Kiva kun julkaisit tämän tekstin täälläkin!
Minusta tämä on lyhyestä mitastaan huolimatta kiehtova ja puhutteleva. Tämä tempaisee heti jotenkin tosi kokonaisvaltaisesti kesäiseen miljööhön, joka sinänsä on kaunis ja houkutteleva silmänkantamattomine vihreine nurmikkoineen ja pilvettömine taivaineen, mutta jossa kuitenkin tuntuu olevan jotain vähän vinossa, pielessä, melkein kuin jonkinlaisessa utopiassa. Se, ettei näy muuta kuin loputtomiin kirkkaanvihreää nurmikkoa, ja se, että auringonpaisteesta huolimatta on kylmä, tuo tilanteeseen jopa aavistuksen aavemaisuutta, ja se muodostaa tosi väkevän ja vetoavan kontrastin kaiken kirkkauden ja päivänpaisteen kanssa.
Yksinäistä voikukkaa kohti kulkeminen luo sellaisen mielikuvan, että tässä tavoitellaan jotain, ehkä jonkinlaista kiintopistettä elämän keskellä, ja sen kuihtuminen kämmenelle vahvistaa sitä mielikuvaa, ettei kaikki ole kohdallaan. Erityisen mielenkiintoista on minusta se, miten aluksi kuvataan yksinäistä voikukkaa, mutta lopussa kuihtuneita kukkia riittäisikin vaikka kokonaiseen seppeleeseen. Tulee sellainen kutina, että sama kaava toistuu, vähän niin kuin painajaisessa jossa aina vain juoksee jotakin pakoon.
Todella mielenkiintoinen ja vaikuttava teksti, kiitos!
-Walle