Paring: Grindewalt/Dumbledore
Rating: S tasoisella taas mennään.
Warnings: Lievää flirttiä/Fluffia ja drama. Ja tietenkin slash tällä parituksella.
Beta: Ygritte <3
A/N: Juu eli täältä tullaan lisää ff100 Grindeldorella wuhuu! Numerona kaksi käsitellään inspiksen pohjalta sanaa ”Tunnit” ja edelleen yritetään vielä toisessa ficissä yhdistää kunnianhimoisesti kaikkia näitä haasteeseen kirjoitettuja ficcejä edes löyhästi toisiinsa. Ficit toimivat myös omina irrallisina osinaan. Alkuun ajallisesti sijoitutaan kesään 1899 Godrickin notkoon. Elellään jotain kesäkuun alkua. :3 Eli miun listauksesta löytää nää kaikki aikaisemmat. :3 Ja nämä pari ensimmäistä tulee olemaan varmasti S tai k 11 ikärajalla, mutta varmasti jossain vaiheessa tässä ikärajatkin nousevat. Annetaan Gellertin ja Albuksen nyt tutustua toisiinsa ensin ennen peiton heilutteluja!
We will get there.
---
Gellert työnsi pienen huoneensa oven auki kykenemättä unohtamaan hätkähdyttävän vaaleansinisten silmien katsetta. Niissä oli ollut jotain sellaista, joka oli herättänyt Gellertin mielenkiinnon. Albuksen silmistä oli loistanut samankaltaista älykkyyttä, jonka hän tunnisti itsessään. Samaa kunnianhimoa ja jotain, josta Gellert ei aivan saanut selvää. Ja juuri se kiinnosti häntä. Ei, kiinnostus oli väärä sana, kiehtoi. Veti häntä puoleensa, kuin magneetti. Harmillisesti Albuksen veli oli yhtäkkiä, kuin tyhjästä, ilmestynyt paikalle, ja Albus oli lähtenyt hänen mukaansa.
Gellert avasi matka-arkkunsa ja alkoi tyhjentää vaatteitaan kaappiin. Yrittäessään saada jotain mahtumaan kirjahyllyyn, hän huomasi, että se notkui jo valmiiksi Bathildan tavaroista. Lähinnä pölyisiä kirjoja ja valokuva-albumeja. Nuori mies pyöräytti eriparisilmiään ajatellessaan, kuinka hänen isotätinsä ei ollut voinut raivata edes yhtä huoneellista tilaa hänelle ja hänen tavaroilleen. No, toisaalta Bathildalla ei ollut kovinkaan suuri talo, eikä tätiä tuntunut kiinnostavan mikään muu, kuin kirjojen kirjoittaminen. Gellertin ajatukset eksyivät jälleen Albukseen ja tämän sinisiin silmiin. Albus vaikutti fiksulta ja oppineelta. Lukikohan hän yhtä paljon kuin Gellert itse? Mistä kirjoista hän mahtoi pitää?
Ovelta kuuluva voimakas koputus ravisti nuoren miehen ajatukset takaisin nykyhetkeen. ”Gellert, kultaseni, alakerrassa olisi päivällistä” Bathilda sanoi avaten oven rakoselleen, mittaillen nuorta miestä katseellaan. Gellert sovitteli kasvoilleen ystävällisen, tarkkaan harjoitellun hymyn.
”Kiitos. Tulen pian alakertaan.” Gellert sanoi huolettoman kuuloisesti, saaden tätinsä viimein vastaamaan hänen hymyynsä. Bathilda oli sulkemassa ovea, kun Gellert avasi suunsa uudelleen.
”Täti hei, minkälaista väkeä Dumbledoret ovat? Törmäsin Albukseen kylällä, ja hän vaikutti minun ikäiseltäni.” Gellert kysyi tavoitellen uudelleen huoletonta sävyä äänessään. Bathilda kurtisti kulmiaan vastaten sitten hitaasti.
”Dumbledoret voisivat olla sinulle hyvää seuraa. Albus ja sinä tulisitte varmasti hyvin juttuun.” Bathilda sanoi mietteliäästi, hymyillen sitten lempeästi Gellertille.
”Tule alas ennen kuin ruoka jäähtyy.” Nainen lisäsi, jättäen Gellertin viikkaamaan vaatteitaan. Gellert hymyili ja vilkaisi kelloaan. Oli mennyt vain muutamia tunteja ensitapaamisesta Albuksen kanssa, mutta hän ei voinut pyyhkiä tapaamista mielestään.
Gellert vilkaisi ikkunastaan ulos, ja hänen kulmakarvansa kohosivat hämmästyksestä. Hän asteli sotkuisen huoneen poikki ikkunalle uskomatta silmiään. Hän avasi natisevan ikkunan, nähden Albuksen nojailevan aitaan rauhallisen oloisena, kastanjanruskeat hiukset huolittelemattomina suortuvina kasvojen ympärillä ja silmät tuijottaen kiinteästi Gellertiä.
”Siinä ei kauaa mennyt, kun etsit minut käsiisi.” Gellert sanoi, tavoitellen jälleen huolettoman huvittunutta äänensävyä, nojaillen samalla ikkunankarmiin.
”Minulla on tapana päätyä kiinnostavien asioiden pariin, enkä usko sinun olevan poikkeus.” Albus vastasi siniset silmät tuikkien, pieni hymy huulillaan. Gellert antoi hymyn nousta kasvoilleen. Aidon hymyn. Kuvitteliko hän vai kuuluiko äänestä jotain muutakin kuin pientä huvittuneisuutta?
”Kuule, miten olisi, jos lähdettäisiin pienelle kävelylle? Olisi mukava nähdä mitä kaikkea täältä on mahdollista löytää.” Gellert sanoi, painottaen paria viimeistä sanaa hymyn noustessa vinoksi virneeksi. Albuksen kulmat kohosivat kysyvästi, mutta sitten tämä nyökkäsi tyytyväisen näköisenä. Gellert virnisti, sulki ikkunan ja marssi huoneestaan alakertaan.
”Bathilda, syön myöhemmin. ” Nuori mies huikkasi tädilleen, ja paineli ulos ovesta etupihalle odottamatta vastausta. Albus odotti häntä aitaan nojaillen. Kaksikko lähti kävelemään kuin yhteisestä sopimuksesta sivukujia pitkin kylän laitamilla kulkevalle joelle päin. Albuksen kastanjanruskeat hiukset liikkuivat kevyesti tuulen mukana. Gellert yritti vaivihkaa katsella niiden leikkiä. Gellertille tuli tunne, että hän oli löytänyt jotain erityistä. Ihmisen, joka ymmärsi häntä. Hänen kunnianhimoaan, erilaisuuttaan ja tiedonjanoaan. Jonkun, joka oli samanlainen, kuin hän. Gellert vilkaisi Albusta varovasti.
Voisiko Albus olla…samanlainen kuin hän.
