Larjus: Mahtavaa, että ajoitus oli näin hyvä ja olisi upeaa, jos innostuisit ficcailemaan Indiana Jonesista! Itselle jotenkin tuli heti tämä paritus mieleen, toivottavasti wtf-fiilis hälvenee tarinan edetessä
Indy on kyllä kuumah! Kiitos kommentista!
Kaarne: Ilman muuta nimeen piti saada Indymäistä tunnelmaa ja kieltämättä Viisikko-tunnelmaa on myös! Kivaa, että tykkäsit tästä alusta ja että tätä voisi lukea vaikka kuinka monta osaa
tämänkin pituinen jatkis oli jo suuri saavutus tällaiselta lyhyiden tekstien kirjoittajalta! Kiitos kommentista<3
Altais: Charlie on minunkin lemppareita Potter-hahmoista, hänessä on mahdollisuuksia monenlaiseen tarinaan! Huippua, jos Indianan Jones -tunnelma välittyy
Kiitos kommentista!
A/N: Tässä tulee osa 2! Toivottavasti en sössinyt muotoiluja kovin pahasti, olen ollut tänään pelkän kännykän varassa, mutta halusin laittaa jatkon tänään
***
2.Indiana johdattaa heitä juosten pitkin raunioiden väleissä risteileviä katuja, ristiin rastiin rakennusten ohitse ja ympäri. Charlie heittää varovaisuuden sikseen ja loitsii taakseen muutaman hämäytysloitsun, muttei heti onnistu karkottamaan mustakaapuista kolmikkoa kannoiltaan. Vasta, kun Indiana syöksyy sisään erään hieman paremmin säilyneen rakennuksen oviaukosta, Charlie onnistuu ympäröimään heidät suojaloitsulla ja tähtäämään hämäytyksen suoraan kohti takaa-ajajia. Kolmikko ohittaa heidän piilopaikkansa vain muutaman jalan päästä ja nähdessään joukon johtajan kasvot Charlie saa vahvistuksen aiemmille epäilyilleen.
”Lucius Malfoy”, hän sanoo Indianalle ja osoittaa taikasauvallaan suuntaan, jonne Malfoy juuri katosi kätyreineen. ”Mitä ihmettä hän tekee täällä?”
”Tunnetko sinä nuo tyypit?” Indiana kysyy ja nojautuu uhkaavasti muutaman tuuman lähemmäksi Charlieta.
”He ovat vihollisiani yhtä lailla kuin sinunkin”, Charlie rauhoittelee. ”Mutta hekin tulevat… sieltä, mistä minä olen kotoisin.”
Indiana katsoo merkitsevästi taikasauvaa, joka Charliella on yhä kädessään,
”Entä tuo sitten?” Indiana kysyy. ”Heillä on samanlaiset.”
Charlie sujauttaa taikasauvan takaisin taskuunsa kuin osoittaakseen, ettei aio käyttää sitä Indianaa vastaan.
”He ovat valinneet pimeän taikuuden. Siihen täytyy olla jokin syy, miksi he ovat tulleet tänne. Luulen, että he etsivät jotain. Ja se jokin on sama asia, jota sinä etsit. Eivät he muuten jahtaisi meitä.”
Hetken he tuijottavat toisiaan haluamatta kumpikaan luovuttaa. Lopulta Indiana kuitenkin huokaisee, kääntää katseensa pois ja alkaa penkoa laukkuaan.
”Hyvä on”, hän sanoo ja vetää esille vanhan kartan, joka on niin kulunut ja repaleinen, että hädin tuskin pysyy koossa. He astelevat ulos hämärästä piilopaikastaan ja Indiana levittää kartan maahan pölyiselle kadulle. Charlie kyykistyy lähemmäksi katsomaan. Kartan keskellä on hilseilevällä kultamaalilla koristettu kuva, joka esittää jalallista maljaa. Kuvaa ympäröivästä koukeroisesta kirjoituksesta on mahdotonta saada selvää.
”Graalin malja”, Indiana sanoo silittäen karttaa käsillään. ”Vuosisatoja sitten kadonnut, monien maiden läpi kulkenut. Varastettu, löydetty ja taas kadotettu. Ihmeitä tekevä ja parantava malja, joka tarujen mukaan tekee haltijastaan kuolemattoman.”
”Kuolemattoman”, Charlie toistaa ja katsoo sitten Indianaa silmiin. ”Sitä he havittelevat: karttaa, joka johtaa kuolemattomuuden tuovan maljan luokse. Ja he aikovat viedä maljan mukanaan tiedät-kai-kenelle.”
”Tiedän”, Indiana vahvistaa saaden Charlien kurtistamaan kulmiaan. ”Tajuan sen nyt – ne hyypiöt ovat tietysti samaa porukkaa kuin kaikki aiemmatkin minua jahdanneet. Natseja.”
”Mitä?” Charlie kysyy. ”Ei, ei vaan he ovat tiedät-kai-kenen joukoissa. Pimeyden lordin.”
Indiana tuijottaa häntä hetken, ennen kuin purskahtaa raikuvaan nauruun.
”Tuosta saat kyllä kertoa lisää nuotion ääressä”, hän sanoo ja tuuppaa Charlieta hellän toverillisesti olkapäähän. ”Alahan tulla, etsitään jokin leiripaikka.”
Indiana taittelee karttansa takaisin laukkuun ja näyttää jälleen tietä.
***
He leiriytyvät vanhaan temppeliin. Koristeellisten pylväiden jäänteet seisovat kiviportaiden reunalla ja rakennelman edustalla olevat suuret kivet tarjoavat heille suojaa ja selkänojan. Indiana tietää paikan Herakleen temppeliksi, mutta Charlie ei tunnista nimeä.
”Missä sinä oikein luuhasit historian tunneilla?” Indiana sanoo silmiään pyöritellen. Charlie kohauttaa olkapäitään. Kreikan tarustoa opetetaan kyllä velhoillekin, mutta Binnsin tunneilla on tunnetusti mahdotonta pysyä hereillä viittä minuuttia kauempaa. Sen sijaan Indiana on taitava luennoitsija – kuulemma opettaa yliopistossakin sen, minkä seikkailuiltaan ehtii. Charlie kuuntelee kertomusta Herakleen kahdestatoista urotyöstä samalla, kun he keräävät risuja ja puunkappaleita nuotiota varten. Indianan ääni on miellyttävä, innostuneet kasvot huomattavan komeat. Charlie häätää ajatuksen mielestään ja keskittyy työhönsä.
Charlie loitsii leirin ympärille suojaloitsun, ennen kuin he asettuvat nuotion ääreen. Indiana on tökännyt tikun nokkaan kaksi kuivahtanutta makkaraa ja hämmästyy, kun Charlie kaivaa repustaan taialla säilötyn kurkkuvoileivän. Se on yhä tuore ja pehmeä.
”Sinun vuorosi tarinoida”, Indiana sanoo, kun he ovat jakaneet eväät ja juoneet kyllikseen Charlien ehtymättömästä vesileilistä. ”Mikä sinä oikein olet miehiäsi, jonkin sortin tietäjäkö?”
”Velho”, Charlie vastaa, sillä turha asiaa on enää piilotellakaan. ”Koko sukuni on taikaväkeä, velhoja ja noitia.”
”Hmm”, Indiana hymähtää. ”Entä ne meitä jahdanneet tyypit? Ja se pimeän velho, mikä hänen nimensä taas olikaan?”
Charlie kertoo Indianalle koko tarinan: miten velhomaailma on aikojen alusta asti limittynyt jästien maailmaan, miten Voldemort nousi valtaan ensimmäisen kerran, miten sen jälkeen tuli monta rauhan vuotta, kunnes pimeä puoli alkoi jälleen saada valtaa. Miten jopa Walesin prinsessa Dianan epäiltiin saaneen surmansa kuolonsyöjien toimesta, vaikka jästeille koko tapaus näyttäytyikin traagisena auto-onnettomuutena.
”Prinsessa Diana?” Indiana ihmettelee. ”Eihän hovissa ole sen nimistä prinsessaa. Minä vuonna sanoitkaan tuon tapahtuneen?”
Charlie hiljenee. Hänen kertomuksessaan on vielä suuri aukko, sillä tässä ajassa mikään hänen kertomansa ei vielä ole edes tapahtunut.
”1997”, hän lopulta vastaa. Indiana tuijottaa häntä ilmeettömänä, kunnes Charlie jatkaa:
”Olin kaivauksella etsimässä lohikäärmeen munia”, hän sanoo ja nostaa ajankääntäjän paitansa sisältä. ”Tarkoitus oli matkustaa tämän avulla vain vähän matkaa ajassa taaksepäin, mutta epäilen joutuneeni paljon kauemmas.”
”Aina vuoteen 1938”, Indiana sanoo.
Charlien sydäntä kylmää. Edes synkimmissä kuvitelmissaan hän ei ollut kuvitellut matkustaneensa lähes kuudenkymmenen vuoden päähän menneisyyteen. Indiana huomaa hänen huolensa ja ojentaa kätensä puristaakseen lyhyesti Charlien käsivartta.
”Minulla on ajatus”, Indiana sanoo ja kaivaa jotakin taskustaan. Hän laskee Charlien kädelle vihertävän sirpaleen, joka on täsmälleen samanlainen kuin hänen aiemmin pitelemänsä munankuoren palanen.
”Mistä oikein löysit tämän?” Charlie kiirehtii kysymään. Innostus paistaa hänen kasvoiltaan ja Indianan silmät tuikkivat.
”Ei sillä väliä, mutta tiedän, mistä voit löytää ehjiä munia. Jos vastapalvelukseksi autat minua löytämään Graalin maljan. Ennen kuin ne törpöt löytävät sen ja vievät ties minne.”
”Sovittu”, Charlie sanoo epäröimättä hetkeäkään.
Kun he paiskaavat kättä, Indianan lämmin kosketus viipyy iholla vielä pitkään sen jälkeenkin.
***
Aamulla Charlie herää siihen, että jokin hänen selkäpuolellaan hohkaa lämpöä, vaikka ilma muuten on yön jäljiltä kolea. Charlie nousee istumaan ja huomaa Indianan, joka nukkuu hänen vieressään nahkatakki päällään ja hattu kasvoillaan. Charlie vakuuttaa itselleen, että kyse on ainoastaan selviytymisestä. Nuotio on aikaa sitten sammunut, joten on aivan luonnollista, että kokenut retkeilijä hakeutuu matkaseuransa viereen nukkumaan.
”Huomenta”, toivottaa karhea ääni hatun alta. Charlie vastaa ja nousee ylös keittääkseen kahvia. Taioin laajennettuun reppuun mahtuu yhtä ja toista, ja Indianan epäuskoisen kiitollinen ilme lämmittää sydäntä, kun Charlie hetken kuluttua ojentaa tälle mukillisen mustaa tummapaahtoa.
Syötyään sen, mitä laihoista eväistä on jäljellä, he jatkavat matkaa kohti Pompeijin laitaa. Entinen kivetty tie on kohtalainen kulkea ja Indianan toimiessa kartturina Charlie kertoo tälle Vesuviuksen vihreästä ja sen asuinpaikoista.
”Läheskään kaikki lohikäärmelajit eivät ole sopeutuneet elämään näin lähellä tulivuoria, mutta Vesuviuksen vihreä tarvitsee tulivuorten tuhkaa pesäänsä varten. Se edistää munien oikeanlaista kehittymistä”, Charlie selittää.
”Vai lohikäärmeitä”, Indiana sanoo päätään puistellen. ”Nekö sen tulivuorenpurkauksenkin aikoinaan aiheuttivat?”
”Eivät tietenkään”, Charlie vastaa. ”Se johtui jättiläisistä.”
Indiana nauraa katketakseen. Nauru tarttuu Charlieenkin ja tien levetessä hän siirtyy kulkemaan Indianan vierelle.
”Jo sen aikaiset velhot pitivät jättiläisiä alempiarvoisina ja vangitsivat ne maan alle tulivuoren lähelle. Jättiläiset eivät siitä riemastuneet ja niiden aiheuttamat maanjäristykset saivat lopulta tulivuoren purkautumaan.”
”Ethän sinä ihan onneton historioitsija taidakaan olla”, Indiana hymyilee ja tuuppaa Charlieta hellästi olkapäällään.
”Hetkinen”, Charlie sanoo pysähtyen äkisti keskelle tietä. ”Tämä paikka näyttää tutulta.”
Rivi katkenneita pylväitä ja sortunut rakennus, jonka seinässä erottuu yhä kappale värikästä freskoa. He ovat kulkeneet tästä jo aiemminkin. Tien pinta väreilee, aivan kuin…
”Perkele”, Indiana kiroaa ja tutkii kulmat kurtussa karttaansa. ”Miten helvetissä tämä on mahdollista?”
”Ei sen pitäisikään olla”, Charlie sanoo ja loitsii: ”Lopeti.”
Ilma lakkaa väreilemästä ja yhtäkkiä linnunlaulu kuuluu taas selkeämmin.
”Eksytystaika”, Charlie selittää, kun Indiana katsoo häntä kysyvänä. ”Se saa polut muutamaan muotoaan ja kulkijan kiertämään kehää. Sain sen lopetettua, mutta…
”Olemme silti eksyksissä”, Indiana täydentää. ”Hienoa. Vanhat ystävämme sen kuin laittavat lisää kapuloita rattaisiin.”
”Tällä kertaa minä voin auttaa”, Charlie sanoo. ”Ojenna kätesi.”
Indiana on ymmällään, mutta tarttuu kuitenkin Charlien pölyiseen käteen. Hän käännähtää ilmassa ja Indiana putoaa kontalleen yllättävän ilmiintymisen voimasta. Charlie auttaa hänet ylös.
”Toin meidät takaisin leiripaikalle. Jatketaan matkaa tästä, niin olemme taas kartalla”, Charlie ehdottaa. Indiana ei ehdi vastata, kun äkkiä temppelin pylväiden takaa häilähtää tuttu hahmo.
”Kas vain”, Lucius Malfoy sanoo mairea hymy kasvoillaan. Lyhythiuksinen noita ja roteva, näädänkasvoinen velho asettuvat hänen vierelleen taikasauvat valmiina. ”Tämähän on helpompaa, kuin uskoinkaan. Suorastaan kävelette syliimme.”
A/N2: Wikipedia kertoo, että eräs roomalaisten yleisistä selityksistä tulivuorille ja niihin liittyville maanjäristyksille olivat niiden alle haudatut jättiläiset, jotka aiheuttivat lähialueille maanjäristyksiä. Tämä fakta sopi hyvin tarinaan
