Ficin nimi: Yksi iltapäivä, jos toinenkin
Ikäraja: sallittuVaroitukset: mietoa oluenjuontia, maininta kuolemasta liikenneonnettomuudessa, haleja ja pusuja
Fandom: Genshin Impact
Paritus: Aether/Thoma
Tyylilaji: fluff, modern au
Yhteenveto:
Ritoun yliopistossa opiskeleva Thoma uskaltautuu viimein pyytämään kouhainsa, Inazumaan vaihto-oppilaana tulleen Aetherin, luokseen kylään. Miten olla ihastumatta, Thoma miettii, mutta ehkei se vaikutakaan niin huonolta suunnalta, jota kohti mennä.Vastuunvapaus: En omista mitään hahmoja, paikkoja tai mitään kaanoniin sisältyvää.
__φ(。。) A/N: Osallistun tällä
Talvietydejä -haasteeseen näillä inspiksillä
x ja
x !! (≧◡≦)b saattaapi olla, että kirjoitan tästä au’sta lisää, tästä tuli jotenkin niin suloinen… Σ>―(〃°ω°〃)♡→
Yksi iltapäivä, jos toinenkin
Thoma seisoo junassa, maski hänen kasvoillaan puristaa, ja junassa on hiljaista. Ritoun keskusta siintää jo kaukana horisontissa. Juna saapuu pian Chinju-metsään, Kondan kylän asema oli viimeinen ennen heidän asemaansa Chinju-metsää. Juna on miltei tyhjä, niin kuin yleistä. Aether istuu hänen viereisellään penkillä, laskee maskiaan ottaakseen huikan Pocari Sweat pullostaan. Thoma ei voi olla tuijottamatta, puna nousee hänen poskelleen. Aether hymyilee hänelle salaa ennen kuin piiloutuu takaisin maskinsa taakse. Junassa on hiljaista, ja Thoma voi miltei kuulla, kuinka äänekkäästi hänen sydämensä hakkaa. Hän puristaa kauppakassin hihnaa käsissään hermostuneena.
Thoma ei ole liian ujo persoona, etenkin Inazumin sosiaalisten kriteerien sisällä. Hän sai jo opiskelutoveriensa kiusan osakseen, kun viimein uskaltautui pyytämään Aetheria käymään luonaan. Hän toivoo, ettei etene liian nopeasti, mondtstadilainen lämpö opetettuna pois hänestä. Salaa Thoma toivoo, että Aether ymmärtäisi yhtä paljon Inazuman kulttuurista, ymmärtäisi, että kotiinkutsu implikoi täällä enemmän kuin muualla, mutta Aether on vasta tullut kuukausi sitten vaihto-oppilaana Ritoun yliopistoon. Thoman itseluottamus ei ole kovin korkealla, ei Aetherin suhteen. Thoma kiittää onneaan, että Ayato-senpain politiikan ekstrakurssi kestää iltamyöhään, häntä nolottaisi, jos Ayato-senpai näkisi hänet tässä tilassa.
Chinju-metsän korkea, tiheä puistikko peittelee junan varjoihin. Välillä valonpilkahdus pääsee kuitenkin livahtamaan läpi puiden lehtien, iltapäivän kultainen aurinko maalaa Aetherin kauniisti. Aetherin kauranvaaleat hiukset, hänen pähkinänruskeat silmänsä, hänen kultaiset korvakorunsa - ne loistavat lämpimänä, ja Thoma ei muista, kuinka hengitetään. Hän kiittää jumalia siitä näystä, miten paljon häneltä olisi jäänyt näkemättä, jos Aether ei olisi tullut koskaan vaihtoon Inazumaan. Thoma ei ole tuntenut kouhaitaan kauaa, mutta nuori mies on niin kaunis,
kauniseleinen, ettei Thoma voi olla ihastumatta.
Thoma tietää, että hän tuijottaa Aetheria, toivoo, ettei Aether vaivaantuisi. Onneksi hän voi nyökätä ovien suuntaan, kun Aether kohottaa katseensa kysyvänä häneen. On hiljaista, inazumalaisilla ei ole tapana puhua julkisissa kulkuvälineissä, Thoman ääni kuivuu hänen kurkkuunsa kiinni. Hän nojautuu lähemmäs, jotta Aether kuulisi, kun hän puhuu.
“Jäämme tässä”, Thoma sanoo, ja todella, yrittää olla päästämättä epävarmuutensa valua läpi. Aether nyökkää, nousee varovasti Thoman rinnalle seisomaan. Juna pysähtyy, ovet avautuvat, ja Thoma valmistelee itseään olemaan taas kunnioitettava nuori mies, eikä ihastunut koulutyttö.
Metsässä on pimeää, siellä on aina varjoisempaa kuin missään muualla Inazuman pääsaarella, Thoma on jo tottunut siihen, mutta Aether katsoo ympärilleen ihmeissään. Thoma hymyilee samalla, kun laskee maskinsa leukansa alle.
“Jos sinua pelottaa, voit ottaa kädestäni kiinni”, Thoma naurahtaa hermostuneena, yrittää virnistää kiusaten, puree suunsa sisäpintaa, ettei hymyili hölmösti.
“Niinkö?” Aether virkkoo, virnuilee viekkaasti, siirtää kasvojensa sivulle laskeutuvan hiussuortuvan korvansa taakse: “Vain jos minua pelottaa?”
Thoman sydän hyppää hänen kurkkuunsa. Hän ei tiedä mitä sanoa, joten ojentaa vain kättään Aetheria kohti. Aether tarttuu siihen, hymy huulillaan. Thoma haluaisi vaatia, että Aether pitäisi maskia kasvoillaan aina, ettei hänen sydämensä pettäisi, joka kerta kun hän varastaa vilkaisun Aetherin kasvoista. Aetherin hymy on ujo ja pieni, ensivilkaisulta paljon hänelle sopivampi kuin ne viekkaat virneet, joilla Aether häntä usein katsoo.
“Asun lähellä, ei tarvitse kävellä kauaa.”
“Harmi, täällä on kovin kaunista.”
Thoma hymyilee, katsoo poispäin, punastelee. Aetherin käsi on lämmin vasten hänen omaansa, ja Thoman on vaikea uskoa olevansa jo aikuinen mies. Miten naurettavan hempeältä hänestä tuntuukaan. Ilma on lämmin, lämpimämpi, mitä kauemmas he pääsevät metsän siimenistä. Thoma ei osaa sanoa mitään, nauttii hiljaisuudesta ja nopeista vilkaisuista Aetheriin. Hänkin toivoo, ettei matka olisi niin lyhyt.
He pääsevät viimein Thoman vaatimattoman maalaistalon kuistille. Aether hymyilee tutkiessaan ympärilleen, hän näyttää todella suloiselta, ja Thoman sydän hakkaa hänen rinnassaan. Hän ojentaa ostoskassin Aetherille, ja ryhtyy kaivamaan avaimiaan olkalaukunsa pikkutaskuista. Hän on aivan liian hermostunut, hänen kätensä vapisevat hieman, ja hän kuulee kuinka veri kohisee hänen korvissaan. Kun hän avaimet nyt kädessä nostaa katseensa Aetheriin, mies hymyilee taas virnuillen.
“Asutko näin suuressa talossa ihan yksin?”, Aether ihmettelee ääneen, nojaa päätään hieman sivulle, katsoo Thomaa tutkiskellen. Thoma yskäisee, puree sitten huultaan surullisena, hieman epävarmana. Hän on jo tottunut kertomaan muille vanhemmistaan, mutta silti se tuntuu aina yhtä asiaankuulumattomalta.
“Tuota, vanhempani menehtyivät liikenneonnettomuudessa vuosia sitten”, hän sanoo, katsoo poispäin. Aether katsoo jalkoihinsa, Thoma nielaisee ilmaa.
“Olen pahoillani”, Aether sanoo, ei mitään mitä Thoma ei olisi kuullut, mutta kun Ather katsoo häneen, silmissään surullinen kiilto, tietää Thoma, että Aether todella,
todella, tarkoittaa sitä. Hän avaa oven, naurahtaa hermostuneena: “Ei se mitään, et voinut tietää. Emme oikein puhu tällaisista kovin avoimesti Inazumassa.”
Aether nyökkää, laskee toisen kätensä pehmeästi Thoman käsivarrelle. Hymyilee rohkaisevasti.
“Minulla on olkapää, johon voit itkeä, jos koskaan tarvitset.”
Thoma on häkeltynyt, kiittää kuitenkin, hänen sydämensä hakkaa ja hän ei osaa olla hymyilemättä. Aether on niin … kiltti, huomaavainen, tavalla, joka muistuttaa häntä Ayato-senpain pikkusiskosta, jota hän välillä vahtii. Mutta edes Ayaka-chan ei oli niin suloinen kuin Aether, ja Aether on paljon, paljon muutakin kuin suloinen. Thoma ei osaa sanoa enempää, joten hän kaivaa hellästi ostoskassin pois Aetherin sormista, ja astuu sisään.
“Kengät pois”, hän muistuttaa, selkä Aetherin päin, vie ostoskassin keittiöön. Hän kuulee kuinka Aether ottaa kenkänsä pois ja seuraa häntä. Kun hän kääntyy, Aether nojaa ovenraamiin, ja jos Thoma ei jo näe harhoja, hän voisi vannoa, että Aether punastelee.
“
Joten… olemme vain kaksin täällä?”
Thoma pysähtyy, hänen aivonsa pysähtyvät, hänen sydämensä on ainoa, joka jatkaa kulkuaan. Hän ei ollut tullut edes tajunneeksi.
Oi voi.Hänen suunsa tuntuu kuivalta, kun hän nyökkää. Hän kiitää jääkaapille.
“Haluatko oluen jo nyt?” hän kysyy, ottaen jo yhden oluttölkin pöydälle. Aether nyökkää.
“Kyllä, kiitos.”
Thoma ojentaa tölkin Aetherille. Heidän sormensa koskettavat. Thoma melkein tiputtaa tölkin, ennen kuin Aether on saanut siitä kiinni.
“Rentoudu, ei mondtstadilaista ruokaa ole niin hankala tehdä”, Aether kiusoittelee, ja Thoma joutuu puremaan huultaan, ettei suutelisi miestä siinä ja nyt. Miten kukaan niin enkelikasvoinen voikaan olla niin ilkikurinen, Thoma ei kestä, se on aivan liian hellyttävää. Jos Thoma olisi yhtään ihastuneempi, hän ei kestäisi enää, vaan vannoisi ikuista rakkautta polvillaan.
“No, siitä on aikaa, kun olen päässyt sitä tekemään”, hän naurahtaa kuitenkin. Aether hymyilee surullisena.
“Voimme tehdä muutakin ruokaa jos -”, Aether vihjaa. Thoma pudistaa päätään nopeasti.
“Ei, ei, senhän takia olet täällä, tuntuisi ikävältä, jos olisit joutunut tulemaan tänne aivan turhaan.”
“Turhaan? Aivan kun iltapäivä suosikkisenpaini kanssa voisi olla turhaa.”
“Olen sinun suosikkisenpaisi?”
Aether vain virnuilee takaisin.
“Shh, se on salaisuus, älä kerro muille”, hän kiusaa. Kävelee keittiötason vierelle, ja alkaa tyhjentää ostoskassia. Thoma ottaa ruoanlaittotarpeet hänen käsistään.
“Anna minä, voit istua tuohon”, Thoma mutisee, viittoo keittiötasosaarekkeen edessä olevia jakkaroita.
“Enkö saa auttaa? Voin pilkkoa?”
Thoma virnistää: “Eikö suosikkisenpaisi saa hemmotella suosikkikouhaitaan?”
Aether nauraa, kävelee jakkaralle ja istuu.
“Hyvä on, hemmottele minut sitten pilalle.”
Ja sen Thoma todella haluaa tehdä. Hän avaa oluttölkkinsä, ottaa huikan, käärii hihansa ylös ja rupeaa hommiin. Kun hän toisinaan vilkaisee Aetheriin kommentoidakseen tämän kertomuksia, hän voi vannoa, että Aether punastelee. Eikä keittiössä ole niin lämmin, ja hän tietää, ettei Aether nyt niin kevyensarjan mies ole. Hänen sydämensä pomppaa hänen rinnassaan joka kerta.
Ruoka porisee iloisesti padassa, kun Aether kävelee hänen vierelleen, aivan liki Thomaa. Hän katsoo Thomaan ripsiensä alta, ne ovat yhtä vaaleat kuin hänen hiuksensa, Aetherin ripset ovat pitkät, tuuheat ja kehystävät hänen kauniin kullansävyiset silmänsä täydellisesti. Aether tarttuu Thomaa käsivarresta. Thoma puree huultaan. Hän punastuu, ei voi olla punastelematta, ei todellakaan, ei nyt. Hän panikoisi, mutta ei ehdi. Aether ehtii avata suunsa ennen sitä.
“Tuoksuu hyvältä, onko mitään, missä et ole täydellinen?”
Thoma naurahtaa, ujosti, häpeää itseään, mutta sitä ei kestä kauan, sillä Aether hymyilee hänelle niin hellästi. Aether punastelee, hymyilee, katsoo poispäin. Thoma ottaa sen merkkinä, ettei hän ehkä ole ainoa ihastunut. Syteen tai saveen? Syteen tai saveen.
“Olet suloinen”, Thoma kakaisee ulos ja Aetherin hymy, sekä punastus, syvenee. Thoman sydän kirkuu ilosta.
“
Sinä olet”, Aether inttää takaisin ja nojautuu lähemmäs. Ottaa Thomaa taas kädestä kiinni. Aetherin käsi on niin pehmeä, ja Thoma hymyilee hupparinsa kaulukseen.
“Saanko joskus viedä sinut ulos?” hän rohkaistuu kysymään, Aether nyökkää. Ennen kuin Thoma ehtii lisätä muuta, munakello soi ruoan valmistumisen merkiksi. Hän kiroaa päänsä sisällä.
“Voin kattaa pöydän”, Aether ilmoittaa, Thoma hymyilee hänelle, viittoo jääkaapin viereistä yläkaappia kohti.
“Lautaset ovat ylimmällä hyllyllä”, hän sanoo, hymähtää sitten: “Sano jos et yllä.”
Aether tuhahtaa.
“
En minä niin lyhyt ole!”
Hän on, se selviää hetken päästä, eikä Thomaa haittaa: Aether näyttää suloiselta mököttäessään. Thoma haluaisi vain suudella yrmeän ilmeen pois hänen kasvoiltaan.
He istuvat pöydässä sanomatta sanaakaan hetkeen, mutta hiljaisuus ei tunnu painostavalta. Aether on usein hiljainen, eikä se haittaa Thomaa. Pelkästään hänen läsnäolonsa on hänelle jo tarpeeksi mukavaa, Aetherin vierellä istuminen tuntuu lämpimältä. He hymyilevät toisilleen ujosti, kunnes Aether naurahtaa epävarmasti.
”Voidaanko jo aloittaa, ruoka tuoksuu hyvältä ja minulla on nälkä”, hän hymähtää. Thoma nauraa äänekkäästi.
”Anteeksi, anteeksi”, hän raapii niskaansa nolona ennen kuin ottaa aterimet käsiinsä ja alkaa leikata pihvistään palaa : ”Olen vain hieman-”
Thoma unohtaa mitä hänen piti sanoa. Aether mutustaa ensimmäistä suupalaansa tyytyväinen hymy kasvoillaan, silmät suljettuina, inahtaa hiljaa nautinnollisesti. Thoman kasvoja polttaa, hän voi vannoa olevansa yhtä punainen kuin paitansa.
”Tämä on
niin hyvää, kunpa voisin aina syödä tätä”, Aether sanoo. Thoman sydän hakkaa hänen rinnassaan. Hän haluaisi sanoa jotakin, luvata Aetherille, että voisi kokata hänelle joka päivä, pyytää, ettei hän koskaan lähtisi hänen luotaan, mutta sille on vielä aivan liian aikaista. Thoma tyytyy pureskelemaan ruokaansa hiljaisena, kunnes lopulta kiittää.
”Mukava kuulla, että maistuu”, Thoma nauraa. Aetherin hymy hänelle takaisin on säkenöivä, sitten viekas.
”Paimon olisi niin kateellinen, jos vain tietäisi.”
”Ehkäpä tämäkin voi olla yksi salaisuuksistamme.”
Aether hymyilee, nojautuu Thomaan kiinni.
”Niin, no. Ehkäpä en halua pitää sinua salaisuutena”, hän kuiskaa, mutta ei tarpeeksi hiljaa, etteikö Thoma sitä kuulisi. Thoma on miltei pudottaa haarukkansa, eikä suostu uskomaan kuulemaansa.
”Aether”, hän aloittaa saatuaan suunsa tyhjäksi ruoasta, mutta sanat jäävät hänen huuliensa taakse.
”Niin?”
Thoma rohkaistuu. Hän ottaa Aetherin käden omaansa.
”Kiitos, kun tulit käymään.”
Jos Thoma olisi kasvanut aikuiseksi Mondtstadissa, hän olisi varmasti rohkeampi, mutta seurustelu Inazumassa on paljon erilaisempaa, vakavampaa, ja Thoma ei osaa edetä nopeasti. Hän kuitenkin toivoo, että sanojen piilomerkitys on Aetherille selvä. Ja Aetherin hymyn perusteella, se on. He syövät, Thoma kertoo omasta päivästään. Oi, ja kunpa ilta ei loppuisi.
Kun Thoma viimein saattaa Aetherin ovelle, hän ei osaa olla vaivaantumatta. Yoimiya odottaa ulkona autossaan, Aether hymyilee väsyneenä laittaessaan kenkiä jalkoihinsa, ja Thoma seisoo eteisessä. Hän ei oikein tiedä, mitä sanoisi, yhdessä vietetty aika, julki tulleet salaisuudet, ne ovat tuoneet aivan uudenlaisen jännityksen hänen ja Aetherin välille, eikä Thoma oikein tiedä, miten navigoida sitä.
”Thoma”, Aether sanoo, ääni lempeänä, hiljaisena ja ujona, ja Thoman sydän pakahtuu. Hän kääntyy katsomaan Aetheria, hymyilee.
”Tuota-”, hän empii sanoissaan. Mitä hän voi sanoa, mikä ei ole rajojen yliastumista? Ajatuksen kuolevat hänen aivoissaan, kun Aether nojautuu lähemmäs, kietoo kätensä ympäri Thoman vyötärön. Thoma sulaa syleilyyn, antaa käsiensä kietoutua Aetherin hartioiden ympäri, Aetherin hiukset kutittavat hänen kaulaansa. Asento ei ole ergonomisesti mukavin, mutta Thoma ottaa saamansa ilolla, hengittää sisään Aetherin tuoksua ja hymähtää.
”Minulla oli mukavaa, kiitos tästä.”
Aetherin sydän hakkaa vasten Thoman vartaloa, ja Thoma kiroaa ja kiittää heidän pituuseroaan, Aetherin korva on varmasti painautunut vasten hänen sydäntään. Aether päästää tyytyväisen huokaisun, se tuntuu lämpimältä vasten Thoman paitaa.
”Seuraavalla kerralla”, Aether aloittaa, nostaa kätensä Thoman rintaa vasten ja katsoo häntä silmiin. Thoman sydän tekee kierroksia.
”Voisin jäädä yöksi, jos se sopii?”
Thoma ei ole koskaan nyökännyt nopeammin. Hän hymyilee, leveästi. Ei ehdi sanoa kyllää, ei, ei tällä kertaa, sillä hänen kehonsa toimii ennen hänen aivojaan, ja Aetherin huulet ovat vasten hänen omiaan ennen kuin hän ehtii ajatella paremmin, ei tohdi edes hyväksyä, ettei hän välttämättä ollut se, joka suudelman aloitti.
No, joskus asioita ei tarvitse sanoa turhan tarkkaan ääneen, jos suukko ajaa asian.
