Voi miten monta ihanaa kommenttia!
Olen onnellisen häkeltynyt siitä, että näin moni on tätä sarjaa lukenut ja odottaa jatkoa. Tätä on tosi palkitsevaa kirjoittaa, kun tietää, että joku myös lukee ja fiilistelee matkassa mukana. Isot kiitokset ja halaukset kaikille näin yhteisestikin, ootte ihan huikeita!
Altais, sinun ihanat kommenttisi itse asiassa inspiroivat minua tuohon halauskohtaukseen ja siinä viivähtämiseen ja sen kuvailuun, sillä puhuit siitä, miten sinusta Joni tarvitsisi oikein kunnon halauksen, mistä sain sitten itsekin sellaisen ahaa-elämyksen, että niin hän kyllä todella tarvitsisi ja sellainen voisi helpottaa hänen oloaan. Piti siis saada mukaan oikein pitkän kaavan rutistus, sillä se alkoi tuntua niin oikealta ja tarpeelliselta! ♥ Halauksia on kyllä kovin erilaisia tilanteesta ja osapuolista riippuen, ja halauskin voi tosiaan olla aika intiimi. Ihana kuulla, että pidit kohtausta romanttisena ja herkkänä ja että Jonin astetta vapautuneempi tunnelma välittyi siitä. Tuo on kyllä monesti aikamoinen rabbit hole, kun kiintyy joihinkin hahmoihin ja alkaa kuvitella ja elää asioita heidän näkökulmistaan.
Toisaalta tosi ihanaa, mutta toisaalta tuntuisi tässä tilanteessa vähän keljulta alkaa kirjoittaa taas uudesta parivaljakosta, kun edellisen tarina on niin pahasti kesken ja tiedän, että moni lukija on toivonut ja odottanut siihen jatkoa. Mutta katsotaan, mihin nämä hahmot vielä vievät! Kiitos paljon!
Kineza7, ihana kuulla, että hidas eteneminen toimii ja että herkkä tunnelma välittyi sinullekin. Kiitos paljon!
Meldis, huhhuh miten pitkä ja perusteellinen kommentti! Katsoin sitä silmät suurina - ja vielä suurempina sen jälkeen, kun luin, että olit vahingossa poistanut alkuperäisen kommentin ja silti jaksanut kirjoittaa noin pitkästi ja kattavasti! Ihan herkistyin, apua. ♥ Olen tosi iloinen siitä, tämä tarina on vetänyt puoleensa ja vastannut odotuksia. Olen yrittänyt ujuttaa tähän juuri noita mökkeilyn monia puolia, hyttysiä ja huussin tyhjentämistä unohtamatta (aina pitää mökillä tosiaan jotain pientä laittoa olla
), ja suomalaisuuttakin kieltämättä taitaa mukana olla niin murteen, pessimismin kuin tunneilmaisunkin osalta. Olet tosi ihanasti ja osuvasti analysoinut Jonin tunne-elämää ja hänen toimintaansa, ja olen hyvin samoilla linjoilla sun kanssa! Ihan totta, että tuo tunteiden tunnustus tapahtui aggressiivisena purkauksena sen sijaan, että se olisi toteutunut vilpittömästä kertomisen halusta ja tarpeesta ja toiveikkaasta tunnustelusta, mihin Jonillakin ilman muuta olisi ollut oikeus ja mahdollisuuskin. Hän tosiaan kokee olevansa vääränlainen ja sen takia kenellekään kelpaamaton, ja se on minustakin tosi surullista ja väärin.
Siihen olisi tarkoitus pureutua tarkemmin vielä vähän myöhemmin tarinassa. Kivaa muuten, että biseksuaalirepresentaatio ilahduttaa! Havahduin jonkin aikaa sitten siihen, miten lähes kaikki originaalimiesparini ovat homoseksuaaleja, mutta Eetu rikkoo nyt sitä kaavaa ja se on minustakin ihan virkistävää.
Voi että, olen vieläkin niin hämilläni ja kiitollinen näin kannustavasta palautteesta ja kauniista sanoistasi, etten edes tiedä, miten välittäisin sen tässä vastauksessa, joten sanon vain
kiitos!
Ihan huippua, että tämä tarina osoittautui sopivaksi kesälukemiseksi mökki- ja Suomi-fiiliksineen!
Angie, en edes tiennyt tuollaisen touch starvation -käsitteen olemassaolosta, mutta se sopii Joniin kyllä erittäin hyvin! Minustakin tuntuu, että hän on kipeästi kaivannut kosketusta ja toisen ihmisen intiimiä läsnäoloa. Se on tosiaan ihan oma juttunsa, jos joku keskittyy vain ja ainoastaan halaukseen ja vieläpä juuri tietylle ihmiselle kohdistettuun sellaiseen, eikä sellaista oikein voi korvata millään joukkuehaleilla, vaikka merkityksellisiä nekin toki ovat. Ihana kuulla, että koit kaiken kokeilun ja tutkiskelun positiivisena asiana! Tässä tosiaankin opetellaan tuntemaan toista uudestaan vähän eri tavalla, ja alku on vähän hapuilevaa ja hakevaa. Kiitoksia kovasti!
spQr, onpa kivaa, että satuit törmäämään tähän tarinaan, ja että tämä houkutteli lukemaan ja vielä sopikin iltalukemiseksi! On tosi huojentavaa kuulla, että hidas eteneminen on mielestäsi ollut tarinan parasta antia ja myötävaikuttanut aitouden ja kutkuttavuuden tunteisiin. Olen tosiaan jonkin verran kamppaillut tämän etenemistahdin kanssa, kun tuntuu, että tässä otetaan aina suunnilleen puoli askelta eteenpäin ja sitten taas seisahdutaan, mutta toisaalta koen samalla tavalla kuin sinäkin, niin että tällainen tilanne myös vaatii aikaa, tien tunnustelua ja haparointiakin.
Iloitsen myös siitä, jos tämä tarina on kaikesta tunnetuskailusta ja kiusallisista tilanteista huolimatta ollut helppo lukea. Minäkin luulen, että Eetun leppoisa asenne ja suhtautuminen helpottaa tilannetta aika paljon. Tuo turvallinen olo on jotenkin tosi ihana asia, ja tuntuu kivalta että sellainen on tästä tarinasta välittynyt, draamasta huolimatta. Voi että, ihana kuulla että tämä sai sinut hykertelemään, ja toivottavasti saa vielä jatkossakin! Isot kiitokset!
✽✽✽14.
350 sanaa
✽ Auringon painuessa alemmas Eetu keksi käydä katsomassa, olisiko sade huuhtonut ja houkutellut kastematoja pintaan tunkiolla. Se oli, ja kotvan kuluttua he olivatkin jo laskeneet onget tuvan takaseinältä ja työntäneet soutuveneen vesille. Sisu oli niin innoissaan, ettei se olisi millään malttanut käydä istumaan veneeseen Eetun jalkoihin, mihin Eetu sitä komensi. Sillä oli oma kirkkaanvihreä pelastusliivi, jonka nähtyään se oli kirmannut edeltä rantaan ja kiertänyt malttamatonta ympyrää häntä viuhuen. Sisu rakasti vettä, ja veneilyä se rakasti ehkä vieläkin enemmän.
Järvi oli tyyntynyt sateen ja tuulen jäljiltä. Ilta-aurinko pilkehti sen laineissa ja kimmelsi airojen tiputtelemissa vesipisaroissa. Eetu souteli kaikessa rauhassa kohti erityisen kalaisaa poukamaa, ja Joni nautiskeli kyydistä ja näkymistä. Vaikka ilta-auringossa kylpevä järvi oli upea ilmestys, Jonin katse hakeutui koko ajan itse Eetuun, tämän työntöjen ja vetojen tahdissa kiristyviin hauiksiin ja solakoihin sääriin ja hiuksiin, jotka valahtelivat silmille aina Eetun kurkistaessa olkansa yli menosuuntaa tarkistaakseen. Jonin vatsanpohjassa väreili, ja häntä hymyilytti.
Kun heidän katseensa kohtasivat, Eetu vastasi hymyyn ja naurahtikin. ”Jätkähän hymyilee”, Eetu sanoi. ”Kiva nähä, ettet sää oo kokonaan unohtanu, miten se tapahtuu.”
Eetu selvästikin vitsaili hyväntahtoisesti, mutta Joni tunsi sanoissa myös totuuden painon. Oli totta, ettei Joni ollut ollut kovin hymyilevää tai rentoa mökkiseuraa, vaan hän oli ollut vakava ja vähäpuheinen, omiin oloihinsa vetäytyvä. Oikeastaan vasta sen paljastuminen, miten Eetu oli tulkinnut Jonin käytöksen jonkinlaiseksi vihanpidoksi, oli havahduttanut Jonin tajuamaan, miten kurjasti hän oli ystäväänsä kohdellut – eikä hän ollut pyytänyt anteeksi.
”Taisin mää hetkeks unohtaa”, Joni sanoi ja antoi katseensa pudota syliinsä. ”Kuule… Mää taian olla sulle anteekspyynnön velekaa. Mää en oo tainnu kohella sua kovin… kivasti.”
Eetu pudisti päätään sellaisella tarmolla, että Joni havaitsi sen painuneesta katseestaan huolimatta. ”Hei, en mää sillä”, Eetu sanoi. ”Et sää sitä ilkeyttäs tehny. Mää ymmärrän kyllä. Tai en ehkä täysin sitä, mikset sää kertonu aikasemmin, mutta sen, että sun on varmaan ollu aika hankala olla mun kanssa kahen kesken. Ja toisaalta – enpä määkään mittään alotetta tehny, vaikka mielessäni mietinki…”
Joni kohotti katseensa – ja hymyili. ”Niin. Molemmathan myö tässä luultiin, ettei toinen vois olla kiinnostunu. Että ollaan myö aika sankareita kumpainenki.”
Eetu nauroi ja pysäytteli venettä lähelle kaislikkoa. ”Jep. Toivottavasti ollaan kohta myös kalasankareita.”
