Title: Ei sovi luisteluesitykseen
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: Yuri!!! on ICE
Pairing: Otabek Altin/Yuri Plisetsky
Genre: Jonkinmoista
mutual pining + idiots in love -sähellystä
Rating: S
Disclaimer: Alkuperäisteoksesta ja sen hahmoista kiitos, kunnia ja kaikki oikeudet Kubo Mitsuroulle ja Yamamoto Sayolle sekä muulle YOI-staffille, heiltä on kaikki merkityksellinen lainattu. Tämän kirjoittelusta en ole saanut rahaa tai mitään muutakaan korvausta.
Summary: Yuri puhuu ohi suunsa, mutta ehkä siitä seuraakin jotain hyvää.
A/N: Vaikka onkin jo syyskuu, niin tämä on juhannustaika
Altaisille, jonka toiveet eivät jättäneet mua rauhaan, koska tietysti mulle
Yuri!!! on Ice + friends to lovers = Otayuri
Ja siihen vielä mausteeksi
mutual piningia/idiots in lovea niin aaaaa pitäähän sitä kirjoittaa myös itseni vuoksi
Enhän mä mitenkään voi semmosia juttuja sivuuttaa.
Mulla ei normaalisti ole mitään vaikeuksia kirjoittaa Otayuria, mutta tää tuntui hieman normaalia haastavammalta/työläämmältä, ja veikkaan sen johtuneen siitä, että en ole pitkään aikaan kirjoittanut heistä muuten kuin jo vakiintuneena parina. Mutta oli kiva taas palata heidänkin ystävyytensä/suhteensa alkuvaiheille, miettiä miten hommat ovat ehkä edenneet heidän kohdallaan :3
Osallistuu haasteeseen
Valloita fandom.
Ei sovi luisteluesitykseenYurin oli vaikea keskittyä siihen, mitä Otabek puhui. Vaikka heidän edellisestä tapaamisestaan olikin kulunut pieni ikuisuus ja hän oli odottanut sitä yhteistä kahvilahetkeä palavasti, hänen ajatuksensa olivat nyt jossain ihan muualla kuin Otabekin puheissa. Kaukana ne eivät kuitenkaan olleet, varsin lähellä oikeastaan. Vaikka hän tarkoituksella katsoikin vähän sivuun, ettei vain tuijottaisi, hän näki silti edessään ja mielessään ainoastaan Otabekin kauniit, hennonpunaiset huulet ja sen, miten hänen oma sormensa oli silloin pieni ikuisuus sitten kadonnut niiden väliin. Barcelonan Grand Prix’stä ja sen jälkimainingeista oli jo vaikka miten monta kuukautta, ja Otabekin kanssa kahvilassa istuminen oli palauttanut kaikki ne muistot ehkä turhankin kirkkaina hänen mieleensä.
Vaikka olihan Yuri kyllä miettinyt Otabekia ja kaikkea Barcelonassa tapahtunutta muutenkin, vähintään yhtä paljon kuin sitä, mitä toivoi heidän välillään seuraavaksi tapahtuvan. Vaikka hänestä olikin ihana olla Otabekin ystävä, hän ei voinut olla ajattelematta sitä, miten mukavaa olisi olla sen lisäksi jotain enemmänkin.
”Mitä mieltä sinä olet, Yura?”
Yuri kuuli kysymyksen, mutta hänen aivonsa eivät sisäistäneet sen merkitystä. Hän oli liian syvällä ajatuksissaan, mietti vain Otabekin huulia ja sitä, miten pehmeiltä ne näyttivätkään.
”Mmm… sormi suuhun…”
Vasta kuultuaan oman ääneensä Yuri havahtui mietteistään ja hätkähti ihan itsekin. Hänen silmänsä hakeutuivat aivan itsestään Otabekin puoleen, joka katsoi häntä kummastuneena takaisin.
”Että mitä?” tämä kysyi päätään hieman kallistaen. ”Sormi suuhun? Kuulinko oikein?”
”Ööö, se – se – se…” Yuri takelteli ja tunsi kuumotuksen nousevan poskilleen. ”Sehän on sellainen ilmaisu, tiedäthän…”
”Joo”, Otabek vastasi empivästi. ”Mutta en kyllä ihan ymmärrä, miten se liittyy siihen, mistä puhuttiin.”
Yuria nolotti entisestään.
”No sitten et ymmärrä!” hän tiuskaisi sillä oli oppinut, että hyökkäys oli paras puolustus ja kiukun alle oli helppo piilottaa kaikki hankalat ja epämukavat tunteet. Vaikka ei Otabekille äksyilykään kivalta tuntunut.
”Okei sitten”, tämä totesi hivenen jäykästi. Äänensävy muistutti melkoisen paljon sitä, jolla tämä oli puhunut koko kahvilassa istumisen ajan, mutta siinä oli ripaus jotain kylmää ja etäistä, mikä sillä lailla yllättäen tuntui Yurista keljummalta kuin jos tämä olisi tiuskinut hänelle takaisin.
”Äääh, no hyvä on!” Yuri puuskahti sitten hetkisen kuluttua. ”Jäin ajattelemaan sitä Grand Prix’n päätöspäivän esitystäni, sitä kun sinä olit siellä kaukalon reunalla ja…” Hän ei kuitenkaan kehdannut täydentää lausetta loppuun eikä erikseen täsmentää, että oli ajatellut nimenomaan juuri sitä mainitsematonta hetkeä ja Otabekin huulia. Eiköhän tämä tajunnut sen muutenkin hänen aikaisempien sanojensa perusteella.
”Joo, muistan”, tämä vastasi äänensävy ja koko olemus rentoutuen takaisin entiseen. ”Se oli kyllä hieno esitys.”
”Ainakin yhdessä illassa suunnitelluksi ohjelmaksi. Olisi kiva luistella se joskus uudestaan”, Yuri sanoi. Hän katsahti hajamielisesti ympärilleen ja alkoi jälleen uppoutua muistoihinsa ja niiden synnyttämiin haaveisiin. ”Mutta sillä kertaa voisi olla niin, että minäkin käyttäisin huuliani – ”
Hän tajusi taas aivan liian myöhään, mitä oikein olikaan suustaan päästänyt.
”Tai siis niin, että voitaisiin molemmat käyttää käsiä – ei kun ei, että olisi sinun sormesi ja minun – tai siis ei, ei mitään sormia kenenkään suussa eikä missään muuallakaan!”
Yurin poskia kuumotti niin, että hän tunsi melkein kärventyvänsä. Hän ei kehdannut katsoa Otabekin suuntaan vaan painoi päänsä kumaraan. Tyhjäksi juotu kaakaomuki vilahti hänen näkökentässään kunnes hän lopulta näki vain sylinsä.
”Anteeksi”, hän mutisi polvilleen. ”Puhun ihan sekavia. En tiedä, mikä minua vaivaa.”
”Ei tarvitse pyydellä anteeksi”, Otabek sanoi hänkin hieman hämillään. ”Mutta… jos haluat käyttää…” hänen äänensä kuitenkin hiljeni niin, ettei Yuri saanut yhdestäkään sanasta selvää, jos Otabek nyt enää mitään edes sanoikaan. ”Tai… ei mitään”, hän mumisikin vielä perään.
Kumpikin pysyi melko vaiteliaana vielä silloinkin, kun he lopulta nousivat pöydän äärestä ja astuivat ulos kahvilan ovesta. Raitis ilma viilensi mukavasti Yurin karrelle palaneita kasvoja, ja hän pystyi vihdoin ajattelemaan jotain muutakin kuin Otabekin huulia ja miten paljon häpesikään sekavia puheitaan – kuten sitä, että Otabek’kin oli yrittänyt sanoa jotain mutta vaiennutkin sitten kesken kaiken.
”Hei Beka”, hän aloitti tietämättä, kehtasiko vielä katsoa tämän suuntaan. Hänestä tuntui siltä, että hänen kasvonsa olivat yhä kirkuvanpunaiset. ”Sinä yritit sanoa siellä kahvilassa jotain, mutta en kuullut, mitä.”
”Ei se ollut mitään erityistä”, Otabek vastasi kuin ohimennen.
”Voit kai sinä silti kertoa. Olihan se kuitenkin jotain.”
”No ei kai oikeastaan, kun minä vain sitä, että koska sinä et kerta halua laittaa sormia yhtään minnekään, tai siis ei enää sormia suuhun, mutta kuitenkin sanoit, että sinäkin voisit käyttää huuliasi, niin minä ajattelin, että – ääh, unohda sittenkin koko juttu!”
Otabek kuulosti suunnilleen yhtä kiusaantuneelta kuin Yurista oli tuntunut aikaisemmin kahvilassa, ja tämä uskalsikin nyt lopulta kääntää kasvonsa hänen puoleensa. Otabekin ilme oli hieman nolo mutta Yurista pohjimmiltaan todella herttainen. Sen näkeminen myös rauhoitti vähän tämän omaa oloa, kun sai nähdä, ettei ollut ainoa, joka häpeili sekavia puheitaan.
”Niin siis mitä?”
Otabek nieleskeli ilmaa hetken kunnes lopulta veti syvään henkeä ja avasi taas suunsa.
”No siis, kun minä ymmärsin puheistasi, että sinä ehkä haluaisit suudella minun kanssani, kun aloit puhua huulien käytöstä ja muusta, niin minun piti kysyä, että haluaisitko, mutta…”
He tuijottivat toisiaan mitään sanomatta, molemmat selvästi hämillään. Yurista tuntui, että hänen poskensa paloivat taas. Otabekinkin yleensä aina niin tyynet kasvot näyttivät ihan hehkuvan kuumuudesta.
”Haluan”, Yuri möläytti sitten ennen kuin oli edes tajunnut sanovansa niin. ”Jos siis sinäkin haluat…”
Otabek nyökkäsi pienesti, ja hänen kasvonsa lähestyivät tätä ehkä aavistuksen, mutta sitten hän pysähtyi ja he molemmat vain katsoivat toisiaan ollen aivan yhtä ulalla siitä, miten heidän pitäisi seuraavaksi edetä. Yuri jäi taas kerran tuijottamaan Otabekin huulia, jotka kuitenkin nyt vetivät häntä puoleensa niin, että hän astui askeleen lähemmäs. Sitten he tulivat vuorotellen sentti kerrallaan toisiaan kohti kunnes lopulta heidän huulensa painuivat yhteen. Kumpikaan heistä ei tiennyt, mitä oikein tehdä, joten he vain seisoivat paikallaan kunnes lopulta Otabek perääntyi askeleen.
”Anteeksi, se oli kamalaa”, hän mutisi. ”Tai siis sinä et ollut kamala, vaan minä… Mitä jos – jos yritetään uudelleen?”
Yuri vain nyökkäsi, ja heidän huulensa hakeutuivat taas toisiaan vasten. Se suudelma oli lähestulkoon yhtä ujo ja epävarma kuin edeltäjänsä, mutta nyt he uskalsivat hieman tutkailla ja tunnustella toistensa huulia ja sitä, miltä niiden kosketus omia vasten tuntui. Suudelma teki Yurin poskien kuumotuksesta oikeastaan melko miellyttävän kokemuksen ja sai sekä varpaat että vatsanpohjan kipristelemään mukavasti. Hän melkein ei halunnut sen hetken loppuvan lainkaan, mutta lopulta heidän huulensa irtaantuivat taas toisistaan.
”Se… se tuntui kivalta”, Yuri myönsi, kun oli ensin hetken ajan makustellut mielessään ensisuudelmaansa.
”Niin tuntui.”
”Mitä jos tehtäisiin se... vielä... kerran?” Viimeiset sanat Yuri sanoi niin hiljaa, että tuskin kuuli niitä itsekään, mutta Otabek ymmärsi hänen ehdotuksensa täysin ja vastasi myöntyvästi. He suutelivat kolmannen kerran, nyt selvästi rohkeammin ja pidempään, minkä jälkeen he jäivät katselemaan toisiaan yhä hieman punastuneina mutta hymyillen ja äärettömän iloisina.
”Pakko kyllä sanoa, että aiemmat puheeni siellä kahvilassa olivat täysin typeriä”, Yuri totesi, kun Otabek tarttui häntä kädestä ja he lähtivät yhdessä kulkemaan katua pitkin eteenpäin.
”Kuinka niin?”
”No, eiväthän mitkään
tällaiset jutut sovi luisteluesitykseen.”
”No joo, ei oikeastaan”, Otabek myönsi. ”Mutta voidaanhan me kai tehdä niin ihan muutenkin, silloin kun ei luistella.”
”Vaikka aina, kun ei luistella”, Yuri sanoi.
”Ai niin kuin nyt?”
”Öh, no, niin no…”
Sitähän hän halusi. Ja niin onneksi vaikutti haluavan Otabek’kin.
Heidän neljäs suudelmansa oli jopa ihanampi kuin kaikki sitä edeltävät, jos se oli edes mahdollista, ja Yurista tuntui, että hän voisi hyvinkin täyttää elämänsä jokaisen hetken niin riippumatta siitä, miten hyvin se tilanteeseen sopisi. Luistellessa hän ei tosin aikoisi jatkossakaan käyttää huuliaan yhtään mihinkään.