Nimeke: Henkevät keskustelut
Kirjoittaja: Winga
Oikolukija: NjhV2
Tyylilajit: drama, oneshot
Paritus: Albus Severus/Scorpius
Ikäraja: S
// Scarlett muokkasi ikärajan vastaamaan uusia sääntöjäLyhyesti:
Katsot eteesi ja tiedät, että näkemäsi on totta. Se ei ole harhaa, se ei ole kuvitelmaa, se on aivan totta.Vastuuvapaus.: Mmh, kyllä, Rowling omistaa heidät edelleen
Varoituksii: jo tapahtunut kuolema
Kirjoittajalta: FF100:
55. HenkiPiti kokeilla yksikön toista persoonaa kirjoittaa pitkästä aikaa...
Njuu, ja Kelmikitille kiitokset 'muusailusta' (numerosta ja sanasta
)
Henkevät keskustelutKatsot eteesi ja tiedät, että näkemäsi on totta. Se ei ole harhaa, se ei ole kuvitelmaa, se on aivan totta. Tiedät, ettet voi koskettaa sitä mutta tiedät, että muutkin näkevät sen. Se ei ole olemassa vain sinulle vaikka onkin. Se tahtoo muidenkin tietävän sen olevan siinä. Se nimittäin muistaa, tietää, eikä tahdo sinua pidettävän hulluna.
"Scorpius..." se kuiskaa hiljaa ja sinun pitää kuunnella hyvin tarkkaan, jotta saisit selvää sen puheesta.
"Niin?" kysyt ja pidät sitä koko ajan silmällä. Et voi kutsua sitä häneksi, et enää, kun se ei näytä enää 'häneltä'.
"Sinä et saa menettää toivoasi, et saa unohtaa sitä, kuka olet. Sinä tiedät sen! Jos sinä unohtaisit itsesi, me emme enää olisi", se kuiskuttaa. Muut katsovat hieman mitä te keskustelette, ei heitä kuitenkaan niin paljoa jaksa sinun elämäsi kiinnostaa. Tiedät kuitenkin jonkun tuijottavan teitä.
"Mitä sinä tarkoitat?" sinä kysyt ihmetellen sen sanavalintoja.
"Sinä olet Malfoy, sinä tuotat perillisen, vaikka oletkin homo."
"Isä..." sinun äänesi vaimenee. Se
on isäsi, vaikket pysty sitä enää käsittämään. "Miksi?"
Sen ilme muuttuu epätoivoiseksi. "Etkö sinä tajua? Minä en
voi enää, en sen jälkeen kun minut murhattiin. Sinun on
pakko, Malfoyn suku ei voi
koskaan kadota." Sen kasvoilla voit yhä nähdä arvet, jotka eivät ole parantuneet yhtään, vaikka se on kuollut, veitsellä vedetyt rajat.
Tahtoisit sen menevän jo pois, se on taas piinannut sinua enemmän kuin tarpeeksi. Se tekee sen joka päivä, tulee luoksesi. Mutta yleensä se vain on, hiljaa, paikallaan. Tällainen puhetulva siltä on omituinen.
"Sinun pitää kertoa hänelle, että hänestä tulee 'äiti' vielä joskus. Sillä sinä et tule raskaaksi ja hän on ottava nimesi." Se katsoo vielä hetken sinua ennen kuin se lähtee jättäen sinut miettimään sen sanoja kummastuneena.
Sinäkö saattaisit vielä rakkaasi raskaaksi?
***
Seuraavana päivänä se palaa takaisin. Sinusta tuntuu, että se aikoo vainota sinua lopun ikääsi. "Joko puhuit nuoren Potterin kanssa?"
Pudistat päätäsi ja katsot sitä silmiin. Se näyttää surumieliseltä, siltä kuin se tahtoisi todella saada sinut ymmärtämään. Se puhuu lisää mutta sinä et kuuntele, sillä mietit vain, miten aiot kertoa Albukselle sen, että sinä tulet saattamaan tämän raskaaksi.
"...kuunteletko sinä edes?" se kysyy ja katsoo sinun lävitsesi, sisääsi. Siltä sinusta ainakin tuntuu. "Antaa olla, täytyy antaa sinun miettiä. Mutta muista, sinun täytyy kertoa sydämesi valitulle." Se kääntyy ja lähtee, sinä katsot sen perään. Päätät etsiä Albuksen käsiisi.
***
”Albus, minulla on asiaa”, sanot nähdessäsi hänet. Tartut häntä kädestä ja lähdet johdattamaan pois joukosta, jossa hän on. Jotkut katsovat hetken aikaa ihmeissään sinun tekemisiäsi. Kävelette tyhjälle käytävälle.
”No mitä?” Albus kysyy ja katsoo sinua silmiin. Hän näyttää ärtyneeltä ja väsyneeltä, mutta sinä ymmärrät kyllä. Sen ilmestyttyä elämääsi sinä olet huomioinut häntä liian vähän mutta nyt sinun on pakko, sinun on kerrottava asioita.
”Isä kertoi, että jos sinä olet sydämeni valittu... sinä tulet raskaaksi. Ja sinun on otettava nimeni.”
Albus tuijottaa sinua kuin hullua. ”Isäsi henki on saanut sinut omituiseksi. Ja jos tuo sanomasi on totta... en tiedä, mitä sanoa. Tarkoitatko sinä tuolla, että minä voisin todella olla sydämesi valittu?”
Sinä katsot häntä silmiin. ”Epäiletkö sinä sitä?”
Albus välttelee katsettasi ja sinä voit arvata hänen vastauksensa. Puuskahdat, muttet sano mitään. ”Minä kyllä rakastan sinua...”
”Mutta?”
”Mutta sinulla on viime aikoina ollut omat juttusi ja minä... minä olen tuntenut oloni hylätyksi.” Albus välttelee katsettasi mutta sinä nostat hänen päätään ja pakotat hänet katsomaan silmiisi.
”Albus... älä koskaan epäile, että minä en enää rakasta sinua.” Suutelet häntä hellästi. ”Usko minua. Ja usko minun isäni haamua, minä en usko, että se valehtelisi tuollaisesta asiasta.”
Albus tuijottaa vain sinua ymmärtäen asiasi mutta käsittämättä uskoasi.
***
”Sinä sitten kerroit.” Se on taas luonasi ja koettaa saada selville kaiken tapahtuneen.
”Mmh, kuuntelitko sinä?”
Se katsoo sinua mietteliäänä ja pohtii hetken vastaustaan. ”En, olin tapaamassa Astoriaa.”
Hymyilet, vaikket tiedä miksi. ”Mitä äidille kuuluu?” kysyt tietäen, että se ajattelee tämän puheenaiheen vaihtona.
”Astoria voi hyvin. Hän vain hieman järkyttyi, en ollut käynyt aiemmin häntä tapaamassa tässä muodossani... Mutta kerro nyt, miten hän sen otti?”
”Ei hän sanonut mitään...” vastaat. ”En minäkään oikein osaa vielä mitään sanoa.”
Et ole saanut miettiäkään asiaa kunnolla, koulu on painanut päälle ja olet viettänyt aikaasi Albuksen kanssa koettaen lähinnä olla miettimättä muuta kuin toinen itse. Ja nyt se tahtoo tietää, vaikket voikaan sanoa mitään kunnollista.
”Mmh, hyvä. Olette ainakin aloittaneet miettimisen...” se sanoo. Huomaat jotakin outoa siinä, muttet osaa sanoa mitä. ”Minä toivoinkin sitä... sillä minun pitää lähteä.”
Katsot sitä yllättyneenä. ”Lähteä? Mitä sinä tarkoitat?”
”Jatkaa matkaa toiselle puolelle. Henget eivät jää tänne.”
Näet sen haalistuneen alkuperäisestä ja tajuat juuri haalistumisen olleen se outo ilmiö. ”Ai... me emme kai sitten näe ennen kuolemaani?”
Se nauraa kolkosti. ”Voi, näemme kyllä. En aio jättää tulematta häihinne.”
Se on jo melkein näkymätön ja sinä mietit, mitä se oikein tarkoitti. Tietääkö se jotain, mitä sinä et? ”Näkemiin...”
***
”Scorpius!” Albus huudahtaa nähdessään sinut. Sinun kasvoillasi on yhä ihmettelevä ilme ja katsot kohtaa, josta se hävisi. ”Scorpius.” Albus tarttuu käteesi ja koettaa tavoittaa sinua. Käännät katseesi häneen. ”Minä olen miettinyt... ja päätynyt siihen, ettei minua haittaa. Ei minua haittaa olla Malfoy eikä kantaa lastasi. Itse asiassa minusta olisi hienoa, jos me saisimme lapsen. Muttei vielä, vasta kun olemme valmistuneet.”
Tuijotat häntä epäuskoisena. ”Sinä olet jo miettinyt... Minä en ole paljon ehtinyt ajatella, mutta yhteisestä lapsesta olisin myöskin onnellinen. Minulle sukunimellä ei ole väliä.”
Albus hymyilee. ”Missä isäsi on?”
”Hän lähti. Lupasi palata häihimme.”
”Aah, hengen aika lähteä matkaa jatkamaan”, Albus toteaa mietteliäänä hymyn hieman kadotessa. ”Mutta hän sentään uskoo siihen, että me pysymme yhdessä.”
Sinun ilmeesi kirkastuu, kun tajuat Albuksen olevan oikeassa. ”Tavallaan hän siis antoi siunauksensa...”
