Ficin nimi: La vie en rose
Kirjoittaja: Ygritte
Genre: AU, ei taikuutta, Fluff, Hurt/Comfort
Ikäraja: S
Pari: Remus Lupin / Severus Snape
Yhteenveto: “Sä olet aivan liian hyvä mulle.” Severus kuiskasi.
Remuksen hengitys salpautui, kun hän näki Severuksen niin avoimena ja haavoittuvaisena. Vielä pahempaa oli, että hän tiesi, miksi Severus sanoi niin.
Vastuuvapaus: En omista hahmoja, enkä lauluja.
A/N: Koska Remus ja Severus ansaitsevat romanssinsa<3
La vie en rose
“Sä hyräilet taas.” Severus kuiskasi niin hiljaa, että Remuksen oli vaikea kuulla mitä hän sanoi.
Remus hymyili onnellista hymyään. Hän pysähtyi hetkeksi, otti Severuksen kasvot käsiensä väliin ja siirsi hellästi Severuksen kasvoille valahtaneen mustan suortuvan tämän korvan taakse.
“Hold me close and hold me fast, the magic spell you cast, this is La vie en rose…” Remus lauloi yhtä hiljaa, kuin Severuksen kuiskaus, saaden Severuksen hymyilemään leveästi.
“When you kiss me, heaven sighs, and though I close my eyes, I see La vie en rose...” Remus veti Severuksen taas itseään vasten ja yhdessä he pyörivät hitaasti pimeässä makuuhuoneessa. Severus huokaisi ja painautui tiukasti Remuksen rintaa vasten. Hän ei ollut koskaan kokenut mitään yhtä romanttista. Remus jatkoi laulamista, tiukensi otettaan Severuksen vyötäröltä ja sulki silmänsä.
He eivät olleet nähneet moneen kuukauteen. Severus oli lähtenyt opiskelijavaihtoon talvella heti vuoden vaihduttua. Nyt omenapuut kukkivat. Remus oli rohkaissut Severusta lähtemään, vaikka oli tiennyt, että kolmen kuukauden ero tulisi olemaan vaikea. Vaihtokuukausien jälkeen Severukselle oli tarjottu mahdollisuutta suorittaa harjoittelu ulkomailla, ja jälleen Remus oli tukenut ystäväänsä. He olivat puhuneet puhelimessa, Remus oli kertonut kaiken olevan hyvin. Remus oli sanonut Severuksen pärjäävän kyllä. Ja Remus oli laulanut, sillä hän tiesi, että se auttoi Severusta rauhoittumaan ja rentoutumaan.
“Put your head on my shoulder. Hold me in your arms, baby… Squeeze me oh-so-tight. Show me that you love me too…” Remus jopa odotti, että Severus sanoisi jotain, mutta puhelimessa vallitsi vain syvä hiljaisuus.
“Put your lips next to mine, dear. Won’t you kiss me once, baby? Just a kiss goodnight, maybe. You and I will fall in love…”
Remus oli halunnut sanoa, että hän tarkoitti laululla paljon muutakin. Mutta ei hän uskaltanut. Eikä Severuskaan kommentoinut lauluvalintaa mitenkään.Remuksen valtasi ennen kokematon onnen tunne ja hän upotti kasvonsa Severuksen hiuksiin. Hän silitti Severuksen pehmeitä, pitkiä hiuksia ja painoi huulensa Severuksen otsalle. Severus nosti katseensa ylös Remuksen kasvoihin. Mustat ja meripihkan väriset silmät kohtasivat toisensa. Remus ei voinut uskoa Severuksen olevan hänen syleilyssään, kaiken sen ikävän ja odotuksen jälkeen.
Remus oli laulanut aina. Sen vuoksi he olivat tavanneetkin.
Severus oli juuri aloittanut fuksivuotensa yliopistossa uudella paikkakunnalla. Hän ei ollut edes ajatellut muita vaihtoehtoja, lukion jälkeen oli aivan selvää, että hän hakisi opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Vihdoin kauas perheestään ja aloittamaan oman elämänsä puhtaalta pöydältä.
Tietenkään asiat eivät olleet niin mustavalkoisia. Severus huomasi, että hänen oli vaikea tutustua toisiin opiskelijoihin. Aivan, kuin toisten elämä olisi ollut perustavalla tavalla erilaista kuin Severuksen. Useat samana syksynä aloittaneet opiskelijat olivat iloisia, avoimia ja sosiaalisia. Ensimmäisten päivien ryhmäytymisten jälkeen Severus oli jättäytynyt omiin oloihinsa.
Severus oli ollut yksin syömässä yliopiston suuressa ruokalassa, kun viereiseen pöytään oli istunut suuri joukko äänekkäitä opiskelijoita. Severus oli jatkanut puhelimensa selaamista metelistä välittämättä, kunnes yksi heistä oli laulanut pätkän Ella Fitzgeraldia, ja kysynyt seurueeltaan, tunnistiko kukaan laulua tai laulajaa. Severus ei ollut ensin välittänyt heidän arvausleikistään, mutta muutamien todella huonojen veikkausten jälkeen hänen oli pakko puuttua keskusteluun.
“Ella Fitzgerald, idiootit.” Severus oli sanonut. Hän antoi närkästyksen kuulua äänestään. Kuka muka ei tunnistanut yhtä maailman suurimmista jazz-tähdistä?
Nauru kuoli viereisestä pöydästä. Kaikki tuijottivat Severusta, myös laulun esittänyt, vallattomat, lyhyet, punaruskeat kiharat omistava mies.
Severus tiesi, että hänen ei olisi pitänyt sanoa heitä idiooteiksi. Se vain tuli niin automaattisesti. Hän nousi pöydästä, meni kiireesti ulos ruokalasta, ja koki valtavan yllätyksen, kun punaruskeat kiharat omaava mies tuli hänen perässään kyselemään kuinka tuttuja muut vanhat jazz-laulajat olivat hänelle.Remus jatkoi laulamista. Severuksesta tuntui, että hänellä oli loputon määrä rakkauslauluja varastossaan. Heillä ei ollut isoa pituuseroa, mutta sen verran kuitenkin, että Remus näki oikeudekseen pyöräyttää Severuksen kätensä alitse heidän jatkaessaan tanssimista. Severus nauroi, kun Remus veti hänet takaisin itseään vasten ja yritti suudella samalla. Remus ajatteli, ettei hän ollut kuullut pitkään aikaan mitään niin ihanaa.
Severus oli ollut vähällä tuhota heidän ystävyytensä heti alussa. Hän oli tutustunut Remuksen ystäviin, tai yrittänyt ainakin. Remus oli kärsivällisesti jaksanut selittää Severukselle, miksi ihmisiä ei sanottu idiooteiksi, ei kohdeltu huonosti tai asetuttu heidän yläpuolelleen. Severus tunsi itsensä usein hyvin onnettomaksi, kun ei osannut käyttäytyä niin, kuin yleisesti oli hyväksyttävää. Mutta Remus ei hermostunut.
Paitsi sen ainoan kerran, kun Severus oli sanonut Lilya huoraksi. Lily oli Jamesin, Remuksen parhaan ystävän, tyttöystävä. Severuksella ei ollut edes mitään varsinaista syytä haukkua Lilya. He olivat pelanneet jotain lautapeliä, James oli ollut voitolla, kuten yleensä, ja hänen ylimielinen käyttäytymisensä oli ärsyttänyt Severusta. James oli voittanut, ollut rasittava, alkanut haastamaan riitaa ja Lily oli tullut puolustamaan Severusta. Jos Severus olisi kaivannut jotain pikkutyttöä pitämään puoliaan, hän olisi varmasti sitä pyytänyt. Mutta hän ei kaivannut.
Huora. Se sana vain tippui hänen suustaan.
James yritti käydä Severuksen kimppuun. Ja koko muu kaveriporukka halusi hänen lähtevän. Jopa Remus.
Tapahtuneesta kului kaksi viikkoa, Severus ei osannut tehdä mitään. Miten hän olisi osannut, ei heidän perheessään koskaan käsitelty tällaisia asioita. Severus oli vihainen itselleen, mutta ei osannut muuta, kuin pyrkiä olemaan erossa Remuksesta ja hänen ystävistään.
Kunnes eräänä iltana, kliseisesti pimeästä vesisateesta, Remus ilmestyi Severuksen ovelle. Ja hän kävi tapahtuneen läpi rauhallisesti, kääri Severuksen ymmärrykseen ja myötätuntoon, ja kertoi Severukselle antavansa tälle anteeksi. Ja lauloi. Severus muisti edelleen selvästi, kuinka Remus lauloi, kun Severus oli tunteidensa kanssa niin eksynyt, ettei osannut enää sanoa mitään.Kun muisto palasi Severuksen mieleen, hän lopetti tanssimisen, ja tarttui entistä tiukemmin kiinni Remukseen.
“Älä koskaan jätä mua.” Severus kuiskasi. Miten hän oli saattanut olla niin kamala ihminen aiemmin?
“En koskaan.” Remus mumisi hänen korvaansa. He jatkoivat vielä hidasta pyörimistä, vaikka kumpikin heistä tiesi, että heidän täytyisi pian lähteä.
Severus oli ilmoittanut hyvissä ajoin minä päivänä hän tulisi takaisin. Remus oli mennyt hakemaan häntä lentokentältä. He olivat halanneet, kuin ystävät, jotka eivät olleet nähneet toisiaan pitkään aikaan. Sitten Remus oli kantanut Severuksen matkalaukun ja nostanut sen auton takapenkille.
“Sun vanhemmat ei tulleet?” Remus sanoi autossa kokeilevasti. Hän tiesi, että Severuksella oli haasteita vanhempiensa kanssa, mutta hän oli silti olettanut, että he olisivat olleet tänään Severusta vastassa.
“Eivät tulleet.” Severus sanoi istuessaan Remuksen vieressä. Remus näki Severuksen silmien kimmeltävän. “Kiitos, kun sä tulit.”
Remus veti syvään henkeä.
“Mulla oli ikävä sua.” Remus sanoi ja katsoi Severusta vakavana. Hän oli halunnut sanoa sen heti heidän tavatessaan. Remus tiesi, että heidän välillään oli jotain erityistä. Severus katsoi Remusta yhtä vakavana, yrittäen olla itkemättä. Severus siirsi kättään varovasti Remuksen kättä kohti, heidän sormensa asettuivat vaivattomasti lomittain, eikä Severus voinut enää estää kyyneleitä nousemasta silmiinsä.
“Sä olet aivan liian hyvä mulle.” Severus kuiskasi.
Remus tunsi hengityksensä salpautuvan, kun hän näki Severuksen niin avoimena ja haavoittuvaisena. Vielä pahempaa oli, että hän tiesi, miksi Severus sanoi niin. Hän tiesi, miksi Severuksen vanhemmat eivät tulleet. Hän tiesi, miksi Severuksen oli vaikea olla muiden ihmisten seurassa. Ja miksi Severus nyt uskoi, että Remus oli liian hyvä hänelle.
“Kun vain olisin löytänyt sut aiemmin.” Remus sanoi ja veti Severuksen lähelleen. Hän antoi Severuksen rauhoittua, silitti tämän selkää ja suuteli otsaa, ja Severus puristi tiukasti Remuksen kättä, aivan kuin pelkäisi, että muuten Remus haihtuisi pois minä hetkenä hyvänsä.“Yksi laulu vielä.” Severus pyysi. Hän irrotti otteensa Remuksesta, nosti molemmat kätensä Remuksen rintaa vasten ja antoi itsensä hukkua Remuksen syliin.
“Why do birds suddenly appear, every time you are near? Just like me, they long to be, close to you.
Why do stars fall down from the sky, every time you walk by?Just like me, they long to be, close to you…”
Severus nauroi taas. Remus tiesi hänen tekevän niin.
“Mistä sä edes keksit näin korneja lauluja?” Severus kikatti ja katsoi Remusta silmät loistaen.
“Sä sanoit, ettet sä ole koskaan ollut treffeillä. Sä ansaitset hyvät sellaiset.” Remus sanoi ja kumartui suutelemaan Severusta. Remus ajatteli, että laulaisi mielellään jokaisen kamalan rakkauslaulun, jonka tiesi, jos niillä sai Severuksen hykertelemään ilosta.
“Ei ne anna mulle koskaan anteeksi.” Severus sanoi Remukselle heidän seisoessaan Jamesin ja Lilyn oven takana. James ja Lily olivat juuri muuttaneet yhteen, ja olivat varanneet tupaantuliais-päiväkseen juuri saman päivän, jolloin Severus tuli takaisin.
“Ei mua ole edes kutsuttu.” Severus vielä vetosi heidän kävellessään pitkin hyvin hoidettua pihatietä kohti vanhaa omakotitaloa.
“Sä ole mun poikaystävä!” Remus vastasi rauhoitellen Severusta.
“Ei sun kaverit tiedä sitä!” Severus oli valmis kävelemään takaisin samaa tietä mitä he olivat tulleet. Samalla hetkellä ovi aukesi, ja leveästi hymyilevä Lily pyysi heidät sisään.
Severus kuiskasi hennon anteeksipyynnön. Ja Lily halasi Severusta lempeästi. Ja kaikki muutkin toivottivat hänet tervetulleeksi ja halusivat kuulla, miten hänen harjoittelunsa oli sujunut ulkomailla. Ja yllätyksekseen Severus huomasi juttelevansa kaikkien kanssa, jopa kyselevän heidän elämästään. Kaikki oli hyvin. Ja Remus seisoi hänen vierellään.Ja sieltä Remus oli vaivihkaa salakuljettanut Severuksen Jamesin ja Lilyn makuuhuoneeseen, jossa he nyt tanssivat pimeässä. Severus oli ollut niin hämillään päivän tapahtumista, ettei ollut halunnut vielä kertoa kaikille, että he olivat yhdessä. Remuskin oli pitänyt sitä ymmärrettävänä, sitä paitsi tänään oli tarkoitus juhlia Jamesin ja Lilyn uutta kotia, eikä heitä.
Severuksen kihertäessä Remuksen syleilyssä oveen koputettiin. Remus päästi otteensa irti Severuksesta, mutta Severus ei liikahtanut mihinkään. Remus katsoi Severusta onnellinen hymy huulillaan.
“Mä luulen, että ne tietää jo.” Severus sanoi ja vastasi Remuksen hymyyn. Remus avasi oven, tarttui Severusta kädestä, ja toisissaan kiinni he kävelivät takaisin juhlivien ihmisten keskelle.