, että olet kunnossa.”

Harry räpytti silmiään ja nyökkäsi hämillään. ”Luuta otti pahimmat osumat”, hän päästi suustaan jotain sanoakseen, kun hänestä alkoi tuntua, että hän oli ollut liian pitkään hiljaa ja tuijottanut liian pitkään Cedricin silmiin. Mutta ääneen asian sanominen muistutti Nimbuksesta ja vikkelästi Harry kääntyi katsomaan taas peittoa ja näpräsi sitä sormissaan. Hän rutisti otsaansa parhaansa mukaan.
”Olen tosi pahoillani luutasi puolesta”, Cedric sanoi lohdullisesti ja Harryn otsan rypistely ei riittänyt. Harry suojasi silmiään käsivarrellaan ja puri hammasta lujaa. Sänky notkahti, kun Cedric istui sille Harryn jalkojen viereen. Käsi kosketti Harryn olkaa, liikkui vähän hänen yläselälleen ja Harry refleksinomaisesti kumartui lähemmäs kosketusta. Hän piteli käsivarttaan edelleen kasvoillaan, pusersi peittoa toisen käden sormillaan ja Cedric kiersi molemmat pitkät kätensä hänen ympärilleen.

Cedricin syli oli lämmin, kädet voimakkaat ja Harry siirsi kasvojaan peittäneen käden tämän paidan etumukseen, mistä piti kiinni nyyhkyttäessä tämän lämmössä. Toinen Cedricin käsi, joka oli Harryn yläselällä, silitti häntä hitain liikkein ja kohosi pikkuhiljaa Harryn niskaan, missä se tunnusteli kevyesti hänen hiuksiaan. Kaikki se kosketus sai Harryn rauhoittumaan. Kyyneleet hiljalleen loppuivat, hänen hengityksensä tasaantui ja hän rentoutui tukeutuen paremmin Cedriciin. Varovasti hän nosti peittoa näpertäneen kätensä ja vei sen Cedricin kaulaan ja niskan ympäri. Hän nojasi otsaansa Cedricin olan ja kaulan taipeeseen.

”Minä en tiedä miksi”, Harry kuiskasi jonkin ajan kuluttua.
”Älä turhaan pohdi miksi”, Cedric vastasi. ”Ihan hyvä välillä itkeä.”
”Puolitutun koulukaverin kaulaan? Jolle on juuri hävinnyt ottelun?” Harry kysyi ja Cedric hötkyi vähän kevyestä naurusta.
”Vaikka niinkin”, hän sanoi. ”Ja minä olen sitä mieltä, että sinä voittaisit minut, jos kyse olisi oikeasta ottelusta”, hän jatkoi vielä ja Harryn oli mahdotonta estää suupieliään taipumasta ylöspäin.
”Niin voittaisinkin”, hän sanoi. Hänen teki mieli olla siinä Cedricin sylissä pidempään, mutta olivathan he oikeasti puolituttuja ja puolitutut eivät halailleet tätä pidempään. Eivät varmaan halailleet oikeasti ollenkaan, mutta sen Harry sivuutti. Haluttomasti Harry irrottautui Cedricin otteesta ja tämä vetäytyi taaksepäin, että he näkivät toisensa kasvot taas.

”Kiitos”, Harry uskalsi sanoa ja Cedric hymyili hänelle ja pyyhkäisi vielä peukalollaan kosteutta hänen poskiltaan. Siihen kohtaan iholle jäi kihelmöintiä ja Harryn teki mieli kiskaista Cedricin käsi takaisin hänen poskelleen.
”Minun pitäisi varmaan palata”, Cedric sanoi, eikä kuulostanut yhtään siltä, että haluaisi palata.
”Niin”, Harry sanoi, eikä halunnut Cedricin lähtevän minnekään.
”Vaikka he kyllä tietävät, että en tykkää olla valokeilassa”, Cedric huomautti.
”Niin”, Harry totesi.
”Siellä oli ihan hirveästi ruokaa”, Cedric sanoi sitten hymyillen. ”Tarpeeksi, ettei huomaisi, jos muutama piirakka ja kermakalja katoaisi”, hän jatkoi hymy sulaen virneeksi.

Kymmenen minuuttia myöhemmin Harry istui sängyllään risti-istunnassa, Cedric toisessa päässä petiä, nakellen toisilleen joka maun rakeita ja ainakin välillä yrittäen olla sotkematta kermavaahtoa peitteisiin. Siitä kymmenen minuuttia myöhemmin Harry rohkaisi mielensä ja suuteli Cedriciä. Jos Cedric yllättyi tai hämmentyi, tämä ei sitä näyttänyt, vaan vastasi pehmeästi suudelmaan.

[Hurrikaani]

Voi apua nää vetää mua nyt puoleensa ihan hulluna. XD ilmestyi tänne selailemaan jotain kivaa pientä luettavaa, ja sit silmät iskeytyy Harry/Cedriciin ja sit katoin kuka tän on kirjoittanut niin kukas muu kuin Meldis. <3 xD en stalkkeroi pahasti, nää ficit vaan vetää mua kovaa puoleensa jostain syystä.

Ja voi tää oli jotenkin söpö ja suloinen. :3 Cedric on tommonen huolestunut hömppä ja huolehtiva, jota toisaalta Harry tarvii, tai ainakin hän nauttii selvästi siitä et on kerrankin se josta huolehditaan. Tää oli jotenkin ihana sellainen pätkä elämästä, ja kirjoita ihmeessä näistä kahdesta lisää jos inspistä löytyy. lupaan stalkkeroida jatkossakin

Lähetetty minun M2006C3LG laitteesta Tapatalkilla

[Thelina]

Olipa tämä söpö, voi kunpa kaikki olisikin mennyt juuri näin! Harryn teiniasenne huvitti alussa, ei itketä ollenkaan ei samoin tyypillistä harmistuneena syyttää kaikkea mahdollista pieleen menneestä ottelusta. Cedric oli aivan ihana, kun arkaili tulla sisään! Onneksi hän lopulta tuli ja näen itsekin Cedricin tuollaisena, joka ei viihdy voitonjuhlan keskiössä, vaan mieluummin syö eväitä kaksin jonkun kanssa.

Tuo oli höpsöä, että Harry ajatteli halailun olevan jotenkin puuskupuhmainen ele XD kunnon rohkelikot ne ei itke eikä halaile, paitsi vähän. Tykkäsin myös siitä, että Pomfreyn suklaat mainittiin, tuosta kun Harry mietti, että Cediriciä olisi ehkä kuitenkin kiva halata ja että hän on hyvännäköinen ja tekee mieli kiskaista käsi takaisin poskelle sekä tietenkin pussailusta lopussa! Ihanaa! Kiitos tästä, olipa kivaa luettavaa tähän iltaan<3

[Meldis]

Hurrikaani, stalkkeroitpa tai vetipä paritus puoleensa, niin en välitä, ihanaa että tulit lukemaan ja kommentoimaan. ^^ Olipa kivasti sanottu, että Harry nauttii, kun kerrankin hän on se josta huolehditaan, hän kyllä kaipaa sitä ja ihanaa, että Cedric tulee huolehtimaan. Katsotaan tulisiko näistä kahdesta kirjoitettua lisää, tykkään parituksesta tosi paljon, joten ainakin pidän mielessä. Kiitos paljon kommentistasi!

Thelina, minusta oli hauskaa tehdä Harrysta kunnon mököttävä teini, kiva että se huvitti. No Harry nyt ei ainakaan halaile turhaan, vaikka muut rohkelikot halailisivatkin. Hänen piti varmaan ensin varmistaa itselleen, että halailu ei ole hänen juttunsa, mutta se sopii jos joku puuskupuh ehdottaa. Kiva kun nostelit noita yksityiskohtia, tuli hyvä mieli. ^^ Kiitos kaiken kaikkiaan kommentistasi, sitä oli ihanaa lukea. ^^

[valokki]

Aaaww kun tämä olikin suloinen! Luin tämän jo jokin aika sitten ja jätin auki kommentointia varten, ja oli kyllä kivasti harmaata sunnuntaita piristävä lukukokemus näin toisellakin lukukerralla.

Harry ei itkenyt. Hän murjotti. Hän väänsi suupieliään alaspäin ja rutisti kulmiaan yhteen, eikä varmastikaan itkenyt. Kukaan täysijärkinen kolmetoistavuotias ei itke yhden huispausottelun tai yhden luudanvarren takia. Ei vaikka ottelu olisi loppunut epäreilusti. Harry makasi sairaalasiiven sängyssä selällään, kädet puuskassa rinnallaan, mulkoillen kattoa silmät jähmeänä, eikä niitä ollenkaan pistellyt niihin kertyvä kosteus. Hän vain murjotti, eikä hänellä ollut yhtään vaikeuksia olla itkemättä. Koska häntä ei edes itkettänyt.

Nauraa hykertelin tälle varhaisteini-Harrylle ja hänen sisäisille ajatuksilleen! Hän on niin jumppi ja itsepintainen sen kanssa, että hänhän ei varmasti itke eikä häntä oikeasti edes itketä, vaikka silmäkulmia vähän saattaakin kirveltää ja luudan menetys ja kirveltävä tappio harmittavat, mutta pitäähän sitä nyt olla kova, eivätkä tällaiset ole millään tavalla hyviä syitä itkeä. Näissä sun Harry/Cedric-fikeissä Harry on vielä sen verran nuori, joten hänestä huokuu usein vielä lapsellisuus, itsepäisyys ja höpsöys (vaikka hän toki höpsö ja itsepäinen vanhempanakin on, ehkä vain vähän... eri tavalla. Ja usein vähän vakavampien asioiden suhteen).

”Joo olen, Dumbledore sai minut kiinni. Ja Pomfrey on syöttänyt minulle suklaata”, Harry selitti ja muisti sitten, että hänen pitäisi olla vielä vihainen Cedricille, vaikka ei oikein muistanut miksi, kun katsoi tätä silmiin. Angelina oli ihan oikeassa, Cedric oli tosi hyvännäköinen.

Tässäkin tämä Harryn höpsöys tulee niin hauskalla tavalla esille, kun ajatukset vähän harhailevat eikä enää tahdo muistaa, miksi sitä oikein pitikään olla Cedricille vihainen. Harry on myös jotenkin niin suloisen viaton ajatellessaan, kuinka Cedric onkin oikeastaan ihan kiinnostava ja hyvännäköinen, vaikka vähän veikkaan, ettei Harry tässä kohtaa vielä edes hoksaa kiinnittää koko ajatukseen mitään huomiota. Cedric taas on ihanan rauhallinen ja kärsivällinen Harryn kanssa, ja hän tuntuu oikein odottavan, että Harrylla alkaa palaset naksahdella paikoilleen itsestään.

Siitä kymmenen minuuttia myöhemmin Harry rohkaisi mielensä ja suuteli Cedriciä. Jos Cedric yllättyi tai hämmentyi, tämä ei sitä näyttänyt, vaan vastasi pehmeästi suudelmaan.

Harrylle kyllä pisteet tästä vedosta! Lopulta ne palaset hänen päässään vaikuttivatkin naksahtelevan kohdilleen yllättävän nopeasti. Ja yllätysyllätys, että Cedric ei yllättynyt, taisi vain myhäillä tuossa kohtaa itsekseen, että juoni toimi.

Kiitos kovasti viikonlopun piristyksestä, söpöilystä ja nauruista! Nämä sun Harry/Cedricit on kyllä aina yhtä ihania!

[Meldis]

valokki, kiitos paljon ihanasta kommentistasi. Kivaa, että olet tykännyt varhaisteinistä Harrysta, minusta oli hauskaa kirjoittaa Harry vähän, öh, taantuneemmaksi kuin mitä yleensä häntä kirjoitan. Eikä 13-vuotiaat pojat itke koskaan tietenkään. Olen samaa mieltä, että Harry on aina hölmö ja itsepäinen, mutta tässä iässä lapsellisemmalla tavalla. Onhan se tietenkin vaikea pysyä itsepäisesti kiukkuisena, kun Cedric Diggory tulee lohduttamaan sängyn viereen. Vähän vatvoin tuleeko loppuun suukkoa, mutta päätin, että Harry olisi tuossa sitten sillä tavalla itsepäinen, että ei jättäisi mahdollisuutta käyttämättä, kun vihdoin rohkaistuu myöntämään itselleen, että Cedric on oikeastaan ihan kivaa seuraa. Kiitos kommentistasi!

[Waulish]

Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta! Tupien välinen vastakkainasettelu kiinnosti, erityisesti kun arvelin hahmoista että kyse saattaisi olla huispauksesta - ja täytyy myöntää, että tämä parituskin kiinnosti aika tavalla! Olen aiemminkin lukenut sinulta Harry/Cedriciä ja pitänyt kovasti, ja niin pidin tästäkin, voi vitsit miten ihanaihanaihana teksti. ♥

Voihan epäonninen huispausottelu ja Nimbuksen säpälöityminen! Oikein sydämestä ottaa, kun miettii Harryn tilannetta. En yhtään ihmettele, että tuntuu epäreilulta. Ja sitten kun on vielä teinipoika, joka kokee ylhäisessä yksinäisyydessäkin tarvetta uskotella itselleen, että tässähän vain vähän murjotetaan eikä itketä, eikä tee edes mieli itkeä. Jotenkin niin aidolta ja samaistuttavalta tuntuvia ajatuskulkuja! Harry on niin höhlä, mutta niin aito - kukapa meistä ei joskus ajattelisi samalla tavalla? Minusta sinulla on ylipäätään tosi tarkkanäköinen ja realistisen tuntuinen ote hahmoihin, ja ihailen suuresti sitä, miten osaat avata kolmetoistavuotiaan Harryn ajatusmaailmaa. Tuntuu ihan siltä kuin olisi itsekin taas kolmentoista! Erityisesti minua koskettaa se, miten Harryn itsehillintä pitää muuten ihan hyvin, mutta sitten kun jokin muistuttaa häntä luudan kohtalosta, ei tunteita pystykään enää patoamaan. Se on kovin konkreettinen muistutus tapahtuneesta, ja Nimbuksella on Harrylle tunnearvoa.

Mutta sitten, Cedric! Tietysti Cedric on aidosti pahoillaan, ja tietysti Cedric haluaa hipsiä juhlista katsomaan, miten Harry voi - koska sellainen hän on. ♥ Sydäntäni lämmittää kovasti se, miten aluksi Harry on ihan yrmynä (ymmärrettävästi, kuuluuhan se asiaan ) ja kysyy vähän tylysti, mitä Cedric haluaa, mutta pikkuhiljaa hänenkin kuorensa alkaa rakoilla ja pehmetä. Se, miten pojat ajautuvat keskustelemaan ja Harry muistaa kesken kaiken, että tässähän piti olla vihainen, on ihan mielettömän samaistuttavaa! Harry ajattelee ihanasti ihan liikaa, niin kuin varmaan meillä kaikilla on joskus tapana, ja eihän sitä nyt heti voi heittäytyä lämpimiin väleihin itsensä päihittäneen huispaajan kanssa. Jokin roti sentään. Ja tämä:

Saamarin puuskupuhit, kuin halailu pelastaisi joka tilanteen.

Aaa, en kestä miten Harryn tekisi oikeasti mieli halata, mutta hän ei suostu aluksi antamaan moisille mielihaluille periksi! Vaikka ajatukset jo käväisevät Cedricin pitkissä käsivarsissa ja leveissä hartioissa...

Hahmojen dynamiikka on välittyy kivasti ja on jotenkin tosi kutkuttavaa - tykkään tosi paljon siitä, miten tietynlainen kilpailuasetelma on yhä läsnä, kun Harry esimerkiksi kommentoi, että niin muuten voittaisinkin. Pientä kipinää! Ja onhan heidän välillään selvästi muunkinlaista kipinää. Iholle jäävä kihelmöinti, karkkien nakkelu ja lopun suudelma, aww, olen sulaa vahaa! Jotenkin niin luontevalta tuntuvat heidän välinsä, ja se on hyvä merkki, kun miettii, etteivät he aiemmin juuri ole olleet läheisemmissä tekemisissä toistensa kanssa. Minusta on ihanaa, miten huispauskoettelemuksesta seuraakin jotain näin mukavaa. Ylipäätään sulan Cedricin keksinnölle, että että kaksin sairaalasiivessä on paljon kivempaa kuin valokeilassa juhlahälyssä.

Tämä tarina sulatti sisimpäni täysin, kiitos kovasti tästä yöpalasta! -Walle

[Larjus]

Liikkis Harry ja hänen ongelmansa ♥ Onhan hänellä toki ikävä tilanne kun putosi luudalta, luuta hajosi ja matsinkin hävisivät, mutta hänen teinipojan asenne kaikkeen on omalla tavallaan herttainen Eihän sitä nyt voi kolmetoistavuotias itkeä moisten asioiden takia, ei tietenkään! Tai jos nyt kuitenkin ihan pikkuisen voi Niin ettei kukaan kuule tai näe. Cedric oli kans tosi söpö ja symppis, kun halusi tulla Harryn luo katsomaan, miten tämä voi, mutta sitten epäröikin ja kääntyi kannoillaan monta kertaa. Onneksi lopulta sitten uskalsi tulla ihan loppuun asti paikalle ♥ Ja vielä oikein halaustakin tarjosi, awwws.

Saamarin puuskupuhit, kuin halailu pelastaisi joka tilanteen.

Tästä kohdasta olivat muutkin kommenteissaan puhuneet, mutta pakko nostaa se itsekin esiin koska voi että, hajosin XD Harryn asenne oli koko ficin ihan huippumatskua, mokoma pieni jäärä, ja tällainen stereotypinen tupajaottelu sopii siihen käytökseen hyvin. Minut Pottermoren lajittelutesti sijoitti aikoinaan Puuskupuhiin, ja muutenkin koen kyseisen tuvan eniten omakseni, niin tämä Harryn ajatus tuntuu vielä erityisen huvittavalta Mikään halailija en tosin ole.

Kiva juttu kuitenkin, että Cedric halasi kuin halasikin Harrya, vaikka tämä suhtautuikin siihen ensin niin kielteisesti. Kyllä hän sanoistaan huolimatta selvästi kaipasi halausta, ja hyvä että sen sai ♥ Vaikka olikin sitten puolitutun kaulassa roikkumista Mutta onneksi siitä puolituttuudesta voi edetä pidemmälle! Mä tosin ajattelin, että tässä ficissä ei mentäisi halauksia pidemmälle, niinpä lopun suudelma yllätti minut siinä missä Cedricinkin. Mutta oli varsin hyvä yllätys se :3

[Violetu]

Awwww, en ehkä kestä, miten söpöjä nää on🥰
Harryn ajatukset halailevista puuskupuheista pistivät naurattamaan, mutta sitten taas toisaalta Cedric tarjoamassa sitä halausta oli ihan liian söpöä ja sulatti sydämeni täysin.
Itkua pidättelevä Harry oli hirveän söpö ja samaan aikaan huvittava, pisti ajattelemaan canonHarrya, joka niin urheasti paskan kotikasvatuksen ja toksisen maskuliinisuuden voimalla pidätteli itkua Feeniksin killan loppuun asti, vaikka sitä ennen olisi ollut useampikin paikka itkeä vollottaa💔
Halauksen lisäksi sydäntä lämmitti hirveästi myös, kun Cedric lopussa karkasi omista voitonjuhlistaan viettääkseen Harryn kanssa aikaa sairaalasiivessä vieläpä herkkujen kera❤️
Kiitos tästä, pidin kovasti ^^

~Violet

[Meldis]

Waulish, kiitos ihanasta kommentistasi, tulin siitä suunnattoman hyvälle tuulelle. ^^ Kyllä minä vielä sen huispausficinkin näistä kirjoitan! Ihana kuulla, että Harry tuntui 13-vuotiaalta ja halusinkin näyttää, että häntä aidosti surettaa Nimbuksen kohtalo, kirjassa kun se menee ohi aika nopeasti. Minua on aina lämmittänyt se, miten Cedric yritti vääntämällä vääntää, että hän ei voittanut ottelua reilusti ja siksi minusta hän haluaisi myös henkilökohtaisesti varmistaa, oliko Harry kunnossa. Yritin pitää mukana, ainakin Harryn puolelta kilpailuhenkisyyttä koko ajan, joten ihanaa, että se on välittynyt ja nimenomaan näin, että pitää muistaa juttelevansa kilpakumppanille, vaikka samalla olikin oikeastaan kiva halailla. Kiitos superisti kommentistasi, sitä oli ihana lukea. ^^

Larjus, Harryn ongelmat ovat kyllä kamalan vaikeita, kun ei voi millään itkeä luudan takia. Ihana kuulla, että Cedric tuntui symppikseltä! ^^ Ja kohta, jonka nostit, kirjoittaessakin kikattelun sille vannoutuneena puuskupuhina, koska itsehän olen sitä mieltä, että halaus voi pelastaa aika monen tilanteen. Lopun suudelma yllätti itse asiassa minutkin, Harry jotenkin sisuuntui ja niin siinä vain kävi. Kiitos tosi paljon kommentistasi! ^^

Violetu, ihana kuulla, että tämä on ollut söpö ja on onnistunut naurattamaankin. Teini Harry minustakin vältteli itkemistä ihan turhaan monessa kohtaa ja olen sitä mieltä, että yöllinen itkukohtaus sairaalasiivessä luudan menettämisen jälkeen oli vain leikattu kirjasta pois. Ja oikeastaan samoin Cedric, joka olisi niin huolehtivainen, että menisi tarkistamaan Harryn kunnon. Kiitos hirveästi kommentistasi! ^^

[Maissinaksu]

En ole juuri ajatellut tätä shippiä, mutta toimihan tämä nyt vallan hienosti. 😄 Voi Harry, ei se häviäminen ole koskaan hauskaa, etenkään kun kaikki meni pieleen ulkoisten syiden vuoksi. Rakas Nimbuskin otti ja jätti kaiken taakseen... Muistan miten tuon kohdan lukeminen aikoinaan tuntui niin kamalalta vääryydeltä, kyseessä oli kuitenkin niin merkittävä esine. :<

Saamarin puuskupuhit, kuin halailu pelastaisi joka tilanteen.

Voi niitä puuskuja. 😄💛 Eipä se halaus mitään huonoakaan tee, sen huomaa nopeasti Harrykin, jota ei luonnollisesti itkettänyt koko tilanne ollenkaan.

Tässä oli paljon mukavaa sokeria ja hellyyttä, jotka piristivät syysköhän runtelemaa mieltäni. Cedricistä henkii paljon hyvää energiaa ja kiva nähdä, miten Harrykin tuota pikaa suli hetkeen. ❤️ Kiitus!

- Mai

[Meldis]

Maissinaksu, kivaa, että tulit lukemaan ja kommentoimaan tätä, vaikka paritus ei ollutkaan tuttu. Ja kivaa, että toimi ja olet tykännyt! Minäkin olen sillä kannalla, että halaaminen ei ole huono idea koskaan, mutta ei kai nyt 13-vuotias rohkelikko voi sellaiseen ruveta, kun harmittaa ottelu ja Nimbus. Paitsi jos voi halata Cedriciä tietenkin. Kiva, että onnistuin ilostuttamaan paranemisaikaasi. ^^ Kiitos tosi paljon kommentistasi!