Kirjoittaja Aihe: Kaiken se kärsii [Remus/Sirius, drama, romance, slash, K-11]  (Luettu 3819 kertaa)

elvira

  • ***
  • Viestejä: 5
Nimi:  kaiken se kärsii
Kirjoittaja: elvira
Genre: drama, romance, slash (vähän ehkä fluffyakin)
Ikäraja: K-11
Paritukset: Remus/Sirius
Diskleimeri: hahmot omistaa J. K. Rowling
Yhteenveto: kaiken se kärsii. kaiken se kestää?
A/N: älkää hämääntykö siitä että olen vetänyt yhden mutkan suoraksi tarinan alkupuolella (eli sen miten sirius päätyi Godrickin notkoon) 
       olisin kauhean ilahtunut kommenteista. ihan minkälaisista vain .) kritiikistä tunnelmista ajatuksista



   Kaiken se kärsii, hullu rakkaus

Harmaa, takkuisen näköinen susi heittelehti edes takaisin lattialla, huoneessa, jonka ainut ikkuna oli laudoitettu umpeen ja seinien kellastuneet tapetit täynnä terävien kynsien aikaan saamia viiltoja. Susi vuoroin uikutti ja ärjyi. Kamottavat tuskat tuntuivat repivän sen ruumiin osiin. Eläimen turkkiin ilmestyi yhä uusia ja uusia verivanoja sen kynsiessä itseään vimmaisesti. Karmiva, kuolinhuudolta kuulostava ulvaisu karkasi sen kellertävien hampainen välistä tuskan tunteen noustessa keston äärirajoille. Suden selkä taipui kouristuksen voimasta kaarelle ja raajat pitenivät inhoittavasti rusahdellen.
  Hämärän huoneen riekaleisella kokolattiamatolla makasi raajat eri ilmansuuntiin retkottaen nuori Remus Lupin. Mies nieleskeli ja huohotti raskaasti alaston vartalo hiestä ja verestä märkänä.

       ******

Ulkoa kuului taloa lähestyvän moottoripyörän jyrisevä ääni. Pian alakerran ulko-ovi kolahti. Tassuttelevat askeleet nousivat portaita ylös ja Remus kuuli kynsien raapivan vinttiportaikon jykevää puista ovea. Kuului kysyvä haukahdus ja lisää raapimisen ääniä.
  "Makuuhuoneessa", mies huusi ja istui sijaamattoman sängyn laidalle vetämään housuja jalkaansa.
Suuri mustaturkkinen koira asteli varovasti huoneen avoimesta ovesta sisään.
  "Mukavaa että sinuakin näkee", Remus sanoi ja nousi kääntäen selkänsä koiralle. Hän napitti housujaan nykivin liikkein.
  "Olin Peterin kanssa Jamesin ja Lilyn luona. Piti hoitamaa yksi homma", vastasi leveästi haukoitellen tummatukkainen Sirius Musta, joka koiran kadotessa oli ilmestynyt ovelle Remuksen käännetyn selän taakse.
  "Ja mikähän mahtoi olla niin kiireellinen asia, ettei se voinut odottaa siihen asti että muodonmuutokseni olisi ohi?"  Remus kysyi edelleen selkä Siriusta kohti käännettynä.
  "Senhän sinä haluaisit tietään", Sirius mutisi hiljaa.
  "Mitä sinä tuolla tarkoitat?" Kysyi tarkkakuuloinen Remus sekä ärtyneenä että hämmästystä äänessään.
  "Äh, unohda", Sirius puhahti ja vajosi upottavaan nojatuoliin. "Ei se ollut mitään erityistä", hän jatkoi pehmentäen ja venytteli moottoripyörää ajaessa jäykistyneitä niskojaan.
  Vaatekaapista sopivaa paitaa etsivä Remus keskeytti liikkeensä ja käännähti nopeasti nojatuolissa istuvaa miestä kohti.
  "Ei mitään erityistä?!" Remus huusi. "Sinä jätät miehesi yksin kotiin lukittuun huoneeseen raapimaan itseään verille, koska sinun pitää mennä Jamesin luo tekemään 'ei mitään erityistä'! "
  Sirius katsoi hölmistyneenä äkillisesti raivostunutta Remusta, jonka kalpeat posket olivat kiihtymyksestä saaneet haalean punakan sävyn.
  "Kerran kuussa minä todella tarvitsen sinut luokseni ja silloin sinä hiivit talosta ulos mitään sanomatta!" Mies jatkoi suuttumuksesta vavisten ja paiskasi kädessään olevan kaavun päin Siriusta.
  "Mitä ihm --- " aloitti kaavun kädellään torjunut Sirius, mutta Remus ei kuunnellut.
  "Ole sinä hiljaa! Minulle riittää aivan hyvin se, että muutun kivuliaasti sudeksi! Luuletko, että kaipaan siihen lisäksi vielä arvailuja siitä kutitteleeko joku kuolonsyöjä sinua kenties paraikaa taikasauvallaan?" Ääni hiljeten väkivaltaisen muodonmuutoksen ja suuttumuksen uuvuttama mies valahti istumaan sängynlaidalle. "Eikö se jo riitä, että asetat itsesi valtavaan vaaraan olemalla heidän salaisuudenhaltijansa."
  Pelästynyt Sirius harppoi huoneen poikki Remuksen luo ja tarttui voimattomasti vastustelevaa miestä kiinni molemmista käsistä.
  "Olen pahoillani, Remus", hän sanoi laskeutuen polvilleen miehen eteen, "en tarkoittanut..."
  "Sirius, minä en jaksa yksin", Remus keskeytti jälleen ja  jatkoi väsymys äänessään: "En jaksa epäileviä katseita. Hän on ihmissusi, ihmiset ajattelevat, hänen täytyy tuntea houkutusta liittyä Voldemortin joukkoihin. Ei hän voi luonnolleen mitään. Kaikki luulevat etten huomaa", Remus avasi kiiltelevät silmänsä ja katsoi ilmeettömänä Siriusta, "mutta, jos on koko elämänsä saanut taistella luottamuksesta, oppii epäilyksen tunnistamaan."
  Lihakset Siriuksen kasvoilla jännittyivät hänen kuullessaan miehensä sanat. Hänestä tuntui kuin Remus olisi haavoittuneella katseellaan tuijottanut suoraan hänen ajatuksiinsa. Siriuksen kädet alkoivat hänen tahtomattaan täristä.
  "Remus.." Sirius sanoi ääni täynnä tukahdutettua tuskaa. "Remus olen.. Olen enemmän pahoillani kuin koskaan."
  "Ei se mitään", vastasi Remus ja käänsi katseensa sivuun.

  Sirius nousi ylös lattialta ja kiersi istumaan sängyn toiselle laidalle. Miehen nyrkit puristuivat yhteen hänen yrittäessään tukahduttaa itsessään hyökyaaltoina lainehtivat pakahduttavan kiintymyksen sekä epäilyksen ristiriitaiset tunteet.
  "Tule tänne niin katson niitä sinun haavojasi", Sirius sanoi pakottaen äänensä rennoksi.
  Remus ojentautui pitkäkseen parisängyn vihreälle peitteelle ja sulki punoittavat silmänsä. Parlssa hetkessä loihti Sirius hänen haavansa umpeen yksinkertaisella parannusloitsulla. Veripisarat pyyhkiytyivät pois, mutta sileään jo valmiiksi kalpeaan ihoon jäi taas pari uutta hohtavan vaaleaa arpea. 
  Sirius ojensi taikasauvansa sängyn viereiselle pöydälle ja asettautui kyljelleen sängyllä makaavan Remuksen viereen. Sauvakädellään hän hieroi hellästi miehensä ihoa uusien arpien kohdalta sillä vanhastaan tiesi niitä särkevän.
  Hiljalleen Remus tunsi aamuisen muodonmuutoksen kovettamien lihastensa rentoutuvan. Siriuksen lämpimän käden rauhallinen pyörivä liike helpotti ihmissuden tekemille arville ominaista jomotusta. Remus käänsi rentoutuneet kasvonsa Siriusta kohti.
  "Kiitos, Anturajalka."

  Sirius katseli rauhallisena nukkuvaa Remusta. Unessa ollessaan mies tuntui niin haavoittuvaiselta. Sileä iho oli läpikuultavan kalpea ja otsalle pehmeästi laskeutuva vaalea tukka edelleen pesun jäljiltä hieman kostea. Kasvojen poikki kulkeva pitkänomainen arpi vain korosti niiden lempeyttä. Sirius tiesi, että mitä tahansa tapahtuisikin hän ei voisi koskaan lakata rakastamasta vieressään makaavaa miestä.
  Sirius laski päänsä tyynyyn ja painoi otsansa vasten Remuksen viileää otsaa. Valvotusta yöstä ja tunteenpurkauksesta väsyneenä hänkin pian vaipui syvään unettomaan uneen.

Aurinko oli jo kääntynyt laskuun, kun Remus jälleen raotti silmiään. Siriuksen vahva käsi lepäsi turvallisena hänen selällään, siinä mihin hierova liike oli miehen nukahtaessa pysähtynyt. Oliko olemassa mitään, mitä hän ei vieressään nukkuvalle miehelle antaisi anteeksi?
  Remus suuteli varovasti nukkuvan Siriuksen raollaan olevia huulia ja painoi päänsä takaisin tyynylle. Siriuksen luomet värähtivät hänen havahtuessaan toisen kosketukseen. Hän kiersi kätensä tiukemmin Remuksen ympärille ja veti tämän itseensä kiinni. Mies tunsi pehmeiden huulten ja karhean parransängen painautuvan otsalleen. 
  Remus avasi silmänsä, jotka kohtasivat Siriuksen vakaan katseen. Tummatukkaisen miehen ääni särähti tämän sanoessa: "Remus, mitä ikinä käykään --- olet minulle koko maailma."

       ******

Portaikon laudat narahtelivat Siriuksen rentojen askelten alla hänen laskeutuessaan alakertaan. Tänä iltana hän painaisi kaikki mieltänsä myrkyttävät ajatukset syvälle sen syövereihin. Elämä sodan jännittyneisyyden alla oli rasittavaa ilmankin, että hän alkaisi vainoharhaiseksi rakastamiensa ihmisten suhteen.
  Itsekseen hyräillen Sirius kurotti keittiön kaapista kaksi punaviinilasia ja valitsi summanmutikassa yhden pöydällä lappeellaan makaavista pölyttyneistä pulloista.
  Korkki luiskahti helposti pullon suusta mitättömällä taikasauvan napautuksella. Sirius tarttui pulloon ja oli juuri kaatamaisillaan täyteläisen näköistä viiniä toiseen laseista kun jokin juoksi seinän läpi huoneeseen. Heikko, väräjävä naarashirven muotoinen suojelius pysähtyi hänen eteensä.
  "Auta!" Äännähti haalea suojelius epätoivoisesti ennen kuin hajosi haituvina ilmaan.
  Jokin jysähti Siriuksen pään sisällä. Hän pudotti kädessään olevan pullon keittiön lattialle, jolle se särkyi ja ryntäsi eteisenovesta ulos. Viini levisi sirpaleiden keskeltä punaisina noroina lattian harmaaille kiville.

  "Muistuta, että leikkaan Peterille talteen sen artikkelin Päivän Profeetasta", huikkasi Remus laskeutuessaan portaita alakertaan. "Luulen, että se todella kiinnostaisi häntä ja ainakaan.." Lause katkesi miehen kääntyessä portaikosta eteiseen.
  "..Sirius?" Remus kuiskasi, jääden tuijottamaan hiljaa tuulessa edestakaisen heiluvaa ulko-ovea. Jostain kaukaa kantautui vaimeaa moottoripyörän jylinää.

       ******

Remus tunsi aitiossa istuvien ihmisten katseet itsessään hänen saapuessaan oikeussaliin Dumbledoren kanssa. Monet velhot ja noidat kumartelivat kuiskuttamaan vieressään istuville. Joidenkin silmistä kuvastui sääliä ja myötätuntoa, useimpien halveksuntaa tai epäilyä, mutta Remus ei välittänyt. Millään ei tuntunut enää olevan mitään merkitystä.

  "Oletko aivan varma, että haluat nähdä tämän?" Kumartui Dumbledore vielä Remuksen puoleen saatettuaan hänet ensin istumaan oikeudenkäyntiä seuraavien aitioon. Remus vain nyökkäsi vastaukseksi ja käänsi sitten katseensa salin perällä olevaan pieneen, juuri avautuvaan oveen. Ovesta kuljettettiin sisään syytetty, Sirius Musta.
 "Hyvä on", sanoi Dumbledore, "mutta odota minua, kun tämä on ohitse. Nyt minun on mentävä", hän lopetti ja lähti ripeästi, tummansininen kaapunsa heilahdellen kulkemaan kohti vastakkaista todistajainaitiota.

 Remus tunsi olevansa kuin unessa: painajaisessa josta hän ei kyennyt heräämään. Meripihkan väriset silmät lasittuneina hän tuijotti salin keskellä olevaan syytettyjen tuoliin sidottua Siriusta.
  Remus ei kyennyt uskomaan että tuo sama mies joka vielä viikko sitten oli levollisena kuin lapsi nukkunut hänen vieressään olisi syyllistynyt tekoon jonka kaltaista hän ei pystynyt edes kuvittelemaan. Remus ei enää tiennyt, kuka oli se mies, jonka kanssa hän elämänsä viime vuodet oli jakanut.

Syytettyjen tuolilla istuva mies ei sanonut sanaakaan koko oikeudenkäynnin aikana. Silloin tällöin hän kohotti katseensa ikään kuin väliinpitämättömänä kohti vasenta aitiota. Joka kerta hän kuitenkin äkkiä painoi päänsä taas alas ja jatkoi ilmeettömänä eteensä tuijottamista. Vaikka kuinka olisi tahtonut, Sirius ei kestänyt katsoa Remuksen surun murtamia kasvoja.
 Sirius tiesi, että todisteet häntä vastaan olivat murskaavat. Oikeudenkäyntiä hän ei välittänyt seurata. Yksittäisiä sanoja tunkeutui kuitenkin silloin tällöin hänen sulkeutuneeseen tajuntaansa. Kaksoisagentti. Mielisairas. Kylmäverisesti. Ja lopulta: tuomitaan. Viimeisen kerran kohotti Sirius kasvonsa Remusta kohti ja hetken heidän katseensa kohtasivat.  Nähdessään tuskan miehensä kasvoilla tunsi Sirius jonkin repeytyvän sisällään. Hän puristi silmänsä tiukasti kiinni ja samassa hänet riuhtaistiin väkivalloin ylös tuolista ja kuljetettiin ulos salista.

Remuksen päässä kaikuivat vain viimeiset sanat jotka Sirius hänelle oli sanonut. Miten ikinä käykään -- miten ikinä käykään. Tätäkö Sirius oli ajatellut sanoessaan nuo sanat?

   **************

Peter oli Tylypahkassa. Ajatuksen nostattama raivon tunne kantoi Siriuksen uupuneita jalkoja hänen juostessaan läpi sateisen maan. Jo päiviä hän oli mustaturkkisen kulkukoiran näköiseksi muuntuneena tehnyt matkaa Tylypahkan pikajunan raiteita vuoroin kaukaa, vuoroin läheltä seuraillen. Nyt hän alkoi jo olla lähellä Tylyahoa ja ajatus siitä sai miehen kiristämään tahtia.
  Vapaana, poissa ankeuttajien läheisyydestä Siriuksella oli ensimmäistä kertaa vuosiin mahdollisuus ajatella mitä hänen mieleensä vain juolahti. Ajoittain se oli tuskallista, ajoittain vapauttavaa.
  Muistikuvat Remuksesta tunkeutuivat hänen mieleensä yhä useammin. Välillä syvä kaipuu, jonka hän luuli jo liian kivuliaana haudanneensa pyrki voimakkaana pintaan. Sirius painoi sen kuitenkin joka kerta takaisin. Remus ei enää kuulunut hänelle. Heidän polkunsa olivat lopullisesti eriytyneet hänen jouduttuaan tuomituksi. Sirius muisti edelleen elävästä Remuksen kauhun ja surun murtamat kasvot tämän kuunnellessa, kun hänen lopullista tuomiotaan luettiin Taikalakineuvoston oikeudenkäynnissä.
  Sirius oli nälästä ja väsymyksestä riutunut eikä vieläkään täysin kyennyt tajuamaan miten hänen oli onnistunut paeta vankeudesta. Toisaalta hän ei siitä paljon välittänytkään. Peter oli Tylypahkassa ja vaikka se olisi hänen viimeinen tekonsa Sirius oli päättänyt saada kostonsa. Hän oli sen ansainnut. Se rotta saisi maksaa hengellään kaiken tuskan, jonka jo pelkällä olemassa olollaan Siriukselle aiheutti. Peter oli tappanut hänen ystävänsä ja riistänyt häneltä hänen rakkautensa. Azkabanissa vietetyt vuodet olivat pientä siihen verrattuna.

       ******

Kaikkialla kadunkulmiin levitetyissä julisteissa tai lehtien sivuilla saattoi Remus Lupin törmätä Sirius Mustan Azkabanissa riutuneisiin, kipeän tuttuihin kasvoihin. Hämmentyneenä hän nytkin, Tylypahkan salin aamiaspöydässä riisti katseensa Päivän Profeetan etusivulta, jolla jälleen kerran perään kuulutettiin mielisairasta murhaajaa. Hän oli luullut, ettei enää koskaan tulisi näkemään noita kasvoja muualla kuin painajaisissaan.
  Remus katseli vielä hieman unisina, mutta tyytyväisinä aamiastaan syöviä oppilaita. Joskus hänkin oli istunut yhdessä noista pitkistä pöydistä ystäviensä kanssa. Tuosta ajasta tuntui olevan ikuisuus. Nyt hän istui ylhäällä opettajien pöydässä ja tunsi olonsa yksinäiseksi.
  Remuksen harhaileva katse osui Albus Dumbledoreen. Hän vastasi nopealla hymyllä rehtorin mietteliääseen katseeseen ja tarttui sitten uudelleen haarukkaansa. Hän päätyi kuitenkin vain siirtelemään ruokaansa edes takaisin lautasella. Tänäkään aamuna hän ei kyennyt syömään juuri mitään.
  "Remus," kalpea mies havahtui viereltään kuuluvaan lempeään ääneen "tulisitko pistäytymään luonani illalla? Toivoisin voivani jutella kanssasi."
  "Tottakai, rehtori. Mihin aikaan tahtoisit minun tulevan?" vastasi Remus yrittäen saada ääneensä pirteän sävyn.
  "Tule vain milloin ehdit. Luulen joutuvani viettämään koko illan työhuoneessani. Arkistokaappini kaipaa kovasti järjestelyä."

       ******

Remus Lupin kulki väsyneet ajatukset harhaillen pitkin Tylypahkan viileitä käytäviä kohti Albus Dumbledoren kansliaa. Hänellä ei ollut harmainta aavistustakaan mistä rehtori saattaisi haluta puhua hänen kanssaan.
  Saavuttuaan perille Remus koputti kahdesti kanslian puiseen oveen, ennen kuin astui sisään. Pölyisiin pergamenttirulliin hautautuneen suuren työpöytänsä takana istuva Dumbledore kohotti katseensa miehen astuessa huoneeseen.
  "Ah Remus, kiitos kun tulit. Kaipasinkin jo taukoa työhöni", hän hymyili ja napautti kädessään olevaa pergamenttia taikasauvallaan. Paperi roihahti sinisinä liekkeinä ilmaan. "Kaiken maailman pergamentteja sitä tuleekin säilytettyä."
  "Istu toki alas. Otatko teetä?" Dumbledore viittasi takan edustan pehmeää nojatuoliparia ja kääntyi pienen sivupöydän luo, jonka päälle oli laskettu teetarjotin.
  "Kiitoksia", vastasi Remus ja katseli kuinka valkopartainen mies kaatoi teetä kahteen posliiniseen kuppiin, joiden koristeissa yksisarviset käyskentelivät vehreiden puiden varjossa.
  "Noin", hymyili Dumbledore ojentaessaan Remukselle toisen kupeista ja istuessaan sitten tämän vieressä olevaan nojatuoliin. Kumpikin maisteli teetään hiljaa takan liekkeihin tuijotellen.
  "Onko Harry edennyt suojeliusopinnoissaan?" Dumbledore kysyi hetken kuluttua.
  "Ai sinä tiedät", Remus sanoi hieman hämmästyneenä.
  "Hyvin vähän näiden seinien sisällä tapahtuvista asioista jää minulta huomaamatta", sanoi Dumbledore silmät puolikuulasiensa takana välkkyen.
  "Nmm. Harry on oppinut todella nopeasti ottaen huomioon että hän on vielä varsin nuori", vastasi Remus miehen esittämään kysymykseen.
  "Ankeuttajilla on tosiaan Harryyn voimakkaampi vaikutus kuin moniin muihin", Dumbledore sanoi. "Olen iloinen, että olet järjestänyt itsellesi aikaa opettaa häntä."
  "Harry on Jamesin poika ja siksi se on vähintä mitä voin tehdä", Remus sanoi ääni tummeten. "Välillä en voi olla ajattelematta, että olisin ehkä voinut estää sen kaiken. Minun olisi pitänyt tajuta mitä Sirius... " hän hiljeni äkkiä. Ensimmäistä kertaa vuosiin hän oli lausunut tuon nimen ääneen. Se sai kaiken tuntumaan jälleen niin todelliselta.
  Dubledore käänsi katseensa takkatulesta Remukseen. Hänen äänestään huokui vanhalle miehelle ominaista varmuutta.
  "Mikään siitä mitä tapahtui ei ole sinun syytäsi. Ei silloin kukaan voinut ajatellakaan, että Sirius kuuluisi Voldemortin joukkoihin. Hän huijasi meitä kaikkia. Vielä nytkin se tuntuu uskomattomalta."
  Niin, mutta minä elin yhdessä hänen kanssaan, ajatteli Remus. Hän ei vieläkään kyennyt käsittämään miten ei ollut huomannut kuinka mies jonka kanssa hän jakoi elämänsä salasi häneltä omansa. Ääneen Remus sanoi:
  "Olen pahoillani, mutta luulen että minun täytyy mennä. Huomiset tuntini kaipaavat vielä valmistelua."
  "Tottakai", Dumbledore ei väittänyt vastaan "Oli mukavaa kun ehdit tulla käymään", hän hymyili.
  Yhdessä miehet kävelivät Dumbledoren kanslian poikki sen portaikkoon johtavalle ovelle. Remuksen jo avatessa ovea Dumbledore pysäytti hänet sanoen: "Se mikä Siriuksesta aikuisena tuli ei muuta sitä mitä te täällä koulussa jaoitte. Täällä te olitte vain joukko onnellisia, huolettomia poikia. Sitä sinun tulisi muistella, ei sitä mitä myöhemmin tapahtui."
  Remus nyökkäsi vanhemmalle miehelle ja astui ovesta kierreportaisiin.

       ******

Kalpea auringon valo tunkeutui heikkona Tylypahkan ikkunoista sisään vain korostaen linnan huoneiden hämäryyttä. Kiviset käytävät kaikuivat Remus Lupinin korvissa hiljaisuuttaan hänen nilkuttaessaan niitä pitkin kohti huonettaan. Kalpean huonovointiselta näyttävä mies oli helpottunut ettei törmännyt keneenkään matkansa varrella. Toisaalta kuka täysijärkinen tähän aikaan aamusta kuljeskelisikaan linnan käytävillä.

  Remus sulki huoneensa oven hiljaa ja nojautui uupuneena sen puista pintaa vasten. Hänen kivettyneet kasvonsa vääristyivät ja hän ähkäisi antaessaan vartaloonsa kynsimissään viilloissa sykkivän kivun vyöryä päälleen. Kipu tuntui lähes hyvältä. Oli kuin hänen mielessään vellova tuska yrittäisi väkisin tunkeutua pois ruumiista.

  Remus kaivoi tärisevin käsin työpöytänsä alalaatikosta vanhan kellastuneen valokuvan. Se oli ainut mitä hänellä oli Siriuksesta jäljellä. Kaiken muun hän oli vuosia sitten tuhonnut toivoen siten tuskansakin vähenevän.
  Remus tuijotti sumein silmin pöydällä makaavaa valokuvaa jossa joukko nuoria miehiä iloisesti virnisteli kameralle. Katkerat kyynelet putoilivat paksulle valokuvapergamentille, eikä Sirius edes jaksanut hämmästyä siitä, että hän jälleen vuosien jälkeen kykeni itkemään.
  Eilisenä yönä (vai oliko se toissa yö? Remus ei enää kyennyt muistamaan) oli tapahtunut asioita joita hänen itsensäkin oli vaikea uskoa todeksi. Tajutessaan vanhojen valheiden takaa totuuden ja sitten nähdessään Siriuksen Rääkyvässä Röttelössä, oli Remuksesta tuntunut kuin hän ensimmäistä kertaa vuosiin olisi jälleen vapaasti kyennyt hengittämään. Mutta samassa oli hänen kasvoilleen jälleen lyöty suuri tukahduttava kämmen.
  Hetken hänellä oli ollut taas tarkoitus elämälleen. Nyt kaikki oli lopullisesti menetetty. Tuo likainen, säälittävä rotta Peter, piileskeli pelosta väristen jossain homeisessa kolossa. Pelosta väristen, mutta hengissä ja vapaana. Ja ankeuttajat olivat saaneet himoitsemansa suudelman.
  Suru särki Remuksen koko vartaloa niin että hän lähes toivoi pystyvänsä muuttumaan takaisin sudeksi saadakseen eläimen mielen mukanaantuoman osittaisen unohduksen. Puoliksi nyyhkäisten, puoliksi karjaisten hän hyppäsi ylös tuolistaan ja pyyhkäisi kirjoituspöydällään makaavat tavarat lattialle. Hän ei kestänyt katsoa tuota kuvaa. Mitä siitä edes oli hyötyä, kaikki oli mennyttä. Sirius oli poissa. Remus lyyhistyi jälleen voimattomana takaisiin tuoliinsa ja hautasi itkusta punoittavat kasvonsa täriseviin käsiinsä.
  Huoneen oveen koputettiin. Remus ei välittänyt. Hän ei olisi hätkähtänyt vaikka joku olisi räjäyttänyt oven sisään. Koputus toistui ja huoneen lukko kääntyi hiljaa itsekseen. Remus kuuli kuinka tasaiset askeleet kulkivat huoneen puulattian poikki hänen luokseen ja tunsi kuinka ryppyiset vanhan miehen sormet hellästi mutta varmasti vetivät kädet pois hänen kasvoiltaan.
"Remus", Albus Dumbledore sanoi lempeästi. "Sirius on paennut."

       ******

Remus laski välttämättömimmät tavaransa sisältävän matka-arkkunsa hämärän eteisen lattialle. Kylmä ummehtunut ilma vaihtui auki olevasta ovesta raikkaaseen yöilmaan. Tähän taloon ei Remus ollut uskonut palaavansa. Vaikkei ollutkaan saanut sitä myytyä kenellekään sillä kukapa olisi halunnut muuttaa mielisairaan murhaajan ja ihmissuden entiseen kotiin. Niinpä talo oli saanut seisoa tyhjillään Remuksen lähdettyä.
  Remus ei Siriuksen tuomion jälkeen ollut kyennyt jäämään taloon, joka ei ollut täynnä muuta kuin yksinäisiä huoneita ja liattuja muistoja. Mielummin hän oli valinnut elämän ilman kiintopistettä, mikä toisaalta oli usein muutenkin väistämätön kohtalo ihmissusille.
  Nyt oli Remus kuitenkin palannut. Eikä se tuntunut hänestä edes vastenmieliseltä, haikealta vain. Oikeastaan hän oli palannut melkein mielellään. Nyt hän tunsi totuuden ja voisi sen antaman mielenrauhan avulla alkaa uudelleen rakentaa elämäänsä. Sirius oli edelleen hänelle tavoittamattomissa, muttei enää se sairas murhaaja, joksi Remus hänet niin monta vuotta oli joutunut uskomaan.
  Huokaisten Remus riisui paksun matkaviitan yltään ja lähti nousemaan narahtelevia portaita yläkertaan.

       ******

Remus istui keittiössä ja luki kulmat kurtussa Päivän Profeetan etusivua. Oli raivostuttavaa miten valtakunnan pääsanomalehti saattoi julkaista sellaista roskaa.
  Äkkiä ovelta kuului selkeä vaikkakin hiljainen koputus, joka sai Remuksen hätkähtämään tuolissaan. Remus kulki epäröiden eteiseen, hän ei käsittänyt kuka saattaisi olla tähän aikaan liikkeellä. Hän raotti jykevää ovea varovasti juuri sen verran, että valojuova pääsi kulkeutumaan sen edustalle. Tasanteella seisoi tumma, resuiseen kaapuun pukeutunut mies.
  "Sirius!" Remus hengähti hämmästyksestä ja repäisi miehen viitan liepeestä sisälle taloon. "Oletko hullu!?" Hän jatkoi sitten tuijottaen hämmästyneenä edessään seisovaan nuhjuista miestä jonka katse kierteli eteisen seinillä.
  "Niinhän ne lehdissä kirjoittelevat", murahti Sirius takkuisen tukkansa takaa. "Voin minä mennäkin", hän kääntyi takaisin ovelle.
  "Ihan kuin olisin tarkkoittanut sitä", Remus ähkäisi ja veti miehen käden pois ovenkahvalta, "mutta joku olisi voinut nähdä sinut." 
  "Tuolla pimeässäkö?" Sirius sanoi. "Äh, tämä oli huono idea" hän jatkoi sitten ja veti vaivautuneena viittansa hupun päänsä yli.
  "Mistä tiesit, että olin palannut?" Kysyi Remus hetken vaivautuneen hiljaisuuden jälkeen oveen nojautuen.
  "Anturajalka on kuljeskellut lähistöllä joitakin päiviä", Sirius vastasi paksun huppunsa uumenista.
  Miehet seisoivat vastatusten, katsellen toisiaan eteisen hämärässä valaistuksessa. Siriuksen kurkkua kuristi. Hän ei oikeastaan tiennyt miksi nyt seisoi siinä, vanhan kotinsa viileässä eteisessä. Hänestä oli vain tuntunut, ettei hän voinut lähteä maasta ennen kuin oli nähnyt Remuksen. Ja nyt mies oli siinä hänen edessään.
  Kaksitoista vuotta olivat muuttaneet Remuksen kasvoja: niistä paistoivat monet valvotut yöt, mutta siltikin saattoi Sirius edelleen nähdä edessään sen nuoren miehen lempeät kasvot, joihin hän oli vuosia sitten peruuttamattomasti rakastunut. Ei, Sirius ei saanut ajatella sitä. Remus oli jatkanut elämäänsä hänen istuessaan Azkabanin kylmässä sellissä.
  "Miksi?" Kysyi Remus vetäen hupun pois Siriuksen kasvoilta. Mies värähti Remuksen sormien koskettaessa ohimennen hänen hiuksiaan. "Miksi tulit tänne?"
  Sirius väisti Remuksen suoran katseen, joka niin monesti aikaisemminkin oli porautunut hänen silmiinsä. Hän vetäytyi askeleen taaemmas.
  "Ajattelin hmm", aloitti Sirius kankeasti. Sitten se mitä hän kai salaa oli Remukselta tahtonut kysyä tulvahti ulos hänen suustaan: "Olen lähdössä pois maasta ja ajattelin kysyä, jos ehkä tahtoisit lähteä kanssani. Tarkoitan nyt kun sinulla ei enää ole työtäkään ja.." Sirius keskeytti lauseensa hämmentyneenä kulmiaan rypistäen, edelleen tyhjää seinää Remuksen vieressä tuijottaen.
  "Sirius.." Remus aloitti, mutta Sirius keskeytti hänet jatkaen:
  "Tiedän, tiedän. Minun oli vain pakko kysyä. Eihän se todellakaan ole mikään houkutteleva ehdotus. Tarkoitan, kuka hullu nyt haluisi lähteä mihinkään kuolemaan tuomitun vankikarkurin kanssa."
  Sirius nosti kiertelevän katseensa uhmakkaana Remukseen ja hiljeni nähdessään tämän kasvot. Remuksen silmät kiilsivät kyynelistä eikä hän osannut päättää halusiko itkeä vaiko nauraa. Irroittamatta katsettaan Siriuksen laajenneista silmistä hän varoen nosti kätensä tämän kasvojen molemmin puolin laskeutuvien paksujen hiussuortuvien lomaan.
  Rakastamansa miehen hämmästykselle hymyillen, huulet lähes tämän huulissa kiinni, hän kuiskasi käheästi:
 "Sirius, sinun jos kenen luulisi tietävän, etten minä koskaan ole ollut aivan täysijärkinen."

          ******


A/N: olisin ihan hirmu kiitollinen jos jaksaisit luettuasi raapustella parikin riviä palautetta!


//: Arte lisäsi ikärajan myös ficin alkutietoihin ja muokkasi samalla ikärajan suomalaiseksi.
« Viimeksi muokattu: 20.02.2015 08:19:09 kirjoittanut Kaapo »

Ginnyliini

  • ***
  • Viestejä: 11
  • Draco rakas! <33
Vs: Kaiken se kärsii, hullu rakkaus
« Vastaus #1 : 19.06.2008 17:33:52 »
siis aivan ihana, en osaa sanoo mitään huonoa. oon toooosi huono kirjottamaan mitään rakentavia kommentteja, mut onneks niin ei tarvinnu. kuten jo taisin sanoa, aivan yli ihana ficci.!! kiitos tästä.

ValDracu

  • ***
  • Viestejä: 115
  • I Like It
Vs: Kaiken se kärsii, hullu rakkaus
« Vastaus #2 : 19.06.2008 22:13:02 »
minusta Siriuasta voisi parittaa vain Remukselle, koska ne vaan kaikessa yksinkertausuudessaan on "pari". Tykkäsin tästä kovasti, lähden tästä etsiskelemään mahdollisia muita tekstejäsi :D Ei löydy mitään huonoa, ei siis yhtään mitään.
smile if youre not wearing underwear
               
                   Or
       
because we love guys with other guys

ellipsis

  • *
  • Viestejä: 1
Vs: Kaiken se kärsii, hullu rakkaus
« Vastaus #3 : 07.06.2009 18:57:28 »
Tää oli kyl aika hyvä, tuli myös remuksen ja siriuksen näkökulmasta azabanin vangin tapahtumia, vaikka ei ne ihaan  näin olis varmaa menny rowaligin kirjoittamana

fruitcake

  • ***
  • Viestejä: 4
Vs: Kaiken se kärsii, hullu rakkaus
« Vastaus #4 : 11.11.2009 13:21:35 »
Ääh, kirjoitin pitkähkön kommentin, ja sitten söhläsin jotain ja se katosi!  >:( Nyt en tietenkään enää muista puoliakaan, mitä piti sanoa, mutta yritetään.
Yleensä vaan hiippailen täällä Finissä lukemassa kaikkea, enkä koskaan kommentoi mitään, mutta tämän ficin kohdalla ajattelin parantaa tapani. Sirius/Remus -parituksella ei yleensä voi mennä vikaan. (sen sijaan Remus/Tonks on jotain niin kammottavaa että..... mutta se ei kuulu tähän.) Mutkien suoristelu ei haitannut, vaan pikemminkin auttoi tarinaa etenemään jouhevammin. Jonkin verran kirjoitusvirheitä bongailin, mutta ei mitään kovin häiritsevää. Ehkä pilkun käyttöön voisi kiinnittää huomiota, ettei lauseista tule liian pitkiä pötköjä. Tekstisi on kyllä muuten niin sujuvaa, ettei pilkuttomuus vaikeuttanut lukemista. 
Rakastan sitä, kun Remuksen ihoa kuvataan läpikuultavan kalpeaksi, kuten olit tehnyt. Remus on hämmentävä hahmo, jotenkin niin hauras, mutta samalla äärettömän vahva. Olit onnistunut kuitenkin saamaan molemmista hahmoista uskottavat.
Lopetuskappale on mahtava, ja viimeinen lause jotenkin räjäyttää koko potin. Ihanaa, ettet selittele liikaa ja yritä vääntää rautalangasta, kuinka he sitten elivät onnellisina ja blaablaa. Lukijan omille tulkinnoille on aina hyvä jättää tilaa, ja tässä sitä oli juuri sopivasti.   

Tulipas jotenkin tönkkö kommentti. Toivottavasti saat tästä edes jotain irti.
Kiitos!
Farewell the ashtray girl
Angelic fruitcake
Beware this troubled world
Control your intake