Näkymätön Thelina, oneshot, Thelina/Remus (S)

[Thelina]

Ficin nimi: Näkymätön Thelina
Fandom: Harry Potter
Kirjoittaja: Thelina
Tyylilaji: haikea kesäromanssi
Ikäraja: S
Paritus: Thelina/Remus
Vastuuvapautus: Kunnia kaikesta Pottereihin liittyvästä kuuluu J.K.Rowlingille ja minä kuulun ihan vain itselleni.

A/N: Osallistuu haasteisiin Parita itsesi fiktiiviselle hahmolle V sekä FFF1000 sanalla 585. Imaginaariyksikkö. Lisäksi hyödynnetty inspissanaa supervoima, joka tässä tapauksessa on näkymättömyys.


Näkymätön Thelina


Näin Remus Lupinin ensimmäistä kertaa kirjakaupassa, joka ei ollut kaupungin suurin eikä hienoin, vaan nuhjuinen mutta kodikas pieni kirjakahvila syrjäisessä kaupunginosassa. Tapasin käydä siellä keskiviikkoisin lineaarialgebran luentoni jälkeen tekemässä laskuharjoituksia, lukemassa tai vain katselemassa kirjoja. Kahvilassa käynti tarjosi kaivatun hengähdystauon viikon puoliväliin ja nurkkapöydässä sain istua rauhassa, vailla tarvetta muuttua näkymättömäksi.

Olin juuri tilannut itselleni kannullisen mustaa teetä, kun näin Remuksen astuvan sisään. En kykene enää muistamaan, mikä hänessä alun perin kiinnitti huomioni. Ehkä se oli kevätsäähän nähden liian lämmin kellertävänruskea neule, hänen tuulensekoittama tukkansa tai hänen tapansa liikkua. Vaikka hän ei koskaan pohjimmiltaan viihtynyt ihmisten ilmoilla, tuossa kaupassa hänen olemuksensa rentoutui, kun hän kierteli hyllyjä hitain askelin. Remus tutki kirjoja kauan, käsitteli niitä varoen ja pohti kulmat kurtussa minkä valitsisi, sillä hänellä ei koskaan ollut varaa ostaa yhtä tai kahta enempää. Ota se, ajattelin mielessäni aina kun näin hänen hypistelevän hyväksi tietämääni romaania. Useammin kuin kerran hän päätyi suosikkiini tai kirjaan, jonka olin itsekin ajatellut lukea. Silloin hymyilin salaa teekuppiini.

Viikkojen kuluessa näin hänet kirjakaupassa monta kertaa. Joskus katseemme kohtasivat ja silloin minusta tuntui melkein siltä, kuin olisimme jo tunteneet, mutta samaan aikaan vastustin halua muuttua näkymättömäksi tuolillani. Olisin sekä halunnut lähestyä häntä että katsella häntä etäältä. Keskityin juomaan teetäni ja hengitin syvään. Vasta viidennellä kerralla sain vaivoin hymyiltyä takaisin, kun meripihkanruskea katse hetkeksi tarttui omaani.

Seuraavan kerran eksyin kirjakaupalle lauantaina. Ilahduin, kun myös Remus oli siellä, ja yllätyksekseni hän tervehti minua.

”Hei”, hän sanoi hymyillen. Häkellyin niin, että sekunnin murto-osan ajan näkymättömyys häilähti ylläni. Hymyilin kuitenkin takaisin.

”Hei.”

Oli hauska tavata hänet vihdoin kunnolla ja hän oli samaa mieltä. Hän kysyi kirjasta, jota pitelin kädessäni ja vaikutti kiinnostuneelta kuullessaan sen kertovan näkymättömyydestä. Päädyin heti kertomaan hänelle omastani, eikä Remus hämmentynyt asiasta tippaakaan. Emme sopineet seuraavaa tapaamista, sillä tiesimme näkevämme toisemme pian uudelleen kirjakaupassa.

Lopulta elämämme solahtivat toistensa lomaan yhtä vaivattomasti kuin kevät vaihtui kesäksi ja kirjakaupan naapurusto – joka oli myös kummankin kotikaupunginosa – puhkesi vehreään kukkaan. Muistelen sitä kesää yhä lämmöllä, enkä pelkästään siksi, että sää oli lämmin. Vietimme paljon aikaa Remuksen asunnolla, joka oli pieni, mutta kuitenkin suurempi kuin omani ja jonka iltapäivän aurinko kuumensi raukeaksi. Päivisin laskimme kaihtimet alas, illalla avasimme asunnon kahteen suuntaan antavat ikkunat ja jätimme ne yöksi auki. Remus käytti tietenkin myös viilennysloitsujaan, mutta niistä ei aina ollut vastusta kivikaupungin helteelle.

Niin, kyllähän minä tiesin alusta asti, että Remus oli velho. Hän oli varovaisen alun jälkeen hyvin avoin asiasta kuultuaan, että tiesin heidän maailmastaan jo valmiiksi jotain. En kaikkea, mutta sen verran kuitenkin, mitä omat tutkimukseni näkymättömyydestä olivat minulle kertoneet. Taitoni oli todennäköisesti joko geneettistä tai psykologista alkuperää tai molempia, eikä velhomaailmassa sellaisenaan tunnettu, mutta kuitenkin siihen yhteydessä. Olihan heilläkin näkymättömyysloitsunsa ja -viittansa, tahdonvoimalla eläimeksi muuttumisen taito ja erilaiset periytyvät kyvyt, jotka ehkä jollain tavalla sivusivat omaani: sitä, että saatoin halutessani piiloutua muilta näkymättömyyden verhoon.

Sinä kesänä en kuitenkaan tuntenut tarvetta piiloutua. Olin löytänyt oman ihmiseni, jonka kanssa puhua, lukea hiljaisuudessa, keittää teetä kuumuudesta huolimatta. Iltaisin, kun aurinko oli laskenut, saatoimme lähteä kävelylle ja aamuisin, kun makuuhuone oli vielä yön jäljiltä viileä, jäimme pitkäksi aikaa lukemaan vuoteeseen. Parvekekukat kukoistivat, sitten lakastuivat ja taas kukoistivat, kun tuli seuraavan lajin vuoro kukkia. Kävimme taidenäyttelyissä ja ostimme halpoja painokuvia, joille etsimme pilkkahintaan ylellisiä kehyksiä kirpputorilta. Remus piti seinällään sekalaista kokoelmaa taidetta ja valokuvia ystävistään, pian myös meistä. Silti katseeni kiinnittyi useimmiten kuvaan, jossa Remus hymyili mustatukkaiselle pojalle. Heidän katseensa pusersi sydäntäni tavalla, jota en osannut (tai halunnut) silloin tunnistaa.

Myöhemmin opin, että kuvan poika oli Sirius Musta, jota Remus sisimmässään yhä rakasti. Joinakin päivinä kaikki muistutti häntä Siriuksesta: valokuvat, pöydällä lämmennyt kermakalja, uutiset karkuteillä olevista rikollisista, naapurin musta koira, joka haukahteli iloisesti ohikulkiessamme. Puristin Remuksen kättä kovempaa ja työnsin pintaan tunkeutuvat ajatukset mielestäni. Aloin kai aavistaa, että kesä tulisi ennen pitkää loppumaan ja jotakin muutakin sen mukana.

Elokuun puolivälissä ostin kirjakaupasta romaanin sijaan oppikirjoja opintojani varten. Palaisin yliopiston kampukselle parin viikon kuluttua ja selaillessani uutukaista matematiikan kirjaani silmäni pysähtyivät imaginaariyksikön määritelmään:

Kaikilla polynomiyhtälöillä ei ole ratkaisua reaalilukujen joukossa. Ajattelemalla, että tällaisella yhtälöllä olisikin ratkaisuna imaginaariyksikkö i ja määrittelemällä i:n laskutoimitukset sopivasti, saadaan jokaiselle reaalikertoimiselle polynomiyhtälölle ratkaisu.

Imaginaariyksikkö, imaginary number. Äkkiä en tiennyt, osasinko kuvitella ratkaisua yhtälöön, joka oli vaivannut mieltäni edelliset viikot. Kesän alussa suhteeni Remukseen oli toteuttanut yksinkertaista funktiota, mutta ajan kuluessa yhtälö mutkistui, siihen ilmaantui uusia muuttujia ja tekijöitä vakioarvojen kadotessa olemattomiin.

Syyskuun ensimmäisenä kävin Remuksen luona viimeistä kertaa. Hänen asuntonsa oli täynnä laatikoita – hän oli vihdoinkin löytänyt työtä, päässyt opettajaksi entiseen kouluunsa, joka sijaitsi kaukana pohjoisessa. Huhujen mukaan myös Sirius Musta oli muuttanut seudulle vapauduttuaan vihdoinkin syytteistään. Minä sen sijaan jatkaisin elämääni täällä, kävisin yliopistolla, kirjakaupassa ja kävelyillä, joisin Remuksen lempiteetä, meidän lempiteetämme. Halasimme toisiamme pitkään, sillä emme olisi halunneet erota, mutta kuitenkin meidän oli pakko.

”Toivottavasti saat vielä tavata hänet”, kuiskasin vasten hänen rintaansa. Remus saattoi minut ulko-ovelle, lupasi kirjoittaa. Lähdin kävelemään puiden reunustamaa katua ja kun kuulin oven sulkeutuvan, annoin värieni haaleta näkymättömiin piilottaakseni kyyneleet.

[Crys]

Olipas söppänä ja tosiaan haikea kesäromanssi! Pidin siitä miten matematiikka soljahti osaksi tekstiä ja toi syvempää merkitystä tekstiin. kirjakahvilaromanssit on kyllä lähellä sydäntä! Pidin myös lopun haikeudesta, siriuksen mukaan tuominen oli myös kiva kaihertavan kipeä lisämauste.

-Crys

[Altais]

Tällä tekstillä oli ensinnäkin ihan loistava ja kaunis otsikko, joka sitten osoittautui myös todella kuvaavaksi tekstin sisältöön nähden. Kiinnostava ajatus, että Thelinalla oli jo ennen Remusta omakohtaista kokemusta taikuudesta näkymättömäksi tulemiseen liittyen, vaikkei hän sitten ilmeisesti ollut noita tai ainakaan osa velho maailmaa. Kuitenkin heillä oli Remuksen kanssa enemmän kuin yksi yhdistävä tekijä, ja onhan kirjakahvilaromanssi kahden siellä viihtyvän välillä nyt kaunis ajatus. Thelinan ja Remuksen suhde tuntui alkavan vahvasta yhteenkuuluvuuden tunteesta ilman, että kummankaan tarvitsi tehdä varsinaisesti aloitetta, mikä varmaankin sopi heille hyvin. 

Kesä taiteen, teen ja kirjojen parissa kuulosti suloisen romanttiselta, vaikka ilmassa olikin jo aavistus kesän haikeasta lopusta. Thelinan puolesta tuli lukiessa kyllä paha mieli, vaikka hän suhtautuikin hienosti siihen, että velhomaailma, oman alan työ ja varsinkin muuan Sirius olivat Remukselle yhdistelmä, jota ei voi vastustaa.

Vaikka en ole erityisen haka matikassa, tapa verrata ihmissuhteita matemaattisiin yhtälöihin vetosi minuun kovasti. Niinhän se helposti tahtoo mennä, että ihmissuhde vaikuttaa alkuun selkeältä yhtälöltä, jonka muuttujat ja ratkaisu ovat tiedossa, mutta oikeasti kyse onkin paljon monimutkaisemmasta ilmiöstä, jonka kaikkia muuttujia ei edes voi tietää tai täysin ymmärtää. Tai jotain.  Mutta joka tapauksessa hieno teksti! Ja kiva, kun lähdit tuohon haasteeseen lempihahmollasi. 

[Angelina]

Voi eeeeiii miten surku tästä tuli :'< Siis tosi kaunis ja haikea teksti, mutta loppu kyllä musersi!

Musta oli ihanaa, miten saumattomasti Thelina ja Remus sulautuivat yhteen <3 Tuo kuvaus heidän yhteisen kesänsä arkisista asioista oli kovin sydäntälämmittävää parvekekukkineen ja kirpputorikierroksineen. Pidin myös tuosta, miten selitit Thelinan näkymättömyyttä tekstin edetessä - se tuntui kovin luontevalta ja tarinaan sopivalta, tosin yllätyin ettei Thelina itse ollutkaan noita!

Tykkään myös hirveesti tän tekstin nimestä. Se on kuvaava, mutta myös kaunis ja hieman surumielinen, ainakin nyt kun tekstin on lukenut. Kiitos, tää oli todella hieno ♥

[Larjus]

Tää vaikutti jo otsikon perusteella tosi mielenkiintoiselta. Oli aika jännä huomata, että ne oletukset, joita ehdin sen perusteella muodostaa, eivät pitäneetkään paikkaansa. Ajattelin nimittäin, että näkymättömyys olisi tässä enemmänkin vertaus, kun Remus (ja ehkä muutkaan) ei näe häntä, mutta tosi mielenkiintoista, että se tosiaan olikin kyky muuttua näkymättömäksi. Tosi kiehtovaa myös, että se oli tässä taito, joka ei suoraan ollut taikuutta 🤔 Maailmassa riittää ihmeteltävää noitien ja velhojen osaamien taikojen lisäksikin

Olit kirjoittanut Remuksen ja Thelinan suhteesta ja yhteisestä kesästä tähän tosi kauniisti. Mulle tuli tästä vähän semmonen sielunkumppanimeininki jopa, niin saumattomasti kaikki tuntui sujuvan. Haikeaa ja surullistakin, että heidän yhteinen aikansa tuli päätökseen niin pian, mutta joskus elämä vain menee niin. Harvoin elämä pysyy yksinkertaisena ja selvänä funktiona, mukaan tulee aina uusia tekijöitä, jotka voivat sekoittaa koko pakan. Thelina ja Remus vaikuttavat molemmat onneksi niin kypsiltä, että pystyvät sen hyväksymään, vaikka kipeää tekeekin.

Yksi juttu, josta mä tässä ficissä erityisesti tykkäsin, oli se, että Remuksen kanssa kesää viettäessään Thelina ei kokenut tarveta piiloutua näkymättömyytensä verhoon, mutta heidän erottua hän tekee niin. Piilottaakseen kyyneleet, kuten hän itse sanoo (taito jonka moni varmaan haluaisi osata). Tulee sellainen tunne, että Remuksen seurassa hän uskalsi näyttäytyä "kokonaan", ei salannut mitään, mutta nyt taas ilman häntä hän piilottaa osan itsestään muulta maailmalta. Näkymättömyys toimiikin kivasti tässä myös vähän semmosena vertauskuvallisena elementtinä (ainakin kun heijastelee oikeaan elämään), vaikka sillä on myös se varsin mielenkiintoinen konkreettinenkin osa tässä.  

[Waulish]

Tervehdys Kommenttikampanjasta! Iski suorastaan pakottava tarve napata tämä teksti sieltä, koska paritus ja otsikko herättivät heti mielenkiintoni. Parita itsesi fiktiiviselle hahmolle on aivan huikea haaste, jonka parissa olen tullut saaneeksi jo monta upeaa lukuelämystä, ja Remus tuntui oitis jotenkin kovin luonnolliselta kumppanilta sinulle - olen lukenut sinulta paljon tekstejä, joissa Remus esiintyy, ja tapasi kirjoittaa hänet ja herättää hänet henkiin tekstin avulla tuntuu heijastelevan sitä, miten hyvin tunnet hänen hahmonsa ja miten kenties samaistutkin häneen. Myös sen perusteella, mitä sinusta tiedän, tuntuu tällainen parivaljakko hyvin luonnolliselta lähtökohdalta. Niin ja tosiaan, otsikko - rakastan Näkymätön Elina -elokuvaa, joka otsikosta tulee mieleen, ja sekin omalta osaltaan houkutteli lukemaan!

Nuhjuinen mutta kodikas kirjakahvila on ihastuttava ympäristö, joka on kauniin ja kiireettömän kuvauksen myötä maalautuu mieleen vaivatta. On helppo kuvitella, että syrjäinen kahvila tarjoaa hetken hengähdyksen kiireiden keskellä ja myös paikan, jossa voi rentoutua omana itsenään, vailla tarvetta kätkeytyä tai maastoutua. On ihanaa, miten kahvila tuntuu edustavan kummallekin hahmolle sellaista turvapaikkaa, jossa voi tuntea olonsa kotoisaksi ja levolliseksi, vaikka muuten ei olisikaan omimmassa elementissään julkisissa paikoissa ihmisten keskuudessa. Tuntuu luontevalta, että molemmat palaavat kahvilaan aina uudestaan ja kiinnittävät hiljalleen yhä enemmän huomiota myös toisiinsa, ja heidän lähestymisensä ja lähentymisensä onkin kuvattu lempeästi ja luonnollisesti, askel kerrallaan. Nautin kovasti siitä, miten kaikki tapahtuu ajan kanssa ja lopulta aika vaivattomasti, melkein kun itsestään - tulee sellainen fiilis, että hahmot ovat todella tutustuneet toisiinsa alustavasti jo ennen kuin ainoatakaan sanaa on vaihdettu, sillä olemus ja tekemiset ja esimerkiksi kirjavalinnat kertovat hyvinkin paljon, jos niihin vain kiinnittää huomiota.

Samaistun kovasti Thelinan hahmoon, tarpeeseen olla herättämättä huomiota ja siihen, miten vaatii rohkeutta esimerkiksi hymyillä tuntemattomalle katseiden kohdatessa. Kyky muuttua näkymättömäksi on mielenkiintoinen ja luonteva ominaisuus ja jotain, mikä tuntuu tarjoavan Thelinalle portin lähemmäs taikamaailmaa ja syventävän yhteyttä ja ymmärrystä Thelinan ja Remuksen välillä. Minua sykähdyttää erityisesti se, miten kyky ei ilmeisesti ole pelkästään tahdonalainen, vaan se saattaa ikään kuin ottaa vallan hetkellisesti itsekin, tai niin tulkitsen ainakin tämän kohdan:

”Hei”, hän sanoi hymyillen. Häkellyin niin, että sekunnin murto-osan ajan näkymättömyys häilähti ylläni. Hymyilin kuitenkin takaisin.

Tuntuu luonnolliselta, että näkymättömyyskin osaltaan heijastelee tunnereaktioita, aivan niin kuin esimerkiksi metamorfimaagius taikamaailmassa. Samalla se luo Thelinan hahmosta entistä samaistuttavamman. Ihana kohta tämä. ♥

Lopulta elämämme solahtivat toistensa lomaan yhtä vaivattomasti kuin kevät vaihtui kesäksi ja kirjakaupan naapurusto – joka oli myös kummankin kotikaupunginosa – puhkesi vehreään kukkaan.

Tämä kohta kuvastaa upeasti sitä vaivattomuutta ja ikään kuin loogisuutta, jolla asiat etenevät. Mieleeni tulee myös Thelinan ajatus "oman ihmisen" löytämisestä, koska tällaista se parhaimmillaan todella on, kun löytää jonkun, jonka kanssa on vain kaikin tavoin hyvä ja luonteva olla. On ihanaa lukea Thelinan ja Remuksen yhteisestä kesästä kaikkine arkisinekin puuhineen, aina asunnon tuulettamisesta ja viilentämisestä yhteisiin kävelyretkiin. Larjuksen tavoin minäkin löydän tästä tarinasta sellaista sielunkumppanuuden kaltaista yhteenkuuluvuutta.

Nautin kovasti loogisuudesta, jota ilmenee myös tarinan loppupuolella Thelinan rinnastaessa suhdetta ja sen kehitystä yhtälöihin. Suhteessa hiljalleen tapahtuvat muutokset, erityisesti Siriuksen ilmentymät Remuksen arjessa ja ajatuksissa, ajavat hahmoja kohti vääjäämätöntä lopputulosta, yhtälöä joka ehkä jääkin ratkaisutta. Tilanne on haikea ja riipaiseva, ja lopussa Thelinan suruun ja tunnereaktion kätkemiseen näkymättömyyden turvin on helppo eläytyä - on varmasti kamalaa, miten yhtäkkiä tiet erkanevat, vaikka koko kesä on vietetty niin tiiviisti ja turvallisesti yhdessä. Samalla kuitenkin tuntuu siltä, että lopputulos on ollut odotettavissa jo jonkin aikaa ja Thelina on aavistanut sen, ja että ehkä tällä suhteella vain ei ollut tässä hetkessä rakennusaineksia pidempää yhteistä tulevaisuutta ajatellen. Mieltäni lämmittää ajatus siitä, että ainakin takana on kaunis kesä täynnä vapautta, aitoutta ja hyväksyntää, vaikka ei se tietenkään poista luopumisen tuskaa. Thelina osoittaa kyllä upeaa hyväntahtoisuutta ja sydämellisyyttä lopussa toivoessaan, että Remus saa vielä kohdata Siriuksen.

Kiitos tästä kauniista ja koskettavasta tarinasta, pidin tästä todella paljon! -Walle

[Thelina]

Crys, ihanaa kuulla, että tykkäsit! Kirjakahvilaromanssit best ja haikeat romanssit myös ♥ Ja oli mahdotonta kokonaan unohtaa Siriusta, joten täysin lohduttoman eron sijaan oli mielestäni parempi kirjoittaa toivoa sille, että ja hän ja Remus vielä kohtaavat jonain päivänä. Kiitos kommentista!

Altais, mietin tuota näkymättömyyttä vähän samanlaisena kuin Ihmeperhe -elokuvan Ilonalla ja toisaalta sellaisena, joka ilmenee surun, ahdistuneisuuden jännityksen tai vastaavien tunteiden yhteydessä. Olen aika herkkä ihminen, joten siinä mielessä tämä kuvastaa Thelinaa Oikea Thelina ei ole ihan noin matematiikkanero, mutta olen monesti katsellut matematiikka-aiheisia sanoja FFF1000-haasteessa, joten pitihän edes yksi niistä käyttää Kiitos kommentista, kiva kuulla, että tykkäsit! ♥

Angelina, tästä ideasta tuli itselle alun alkaenkin sellainen fiilis, ettei onnellista loppua tule. Onnellisia asioita silti mahtui mukaan, kuten nuo kukkaset ja kirpputorit ♥ Ajatusta näkymättömyydesta avasinkin tuossa yllä Altaisin vastauksessa ja otsikko on jonkinlainen viittaus Näkymätön Elina -elokuvan nimeen. Itse en ole kyllä kyseistä elokuvaa nähnyt, mutta nimi on mielestäni hieno! Kiitos kommentista, ihanaa, että pidit!

Larjus, on aina jännä huomata, miten vähästä tulee itselle tiettyjä mielikuvia ja oletuksia, jotka eivät sitten tekstin edetessä toteudukaan ollenkaan Näkymättömyyden ajatuksesta tosiaan lisää tuossa yllä ja tosiaan sillä on vertauskuvallista merkitystä. Monta kertaa olisin tätä taitoa kaivannut, terveisin herkkä itkijä :') vaikka en ajatellutkaan kirjoittaessa varsinaista sielunkumppaniteemaa, sellaista tähän tosiaan vähän huomaamatta tuli! Kiitos kovasti kommentista, kiva kun luit ♥

Waulish, en olisi mitenkään voinut valita ketään muuta hahmoa kuin Remuksen tai ehkä Nevillen sentään! Mutta tämä idea nousi heti mieleeni, kun näin tämän haasteen. Melkein tekisi itse mieli nyt katsoa tuo Näkymätön Elina -elokuva, en nimittäin muistaakseni ole nähnyt sitä, mutta väistämättä se nousi mieleen otsikkoa pyöritellessä, ja toimi inspiksenä. Tulkitsit ihan oikein tuota näkymättömyttä - ajattelin, että se olisi osittain jännityksen, surun, ahdistuksen tms. tunteiden vallassa välillä hallitsematonta, mutta että Thelina pystyisi myös halutessaan muuttumaan näkymättömäksi kuten Ihmeperheen Ilona. Halusin tähän haikean lopun - on vaikeaa ajatella Remusta ilman Siriusta ja toisaalta Thelinaa elämässä muualla kuin Suomessa, joten siksikin oli ihanaa kirjoittaa tästä tarinasta ikään kuin vaihe kummankin elämään. Kiitos kovasti kommentista, ihanaa, että pidit!

[Vendela]

Kommiksesta hyvää yötä

Walle tarjoili tätä tuolla kommiksessa ja nimen perusteella halusin ehdottomasti tulla lukemaan että mistä on kyse. Tässä oli kyllä paljon elementtejä joista tykkäsin: kirjat, tee, hidas romanssi, Remus ja tietenkin myös Sirius ♥ Sillä loppuen lopuksi tämä oli minulle kuitenkin enemmän Sirius/Remus romanssi kuin Thelina/Remus romanssi. Tästä kävi hienosti selväksi se, kuinka tärkeä Remus on Thelinalle, mutta myös se, että Thelina haluaa Remukselle kaikkea parasta ja loppuen lopuksi se paras on Sirius.

Tämä oli sopivan haikea ja surullinen, mutta ei kuitenkaan liiaksi. Toki Thelinan yksinäisyys lopussa tuntui sydäntä raastavalta, mutta toisaalta taas luin tätä niin että Thelina oli tottunut jonkinlaiseen yksinäisyyteen tuon näkymättömyytensä vuoksi. Jotenkin tulkitsin tuon koko näkymättömyysasian sellaiseksi suojamekanismiksi mikä Thelinalla oli ja minkä avulla hän pystyy itse säätelemään kuka hänet näkee ja milloin. Viittasit itse noissa kommenttivastauksissa muille Ihmeperheen Ilonaan ja sama kävi itsellänikin mielessä kun tekstiä luin

Muutenkin luin tuota Remuksen ja Thelinan suhdetta enemmän sellaisena lämpimänä ystävyyssuhteena, en niinkään intohimoisena kesäromanssina. Toki mukana oli vahvoja tunteita, mutta tämä oli todella kauniisti kirjoitettu teksti missä ei mässäilty seksillä Sen aika on sitten toisessa tarinassa ja ehkä jopa toisten hahmojen kohdalla

Kiitos tästä kauniista yöpalasta, nautin valtavasti!

Vendela

[Thelina]

Vendela, en minäkään mitenkään voinut jättää Siriusta tästä pois, vaikka loppu olikin Thelinan kannalta sen vuoksi surullinen. Ja tähän haasteeseen tuntui sopivalta kirjoittaa enemmän tuollaista syvää ystävyyttä kuin mitään sen enempää. Tulkitsit hyvin tuota näkymättömyyttä ja on kiva kuulla, että tykkäsit tästä. Kiitos kommentista ♥

[Rowena]

Ai että, mikä tunnelma tässä tekstissä on <3. Vaikka tarina ei muuten anna minkäänlaisia Pariisi-viboja, mielessäni mä sijoitan kirjakahvilan Notre Damen vastapäiselle rannalle, jossa on maailman ihanin Shakespeare and Company. Kuvaat tosi kauniisti ja vahvan visuaalisesti kahvilaa, kirjoja ja tunnelmaa. Hidasta kerrontaa lukiessa mulle tuli rauhallinen ja hyvä fiilis, ja vaikka loppu olikin haikea, päällimmäisenä tästä tekstistä jäi mieleen kauneus. Se, että elämä on tässä ja nyt.

Ihastuin tässä myös siihen, miten yliluonnollisuus oli mutkaton osa muuten realistista tekstiä. "Näkymättömyys häilähti ylläni" on aivan todella kauniisti ja monisyisesti ilmaistu.

Imaginaariyksikkö tuo tekstiin kivan uuden tason ja hauskan lukuohjeen loppuratkaisuun. Nerokkaasti käytetty inspissana!

Kiitos tästä . Tää oli mukavan erilainen ja kaunis tulkinta siitä, mitä Remus teki ennen kuin palasi velhomaailmaan. Ihanaa, että hänen elämänsä ei ollut koko ajan yksinäistä ja kurjaa, kuten sen usein tuona ajanjaksona kuvataan olevan.

[Thelina]

Rowena, oi miten ihanalta kuulostaa tuo Pariisi-mielikuva! Itse ajattelin ehkä enemmän jotain ihanaa pientä englantilaiskaupunkia, mutta tunnelmassa on varmasti yhtäläisyyksiä kuitenkin. Minustakin on ihanaa ajatella, että Remuksen elämässä olisi ollut hyviä asioita kaiken sen jälkeen, kun hän menetti käytännössä kaikki ystävänsä. Ja samalla tämä on tietysti vaihtoehtoinen ja tietenkin suurimmalta osin kuvitteellinen tarinanpala Thelinan elämästä. Ihanaa kuulla, että tykkäsit tunnelmasta ja haikeudesta huolimatta mieleen jäi kauneus! Kiitos kovasti ihanasta kommentista ♥

[Pahatar]

Luin tämän ficin jo jokin aika sitten, mutta en ehtinyt silloin kommentoida. Nyt luin tämän uudelleen ja korjaan tuon puutteen.

Noin yleensä nämä crossoverit, jos tästä niin voi sanoa, eivät ole oikein minun juttuni. Tykkäsin tästä kuitenkin todella paljon, sillä tämä oli niin vetoavalla tavalla kirjoitettu. Jos tätä pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi minusta haikeankaunis.

Alku oli hyvin ihastuttava ja niin sopiva, sillä tietenkin Remuksen voi tavata juurikin kirjakaupassa. Ihanasti tässä Thelina ja Remus alkoivat vetää toisiaan puoleensa. Molemmissa oli selvästi paljon samaa, ja tuntui että he pitivät tässä samanlaisista asioista: kirjoista, rauhallisuudesta, tietynlaisesta vaatimattomasta elämästä. Mollemmat olivat myös mielestäni älykköjä, ja ehkä tunnistivat sellaisina toisensa. Tuli myös sellainen ajatus, että kumpikaan ei selvästikään halunnut herättää huomiota. Remus ihmissuteutensa takia, ja Thelina ehkä jostain muusta syystä, koska hän tuntui käyttävän tuota näkymättömyysvoimaansa siihen. Mutta tuntui ihanalta ajatukselta, että Remus olikin sitten niin mieluisa, ettei Thelinan tarvinnut kadota häneltä.

Tuo oli niin mukavaa, että kahden ilmeisesti yksin olevan elämät yhdistyivät, ja etenkin se vaivattomuus, jolla tämä tapahtui. Pidin kovasti siitä, millaisena tätä yhteiseloa kuvattiin, kuten vaikka tässä kohdassa:

Olin löytänyt oman ihmiseni, jonka kanssa puhua, lukea hiljaisuudessa, keittää teetä kuumuudesta huolimatta. Iltaisin, kun aurinko oli laskenut, saatoimme lähteä kävelylle ja aamuisin, kun makuuhuone oli vielä yön jäljiltä viileä, jäimme pitkäksi aikaa lukemaan vuoteeseen.

Tämä Thelinan ja Remuksen suhde oli niin kaunis, että sen vuoksi tuntui pahalta oivaltaa, että paratiisissa oli kuitenkin käärme. Jos niin nyt voi sanoa, sillä jotenkin tuntui, että Thelina ymmärsi Remusta tässäkin suhteessa. Tykkään Sirius/Remus -parituksesta todella paljon, mutta tässä tarinassa tuli sellainen tunne, että sitä ei olisi halunnut. Tämä oli kaikesta huolimatta aivan ihana kohta, koska tässä kerrottiin muutamalla sanalla niin paljon:

Remus piti seinällään sekalaista kokoelmaa taidetta ja valokuvia ystävistään, pian myös meistä. Silti katseeni kiinnittyi useimmiten kuvaan, jossa Remus hymyili mustatukkaiselle pojalle. Heidän katseensa pusersi sydäntäni tavalla, jota en osannut (tai halunnut) silloin tunnistaa.

Tuntui jotenkin hyvin haikealta, että vaikka Remuksen kanssa yhteisolo oli helppoa ja hyvää, Remuksella oli joku, joka oli merkinnyt hänelle vielä enemmän, ja merkitsi edelleen. Kovin hieno oli tuo matemaattinen vertaus Remuksen kanssa seurusteluun. Käsitin sen niin, että aluksi Thelina ei ymmärtänyt Remusta täysin, mutta sitten kun alkoi ajatella asioita laajemmin, niin ymmärsikin. Ikävää vain oli, että se ymmärrys taisi tuoda mukanaan totuuden Siriuksesta.

Jäin miettimään tuota loppua, meniköhän se canonin mukaan vai ei? Eli oliko niin, että Remus ei kertonut Thelinalle kaikkiea, eli sitä että Siriusta ei oltu vapautettu syytteistä, vaan että tämä oli karannut? Vai oliko Sirius sittenkin jälleen vapaa mies, ja Remus halusi hänet? Meni tämä miten tahansa, tässä tarinassa se suretti. Eihän kukaan voi rakkaudelleen mitään, ei Remuskaan, mutta jotenkin olisin toivonut, että tässä kuvattu suhde oisi kestänyt kauemmin kuin yhden kesän. Ihan loppu oli kaikkein surullisin, kun näkymättömyydelle tuli jälleen tarvetta.

Kiitos paljon tästä! Tämä oli hyvin avartava ja mieleenjäävä lukukokemus, vaikka loppu olikin onneton. Tämä muistutti taas kerran siitä, että omalta mukavuusaueeltaan kannattaa aina välillä poistua.

[sugared]

Arvoituksellinen otsikko herätti uteliaisuuden, kun tähän ensimmäistä kertaa tartuin. Näkymätön herättää mussa päällimäisenä surusävyisiä mielleyhtymiä ihmisestä, joka ei tule nähdyksi, ja alkutietojen maininta näkymättömyydestä supervoimana sitten taas loi kiehtovan ristiriitaisen lähtökohdan lukukokemukselle! Ja lisää merkityksiä näkymättömyydelle tuli heti tarinan alussa, kun Thelina hakeutuu nurkkapöydän rauhaan, jossa hänen ei tarvitse käyttää supervoimaansa.

En kykene enää muistamaan, mikä hänessä alun perin kiinnitti huomioni.

Viehätyin heti alussa siitä, miten kerronta tuntui viittaavan siihen, että ihmissuhde, josta tämä tarina kertoo, on jo tavalla tai toisella tullut osaksi kertojan historiaa. 

Ehkä se oli kevätsäähän nähden liian lämmin kellertävänruskea neule, hänen tuulensekoittama tukkansa tai hänen tapansa liikkua. Vaikka hän ei koskaan pohjimmiltaan viihtynyt ihmisten ilmoilla, tuossa kaupassa hänen olemuksensa rentoutui, kun hän kierteli hyllyjä hitain askelin. Remus tutki kirjoja kauan, käsitteli niitä varoen ja pohti kulmat kurtussa minkä valitsisi, sillä hänellä ei koskaan ollut varaa ostaa yhtä tai kahta enempää. Ota se, ajattelin mielessäni aina kun näin hänen hypistelevän hyväksi tietämääni romaania. Useammin kuin kerran hän päätyi suosikkiini tai kirjaan, jonka olin itsekin ajatellut lukea. Silloin hymyilin salaa teekuppiini.

Ja on lainattava loputkin tästä kappaleesta, olihan tämä niin ihana! <3 Thelinan epäröinti sen suhteen, lähestyäkö Remusta vai ei, on suloisen inhimillistä. Se, miten heidän elämänsä asettuvat rinnakkain luontevasti ja pakottamatta, on ihanasti kuvattu. Kuinka onkaan nautinnollista lukea onnesta, jonka aavistaa olevan lyhytaikaista! Johtuuko se tästä Suomen kesän huikentelevaisesta luonteesta?

Puristin Remuksen kättä kovempaa ja työnsin pintaan tunkeutuvat ajatukset mielestäni. Aloin kai aavistaa, että kesä tulisi ennen pitkää loppumaan ja jotakin muutakin sen mukana.

Minä sen sijaan jatkaisin elämääni täällä, kävisin yliopistolla, kirjakaupassa ja kävelyillä, joisin Remuksen lempiteetä, meidän lempiteetämme.

Voi että, miten haikean suloista! Thelinaa tekee mieli sääliä, mutta toisaalta näen kypsyyttä ja vahvuutta siinä, miten hän suhtautuu Remuksen lähtöön.

Lähdin kävelemään puiden reunustamaa katua ja kun kuulin oven sulkeutuvan, annoin värieni haaleta näkymättömiin piilottaakseni kyyneleet.

Surullisuudessaan hieno lopetus!

Imaginaariyksikkö, imaginary number. Äkkiä en tiennyt, osasinko kuvitella ratkaisua yhtälöön, joka oli vaivannut mieltäni edelliset viikot. Kesän alussa suhteeni Remukseen oli toteuttanut yksinkertaista funktiota, mutta ajan kuluessa yhtälö mutkistui, siihen ilmaantui uusia muuttujia ja tekijöitä vakioarvojen kadotessa olemattomiin.

En ole mikään matematiikkavelho, mutta siitä huolimatta jokin matematiikassa on aina viehättänyt mua (tai sitten aika vain on kullannut muistot...), ja innostun aina tällaisista matikkaviittauksista. Tämä palauttaa mieleen ajatukseni siitä, että ehkä Thelina myös tarkkaillessaan Remusta kirjakahvilassa teekuppinsa takaa hieman pelkäsikin ottaa askelta siihen suuntaan, että tutustuisi todelliseen Remukseen - helpostihan sitä ihmisestä, etenkin romanttisessa mielessä kiinnostavasta, muodostaa jotain mielikuvia ja saattaa pettyä, kun ne eivät vastaakaan todellisuutta.

Kiitos kauniista, katkeransuloisesta lukukokemuksesta!

[mursuhilleri]

Tää on ollut mun lukulistalla ihan siitä asti kun julkaisit tämän, mutta en oo oikein lukenut kovin paljon ficcejä viime aikoina. Mutta nyt korjasin pahan tilanteen!

Alkutiedoissa lukee, että tämä on haikea kesäromanssi, mutta jotenkin aivoni skippasivat sen sanan haikea, joten en osannut yhtään odottaa tällaista sydäntäsärkevää loppua! Toki kesäromanssista päättelin, että romanssi loppuu syksyn saapuessa, mutta kuitenkin, nyyh!

Tuo alun kirjakahvila oli aivan ihastuttava tapahtumapaikka, ja jotenkin voin todella hyvin kuvitella sen paikaksi, missä Remus ja Thelina tapaavat. Näen molemmat mielessäni hypistelemässä kirjoja ja vilkuilemassa vaivihkaa toisiaan <3 Todella hellyyttävä ajatus. Alkutekstin olin ihan yhtä hymyä <3

Sitten tuli Sirius. Totta kai Remus on edelleen rakastunut ja kaipaa Siriusta.

Myöhemmin opin, että kuvan poika oli Sirius Musta, jota Remus sisimmässään yhä rakasti. Joinakin päivinä kaikki muistutti häntä Siriuksesta: valokuvat, pöydällä lämmennyt kermakalja, uutiset karkuteillä olevista rikollisista, naapurin musta koira, joka haukahteli iloisesti ohikulkiessamme. Puristin Remuksen kättä kovempaa ja työnsin pintaan tunkeutuvat ajatukset mielestäni. Aloin kai aavistaa, että kesä tulisi ennen pitkää loppumaan ja jotakin muutakin sen mukana.

Mun oli pakko lainata koko kappale, koska tässä kohtaa mun sydän särkyi. En ole koskaan ollut Sirius/Remus-fani, mutta tässä se jotenkin kolahti. Ihan hirveä tilanne varmasti sekä Thelinalle että Remukselle. Heidän kesäromanssinsa oli varmasti molemmille ihana ja tärkeä kokemus, mutta taustalla sitten Remuksella muisto Siriuksesta ja Thelinalla ajatus siitä, että Remus on rakastunut toiseen.

Mulle tuli heti mieleen, että tähän olisi kiva saada jatko-osa, jossa Thelina ja Remus tapaavat jonkin aikaa tämän kesän tapahtumien jälkeen

Kiitos tästä haikeasta ja surullisesta, mutta tosi kauniista tekstistä <3 Mun on nyt pakko päästä käymään kirjakahvilassa itsekin

[Thelina]

Pahatar, en ole itsekään juuri innostunut tästä genrestä, enkä todellakaan kuvitellut kirjoittavani tähän haasteeseen, mutta idea ei vain jättänyt minua rauhaan. Ihanaa kuulla, että haikeankaunis tunnelma välittyi, sillä sellainen on yksi lemppareitani kirjoittaa! Mietin tuota loppua, että se ei olisi mennyt canonin mukaan, vaan Sirius olisi vapaana ja näin Remuksella ehkä oli mahdollisuus tavata tämä. Kiitos kovasti kauniista sanoista ja pohdiskelevasta kommentista ♥

sugared, kivaa kuulla, että otsikko houkutteli lukemaan! Idea tästä tarinasta lähti juuri siitä, että Thelina ikään kuin kertoo tuosta kesästä, joka on jo historiaa. Siksipä aavistuksia kaiken loppumisesta on jo tarinan alkumetreillä. Kiva kuulla, että pidit haikeansuloisesta tunnelmasta, lopetuksesta sekä matikkaviittauksista! Minulta on kyllä matemaattiset taidot karisseet harjoituksen puutteessa, mutta aina välillä innostun, kun tuolla FFF1000-haasteessa on niin paljon matemaattisia sanoja vielä käyttämättä! Kiitos kommentista ♥

mursis, ihanaa, että tulit lukemaan tämän! Ja minullakin on usein paha tapa skipata alkutiedot, mutta ainakin sillä tavalla saa yllättyä tarinan edetessä minäkin rakastan ajatusta kirjakahvilasta, mutta en edes tiedä, olenko kunnollisessa sellaisessa koskaan käynyt! Pitäisi kyllä korjata tilanne. En vaan jotenkin voinut jättää Siriusta huomiotta ja tämä tarina eteni tuohon suuntaan ihan itsestään. Hienoa kuulla, että tässä Sirius/Remus kolahti! Jatko-osaa en ole miettinyt, mutta never say never! Kiitos sinullekin ihanasta kommentista ♥