Ficin nimi: Neidon keskutelukumppani
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: S
Genre: Grimhygge
Paritus: Ari/Laura
Haasteet:
Originaalikiipeily (sana 5. pimeys),
Sadonkurjuuetydejä (
kuvasarja ja
gif),
Grimhyggehaaste------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Hän inhosi mökissä kahta asiaa: ne olivat kylmyys ja pelko. Kylmän saattoi toki saada pois sytyttämällä tunnelmallisen tulen kamiinaan ja kääriytymällä viltteihin – tai toisen ihmisen syleilyyn. Pelko sen sijaan asusteli nurkissa jatkuvasti.
Ari huokasi syvään. Todellisuudessa hän pelkäsi vain silloin, kun Laura oli poissa, neuvottelemassa viekkaan ja arvaamattoman jumalattaren, Neidon, kanssa. Aallot pauhasivat nytkin vasten niemeä, jolla mökki sijaitsi. Laura ja Neito keskustelivat pohjukassa, jossa oli edes hieman rauhallisempaa. Ari ei kyennyt näkemään heitä, mutta tiesi heidän olevan siellä. Lauran täytyi olla jo läpimärkä sadevaatteista huolimatta, jumalatarta myrsky tuskin haittasi.
Teepannu vihelsi kamiinan valurautaisen levyn päällä. Ari kaatoi kuuman veden lehtien sekaan mukiin ja mökkiin lehahti heikko mausteiden tuoksu. Kun hän ja Laura olivat saapuneet niemelle, aluksesta oli kannettu useampi laatikko tavaraa sisälle mökkiin. Siellä oli tietysti ollut jo vaatimattomia perustarpeita, kuten keittoastioita, ämpäreitä, pöytä, tuolit ja sängyt. Laatikoissa olikin lähinnä ruokaa ja etukäteisenä kiitollisuuden osoituksena ylellisyystavaroita: hienoa teetä, lämpimiä peittoja ja kaksi kalliista, mutta käytännöllisistä kankaista valmistettua vaatekertaa kummallekin. Ja kirjoja, Lauran pyynnöstä.
Ari katsahti ulos ikkunasta, jonka lasia pitkin pisarat valuivat valtoimenaan. Täällä pimeys ei koskaan ollut mustaa, siihen sekoittui aina harmautta ja meren kuohujen likaista valkoista. Tämä puolittainen pimeys kuitenkin ympäröi heidät, sillä aurinko oli näyttäytynyt viimeksi juuri silloin tulopäivänä. Tee lämmitti sisuskaluja matkalla alas. Ari kiersi sormensa lähes polttavan tinakupin ympärille ja sulki hetkeksi silmänsä.
Ovi rämähti auki ja viima puski sisään, kunnes se läimäistiin takaisin kiinni. ”Jos päälleni tiputtaisi muutaman pisaran pesuainetta, minulla voisi kuurata tämän rötiskön lattiat”, Laura murahti tervehdykseksi.
Hän oli lähes saman tien alkanut väristä. Ari jätti mukinsa ajopuista hiotun pöydän kulmalle. Hän nappasi mukaansa yhden viltin harpatessaan Lauran luo.
”Riisu nuo märät vaatteet, kietoudu tähän ja mene kamiinan eteen lämmittelemään.”
”Mieluusti, sir”, Laura sanoi ilkikurisesti ja alkoi kasata lattialle lotisevaa kekoa.
Ari käänsi katseensa häveliäästi pois antaakseen toiselle hieman yksityisyyttä. Kohta peite kiskaistiin hänen kädestään ja hänen katsoessaan uudestaan se oli Lauran ympärillä.
”Parempi”, nainen totesi tyytyväisenä astuttuaan muutamat askeleet kamiinan luo.
Ari meni perässä ja kosketti tämän olkaa varovasti. ”Laitanko jotain syötävää?”
Laura ravisteli märkää tukkaansa tiputellen vettä ympäriinsä. ”Se olisi ihanaa, kiitos. Taisin seisoskella tuolla lähemmäs neljättä tuntia?”
Ari kohautti harteitaan mennessään etsimään paistinpannua, munia ja pekonia. ”Niitä luokkia.”
Laura irvisti. Tämä oli kertonut jo aiemmin, että Neito oli pysäyttävä näky. Pää oli aina seppelöity joko maan kukilla tai meren ja kauniista, harsomaisesti laskeutuvasta mekosta ei tiennyt oliko se silkkiä vai pitsiä vai kumpaakin yhtä aikaa. Ari pyöritteli päätään käännellessään tiriseviä aineksia. Jumalatar oli juuri sellainen henkilö, olento, jonka hän tiesi vetävän Lauraa puolensa kuten lyhty kiiltomatoa. Onneksi nainen oli nyt täällä, sisällä lämpimässä – tai ainakin lämpimämmässä kuin ulkona. Hän kattoi heille lautaset pöydän ääreen ja Lauralle vielä teekiponkin.
Laura kävi hymyillen istumaan häntä vastapäätä. ”Minusta tuntuu, että tänään pääsimme eteenpäin”, hän mumisi suu täynnä.
Ari tunsi hartioidensa kireyden helpottavan. ”Toivottavasti. En halua istua täällä enää kovin kauan peläten, että palellut viimassa ja myrskyssä kuoliaaksi.”
Laura nieli loputkin pekonit ja alkoi vasta sitten nauraa. ”Sitäkö sinä pelkäät? Olen minä säitä ennenkin kestänyt. Sitä paitsi onpahan syy tunkea viereesi öisin.”
Laura oli tosiaan nukkunut Arin käsien lujassa otteessa joka yö. Olivat he vaihtaneet pari pikaista suudelmaa ja ohimenevää hyväilyäkin, mutta yön pimeys kuului lepäämiselle eikä ollut viisasta antaa tunteiden hulmahtaa liekkiin, kun todellisuuteen palaaminen koittaisi kuitenkin enemmin kuin myöhemmin.
”Minähän olen täällä suojelemassa sinua”, Ari totesi sivuuttaen viimeisen lauseen olankohautuksella. Hän yllättyi nähdessään Lauran silmien sulavan lempeiksi.
”Minä arvostan sitä. Tunnen oloni varmemmaksi Neidon edessä, kun tiedän, että olet turvaamassa selustaani.”
Kuin puhuisi asetoverille, Ari ehti ajatella ja sitten Laura jo istuikin hänen sylissään.
”Ja sinä tiedät, että halusin lisätä tuohon loppuun ne kolme pientä sanaa. Mutta ehkä on viisainta jättää ne mykiksi ja mennä vain nukkumaan. Kanna minut sänkyyn.”
Ari teki työtä käskettyä. Laskettuaan naisen kapealle vuoteelle hän riisui päällysvaatteensa ja veti sitten makuulle asetuttuaan vällyt heidän kummankin päälle. Ja tulevankin yön he nukkuivat lusikassa, joka lämmitti sekä istutti varmuutta huomisen koitoksia varten.
