Ficin nimi: Koputtamisen jalo taito
Kirjoittaja: Maissinaksu
Fandom: The Umbrella Academy (Netflix)
Ikäraja: k-11
Mukana: Pääasiassa Viisi + Diego/Klaus
Genre: Slice of life, töhöily
Varoituksen sana: Mukana on tujaus adoptoitujen veljesten välistä vähäpukeista läheisyyttä.
Summary:
"Klaus? Jos et ollut tietoi – voi jeesushelvata." Viisi avasi suunsa heti tupsahdettuaan keskelle veljensä hämärästi valaistua huonetta, muttei kyennyt jatkamaan mitään järjellistä.A/N: Mitähän tästä nyt sanoisi.
Ei kai muuta kuin että olen vähän höpsähtänyt tähän sarjaan ja pariin shippiin, Viisi on ihana pöljäke ja sen sellaista. Ehkä minulla on myös meneillään pieni TUA-kausi, mutta jos se auttaa uutta tekstiä syntymään, mikäpä ettei.
***
Viisi katsahti Akatemian olohuoneeseen kerääntyneitä sisaruksiaan ja totesi määrän valitettavan vajavaiseksi.
"Minähän sanoin, että pidämme kokouksen tasan kello kuusi. Ei pitäisi olla vaikeaa tajuta", hän tuhahti ajoissa paikalle saapuneille, mikä ehkä oli hieman ristiriitaista, mutta minkäs teki. "Missä Diego on?"
"Missä lie", Luther sanoi. "Hän ei sanonut mitään lähtiessään."
"Eipä tietenkään. Entä Klaus?"
"Sanoi oikaisevansa sänkyyn joksikin aikaa", kertoi Allison. "Tuskin pitäisi häiritä."
Viisi jäyti huultaan ärsyyntyneenä ja ponkaisi ylös sohvalta. Olisi hänkin mieluusti ottanut nokkaunet alkuillasta, mutta kumma kyllä hänen mieltään askarruttivat korkealentoisemmat asiat.
"Hetkinen vain. Käyn hakemassa ainakin toisen niistä uuvateista, jos hän kerran on vielä samassa talossa..."
"Kuule Viisi –" Allison aloitti.
"Odotatte nyt vain siinä!"
Oli sekin nyt saamari, ettei lähestyvästä maailmanlopusta ollut tarpeeksi makoisaksi porkkanaksi, jotta olisi viitsitty osallistua kokouksiin ajoissa, Viisi ärisi harppoessaan portaikon alapäähän, josta hän päätti teleportata itsensä suoraan Klausin huoneeseen. Siten säästyi kosolti aikaa ja vaivaa – herra tiesi, että molempia oli tuhlattu jo riittämiin.
"Klaus? Jos et ollut tietoi – voi jeesushelvata." Viisi avasi suunsa heti tupsahdettuaan keskelle veljensä hämärästi valaistua huonetta, muttei kyennyt jatkamaan mitään järjellistä. Hän saattoi vain nököttää paikoillaan ja möllöttää Klausia, joka makoili sängyssään ilkosen alasti, ja Diegoa, joka oli könynnyt kotoisasti tämän päälle peitto vain puolittain paljaan takalistonsa suojana. Kähmintä ja suudelma katkesivat seinään, kun molemmat käännähtivät häntä kohti yllättyneen huudahduksen kera. Ilmeet heidän kasvoillaan olivat näkemisen arvoiset.
Kuten varmasti hänenkin.
"No kappas, Viisihän se siinä", Klaus töräytti tavanomaisen valloittavaan sävyynsä. Diego sen sijaan näytti siltä kuin olisi mielellään tehnyt hänestä matonkuteita, ellei olisi sattunut olemaan kietoutuneena Klausin honteloihin jalkoihin.
"Mikähän osa koputtamisesta on sinulle uutta?" Diego tiukkasi vaarallisen pehmeästi.
"Ei niin mikään!" Viisi vingahti suu tiukkana viivana ja kääntyi pikavauhtia ympäri, vaikkei siitä ollutkaan hyötyä. Hän oli jo nähnyt hitusen liikaa. "Kokous viidentoista minuutin kuluttua olohuoneessa, ettäs tiedätte. Älkääkä uskaltakokaan myöh – auh!"
"Tuli selväksi, kalpi jo kuuseen siitä!" Diego murisi ja kuului hapuilevan toista tyynyä protestoivan Klausin pään alta.
"Viidentoista minuutin!" Viisi toisti ja teleporttasi itsensä takaisin portaikon juurelle juuri ennen kuin toinen tyyny jysähti hänen takaraivoonsa. Hän veti hetken henkeä ja oikoi hiuksiaan tyynesti kuin mitään ei olisi tapahtunut. Diegon heittokäden tuntien hänellä oli ollut onnea, ettei Klaus ollut jättänyt mitään terävää sänkynsä lähelle.
"Löysitkö kumpaakaan?" Luther kysyi hänen talsittuaan horjuvin jaloin takaisin olohuoneeseen. Viisi tiedosti katseensa tapittavan tyhjyyteen, mutta sai aikaiseksi nyökätä.
"Löysin molemmat, ja... kokous pidetään vartin kuluttua."
"Hyvä, minä voinkin siis sopivasti keittää kupin teetä", Allison virkkoi ja nousi ylös nojatuolista. "Ottaako joku muu jotain?"
"Samaa kiitos", Luther pyysi kohteliaasti.
"Mustaa kahvia", Viisi livautti suupielestään ja katsahti sisartaan kulmiensa alta. "Erittäin mustaa kahvia."
Allison kohotti kulmiaan. "Yhtä mustaa kuin... jaa, isämme sielu?"
"Jep, yhtä mustaa."
"Onko kaikki okei, Viisi?" Allison tiedusteli, ja jokin äänensävyssä kieli siitä, että tämä oli häntä paremmin kärryillä talon seinien sisällä tapahtuvista asioista.
"Voin vallan mainiosti." Viisi tapetoi huulilleen omahyväisen hymyntyngän ja antoi itsensä upota nojatuoliin.
"Silmäkulmasi nykii", Allison huomautti.
"Niinhän se tekee."
Kumma kyllä kokous pääsi alkamaan tasan varttitunti myöhemmin, kuten hän oli tehnytkin selväksi. Viisi teki tietoisen valinnan keskittyä kahvikuppinsa sisältöön sen sijaan, että olisi katsonut viimeisinä paikalle saapuneita – vaatteet ylleen saaneita ja tuiki tavallisesti käyttäytyviä – Klausia ja Diegoa päinkään. Sen hän pisti merkille, että Klaus ja Allison vaihtoivat silmäyksen pari toistensa kanssa, ja kun Allison tirskahti pienesti, Viidelle ei jäänyt epäselväksi, tiesikö heidän sisarensa jotain olennaista vai ei. Luther puolestaan ei reagoinut mitenkään erikoisesti veljiensä myöhäiseen paikalle tupsahtamiseen, mikä ei ollut yllättävää. Diegon ja Klausin olisi kaiketi pitänyt kutea suoraan Lutherin nenän edessä, eikä tämä siltikään olisi varmuudella käsittänyt mitään.
Oli miten oli, Viidellä ei ollut halua, aikaa saati muunkaanlaisia resursseja nokankoputteluun. Aikuisena ja oikeustoimikelpoisena ihmisenä kukin teki mitä tykkäsi, ja jos he vieläpä saisivat lähiaikoina niskaansa maailmanlopun, oli kai suotavaakin ottaa iloa irti mistä vain kykeni. Tai jotain sellaista.
Yksi asia ainakin oli varma, Viisi vannoi itselleen. Vaikka teleporttaaminen oli taitona äärimmäisen hyödyllinen, senkin käytölle oli olemassa väärät hetkensä. Vastedes hän ei aliarvioisi koputuksen jaloa taitoa ainakaan siinä hullussa talossa, joka myös Umbrella Academynä tunnettiin.
***
A/N2: Itsenäinen jatko-osa!
Mehiläisistä ja mehiläisistä, S