Title: Alfan auktoriteetilla
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: SK∞ (SK8 the Infinity)
Pairing: Nanjou Kojirou (Joe)/Sakurayashiki Kaoru (Cherry blossom)
Genre: Jonkin sorttista parisuhde-arkidraamaa, omegaverse
Rating: K-11
Disclaimer: SK∞ ei kuulu minulle millään muotoa, enkä ole saanut tämän kirjoittelusta rahaa.
Summary: Kaoru soittaa erittäin akuutin puhelun Kojiroulle.
A/N: Tän ficin työnimi oli niinkin hieno kuin
kiimapuhelu, mut aattelin ettei se ehkä oikein toimis varsinaisena otsikkona
Vaik olis kyllä erittäin kuvaava. Tää fici tuli kirjoiteltua vähän sillee muiden juttujen ohella enkä suonut tälle niin paljon ajatuksia kuin monelle muulle ficille (+ ehdin jo unohtaa, että olin ylipäätään
kirjoittanut tämän), mikä ehkä näkyy, ehkä ei. Tykkään kuitenkin tämän ydinideasta, ehdottoman tärkeä palanen
Matchablossom-omegaverseäni Alfan auktoriteetillaKun Kojiroulla viimein oli hetki, jolloin hänen ei tarvinnut häärätä lieden ääressä valmistamassa asiakkaiden tilauksia tai hoitaa muita työasioita, hän istahti alas pitääkseen pienen ruokatauon. Hän ei kuitenkaan ehtinyt kunnolla edes aloittaa lounastaan, kun hänen puhelimensa alkoi jo väristä saapuvan puhelun takia. Tuttu nimi välkehti ruudulla, ja hetken Kojirou ajatteli, että tällä kertaa ei vastaisikaan. Se ei nimittäin ollut ensimmäinen puhelu, jonka Kaoru oli hänelle soittanut sen päivän aikana, ja hän oli varma, etteivät tämän puheenaiheet olleet muuttuneet mihinkään aikaisemmasta.
”No, mitä nyt taas?” Kojirou kuitenkin vastasi vihreää luurinkuvaa painettuaan. Hän ei ollut valmis kohtaamaan seurauksia, jos jättäisi vastaamatta.
”Tule jo kotiin”, Kaoru pyysi, käski, komensi. Hän hengitti niin raskaasti, että linja ihan kohisi.
”Tiedät, etten voi vielä”, Kojirou sanoi jäykän asiallisella äänellä, jota ei yleensä käyttänyt kehenkään. ”Ravintola ei pärjää iltaa vajaalla miehityksellä.”
”No laita se sitten kiinni ja tule minun luokseni. Minä tarvitsen sinua, Kojirou. Minun kehoni tarvitsee sinua. Olen masturboinut jo vaikka kuinka monta kertaa, mutta se ei riitä minulle. Tarvitsen sinut sisälleni, alfani…”
Kojirou tiesi, että äänessä oli ensisijaisesti Kaorun kiima, ei tämä muuten niin estottomasti häntä kotiin maanittelisi. Asian tiedostamisesta huolimatta siihen viileän asiallisesti suhtautuminen vaati määrätietoisuutta. Onneksi Kaoru oli häneen yhteyksissä puhelimen välityksellä, niin hänen ei tarvinnut haistaa tämän kiimaa, vaikka tuoksut tuntuivat melkein kantautuvan linjojakin pitkin hänen nenäänsä. Pelkkiä sanoja hänen vielä olikin melko helppo vastustaa, mutta kiiman tuoksu niihin yhdistettynä olisi mitä todennäköisimmin ollut hänen omalle vietilleen liikaa. Sen jälkeen, kun he olivat päättäneet yrittää lapsen hankkimista, Kaorun kiimat ja niihin liittyvät tarpeet tuntuivat vain voimistuneen. Kojirou samaan aikaan rakasti ja vihasi sitä muutosta.
”Saat minut ravintolan sulkemisajan jälkeen”, hän pakotti itsensä sanomaan. Olisihan hänestäkin toki ollut ihana kiirehtiä kotiin sillä samalla sekunnilla rakastelemaan Kaorun kanssa, mutta hänellä oli velvollisuutensa myös ravintolan omistajana, minkä tosin Kaorukin tiesi.
”Joten sulkekaa se jo!” tämä puuskahti kärsimättömästi. ”Kyllä meillä on siihen varaa.” Sen sanottuaan Kaoru viritteli ääntään taas maanittelevampaan sävyyn. ”Sinähän halusit lapsia, Kojirou, joten tule tekemään niitä kanssani. Carlan mukaan juuri nyt olisi vielä kaikkein otollisin aika hedelmöittymiselle…”
Kojirou sulki silmänsä ja hengitti nenän kautta oikein syvään sisään ja ulos. Kaorun perkele ei ollut selvästikään luovuttamassa, kun hänen kielloistaan huolimatta soitti aina vain uudestaan ja patisti häntä lapsentekoon. Mutta osasi hänkin olla aivan yhtä jääräpäinen niin halutessaan.
”Tuskin vaatii se hedelmöittyminenkään minuuttiaikataulua”, hän sanoi. ”Kuules nyt robottifriikkini, tiedän mitä haluat ja minä haluan samaa, mutta minä
en voi sulkea ravintolaani kesken päivää vain koska sinua panettaa. Joudut odottamaan kiltisti siihen asti, että tulen kotiin. Kyllä sinä siitä selviät, minä tiedän sen.”
”Mutta…”
”Ei mitään muttia”, Kojirou komensi. ”Kaoru, nyt lopetat tuon vastaan väittämisen ja jumalauta tottelet niin kuin kunnon omegan kuuluu!”
Kaukana historiassa oli se aika, jolloin alfat käytännössä omistivat omegansa ja pitivät näitä määräysvaltansa alla. Kojirou oli itsekin aina pitänyt sellaista ajattelutapaa vääränä ja liputtanut tasa-arvon puolesta. Kaoru oli ehdottomasti hänelle tasavertainen kumppani, mutta kun hänen tavalliset puheensa eivät tälle kelvanneet, oli kokeiltava toista lähestymistapaa. Hän oli joskus aiemmin puoliksi vahingossa huomannut, että kiiman aikana Kaorun sai helposti tottelemaan ja ylipäätään ajattelemaan omia halujaan pidemmälle, kun hän käytti tähän ”alfan auktoriteettiaan”. Missä tahansa muussa tilanteessa se ei tosin olisi toiminut sitten niin lainkaan, olisi todennäköisemmin vain pahentanut tilannetta, mutta nyt Kaoru vaikeni kuuliaisesti kuin hyvin koulutettu koira.
”Kun palaan tänään kotiin, lupaan naida kanssasi niin, että voit vaikka heti tuntea olevasi raskaana, mutta sitä ennen haluan tehdä työpäiväni kunnialla loppuun ilman, että soitat minulle puolen tunnin välein monkuaksesi asiasta, jonka tiedän jo aivan hyvin. Onko selvä?”
”...n.”
”Onko selvä!?”
”On!”
Kaoru kuulosti, mikäli mahdollista, entistäkin kiihottuneemmalta.
”Hyvä niin”, Kojirou sanoi nyt pehmeämmin mutta tavoitellen edelleen ääneensä sitä kovuutta, jonka ajatteli alfoille stereotyyppisesti kuuluvan. ”Joten, nyt siis odotat minua aivan kaikessa rauhassa. Saat odotellessasi tehdä mitä tahansa oloasi helpottaaksesi, lauetakin vaikka sata kertaa, kunhan vain olet minulle valmis, kun tulen kotiin. Ymmärrätkö?”
”Ymmärrän”, Kaoru henkäisi kiihkeästi. Hänen hengityksensä kohisi linjan toisessa päässä ja Kojirou pystyi mielessään näkemään hänet vääntelehtimässä vuoteella kärsimättömästi. ”Minä odotan sinua, alfani. Tule pian kotiin…”
”Minä sanoin tulevani sitten, kun ravintola on kiinni. Enkä hetkeäkään aiemmin.”
”Tiedän, tiedän…”
”Erinomaista”, Kojirou hymyili. ”Pidä siis itsesi valmiina minua varten.”
Puhelun jälkeen Kojirou hotki kiireellä ruokansa, sillä hän oli käyttänyt turhan pitkän tovin Kaorun kanssa jutusteluun, mutta jos tämä nyt viimein oli uskonut häntä eikä soittaisi enää, oli se ollut kannattava siirto. Kojirou oli joka tapauksessa tyytyväinen siihen, miten oli käsitellyt puolisoaan, tämän kanssa kun sai harva se päivä vääntää asioista tuntikausia. Hän ei kuitenkaan ehtinyt jäädä ajattelemaan asiaa sen enempää, sillä hänen piti alkaa valmistella aineksia ravintolan illallistarjoilua varten. Kaikkea ei voinut jättää keittiöapulaisellekaan, vaikka tämä olikin tehokas työssään.
Pastakonetta pyörittäessään Kojiroun käsi kuitenkin pysähtyi äkisti kesken kaiken. Tavallisesti hän ei miettinyt juuri mitään pastaa tehdessään, keskittyi vain kättensä jälkeen, mutta nyt Kaoru aiempine puheluineen oli livahtanut taas hänen ajatuksiinsa. Siinä samalla hänen mieleensä vieri myös epäusko häntä itseään ja toimiaan kohtaan. Hänellä oli kotona odottamassa kiimainen omega, ja hän oli ravintolassa tekemässä pastaa! Kun asiaa ajatteli siitä näkökulmasta, se tuntui aivan naurettavalta. Mikäs alfa se sellainen muka oli, joka ei ollut jo panemassa puolisoaan paksuksi vaan vaivasi pastakonetta?
Alfa, joka käyttää auktoriteettiaan, Kojirou vastasi itselleen.
Alfa, joka tekee juuri niin kuin tahtoo eikä anna periksi omegansa maanittelulle.Siitä näkökulmasta tarkasteltuna tilanne ei tuntunut aivan yhtä naurettavalta, mutta ei Kojirou osannut olla enää ihan niin tyytyväinenkään kuin aiemmin. Hänen halunsa jättää työnsä ja rynnätä kotiin rakastelemaan Kaorun kanssa tuntui nyt vahvemmalta kuin kertaakaan sen päivän aikana.
Hyvin ristiriitaisissa tuntemuksissa Kojirou jatkoi pastakoneen pyörittämistä ja yritti pitää ajatuksensa vain siinä. Olisi oikeastaan todella,
todella hyvä, jos Kaoru ei enää soittelisi hänen peräänsä sinä päivänä, sillä hyvin suurella todennäköisyydellä seuraavan puhelun aikana hänen alfan auktoriteetistaan ei olisi jäljellä enää murentakaan vaan lisääntymisvietti olisi vallannut hänen mielensä viimeistäkin aivosolua myöten.