Title: Unettomat
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: Hagane no Renkinjutsushi (Fullmetal Alchemist)
Pairing: Edward Elric/Winry Rockbell
Genre: Arjen palanen ripauksella jotain pehmoista (ja kaipa tässä on myös vähän hurt/comfortiakin)
Rating: S
Disclaimer: Arakawa Hiromu omistaa oikeudet hahmoihin ja alkuperäisen sarjaan. En ole saanut tämän kirjoittamisesta rahallista korvausta.
Summary: Ed valvoo. Winry ei. Tai valvoo ehkä sittenkin.
A/N: Pieni palanen post-canon-Edwiniä, koska en oo kirjoittanut heistä pitkään aikaan vaikka syytä olisi! Tämä on samalla syntymäpäivälahja
Linnelle 😊 Ei valitettavasti Olivierista mitään, kun ei vain lähtenyt, mutta muista toiveistasi lypsin kyllä inspiraatiota. Toivottavasti tykkäät! Jännitin kyllä että saanko tätä kirjoitettua ajoissa lainkaan, kun oli aika kova aikataulu jo valmiiksi ja siihen päälle oma arki ja menot, mutta en suostunut luovuttamaan. Se on aika jänskä juttu myös, miten paljon tämäkin ehti käydä läpi muutoksia ihan muutamassa päivässä, varsinkin kun ei tässä juuri mitään edes tapahdu!
Mukana
Valloita fandom -haasteessa.
UnettomatSe oli niitä öitä, kun Edward ei millään saanut nukuttua. Hän oli kyllä alkuun torkahtanut hetkeksi, muttei ollut kestänyt kauaakaan, kun hän oli taas hereillä. Kipeä jalka valvotti häntä. Sitä jomotti juuri siitä kohdasta, jossa kehon omat kudokset yhdistyivät automailin metalliin, eikä särky halunnut millään laantua. Jalan kivussa itsessään ei ollut mitään epätavallista, mutta siitä oli jo pitkä aika, kun se viimeksi oli pilannut hänen yöunensa.
Edward vain makasi paikallaan kattoon tuijottaen eikä tiennyt, mitä olisi tehnyt jalalleen. Ei hän kai loppujen lopuksi edes voinut tehdä sille mitään, ei ainakaan yksin ja Winryä häiritsemättä, ja tämän herättäminen ei tullut kysymykseenkään. Winry tarvitsisi kaiken mahdollisen levon, sillä hereillä ollessaan tämä ei pitkällä olevasta raskaudestaan huolimatta suostunut ottamaan rauhallisemmin vaan oli yhtä toimelias kuin aina ennenkin. Edward tiesi, että olisi tekopyhää moittia tätä moisesta käytöksestä sillä oli itse samanlainen ja oikeastaan paljon pahempikin, mutta Winry ei koskaan antanut hänelle mahdollisuutta edes hetkellisen hidastamisen ehdottamiselle. Kaiken sellaiseen viittaavankin tämä sivuutti aina saman tien.
Yrittäen unohtaa jalkansa ikävän jomotuksen Edward käänsi päänsä vierellään makaavan Winryn suuntaan. Tämä nukkui kyljellään selkä häneen päin, joten hän ei erottanut tästä paljoakaan mutta pystyi hyvin kuvittelemaan mielessään, miltä tämä näyttikään unimaailmoihin vaipuneena. Mielikuvat kuitenkin rikkoutuivat hänen silmiensä edessä, kun aivan yhtäkkiä Winry käännähtikin selälleen ja nousi istumaan käsivarsiinsa nojaten. Tämä katsahti hänen suuntaansa ja vaikutti vähintäänkin yhtä yllättyneeltä kuin hänkin. Aivan kuin he eivät olisi lainkaan muistaneet menneensä nukkumaan samaan sänkyyn.
”Ed! Miten sinä et nuku vaan olet hereillä!?”
”Hei, tuo on minun kysymykseni!” Edward vastasi välittömästi takaisin ja ponkaisi itsekin istuma-asentoon. ”Miksi
sinä et nuku?”
”Luuletko muka, että sellainen onnistuu noin vain tämän vatsan kanssa?” Winry tokaisi painaen kevyesti vatsakumpuaan etusormellaan. ”En edes muista, milloin olen viimeksi nukkunut kunnolla, kun jokainen asento on toinen toistaan epämukavampi. Olen aina vain yrittänyt sietää sitä parhaani mukaan, sillä en ole halunnut häiritä yöuniasi.”
”Ja minä en halunnut häiritä
sinua! Olen valvonut jo tunteja tämän jalan takia”, Edward sanoi ja laski kätensä vasemman reitensä päälle.
”Ja ajattelit sinäkin vain kestää sen?” Winry kysyi jatkaen tämän ajatuksia, joita osasi melkoisen hyvin tulkita. ”Niin kuin mies?” hän lisäsi vielä hivenen huvittuneen kuuloisena.
”Niin kuin mies!” Edward vahvisti itselleen tyypilliseen tapaan uhmakkaana. ”Kuinkas muutenkaan?”
”Vaikka kuten minäkin olen sietänyt huonoja yöunia jo monta kuukautta. Vai kestänkö minäkin ne ja tämän raskauden niin kuin mies?”
”No ei, et, vaan… vaan... äääh!” Edward puuskahti lopulta. Ei kai hänen puheissaan ollut loppujen lopuksi juuri mitään järkeä, eikä hänestä ollut yhtään mukava kuulla, että Winryllä oli takanaan paljon enemmän valvottuja öitä kuin hänellä. Eipä tainnut ”kestää kuin mies” merkata viime kädessä yhtään mitään, kun naiset kestivät paljon enemmän ja pidempään, ja tekivät niin myös paljon sitkeämmin. Winrykään ei ollut aiemmin maininnut hänelle sanallakaan huonosti nukutuista öistä, eikä hän ollut koskaan mitään niihin viittaavaa edes huomannut. Oman jalkasäryn mainitseminenkin alkoi siinä vaiheessa tuntua turhanpäiseltä valitukselta.
”Kuinkas se jalkasi sinua oikein valvottaa?” Winry kysyi lopulta vaihtaen samalla keskustelun suuntaa ja sävyä, vaikka aihe pysyikin samana. Edward erotti myötätunnon ja huolen tämän äänensävyssä.
”Automailin liitoskohtaa vain jomottaa, ei sen kummempaa”, hän sanoi yrittäen kuulostaa mahdollisimman huolettomalta. Winryä se ei kuitenkaan täysin vakuuttanut.
”Siitä on kuitenkin kai pitkä aika, kun se on herättänyt sinut kesken unien”, tämä huomautti, ja Edward vain mumisi vastaukseksi jotain, mistä ei mitenkään voinut sanoa, oliko se myöntelyä vai jonkinlainen vastaväite. ”Minä voin huomenna, aamulla, tarkistaa kaikki liitokset ja tehdä niihin tarvittaessa hienosäätöä, jos se vaikka auttaisi.”
Winry laski kätensä Edwardin oman päälle ja nojautui samalla hieman lähemmäs.
”Kiitos”, tämä sanoi. ”Ja minä… jos on jotain, mitä voin tehdä, tiedäthän, vuoksesi, niin kerro, ja minä… minä teen sen.”
Hän puristi Winryn kättä omassaan ja näki, miten lämmin hymy valaisi tämän kasvoja.
”Pidetään mielessä”, tämä totesi äänikin hymyillen. ”Kiitos.”
Sitten he hiljenivät kumpikin, mutta käsiensä otetta he eivät hellittäneet. Winry nojasi päätään Edwardin olkaan, ja tämä hieraisi poskeaan sitä vasten. Ne olivat vain pieniä eleitä, mutta ne saivat heidät molemmat tuntemaan olonsa huomattavasti mukavammaksi kuin aikaisempi paikallaan makaaminen.
”Meidän pitäisi varmaan ainakin yrittää taas nukkua”, Winry ehdotti lopulta katsahtaen Edwardiin.
”Niin”, tämä vastasi hiljaa. ”Tai muuten tästä tulee pitkä yö.”
Asentoa vaihtaessa Edwardin jo valmiiksi kipeää jalkaa vihlaisi erityisen ikävästi, ja vaikka hän yrittikin olla näyttämättä sitä päällepäin, Winry tietysti kuuli liki täydellisesti tukahdutetun voihkaisun ja näki kivun välähtävän silmissä. ”Voin kyllä vaikka hetikin katsoa sitä jalkaasi tarkemmin”, tämä lupautuikin.
”Ei tarvitse”, Edward vastasi välittömästi. ”Kyllä minä pärjään aamuun asti.”
Winry katsahti Edwardia, joka vain katsoi takaisin, ja painoi sitten etu- ja keskisormensa huuliaan vasten. Sen jälkeen hän laski sormet Edwardin vasemman reiden päälle ja kosketti sitä höyhenenkevyesti.
”Tiedän, ettei tämä oikeasti auta”, hän sanoi, ”mutta…”
”Auttaa se”, Edward mumisi vastaukseksi. Hän sipaisi omilla sormillaan huuliaan ja painoi ne sitten hellästi Winryn vatsaa vasten. ”Ja ehkä auttaa tämäkin.”
Eleet olivat pieniä mutta molemmille merkityksellisiä, ja niiden jälkeen oli helpompi yrittää taas nukahtaa. Edwardin jalkaa särki ja jomotti yhä, mutta hän ajatteli mielessään Winryn epäsuoraa suudelmaa ja lupausta tarkistaa aamulla automailin liitokset, minkä myötä hänen sydämessään roihahti lempeä lämpö, ja kivusta tuli heti paljon siedettävämpää. Hänestä tuntui siltä, ettei hän ehkä sittenkään valvoisi koko yötä. Winrynkin olo oli aluksi melkoisen tukala, ja vauva painoi sisuskaluja lyttyyn, mutta kun hän muisteli Edwardin avunantotarjousta ja kättä vatsallaan, rakkaus sekä tätä että heidän syntymätöntä lastaan kohtaan täytti hänen mielensä, ja hänen olonsa keveni väliittömästi. Hän ajatteli, että sinä yönä hän voisi pitkästä aikaa ehkä nukkuakin kunnolla.
He nukahtivat lopulta toisiaan kädestä kiinni pitäen.