Paring: Grindewalt/Dumbledore
Rating: k-11
Warnings: fluff, flirt, slash, romance
Summary: Kuinka Dumbledore luuli rakastuneensa.
Beta: Ygritte <3
A/N: Täällä taas jee.
Tämän kerran haastesanana on Miten? Kiitoksena ajatuksenvaihdosta ja keskusteluista Ygritelle jonka kanssa pompoteltiin ajatuksia siitä kuinka oliko Gellert koskaan rakastanut Albusta, ja kuinka kovaa Albus olikaan rakastunut Gellertiin kuin ainoana oljenkortenaan ollessaan jumissa Godrickin notkossa. Täältä iski inspiraationpoikanen tästä keskustelusta kovaa, ja nyt saadaan nauttia Albuksen ajatuksista ja näkökulmasta muutaman Ficin verran. :3 Ja ajallisesti tämä menee 1899 kesäkuun puoleen väliin, noin pari viikkoa kaksikon tapaamisesta.
----
Albus tuijotti huoneen kattoa maatessaan sängyllään. Aamuaurinko paistoi kirkkaasti ikkunaverhojen välistä. Se ei häirinnyt Albusta niin paljoa, että hän olisi jaksanut sulkea verhoja kunnolla. Eikä häntä oikeastaan enää väsyttänyt tippaakaan. Albuksen ajatukset vaeltelivat Gellertissä, tämän tummanruskeissa hiuksissa, eriparisilmissä, ja niissä tuntemuksissa, joita tuo kiehtova nuori mies Albuksessa aiheutti. Albus yritti selittää itselleen, mistä hikiset kädet tai oudot sydämentykytykset olisivat voineet johtua. Toissapäivänä kirjastossa Albus oli unohtanut hetkellisesti, kuinka hengittää, kun Gellert oli kurottanut kirjaa hyllystä, ja tämän paita oli kohonnut sen verran, että pieni kaistale vaaleaa ihoa oli paljastunut paidan alta. Albus oli pystynyt ainoastaan tuijottamaan näkyä haltioituneena, ja kääntämään sitten nolona katseensa, kun Gellertin silmät olivat kohdanneet hänen omansa.
Albus oli tehnyt parhaansa, ettei Gellert saisi vihiä hänen ajatuksistaan. Siitä, kuinka Albuksen katse unohtui välillä tuijottelemaan tätä hieman liian pitkäksi aikaa. Ja siitä, että tuo eriparisilmäinen mies oli hänen viimeinen ajatuksensa nukkumaan mennessä, ja ensimmäinen herätessä. Eikä Albus ollut voinut estää itseään varovasti flirttailemasta, mutta oli hän sentään tehnyt kaikkensa pitääkseen sen suhteellisen huomaamattomana. Eivätkä kaikki hänen ajatuksensa olleet aivan niin viattomia, kuin Albus välillä toivoi.
Pitkän huokauksen saattelemana Albus nousi ylös sängyltään ja asteli rakosellaan olevien verhojen luo. Vaikka hänen oli vaikea myöntää sitä edes itselleen, oli hän menneen kahden viikon aikana mennyt ihastumaan päätä pahkaa uuteen ystäväänsä. Tai ehkä rakastumaan. Albus puri huultaan ajatuksen tullessa hänen mieleensä. Rakkaudesta ensi silmäyksellä, ja sielunkumppaneista, sai lukea roskakirjoista, ei niin tapahtunut todellisessa elämässä. Albus katseli hetken tyhjää katua, pukien sitten päälleen kauluspaidan ja housut, suunnaten alakertaan aamiaiselle.
Aamiaisella Albus tuskin edes huomasi mitä söi, ja vielä vähemmän hän kiinnitti huomiota kiukuttelevaan veljeensä, ja sisarensa himpun liian keveään äänensävyyn. Albus halusi ehtiä Gellertin talolle ennen kuin tämä heräisi, eikä hänellä ollut liikaa ylimääräistä aikaa. Albus halusi nojata jälleen huolettoman näköisenä kiviaitaan, kun Gellert heräisi ja huomaisi hänet ikkunasta. Siitä oli tullut outo rutiini heille kahdelle. Albus ei saanut tunteesta oikein kiinni, mutta oli, kuin jokin voima olisi vetänyt häntä Gellertin luokse, jos he eivät olleet yhdessä.
Albuksen kiirehti puolijuoksua kylänraittia eteenpäin. Hän oli herännyt hieman myöhemmin, kuin muina aamuina, ja pelkäsi jo olevansa myöhässä. Ottaessaan viimeisiä askelia Bathildan talon takapihaa kohti, hän huomasi Gellertin jo nojailevan aitaan siinä, missä hän itse yleensä seisoi. Albus hidasti kävelyvauhtiin tasaten hengitystään, ja voidakseen katsella hetken pidempään aamuauringossa paistattelevaa Gellertiä.
”Hän on..kaunis?” Albus huomasi ajattelevansa mittaillessaan Gellertiä katseellaan. Albus hätkähti omia ajatuksiaan ja räpäytti silmiään useaan kertaan. Samalla hän vilkaisi ympärilleen, aivan, kuin joku olisi voinut kuulla hänen ajatuksensa. Eriparisilmäinen mies otti rauhallisesti käteensä teekupin, jonka oli ilmeisesti jättänyt kiviaidalle jäähtymään, ja seurasi tarkkaavaisesti, kun Albus saapui lähemmäs.
”Huomenta.”
”Huomenta. Oletpa aikaisin tänään hereillä.”
”Kyllästyin tuijottelemaan tyhjää kiviaitaa ilman
sinua sen edessä.”
”Ai. En tiennyt, että pilasin aamurutiinisi sillä, että heräsit itse liian aikaisin.”
”Äh, pää kiinni.”
”Pakota minut” Albus kuuli itsensä sanovan, ennen kuin ehti ajatella loppuun miltä se kuulosti ääneen sanottuna. Gellertin ilmeikkäät kulmat kohosivat yllättyneenä kohti hiusrajaa, ja tämän kasvoille kohosi vino hymy, joka sai Albuksen sydämen jättämään lyönnin väliin. Miten Gellertillä oli tuollainen vaikutus häneen?
”Anteeksi.” Albus mutisi nopeasti, tajutessaan millainen sävy hänen viimeisessä heitossaan oli.
”Hienovaraista Albus, helvetin hienovaraista ja huomaamatonta flirttailua””Älä pyydä anteeksi.” Gellert sanoi hiljaa, luoden pitkän katseen Albukseen, saaden väristyksen kulkemaan pitkin tämän selkää. Albus katseli Gellertiä, silmissään se sama tuike, jolla hän usein katseli tuota toista nuorta miestä. Hän ei ollut aivan miten tulkitsisi Gellertiä. Välillä Albus oli varma, että Gellert flirttaili hänen kanssaan, välillä taas Albus sai todella monitulkintaisia ja epäselviä vastauksia. Ja lisäksi Albus työnsi syrjään ajatuksen, joka aika ajoin nousi hänen mieleensä. Siitä, että Gellert testasi, miten hän reagoi asioihin, ja muutti käytöstään sen perusteella. Toisaalta ajatus tuntui todella absurdilta, miksi Gellertillä olisi mitään syytä testata häntä?
”Joten, onko Aberforth saanut viimein tarpeekseen minusta, vai vieläkö linnoittaudumme teille?” Gellert kysyi juoden loput teekuppinsa sisällöstä. Albuksen päässä sinkoili paljon vastauksia, joista ei ollut varma, kannattaisiko hänen sanoa niitä ääneen.
”Ainakaan minä en ole kyllästynyt sinuun. Ja minusta sovit ihan hyvin kirjaston sisustukseen.” Albus sanoi puoliääneen, käyden nojailemaan aitaan vajaan tuuman päähän Gellertistä. Albusta samaan aikaan kauhistutti ja kiinnosti se, ettei hän ihan tarkalleen tiennyt, mitä toisen miehen päässä liikkui. Albuksella ei ollut hajuakaan, oliko Gellert kiinnostunut ylipäätään enemmän naisista, vai miehistä. Mutta jotain heidän välillään oli. Jotain sellaista, mitä Albus ei ollut ennen kokenut.
Gellert laski käsissään pitelemänsä kupin aidalle, lukiten sitten katseensa Albuksen silmiin. Albuksesta tuntui, että hänen oli yhtäkkiä hyvin vaikea hengittää.
”Ihan hyvin, vai? Mitä minun pitäisi sitten pukea päälleni, että sopisin sinne täydellisesti?” Gellert kysyi katsellen Albusta yhä tiiviisti silmiin, astuen puoli askelta lähemmäs.
”M-mitä?” Albus henkäisi, uskomatta korviaan.
Gellert nosti kätensä Albuksen lanteille pitäen häntä tiukasti paikallaan. Tuuli suhisi pensasaidoissa ja puissa, jotka varjostivat Bathildan pihamaata.
”Kuulit kyllä.”
”N-niin.” Albus kuiskasi, ollen yhtäkkiä hyvin tietoinen Gellertin läheisyydestä ja kehosta hohkaavasta lämmöstä. Hieman empien, Albus nosti kätensä liian lähellä olevan miehen niskaan, upottaen kätensä tämän ruskeisiin hiuksiin ja kurottautui suutelemaan Gellertiä. Albuksen päässä humisi, hän ehti jo empiä tulkinneensa tilanteen väärin, kunnes Gellert vastasi suudelmaan.
”Et pysty vastaamasta kysymykseen suutelemalla” Gellert sanoi pienen ikuisuuden jälkeen, kun he viimein irrottautuivat suudelmasta. Albuksen päässä pyöri, eikä hän voinut estää leveää virnistystä nousemasta kasvoilleen.
”Sinun pitää ottaa asiasta selvää, eikä vain odottaa valmiita vastauksia.” Albus sanoi pystymättä kätkemään huvittuneisuutta äänestään. Albus laski kätensä hieman kömpelösti Gellertin niskasta. Hän ei ollut aivan varma, mitä hänen käsiensä pitäisi nyt tehdä, tai miten niiden kuuluisi oikeastaan edes toimia.
”No, eiköhän meidän ole sitten aika lähteä katsomaan, kuinka hyvin sovin tänään kirjaston sisustukseen.” Gellert sanoi Albukselle, saaden hänet naurahtamaan kevyesti.
”Ehdottomasti.” Albus vastasi leveän hymyn kera.
Albus ja Gellert lähtivät astelemaan kohti Albuksen kotia, olkapäät melkein hipoen toisiaan. Kumpikaan heistä ei uskaltanut kulkea käsi kädessä ilman kiviaidan ja pensaikon suojaa. Loppujen lopuksi Godrickin notkohan oli pelkkä masentava kyläpahanen, jossa juorut lähtevät liikkeelle nopeammin kuin osasi aavistaakaan.
